Chapter 6

"Ei, kunnioitettu isä," sanoi Petter, aivan pakoittamatta, "hän ei tunne minua, mutta eilen kun me toimme hänen tänne, antoi hän minulle viittauksen, josta minä en piitannut niin mitään, vaan nyt kyllä voin käsittää, että hän tahtoo minua houkutella auttamaan häntä niissä pimeissä vehkeissä, joita hänellä luultavasti on mielessä niinhyvin meidän kunnioitettua luostarinpäällikköämme kuin pyhää inkvisitionia ja meitä kaikkia kohtaan. Mutta pyhä Pietari, jonka nimeä minä kannan, varjelkoon minua yhtäpitämästä vääräuskoisen kanssa, joka kentiesi muutamiin päiviin henkäisee ulos mustan sielunsa savun ja liekkien keskellä! Minä en voi selittää teille, mille tuulelle minä tulin, kun hän minuun niin katsoi. Näin katsoi varmaan käärme silloin kun vietteli Evan syömään kielletyn puun hedelmiä."

"Sinä olet hyvä poika," sanoi toinen munkki, tarttuen Petterin käteen; "sinun kammosi väärä-oppisiin ja heidän verisiin synteihinsä saattaa sinulle kerran taivaan. -- Ettekö vielä tunnusta?" jatkoi hän Akselinpojalle.

"Ainoasti se, joka vapaatahtoisesti ja kuulustelematta tunnustaa rikoksensa, voipi odottaa helpompaa rangaistusta täällä alhaalla ja armoa tuolla ylhäällä."

Akselinpoika oli ääneti; hänen koko sielunsa askaroitsi sen kummallisen pojan kanssa. Jokainen sana, minkä hän lausui, kaikui syvästi hänen liikutetussa rinnassaan.

"Niinpä ole sitte vaiti niinkauan kun tahdot, kirottu pahantekiä," huusi munkki ja meni. Toiset seurasivat häntä.

Akselinpoika laskeusi polvilleen; hän tahtoi kiittää Jumalaa siitä enkelistä, jonka Hän oli lähettänyt hänelle hädässä, mutta oli unhottanut hätänsä ja kaikki häntä uhkaavat vaarat. Hän ajatteli ainoasti Petteriä, jonka jalot kasvopiirteet hän luuli tuntevansa, samoin kun äänensäkin; hän oli kuullut ja nähnyt sen ennen; mutta milloin ja missä? Tästä haparoitsi hän ajatustensa ja muistoinsa pimeydessä, jota hän ei voinut valaista.

Vihdoin oli Akselinpojan kuitenkin aivan mahdotonta selvittää sitä, mitä sitte aamun oli tapahtunut. Merkillinen laulu oli vielä elävästi hänen mielessään, mutta sanoja:

"Sä murra leipäsi maistamatta, Vesikin jätä nauttimatta,"

ei hän voinut selittää.

Miksi pitäisi hänen taittaa leipä, koska ei hänen sallittaisi sitä nauttia, ja miksi ei hän saisi kostuttaa kuivaa kieltänsä kirkkaalla vedellä? Eikö munkki itse sanonut hänelle, että molemmat lähetettiin hänelle erinomaisena suosion osoituksena, että hän saisi yllä pitää kurjaa elämäänsä. Hän otti nyt ruukun, nosti sen suullensa ja aikoi juoda; mutta silloin oli hänestä, niinkun vesi olisi ollut valkeata, ja ettei se olisi häntä kiusaamassa, löi hän ruukun muuriin kappaleiksi, ja vesi virtasi lattialle. "Minä tottelin sinua, rakastettu taivaasta lähetetty lapsi," huusi hän innokkaasti, "jos vielä nääntyisin nälkään ja janoon!" mutta samassa vapisi hän varomattomuuttansa, sillä hän muisti niitä salaisia kuuntelo-reikiä holvin katossa. Pian tarttui hän leipään, jonka taittoi kahtia, ja kuka selittää hänen kummastustansa, kun hän siitä löysi yhteen käännetyn, tiheästi kirjoitetun pergamenttilevyn, josta hän luki seuraavaa:

"Jalo herra, Olli Akselinpoika!

"Elkää ihmetelkö, että minä, joka tähän asti olen Teille kokonaan tuntematon, luottaen armollisen Jumalan varjelukseen, tarjoon Teille apua ja pelastusta tästä kauheasta vankeudesta, jossa häväistys ja kuolema odottaa Teitä. Minä en ole milloinkaan tietääkseni ennenkun eilen nähnyt Teidän kunnioitettavia kasvojanne; mutta jo ennenkun Te astuitte tähän kauhistuksen asuntoon olin minä päättänyt Teidän pelastuksenne! Teidän tulee tietää ne syyt, jotka ovat määränneet minun uskaltamaan kaikki Teidän vapautenne, ja minä toivon voivani myös sen, jos Te vasta puolin seuraatte niitä neuvoja, kun minä Teille annan, toimittaakseni Teille vapauden ja pitääkseni Teitä hengissä."

"Minä olen se lapsi, jonka Te noin vähän yli neljätoista vuotta sitte näitte vanhan Knuutin luona metsämökissä hakiessanne kotkan ryöstämää poikaanne. Knuutin vaimo, minun julma mummoni, oli päättänyt murhata minun, koska hänen tyttärensä kuoli ihan samassa kun synnytti minut maailmaan, ja isäni ei antanut mitään apua elatuksekseni; silloin tulitte Te, niinkun enkeli taivaasta, ja vaikka sydämenne oli sanomattoman murheellinen vaimonne ja poikanne kadottamisesta, annoitte Te kuitenkin sille armottomalle vaimolle kourallisen rahaa, jotta hän hoitaisi minua, ja lupasitte hänelle vuosittain saman verran. Ainoasti tämä lupaus, jonka Te olette rehellisesti pitäneet, taivutti hänen minua hengissä pitämään. Viisi vuotta sitte tuli hän kovin sairaaksi, mutta hän ei voinut kuolla ennenkun sai puhua abbotti Sigismundin kanssa, koska hänellä, niinkun hän sanoi, oli tärkeä asia hänelle huomautettava. Abbotti tulikin vihdoin, sitte kun hän kuitenkin ensin hyvin kauvan antoi Knuutin itseänsä rukoilla. Sairas alkoi keventää sydäntänsä, mutta kaikki, mitä hän sai puhua, oli tämä: 'Kunnioitettava herra! minun omatuntoni polttaa minua niinkun hehkuvat hiilet, sillä tuo lapsi, jonka näette edessänne, on' -- -- -- hän olisi puhunut enemmän, mutta abbotti pani sormensa hänen suullensa ja painoi hänen jälleen sänkyyn."

"'Petter on' -- -- huusi hän pakoitetulla äänellä, mutta abbotti esti hänen taas puhumasta; hän kuoli saamatta enemmän puhua, ja suuret hiki-pisarat valuivat abbotin otsalta. Hän viittasi ympärillä seisoville, että ne menisivät ulos, ja hän ja minä yksistään vaan jäimme ruumiin luotsi. 'Minä ymmärsin, mitä tuo kuoleva tahtoi sanoa,' sanoi hän. 'Sinä tiedät, Petter, ettei Knuutti ole sinun äidin-isäsi, koska hänen vaimonsa oli naimisessa ennenkun hän sai hänen. Sinun äidin-äitisi olisi siis tahtonut sanoa: Petter on nyt aivan auttamaton; ottakaa hänet siis luoksenne, kunnioitettava isä! Kuolevan viimeinen rukous pitää oleman toiselle kristitylle pyhä. Sinun pitää siis seurata minua luostariin, jossa minä opetan sinulle kirjallista taitoa ja kristin oppia, jos vaan tahdot olla oppivainen, hurskas ja tottelevainen.' Sitte syleili hän hellästi minua. Samana päivänä otti hän minut kanssansa luostariin, ja se on tosi, että minä olen jo hyvin paljon häneltä oppinut sitä, mikä ajan kuluessa voipi olla minulle hyödyksi. Jos hän olisi niin hyvä kun hän on viisas, niin en koskaan tahtoisi jättää häntä. Hän rakastaa minua sydämellisesti, ja minä pidin häntä sangen jalona miehenä aina siihen asti kun tuo hirvittävä inkvisitioni laitettiin. Silloin aukenivat silmäni, sillä hän luotti kokonaan minuun eikä salannut minulta edes paljon tekojansakaan niitä onnettomia kohtaan, jotka ovat huo'ahtaneet pois henkensä meidän vankeuksissamme. Te kummastelette ehkä, ja oikeudella, että tuo ulkokullattu uskaltaa rajattomasti luottaa minuun, joka olen niin nuori; mutta te huomaatte sen mahdolliseksi, kun saatte tietää, että hän toivoo minusta kasvattaa sijaisena, joka voimassa pitäisi hänen jalon tekonsa, joksi hän kutsuu tätä hirvittävää inkvisitionia. Ei myöskään se kummastuttane Teitä, että hän on valinnut minut siksi, sillä hän on minun -- isäni. Käteni vapisee mainitessani tätä kaikkein pyhintä nimeä; se on hirviö, jolle minä olen velvollinen elämään, eikä koskaan, kun minä vaan kerran pääsen ulos tästä murhanluolasta, hän ole kuuleva minulta isän nimeä, joksi tähän asti häntä aina nimitin, kun olimme kahden kesken. Jos Jumala ei vihastuisi sillä, että poika kiroaa isäänsä, niin kiroaisin minä tätä julmaa ulkokullattua, joka syntymästäni aina yhdeksänteen vuoteeni asti antoi minun olla puutteiden ja rääkkäysten saaliina, ja sitte tuhlasi helleyttänsä minuun opettamalla minulle niitä pahoja töitä, jotka häntä itseänsä tahraavat. Mutta kiitetty olkoon Jumala ja Hänen pyhänsä, jotka ovat minua tähän asti varjelleet osaa ottamasta niissä rikoksissa, joita täällä tehdään, ja vielä on suonut minulle onnen joskus voidakseni lieventää tänne salvattuin onnettomain kohtaloa. Hän antakoon Teidän minun heikon käteni kautta saada vapautenne, ja suokoon minulle onnen seurata Teitä tästä kadotuksesta Jumalan kauniin taivahan alle ja Hänen vapaasen luontoonsa, ja mikään olento hänen maailmassaan ei olisi minua iloisempi."

"Mutta Teidän on saatava tieto, mikä minut saatti ajattelemaan, kokea pelastaa Teitä jo ennen Teidän tänne tuomista, vaikka se on itsellenikin selittämätön arvoitus. Noin tuntia ennen, kuu Teidät tänne tuotiin, tuli kasvatus-isäni, vanha Knuutti tänne luostariin, tuoden korin hedelmiä abbotille. Hän katseli vakoovilla silmillä ympärillensä, ja antoi minulle abbotin kammiosta mennessänsä viittauksen seurata häntä. Sattumus autti niin, että me jäimme yksin munkkikäytävään."

"'Kuule, Petter,' sanoi hän tarttuen käteeni, 'minä olen suuri syntinen, ja käyn jo lähellä haudan parrasta, mutta sinä voit toimittaa minulle taivaan autuuden, ja sen voit sinä yksinäsi vaikeudetta, sillä sinulla on abbotin koko luottamus.' -- 'Sanokaa pian, sillä ihmisen autuudeksi teen minä, mitä taidan' -- 'Sinä tiedät,' jatkoi hän nyt, 'että Olli Akselinpoika pelasti sinun henkesi, silloin kun sinä olit vastasyntynyt lapsi, ja maksoi rahoja sinun edestäsi monta vuotta. Hän on' -- -- samassa tuli yksi munkki, käyden meitä vastaan. Hänen ohitse mentyänsä jatkoi Knuutti: 'Akselinpoika on jalo ja viaton mies. Häntä on nyt syytetty inkvisitionissa; hänen linnansa on piiritetty ja kuolemansa päätetty. Pelasta hänet ja vie hänet maan-alaisen holvin läpi metsäluolaan. Minä siellä odotan teitä ja autan pakoanne sekä kerron sinulle' -- -- Hän tahtoi sanoa enemmän, mutta samassa näkyi kaksi munkkia käytävän yläpäässä. Hän läksi sentähden kiireesti pois ja minä en saanut tietää enempää Teistä. Minä kiiruhdin nyt kammiooni, ja kun kummastukseni tästä pestauksesta oli vähän vähennyt laskeusin polvilleni ja rukoilin Jumalalta voimaa siihen toimeen. Vähän sen jälkeen tulitte Te itse, jalo herra, ja minä en voi selittää sitä vaikutusta, minkä Teidän jalo muotonne, hopeanvaaleat hivuksenne ja rohkea puheenne munkille teki sydämessäni. Minä vannoin nyt itseni kautta uskaltaakseni kaikki Teidän vapauttamiseksenne. Teidät jätettyäni ajattelin, mitä minun olisi tekeminen, ja minä huomasin, että petos olisi ainoa keino, jota voisin käyttää. Minä menin siis abbotin luoksi, jonka tapasin varsin hyvällä tuulella pöydän ja viinimaljan ääressä; mutta sain tietää kauheita Teitä koskevia asioita. Te olette tulleet tänne rouva Cecilian käskystä, ja hän on käskenyt abbotia tappamaan Teidät myrkyllä, ja sitte hirttää teidät vankihuoneessa, jotta kansa uskoisi Teidän itse ottaneen hengen itseltänne. Hän olisi tahtonut nähdä Teidät elävänä poltettavan; mutta siitä on iso inkvisitori häntä kieltänyt sen yleisen kunnioituksen tähden, kun Teillä on maassa. Hän neuvoi sentähden Teitä myrkyttämään piamittain, koska arkkipispa Juhana Laskman kentiesi muutamaan päivään tulisi tänne, ja hänen pian voisi pälkähtää päähänsä käydä inkvisitionivankeuksissa ja itse kuulustella vankeja. Koska sekä pispa Jöns Antinpoika että Cecilia tuntevat hänen ankaran totuutensa, pelkäävät he, että arkkipispa saattaisi vapauttaa Teidät. Kuitenkin minä epäilen, ett'ei Laskman'illa ole aikaa tulla Soröhön, niin ettei meidän pidä häntä odottaessamme tuonnemmaksi lykätä Teidän pelastustanne."

"Minun kirjeeni tulee suuremmaksi kuin olin laskenut; mutta koko sieluni työskentelee Teidän kanssanne, ja minä käytän yötä vakuuttaakseni, kuinka suuresti uskollinen olen Teille. Lienettekö ymmärtänyt aamuvirteni sanat? Se oli ainoa keinoni ilmoittaakseni Teille, kuinka Teidän piti käyttää itseänne, kun en tohdi puhua kanssanne. Abbotti ja monta munkkia asuu sen huoneen ympärillä, jossa minä oleskelen, ja joka on Teidän vankihuoneenne päällä. Nyt täytyy minun keskeyttää, sillä kello kutsuu minua abbotin luoksi."

"Se peto! minun täytyi tuoda hänelle yksi vanginleipä, ja minun läsnäollessani kääri hän rottapulveriin ja veteen kastellun veran sen ympärille ja valoi myrkkyä siihen vesiruukkuun, joka huomenna on vietävä Teille, jotta Te ennen iltaa kuolisitte. Ja tämä p----le on minun isäni! Ne kaksi munkkia, joiden tulee seurata minua, eivät tiedä tästä hävyttömyydestä, ja minut, onnettomin kaikista pojista, on määrätty täyttämään tätä julmaa käskyä. Taivas suokoon, ettette olisi koskeneet leipään eikä veteen. Sakramentissakin voidaan tarjota Teille myrkkyä, elkää sitä vastaan ottako, jos sitä Teille tarjotaan. Niinkauvan kun olette nykyisessä vahvassa vankeudessanne, on pelastus mahdoton. Teidän täytyy siis seurata minun neuvoani, joka on, että Te, kun minä seuraavana päivänä tulen Teidän luoksenne munkkien kanssa, hyvin näkyvällä katumuksella tunnustatte tulleenne syvään synteinne tuntoon ja sanotte paljon rikkoneenne Jumalan kaikkia pyhiä vastaan, jonka tähden pyydätte heitä puolestanne esirukoukseen Jumalalle. Sanokaa, että se paha teko polttaa Teidän sieluanne ja että toivotte saavanne sen sovitetuksi vaikka vielä hengellänne."

"Teidät muutetaan silloin toiseen vankihuoneesen, jossa on risti kumartamista varten ja kurituskapineet omatahtoiseksi parannukseksi syntisen itseänsä kuolemaan valmistaessa. Sieltä voitte paeta, koska se on luostarin esikartanoa vasten lähellä abbotin makuukammaria, josta alkaa tie maanalaiseen käytävään. Minä hankin sen avaimet itselleni, ja Teidän pitää sillä viilalla, jonka löydätte olkivuoteestanne uudessa vankihuoneessanne, sahata poikki ne ei erittäin vahvat rautakanget siinä kalteri-ikkunassa, joka on alhaalla maata vasten. Pyytäkää munkkeja taivuttamaan itse pyhää abbotia julistamaan Teille syntein anteeksi antamusta ja sanokaa, että olette päättäneet olla mitään nauttimatta niinkauvan, kun hän on osoittanut Teille tämän armon, vaikka vielä nälkään kuolisitte. Silloin ei kummastuta, että olette pitäneet myrkytetyn leivän ja veden koskematta, eikä hän saa mitään epäluuloa Teistä. päinvastoin hän sydämellisesti iloitsee Teidän tunnustuksestanne, koska jo kauan aikaa uskottanut minua, että hän on -- hän niinmuodoin voipi sammuttaa rouva Cecilian koston-janoa, joka välttämättömästi tahtoisi Teidät polttoroviolle tuomituksi. Tämän tunnustuksen perästä tuskin myöskään luulen leipää ja vettä enää myrkytettävän. Jos arveluni on totta, niin minä joka kerran kun niitä Teille tuon, ristitsen itseäni ikään kun merkiksi Teidän synteinne inhomisesta, ja silloin saatte Te vaaratta niitä nauttia, Koettakaa myös tunnustuksenne ajalla saada munkkien huomio käännetyksi kokonaan Teihin, ettei ne sattuisi katsomaan Teidän vuoteesenne päin. Minä saan silloin tilaisuuden kätkeä olkiin viinillä täytetyn nahkaisen nassakan, jotta Teillä olisi jotakin, millä vahvistaisitte itseänne. Seuratkaa kaikissa neuvojani, jalo herra, sillä ilman niitä on pelastus mahdoton. Aamurusko näkyy jo idässä, ja minun täytyy sentähden lopettaa pitkä kirjeeni. Luottakaa minuun, sillä minä elän ainoasti Teidän tähtenne. _Petter_."

"Jaa, Kaikkivaltiaan armo on loppumaton," sanoi Akselinpoika suurimmalla hartaudella, kätkein sen kalliin kirjeen sydämmellensä. "Hänen vapahtavat enkelinsä käyvät ympäri maan päällä, ja pimeyden ruhtinas ei voi heitä sulkea ulos murhaluolistansakaan. Nimi Petter pitää, lähinnä Jumalan pyhää nimeä, tämän perästä oleman minulle kallihin maan päällä. Pyyhkimättömillä piirteillä on se kirjoitettuna sydämeeni."

* * * * *

Kaikki onnistui toivon mukaan. Tuo muutoin niin kamala Sigismund kävi siihen permeen, jonka neljätoista vuotias Petter oli virittänyt hänelle. Akselinpoika teki munkeille edellä selitetyn tunnustuksen, ja tuo korkeasti kunnioitettava roisto tuli tuntia sen jälkeen hänen vankihuoneesensa, julistaen hänelle syntein anteeksi antamuksen sillä ehdolla, että hän kertoisi tunnustuksensa korkean inkvisitioni-tuomioistuimen edessä, sitte kokoontuneelle kansalle, ja sen jälkeen katuvaisena ja parannusta tekevänä syntisenä astuisi polttoroviolle.

Suuri vaiva oli ritarille teeskennellä tuon riettaan Sigismundin edessä; mutta katsahdus nähtävästi murheelliseen Petteriin, joka seisoi vankihuoneen ovella, antoi hänelle rohkeutta ensi kerran elämässään alentaa itseänsä valheeseen. Sigismund jätti suurimmalla mielihyvällä vankihuoneen ja lähetti heti Markus isän Roskildeen ihastuttamaan rouva Ceciliaa odotetulla ilmoituksella, joka teki salaisen myrkyttämisen tarpeettomaksi ja saatti hänelle tilan täydellisesti ja julkisesti kostaa tuota vihattua miestä, hänen henkensä pelastajaa.

Seuraavana päivänä vietiin Akselinpoika Petterin mainitsemaan vankihuoneesen, ja hän keksi iloksensa kalteri-ikkunan kanget melkein poikkiviilatuksi, ja niinhyvin, ettei kukaan voinut huomata sitä, kun Petter oli rautaan tulleet viilan kolot täyttänyt mustalla vaksilla. Luvatun viilan löysi hän olkivuoteessa, sekä yhden kirjoitetun pergamenttikappaleen, jossa Petter pyysi häntä pelkäämättä nauttimaan sitä parempaa ruokaa, jota hänen piti saaman, sekä olla olevinansa, niinkun hän alinomaa kiusaisi itseänsä piinauskoneilla, joita vankihuoneessa oli. Hän pyysi vielä, että Akselinpoika kärsivällisesti odottelisi pakoon soveliasta aikaa, joka ei voisi niinkauan ilmautua, kun abbotti oli kotona, ja hän tiesi häneltä itseltään, ettei hän mielellään matkustaisi pois, ennenkun ritari olisi tuomittu, jolloin hän jättäisi tuomion iso-inkvisitorin ja arkkipispan allekirjoitettavaksi, ja tahtoi ennen kaikkia saada Cecilian käskyn hänelle tulevan uskotun toimituksen suhteen, jotta se tulisi täydellisesti yhdenlaiseksi kuin se, mitä tämä oli itse nähnyt Espanjassa. "Mutta ennen kaikkea, jalo herra," lopetti Petter, "ei Teidän pidä tulla levottomaksi niistä kauheista asioista, joita saatte nähdä ja kuulla joko munkeilta vankihuoneessanne, tahi kun Teidät tuodaan inkvisitioni-tuomioistuimen eteen, jonka päällä taivaan kirous ijankaikkisesti levätköön! Antakaa heidän tehdä laitoksiansa, vieläpä valmistaa rovionkin. He tulevat kuitenkin toteuttamaan sananlaskua, 'että ovat ennen nahan myöneet, ennenkun ampuneet karhun.'"

Akselinpoika ei voinut kuitenkaan välttää levottomaksi tulemista. Hän oli tekevä tuomioistuimen edessä, johon hän piti ajettaman, kauhean tunnustuksen, jota ei koskaan voisi palauttaa. Tosin oli hänellä suurin luottamus siihen kunnolliseen poikaan; mutta kuinka kauas voisi hänen voimansa ja viekkautensa ulottua? Tosi kyllä oli että Pietari Abbottin poikana oli hyvin luotettu ja vihitty heittiön kaikkiin salaisuuksiin; mutta hän oli vaan 14-vuotias lapsi. Kuinka huokeasti eikö ehkä voisi joku odottamaton vastus peljättää häntä. Kuitenkin oli tämä lapsi viisas ja ymmärtäväinen. Itse rikosten koulussa ei ollut sen sydän turmeltunut, ja sen järki ja päätökset näkyivät paljon ylitse hänen ikänsä. Kuinka paljon jaloutta ja hyvyyttä osoittivat hänen kasvopiirteensä? Akselinpoika olisi jatkanut tutkimustansa, mutta hän sekautui ajatuksiinsa tästä kummallisesta lapsesta eikä uskaltanut seurata niitä. Alinomaa palautuivat kuitenki nämä kuvitukset takaisin, sekauneina pyöriviin muistoihin, ja hän oli tämän pojan tähden lähellä unhottaa Signen ja Valdemarin. Vielä unessakin seurasi häntä sen kuva, ja nimi Petter kuultiin usein hänen suustansa, kun uni oli hänen silmänsä ummistanut.

Akselinpoika arveli, että hän jo seuraavana päivänä vietäisiin tuomariensa eteen; mutta monta viikkoa kului, ennenkun tämä tapahtui, ja hän alkoi peljätä tämän väliajan seurauksia, koska se saattaisi olla mahdollista, ettei abbotti itse matkustaisikaan Roskildeen, kun talvi oli jo alkanut ja tiet olivat huonoja. Tosin löysi hän välistä leivästään pergamenttipalasen parilla lohduttavalla sanalla Petteriltä; mutta ne eivät kuitenkaan voineet karkoittaa niitä tuskallisia kuvituksia, jotka vaivasivat hänen sydäntänsä. Vihdoin sai hän eräänä aamuna paperin, jossa Petter pyysi häntä olemaan valmiina muutaman tunnin kuluttua astumaan inkvisitionin eteen, ja neuvoi häntä näyttämään itseänsä hyvin särjetyltä, jotta ei kukaan saisi epäluuloa hänestä, jonka ohessa hän lisäsi sen toivon, että vapauden tähti vielä ennen puoliyötä loistaisi hänen kunnioitettavan päänsä päällä.

Akselinpoika koki toinnuttaida siitä liikutuksesta, johon tämä kirje oli hänen saattanut; kun tämä vähän oli hänelle onnistunut, yleni hänen sydämensä lämpimään rukoukseen rauhan kaikkivaltiaalle antajalle; sitte otti hän esiin sen rakkaan kirjeen, suuteli sitä rakasta nimeä, joka oli sen alla, nosti sitte yhtä vankihuoneen lattiakiveä ja kätki kirjeen sinne, missä muutkin olivat säilössä ynnä viila. Tuskin oli hän tämän tehnyt, kun ovi aukeni ja 12 laulavaa munkkia, palavat tulisoitot käsissä, astuivat juhlallisessa saattomatkueessa häntä noutamaan.

Akselinpoika, joka oli tarkoin ajatellut, mitä hänen olisi vaarinottaminen, laskihe polvilleen ja kumarsi päänsä maahan.

Isä Markus pyysi häntä seuraamaan itseänsä. Akselinpoika totteli ja kävi, kuusi munkkia edellä ja kuusi jälessä, ulos vankihuoneesta. Hän vapisi kovasti, kun hän kirkon läpi vietiin tuomiosaliin. Kamala surusävel kaikui häntä vastaan salista. Vastustamatta nosti hän silmänsä sinnepäin, mistä sävel tuli; -- silloin näki hän Petterin seisovan urkuparvella, öljypuun oksa kädessä. Akselinpoika ymmärsi heti tämän rauhan ja vapauden kauniin merkkikuvauksen tarkoituksen, ja hänen sydämensä löi hiljemmin, niin että hän riittävästi tointuneena taisi astua hirmuisen tuomioistuimen eteen.

Sigismund istui inkvisitorin poissa-ollessa mustalla vaatteella päällystetyn pöydän päähän pystytetyllä istuimella, puettuna kuninkaalliseen koristukseen, jossa oli hopeainen pääkallo ja kaksi ristiin asetettua sääriluuta punaisessa, kullalta loistavassa samettipuvussa. Hänen rinnallansa, jonka sisällä helvetti hengitti, riippui iso, kiiltävillä timanteilla koristettu risti. Piplia, jonka kannet myös olivat kalliilla kivillä varustetut, oli hänen edessänsä. Mustaan verkaan puettuna saliin oli kokoontunut yli sata munkkia, joilla, lautamiehinä ollen, oli istuimensa pitkin seiniä. Ainoasti yhdeksän tuomaria istui sen ison pöydän ympärillä vähän korkeammilla istuimilla, kaikilla pääkallot ja ristiin asetetut sääriluut rinnoilla. Avattu messukirja oli jokaisen edessä ja kaikki pitivät kätensä ristissä rinnallaan. Pöydän takana seisoi Italialainen pyöveli sekä kaksi pyövelirenkiä piinauskapineineen, ja isossa rautapadassa heidän takanaan oli leimuava hiilivalkea, jonka päällä kaksi tulikuumaa rautakankea oli ristissä. Kaikki ikkunat olivat peitetyt, ja sitä kauheata salia valaisi yli sata vaksikynttilää, jotka seisoivat isoissa, mustalla hunnulla käärityissä jaloissa. Hirvittävän tuomiosalin perä oli täynnä inkvisitionin aseellisia palvelioita, joiden, miten munkkienkin, kädet olivat ristissä rinnoilla, ja ällistelivät tyhmillä silmillänsä kattoa kohden. Vihdoin oli siellä vastapäätä pyöveliä musta palli (rahinen), jolla oikeuteen tuodun pahantekiän piti seisoman paljastetun miekan alla, joka, kärki alaspäin käännettynä, näytti, riippuen hienossa rihmassa, heiluvan hänen päänsä päällä. Kaikki sisään tulian katsottava oli niin hirvittävää, ettei Akselinpoika voinut olla kauhistumatta, kun hänen ne 12 munkkia veivät ja taluttivat miekan alla olevalle pallille. Hänen seuraajansa menivät istuimellensa lautamiesten sekaan. Sigismund avasi tilaisuuden pitkällä rukouksella, anoen kaikkein pyhäin apua, että vääräoppinen saatettaisiin vapaehtoisesti tunnustamaan rikoksensa, sekä että hän sielunsa pelastukseksi ja kaikkein kristin-uskovaisten "ylösrakennukseksi" ja varoitukseksi tuskain ja kuoleman kautta tässä elämässä voittaisi armon ja anteeksi saamisen tulevaisessa. Rukouksen loputtua viittasi abbotti ja eräs lautamiehistä avasi kaksipuoleiset ovet. Joukko kuoropoikia Petterin johdolla astui nyt sisälle ja lauloivat laulun inkvisitionin kunnian koroittamiseksi ja syytetyn peloittamiseksi, jonka jälkeen Sigismund alkoi tutkintonsa.