Part 6

Melkoisen hetken kuluttua kutsuttiin asianomaiset vihdoinkin sisälle. Oikeuden päätöksessä julistettiin, että samalla kun maakauppias Repo sopimattomista puheistaan sorvari Tammista vastaan oikeuden edessä tuomittiin vetämään sakkoa 100 markkaa tai sovittamaan rikos vesileipävankeudella, hän myös kahden kuukauden sisällä velvoitettiin jälkimäisen saamamiehille tekemään täydellinen tili pesässä löytyvistä rahavaroista. Itse hän saisi hakea korvausta ja valvoa Manni-vainaan pesästä, mitä täten luuli vahinkoon tulevansa, sillä olihan hän pesän hoitajana Mannin hallitsemista varoista velvollinen vastaamaan yhtähyvin kuin vainajakin, koska jälkimäistä ei erikoisesti viime syyskäräjissä oltu rahain hoitajaksi pyydetty eikä määrättykään. Mitä muuten maakauppias Revon väitteeseen Tammisen kelpaamattomuudesta omia asioitaan selvittelemään tulee, oli oikeus sitä mieltä, että tämä varsinaisen pesänhoitajan, edellämainitun pankinjohtajan, apulaiseksi oli kaikkein sopivin. Tammiston myymis-anomus tällä kertaa ainakin tykkänään hylättiin. Sen jälkeen annettiin asianomaisille tavallinen valitus-osoitus.

Näin tyydyttävälle kannalle oli nyt Tamminen ponnistuksillaan asiansa saanut. Riippui nyt vaan hänestä itsestään toimia niin nopeasti ja pontevasti kuin mahdollista.

Tammisen astuttua käräjäkartanon pihalle oli sinne kokoontunut paljon väkeä. Kun juuri Sallila ja Kyllönen onnittelivat häntä kättä puristaen asiansa menestymisestä, tuli heidän luokseen Repokin punakkana, ei millään muotoa kiukusta, vaan jostakin muusta, jota Tamminen ei ensi silmäyksellä voinut selittää. Kohta hän kuitenkin pääsi asian perille, kun Repo, häntä lähestyen alkoi laulaa:

"Ootkos velikulta pukkia nähnyt Wiipurin vallin reunalla? Sill' on pitkät ja paksut sarvet, Kilikalin kellot kaulassa."

-- Minä annan sinulle kilinkalia, sinä maailman lopun ratti, minä juuri, huusi kimakka naisääni väkijoukon takaa; -- etkö suoriudu tiehesi sukkelaan olemasta tässä ihmisten pilkkana.

Ja joukon läpi tunkeutui Revon vaimo aika ryskeellä.

Vaan Repopa ei ollutkaan noin totisella tuulella kuin vaimonsa. Ottaen pari tanssiin vivahtavaa kömpelöä askelta, hän alkoi laulaa:

"Vanhan loikan riivatun minä -- -- --"

-- Vai loikan, huusi vihastunut vaimo ja otti miestään kauluksesta kiinni, laittaen hänet kuin tallukan väkijoukon läpi. Repo horjui ja kiepui tuon lähetyksen johdosta vähän aikaa ympäri ja jäi lopulta nelinkontan pihalle katsomaan tuota rohkeaa viskaajaa, josta asemastaan hän kuitenkin katsoi parhaaksi kömpiä ylös ja hiipi luimussa korvin väkijoukosta ja pihaltakin pois.

Vaimo katsoi vielä uhkaavasti ympärilleen, rohkenisiko kukaan hänen teolleen nauraa. Toden totta näkyikin pilkallinen hymy monen huulilla ja ei vähemmin Tammisen. Tähän hän ensiksikin takertui kiinni.

-- Jassoo herra Tamminen, kumoron; en ollut teitä huomatakaan, kuinkas nuori rouvanne jaksaa? paapatti hän. -- Varmaankin hän jaksaa hyvästi ja yhä paksummasti tulee voimaan, kun pääsette rääpsimään meidän omaisuuden kanssa. Vaan älkää luulko, että me siitä köyhemmäksi tullaan. Meillä on vara lyödä lautaan, vaikka puolta enemmän minä hetkenä hyvänsä. Lohduttakaa rouvaanne sillä uutisella kotia tultuanne.

-- Kenen suupaltti akka tuo on? kysyi uusi nimismies, joka ei vielä pitäjäläisiä niin tarkoin tuntenut.

-- Se on kauppias Revon niinkutsuttu rouva, vastasi uusi käskynajaja, nuori Kyllönen.

-- Vai akka! kiljasi vihastunut nainen, sinä itse olet housuihin puettu akka. Kyllä minä sinut, keltanokka, opetan kunniallisia ihmisiä sättimään. -- Ja Revon vaimo todella tuli puimaan nyrkkiä nimismiehen nenän alle.

Nimismies seisoi vaan levollisesti keppiinsä nojaten ja sanoi kuivasti: Kyllönen, viekää tuo nainen portin ulkopuolelle!

Revon vaimon kaikista terhistelemisistä huolimatta, tarttuikin Kyllönen naisen kynkkään ja talutti hänen sievästi pihasta ulos.

* * * * *

Kesä on taas ihanimmillaan kun vielä kerran pistäydymme Tammistossa tervehtimässä vanhoja tuttaviamme.

Paljon ovat asiat kolmen viimeisen kuukauden ajalla Teljossa muuttuneet. Repo ei ollut valitusta tehnyt edellä kerrotun konkurssipäätöksen johdosta -- muistamattomuudesta ajoissa, kuten hän itse oli valittavinaan. Hän vaan levollisesti kokoili saamisiaan ja heti valitusajan kuluttua veikin kaupungin säästöpankkiin puolet Manni-vainaan hävittämiä konkurssipesän varoja siinä toivossa, että takavarikko peruutettaisiin. Vaan siinä hän kovasti pettyi. Tamminen, joka näistä hankkeista sai tiedon ja peläten saavansa tulla kärsimään tässä samoin kuin Salojärven jutussa, pani kynsin hampain vastaan ja samaapa mielipidettä oli säästöpankin hoitajakin. Ei Revolle muu auttanut kuin lähteä taas vaan rahan haalintaan. Ei jälkimäinen toimi enää liene hänellekään niin helppoa ollut, vaikka vaimonsa käräjäkartanon pihalla rikkauksista oli kerskunut, sillä viipyi kappaleen toista kuukautta ennenkuin Repo vähin erin hampaat kireessä kiukusta oli lopunkin vailingista pankkiin suorittanut ja senkin vaan sillä keinoin, että oma saamisensa pesästä pidettiin hänelle maksettuna ja Revon kuitti siitä otettuna vastaan puhtaana rahana. Nyt vasta lankesi takavarikkokin ja Repo sai taas alkaa jatkaa entistä liikettään.

Jo heti kun Repo oli varoista ensimäisen puoliskon suorittanut, maksettiin Tammisen saamamiehille ensimäinen jako-osuus 70 % ja nyt toisen puoliskon saatua loput korkoineen. Niin hyvin Tammisen toiveet toteutuivatkin, että ei ainoastaan Tammisto jäänyt hänelle itselleen, vaan vieläpä sai pesälle karttuneista varoista itse nostaa kappaleen kolmatta tuhatta markkaa ja vielä runsaampi olisi saaliinsa ollut jos Manni-vainaja olisi Sallilalta saamaan ja Tammisen tunnustamaan vekseliin rehellisesti kuitannut ne summat, jotka Tamminen jo oli sitä vastaan maksanut. Nyt oli paperi kokonaisuudessaan lunastettava ja tämä oli Tammiselle uusi todistus, minkä konnan kanssa hän aikanaan oli ollut tekemisissä.

Kiukusta peräti syöntynyt Repo taas niissä välikäräjissä, jotka käsittelivät Manni-vainaan konkurssiasiaa, vaati rouva Mannin vangitsemista väärästä vararikosta, sillä tämä hänen mielestään oli vierailla varoilla elänyt yhtä ylellisesti kuin miesvainajansakin ja oli siis saman rikoksen alainenkin. Oikeus ei kuitenkaan kallistanut korvaansa siihen suuntaankaan ja niin näyttivät juonikkaan Revon koukut yhä vaan tulevan omiksi nieltävikseen. -- Muuten tämän asian likempi käsitteleminen ei enää kuulu kertomukseemme. Mainitsemme vaan ennakolta lyhyesti, että saamamiehet, toista vuotta rettelöityään, lopullisesti saivat Manni-vainaan pesästä ainoastaan -- 20 %. Ja siinä oli auttamattomasti tuon niin varakkaaksi luullun pesän lopullinen loppu.

* * * * *

Vaan pistäytykäämme jo pikimmältään tämän kappaleen alussa mainittuna iltana Tammistossa. -- Ihanan elokuun illan aurinko kultaa talon rakennuksia. Vilponen, tuskin tuntuva etelätuuli väräyttelee pihalle tehdyn väli-aikaisen lehtimajan lehtiä. Paitsi seurakunnan pappia ja lukkaria istuu majassa vanhoja tuttavia höyryävien maljojen ääressä: Tamminen, Sallila, ukko Kyllönen, nimismies y.m., kaikki tyytyväisinä ja iloisessa pakinassa keskenään. Piha on täynnä nuorta väkeä, joka iloisessa rinkitanssissa huvittelee itseään ja salin avonaisten akkunain kautta näkyy silloin tällöin talon emäntä häärivän vanhempain naisvieraidensa kanssa. Näin riemuitaan talossa ilta ja vieläpä osa yötäkin.

Tammistossa ovat siis pidot, vaan mitkä? Jos sitä ei muusta huomaisi, niin ainakin siitä, kun myöhemmin yöllä kotia palaava nuorisoparvi kylän raitilta raikkaasti huutaa:

-- Kauan, kauan eläköön Klaara ja Antti Kyllönen!

Pidot olivat Klaara Mattilan ja nuoren Kyllösen häät.

_Loppu_.

III. SOKEA.

Kirjoittanut Aarne.

-- Siis et kernaasti suo minun menevän kokoukseen tänä iltana, Feliks?

-- Luonnollisesti menet, Liina kulta, jos sinulla on halua. Oikein hupaista on sitte kuulla suullisen kertomuksen kaikesta siitä lörpötyksestä, mitä noista illan keskusteluista tulee syntymään.

-- Lääkärin sanat olisivat meille suurenarvoiset. Etkö sinä tahdo tulla mukaan?

Tohtori Feliks, leveähartiainen, vanttera mies, jonka katse osoitti käskeväisyyttä, hämmenteli kärsimättömänä kahvikuppiansa, otti sikarin tupakkapöydältä ja sytytti sen...

-- Lääkärinä olen kylliksi järkevä pitämään koko kysymystä naislyseosta ainoastaan hetkellisenä oikkuna, -- sanoi hän lyhyesti.

-- Pelkäät liikaa ponnistusta?

-- Pelkään kaikkea. Hulluuttahan olisi päntätä tytön päähän latinaa ja matematiikkaa. Se olisi yhtä paljo kuin jos täyttäisi lasiastian rautapainoilla.

-- Mutta Huxley sanoo...

-- Sisar kulta, älä vaivaa minua viisastelemisillasi. Minä tunnen kyllä nämä naisten korupuheet, joissa on vähän Huxley'tä, vähän Lecky'ä, ja jotka joku puuhaileva, parraton kirjailija on keittänyt kansantajuiseksi sopaksi "novelli-osastoon". Mene vaan kokoukseen, jos tahdot; enhän minä sinua kiellä. Mutta älä vaadi minulta harrastusta tähän kysymykseen. Minulla on, kuten tiedät, ylenmääräisesti työtä.

-- Useinhan valitat, että äitien huolimattomuus ja taitamattomuus on saattanut lukemattomia pieniä lapsia liian aikaiseen hautaan. Etkö luule...

Veli piteli molemmin käsin korviansa.

-- Nyt sekoitat kahta kokonaan eri asiaa toisiinsa, niinkuin naiset tavallisesti. Voitko todellakin olla niin lapsellinen, että uskot jonkun sinisukan latinan kielioppi taskussa ja kenties joku matemaatillinen problemi päässä, itse hoitavan lastansa? (Nimittäin jos joku mies olisi siksi hullu, että menisi naimisiin sellaisen kanssa, ja Luoja olisi siksi ymmärtämätön että antaisi semmoiselle lapsen). Ole varma siitä, että hän jättäisi halvat kotiaskareet -- joihin hän tietysti lukee myöskin lastenhoidon -- huolimattomalle palvelustytölle, joka hänkin ehkä vuorostaan rupeaa mielessänsä kuvailemaan naisen ala-arvoista asemaa, ja niin tulee viimeinen villitys pahemmaksi kuin ensimmäinen.

-- Minä luulen -- sanoi Liina lempeästi ja vältteleväisesti, kuten hänen tapansa oli puhutella vanhempaa veljeänsä, -- minä luulen, ett'ei kenenkään todellisen naisen äidinrakkaus kuolisi latinasta taikka matematiikasta.

Tohtori Feliks osoitti ylenkatseellisella silmäyksellä ylös kattoon.

-- Ylä-kerrassa on meillä oiva esimerkki sinun idealinaisistasi. Kuinka hoitaa rouva Karm perhettänsä? Lapset juoksentelevat ympärinsä siistimättöminä ja likaisina kuin pienet villit. Minä tapaan heitä yhtenään portailla. Nuorin huutaa yötä päivää lapsikamarissa. Palvelustytöillä on alinomaa yhtymyksiä everstin miespalvelijoiden kanssa porttikäytävässä, tahi kutsuvat he vieraita iltaisin luokseen, sillä välin kun rouva juoksee yhdistyksissä ja lukee romaaneja. Mikä autuus hänen miehellensä!

-- Latinako ja matematiikka siis ovat turmelleet hänen? -- kysyi Liina hiljaisella äänellä.

-- Luuletko että ne olisivat voineet opettaa häntä pesemään lapsiansa ja pitämään kurissa palvelustyttöjä? Tiedät paitse sitä itse paremmin kun minä mitä hän osaa ja mitä ei. Juokseehan hän teidän yhdistyksessänne, joka on toimeenpannut tänpäiväisenkin valituspäivän.

-- Kaikilla aloilla on huonoja ja hyviä kutsumuksensa täyttäjiä. Jos oppi tekee perheenäidit kelvottomiksi, miksi eivät sitten kaikki rahvaan naiset ole oivallisia perheenemäntiä? Minkä vuoksi on niiden joukossa aivan yhtä monta siivotonta ja huolimatonta perheen-äitiä, kuin sivistyneidenkin joukossa? Eihän niitä ole mikään oppi pilannut.

Tohtori teki kärsimättömän liikkeen.

-- Tiedät hyvin, Feliks, ett'ei rouva Karm, vaikka hänellä olisi koko maailman oppi, koskaan voisi olla hyvä perheen-äiti. Hän on parantumattomasti huolimaton ja huvinhimoinen. Ennenkun perustimme yhdistyksen naisen aseman korottamiseksi, oli hän yhtä paljo poissa kotoa. Tiedät kyllä, että hän tulee kyllästymään meihinkin, kun hän huomaa, että vaadimme totisuutta ja kestäväisyyttä jäseniltämme.

Liinan ääni vapisi näitä sanoja sanoessaan. Harvoin puhuikin hän veljensä kanssa muusta kuin tämän sairaista tahi talouteen tarvittavista ostoksista.

Liina nousi ylös, pyyhkäisi vähä tomua kiiltävästä kahvi-keittimestä, ja ojensihe, katsomatta veljeensä, ottamaan hänenkin kuppiansa.

Veli antoi sen ja taputti häntä samalla olkapäälle.

-- Lapsi kulta, luulet kaikkien käsittävän asiaa yhtä väkäiseltä kannalta kuin sinä. Sinä tahdot korottaa vaatimuksia naisen suhteen, toiset tahtovat niitä alentaa. Sinä tahdot ottaa häneltä pois turhamaisuuden ja pintapuolisuuden, ja antaa hänelle sijaan totisuutta, perusteellisuutta. Toiset tahtovat antaa hänelle samat oikeudet kuin miehellä on, vaan suovat hänen kuitenkin säilyttää kaikki heikkoudet, joita ilman moitetta on tähän asti kärsitty.

-- Miksi tarvitsee meidän puhua minun mielipiteistäni?

-- Yhtä hyvin sinun, kuin muidenkin. Ei sinun pitäisi koskaan puhua tästä aineesta. Sinä tahdot luoda jonkunlaisia naissankareja, jotka samalla kun tuudittavat lastansa, ratkaisevat matemaatillisia probleemeja, pitävät luentoja roomalaisessa historiassa, vieläpä kenties taistelevat jonkun armeijan etupäässä.

-- Tiedät kyllä, Feliks, että liioittelet.

-- Miksi niin? Oikeuksien ja velvollisuuksienhan täytyy olla samat. Jos tästä lähtien tahdot vaali-oikeutta, saat myöskin ottaa osaa asevelvollisuuteen.

-- Kuinka voit sinä, joka olet lääkäri, ruveta laskemaan noin julmaa leikkiä? Jokaisen asevelvollisen äiti on kuitenkin jo tämän syntymisessä täyttänyt asevelvollisuutensa.

-- Romantillisia keksintöjä! Näethän, ett'ette voi olla johdonmukaisia. Jätä siis koko asia. Nuo vanhat hyvät naiset, ne ovat juuri niitä, joita me tarvitsemme. He hoitavat perhettänsä ja ovat tyytyväisiä vaikutus-alaansa. He ovat terveitä ja onnellisia, eivät heikkohermoisia, eivätkä joutavia sure naisen "orjuudesta", "vapauttamisesta" ja muista tyhmyyksistä.

-- Etkö edes oivalla vaatimuksia enemmän perusteellisen ja systemaatillisen kasvatuksen suhteen?

-- En myönnä kerrassaan mitään. Vaimon vaikutus-ala on niin kaukana miehen vaikutus-alasta, ett'ei hänen tarvitse osata niin mitään siitä, joka miehelle on välttämätöntä oppia.

-- Onpa hyvä, ett'ei sinulla ole tyttäriä, Feliks.

-- Päinvastoin on se paha. Minä kasvattaisin tyttäreni kokonaan muuhun kuin siihen mikä koskee kirjoja ja kouluja. Naisella on muuta tekemistä. Kuta vähemmän häntä vaivataan tiedoilla sitä parempi.

Hän oli tyhjentänyt kuppinsa ja meni huoneesensa. Kohta sen perästä huusi hän sieltä: -- Liina, jos rouva Berg Koskelta lähettää hakemaan uutta sidettä käsivarteensa...

-- Emännöitsijä kävi jo täällä sitä hakemassa sinun levolla ollessasi, ja minä neuvoin hänelle miten sitä sidotaan.

-- Hyvä. Oliko hänellä muuta kerrottaavaa?

-- Hänellä oli mu'assansa rouvalta pitkä kirje, täynnä valitusvirsiä pään huimauksesta ja huonosta ruoansulatuksesta.

-- Hän istuu sisällä, tuo ymmärtämätön olento, vaikka olen käskenyt hänen olemaan liikkeessä, koska hän ei enempi kuin muutkaan ihmiset kävele käsillänsä. Mitä vastasit hänelle?

-- En tahtonut sinua herättää, vaan käskin hänen käyttämään...

-- Hyvä. Haeta sisään turkkini ja katso että se on kunnossa. Minua on tultu hakemaan Rasilan neitien luo, Yksi lapsista kuuluu olevan sairaana... Joku vähäpätöinen vatsatauti kertomuksen mukaan. Luultavasti ovat he monisanaisia, niinkuin muutkin naiset. Älä siis odota minua tavalliseen tee-aikaan.

Hän pani oven kiinni, mutta aukaisi sen jälleen hetken perästä.

-- Onko matami, joka hoitaa pormestaria, ollut täällä hakemassa raitistus-ainetta?

-- On, minä annoin sitä hänelle.

-- Missä on viimeinen numero saksalaista lääkäri-aikakauskirjaa?

-- Latinalaisen sanakirjasi vieressä nurkkahyllyllä.

-- Hyvä.

Liina istui taaskin yksin.

Se ei ollut mitään outoa hänelle. Siten oli hän istunut yksin vuosia ja kuukausia, viikkoja ja päiviä, aina siitä kun hän oli lopettanut koulukäyntinsä ja tähän saakka, jolloin hän oli kahdeksankolmatta vuotias.

Ihmiset pienessä kaupungissa länsirannikolla, missä hänen veljensä oli piirilääkärinä, pitivät häntä ja hänen veljeänsä sisarusrakkauden esikuvina. -- He eivät edes tahtoneet mennä naimisiinkaan, ett'ei heidän tarvitsisi erota toisistaan -- sanottiin.

Syy ei suinkaan ollut niin romantillinen.

Tohtori ei tietänyt muusta kuin lääkäritoimestaan. Hän oli tieteesensä kiintynyt, jäykkäluontoinen, ei käynyt koskaan seuroissa, eikä hänestä moni pitänyt. Hän oli aikoja sitten tottunut rauhalliseen arki-elämään sisarensa kanssa.

Liinalla oli tuskin yhtäkään mies-tuttavaa; hän oli harvoin poissa kotoa, harvoin yhdessä muiden kanssa. Hän oli käynyt araksi ja hiljaiseksi, käytti yksinkertaisia tummia vaatteita eikä koskaan ottanut osaa huvituksiin, jotka useimmille hänen sukupuolestaan, johonkin määrättyyn ikään asti, katsotaan olevan heidän elämänsä varsinaisena tarkoituksena.

Ei se ollut noiden huvien kaipaus, joka oli hänen lempeille silmillensä antanut tuon milloinkaan tyydytetyksi tulleen ikävöitsemisen katseen, ja joka vuosien vieriessä piti niitä yhä alaspäin luotuina. Se oli kaipaus elämänsisällöstä, kaipaus siitä tiedon ravinnosta, jota hän oli ikävöinyt aina lapsuudestansa saakka.

Veljensä oli kaunistelemattomalla vastahakoisuudella ja epäluulolla kuunnellut häntä, kun hän kuudentoista vuotiaana arasti lausui toiveensa saada jatkaa lukemistansa. Veli, jonka arvosteluun hän silloin sokeasti luotti, masensi hänet perusteillansa.

Tämä ei uskonut hänen palavaa tiedonhaluansa. Mitä aikoi hän tehdä tiedoillansa? Mitä ne hyödyttäisivät?

Hänen pyyntönsä saada edes veljen johdolla jatkaa, vastasi tämä lyhyesti, ett'ei hän suinkaan tahdo määrätä mihin sisar käyttäisi aikansa. Hänen kirjakaappinsa olivat kyllä tälle avoinna.

-- Alota ensimmäiseltä hyllyltä ja lopeta viimeiseen!

-- Mutta ilman johdotta, Felix...

-- No, ethän voine pyytää, että minä uhraan aikaani sinulle. Tunnollinen piirilääkäri saisi kyllä laskea päivänsä 24:ksi tunniksi, ehtiäksensä suorittaa kaikkia virkansa tehtäviä.

Sen perästä ei Liina koskaan tämmöisellä vaivannut veljeänsä. Vanha uskollinen palvelustyttö oli itsevaltias hallituksessaan kyökissä. Kotiaskareet jättivät Limalle joutoaikaa kylliksi; eihän sitä ollutkaan paljo tekemistä. Senvuoksi luki hän, luki kaikkia mitä sai käsiinsä, kunnes tuskakseen huomasi heikontaneensa silmänsä ja tylsistyttäneen muistiansa. Voittona oli joukko järjestymättömiä tietoja, jokseenkin laveat kirjatiedot, jotka alinomaa olivat kesantona, hänen niistä saamatta korjata ja nauttia satoa.

Kauvan oli hänessä piillyt ajatus, että hänellä olisi taipumusta lääkärin toimeen. Hän luki kaikkea mitä ilman valmistavia tietoja taisi ymmärtää lääketieteestä. Huomiota herättämättä seurasi hän niitä tauteja, joita veljensä paranteli ja oli läsnä tämän toimittamissa helpommissa leikkauksissa. Vähitellen sai hän jonkunlaisen kokemuksen sairaanhoidossa, ja sitä veli välistä käytti hyväksensä, vaikk'ei hän siitä ollut tietävinään. Vuosi vuodelta vaivasi Liinaa yhä enemmän taitamattomuutensa ja kykenemättömyytensä edistymiseen. Hiljaisena ja sokeana haparoitsi hän päästäkseen ulos niistä labyrinteistä, joihin hän alinomaa joutui. Ja sillä välin tunsi hän, että jotakin vähitellen jäykistyi ja kuoleutui hänessä.

Hänellä oli eräs ystävä jo kouluajoilta, ainoa, joka häntä oli ymmärtänyt ja rakastanut. Hän oli tuntenut itsensä hyvin yksinäiseksi, kun ystävättärensä joutui naimisiin erään papin kanssa kaukana Lapissa, ja hän ainoastaan kirjeiden kautta sai vaihtaa sanan hänen kanssansa. Kun hänen ystävättärellensä oli syntynyt ensimmäinen lapsi, kirjoitti tämä Liinalle ja kehoitti häntä antautumaan tuolle ainoalle lääkäritoimen alalle, mikä tähän asti oli naiselle avoinna.

-- Nyt, kun itse olen sen kokenut, tiedän, että moni minun kanssani siunaisi sinua sellaisesta päätöksestä.

Liina oli ajatellut tätä kokonaisen vuoden, kunnes hänen palava halunsa päätti kaikki arvelut.

Hän puhui siitä veljensä kanssa, vaan tämä siitä sekä hämmästyi että suuttui.

-- Sinäkö? Nuori tyttö? Sinä, joka olet saanut sivistystä ja hyvää kasvatusta! Muista, että tähän asti on totuttu siihen, että ainoastaan raa'at ja sivistymättömät valitsevat tuon ammatin.

-- Sitä suurempi häpeä naisille, Feliks. Anna minun olla ensimmäinen sivistynyt nainen, joka huomaa, ett'ei mikään kutsumus pitäisi olla meille korkeamman arvoinen, kuin se, joka tekee meidät kykeneviksi auttamaan toisiamme elämämme tärkeimmässä, hirvittävimmässä hetkessä. Etkö itsekin ole ollut tyytymätön siihen huonoon apuun, jota usein olet saanut?

-- Sisar kulta, sinä ajattelet asiaa liian romantilliselta kannalta, Minusta olisi, suoraan sanoen, vastenmielistä ajatella apulaisenani hienosti sivistynyttä, nuorta naista raa'an, rotevan apuihmisen sijaan, jonka tavallisesti tapaa tuonlaisen sairasvuoteen vieressä.

-- Ja kumminkin -- sanoi Liina hiljaa -- täytyy jokaisen hienosti sivistyneen nuoren äidin itse kestää ne kärsimiset, ja sinä pidät minua liian arkana niitä häneltä huojentamaan.

-- Korupuheita! -- sanoi tohtori lyhyesti ja varmasti. Sinun tuumahasi en minä koskaan anna suostumustani. Se on sopimaton ja -- peräti tarpeeton. Se olisi paitsi sitä liian raskasta työtä sinulle.

-- Etkö luule, että minun nykyinen elämäni on raskaampaa?

-- Mitä ihmeitä sinä tarkoitat?

-- Minä tarkoitan...

Hän keskeytti puheensa, nielaisi sanansa ja sanoi jonkun hetken perästä tuskin kuuluvalla äänellä:

-- En mitään.

Hän tiesi olevan turhaa sanoa veljelle, kuinka hän kärsi siitä, ett'ei saanut uhrata aikaa ja voimia, ajatuksia ja tunteita siihen työhön, johon hän tunsi kutsumusta. Hän ei voinut tyytyä niihin muruihin, jotka putosivat veljen pöydältä. Ennen kaikkia vaivasi häntä suru suunnattomasta taitamattomuudestansa siinä tieteessä, jolla hän olisi voinut huojentaa tuskia lukemattomilta ihmissisariltaan, he kun tunsivat voittamatonta kauhua kääntyä miehisen lääkärin puoleen. Mutta hän kätki tämän ikävänsä, sillä hän oli varma, ett'ei veljensä voinut häntä ymmärtää.

Eräs syksypäivä johtui hänen mieleensä, kun hän oli kyökissä Kristiinan apuna sylttyjen leikkelemisessä. Hän oli nykyään lukenut henkitorvesta eikä nyt voinut vastustaa haluansa seurata sen kulkua siinä härän kaulakappaleessa, jota hän piteli käsissään. Juuri kun hän vispilän varpu kädessä oli kiintynyt tähän tutkimukseen, tuli veljensä arvaamatta kyökkiin.

-- Mitä ihmeitä sinä teet? Onko nähty kummempaa? Jaa, eikö ole niinkuin olen sanonutkin, että sinun pitäisi mennä naimisiin, päästäksesi vapaaksi kaikista tuonlaisista houreista. Kun olisi puoli tusinaa nälkäisiä, kiukuttelevia lapsia ympärilläsi, niin ei sinulla olisi aikaa jonninjoutaviin. Mitä vietäviä sinuun kuuluu minkälainen henkitorvi härällä on, kunhan vaan osaat paistaa kunnollista häränpaistia.

Rengas renkaalta esiintyi hänelle lukemattomia samanlaisia pieniä kohtauksia, muodostaen pitkän näkymättömän kahleen hänen ympärilleen.

Kun kysymys naislyseosta muutamia vuosia myöhemmin alkoi tulla esiin, vähitellen voitti puoltajia ja sai toimeen yhdistyksiä, rahankeräyksiä ja julkisia keskusteluja, silloin alkoi hänelle ikäänkuin uusi elämä. Eriskummallista hänestä oli lukea paperilta mitä hän monen vuoden kuluessa oli ajatellut ja mieleensä kokoillut.

Ei mikään vahvista enemmän uskoa johonkuhun aatteesen, kuin tieto, että muut eri maissa, eri paikkakunnilla ovat ajatelleet samaa, jota itse on ajatellut, jota yksinään hiljaisuudessa on mietiskellyt.

Kaupunkilaisten äärettömäksi hämmästykseksi mainittiin Liina niiden viiden naisen joukossa, jotka olivat perustaneet "yhdistyksen naisen aseman korottamiseksi". Tähän asti ei hän koskaan ollut esiintynyt itsenäisenä henkilönä. Luultiin hänen olevan kaikissa kai'un veljestänsä, ja tämän mielipiteet naiskysymyksessä olivat tunnetut.

Pian tultiin jälleen rauhoitetuiksi, hän rupesi jäämään hyljättyjen kirjaan, raukka, eikä hänellä ollut mitään tekemistä.

Liinan nimi oli myöskin sen kutsumuksen alla, jossa yleisöä pyydettiin kokoontumaan keskustelemaan naislyseon perustamisesta.