Part 12

"Oi, äiti, miten kivikova sydämesi onkaan! Miks'et riennä isän luo, miksi et puhu hänelle, et kysele mitään. Noin liikkumatonna ei kenkään toinen vaimo voisi istua, jos hänen puolisonsa kahden pitkän vuosikymmenen kuluttua palaisi. Et ole konsaan moista kovuutta osoittanut."

Jalo Penelope sanoi silloin:

"Oi, poikani, sydämeni on niin täynnä, en tiedä mitä sanoa, mitä tehdä, tuskin rohkenen hänen kasvoihinsa katsettani luoda. Mutta jos hän todella on Odysseus, silloin kyllä toisemme tunnemme, sillä meillä on omat merkkimme, joita ei kukaan muu tunne."

Hymy valaisi silloin Odysseun kasvoja ja hän lausui pojalleen:

"Telemakos, salli äitisi panna minut koetukselle, pian hän minut tuntee, vaikka hän vielä epäilee. Mutta, poikani, ensin on meidän mietittävä, mitä teemme. Lain mukaan: jos yhden ainoan miehen murhaat, on sinun heti lähdettävä pakoon ja jätettävä isänmaasi. Miten nyt käy meille, jotka olemme ottaneet hengiltä kaikki Itakan ylhäisimmät."

"Isä, ei ole sinun älyäsi kenellekään toisella", Telemakos vastasi. "Mitä meidän on tehtävä, sen sinä parhaiten tiedät. Me yhdymme sinuun, teet mitä tahansa."

"Parasta lienee, että ensiksi kukin pukeutuu juhlapukuun, neidotkin koristautuvat kuni häihin konsaan. Soittajat tarttukoot sitraan ja tanssin säveleet kajahdelkoot kauas, niin että ohi astuvat luulevat täällä häitä vietettävän. Silloin ei sanoma kosijain kohtalosta liian varhain leviä. Sitten saamme kyllä tietää, mikä Zeun tahto on."

Heti tottelivat kaikki ja kohta kaikui saleista iloiset karkeloivien äänet, niin että ohikulkijat puhelivat keskenään:

"Jo on siellä häät, monen kosima kuningatar on vihdoinkin ottanut puolison. Eipä vaan jaksanut uskollisesti Odysseuta odottaa!"

Niin ei kukaan tiennyt, miten asiain oikea laita oli.

Kun Odysseus nousi kylvystä ja pukeutui uusiin, loistaviin vaatteisiin, palasi hän jälleen kasvoiltaan ihanana, varreltaan uljaana puolisonsa luo, istahti hänen lähelleen, lausuen:

"Olet ihmeellinen nainen, Penelope! Kuka toinen saattaisikaan noin jäykkänä istua puolisonsa palatessa vuosikymmenten kuluttua. Mutta Eurykleia, laita vuoteeni kuntoon, tahdon vaivoistani päästä levolle."

"Tee, kuten hän käskee, Eurykleia", sanoi viisas Penelope, "mutta siirrä hänen vuoteensa toiseen huoneeseen."

Näin hän sanoi koetellakseen Odysseuta.

Mutta katkerana virkkoi silloin sankari:

"Siirtää vuoteeni! Ken sen voi siirtää? Ei siihen ihmisvoima riitä. Kasvoi ennen pihalla korkea, tuuhealatvainen öljypuu ja kukkiin puhkesivat keväisin sen oksat. Rakensin silloin huoneen sen ympärille, latvan katkasin ja katon sen ylle kohotin. Rungosta veistin vuoteeni patsaan ja siihen norsunluu- ja kultakoristeet taoin. Sellaiseksi sen tein, mutta vieläkö lie patsas paikoillaan, sitä en tiedä, vai joko sen vieras käsi on poikki lyönyt."

Mutta silloinpa läikähti riemu Penelopen sydämessä, ja ilosta hurmaantuneena hän riensi syleillen tervehtimään kauan kaivattua puolisoaan:

"Oi, rakkahin, ällös vihastu, jos sinua epäilin, sinä miehistä viisain. Jumalat ovat onneamme kadehtineet, siksi he meidät erottivat, eivät tahtoneet meille yhteisien nuoruusvuosien riemuja suoda, eivätkä yhdessä kohti vanhuuden päiviä käydä. Oi, ällös ole minulle vihainen. Pelkäsin, näet, aina jonkun ventovieraan tulevan ja viekkaudella minua Odysseuna lähestyvän. Usein muistin Helenaa, jonka erehdys tuli niin kalliiksi. Mutta nyt tunnen sinut, tunnen armaan puolisoni, sillä vuoteemme salaisuutta ei tiedä muut kuin me molemmat ja yksi ainoa palvelijatar, kotoa saamani Aktoris."

Odysseuskaan ei voinut enää liikutustaan pidättää, vaan onnellisena, hurjasti sykkivin sydämin hän sulki uskollisen puolison syliinsä. -- Riemuiten silmäili Penelope Odysseuta, katseli kuin haaksirikkoinen, joka rannattomalta tuntunutta ulappaa uidessaan vihdoin näkee edessään kallion kohoavan. Kotvan siinä vielä onnelliset puhelivat, kunnes läksivät levolle. Mutta uni ei kummankaan silmään tullut, niin paljon oli molemmin puolin kyselemistä ja kertoilemista. Ja Odysseus, kuultuaan Penelopen kärsimykset, kertoi omia kokemuksiaan, kunnes vihdoin molemmat vaipuivat virkistävään uneen.

Mutta Atene pidätti aamuruskon jumalatarta yövuoteellaan tavallista kauemmin, kunnes Odysseus oli ennättänyt kyllikseen levätä. Aamun valjetessa nousi kotia saapunut virkistyneenä vuoteeltaan ja puhui puolisolleen:

"Penelope, lähden nyt tervehtimään vanhaa isääni, joka on saanut huolia niin runsaasti kantaa. Sinun huoleksesi jää suojella kotiamme, kunnes palaan. Pian leviää tieto kosijain lopusta, mutta sulkeudu sinä neitosinesi huoneisiisi, äläkä välitä, mitä ympärilläsi tapahtuu."

Jäähyväiset jätettyään Odysseus läksi Telemakon ja molempien uskollisten paimenten seuraamana maaseudulle. Aurinko levitti valoaan kaupunkiin, mutta Atene kietoi heidät hämärään, niin ettei heitä kenkään huomannut.

KAHDESKYMMENESNELJÄS RUNO.

Hermes, joka kultasauvallaan koskettelee ihmisten silmiä, sulkee ne, jotka tahtoo, ja avaa taas ne, mitkä haluaa, kutsui kaikki kosijain haamut ja johti ne Hadeeseen. Täällä keskustelivat parastaikaa keskenään suurten vainajain varjot, kertoillen omista kohtaloistaan ja Troian sodasta. Silloin läheni Hermes koko kosijajoukon seuraamana. Hämmästyneenä katselivat Hadeen asukkaat tulijain paljoutta ja ja Agamemnonin haamu, joka tunsi Amfimedonin, kysyi ihmetellen:

"Mistä te olette tulossa tällainen joukko samanikäisiä, kansan parhaita? Oletteko Poseidonin uhriksi joutuneet vai mikä teidät on kaatanut?"

Nuorukainen kertoi silloin heidän perin onnettoman kosintansa, Odysseun paluun ja verisen koston.

"Oi, jalo Penelope, sinä puhdassydäminen Ikarion tytär! Sinusta kuolemattomat laulavat ylistysrunonsa ja sinua kerran uskollisuuden esikuvana mainitaan! Mutta sinä, Klytaimnestra, Tyndareon tytär, olet kaikkien naisten osalle häpeän saattanut", lausui Agamemnonin haamu. --

-- Sillä aikaa oli Odysseus saapunut vanhan isänsä Laerteen maatilalle. Tänne oli vanha kuningas itselleen rakentanut uljaan palatsin ihanine yrttitarhoineen. Mutta nyt ei Laertes enää välittänyt omasta mukavuudestaan. Likainen nuttu yllään hän oli kaivamassa hedelmäpuitten ympärillä. Sääriensä ympärille hän oli kietonut kehnot härännahat, suojellakseen jalkojaan orjantappurain haavoilta ja hänen päässään oli vuohennahkalakki, joka teki vanhuksen vielä risaisemman näköiseksi.

Odysseus huomasi jo kaukaa isänsä, mutta tämän kurja puku ja köyry varsi koskivat niin kipeästi Odysseuhun, että hän itkien pysähtyi läheisen päärynäpuun alle. Vanhus ei huomannut tulijaa, vaan pää kumarassa jatkoi työtään. Odysseus mietti, menisikö heti isäänsä tervehtimään, vaan lähenisikö vanhusta vieraana, kysellen häneltä kaikenlaista. Hän päättikin olla vielä ilmaisematta itseään ja koetella, tuntisiko vanhus hänet:

"Lienetpä taitava puutarhuri, koska täällä kaikki näyttää olevan niin erinomaisessa kunnossa. Mutta itseäsi et näy osaavan hoitaa, koska noin lian ja tomun vallassa olet, vaikka muuten sinua melkein vaikka kuninkaaksi voisi luulla. Sanohan, kenen palveluksessa olet ja olenko saapunut Itakaan? Kerran oli, näet, vieraanani mies, joka kertoi olevansa Itakasta, Laerteen poika. Hän oli erinomaisen viisas, kiinnyin oikein häneen ja annoin vielä hänelle runsaat lahjat lähtiessään."

"Vieras, Itakaan olet tullut", vastasi murheellinen vanhus. "Mutta sitä miestä, josta puhut, et täältä tapaa. Jos hän kotonaan olisi, ei hän runsaitta lahjoitta sinua lähtemään laskisi. Mutta kerro, missä ja milloin poikani tapasit? Niin, poikani hän oli, onneton vieraasi. Nyt hän on joko kalojen tai taivaan lintujen ruokana. Emme me, isä ja äiti, saaneet häntä kääreliinoihin peittää, eikä saanut hänen puolisonsa, viisas Penelope, hänen silmiään sulkea. Mutta ken olet, mistä tulet, kutka vanhempasi ovat ja missä laivasi on, vai vieraalla aluksellako saavuit?"

Odysseus vastasi silloin:

"Kysyt ken ja mistä olen. Olen Alybasta, Afeidaan poika ja Eperitos on nimeni. Alukseni on ankkurissa lähellä kaupunkianne. Viisi vuotta on kulunut siitä, kun Odysseus luonani vieraili. Onnen linnut lentelivät taivaalla erotessamme, onnellista matkaa hänelle ennustin ja päätimme ystävinä vielä toisemme kohdata."

Silloin tuska valtasi vanhuksen. Yhä kumarampaan painui varsi, ja hän sirotti tuhkaa päänsä päälle. Nyt ei Odysseus enää voinut vaieta, vaan hän riensi isänsä luo, huudahtaen:

"Oi, isä, tässä on kaipaamasi Odysseus. Ei ole enää surun syytä. Kosijat ovat kostetut, kaikki on hyvin."

"Jos kaivattu poikani olet, näytä se toteen", virkkoi Laertes.

"Isä, helposti sen teen", vastasi Odysseus. "Katso polvessani villisian hampaan jälkiä. Sain ne äitini isän, Antolykoon, luona käydessäni. Ja vielä, isä, muistan puut, mitkä puutarhassasi kerran minulle lupasit sinua lapsena seuratessani ja sinulta niitä pyydellessäni. Kolmetoista päärynäpuuta lupasit; kymmenen oli minulle lupaamaisi omenapuinen luku ja viikunapuitten neljäkymmentä. Lupasit vielä viisikymmentä viiniköynnöspenkkiä, jotka kantoivat runsaita hedelmiä ympäri vuoden."

Kuultuaan tämän Laertes lankesi poikansa kaulaan, mutta riemu oli niin suuri, että vanhus meni tiedottomaksi. Kun hän jälleen heräsi, virkkoi hän:

"Oi, elää sittenkin vielä Zeus, elävät kaikki Olympon valtiaat! Vaan, poikani, pelkään, että kohta nousevat kosijain omaiset kostamaan heidän tuhonsa."

"Isä, sitä älä sure", lohdutti Odysseus. "Mutta käykäämme tuonne majaan. Edeltäpäin sinne lähetin Telemakon ja kaksi paimenta ateriaa valmistamaan."

Laertes riensi kuitenkin ensin kylpyyn ja kun hän palasi toisten luo juhlavaippaan pukeutuneena, eivät he tahtoneet tuntea häntä, niin kookas ja uljas hän varreltaan oli. Ja kun Odysseus siitä huomautti ihastuneena, virkkoi vanhus:

"Olisipa minulla ne nuoruuteni voimat, jotka kerran omistin, kun kefalonialaisten johtajana Nerikon valloitin, olisipa ne voimat, ja olisinpa eilen saanut rinnallasi seisoa, niin olisi varmasti moni kosija kauttani surmansa saanut ja sinun sydämesi olisi riemuinnut."

Kaikki istuutuivat aterioimaan, silloin saapui vanha Dolios poikineen. Hämmästyneinä he jäivät seisomaan tunnettuaan isäntänsä, mutta ystävällisesti Odysseus kehoitti heitäkin istuutumaan pöydän ääreen.

Dolios lausui innostuneena julki kaikkien ajatuksen:

"Odysseus, sittenkin saavuit, vaikk'emme sinua enää osanneet odottaakaan. Tervetullut, kolmin kerroin tervetullut! Jumalat askeleitasi siunatkoot!"

Näin vanhus, mutta samalla muistui hänen mieleensä Penelope ja hän kiiruhti kysymään, tietääkö kuningatar jo Odysseun paluusta, vai lähettäisikö hän sanan. --

-- Huhun nopea jumalatar Ossa oli rientänyt kautta kaupungin ja kohta tiesivät kaikki kosijain surullisen lopun. Väkeä tulvehti Odysseun palatsille ja itkien ja huoaten he kantoivat vainajain ruumiit hautaan. Kauempaa olevat he lähettivät laivoilla kotiseuduilleen. Sen tehtyään kaikki kokoontuivat torille ja täällä Eupeites, Antinoun sureva isä, alkoi: "Miehet, paljon pahaa on Odysseus akaialaisille tehnyt. Ensin hän vei muassaan joukon oivia miehiä, ja sille tielle ne jäivät, ja nyt kun hän palaa, hän murhaa kansamme jaloimmat. Sitä ei voi kostamatta jättää, muuten jälkimaailma meille nauraa. Minä en ainakaan näkisi enää iloista päivää, ellen poikani kuoloa saisi kostetuksi. Mutta riennettävä meidän on, ennenkuin hän käsistämme karkuun pääsee."

Valittaen oli Eupeites puhunut ja sääli täytti akaialaisten sydämen.

Mutta silloin Medon alkoi puhua:

"Itakalaiset, kuulkaa mitä minulla on sanottavaa. Ilman jumalain apua ei Odysseus tätä tehnyt. Näin itse, miten joku jumala Mentorin muodossa seisoi hänen vieressään, milloin häntä kehoittaen, milloin taas kosijoita pakoon ajaen."

Medonin puheeseen yhtyi vanha tietäjä Haliterses, koettaen osoittaa, miten suurta vahinkoa kosijat olivat tehneet ja miten siis Odysseun kosto oli paikallaan. Mutta heitä kumpaakaan ei tahdottu kuulla, vaan aseisiin tarttuen miehet seurasivat Eupeiteeta, luullen, houkot, itse koston välttävänsä.

Olympossa Atene kääntyi Zeun puoleen virkkaen:

"Suuri Zeus, luotujen isä. Mitä mietit? Aiotko sallia hirveän sodan syttyvän kauhuineen, vai rauhaako aiot rakentaa?"

"Lapseni, miksi sitä minulta kyselet", vastasi Zeus. "Itsehän olet päättänyt, että Odysseus palatessaan kostaisi. Tee, miten mietit. Mutta sanon minäkin ajatukseni. Poikien ja veljien muistot haihtukoot. Odysseus olkoon kaikkien kuningas ja sopu ja hyvinvointi vallitkoon maassa."

Nopeasti Atene riensi silloin alas Olymposta täyttämään isänsä tahtoa.

Sillä aikaa oli Odysseus ystävineen jo noussut aterialta ja nyt hän lausui:

"Käyköön joku teistä katsomaan, joko lähenee sotainen joukko."

Eräs Dolion pojista läksi silloin, mutta jo portilta hän palasi:

"Jo saapuu, lähellä ovat, aseihin!" hän huusi.

Odysseus, Telemakos ja molemmat paimenet sekä Dolion kuusi poikaa riensivät heti asestettuina portille. Yksinpä valkohapsiset vanhukset Laertes ja Dolioskin sieppasivat aseet. Silloin Odysseus näki Atenen lähestyvän heitä jälleen Mentorin muodossa ja hän virkkoi iloisena Telemakolle:

"Poikani, näytä urhouttasi. Sukusi on aina kulkenut urhoollisten nimessä!"

"Isä, olet näkevä, ettei nimesi häpeään joudu", vastasi uljas nuorukainen.

Mutta kuullessaan tämän, Laertes huudahti:

"Oi, suuret jumalat, millainen päivä! Poikani ja poikani poika väittelevät urhoollisuudesta!"

Atene kehoitti nyt Laerteeta heittämään keihäänsä, ja kun Laertes totteli, kaatui heti Eupeites kuoliaana maahan.

Sekä Odysseus että Telemakos riensivät nyt eteenpäin ja mieshukka olis ollut hirveä, ellei Atene olisi kuuluvalla äänellä huutanut:

"Itakan miehet, aseet alas! Loppukoon hirveä verenvuodatus ja rauhan kättä tarjotkaa toisillenne!"

Äänen kuultuaan heittivät viholliset aseet käsistään ja kalpeina pelosta he riensivät kaupunkia kohti. Mutta Odysseus hyökkäsi huutaen takaa ajamaan pakenevia. Silloin välähti Zeun salama ja iski maahan aivan Atenen jalkain juureen. Atene kääntyi silloin Odysseun puoleen, virkkaen:

"Odysseus, Laerteen poika! Jo on aika kostosta luopua ja aika rauha maahan raketa!"

Ilomielin Odysseus totteli Atenea, ja niin Zeun jumalainen tytär rakensi rauhan Odysseun ja hänen kansansa välille.

Nimiluettelo.

_Aëdon_, Teban kuninkaan Zeton puoliso. Hänellä oli ainoastaan yksi lapsi, Itys l. Itylos. Tästä syystä hän kadehti miehensä kaksoisveljen Amfionin puolisoa, ylpeätä Niobea, jolle oli suotu kaksitoista lasta. Kateudessaan hän aikoi eräänä yönä surmata kälynsä vanhimman pojan, mutta surmasikin erehdyksestä oman ainoan poikansa. Onneton äiti oli nääntyä tuskaan, ja säälistä Zeus muutti hänet satakieleksi, joka yhä valittelee surkeaa erehdystään.

_Afrodite_, kauneuden ja rakkauden ihana jumalatar, jonka synnystä kulkee monia taruja. Yhden mukaan hän oli Zeun ja jumalatar Dionen tytär. Oli ruman ja ontuvan, mutta taitavan takojan Hefaiston puoliso.

_Agamemnon_, Menelaon veli, Atreun poika. Atreus kuului onnettomaan pelopidien sukuun, jonka kantaisä Tantalos sai Hadeessa kärsiä kauheita tuskia (katso Tantalos.) Agamemnon nai Spartan kuninkaan Tyndareon tyttären Klytaimnestran, Menelaon puolison, kauniin Helenan sisaren. Troian sodassa oli Agamemnon ylipäällikkönä, mutta sieltä palattuaan joutui hän serkkunsa Aigiston ja uskottoman puolisonsa salamurhan uhriksi.

_Aias_, Salamiin kuninkaan Telamon poika, suuri ja väkevä, mainetöissä Akilleun vertainen. Akilleun kaaduttua riiteli Odysseun kanssa Akilleun aseista, ja kun Odysseus ne sai, surmasi hän itsensä.

_Aigai_, kaupunki Euboian länsirannalla, merkitsee merta.

_Aigistos_, Tyesteen poika, Agamemnonin serkku. Houkutteli Agamemnonin puolison Klytaimnestran uskottomaksi puolisolleen. Yhdessä he murhasivat Troiasta palaavan Agamemnonin, kunnes Orestes kosti Aigistoolle (ks. näitä).

_Aiolos_, kaukaisella merensaarella asuva taruhenkilö, jolla on tuulet hallussaan.

_Akaialaiset_, vanha, kreikkalainen heimo, mahtavin muita Troian sodan aikoina. Akaialaiset asuivat etupäässä Tessaaliassa. Homeros tarkoittaa akaialaisilla yleensä kreikkalaisia.

_Akilleus_, rehellisen Peleun ja ihanan Tetis-jumalattaren poika, kreikkalaisten uljain sankari Troian sodassa, rohkea ja samalla lempeä. Hän rakasti hellästi äitiään, joka tehdäkseen poikansa kuolemattomaksi, voiteli häntä ambrosialla ja kastoi Styks-virtaan; ainoastaan kantapää, josta äiti piti kiinni, jäi kastumatta ja kun Paris ampui siihen, sai nuori Akilleus kuoleman jo ennen sodan loppua.

_Alkinoos_, Skheria-saaren kuningas, Nausikaan isä, onnellinen faiakilais-kansan hallitsija.

_Alkmene_, serkkunsa Amfitryon puoliso. Zeun kautta mainion Herakleen äiti.

_Ambrosia_, jumalain ruoka. Jumalat käyttivät sitä myös voiteenaan.

_Amfion_, Zeun ja Antiopen poika, Zeton kaksoisveli. Veljekset varustivat Teban korkealla muurilla, Zetos vieritti kivet paikalle ja Amfion järjesteli kivet muuriksi lyyrynsoitollaan, käsin kiviin koskematta. Oli naimisissa Tantalon tyttären Nioben kanssa, joka ylpeili kahdestatoista kauniista lapsestaan ja loukkasi sillä Apollon ja Artemiin äitiä Letoa. Leto yllytti silloin poikansa surmaamaan Nioben kaikki lapset. Murheissaan Amfion surmasi itsensä. Niobe muuttui kivipatsaaksi, joka yhä itkee lapsiaan.

_Amfitrite_, Poseidonin suloinen puoliso, joka asuu syvällä meressä hohtavassa palatsissaan ja usein ajelee puolisoineen upeissa vaunuissa, "joiden eteen on valjastettu korskat, kultaharjaiset, vaskikavioiset orhit."

_Antilokos_, viisaan Nestorin, Pyloon urheudestaan kuuluisan kuninkaan poika.

_Apollo_, valon laulun ja runouden jumala, Zeun ja Leton, hiljaisen yön, poika. Syntyi Delos-saarella. Oraakkelin kautta ilmoitti Apollo tulevia asioita. Suojeli teitä ja koteja; lähetti tauteja, mutta paransi myöskin. Hänen näkymätön nuolensa kaasi äkkiä ihmisen. Jousimiesten suojelija.

_Arete_, faiakien kuninkaan Rexenorin tytär, joka nautti puolisonsa Alkinoon rinnalla suurta kunniaa, häntä kohdeltiin kuin jumalatarta. Sukua Poseidonille.

_Ares_, sodanjumala, Zeun ja Heran poika, raju ja riidanhaluinen. Vastakohta älykkäälle Atenelle, joka voitti väkevän Areen. Hänen seurassaan esiintyivät Fobos (Kauhu), Deimos (Pelko) ja Eris (Riita).

_Arethusa_, monen Kreikan lähteen nimi.

_Argos_, ikivanha Argolis-maakunnan pääkaupunki. Myöskin Agamemnonin laajan valtakunnan nimi.

_Argos_, Odysseun vanha, uskollinen koira.

_Ariadne_, Kretan Minos-kuninkaan tytär, joka pelasti atenalaisen Teseun Minotauros-hirviön käsistä eksyttävästä labyrintistä. Teseus vei Ariadnen mukanaan, mutta hylkäsi hänet ja jätti autiolle saarelle. Täällä Dionysos-jumala näki hylätyn ja korotti hänet puolisokseen.

_Artemis_, Zeun ja Leton tytär, Apollon sisar, kasvullisuuden ja metsästyksen neitsyt-jumalatar. Päätti nuolellaan äkkiä ihmisen päivät, kuten Apollokin.

_Atene_, Zeun tytär, joka täydessä sota-asussa syntyi Zeun päästä. Isänsä lempitytär, mahtava jumalatar, joka suosii älykkäitä sankareja, kuten Odysseuta. Viisauden jumalatar, kaupunkien, valtioelämän ja järjestyneen taistelun suojelija.

_Atlas_, voimakas jättiläinen, joka hartioillaan kannattaa taivaan kantta; ihanan Kalypson isä.

_Atridit_, Atreun jälkeläiset.

_Attika_, Kreikan kaakkoisin maakunta. Pääkaupunki Ateena.

_Delos_, Apollolle pyhitetty saari, kuuluu Kykladien saaristoon. Tarun mukaan Leto synnytti tällä saarella kaksosensa Artemiin ja Apollon, ja silloin pysäytti Zeus siihen asti liikkuvan saaren paikoilleen.

_Demeter_, maan kasvuvoiman jumalatar, Zeun sisar.

_Diomedes_, Argoon kuningas, etevimpiä kreikkalaisia sotasankareja Troian sodassa.

_Dodona_, kaupunki Epeirossa, Kreikan vanhimpia oraakkelipaikkoja, jossa pyhän tammilehdon huminassa kuultiin ennustuksia.

_Eidotea_, meren jumalatar, merenhaltija Proteun tytär.

_Elysion_, autuaitten maa maailman äärellä, Okeanos-virran rannalla. Täällä onnelassa vallitsee iäinen kevät ja loppumaton ilo ja sinne pääsevät ainoastaan jumalia lähellä olevat ihmiset.

_Eos_, aamuruskon rusosorminen, ruusunhohteinen jumalatar, joka valjastaa nelivaljakkonsa valkovaunujensa eteen ja kiitää pitkin taivaankantta ilmoittaen auringonjumalan tuloa.

_Epeios_, Troian kuuluisan puuhevosen rakentaja.

_Epikaste_, Teban kuninkaan Laioon puoliso, Oidipoon äiti. Oraakkelin ennustuksen mukaan tulisi Oidipos surmaamaan isänsä ja naimaan äitinsä. Ennustus toteutui ja silloin Oidipos puhkaisi silmänsä ja Epikaste l. Iokaste surmasi itsensä.

_Erebos_, Manala, pilkko pimeä sielujen olinpaikka.

_Erinnyit_, kostottaret, vihaavat erittäin äidinmurhaajia ja muita perhesiteitten rikkojia eivätkä väsy vainoamaan syyllistä, ennenkuin hän on kauhusta menettänyt järkensä tai henkensä.

_Etiopia_, Egyptin eteläpuolella oleva maa; Homerolla saanut nimensä kansasta, joka muka asui kahtia jaettuna uloinna lännessä ja kauimpana idässä.

_Faiakit_, Skherian saarella asuva onnellinen merenkulkijakansa.

_Ferai_, kaupunki Etelä-Peloponnesossa.

_Filoktetes_, taitava tessalialainen nuolenampuja. Peri Herakleen nuolet ja jousen isältään. Oli Troian sodan sankareita.

_Forkys_, meren peloittava haltija, maan ja meren poika.

_Gigantit_, raju jättiläiskansa, joka nousi taisteluun jumalia vastaan. Vasta kun jumalat heidät voittivat, tuli rauha maailmaan.

_Gorgon pää_, pyöreä naama, leveässä suussa suuret torahampaat, tukassa kiemurtelevia käärmeitä, katse kauhua herättävä. Ken Gorgon pään näki, muuttui kiveksi.

_Gyrain_, vuoret Euboialla.

_Hades_, vainajain, vankoilla porteilla suljettu, valtakunta jossakin kaukana maailman äärillä tai syvällä maan sisässä. Siellä kasvaa vain kalmanpuita, autio erämaa siellä kolkkona leviää ja vihaisina ärjyvistä virroista nousee kalmanhaju. Ken sinne joutuu, ei sieltä koskaan pois pääse, vaan haihattelee tajuttomana varjona kalman mailla. Mahtava Okeanos-virta erottaa Hadeen maasta.

_Harpyiat_ ovat siivekkäitä, käyräkyntisiä kuoleman haltijattaria, jotka aina nälissään sieppaavat saaliinsa, tulematta kuitenkaan koskaan tyydytetyiksi.

_Hebe_, nuoruuden jumalatar, Zeun ja Heran tytär. Kun Herakles otettiin jumalien joukkoon Olympoon, annettiin Hebe hänelle puolisoksi.

_Hefaistos_, tulen ja takomataidon jumala. Zeun ja Heran, toisten tarujen mukaan yksin Heran, lapsi, ruma ja ontuva, mutta hyväntahtoinen. Puolisona oli hänellä ihana Afrodite, joka kuitenkin Areen kanssa petti häntä.

_Helena_, Zeun ja Ledan tytär. Ihanaa Helenaa kosivat kaikki Kreikan mahtavat, kunnes hän joutui Spartan kuninkaan Menelaon puolisoksi. Troialainen kuninkaanpoika Paris vei Helenan Troiaan, mutta silloin liittoutuivat kaikki Kreikan kuninkaat ja suuri sotajoukko läksi kohti Troiaa. Sota kesti 9 vuotta ja Homeron mukaan Helena palasi puolisonsa kera Spartaan, jossa eli onnellisena ja kunnioitettuna.

_Helios_, auringon jumala. Joka aamu hän nousee nuorteana idästä ja lähtee ajamaan virmalla nelivaljakollaan taivaan kannen poikki tulen säihkyessä ja valon ja lämmön levitessä maanpinnalle. Illalla hän riisuu lännessä valjakkonsa ja laskeutuu levolle Hefaiston valmistamaan kultapurteen, joka Helion nukkuessa yöllä soljuu pitkin maailmanvirtaa jälleen itään. Helios näkee kaikki, ei mikään jää häneltä salaan. Lapsia on hänellä m.m. Kirke.

_Hellas_, Kreikka.

_Hera_, Zeun puoliso ja sisar, taivaan kuningatar, avioliiton suojelija. Usein särkyivät Heran ja Zeun välit jälkimäisen uskottomuuden tähden ja Hera saattoi silloin raivoisasti vihata Zeun lemmikkejä ja heidän lapsiaan, kuten esim. Heraklesta.

_Herakles_, Kreikan suurin sankari ja kansallis-urho, Zeun ja kuningatar Alkmenen poika, jota Hera jo ennen hänen syntymäänsä vihaa. Heran viekkaudesta hän joutuu kehnon Eurysteun vallan alaiseksi ja siitä vapautuakseen hän suorittaa 12 urhotyötään. Koko hänen elämänsä oli täynnä ihmeellisiä voimannäytteitä. Monien harha-askelten ja tuskien jälkeen pääsee hän vihdoin Olympoon, jossa saa Heben puolisokseen. Herakleen varjo kuitenkin asustaa Hadeessa.

_Hermes_, jumalain sanansaattaja, maanteiden ja elinkeinojen suojelija. Viisas ja viekas sekä nopea liikkeissään oli tämä Zeun ja Maian, Atlaan tyttären, poika.

_Hermione_, Menelaon ja Helenan tytär, joka naitettiin Neoptolemolle, Akilleen pojalle.

_Hyperian_ tasangot Sisiliassa.