Part 5

-- Ei rahtuakaan, vastasi Manni, semmoisia konnia, kuin sinä olet, täytyy opettaa "ypykkää" hyppimään.

-- Mutta enhän paperia noin hirveäksi aavistanut, muistutti Salojärvi.

-- Juuri senvuoksi vekselin otinkin, vastasi Manni. -- Minä tunnen sinun kaltaisesi miehet liian hyvin, antaakseni itseäni vetää nenästä. Kruununvoudin konttorissa sitä paitsi odottaa sinua matka- ja eväsrahaksi ai'otut 100 markkaa. Jollet heti lyö saatavaani lautaan, lähdet jo tänään läänin vangistoon. Vekselilaki ei muuta valittavaa tiedä eikä tunne. Sinulla on rahaa, sen tiedän ja älä luulekaan, että minun petät, niinkuin petit Tammista.

-- Mutta eihän teille koko juttu maksanut kuin jonkun markan ja nyt kiskotte minulta 2,000 markkaa, muistutti Salojärvi.

-- Juuri senvuoksi onkin riemuni saada sinua vanha roisto tanssittaa, lohdutti Manni. -- Ja nyt pitkät puheet pois ja pellolle, jollet heti lyö rahoja lautaan.

Salojärvi-parka raapi korvallistaan "mokomalle sukkeluudelle", sillä oli se kuitenkin totta eräämpi hänen omaa tekemäänsä. Vaan eihän siinä mikä auttanut kuin kaivaa rahat esille ja alkaa lukea vaan.

Manni istuutui.

-- Summa on täysi, mutta korot puuttuvat, sanoi hän.

Korot laskettiin 8 % mukaan, jonka Manni sanoi itse pankkiin kaupungissa maksavansa ja huokauksella maksoi Salojärvi nekin.

-- Nyt lainkäynti-kulunkini ja matkani kaupunkiin, muistutti Manni.

Salojärvi intti vastaan.

-- Sama se, jos et niitä maksakaan; siinä tapauksessa en anna vekseliä luotani. On maailmassa piiskoja, jos on koiriakin, tuumi Manni.

Salojärven täytyi siis suorittaa viimeksi vaaditutkin, sai paperinsa vihdoinkin kuitattuna takaisin ja lähti nyrpein mielin Mannin kamarista.

-- Minulle taitaa todella tulla pakoksi muuttaa nahkuritehdas pois Tammistosta, sanoi Manni Lipposelle, kun he taas olivat kahdenkesken. -- Tuo helkkarin kaupunkilainen kiskoi sen ostosumman niin korkealle, että Tamminen väkisenkin saanee pitää tilansa.

-- Minne sen aiotte sitte muuttaa? tiedusteli toinen.

-- Sepä juuri onkin kysymys, oli Manni hätäilevinään. -- Vaan minulle pälkähtää eräs ajatus päähän. Onhan teillä vanha asuinrakennuksenne joutavana. Vuokratkaa se minulle niin muutan tehtaan siihen.

-- Joutaa se, tuumi Lipponen. -- Saatte ruveta vaan, vaikka heti muutos-puuhaan.

Asia siis lopullisesti päätettiin. Vaan Manni oli jotakin hoksaavinaan, kun hän äkkiä kysyi, oliko Lipposen rakennukset vakuutetut palovahinkoa vastaan.

-- Ei muussa kuin pitäjän yhteisessä palovakuutuksessa, vastasi Lipponen.

-- On sekin hyvä, vastasi Manni, vaan nyt kun tehtaani siihen muutan, tulee vaara tietysti ainakin kappaletta suuremmaksi. Neuvoisin teitä vakuuttamaan rakennuksianne kaupungissa johonkin ulkomaiseen yhtiöön. Sen minä ainakin teen nahkuritehtaan ja Mattilan torpparakennusten suhteen, joihin tuumaan asettaa kuivan verstaan. Jos sitte vahinkokin tapahtuisi, voisi semmoisesta vetäytyä omillaan ainakin.

Lipponen oivalsi asian laidan heti. Ymmärtäen että tuommoinen "vahinko" olisi Männille mieleen, sanoi hän:

-- Semmoinen tapaturma on hyvin mahdollinen. Esimerkiksi Luoma, entinen maakauppias täällä ennen Repoa, kun piti talonsa vakuuttamatta, ei saanut sitä syttymään, vaikka olisi sytyttänyt, vaan niinkohta kun vakuutti omaisuutensa paloi se myös heti poroksi.

Manni oli tyytyväinen, että hänellä oli niin ymmärtävä käskyläinen. Päätettiin siis, että Lipponen heti vakuuttaisi talonsa johonkin ulkomaiseen yhtiöön ja Manni taas nahkuritehtaansa ynnä Mattilan rakennukset toiseen ja kun Lipponen valitti itseltään puuttuvan vakuutus-maksuksi rahaa, sai hän inttämättä Mannilta tarvittavan summan.

Miehet luulivat saaneensa keskustella kenenkään kuulematta, vaan raollaan oleva ovi avaantui selälleen ja kynnykselle ilmestyi nyt talon huolestuneen näköinen rouva.

-- Etteköhän te miehet puhu päätänne poikki? muistutti hän; -- minun mielestäni oli teillä jotenkin kamalat puheet ja kamalat lienee aikomuksennekin.

-- Mitä sinä Selma miesten asioista ymmärrät? tiuskasi miehensä äreästi; -- parempi olisi, kun pysyisit kyökkitoimissasi, kuin vaanisit minun puheitani ja tekojani ovien raoista.

-- Kumpa tuo vaaniminen edes palauttaisi oikeuden ja velvollisuuden tunnon rintaasi ja panisi sinut miettimään, mitä tekojasi voit Jumalan ja ihmisten edessä vapaalla omallatunnolla vastata, olisi paljon voitettu; vaan se taitaa olla jo lopen myöhäistä, huokasi rouva.

* * * * *

Sivumennen mainitsemme vaan ylläkerrotun täydentämiseksi, että ennen pitkää olivat Kuuspellon rakennukset vakuutetut 4,000:sta, talossa oleva irtain 2,000, Mannin nyt vielä Tammistossa sijaitseva vaan piakkoin Kuuspellolle muutettava nahkuritehdas ja työn alla olevat tavarat 25,000:sta sekä Mattilan torpparakennukset 1,500:sta markasta. Kaikki kävi hyvästi päinsä, koska asiamiehet kaupungissa uskoivat omaisuuden todella olevan vakuutettujen summien arvoisen ja olihan äsken sanomalehden ilmoitus-osastossa ollut erittäin kehuva ja kiittelevä lause nahkatehtaasta ainakin.

Kohta alettiin myös Lipposen vanhaa asuinrakennusta tehdasta varten korjata. Pullistuneet seinät oi'ottiin, katto laitettiin ja ammeen sijoja ruvettiin kaivamaan. Oli aikomus niin pian kuin mahdollista saada tehdas uuteen paikkaansa muutetuksi sekä käyntiin myöskin. Lipponen oli kaikissa näissä puuhissa Mannin oikeana kätenä ja hyvästipä työ edistyikin; eihän raha puuttunut ja koska laitos oli korkeasti vakuutettu, täytyy sille myös antaa niin muhkea ulkomuotokin ja sisustus, kuin suinkin mahdollista, sillä saattoihan jonkun palovakuutus-asiamiehen päähän pälkähtää tulla tehdasta tarkastamaan.

Yksi seikka kummastutti naapureita. Lipponen alkoi ryypiskellä todella, ensin yksikseen ja salaa, sitte yhä julkeammin, joten hänet usein nähtiinkin kyöränä päihdyttävistä juomista. Kun hän usein täten teki itsensä kykenemättömäksi asioitaan toimittamaan, olivat tietysti ansiotkin huonot, ja taloudenkin asiat menivät menojansa, joten vaimon ja lasten täytyi turvautua useasti naapurien hyvyyteen, sillä kotoa leipä puuttui. Nimismiehen talo toistaiseksi ainakin näkyi olevan puutetta kärsivälle perheelle hyvänä turvapaikkana. Manni osoittikin tässä suhteen harvinaista auliutta ja rouva taas armahtavaisuudesta mielelläänkin auttoi, sillä heiltä ei todella puuttunut varoja auttaa tarvitsevia.

* * * * *

Talvi on jo voittopuolella. Uuden nahkuritehtaan rakennukset ovat jo siihen määrään valmistuneet, että vaan ammeet ja li'ossa olevat tavarat ovat siihen muutettavat. Manni muuten ei ollut tehnyt tehtaansa kanssa huonoja asioita. Jonkun tuhannen oli hän jo nahka-tavaroilla saanut, joskopa työmiesten palkatkin jotakin vetivät.

Eräänä päivänä lepäsi nimismies Manni käärityin päin salinsa sohvalla. Rouvansa istui kiikkutuolissa sohvan vieressä lukien kuuluvasti Uutta Testamenttia.

Manni oli edellisenä iltana palannut parivuorokautisella matkaltaan kaupungista. Kotia tultuaan oli hän valittanut kovaa päänkipua ja että oikean käden sormiaan ja oikeaa jalkaansa omituisesti pisteli. Vaimonsa tiesi kyllin, mistä tuo tauti oli kotoisin: ei muusta kuin siivottomasta elämästä ja valvonnasta. Vaikkapa vaimoparka halveksikin miestään, ei hän kuitenkaan voinut olla hänelle antamatta sitä hoitoa, kuin hän suinkin voi. Olihan Manni kuitenkin kaikkine virheineen hänen pikku lastensa isä, jopa hän miehensä pyynnöstä lueskelikin hänen vuoteensa ääressä yhtä ja toista. Nyt oli hänellä käsissään Uusi Testamentti. Miehensä oli liian paljon ruumiillisesti ja hengellisesti runneltu, voidakseen estää vaimoansa lukemasta sitä kirjaa, mitä hän enimmin oli halveksinut ja vähimmin olisi tahtonut kuulla.

Selma-rouva luki tahallaan seuraavia kohtia:

Älkäät tavarata kootko maan päällä, kussa koi ja ruoste raiskaavat ja kussa varkaat kaivavat ja varastavat;

Vaan kootkaat teillenne tavarata taivaassa, kussa ei koi eikä ruoste raiskaa, ja kussa ei varkaat kaiva eikä varasta.

Sillä kussa teidän tavaranne on, siellä on myös teidän sydämenne.

Ja taas edelleen toisesta kohdasta:

Sillä mitä se auttaa ihmistä, jos hän kaiken maailman voittais, ja sielullensa sais vahingon? taikka mitä antaa ihminen sielunsa lunastukseksi? Sillä ihmisen Poika on tuleva Isänsä kunniassa enkelittensä kanssa ja silloin hän maksaa kullekin töidensä jälkeen.

-- Aih! ennätti Manni vaan kiljaista ja suunsa vääntyi väärään oikealla poskelle päin. Hän koetti nousta ylös, vaan oikea kätensä ja jalkansa eivät enää tehneetkään palvelusta. Vaimonsa koetti häntä auttaa istumaan, vaan se oli turhaa vaivaa. Manni, jonka koko oikea puoli oli halvautunut, se nyt nähtiin selvästi, vaipui hervotonna sohvalle jälleen.

Nyt tuli Niemelässä kiire. Perheentuvassa asuva loisnainen oli kuppari ja hieroja ja tämä kiireesti haettiin ensimäistä apua antamaan, sill'aikaa kun Lipponen nimismiehen parhaimmalla oriilla laitettiin kaupunkiin lääkäriä hakemaan. Vaimo ryhtyikin heti työhönsä ja puolen tuntia linementeillään sairasta kuvetta hierottuansa rauhoittuikin Manni siihen määrään, että hetkeksi nukahti. Vaimonsa istuutui vuoteen viereen ja kyynel toisensa perään tipahti kalveille poskillensa, kun hän silitteli polvensa juureen hiipineen vanhemman tyttösensä käheröitä hiuksia.

-- Onko isä kipeä? uteli pienokainen.

-- On, vastasi äiti; isä on kovasti kipeä ja tuskin hän siitä enää paraneekaan.

-- Eikös isä sitte enään konsaan lähde pois kotoa, jota sinä äiti aina niin pelkäät? kysyi vielä lapsi.

-- Jumala tietää; ei taida enää päästä, oli äidin surullinen vastaus. Hetken perästä hän liitti: mene nyt hiljaa Yrjön toveriksi ja leikkikää siivolla, että isä saa maata.

Ajatellessaan niitä surun, ehkäpä puutteenkin päiviä, jotka nyt saattaisivat kohdata ja kuinka hän ehkä pitkiksi vuosikausiksi tulisi kytketyksi sairaan vuoteen viereen, ei rouva-parka voinut olla silmiään nenäliinallaan peittämättä ja itkemättä katkerasti. Siitä hän vasta lakkasi, kun kuuli miehensä yskimisen ja katsahtaen häneen päin, silmäili tämä häntä omituisesti kiiluvilla silmillä. Vastapäätä sohvaa oli suuri salin peili, joka riitti laattiasta melkein kattoon saakka. Tähän nyt Manni loi kummalliset silmänsä ja katsoi siihen silmäripsiäänkään väräyttämättä.

-- Näetkös Selma peilissä mitään? kysyi hän, nähtävästi ponnistaen saadakseen sanansa kuuluviksi.

Rouva katsoi osoitettuun paikkaan. -- En näe siinä sen kummempaa, kun sinut sohvalla lepäävänä ja itseni sinun läheisyydessäsi istuvana, vastasi hän; -- vaan mitäs enempää siinä pitäisi näkyä?

-- Minä näen uuden nahkatehtaani, sopersi Manni, -- katso kuinka komea se on, -- -- se on vakuutettu suuresta summasta, -- -- vaan ei se ole puoltakaan sen arvoinen.

Rouva katsoi kauhistuksella mieheensä, joka hetken kuluttua jatkoi, yhä tuijottaen peiliin:

-- Nyt se palaa! Herra Jumala, se palaa! Ja minä käskin, -- -- Lipponen, sinä rakkari, -- -- -- odota vähän, elä sytytä! -- -- Auttakaa -- -- hyvät ihmiset! Perkele riivaa toisinaan syntistä kurjaa. -- -- Lipponen, sammuta paikalla -- -- tai minä tapan -- -- -- minä panen sinut virattomaksi -- -- sinä vanha roisto -- -- -- murhapolttaja!

Mannin näkö ja kaula olivat tuskanhiestä vesimärät, kun hän silmänsä ummisti. Vaan sittekin jatkui hourailemisensa:

-- Se palaa -- -- vanha rani! -- -- palakoon -- minä saan rahaa -- -- -- paljon rahaa -- -- maksan velkani -- -- maailman voittaisi -- -- -- vahinkoa sielullensa! -- -- missä on sielu? -- -- -- nahan ja lihan välissä -- -- -- aih!

Kummallinen nytkähdys väristytti koko ruumista, rinta kohoili ahkerasti, sitte vielä hetken perästä toinen ja heti kolmaskin nytkähdys: silmäluomet avautuivat vitkalleen puoleksi, samoin huuletkin, syvä huokaus tunkeutui rinnasta ja Manni ei hengittänyt enää.

Muutaman tunnin perästä saapunut lääkäri ainoastaan sai todistaa, että nimismies Manni oli sydämen halvaukseen heittänyt henkensä.

* * * * *

Viikonpäivät ovat edellisestä kuluneet.

Pistäydymme taas eräänä iltapuhteena Tammistossa vanhain tuttaviemme luona. Tamminen ja Anna Mattila ovat jo kuukauden ajan olleet onnellinen aviopari.

Merkillisesti ovat asiat ja ihmismielet sitte viimein muuttuneet. Tuomarin erikoisella luvalla on Tamminen matkustellut ei ainoastaan lähellä olevassa kaupungissa useampia kertoja, vaan myös lääninhallituksessa saamassa asioitaan siihen kuntoon, kuin oma älynsä ja hyväin ihmisten neuvot ovat osviittoja antaneet. Pitäjän uusi, muutamia päiviä sitte saapunut nimismies on etenkin ollut hyvänä neuvon antajana ja hänenpä toimestaan rouva Selma Manni on antanut kopioittavaksi kaikki Tammisen vararikkoon kuuluvat asiapaperit, huutokauppapöytäkirjoineen y.m. Mitä Tammisen puuhat ovat aikaansaaneet, näyttää seuraava. Tuo edellisestä surkuteltava Klaara Mattila samoin kuin siskoksien isäkin elävät Tammistossa, sillä riittää siinä nyt taas työ kahdelle vieraallekin. Kyllölän isännän kukkaro on Tammiselle pyytämättä auennut ja senpä vuoksi onkin sorvaustyö entistä vankemmassa liikkeessä.

Kutsumuskirje Manni-vainaan hautajaisiin seuraavaksi päiväksi, on Tammistoonkin saapunut, sillä Niemelän rouva on alati katsellut Tammista toisilla silmillä kuin miesvainaajansa: hän oli alati Tammista kunnioittanut auttavaisena ja rehellisesti eteenpäin pyrkivänä miehenä, josta kaikki vilppi oli kaukana.

Sanottuna iltapuhteena istuivat Tamminen nuoren vaimonsa, Klaaran ja ukko Mattilan seurassa illallista nauttien. Talon emäntä syötti pikku Elliä ja kaikilla oli peräti hauska ja nauroivat sydämensä pohjasta kun lapsi joka kerta, kun lusikka läheni suutaan, ärjyi: ääh! ja tarttui kahden käsin siihen kiinni ja vei siten ruo'an suuhunsa. Tuota iloa olisi kukaties kestänyt kuinkakin kau'an, jos ei kummallinen kumajava "pläms"! olisi kaikunut huoneessa olevien korviin. Suu jäi tietysti kaikilta kiinni, kun höristivät korviaan. Taas kuului kamala "pläms" ja niitä ääniä sitte alkoikin sataa tuhkatiheään.

-- Kirkon kellot, totta tosiaankin, puhkesi viimeinkin ukko Mattila sanomaan. -- Noin juuri soitettiin silloinkin, kun Luoman kartano paloi.

-- Olisikohan todella tulipalo kylässä? huudahti Tamminen ja töytäsi ulos. Muut paitsi nuori emäntä, jonka lähtemistä pikku Elli tietysti esti, ryntäsivät perästä.

Ulostultua huomasivat kaikki, että Kuuspellon päärakennus oli ilmitulessa. Tamminen vaan pikimmältään pistäytyi vaimollensa ilmoittamassa vaaran heistä olevan kaukana ja lähti juoksujalkaan ukko Mattilan ja Klaaran kanssa rientämään tulipalopaikalle.

Perille tultuansa näkivät he jo paljon kyläisiä paikalla, jotkut tosin sammutushommassa olevinaan, vaan suurimman osan kuitenkin joutilaana seisomassa. Lipposta itseään ei näkynyt, vaan kyllä vaimonsa, joka ehtimiseen hoki:

-- Elkää hyvät ihmiset liiaksi vaivatko itseänne, te teette kuitenkin turhaa työtä!

Ja estääkseen tuota turhaa työtä, tempasi hän vesi-ämpärin erään miehen käsistä, kun tämä parhaallaan yritti valella vanhemman asuinkartanon palavaa nurkkaa.

Pilkkapuheitakin sateli sieltä ja täältä. Eräs kaupungissa opin käynyt suutari kysyi hyvin totisen näköisenä:

-- Onko talo "ranvörsäkrattu?"

Kun tähän myönnettiin ja ilmoitettiin vakuutussummakin, virkkoi mies yhtä totisena:

-- Sitte se varmaan palaa ja parasta olisi, hyvät ihmiset, että seuraisitte emännän järkevää neuvoa ja heittäisitte turhat pelastamiskokeenne sikseen.

Tamminen ennätti vaan nuo sanat kuulla, kun hän kiukusta tulipunaisena huusi:

-- Oletteko te ihmiset todella niin kevytmielisiä, että annatte parjauksen saada niin suuren vallan, jotta kädet ristissä voitte antaa toisen omaisuuden mennä savuna ilmaan. Sukkelaan työhön joka kynsi, jolla on vähänkin ihmistuntoa rinnassaan.

Suurin osa töllistelevää väkeä seurasikin käskyä, vaan sammutuskoneiden vajavaisuuden ja veden puutteen vuoksi oli uusi asuinrakennus järkinään auttamattomissa ja turhaanpa vanhankin, nahkuritehtaaksi ai'otun, rakennuksen ja ulkohuoneiden kanssa tehtiin työtä. Sillä jälkimäinen, kerran alkuun päästyään, paloi kuin öljyllä voideltu ja samoinpa tapahtui Mattilan torpparakennustenkin kanssa. Tamminen, joka ainakin purkamalla tahtoi näitä pelastaa, pääsi apulaisineen hengen kaupalla katolta alas, kun asuintupa pelmahti ilmivalkeaan. Niin täydellinen oli tulen tuhotyö, että ennen puolta yötä ainoastaan savuavia hirsikasoja ja tulta kiiluvia hiililäjiä näkyi paikalla.

* * * * *

Seuraavana päivänä tapahtuneista Manni-vainaan hautajaisista ei ole muuta mainitsemista, kuin että Lipponen, joka myöhään yöllä muka oli saapunut kaupunkimatkaltaan, kyyneleet silmissä kertoi siitä kauheasta onnettomuudesta, joka hänen poissa ollessaan oli tapahtunut. Hän oli nyt kuin "karpeettomalla kalliolla" ilman kattoa päänsä päällä ikäänkuin "taivaan lintu". Moni tuota kuunteli pilkkahymy suupielissä, vaan useammat sydämessään kiroilivat tuota hävyttömyyttä, joka ilkityötään vielä ulkokullaisuudella koki peitellä. Tämä liiallinen valitus kuitenkin vaikutti sen, että ihmisten moraalinen tuomio oli hänen ylitsensä langetettu.

* * * * *

Jos Tammisen onnettomuus kävi "nuottien mukaan", niin sitä surkeampi loppu oli kauppias Revon ja Manni-vainaan pyrinnöillä samoin kuin käskynajaja Lipposen koukuttelemisilla Tammisen omaisuuden perään. Heti kohta alkavissa talvikäräjissä alkoi ankara tutkinto Lipposen tulipalosta, sillä tätä miestä pihisti kaupungista saapunut palovakuutusyhtiön asiamies ja vaati heti Lipposen vangitsemista tutkinto-ajaksi ainakin. Lipponen oli näet väittänyt palotilaisuudessa olleensa kaupungissa ja nimitetyn henkilön luona pitäneensä majataloa, vaan asiamies tämän vierasmiesten kautta näytti valheeksi sekä todisti, että Lipponen palotilaisuudessa piili noin virstan päässä Kuuspellolta olevalla metsäpolulla. Yksi kummallinen todistus toisensa perään ilmestyi ja jutun päätös oli, että Lipponen murhapoltosta tuomittiin kolmen vuoden kuritus-huoneesen samalla kun palovakuutusyhtiö vapautettiin palorahojen maksamisesta ja Lipposen vaimo tosin vapautettiin edesvastauksesta, vaan päätettiin hänet kuitenkin asiasta tietävänä epäluulon alaiseksi. Heti seuraavana päivänä saikin tuomittu miesparka kovasti raudoitettuna lähteä läänin vangistoon odottamaan hovi-oikeuden lopullista tuomiota.

Paikalla Mannin kuoleman jälkeen alkoi Niemelän rouvalle tulvata yksi velkomusasia toisensa perästä. Kaikesta näkyi, että Manni todella oli arvaamattomat summat velkaa. Ensin alkoivat kaupungissa ilmautuvat vekselivelat pihistää, senjälkeen tulivat Niemelään kiinnitetyt maksettavat ja nämäpä yhteensä karttuivat niin suuriin, että rouvan samoissa talvikäräjissä, joissa Lipponen tuomittiin, täytyi jättää vararikko-anomuksensa ynnä tehdä täydellinen luettelo veloista ja saatavista.

Tamminen tuota juuri aavistaen ja peläten oli jo ennakolta ryhtynyt varokeinoihin saada saamamiehensä täysin tyydytetyksi, niinkuin ennen on mainittu. Kun juttunsa oikeudessa esille huudettiin ja kaikki velkojat, myös Repokin tietysti, olivat läsnä, näytti hän, selvillä tileillä, mitä rahavaroja oli huutokauppojen y.m. kautta kokoontunut pesälle kuin myös todistuksen, että hän siltä varalta, ettei rahojen hoitaja Manni-vainaan pesästä täyttä vastinetta lähtisi, oli hakenut kuvernörin oikeudesta takuita vastaan toisen pesänhoitajan maakauppias Revon kiintonaista ja irtonaista omaisuutta sen verran takavarikkoon, jotta saamamiehet ainakin saattoivat olla täysin rauhallisina saamisistaan.

Maakauppias Revon näkö muuttui tuon uutisen kuultuaan suureksi kysymysmerkiksi. Vaan ensi hämmästyksen perästä hän alkoi oikeudessa syyttää Tammista "metkuista", "ketunkoukuista", "salakähmäilijäksi" y.m. mitä sylki ensi harmissa suuhun toi. Tästä oli vaan seuraus, että Tamminen vaati Revon loukkaavista puheistaan langetettavaksi siihen edesvastaukseen kuin laki ja asetukset tämmöisissä tapauksissa suinkin sääsivät. Sitte kun Tammisen läsnä olevat saamamiehet, jotka, paitsi maakauppias Repoa, jo ennen konkurssin istunta-päivää olivat olleet tilaisuudessa tarkastaa pesän tilejä ja huomanneet ne oikeiksi ja ettei kukaan penninkään vahinkoon jäisi, kunhan vaan toiminta kävisi niin nopeaan kuin mahdollista, oikeudessa olivat vielä antaneet loppu-lauseensa, jossa vapauttivat puolestaan Tammisen konkurssivalasta ja vararikon teostakin sekä päälle päätteeksi valtuuttivat hänet, joka varat paraiten tunsi, omain asiainsa selvittäjäksi ja kaupungista nyt läsnä olevan ja pesänhoitajaksi valitun säästöpankin johtajan apulaiseksi, käskettiin asianomaiset eteiseen oikeuden päätöstä odottamaan.

Repo, joka tähän saakka, paitsi edellä mainituita pistosanoja lausuessaan, loppuaikana oli ollut melkein tuppisuuna, kumarsi vielä nöyrästi ja pyysi vielä puheenvuoroa. Sen hänelle myönnettyä ja poismenossa olevien taas sisälle palattua, piti Repo pitkän ja jota joinkin hyvästi mietityn puheen korjataksensa ahtaita asioitaan, sillä hän jo monta päivää oli huomannut yleisen mielipiteen olevan häntä vastaan.

Hän ensin vastasi tuohon Tammisen vaatimaan edesvastaus-pyyntöön kunniansa loukkaamisesta sillä, ettei hän millään muotoa tahtonut (Revon ääni ja liikkeet olivat jotenkin pilkalliset) tahtonut millään muotoa niin rehellisen ja arvossa pidetyn miehen kuin Tammisen kunniaa loukata, hän, Repo, joka tiesi panna arvoa tosityölle ja rehellisille pyrinnöille. Sanoilla "metkut", "ketunkoukut" y.m. jotka Tamminen väitti hänen lausuneen, jos hän sen edes tekikään, hän itse ainakaan ei sitä muista, tarkoitti hän luultavasti sitä salaista "miina"-työtä, niitä salaisia ruutisuonia, mitä Tamminen oli tehnyt ja kaivanut hänen omaisuutensa alle. Olisihan Tammisen, niinkuin hyvän ja rehellisen naapurin ainakin, sopinut aikeensa hänelle ilmoittaa, niin hän kyllä aikanaan olisi kaikki asiat oikealle tolalle saattanut.

Hän puolestaan jyrkästi vaati Tammista lopulliseen konkurssiin ja että tämä nyt juuri pakoitettaisiin lain säätämään valaan varoistaan ja veloistaan. Kaikkein vähimmän hän siihen suostui, että Tamminen itse pantaisiin omiin asioihinsa "tonkimaan, sillä sittehän niistä vasta hyvä soppa tulisi". -- Ja koska Repo katsoi, ettei liiallisuuteen tässä meneminen olisi ollenkaan haitallista, vaati hän itsensä vapauttamista tilin teosta siksi, kunnes Manni-vainaan pesästä oli täysi selvä saatu, että Tammisen hakema takavarikko-lupa, jos mahdollista, peräytettäisiin, sillä olihan hän, Repo, kiinteimistön omistaja, jota varainsa hävittämisestä ja paikkakunnalta lähtemisestä ei tarvinnut pelätä; ja lopuksi, että Tammiston tila kaikissa tapauksissa olisi tuomittava heti myytäväksi, tilaan kiinnitetyn säästöpankin velan maksamiseksi ainakin.

Puhetta kuultelivat kaikki suurella uteliaisuudella jopa hämmästykselläkin, usea kiusallisella pilkkahymyllä suunpielissä, vaan tuosta huolimatta, Repo vaan kiihtyi kiivaudessa. Sen loputtua lausui Tamminen lyhyesti:

-- Hiljaisuudessa toimin asioiden suhteen sen vuoksi, että jos maakauppias Repo olisi vähääkään vihiä saanut siitä, minkä eteen useinkin yöt päivät työskentelin, matkustelin tuiskut ja rämysäät sekä kulutin paljonkin rahaa, olisi hän nyt yhtä puhdas maallisista omaisuuksista olevinaan kuin Salojärvi, joka minulta hyvät rahat vei. Semmoiset kuin Salojärvi ja maakauppias Repo opettavat ihmistä varovaisuuteen. Jos olen tehnyt väärin, niin onhan meillä laki ja oikeus kysyä minua siitä. Jättäen muun osan maakauppias Revon vaatimuksista omaan arvoonsa ja oikeuden punnittavaksi, tahdon vaan muistuttaa, että Tammiston myyminen nykyjään riippuu kaupungin säästöpankista, jonka kanssa olen asiasta selvillä. Siis siinä "kahden kauppa, kolmannen korvapuusti". Maakauppias Revolla ei sen asian kanssa ole enää mitään tekemistä.

Kun jutun loppupuoli ainakin oli vienyt paljon aikaa, ilmoitti oikeuden puheenjohtaja, että lopullinen päätös asiassa julistettaisiin iltapuoleen. Määrättynä hetkenä saapuivatkin asianomaiset käräjäpaikalle, jossa oikeuden jäsenet jo istuivat tuumimassa loppupäätöstä. Repo tuli erinomaisen hyvällä tuulella, josta Tamminen otti arvataksensa hänen toivovansa kuinkakin loistavaa tulosta aamupuolen istunnossa pitämästään pitkästä puheesta.