Chapter 5

"Noh rakastakaa sitte toisianne ja eläkää rikkaiksi, minulta ei tyttäreni saa ponsineulaakaan," sanoi Tommi nauraen.

"Sitä parempi," sanoi Risto vuorostaan nauraen, "mitä ihminen itse työllään saa, sitä hän ennen kaikkia rakkaana pitää; pyytäisin vieläkin saadakseni maksaa hääkustannuksetkin. Olen ajatellut niin: minä ensiksi tulen tänne, menen sitte armaan Leenani kanssa kirkkoon vihille, ja sitten menemme kaikki minun talooni, missä häät peri-virolaisella tavalla vietetään. Kaikista minä pidän huolta."

"Amen, niin tapahtukoon; minulta et saa muuta kuin vaimon."

"Muuta en ole pyytänytkään, ja nyt kilistämme vielä kerran lasiamme onneksemme."

"Leena ja akka, tulkaa tänne!" huusi Tommi, ja nuorten terveydeksi kilistettiin nyt neljää lasia.

"Mutta koska häät vietetään?" kysyi Tommi.

"Ensimmäisenä helluntaipäivänä," vastasi Leena.

"Niin ensimmäisenä helluntaipäivänä," kertoi Risto.

"Pitkä kihlauksenaika," vastasi Tommi, "mutta olkoon minun puolestani, silloin on metsä nuorissa lehdissä ja nurmi tuoreessa ruohossa ihmislasten ilostella ja kisata."

Nyt syötiin ja juotiin, nuoret kuiskuttelivat omia asioitansa, ja illalla läksi onnellinen sulho kotiin, ja Tommi löi kätensä yhteen, ihmetellen sitä, kuin naiset tänään olivat häneltä voiton saaneet. Seuraavana päivänä toimitettiin askareita taasen tavan mukaan, mutta päivän työn loputtua nähtiin Leenan vielä uutterasti ompelevan ja kutovan. Tommi ei enää puhunut sanaakaan häistä, asia oli hänestä kuin unennäkö. Mutta Risto oli väsymätön huonekalujen valmistamisessa, ja oikea puuseppä oli hänellä siinä kohden apuna. Mutta pyhänä kiirehti hän metsänvartijan taloon ja vietti siellä suloista keskustelua pitämällä hauskaa aikaa, ja silloin lisäsi aina metsänvartija pakinaan jonkun sanan häistä.

VI.

Astukaamme vielä kerran Wellin taloon. Elinaa, nuorta nuorikkoa, pidetään siellä kaikissa kohden palvelustyttönä. Aamusta iltaan häärää hän talon askareissa, kaikkialla pitää hänen oleman. "Tule nuorikko, mene nuorikko," kuullaan talonemännän yhtämittaa käskevän, ja nuorikko noudattaakin käskyjä minkä ehtii, ei yksikään ole hänelle avuksi. Väliäpitämättömänä katselee Tahvo tätä ja viettää aikaansa lämpöisen kiukaan takana sillä aikaa kun nuorikko vetää vettä elukoille ja yksin nostelee raskaita korvoja; ompa hän talon miniä, ja semmoisena pitää hänen näkemän ja kärsimän tuskaa ja vaivaa. Illalla täytyy hänen työstä uupuneena polkea kehräspuita kello yhteentoista asti ja aamulla kukonlaulun ajasta taasen olla työssä; kyllä tuntuu orjuus raskaalta, mutta hän kantaa kärsivällisesti kantamistansa, arvellen mielessään: nuorikon aikakin kuluu kerran umpeen, ehkä tulee sen jälkeen iloisempia päiviä.

Mutta kova talonemäntä ei säälinyt nuorikkoa, vaan yhä karttuivat työt ja askareet karttumistansa, ikäänkuin kysyttäisiin tulen sammuttamista, ja Tahvon äreät sanat, kun hän päihtyneenä palaa kapakasta, ovat hänen ainoa lohdutuksensa. -- Tahvolle, tälle raakile ihmiselle, onkin hän leikkikaluksi taloon tuotu, hänen pilantekonsa ja vihanpurkaamisensa esineeksi. Ainoastaan Antin kuullaan joskus ystävällisesti puhuttelevan nuorikkoa, mutta hänkin saa siitä vaimoltansa aika nuhteita. Oi vaivainen olento, parempi olisi sinun ollut Kalmulle jäädä, kuin olla täällä orjana. Orjat eivät tiedä muuta elämää kuin orjien, se on aikojen kuluessa käynyt heille kaikkien rakkahimmaksi.

Oi orjuus! kuinka paljon mutaa ja epäuskoa olet tuonut Viron maahan! kuinka paljon taikauskoa ja henkistä pimeyttä; Ja kuitenkin julkeevat kannattajasi väittää, että olet valistusta ja onnea meille tuonut. Niin, onnea kyllä tuojillesi, mutta helvetin Viron lapsille, joita sinä vieläkin kahleena rasitat, ja joitten mehu muita ravitsee ja ramukkaiksi tekee, kun itse yhä laihemmiksi käyvät. Venäjän väkevä kotka on kyllä monta hornan porttia avannut, joista vähäsen valoa on päässyt sisään; mutta Viron kansan omaksi huoleksi jää avaran akkunan hankkiminen, ja sen se ainoastaan valistuksen ja rahan avulla voi. Korjaa siis, Viron kansa, rahaa ja kouluta kansaa kasvavata, nuorisoa nousevata, silloin pääsee maasi orjuudesta, ja tiedottomuuden kahleet lankeevat, ja valkeuden edestä pakenee hengen kurjuus. Jätä kapakat tyhjiksi ja käy ennen kymmenen kertaa vuoteensa virolaisissa seuroissa ja juo niistä uutta voimaa taisteluun, sillä viina on sinun suurin onnettomuutesi, ja tiedottomuus raskain kahleesi. Oma tupa, oma lupa, ne olkoot sinun elämäsi huolena, ja ymmärtäväinen taloudenpito sinun kaunisteena ja seppeleenä.

Kalmun nuorikko kärsi paljon nostamisesta ja kantamisesta. Niistä hän sai vian ja niin pahankin, että juhannuksen jälkeen painoi silmänsä ikuiseen uneen. Nyt parkui kyllä Tahvo ja torui äitiänsä, mutta kuollut jäi kuolleeksi. Antti isäntä lohdutti itseänsä sillä että: oli kuolemalle määrätty. Mutta meidän täytyy lisätä: liian raskas työ kuoletti Elinan.

Liiallinen työ on kovin vahingollinen etenkin naisille, mutta liiallinen laiskana-oleminen samaten, keskitie on tässä kohden sekä ruumiille että hengelle terveellisin, varjelee meitä sairaudesta ja pidentää ikämme. Tahvo joutui vaimonsa kuoltua yhä enemmän oikealta tieltä, ja oli muutaman vuoden kuluttua täydellinen juomari kulkulainen; ja viinankuoloon hän viimein kuolikin, sillä eräänä kylmänä talvipäivänä löydettiin hän kuolleena aidan vierestä. Siihen loppui Wellin Antin suku, ja kun Antti ja hänen vaimonsa silmänsä ummistivat, jakoivat likimmäiset sukulaiset riidellen ja kiistellen heidän omaisuutensa.

* * * * *

Lahvartin Risto oli helluntaiksi saanut huoneensa täydelliseen kuntoon ja toi armaan Leenansa sinne sisään. Vanha metsänvartija Tommi pysyi sanassaan, se on: hän ei antanut nuorelle aviokunnalle ropoakaan myötäjäisiksi. Leena oli kyllä pyytänyt hänen siinä kohden osoittaa enemmän ystävällisyyttä, mutta Tommi sanoi: "Olet puoleksi vastoin tahtoani mennyt Riston kanssa naimiseen, sentähden et saa minulta mitään."

Hää-aikana oli metsänvartija ensimmäisen kerran vuosien perästä Lahvartissa. Nähdessään talon elot ja olot, avasi hän silmänsä selälleen. Uudet istuimet, uudet pöydät, uudet makuusiat, puhdas permanto, isot akkunat ja kamari nuorta aviokuntaa varten. Nyt huomasi hän myöskin Leenan mieheksensä saaneen paraimman miehen koko pitäjässä. Hän nuuskieli ja tutkisteli kaikkia ja sanoi viimein itsekseen "näin pitää oleman."

Häät olivat lyhykäiset ja iloiset, ja niitten jälkeen oli Leena talon kaunisteena ja kunniana. Risto ei pakottanut häntä mihinkään, ei sanonut hänelle pahaa sanaakaan, vaan ystävällinen neuvotteleminen ja hyvät sanat tekivät kaikki, ja joka kerta, kun isä kävi Lahvartissa, vakuutti Leena olevansa nyt onnellinen.

Risto teki työtä kuten ennenkin, ja Jumalan siunaus oli nähtävästi heidän kanssansa. Vuoden kuluttua taisi Risto jälleen kaupungissa maksaa kaksi sataa ruplaa velkaansa, -- mutta suuri oli hänen kummastuksensa, kun lainarahaston hoitokunta antoi hänelle maksutodistuksen, joka osoitti että talon koko velka nyt oli suoritettu. Ei siis nyt enää ollut kuin kruunun ja kunnan verot talon maksettavina.

"Kuka on velan maksanut?" kysyi hän ja sai vastaukseksi: "Metsänvartija Tommi." Hän osti kolme laatikkoa sikarreja, läksi kotiin ja vei sikarit apillensa sekä kiitti häntä sydämestänsä siitä, kun oli kiven heidän edestänsä vierittänyt. Tommi sytytti sikarrinsa, puhalsi savun taivasta kohti ja sanoi: "se oli minun häälahjani, ja kun kerran minä ja vanha ämmä ummistamme silmämme, peritte koko omaisuuden; mutta niin kauan kun elämme, hoidamme sitä itse."

"Eläkää vielä sata vuotta!" huudahti Risto, "ja jos olette jonkin tarpeessa, niin muistakaa että teillä on minun luonani kasvulla tuhat ruplaa."

"Auttakoon Jumala, ettemme sitä eläessämme tarvitsisi," sanoi Tommi juhlallisesti, "vaan antakaa sen pääoman korko lapsillenne säästörahaksi, se on hartain toivoni -- ja tänään tunnustan Leenani olleen aivan oikeassa anoessaan sinut minulta mieheksensä. Oma tupa ja oma lupa on pyhä asia tässä maailmassa."

VIITESELITYKSET:

[1] Väinämöinen.

[2] Vironkansan ylijumala pakanallisuuden aikana.

[3] Suomen tarun "Lämminkäinen".

[4] Vipunen.

[5] Vanha isä, vrt. Ukko.

[6] "Koit ja Hämarik" on erittäin kaunis virolainen kansantaru, ks. "Virolaista Lukemista", I, J. Mustakallio.

[7] Virossa kartanonherra ja papit kilvan sortavat kansaa.

[8] "Talurahva kogukonna kohus".

[9] Itämeren maakunnissa hinnoitettiin maa Ruotsin kuningas Kaarlo XI:nen hallitessa 1687 siten, että tynnyri (= 0,91 Suom. tynnyrinalaa) parasta maata vastaa 1:tä taalaria; tynnyri toisen arvon maata = 5/6 taal.; tyn. 3:nen arvon maata 2/3 taal.; tyn. 4:nen arvon maata = 1/2 taalaria. K. K. J.

[10] Virossa käytetään usein vielä tänäkin päivänä multapermantoa. K. K. J.

[11] Missä tuo pirtin takana oleva kamari on sisustamatta, kuten joskus tavataan, on tämä multalattiainen, savuinen, pimeä ja kylmä pirtti perheen ainoa asuntohuone. K. K. J.

[12] Koska Virossa katolilaisella ajalla tuskin muuta lukemista kansalta lienee vaadittu kuin "Isämeitä", jonka latinankielinen alkusana on pater, niin sanotaan vielä tänäkin päivänä paikoittain: "na läävä paaderd lugema", kun kuulutusta pyydettäessä käydään papin luona lukemassa.

[13] Lukija on ehkä vähäsen kummeksinut sitä, kun Viron kansan elämässä kapakka näkyy olevan aina tarjona. Asian laita on se, että kartanonherroilla on yksinoikeus pitämään kapakkaa, josta syystä jokaisen kartanon (niitä on tiheästi) alueella on yksi taikka tarpeen mukaan, useakin kapakka; jota enemmän kansa ryyppää, sitä enemmän hyötyy siis kartanonherra. Mitenkä tämä on vaikuttanut kansan taloudelliseen ja siveelliseen tilaan on helppo ymmärtää. K. K. J.

[14] Virsta Virossa on melkein meidän "Ryssän virstamme" pituinen, ainoastaan muutamia syliä lyhyempi. K. K. J.