Part 4

Seuraavana aamuna ennen auringon nousua oli useampia tuhansia liikkeessä, tehdäksensä Filippan esityksen mukaan. Metsän satavuotiset jättiläiset kaatuivat kirveen edessä, ja tuskin oli puu kaadettu, kun se jo oli sahattu ja osapuille vestetty. Lapset punoivat nuoria hirsilauttaan ja vaimot kantoivat ruokaa työntekijöille. Monta tuhatta talopoikaa, jotka usein vaihettivat vuoroa toistensa kanssa, kulettelivat kanonia (tykkiä) Valdemarin linnasta Vordinborgista Köpenhaminaan, ja siellä oli muutamain päiväin kuluttua Filippalla ilo nähdä muuttelevat patteriansa hyvin tykeillä varustettuina ja miehitettyinä, valmiina lähtemään vihollista vastaan.

"_Voitto tahi kuolema_!" huusi ruunattu sankarina astuessaan ensimäiselle patterialle, joka käännettiin vihollisen laivastoa kohti, ja "_voitto tahi kuolema_" kaikui tuhansista suista, kun tykit aukaisivat tulta ruiskuttavan kitansa. Vihollisen kuulat tekivät kyllä vähin hävitystä Tanskan sotureissa; mutta tämä tuli ainoasti heidän maapatterioistansa, ja Filippa johti niin pian kun mahdollista niiden ohitse. Laivain kuulat lensivät taas enimmiten mitään vahinkoa tekemättä patteriain ylitse ja vähitellen syttyivät itse laivat palamaan. Meri oli täynnä lyötyin vihollisten ruumiita, Köpenhamina vapaa ja voiton ruunu säteili Filippan kauniilla otsalla.

Palavain laivain tuli valaisi kevät yötä, kun kuningatar vei jälleen voitolliset laumansa pelastettuun kaupunkiin. Siellä veisasivat he yhteisen kiitosvirren voiton Jumalalle, ja kansa kantoi Filippan riemusaatolla Absalonin vanhaan linnaan. Filippa ei kuitenkaan ollut ainoasti sankarinna; suloisin naisen sydän sykki hänen rinnassaan, ja kun hän päivää jälkeen meritappelun näyttäytyi tavallisessa puvussaan, kävi sairashuoneissa, oli apuna haavoitettuin sitomisessa, lohdutti kärsiviä ja lupasi apua ja tukea niille poloisille, joilta isän, miehen tahi sukulaisten kuoleman kautta nyt oli kaikki turva ryöstetty, näytti hän olevan kokonaan toinen olento, ja se ihmetteleminen, jota kansa edellä oli ominut rohkealle sotijattarelle, muuttui nyt jonkunlaiseksi jumaloitsemiseksi. Heistä näytti lohdutuksen enkeli laskeuneen heidän sekaansa.

Kuningas oleskeli vielä Sorön luostarissa, ja Filippa tuli sentähden hänen luoksensa itse ilmoittamaan sitä kunniarikasta voittoa, jonka hän oli saanut. Kylmästi ja ylönkatseellisesti otti hän jalon kuningattaren vastaan ja käski hänen viipymättä mennä Roskildeen, siellä likemmin kertoaksensa hänelle sen urostyön seikoista, joka kerrassaan turvaisi Tanskanmaan itsenäisyyden ja kaupan. Hiljaisesti totteli kuningatar hänen käskyänsä, ja huomasi Roskildessä sen katkeran totuuden, että kuningas kovin julkisesti oli rikkonut uskollisuutensa häntä kohtaan ja antanut kietoa itsensä hänen hovineitsyensä, tuon alhaisen Cecilian juoniin. Tämä nainen, joka nyt rajattomasti hallitsi heikkoa ja irstaista yksinvaltiasta, oli syynä siihen kylmyyteen ja ylönkatseesen, jolla hän nyt kohteli jaloa Filippaa, joka oli viimeisellä kuninkaalle tekemällä palveluksellansa toivonut tulevansa askeleen hänen epävakaista sydäntänsä lähemmäksi.

Kuumat kyyneleet ilmoittivat Filippan surua; kuitenkaan ei hän kaikkea toivoansa heittänyt voittaaksensa hänen huikentelevaa miestänsä, sillä aina siitä päivin, kun hän matkusti Köpenhaminaan, oli hänellä toivo, joka nyt muuttui varmuudeksi ja jolla hän olisi aikonut ilahuttaa kuningasta Sorössä, ell'ei tämä olisi häntä niin häpeällisesti karkoittanut näkyvistänsä; hän tunsi nimittäin tulevansa äidiksi.

Filippa oli raskautensa ajan kahdeksannella kuukaudella, ja kansa katsoi iloisella odotuksella sen ajan täytenemistä, kun Erik Cecilian seurassa, viisi kuukautta poissa oltuansa, taas saapui Roskilden kuningaslinnaan. Hän tunsi jo edeltäpäin hänen tilansa, ja sen ynnä heitä yhdistäväin siteiden kanssa olisi pitänyt häntä liikuttaa armeliaisuuteen ja rakkauteen puolisoansa kohtaan, jos tämä ei olisi ollut niin viehättävä ja kauniskaan kuin hän todella oli; mutta tuossa pimitetyssä ei vaikuttanut mitään se, mikä liikuttaa tavallisesti ihmisiä; hän vaan inhoi hyvillä avuilla lahjoitettua puolisoansa, häpäisi häntä pilkka- ja haukkumasanoilla, kun hänelle, monta päivää odotettua, vihdoin suotiin armo tulla kuninkaan silmäin eteen. Filippa kuunteli hiljaisesti hänen vihansa sanatulvaa, mutta kun hän mätti kirouksia häntä ja hänen vielä syntymätöintä lastansa vastaan, silloin oli hänen sydämensä valmis puhkeamaan, ja hän huokasi puoli-ääneen kohottaen kyyneleillä täytetyn silmänsä taivaasen päin: "O Jumala, suo minulle kärsivällisyyttä!" Uusi kirousten virta tempasi pian hänen ajatuksensa alas armahtajan istuimelta, jonne ne olivat kohonneet kelvottoman puolisonsa silmäin edessä, ja silloin sattuivat hänen silmänsä tapamaan entistä hovineitoansa, joka nyt oli hänen ylevä, hallitseva kilpailiansa, ja joka kuninkaan sivulla oli ottanut hänen sijansa, ja hän keksi samalla, että hänkin oli kaukana raskauden tilassa. Kauhistuneena ja tuskastuneena tästä varmuudesta lankesi sorrettu kuningatar kiljahtaen, voimatonna Cecilian palveliain syliin.

"Laske irti hänet," huusi hurjatar, "sinä olet ainoasti määrätty minun palvelukseeni!" ja kun nainen kuningatarta säälien viipyi, juoksi Cecilia hurjana sinne ja rääkkäsi häntä. Neitonen laski nyt kuningattaren hiljaa lattialle ja asettihe yhteen nurkkaan huoneessa.

"Viekää häntä ulos," sanoi Erik jonkunlaisella sääliväisyydellä, kääntäen pois kasvonsa.

"Haa!" huusi Cecilia, "hurmaako tuo ulkokullattu sinua vielä keinonensa? ja pidätkö sinä tämän pelin totena? Jos vähäkin käytät järkeäsi, niin näet, että koko pyörtymys on ainoasti juoni eroittaa minua sinun käsistäsi ja taluttaa sinua, niinkun kesyä karhua ympärinsä rautakahleissansa."

"Saatanan kautta! Se ei saa olla! Ylös, teeskenteliä," huusi Erik, jonka kasvot osoittivat hurjuutta ja raivoisuutta, ja kiersi onnettoman kuningattaren silkkihivukset kätensä ympärille, vetäen hänen ovelle. Kun rääkätty ei vielä herännyt pyörtymyksestänsä, nousi hänen raivonsa niin korkealle, että hän potkaisi häntä niin voimakkaasti, että hänen tietoisuutensa palautui.

"Armoa!" huusi hän nyt, "armoa viattomalle, joka lepää sydämeni alla! Erik, sääli syntymätöntä lastasi!"

"Haa!" huusi tyranni, "kirousta sille ja sinulle. Siitä en minä lukua pidä. Ceciliani pitää synnyttämän minulle Pojan, kolmen mahtavan valtakunnan perillisen."

"Se on liika paljon!" vaikeroitsi Filippa, koettaen nousta ylös.

"Ylvästeletkö, vaimo!" huusi Erik vihassa ja syöksihe vimmattuna käsiksi surkuteltavaan kuningattareen, jonka veri hänen hurjan menettelönsä tähden tulvasi lattialle.

"Jumala, o Jumala!" oli ainoa, minkä Filippa saattoi lausua, madellessaan villieläimen kynsissä.

"Lakkaa," sanoi Cecilia, "elä tapa häntä! Siitä voisi olla vaaralliset seuraukset, sillä hän on vielä tuhman kansan epäjumala."

"Tämä pelastaa kurjan henkesi," sanoi tyranni hammasta purren ja jätti käsitysten Cecilian kanssa huoneen ottaaksensa osaa valmistettuun metsästykseen.

Cecilian palvelia, joka jäi huoneeseen, riensi nyt tuon lähes murhatun luokse ja nosti hänen ylös lattialta, jota tehdessä hänen kyyneleensä sekaantuivat kuningattaren vereen. Tämä hyvä nainen koki kuitenkin turhaan nostaa häntä ylös ja viedä häntä tuolille, sillä Filippa oli taas vaipunut syvään pyörtymykseen. Hänen täytyi sentähden laskea kuningatar jälleen lattialle ja juosta ulos apua huutamaan.

Tuskan huudolla syöksi Lady Johanna Sommerset, Filippan kunnioitettu kasvattajatar, ja muutamia hovineitoja huoneesen. "Tämän hyvä-avuisen veri huutaa kostoa," sanoi Lady Johanna, nostaen naisten kanssa verisen kuningattaren ja kantaen hänen ulos.

Filippa makasi kauan kuoleman-kaltaisessa pyörtymyksessä, kunnes lääkärien taidon onnistui pelastaa hänen henkensä, joka oli niin kallis maalle ja hänen kansallensa.

Köpenhaminan vapauttaja, tuo koko Europan ihmettelemä sankaritar oli aivan lannistettu. Suruisena nosti hän silmänsä taivasta kohti ja rukoili hiljaisesti lievitystä, sillä hän tunsi, että nyt oli häneltä kaikki hukassa. Kaikki, jotka olivat hänen ympärillään, itkivät äänen ja kansan valitushuuto, joka kuului huoneen ulkopuolella ja täytti palatsin, tunkeusi aina kärsivän vuoteelle asti.

Vartioitsevat naiset ja lääkärit olivat niin ahkerassa työssä sairaan kanssa, että eivät huomanneet, kun ovi aukeni ja joukko kansaa hiljaisin askelin astui sisään, ennenkun huone oli täynnä. Kaupungin asukkaat tahtoivat tietää, oliko rakastettu kuningatar elävä tai kuollut, ja sisääntuliat olivat koko kansan lähettiläinä, joka häälyen pelon ja toivon vaiheella odotti ulkopuolella.

Suruisesti katselivat kaikkein silmät kalveata Filippaa, joka taitetun liljan tavalla makasi vuoteellaan.

"Minä elän, rakkaat lapseni," sanoi hän, ja nämä hänen ensimäiset sanansa saattivat kansan silmiin kyyneleet.

"Pyhä Neitsyt olkoon kiitetty, joka on varjellut kalliin henkesi," sanoi Roskilde porvariston vanhin, lähes satavuotias ukko. "Mutta jos se on totta, mitä huhu sanoo yli koko Roskilden, että Erik pahan Cecilian yllytyksestä on polkenut sinun, maan äidin ja sankarittaren, jalkainsa alle ja rääkännyt sinua, niin ei hän enää ole ansiollinen näkemään auringon nousua, sillä hän on silloin julmempi itse metsän villi-eläimiä, joka toki rakastaa puolisoansa, erittäinkin kun se on äiti. Ah, jos tuo tylymielinen Pommerilainen makaisi haudattuna Pommerin korkeimman vuoren alla ja sinä yksinäsi istuisit valtion ohjissa, niin rauha ja menestys kukoistaisi maassa: sillä sinä olet ystävällinen, viisas ja urhoollinen, Erik sitä vastaan on julma, taitamaton ja pelkuri eikä mahdollinen yhteenkään meren pisaraan, joka hänen hävyttömyytensä on hänen saattanut sinusta vuodattamaan. Mutta hänen pitää kyllä saamaan palkkansa, ja synnin palkka on _kuolema_! ja kun hän iltasella tulee kotiin metsästämästä sen pahan naisen kanssa, joka valaa kaikki ne kuulat, jotka hän ampuu -- -- -- ja mitä hänen käärmeen päähänsä pälkähtää, niin löytyyhän toki joku lapia-kirves, joka sen voipi kahtia halaista."

"Ei!" huusi nyt tämä niin syvästi salvattu, kaikki voimansa ponnistaen, "ei, te erehdytte, hyvät ystäväni lainatessanne korvanne valheelliselle huhulle. Minun laitani oli täydellisesti hyvä, kun kuningas meni metsästämään tänään, ja minä nousin tuolille nähdäkseni ikkunasta kun hän ratsasti ulos linnanpihasta; silloin särkyi tuoli, minä putosin lattialle ja vahingoitin pudotessani itseni. Teidän pitää ajatella aremmin kuninkaastanne, Kunnioittakaa häntä, sillä hän on herranne ja on Jumalan teille antama. Menkää nyt kotiinne, rakkaat lapseni, sillä minä tarvitsen lepoa. Hyvästi!"

Joukko katseli kunnioituksella kuningatarta ja kaikki viipyivät huonetta jättäessään. Ijäkäs porvari lankesi povillensa, korotti kätensä kuningattaren vuodetta kohti ja sanoi syvästi liikutettuna: "Anna meille siunauksesi. Se vahvistaa meitä raskaita kuormia kantaessamme, ja kuka tietää, tokko enää koskaan kokoonnumme, sillä synkkä pilvi vetäiksen päämme päälle."

Filippa olisi tahtonut puhua, vaan ei voinut. Hiljaisesti katsahti hän taivaasen ja rukoili hiljaa sen kansan edestä, jonka sydämen hän oli voittanut korkeilla hyvillä avuillansa, ja joka oli niin kallis hänen sydämellensä. Kyyneleet tulvailivat hänen silmistänsä, ja vihdoin saattoi hän vaivoin sammaltaa nämä katkaistut sanat:

"Taivahan siunaus levätköön teidän päällänne, jotka olette tänne kokoontuneet, ja koko kansani päällä! Pian kentiesi, sangen pian, olen minä seisova siunauksen-antajan istuimen edessä, ja silloin..." hän olisi puhunut vielä mutta, tunteittensa valloittamana, ei voinut; hän ojensi siunaten kätensä kansaa kohden ja vaipui syvään voimattomuuteen.

Lääkäri pyysi kansaa menemään pois. Tuskallisesti katsahtaen meni se.

Lääkäri ja hovinaiset ympäröivät sänkyä, ja Filippan vanha kasvattajatar kuiskasi lääkärille:

"Ei yksisään enkeli taivaassa voi olla suloisempi, kuin tämä tomuun tallattu hyvä-avuinen, sillä hän pelastaa tänä hetkenä häpeällisen murhaajansa hengen, jonka pään päällä jo koston miekka riippui hivuskarvassa."

"Loppumaton autuus toisessa maailmassa pitää tuleman hänen palkaksensa," sanoi lääkäri kyynelsilmin.

Filippa tointui vihdoin, mutta kovissa synnytystuskissa. Kolme päivää taisteli hän hirmuisissa vaivoissa, kunnes hän sai kuolleen keskoisen, joka oli murhattu hänen sydämensä alle.

Kauan häälyi onnetoin ruhtinatar kuoleman vaarassa; mutta vihdoin voitti hänen vahva luontonsa. Hän sai vähitellen niin paljon voimia, että hän kolmen kuukauden kuluttua taisi jättää sairas-vuoteen, jossa hän kuitenkin oli tehnyt peruuttamattoman päätöksen ijäksi päiväksi paeta tyranniansa, ja siitä lähin pyhittää kauniin elämänsä rukouksilla ja jumalisuuden harjoituksilla. Hän jätti salaisesti Roskilden ja matkusti Vadstenan luostariin Ruotsissa, jossa suru sekä kärsimänsä rääkkäykset pian musersivat hänen jalon sydämensä.

Pohjan kansa tunsi äänettömällä kauhistuksella, että sen suojelus-enkeli oli poissa ja kevytmielinen Erik katui liian myöhään häpeällistä käytöstänsä häntä kohtaan. Cecilia riemuitsi ja kietoi heikon hallitsian vielä lujemmin verkkoonsa. Hän huimentui pian alinomaisessa hekkuman humalassa, ja Filippa unohtui. Cecilian ylpeys saavutti korkeutensa. Hän puki itsensä loistolla, ja Erik parka oli ainoasti välikappale hänen kädessään. Hän möi virkoja, arvoja, tallaten lain ja oikeuden jalkainsa alle.

Ainoa valtion säätyistä, joka vielä oli Erikille kuuliainen, oli hengellinen sääty, koska hän melkein orjallisesti heittäysi sen vallan alle. Tuo heikko yksinvaltias luuli sillä sovittavansa taivasta, jota hän tunsi olevan syyn pelätä.

Voidaksensa papiston lisääntyneen vallan kautta kokonansa saada valtansa alle muut säädyt, sekä vasten oikeutta anastaa itsellensä ja kuninkaalle mahtavan aateliston viekkaudet, antoi Cecilia Erikille neuvon toimittaa valtakuntaansa inkvisitionin, jonka hirmuista voimaa hän oli oppinut tuntemaan, seuratessaan kamaripiikana erästä aatelisherrasväkeä matkoilla etelä-Europassa. Hän lopetti pitkän puheensa, jossa koki vakuuttaa helppouksista kuningasta ehdoituksensa keinollisuudesta, näillä sanoilla, joita hänen oma loppunsa sattui todistamaan; "Inkvisitionin rauta-käsivarressa on tuhansia käsiä, joiden sormet ovat miljonia tulikuumia kynsiä. Jospa pahantekiä vielä kauankin olisi vapaana, niin se kuitenkin vihdoin musertaa hänen petollisen sydämensä ja heittää sen ikuiseen liekkihin."

Erik vastaan-otti ilolla tämän alhaisen vaimon neuvon ja tuumi salaisesti Seelannin piirikunnan piispan, Jöns Antinpojan kanssa keinoista tämän verituomio-istuimen. Tanskaan tuomiseksi päättivät yhteisesti vetää Lundin arkkipispa, Johana Laskman, neuvoon, joka onnistuikin toivon mukaan, koska tämä ankara katolilainen oli kauan kiivastellut uskossa hallitsevaa laimeutta vastaan, eikä mitään niin kiivaasti halunnut, kuin saada käyttää tulta ja miekkaa palauttaaksensa taivahan portille ne monet eksyneet lampaat, joita pohjolassa oli vilinäisillään. Todelliset syyt; kosto ja saaliinhimo salattiin varovaisesti arkkipiispalta, josko nuo kolme salaliittoon yhtynyttä tunsivat hänen semmoiseksi mieheksi, joka, paitsi haaveksivaa uskonnon intoansa, oli muka väkivallan ja vääryyden perinpohjainen vihollinen.

Piispa Jöns Antinpoika oli aikansa suurimpia teeskentelijöitä, ja hänen musta kaapunsa kätki kaikkiin paheisin perehtyneen sydämen. Kuitenkin kunnioitti kansa häntä pyhimyksenä, koska hän alinomaa nosti kieron silmänsä taivasta kohden, kun hän näyttäytyi, eikä ollut kitsas apostoliselle siunaukselle.

Tällä miehellä ja kavala-juonisella Cecilialla oli rohkeutta ja voimaa panemaan toimeen, mitä olivat päättäneet, huolimatta sen voiton hirmuisuudesta, jota siitä toivoivat saada.

Tuon kunnioitettavan herran toivo oli anastaa melkoinen osa teurasuhrien omaisuutta, ja myös inkvisitionin salaloukoissa saada estämättä tyydyttää hänessä hallitsevaa taipumustansa toiseen sukupuoleen. Hän esitteli sentähden inkvisitionin armollisuutta, jonka sekä kuningas että arkkipiispa myönsivät ja pyhä isä viimen vahvisti.

Cecilia toivoi ei ainoasti kullan, vaan myös Tanskan kansaan, joka aina kohteli häntä tylyllä ylönkatseella, eikä tahtonut kunnioittaa häntä kuningattarena, jota hän oli usein kiivaasti vaatinut. Jos ei Erikin orpana, Pommerin herttua Ragislao ja hänen sisarensa poika, Pfaltsin kreivi Kristoffer Baijerilainen, joka sitte tuli Erikin sijaan kuninkaaksi, olisi elänyt, niin olisi Erik luultavasti julkisesti antanut kätensä tuolle riettaalle vaimolle alttarin edessä ja suonut hänelle Filippan sijan kolmella pohjan valtakuntain hallitus-istuimella.

Kolmas henkilö valittiin pyörittämään sitä suurta ratasta, jota tahdottiin panna liikkeeseen, ja tämä oli Margaretan kelvollisen rippi-isän kelvoton jälkeen tulia Sorön luostarissa, abotti Sigismund, joka oli sovelias piispa Antinpojan uskottu, parhaassa ijässään oleva mies, tuskin 40 vuoden vanha. Tämä oli Cecilian rippi-isä ja tiesi kaikki hänen juonensa ja koukkunsa. Cecilia oli myös ymmärtänyt hänen saattaa kuninkaan luottamukseen, jotta hän käyttäisi kaikki vehkeensä, saattaaksensa Erikin panemaan ruunun hänen päähänsä. Palkaksi tästä konnan-työstä, jos se onnistuisi, piti tuleman Seelannin pispanistuin, josta Jöns Antinpoika piti pois syöstämän, ja kauniin Cecilian rakkaus, jota tuo hekumallinen munkki oli kauan himoinnut.

Sigismund matkusti, varustettuna tarpeellisilla asiakirjoilla kuninkaalta ja arkkipiispalta, pyytämään paavilta suostumusta saada pohjoisessa laittaa inkvisitioni. Pyhä isä iloitsi suuresti siitä uskonnon-innosta, jonka hän nyt huomasi hallitsevan aina kylmään pohjolaan asti, ja toivoi sydämellisesti, ettei yksikään väärä-uskoinen eikä Jumalan pilkkaaja välttäisi inkvisitionin miekkaa, siunasi hurskasta abottia harrastuksestaan ja nimitti hänen aijotun verituomio-istuimen toiseksi inkvisitoriksi.

Nyt et Sigismundilla ollut muuta, kuin Cecilian salaisen käskyn mukaan saada hyvä selko inkvisitionin luonnosta, sen vankeuksista, killutus-kapineista ja muista rakennuksista, sekä tuoda muassaan tarpeellisia kidutus koneita ja yksi tahi pari oivallista pyöveliä.

Tämä hengellinen herra toimitti aivan tarkoin tuon julman käskyn, ja toi muassaan, niinkuin hän ilmoitti kuninkaalle jättäessään tiliä lähetyksestänsä, taivahan kunniaksi ja pyhän uskonnon jalostuttamiseksi ei ainoasti etsityn luvan ja ison joukon erityisiä kidutuskoneita, vaan myös inkvisitioni-vankeuksissa oivallisesti harjoitetun pyövelin.

Mutta mihin olisi inkvisitionin hirmuinen verituomioistuin rakennettava? Jokainen mustakaapuinen villipeto toivoi sitä alueellensa. Jotta jokaisen tahto täytettäisiin, päätettiin inkvisitioni sijoittaa kahteen paikkaan Tanskassa, nimittäin Roskildeen, johon sille piti rakennettaman iso ja vahva vankeuslaitos, ja Soröhön, sen luostarin mahdottoman syviin maan-alaisiin holveihin. Sittemmin piti apurakennuksia asetettaman moniin paikkoihin Ruotsissa ja Norjassa. Satoja käsiä ryhtyi heti Roskildessa rakennustoimeen, samalla kuu Sigismund laitteli maan-alaisia holviansa sen perkeleen työhuoneen kaltaiseksi, josta hän oli saanut piirustukset ja koneet. Pian oli tämä hirmuinen työ tehty, ja niinkun hyena himoitsee saalista, niin himoitsi Sigismundkin ensimäistä uhria. Kadotus riemuitsi.

Cecilia tahtoi nähdä työtänsä ja iloita katsellessansa tuota kauhistuksen asuntoa, jossa hänellä olisi tilaisuus sammuttaa hurjaa kostonjanoansa. Hän läksi sentähden salaa Soröhön ja näytätti siellä itsellensä kaikki laitokset, jolloin hän ei kuitenkaan voinut olla kauhistumatta tuota perkeleellistä keksintöä, joka hirveässä todellisuudessaan meni paljon yli sen käsityksen, jonka hän siitä oli saanut. Hän vakuutti Sigismundia olevansa suurimmasti tyytyväinen ja lupasi hänelle harrastuksestansa kauniimmat hedelmät. Hän näytti hänelle samalla luettelon muutamista suurimmista vihamiehistään ja kysyi häneltä neuvoa kuka ensin piti uhrattaman.

Tästä eivät he kuitenkaan voineet niin pian sopia. Sigismundilla oli myös luettelo, osittain muutamia rikkaita aatelismiehiä, osittain muutamia kauniita tyttäriä, joita hän näki huokeasti voivan syyttää jostakin uskonnon rikoksesta. Cecilia arveli, välttääksensä munkin petosta, antaa kuninkaan ratkaista asian, jota paitsi hän huomautti, ettei ketään voisi vangita ennenkun oli julkisesti kuulutettu, että pyhä inkvisitioni kansan autuudeksi ja Jumalan nimen kunniaksi oli tuotu pohjan yhdistettyihin valtakuntiin.

Cecilian kaunopuheliaisuuden virran katkaisi yhtäkkiä väkevä ukkosen isku, joka näytti pudistavan vankeuden paksuja muuria. Kelvoton vapisi tästä herran kaikki voiman muistutuksesta. "Viekää minut ylös teidän huoneesenne!" huusi hän ja tarttui munkin käsivarteen. "Varokaa itseänne," sanoi tämä, "sillä jos astutte ainoasti pari askelta oikeaan siitä paikasta, missä seisotte, niin olette vaarassa pudota käärmekuoppaan, joka on täynnä käärmeitä, sisiliskoja ja kaikenlaisia myrkyllisiä ja vaarallisia eläimiä ja silloin olisi vaikea pelastaa henkeänne."

"Pelastakaa minua tästä murhaluolasta!" huusi sen vapiseva alkuun-pania, riippuen lujasti munkin kaulassa.

"Te ette vielä ole nähneet pyhää neitsyttä, jolla on yhdeksän kätkettyä väkipuukkoa rinnassa ja käsivarsissa," sanoi Sigismund, pirullisesti nauraen. "Te uskonette, että kerran häntä syleileminen ratkaisee kaikki kiireimmästi. Tulkaappas katsomaan sitä murhakoneiden mestariteosta, joka tuottaa keksiällensä kuolemattoman kunnian. Teidän täytyy myöntää, että kuva on kummastuttavasti pyhän Neitsyeen kuvan kaltainen. Sen hurskaat taivahan siniset silmät ovat ylennetyt taivasta kohden, ikäänkun rukoillakseen; sen vaalean-ruskeat hivukset peittävät kaunista rintaa ja kätkevät siihen asetetut väkipuukot. Hänen pukunsa on oivallisin ja hyvin valittu, ja konelaitos on kunnollinen; sillä kun syntinen laskeiksen polvilleen sen eteen rukoilemaan, linkoaa hän, ikäänkun tuntemattoman voiman vaikutuksesta, sen syliin. Viisi väkipuukkoa syöksee silloin salaman nopeudella hänen rintaansa ja muut neljä puhkovat hänen selkänsä ja kupeensa, niin ettei hän ensinkään huomaa syntisen sielunsa menevän helvettiin, ennenkun hän jo uipi ijankaikkisessa tulikivijärvessä. Tulkaa ja ihastuttakaa kauniisti silmäänne tämän mainion taidekalun katsomisella; mutta minä varoitan teitä, pitäkää itsenne tarpeeksi loitolla hänestä."

"En tahdo enään mitään nähdä," huusi Cecilia suurimmalla kauhistuksella, puristi kätensä suonevedon-tapaisesti Sigismundin ympärille ja veti häntä murhaluolan uloskäytävää kohti.

Abotti melkein kantoi puolipyörtyneen ulos holvista omaan huoneesensa.

Vielä hirmuisempi ukon-isku, kuin edellinen tärisytti maata. Salama välähti ilmassa ja järähdys seurasi leimausta ajatuksen nopeudella. Cecilia vapisi kovasti; hänestä tuntui, kun Herra vihassaan tahtoisi rangaista häntä siitä, että hän oli laittanut inkvisitionin rautakäden viattomalle kansalle. Paha omatunto ruoski häntä skorpioneilla.

Kauhistava ukon-isku alas välähtävän salaman-leimauksen seurassa täryytti huonetta ja abbotin sänkyä, jossa Cecilia makasi kovissa hermovavahduksissa. "Viekää minua salakäytävän linnaan," huusi hän niin ankarasti, että Sigismund'ia vapisutti: "ilma teidän pirullisessa luostarissanne tappaa minun!" Niinkun mieletön, hyppäsi hän ylös sängystä ja tarttui Sigismundin käteen, niin että hänen täytyi seurata häntä.

Nähtyänsä salakäytävän jäävän taaksensa, tunsi hän hengittävänsä vapaammin. Mutta pian kauhistui hän uudestaan, sillä liekit löivät häntä vastaan eräästä avonaisesta ovesta. Linna paloi.

Säikähtynyt abbotti jätti nyt Cecilian, rientääksensä luostariin pelastamaan omiansa ja kirkon tavaroita. Salakäytävän rauta ovi rasahti kiini hänen perässään.

Cecilia väänteli epätoivoisena käsiänsä. Kauhistavat liekit löivät hänen ympärillänsä yhä enemmän ja enemmän. Linnan leveä rappu oli jo tulessa. Hän syöksi sielun tuskalla erääsen ikkunaan, tempasi ulos sen ja huusi toivottomalla äänellä apua.

Eräs mies riensi nyt ylöspäin palavata rappua, otti hätääntyneen syliinsä ja kantoi hänen savun ja liekkien läpi isolle viheriäiselle kentälle linnan ulkopuolella.