Part 2

Matkatarpeet tuotiin laivaan, Telemakos asettui keulaan ja Atene pysähtyi hänen viereensä. Hohtavat purjeet nostettiin, ja laiva kiiti myötätuulessa iltaruskon kultaamalla merellä. Aallot löivät riemuiten leikkiä laivan ympärillä. Mutta Telemakos ei unohtanut uhrata viinejä jumalille, etenkään Atenelle.

KOLMAS RUNO.

Seuraavana päivänä auringon noustua keskitaivaalle saapui Telemakon laiva Pyloon, jossa Nestor hallitsi. Rannalle oli kokoontunut paljon kansaa uhraamaan Poseidonille. Siellä oli yhdeksän joukkoa, kussakin viisisataa miestä, ja joka joukolla oli yhdeksänsataa härkää.

Tulijat käärivät purjeensa ja pysähtyivät rannalle. Atene kääntyi nyt Telemakon puoleen, sanoen:

"Nyt, ystäväni, on sinun astuttava viisaan Nestorin eteen. Olet lähtenyt matkaan saadaksesi tietoja isästäsi. Nestor on sanova totuuden ja kertova sinulle, mitä hän isästäsi tietää."

Telemakos vastasi:

"Mentor, miten uskallan häntä lähestyä. En ole oppinut vielä puhumisen suurta taitoa ja onhan sopimatonta, että nuorempi kyselee vanhemmalta."

"Sinun on itse mietittävä alkusanat, kyllä jumalat sitten sinua auttavat eteenpäin."

Näin sanoen astui kookas Atene edellä ja Telemakos seurasi häntä Nestorin luo, joka poikineen istui juhlaa valmistelevan kansansa keskellä. Vieraitten lähestyessä kokoontuivat kaikki heidän ympärilleen ja Nestorin poika Peisistratos astui heitä vastaan, johtaen heidät hiekkarannalle levitetyille patjoille istumaan. Sitten hän toi Atenelle viinipikarin, kehoittaen häntä vanhempana vieraana ensin juomaan, uhraamaan meren jumalalle ja antamaan pikarin sitten nuoremmalle ystävälleen.

Atene, iloiten nuorukaisen huomaavaisuudesta, tarttui kultapikariin rukoillen:

"Suuri Poseidon, kuule pyyntöni, suo Nestorin ja hänen poikansa menestyä ja palkitse muille Pylon miehille heidän uhrinsa. Meitäkin auta, meille suotuisa kotimatka suo ja asiamme toimitetuksi saata."

Saatuaan kultapikarin rukoili Telemakoskin samoin.

Kun vieraat olivat syöneet ja juoneet, kääntyi kunnianarvoisa Nestor heidän puoleensa:

"Nyt saanemme kuulla, millä matkoilla vieraamme ovat, mistä tulette, mihin menette ja mitä asioita ajatte?"

Telemakos vastasi Atenen rohkaisemana:

"Nestor, Neleun poika, kreikkalaisten ylpeys! Tulemme Itakasta ja matkamme määrä on täällä. Tulimme kuulemaan, mitä tiedät Odysseusta, isästäni, tuosta kovia kokeneesta miehestä, joka ennen taisteli rinnallasi Troiassa. Kaikista muista uroista tiedetään jotain. Ken on onnellisesti kotiinsa saapunut, kenet on kuolema kohdannut. Isästäni vain ei tiedetä, onko hän vihollisen kädestä surmansa saanut, vai merikö hänet on saaliikseen vienyt. Pyydämme sinua, sano, mitä tiedät. Näitkö omin silmin hänen kuolemansa vai oletko huhuna siitä tietoa saanut? Säälimättä kerro, jos kovakin on kohtalonsa ollut."

Nestor vastasi hänelle:

"Puheesi johtaa mieleeni koko sen hädän ja kurjuuden, jota Priamon kaupungissa saimme kokea. Paraat joukostamme kaatuivat siellä. Siellä lepää sotaisa Aias, siellä Akilleus, siellä myöskin jalo Patroklos. Sinne kätkin rakkaan poikani Antilokon ruumiin. Ken voi kertoa kärsimämme vaivat? Jos vuosia luonani viipyisit, väsyisit, ennenkuin kertomukseni niistä loppuisivat. Yhdeksän pitkää vuotta kesti sota, kunnes sen vihdoin Zeus saattoi loppuun. Kekseliäisyydessä ja viekkaudessa ei ollut toista jalon Odysseun vertaista. Eikä ole epäilystäkään siitä, ettet sinä olisi Odysseun poika, muotosi, yksinpä puheesikin sen todistaa. Harvoin lapsi niin vanhempaansa muistuttaa. Läpi elämän olimme ystäviä, aina yksimielisiä sekä ruhtinaitten kokouksissa että kansan keskellä. Mutta kerronpa sinulle mitä tiedän.

"Kun sota oli loppunut, syntyi kreikkalaisten kesken riita siitä, oliko jo lähdettävä vai oliko ensin uhrattava jumalille. Puolet joukosta lähti kotimatkalle, niiden joukossa meidän laivamme sekä Odysseun. Alkutaival sujui hyvin. Jumalat soivat tyynen matkan, mutta silloin puhkesi taas keskinäinen riita, ja nyt kääntyi Odysseus takaisin uhraamaan jumalille. Vihdoin pääsin onnellisesti kotirantaan, samoin saapuivat Akilleun joukot hänen rohkean poikansa johtamina ja urhean Filokteteen sekä monien muiden urhojen laivat. Agamemnonin loppu oli surullinen. Kavala Aigistos hänet murhasi. Mutta jäihän Agamemnonilta poika, Orestes, joka kuninkaanmurhaajalle kosti. Niin sinäkin, poikani, nuori ja kaunis, näytä olevasi voimakas, silloin on kansasi sinua kunnioittava."

Telemakos vastasi:

"Orestes teki urostyön ja on siitä Kreikassa aina ylistys kaikuva. Kunhan jumalat soisivat minullekin sellaisen voiman, kostaisin kosijoille heidän julkeutensa."

"Mainitsit kosijat", sanoi siihen Nestor. "Olen kuullut, että he majailevat kodissasi vasten tahtoasi. Mutta ken tietää, ehkäpä isäsi kerran palaa ja kaiken kostaa. Jospa Atene osoittaisi sinulle samaa rakkautta, mitä hän aikanaan isällesi osoitti, toimittaisi hän varmasti kosijoille muuta ajateltavaa."

Mutta Telemakos arveli:

"Liian paljon toivotat minulle, kuuluisa Nestor, liian paljon, jotta se koskaan voisi toteutua."

Silloin puuttui puheeseen Atene:

"Ystäväni, mitä nyt sanoitkaan! Ei ole jumalille vaikeata pelastaa ketään. Ainoastaan kuoleman käsistä eivät jumalat voi rakkaimpiaankaan auttaa."

Mutta murheellisena lausui Telemakos:

"Mentor, ällös enää puhu siitä, isäni kotiintulopäivä ei koita koskaan. Hän on joutunut kuolon synkän jumalattaren valtaan. Mutta sinulta, viisas Nestor, jonka sanotaan kolme miespolvea hallinneen, sinulta kysyn, kerro, miten Agamemnon kuoli, missä hänen veljensä Menelaos silloin oli? Eikö hän ollutkaan Argossa ja miten saattoi heikompi Aigistos voimakkaamman voittaa?"

Nestor kertoi silloin nuorukaiselle:

"Troiassa verisiä taisteluja käydessämme vietti Aigistos, Agamemnonin orpana, päivänsä Argossa koettaen vietellä kuningatarta, ihanaa Klytaimnestraa uskottomuuteen. Alussa jalosydäminen vaimo kauhistui tämän aikeita, mutta lopulta hän, onneton nainen, taipui. Kuningas oli lähtiessään jättänyt puolisonsa suojelemisen linnan laulajan huoleksi, mutta hänet tuo kavaltaja kuljetti kauas, asumattomaan saareen, jättäen sinne korppien saaliiksi. Ja silloin hän vihdoin sai kuningattaren pauloihinsa. Mutta jumalien lepyttämiseksi hän uhrasi runsaat uhrit.

"Troiasta lähdin ystäväni Menelaon kanssa. Mutta saavuttuamme Attikan kärkeen, pyhään Sunioniin, lennätti Apollo kuolettavan nuolensa Menelaon oivaan perämieheen. Menelaos olisi halunnut rientää maihin hautaamaan ystävänsä, mutta Zeus, joka oli koko matkan vainonnut meitä, lähetti rajumyrskyn, joka hajoitti koko laivaston. Toiset laivat ajautuivat Kreetaan, toiset pirstoutuivat kallioihin, ja miehet pelastuivat hädin tuskin. Ainoastaan Menelaon viisi laivaa saapui eheänä Egyptin rantaan. Sillä aikaa kun Menelaos täällä vierailla mailla keräsi kultaa ja hopeaa, teki Aigistos hirmutyönsä ja pakotti kansan kuuliaisuuteen. Seitsemän vuotta kuuluu hän hallinneen rikkaassa Mykenessä, kunnes kahdeksantena saapui Atenasta nuori Orestes ja murhasi petturin. Samana päivänä palasi myöskin Menelaos, laivat täpötäynnä rikkauksia. -- Ja nyt, poikani, älä sinäkään kulje kauas kodistasi, vaan pysy sen lähettyvillä, eihän tiedä, milloin sinuakin tarvitaan. Kehoitan sinua kuitenkin ensin käymään Menelaon luona. Hän on vasta palannut kaukaisilta mailta koettuaan monet vastukset. Hän, rehellinen mies, kertoo sinulle, mitä tietää. Lähde Lakedaimoniin laivoinesi, tai jos haluat sinne maitse kulkea, ovat hevoseni käytettävinäsi ja joku pojistani lähtee kerallasi."

Niin puhui viisas Nestor. Mutta aurinko oli jo ennättänyt laskea ja hämäriin verhota maat. Silloin virkkoi Atene:

"Jo on aika puheet lopettaa ja jumalille uhrata. Ei ole soveliasta myöskään jumal'uhrien ääressä valvoa, sillä aurinko on jo laskenut."

Atenen kehoitusta toteltiinkin, ja kun uhrit oli uhrattu, aikoivat Telemakos ja Atene palata takaisin laivaansa. Mutta silloin pysäytti Nestor heidät:

"Ei suinkaan, ystäväni, eiväthän jumalatkaan sallisi, että te lähtisitte Nestorin luota laivaan yötänne viettämään. On meillä toki vuoteita ja vaippoja teillekin asti. Niin kauan kuin Nestor elää, ei kuuluisan Odysseun poika täällä vieraillessaan saa laivan kannella nukkua."

"Oikein puhut, viisas Nestor", lausui vale-Mentor. "Telemakos levätköön luonasi, mutta minä menen laivaan ja kerron sen nuorelle miehistölle, miten asiat ovat. Huomenna lähden Kaukoniaan asioilleni, sillä aikaa kuin sinä lähetät poikasi Telemakon mukana Spartaan."

Sen sanottuaan nousi Atene merikotkana lentoon kadoten pilviin. Kaikki seisoivat hämmästyneinä, mutta Nestor tarttui Telemakon käteen, sanoen:

"Nyt näen, nyt tiedän, ettet voi olla halpamielinen, koska jo noin nuorena sinua jumalat suosivat. Se ei voinut olla kukaan muu kuin Pallas Atene. Hän sinun isääsikin erikoisesti suosi."

Ja kääntyen jumalattaren puoleen rukoili vanhus Atenen suojelusta omallekin kodilleen, luvaten uhrata kultasarvisen hiehon.

Ja niin lähtivät kaikki kohti kuninkaan ihanaa palatsia, jossa heille tarjoiltiin kalliita, vuosikymmenen vanhoja viinejä. Yönsä vietti Telemakos palatsin sisäsuojissa toverinaan Nestorin poika Peisistratos, kuulu keihäänheittäjä.

Seuraavana aamuna astui viisas Nestor linnastaan ulos ja istuutui valtikka kädessä hohtavan valkoiselle, oven vieressä olevalle kivelle, jolla hänen isänsä Neleus oli aikanaan usein istunut. Kaikki hänen kuusi poikaansa astuivat hänen luokseen ja Telemakolle tarjottiin paikka urhean Peisistraton rinnalle. Kun kaikki olivat kokoontuneet, alkoi vanhus:

"Nyt rientäköön kukin työhön! Yksi teistä lähteköön niityille paimenen luo; sieltä tuotakoon eilisiltana Atenelle lupaamani hieho. Toinen menköön laivalle käskemään Telemakon väkeä tänne linnaan. Kolmas kutsukoon tänne kultasepän kultaamaan uhrieläimen sarvet. Te muut saatte jäädä kotiin juhla-ateriaa valmistamaan."

Kaikki kuninkaan käskyt täytettiin nopeasti. Kun hiehon sarvet oli kullattu, toimitettiin juhlallinen uhri kaikkien Nestorin poikien ja heidän puolisoittensa läsnäollessa. Uhrin jälkeen johti Nestorin tytär, kaunis Polykaste, Telemakon kylpyyn ja hieroi häntä hyvänhajuisilla öljyillä.

Kun juhla-ateria oli nautittu, kehoitti Nestor poikiaan valjastamaan vaunujen eteen parhaat juoksijat, kuninkaan viinejä pantiin matka-eväiksi ja vaunuihin astui Telemakos sekä urhea Peisistratos, joka voimakkain käsin tarttui ohjaksiin. Pimeän tultua he yöpyivät Ferain kaupunkiin, kuningas Diokleen luo, aamulla ani varahin he jatkoivat matkaa ja saapuivat seuraavana iltana perille Lakedaimoniin.

NELJÄS RUNO.

Spartassa, kuningas Menelaon palatsissa, vietettiin parast'aikaa suuria juhlia, kaksoishäitä. Toisena morsiusparina oli kuninkaan ihana tytär Hermione, suloinen kuin rakkauden jumalatar, ja Akilleun poika, myrmidonien kuningas Neoptolemos, toisena morsiusparina Menelaon poika, voimakas Megapendes ja spartalaisen Alektorin tytär. Ensinmainittu avioliitto oli päätetty jo Troiassa, mutta nyt vasta sallivat jumalat sen päätöksen toteutua. Vieraita oli paljon, soitto soi, laulajat lauloivat ja keskellä salia karkeloivat tanssijat.

Peisistratos ja Telemakos pysäyttivät kaksivaljakkonsa portin eteen. Linnan ylihovimestari huomasi heidät ja riensi heti Menelaon luo, virkkaen:

"Kuningas, kaksi vierasta pysäytti hevosensa porttisi eteen. Asultaan he ovat kuin kuninkaan poikia. Riennänkö riisumaan valjaat vai neuvonko heitä muualta asuntoa etsimään?"

Tyytymättömänä tähän hovimestarinsa kysymykseen Menelaos vastasi:

"Mehän olemme saaneet niin paljon vieraanvaraisuutta osaksemme maailmalla matkatessamme, lähettäisimmekö heidät siis pois. Ei suinkaan! Riennä riisumaan hevoset ja johda vieraat juhliimme."

Puhuteltu kiirehti täyttämään käskyä, vei hevoset talliin ja johti vieraat komeaan linnaan. Täällä nämä ihmetellen katselivat salien komeaa loistoa. Kun he olivat kylpeneet ja saaneet uudet, komeat viitat, saatettiin heidät kuninkaan luo. Orjattaret toivat vettä kultakannuilla, huuhtelivat vieraitten kädet hopeamaljoissa ja kattoivat sitten heille ruokapöydät. Menelaos tervehti heitä, pyysi aterioitsemaan ja virkkoi:

"Kun olette ravitut, kertokaa, keitä olette ja mikä on asianne. Kuninkaitten sukua olette, siitä puhuu käytöksenne."

Syötyään kumartui Telemakos ihmeissään ystävänsä puoleen:

"Katsos, Peisistratos, katsos tätä kullan ja hopean hohtoa. Täällä on kuin Olympon saleissa Zeun luona."

Menelaos kuuli nuorukaisen sanat ja virkkoi hänelle:

"Ei kenkään kuolevainen voi Zeun kanssa kilpailla, ja lienee muillakin yhtä suuria rikkauksia kuin minulla. Mutta vaivalla nämä ovat saadut. Vaikka omistaisin ainoastaan kolmanneksen tästä kaikesta, olisin kyllin onnellinen, kunhan ei tarvitsisi surra sotatielle sortuneita. Ja katkerimmin kaikista suren verratonta Odysseusta. Elääkö hän vai onko hän kuollut, siitä ei tiedä kenkään."

Telemakos, kuullessaan isästään puhuttavan, peitti purppuraviitallaan kasvonsa, jotteivät kyyneleet näkyisi. Silloin Menelaos huomasi, että nuori vieras oli Odysseun poika. Hän miettimään, puhuisiko nuorukaiselle vielä hänen isästään vai koettelisiko häntä toisin sanoin. Hänen siinä miettiessään astui sisään kauneudestaan kuulu Helena-kuningatar. Heti riensi kolme orjaa palvelemaan häntä. Yksi asetti esille komean istuimen, toinen levitti maahan hienon villavaipan ja kolmas ojensi hänelle hopeakorin, jonka hän kerran oli saanut lahjaksi Egyptin kuningattarelta Alkandralta. Korissa oli mitä hienointa lankaa, Helenan kehräämää, ja nytkin hän otti käteensä kultavärttinän. Istuttuaan kääntyi ihana kuningatar puolisonsa puoleen:

"Sano, joko tiedät keitä vieraamme ovat? Arvannenko oikein, mutta en milloinkaan ole nähnyt ketään, joka olisi niin Odysseun näköinen kuin tämä vieras. Hänen pieni poikansa jäi kotiin isän lähtiessä minun, heikon naisen puolesta käytyyn kovaan taisteluun Ilionin muurien edustalle."

"Puolisoni", vastasi hänelle Menelaos, "samoin olen minäkin arvellut. Kädet, jalat, kasvot, katse, pään muoto, yksinpä hiuksetkin ovat samat kuin Odysseulla. Ja kun hänen kärsimyksistään puhuin, näin, miten kyyneleet vierivät vieraamme silmistä, vaikkakin hän koetti sitä peittää."

Peisistratos, Nestorin poika, lausui silloin:

"Oikein sanot, Menelaos. Hän on Odysseun poika Telemakos ja on nyt saapunut luoksesi kysymään sinulta neuvoa. Sillä vaikeata on nuorukaisen isätönnä, turvatonna asua kodissaan, jonka vieraat tahtovat tuhota."

Menelaos sai lausumaan:

"Olen siis saanut kotiini sen ystäväni pojan, joka minun tähteni on saanut kovimmat kokea. Jos Zeus olisi suonut minulle onnen hänet vielä kerran tavata, olisin ystävyyteni osoitteeksi lahjoittanut hänelle Argossa kaupungin ja asunnon, jonne hän olisi saanut tuoda koko Itakan kansan. Silloin olisimme saaneet usein tavata toisiamme ja viettää yhdessä vanhuutemme päivät. Mutta jumalat eivät ole sitä sallineet."

Hänen sanansa saivat kyyneleihin sekä kuninkaan itsensä että ihanan Helenan ja Telemakon. Eipä Peisistratoskaan voinut kyyneleitään pidättää, sillä hänen mieleensä johtui hänen Antilokos-veljensä, joka sai Troiassa surmansa. Mutta hän lausui:

"Kuningas, sinua, jos ketä, kutsuu isäni viisaaksi kertoellessaan salissamme sinusta. Mutta ehkä sittenkin tahdot neuvoani noudattaa. Itku ja suru eivät sovi juhla-ateriaan. Koittaahan päivä huomennakin. Vaikka toiselta puolen: miksi emme itkisi rakkaita vainajia! Ja olihan siellä minunkin armas veljeni, joka ei suinkaan ollut kreikkalaisten huonoimpia. Sinäkin tiedät, että hän oli juoksussa nopea ja sodassa urhea."

"Viisaasti puhut", lausui Menelaos. "Näen, että olet onnellisen Nestorin älykäs poika. Jatkakaamme ateriaamme. Huomenna keskustelen Telemakon kanssa."

Ihana Helena sekoitti silloin viinipikareihin nestettä, jolla on se ominaisuus, ettei sitä nauttinut sinä päivänä tunne surua eikä vuodata kyyneltäkään, vaikka hänen oma isänsä tai äitinsä joutuisi kuolon uhriksi aivan hänen silmäinsä edessä. Tämän taikajuoman hän oli saanut egyptiläiseltä kuninkaantyttäreltä Polydamnalta. Egyptissä kasvaakin monenlaisia yrttejä ja siellä on kukin oma lääkärinsä. Tämän ihmejuoman valmistettuaan Helena puhui:

"Menelaos, Atreun poika, ja te muut Kreikan miehet! Ei Zeus ole kaikille samaa kohtaloa suonut. Toisilla on iloa, toisilla surua. Mutta iloitkaa nyt te. Minäkin kerron teille Odysseusta, vaikk'en osaakaan kertoella hänen urotöistään sodassa. Troiassa ollessamme hän pukeutui kerran mitä kehnoimpiin riepuihin, orjan pukuun ja hiipi vihollisen kaupunkiin. Täällä hän kulki kerjäläisenä eikä kenkään tuntenut häntä. Minä kuitenkin tunsin ja koetin saada häneltä tietoa hänen aikeistaan. Mutta viekkaasti hän vältti kysymykseni. Vasta sitten kuin olin hänet kylvyssä öljyillä voidellut ja vannonut pitäväni salassa tiedot, sain kuulla kaikki akaialaisten suunnitelmat. Ja kaupungista pois lähtiessään hän surmasi suuret joukot troialaisia. Naiset itkivät, mutta minä iloitsin, sillä kaipasin kipeästi kotiini puolisoni ja pienokaiseni luo."

Kuningas lausui siihen:

"Totta puhut, puolisoni. Odysseun vertaista ei ole toista. Suurta malttia hän osoitti, kun me kaikki parhaat kreikkalaiset istuimme tuon puuhevosen sisässä, jonka avulla Troian tuhosimme. Siellä ollessamme lähenit sinä hevosta. Varmasti joku jumala, joka katsoi Troian parasta, sinut sinne johti. Sinä kuljit sen ympäri ja mainiten nimeltä ruhtinaitamme, matkit heidän puolisoittensa ääntä. Silloin oli vaikeata vaieta, niin voimakas koti-ikävä täytti mielemme ja moni olikin joko astumaisillaan hevosesta ulos tai huutamaisillaan sinulle, ellei Odysseus olisi pakottanut meitä vaikenemaan. Siten hän pelasti kreikkalaiset. Omin käsin hän tukki innokkaimman suun, kunnes Atene johti sinut pois."

Surumielin virkkoi Telemakos:

"Niin viisas oli Odysseus ja sittenkin hän on joutunut turmion omaksi. Mutta jo on aika käydä levolle, jotta huomenna jaksamme uusin voimin nousta."

Kuningatar lähetti silloin orjattarensa valmistamaan vieraille purppuravaippaiset vuoteet.

Varhain seuraavana aamuna pukeutui Menelaos kuninkaanvaippaansa, vyötti vyölleen terävän miekkansa ja sitoi jalkaansa kevyet sandaalit. Pukeuduttuaan hän kääntyi Telemakon puoleen, sanoen:

"Ystäväni, nyt toivon sinun vastaavan suoraan, mikä sinut saattoi tänne pyhään Spartaan? Koskeeko asia sinua yksin vai onko se yleisempää laatua?"

Telemakos vastasi siihen:

"Läksin tänne saadakseni kuulla sinulta isästäni. Vieraat miehet, äitini kosijat, täyttävät talon ja tuhlaavat kaiken omaisuuteni eikä mistään näy apua. Siksi saavuin tänne ja nyt pyytämällä pyydän, jos jotain tiedät isästäni, joko sitten itse olet nähnyt tai muilta kuullut, niin sano suoraan minua säälimättä, vaikka kohtalonsa kovakin olisi ollut."

Vihasta punastuen vastasi silloin Menelaos:

"Jopa jotakin kuulla sain! Vai sinne kunnon miehen kotiin he aikovat vuoteensa raketa. Niin laskee hirvikin pienet vasikkansa leijonan luolaan, mutta kun leijona palaa, on vasikoiden loppu surkea. Niin on käypä silloinkin, kun Odysseus kerran palajaa. -- Pyysit minua kertomaan, mitä tiedän, ja olen sen tekevä. Mitään peittelemättä kerron, mitä vanhalta merenhaltijalta kuulin.

"Kaipasin kipeästi kotiin, mutta jumalat pidättivät laivani parisenkymmentä vuorokautta Faros saaren rannassa -- päivän matkan päässä Niilin suusta. Olin uhrannut heille liian vähän. Suotuisia tuulia ei vaan kuulunut, ruokavaramme olivat lopussa ja miehistömme nääntymäisillään. Eräänä päivänä olin murheellisena yksin kävelemässä kaukana laivamiehistä, jotka koettivat nälkänsä sammukkeeksi kalastella. Silloin läheni minua merenhaltija Proteun tytär Eidotea, jonka sydän heltyi tuskamme nähdessään. Hän virkkoi:

"'Muukalainen, oletko ajattelematon vai niin uupunutko olet, ettet keksi mitään keinoa, millä lopettaa kärsimyksenne? Etkö näe, että miehistösi voimat aivan loppuvat?'

"Vastasin hänelle:

"'Ken lienetkin jumalattarista, sanon sinulle avoimesti, etten vapaasta tahdosta täällä viivy. Olen ehkä suututtanut jonkun jumalista, mutta kenen, sitä en tiedä. Sano sinä, ken se on, ja sano, miten kotiini pääsisin.'

"Jalo jumalatar vastasi:

"'Vieras, annan sinulle neuvon. Silloin tällöin tulee tänne isäni, vanha merenhaltija Proteus Aigyptios, joka on jumalaista syntyä. Jos onnistuisit tapaamaan hänet, saisit varman tiedon siitä, miten kauan vielä matkasi on kestävä. Ja jos pyydät, kertoo hän sinulle myös, mitä kotonasi on sillä aikaa tapahtunut.'

"Vastasin hänelle:

"'Neuvo minua vielä, miten pääsisin huomaamatta häntä niin lähelle ettei hän ihmistä minussa peljäten pois kaikkoaisi. Ei ole näet kuolevaisen huokeata jumalata voittaa.'

"Tähän jalo jumalatar virkkoi:

"'Muukalainen, kerron sinulle kaikki: Auringon noustessa keskitaivaalle kohoaa aalloista tietäjävanhus, länsilaineitten vaippaan verhottuna. Sieltä hän kohoaa asettuakseen levolle luolien varjoon. Mutta hänen kerallaan nousee sieltä myös Amfitriten, merenemännän, hyljekarja asettuen vanhuksen ympärille ja levittäen kaikkialle voimakasta suolaisen meren hajua. Aamun koittaessa johdan sinne sinutkin. Mutta kanssasi tulkoon kolme komean laivasi parasta miestä. Ensi töikseen hän tarkastaa karjansa ja laskee niiden luvun. Asetettuaan ne viisipäisiin joukkoihin ja vielä tarkoin niitä katseltuaan hän paneutuu kuni paimen nukkumaan laumansa keskelle. Huomattuanne ukon nukkuvan on teidän voimakkaasti ja uljaasti käytävä hänen kimppuunsa ja lujasti pidettävä kiinni hänen rimpuillessaan vastaan. Hän on koettava silloin muutellaida jos miksi, mitä taivaan ja maan välillä liikkuu, yksinpä tuleksi ja vedeksikin. Mutta yhä lujemmin vain puristakaa häntä, kunnes ukko alkaa selvästi sinulle puhella ja ottaa sen hahmon, mikä hänellä levolle käydessään oli. Silloin päästäkää hänet heti irti ja pyytäös nyt häntä kertomaan, ken jumalista sinua vainoaa ja miten voisit kotiisi päästä.'

"Näin virkkaen vaipui jumalatar meren aaltoihin, mutta minä läksin kohti rannalla odottavaa alusta sydän huolia täynnä. Seuraavana aamuna astuin rannalle hartaasti rukoillen, kanssani kolme luotetuinta miestä. Mutta jumalatar olikin päättänyt viekkaudella voittaa isänsä. Hän kohosi aalloista, muassaan neljä vastateurastetun hylkeen vuotaa. Nopeasti hän kaivoi meille kuopat rantahiekkaan, asetti meidät niihin riviin ja peitti vuodilla. Tilamme oli ylen tukala, sillä heti alkoi meripetojen ellottava haju vaivata meitä kauheasti. Mutta suojelijamme oli armelias, hän antoi hengittääksemme ambrosiaa ja se haihdutti ilkeän hajun. Koko aamun odotimme kärsivällisesti. Merikarja nousi hitaasti vetten valtakunnasta ja asettui levolle peittäen kohta rannan, jota vaahtopäät aallot huuhtoivat. Puolenpäivän aikaan nousi vanhus merestä. Katseltuaan lihavia hylkeitä hän kulki toisen luota toisen luo laskien, montako kaikkiaan oli. Meidät hän laski ensimäiseksi ja paneutui sitten keskellemme lepäämään petosta aavistamatta. Silloin me karkasimme huutaen ylös ja tartuimme häneen voimakkain käsin. Hän tietysti pani koko taitonsa liikkeelle muuttuen milloin tuuheaharjaiseksi leijonaksi, milloin louhikäärmeeksi, milloin taas pantteriksi tai karjuksi. Kun se ei auttanut, tekeytyi hän juoksevaksi vedeksi ja vihdoin tuuheaksi puuksi. Mutta me pidimme hänestä kuitenkin väsymättä kiinni, kunnes hän kyllästyneenä vastusteluun kysyi minulta selvällä äänellä:

"'Sano, oi Atreun poika, ken jumalista sinulle neuvot antoi, miten minut voi tavoittaa? Mitä minusta tahdot?'

"Vastasin hänelle:

"'Miksi teeskentelet ja kysyt asiaa, jonka varsin hyvin tiedät? Olen kauan ollut tällä saarella enkä tiedä, miten täältä pois pääsisin, vaikka sydämeni on tuskasta pakahtumaisillaan. Siksipä pyydän sinulta, kaikkitietävä jumala, sano, ken taivaan asukkaista matkaani estää, ja neuvo, miten merten teitä kotiini kulkea taidan?'

"Hetipä vastasi vanhus:

"'Ennenkuin laivaan astuit, olisi sinun ollut velvollisuus kantaa pyhät uhrit Zeulle ja muille jumalille, silloin olisit saanut purjehtia nopeasti yli sinimerien kotimaallesi. Nyt ei salli kohtalo sinun ystäviäsi tavata eikä ihanaan palatsiisi saapua, ennenkuin olet jälleen Niilille palannut ja siellä avaruuden iäisille asukkaille jumal'uhrit kantanut. Silloin vasta he suovat sinun ikävöimällesi matkalle lähteä.'