Part 12

He poistuivat saliin. Hilma ja Toini seurasivat kohta jäljessä. Toini veti makuuhuoneen oven kiinni. Verkalleen, viivytellen poistui Hilma keittiöönsä. Toini taas istuutui Tertun viereen ja otti hänen kätensä käteensä. Lauri astuskeli melkein hiipien edestakaisin lattialla. Monta sanaa eivät he vaihtaneet keskenään. Kuolema oli jättänyt kaikki syviin mietteisiin, jotka aivan kuin vaativat hiljaisuutta.

Tunnin kuluttua saapui tohtori Aulanko, joka äkillisestä kutsusta jo arvasi, mitä oli tapahtunut. Toinin kanssa kävi hän sitte vainajaa katsomassa ja palattuaan kääntyi Tertun puoleen, puristaen vielä hänen kättään.

-- Ei mikään saa meitä kummastuttaa, hyvä, rakas neiti! Se on maailman meno. "Tänä pänä sinä, huomenna minä." Minua kuitenkin kummastuttaa, että rouva Alanne jaksoi näinkin kauan sillä sydämellä elää.

-- Minun on niin raskas olla, -- nyyhkytti Terttu, -- kun ajattelen, että minä ehkä olen jouduttanut äidin kuolemaa.

-- Se nyt on ihan turha ajatus, -- lohdutteli tohtori Aulanko. Yhtä vähän te sitä joudutitte, kuin minä enää olisin voinut kauankaan sitä viivyttää.

-- Joka tapauksessa, -- lohdutteli vielä Toinikin, -- täti kuoli niin rauhallisesti, niin hyvillä mielin.

Ja Terttu ja Lauri ymmärsivät parhaiten, mitä Toini sillä tarkoitti.

Tohtorilla ei ollut siellä nyt enää mitään tekemistä ja hän hyvästeli poistuakseen. Toini jäi sinne vielä yöksikin, seuraksi Tertulle, sillä hän tiesi, että siitä Tertulle jälleen tulisi suureksi osaksi uneton yö. Laurin kanssa he sitte yhdessä neuvottelivat kaikista toimenpiteistä, jotka rouva Alanteen kuoleman johdosta kävivät välttämättömiksi. Yöllä tietysti ei voinut mitään varsinaista toimia, mutta Lauri, joka otti kaikki puuhat suorittaakseen, merkitsi muistiin, mitä seuraavana aamuna heti oli tehtävä.

Ollessaan kahden kesken Tertun kanssa Lauri kääntyi hänen puoleensa ja sanoi:

-- Luonnollisesti sinun matkastasi kirkkoherra Vaarasen luo nyt ei tule mitään.

-- Niinkö arvelet? -- kysyi Terttu hiljakseen.

-- Tietysti minä en anna sinun sinne mennä, -- vastasi Lauri.

Ja Terttu arvasi siitä, että Lauri ei kovinkaan pitkäksi aikaa enää tahtonut lykätä oman kodin perustamista heitä molempia varten.

-- Minun täytyy siis kirjoittaa ja ilmoittaa, etten voikaan ottaa hänen tarjoamaansa paikkaa vastaan, -- sanoi Terttu.

-- Niin. Ja parasta on tehdä se niin pian kuin suinkin, -- vastasi Lauri.

Vielä sinä yönä Terttu kirjoittikin kirjeensä kirkkoherra Vaaraselle, kiitti hänelle osoitetusta luottamuksesta, mutta valitti, että hän, äitinsä kuoleman johdosta ja "muista esiintulleista syistä", ei voikaan saapua hänen perheeseensä kotiopettajattareksi, sekä lausui lopulta vakaumuksensa, että kirkkoherralla muitten tarjokkaiden joukosta varmaan vielä oli mahdollisuus saada toinen ja pystyvämpikin, kuin hän oli. Tämän kirjeen Terttu sitte antoi Laurille ja pyysi hänen aamulla, kun menee äidille arkkua tilaamaan ja pastorin kansliaan kuolemasta ilmoittamaan, pudottamaan postilaatikkoon. Ja näiden toimien jälkeen Terttu, Lauri ja Toini toivottivat toisilleen hyvää yötä ja koettivat nukkua, mikäli kuluneen päivän järkyttävät tapaukset ja kuolleen ruumiin koko asuntoon painama juhlallisen synkeä leima sen kullekin salli.

Kun Lauri seuraavana aamuna kirjelaatikosta otti ulos sanomalehden, oli siellä myöskin pikkunen kirje hänelle -- Helmiltä.

Lauri luki:

"Rakkahin!

Olen turhaan istunut kotona koko ajan ja odottanut Sinua sykkivin sydämin. Tahdon ilmoittaa Sinulle, että olen purkanut kihlaukseni Keitaan kanssa, joten siltä puolen olen vapaa ottamaan Sinut vastaan milloin tahansa. Sinullakaan siis ei tarvitse olla mitään omantunnon esteitä -- siinä suhteessa. Niinmuodoin -- näkemiin! Ja niin pian kuin suinkin!

Kokonaan sinun

Helmi."

Lauri vei oitis tämän kirjeen Tertulle luettavaksi ja kun Terttu, sitä hämmästyneenä silmäiltyään, ojensi sen Laurille takaisin ja loi Lauriin kysyvän katseen, sieppasi Lauri kirjeen, repi sen pieniksi palasiksi ja viskasi uuniin.

Nyt oli Terttu täydellisesti vakuutettu kaikesta, mitä Lauri oli hänelle kertonut, ja myöskin siitä, että hänen omat epäluulonsa, jotka olivat johtaneet hänet tekemään tuon surkean itsemurhayrityksensä, olivat kaikkea perää vailla. Hän ei malttanut kuitenkaan olla vielä kysymättä:

-- Luuletko, että se sittenkään on lopussa, -- että hän vieläkään jättää sinut rauhaan?

Lauri mietti hetken ja pyysi Tertun antamaan hänelle yhden käymäkorteistaan, otti lompakostaan oman nimikorttinsa, pani kortit vastakkain, puhkaisi niihin, toiseen yläkulmaan, kynäveitsellään reiän, pyysi vielä Tertulta pikkasen punasta lankaa, pujotti langan reiästä läpi ja sitoi solmuun. Sitte pani hän ne näin yhteensidotut nimikortit kuoreen ja kirjoitti Helmin osoitteen siihen.

-- Toivon, että hän tästä ymmärtää meidän olevan kihloissa ja jättää meidät molemmat ainiaaksi rauhaan, -- vastasi Lauri.

Terttu heitti käsivartensa Laurin kaulaan, katsoi Lauria syvään silmiin ja heidän huulensa sulivat yhteen, pitkään, voimakkaaseen suudelmaan.

Sitte Lauri kiirehti kaupungille, ensin hautajaisasioita toimittamaan, sen jälkeen Eiran sairaalaan, isäänsä tapaamaan.

VIII.

Ensimäinen viikko rouva Alanteen kuoleman jälkeen kului sekä Tertulta että Laurilta alituisissa puuhissa. Kun vainaja oli viety hautaan, jonka Terttu ja Lauri olivat yhdessä käyneet valitsemassa Helsingin vanhalta hautausmaalta Tertun isän viereen, alkoivat Tertulla huolet kodin järjestämisestä toiselle kannalle nyt, hänen jäätyään yksin. Laurilla taas oli sairas isänsä ajateltavana, joten hänen väitöskirjansa valmistamiseen tuli pitkänlainen pysähdys.

Luonto kai on tahtonutkin niin, että nämä maalliset menot jossakin määrin täyttäisivät sen aukon, joka rakkaan henkilön kuoleman kautta on syntynyt jälkeen jääneiden sydämiin. Lisäksi tuli tunnehaavojen ainainen varma parantaja -- aika ja johti elämän vähitellen, huomaamatta, jokapäiväiselle tolalle taas.

Laurin isä parani nopeasti leikkauksen jälkeen ja, kun Lauri sitte kertoi olevansa kihloissa ja pyysi saada tuoda morsiamensa sairaalaan isälle esiteltäväksi, niin Terttu jo viikon, parin kuluttua sai tutustua tulevaan appeensa. "Ukko" ihastui Terttuun, hänen herttaiseen olentoonsa ja vaatimattomaan käytökseensä täydellisesti. Kun hän kuuli Tertun juuri kadottaneen äitinsä ja olevan melkein yksin elämässä, lupasi hän tehdä puolestaan kaikki, että Lauri ja hän tulisivat aineellisesti turvatuksi. Se merkitsi, ettei Laurin ollenkaan tarvinnut odottaa oman paikan saamista voidakseen perustaa oman kotinsa.

Kun Laurin isä oli parantunut ja Lauri vienyt hänet kotiinsa, palasi hän muutaman päivän kuluttua Helsinkiin ja ryhtyi hommaamaan perunkirjoitusta Tertun äidin jälkeen. Neljä huonetta oli heille aluksi liika paljon ja sen tautta koetti Lauri saada rouva Alanteen huoneuston vuokratuksi toiselle, mikä onnistuikin joulukuun 1:stä päivästä, niin että hän ja Terttu saivat valita itselleen pienemmän, kolmenhuoneen asunnon. Kuukauden kuluessa olivat sitte kuulutukset suoritetut ja nuoret vihityt Laurin kodissa, jossa Laurin isä itse toimitti vihkimisen.

Kun Terttu ja Lauri olivat paluumatkalla Helsinkiin ja Lauri Tampereen asemalla osti heille sanomalehtiä luettavaksi, pisti hänen silmäänsä uutinen, jossa kerrottiin seuraava "tapaturma rautatiellä".

-- Kuulehan, Terttu! -- sanoi hän ja luki: "Antrean asemalla tapahtui eilen surullinen tapaturma, jonka uhriksi joutui insinööri Toivo Keidas. Insinööri Keidas, joka oli matkalla Nurmekseen rautatieradan rakennustöihin, oli ollut Antrean aseman ravintolassa syömässä ja kolmannen soiton jälkeen lähtenyt juoksemaan ehtiäkseen jo liikkeellä olevaan junaan. Hänen hypätessään vaunun välisillan astimelle luiskahti kuitenkin hänen jalkansa ja hän putosi vaunujen väliin sillä surullisella seurauksella, että pyörät kulkivat hänen päänsä yli, ruhjoen sen kokonaan. Vainaja oli vasta kolmenkymmenen vuoden vanha ja kuoli naimattomana."

Terttu ja Lauri katselivat ihmetellen toisiaan ja keskustelivat kauan tästä kuolemantapauksesta. Tultuaan Riihimäen asemalle kuulivat he kahden herran mainitsevan Keitaan nimen ja puhelevan samasta onnettomuudesta. Silloin lennähti Laurin korvaan toisen herran sanat:

-- Minä olen vakuutettu, että hän tahallaan heittäytyi junan alle. Miesparka oli viime aikoina ollut kovin synkkämielinen. Mahdollista on, että hän syödessään oli vähän liiaksi juonutkin.

-- Mistä syystä sitte? -- kysyi toinen.

-- Oli alkusyksystä, kuulen ma, saanut rukkaset kauniilta morsiameltaan, -- neiti Leiniköltä, johon kuuluu olleen rakastunut kuin hullu.

-- Niinkö?! Vai siltä? -- kysyi sitte taas toinen. -- Missäs se lintu nyt sitte lystäilee?

-- Kuuluu menevän naimisiin, -- ellei jo olekin, -- erään soittotaiteilijan kanssa Turun orkesterista. Yhdessä ovat jo matkustelleet maaseudulla konsertteja antamassakin, mies viuluaan soitellen, morsian säestäen häntä, -- oli vastaus.

-- Kuinkahan kauan sitäkin reissua kestänee?! -- ihmetteli toinen.

Kuului kolmas soitto ja matkustajat hyppäsivät vaunuihinsa.

Terttu ja Lauri olivat näin ollen matkallaan saaneet kuulla paljon uutta, joka antoi heille vieläkin aihetta mietteihin ja keskusteluihin.

* * * * *

Laurin väitöskirjan valmistuminen ja virallinen tarkastus oli näiden kaikkien odottamattomien tapahtumien tähden lykkäytynyt kevätlukukauteen, jopa huhtikuuhun asti. Pienessä rauhallisessa kodissaan, jossa vastanaineiden onni säteili kilpaa kevätauringon kanssa, työskenteli Lauri ahkerasti Tertun rinnalla, joka mielenkiinnolla seurasi väitöskirjan valmistumista. Kaikki tietoperäiset mietteet rakkaudesta ja avioliitosta olivat sulaneet sopusointuiseksi todellisuudeksi heidän omassa elämässään. Tuntui kuin elämä sittenkin olisi ollut toista kuin kuviteltu romaani. Ja he toivoivat hartaasti, että näin aina tulisi jatkumaankin. Ainakin tahtoivat he molemmat koettaa parastaan sen toivomuksen toteuttamiseksi.

Terttu ei mennyt kuulemaan Laurin väitöskirjan tarkastusta, joka oli annettu tohtori Laurilan toimeksi. Kaikki oli käynyt erinomaisesti ja Laurin työ sanottiin "kaikkea kiitosta ansaitsevalla tavalla" suoritetuksi. Ylimääräisenä vastaväittäjänä oli esiintynyt tohtori Lagerborg, joka oli tehnyt muutamia omituisia muistutuksia Laurin väitöskirjan sielutieteellistä osaa vastaan.

Viikkoa jälkeen väitöskirjan tarkastuksen suoritti Lauri lisensiaattitutkinnon ja sitte Terttu ja hän lähtivät kuudeksi viikoksi ulkomaille -- Schweitziin ja pohjois-Italiaan.

Pallanzassa tapasivat he aivan odottamatta tohtori Aulangon rouvineen, jotka maaliskuussa olivat viettäneet häänsä, käyneet Abazziassa ja nyt olivat paluumatkalla kotimaahan. Terttu ja Toini ihastuivat äärettömästi nähdessään toisensa ja myöskin Lauri ja Kaarlo tunsivat olevansa vanhoja hyviä tuttavia. Kaikki neljä soudatti itseään samassa veneessä Isola Bella'an, nauttien hurmaavasta illasta Lago Maggioren tyynellä pinnalla.

Loppu.