Part 4

-- Silm‰t auki, Doolittle! tuumasi Nahkajalka ja silpasi vyˆst‰‰n veitsen, jota hioi hirvennahkahousuihinsa. N‰ytt‰‰kˆs tuo kaula silt‰ kuin olisin min‰ siihen veist‰ni teroittanut?

-- Sit‰h‰n on ihan kauheasti raadeltu. Mik‰s sit‰ niin?

-- Pantteri teid‰n takananne.

-- Pantteri? toisti Hiram ja pyˆr‰hti pengerm‰ll‰ taitavasti kuin tanssimestari.

-- Olkaa huoleti, mies, sanoi Nahkajalka. Siell‰ on kaksikin julmaa petoa; mutta toisen tappoi koira ja toiselle pistin min‰ pari luotia kitaan. Elk‰‰ siis pel‰tkˆ, hyv‰ herra. Eiv‰t ne en‰‰ teit‰ syˆ.

-- Ent‰ hirvi? Miss‰s se on? kysyi Hiram katsellen h‰mm‰styneen‰ ymp‰rilleen.

-- Mik‰ hirvi? tiedusti Nahkajalka vuorostaan.

-- Nyt on kumma. Eikˆs t‰ss‰ ole puhe mets‰styksest‰ ja ettekˆs te ampunut hirve‰?

-- Jopa nyt jotain! Eikˆs se ole laissa kielletty? toimesi vanha mets‰st‰j‰. Mutta kenties on olemassa toinen laki, joka kielt‰‰ pantteriakin ampumasta?

-- Ei, niist‰ p‰invastoin maksetaan p‰‰rahaa. Ja menn‰‰n nyt teille, niin min‰ siell‰ vannotan teid‰t ja kirjoitan osotuslipun, jolla nostatte tapporahat.

-- No, no, herra, sanoi mets‰st‰j‰, nostaen saaliin maasta ja heitt‰en pyssyn olalleen. Mit‰s sill‰ valalla tehd‰‰n semmoisessa asiassa, jonka te olette n‰hnyt omin silmin.

-- Mutta eih‰n meill‰ t‰‰ll‰ ole kyn‰‰ eik‰ mustetta. Meid‰n pit‰‰ siis kuitenkin menn‰ teid‰n mˆkkiinne, sill‰ mitenk‰s min‰ muuten kirjoitan teille osotuksen?

Nahkajalka nauroi vasten silmi‰ viekkaalle oikeudenj‰senelle ja sanoi omituisella tavallaan:

-- Oh! Min‰ en tarvitse kumpaakaan, en kyn‰‰ enk‰ paperia, kun en osaa kirjoittaakkaan. Elk‰‰ olko mill‰nnek‰‰n, herra, kyll‰ min‰ tuon p‰‰nahkat kyl‰‰n, ja siell‰ te saatte ottaa osotuksen lakikirjoistanne. -- H‰jy viekˆˆn nahkahiihnan Hektorin kaulasta; ihanhan se kuristaa minun vanhan toverini. Lainatkaa minulle veist‰nne, hyv‰ herra.

Hiram, joka tahtoi pysytell‰ hyviss‰ v‰liss‰ Nahkajalan kanssa, t‰ytti h‰nen pyyntˆns‰. Nahkajalka leikkasi hiihnan koiran kaulasta ja antaessaan veitsen sen omistajalle huomautti ihan sivumennen:

-- Sep‰ oli kunnon ter‰st‰ -- se on mahtanut jo kerran ennenkin kurauttaa poikki samallaista nahkaa.

-- Tarkoitatteko sill‰, ett‰ min‰ teid‰n koiranne irti p‰‰stin? karjahti Hiram, joka syyllisyytens‰ tiet‰en ei muistanutkaan olla varovainen.

-- Olkaa varoillanne, Doolittle, ‰rj‰si Nahkajalka, jys‰ytt‰en pyssynper‰n tantereseen. Min‰ sanon sen teille suoraan, ett‰ te ette milloinkaan minun suostumuksestani pist‰ jalkaanne kynnyksest‰ni. Ja jos te viel‰ t‰st‰puoleenkin hiiviskelette minun mˆkkini ymp‰rill‰ niinkuin olette nykyisin salak‰hm‰ss‰ koettanut, niin elk‰‰ oudoksuko, jos kohtelen teit‰ semmoisella tavalla, joka teist‰ ei suinkaan makealta maistu.

-- Ja min‰ sanon teille, Bumppo, huusi Hiram, per‰ytyen kiireenlaisesti, ett‰ min‰ tied‰n teid‰n rikkoneen lakia. Min‰ olen oikeudenj‰sen ja sen te saatte tuntea viel‰, ennenkuin on p‰iv‰ toisen kerran illassa.

-- Min‰ en v‰lit‰ teist‰ enk‰ teid‰n laeistanne enemm‰n kuin -- huusi Nahkajalka ja lˆi n‰ppi‰ rauhantuomarin poistuessa. Katsokaa vain, etten viel‰ kerran luule teit‰ pˆllˆksi ja anna teille pˆllˆn kyyti‰, jos vain kerrankaan en‰‰ uskallatte kuikkia t‰‰ll‰ mets‰ss‰.

Oikeutettu viha on aina kunnioitusta her‰tt‰v‰‰, ja Hiram katsoi parhaaksi poistua mets‰st‰j‰‰ kiihottamatta. Kun h‰n vain oli n‰kyvist‰ luiskahtanut, palasi Nahkajalka mˆkille, jossa vallitsi haudan hiljaisuus. H‰n sitoi koiransa, koputti ovelle ja Edvardsin avatessa tiedusti, olivatko kaikki paikat paikoillaan.

-- Kaikki ovat, vastasi nuorukainen. Lukkoa on tosin koetettu avata tiirikalla, mutta uteliaan n‰kyy pit‰neen heitt‰‰ se koetukseen, koskapa se ei v‰h‰ll‰ auennut.

-- Kyll‰ min‰ sen ketun nyt tunnen, sanoi Nahkajalka, mutta ei h‰n luullakseni kotveroiseen uskaltau minun pyssyni kantamaan.

Nelj‰s luku.

Poltettu maja.

Marmaduke Temple ja h‰nen serkkunsa, jotka j‰timme matkaa alkamaan, ratsastivat noin peninkulman matkan sanaakaan ‰‰nt‰m‰tt‰. Tuomari katkaisi viimein ‰‰nettˆmyyden.

-- No, serkku, eikˆh‰n tuo jo olisi aika sinun ilmaista t‰m‰n matkamme salaper‰ist‰ tarkoitusta?

Sheriffin ‰‰nek‰s "hm!" kaikui kauvas mets‰‰n. Ja tuijottaen eteens‰ ik‰‰nkuin se, joka n‰kee kauvas tulevaisuuteen, h‰n vastasi:

-- Sin‰ tied‰t, ett‰ piiriss‰si asuu mies, jonka nimi on Natty Bumppo. H‰n, mik‰li olen kuullut, on el‰nyt n‰ill‰ main jo viidett‰kymment‰ vuotta -- ja ypˆ yksin, kunnes h‰nelle viime aikoina on ilmestynyt omituisia toveria. Parin kuukauden arvon on h‰nen luonaan asunut vanha intiaanip‰‰llikkˆ, viimeinen tai ainakin viimeisi‰ heimostaan, ja Oliver Edvards. No, tuomari Temple, ehk‰p‰ sin‰ arvaat, mik‰ n‰m‰ miehet on yhteen tuonut?

Marmaduke katsoi h‰mm‰styneen‰ serkkuunsa ja virkahti:

-- Richard! Sin‰ olet ihan odottamatta kosketellut suhdetta, jota min‰ usein olen mietiskellyt. Mutta tied‰tkˆ sin‰ jotain siit‰ salaper‰isyydest‰?

-- Tied‰tkˆs sin‰, ett‰ n‰iss‰ vuorissa on malmia?

-- Olenhan min‰ kuullut huhuttavan, ett‰ t‰‰ll‰ olisi malmisuonia ja luulen v‰hin itsekkin n‰hneeni n‰ytteit‰ kalleista metalleista, joita muka olisi lˆydetty t‰‰lt‰ ymp‰ristˆst‰, myˆnsi tuomari.

-- Minulla on syyt‰ luulla, ett‰ sek‰ Chingachgook ett‰ Nahkajalka jo vuosia sitten ovat saaneet selville, ett‰ t‰ss‰ vuoressa on malmisuonia, jatkoi Richard.

Sheriffin sanat olivat kosketelleet hyvin herkk‰‰ puolta Marmadukessa, joka kohta eritt‰in tarkkaavasti kuunteli serkkunsa puhetta. Ja puhuja, tarkastettuansa ensin ‰‰netˆnn‰, mink‰ vaikutuksen h‰nen ilmaisunsa oli tehnyt, jatkoi mesi kielell‰:

-- Min‰ olen omin silmin n‰hnyt Chingachgookin ja Nahkajalan menev‰n vuorelle lapio ja kuokka k‰dess‰ ja sitten sielt‰ palaavan. Ja muut ovat n‰hneet heid‰n pime‰ss‰ ja hyvin salaper‰isesti kulettavan mˆkkiins‰ jotain. Eikˆ se sinusta ole t‰rke‰ keksintˆ?

Tuomari ei vastannut, vaan kuunteli jatkoa hˆrˆll‰ korvin.

-- Se oli vaskea. Mutta nyt min‰ kysyn sinulta, tokko sin‰ tied‰t, kuka se Oliver Edvards on, joka joulusta asti on asunut luonasi?

Marmaduke vain nyˆk‰ytti ‰‰netˆnn‰ p‰‰t‰‰n.

-- Ett‰ h‰n on sekarotua, sen me tied‰mme, jatkoi Richard, sill‰ Chingachgook ei h‰ik‰ile nimitt‰ess‰‰n h‰nt‰ ihan julkisesti sukulaisekseen, ja senkin tied‰mme, ett‰ h‰n on saanut hyv‰n kasvatuksen. Mutta mit‰ tulee h‰nen toimiinsa n‰ill‰ seuduin -- muistatko sin‰, ett‰ noin kuukaus ennen kuin nuorukainen t‰nne ilmautui, oli Nahkajalka poissa monta p‰iv‰‰? H‰nt‰ ei lˆytynyt mist‰‰n. Vanha Chingachgook asui pirtiss‰ yksin‰‰n. Ja kun Nahkajalka palasi, n‰htiin h‰nen, vaikka h‰n tulikin yˆll‰, vet‰v‰n semmoista reke‰, jolla viljaa kuletetaan myllyyn, nostavan siit‰ jotain hyvin varovasti ja piilottavan sen karhunnahkainsa alle. Nyt kysyn min‰ sinulta, tuomari Temple: mist‰h‰n syyst‰ semmoinen mies kuin Nahkajalka otti hinatakseen raskasta taakkaa n‰iden louhikkovuorten yli?

-- Useinhan sellaisella reell‰ kuletetaan saalis kotiin, ja sanoithan juuri itse, ett‰ h‰n oli monta p‰iv‰‰ poissa.

-- Mitenk‰p‰s h‰n olisi mets‰st‰nyt, kun pyssy oli kyl‰ss‰ korjattavana? Ei, ei! Varma on, ett‰ h‰n silloin toi kotiinsa jotain salaper‰ist‰, ja yht‰ varmaa, ettei h‰n sen er‰n per‰st‰ p‰‰st‰ mˆkkiins‰ el‰v‰‰ olentoa. Kaksi viikkoa h‰nen kotiintulonsa j‰lkeen ilmestyy t‰nne tuo samanen Edvards. He viett‰v‰t vuorilla p‰iv‰kausia muka mets‰st‰m‰ss‰, mutta vaki varmasti tarkastelemassa ja tutkimassa. Kovilta pakkasilta eiv‰t he talvella kyenneet kaivamaan ja Edvards k‰ytti hyv‰kseen onnellista sattumaa p‰‰st‰ksens‰ kunnolliseen asuntoon. Mutta viel‰p‰ h‰n nytkin on enimm‰t aikansa siell‰ mˆkiss‰. He sulaavat malmia, tuomari! He sulaavat malmia ja siit‰ he rikastuvat. Lumen sulettua olemme me pit‰neet heit‰ oikein tarkalla silm‰ll‰.

-- Se on mahdotonta, -- sanoi Marmaduke pitk‰‰n mietitty‰ns‰, -- sill‰ muuten ei nuorukainen voisi olla niin rutikˆyh‰ kuin h‰n on.

-- Onkos sitten sen pakottavampaa syyt‰ haalia rahaa kuin kˆyhyys? huudahti sheriffi.

-- Olisikko mahdollista, ett‰ minua olisi niin kauvan pett‰m‰ll‰ petetty? Richard, on niin monta syyt‰, jotka vastustavat sinun luulottelujasi. Mutta sin‰ olet minussa saanut hereille ep‰luulon, josta minun t‰ytyy saada varmuus. Mutta minne me ratsastamme?

-- Min‰ tied‰n sen paikan, josta ne seikkailijat kaivavat. Sinne min‰ sinut vien, vastasi Richard.

Pian he sinne saapuivat. Se oli vuoren takasivulla ja juuri siin‰ kohti pistihe vuori r‰yst‰‰lle, jonka alla Nahkajalan mˆkki oli.

-- Nyt p‰‰semme sinne h‰iritsem‰tt‰, -- sanoi Richard heid‰n laskeutuessaan hevosten sel‰st‰ ja sitoessaan hevosia kiini, -- sill‰ kotoa l‰htiess‰ n‰in Nahkajalan ja Chingachgookin olevan kalastamassa ja samassa tarkoituksessa l‰hti Oliverkin j‰rvelle.

Sheriffi opasti serkkunsa hyvin vaivaloista polkua myˆten luonnollisentapaiseen kallioluolaan, joka oli samallainen kuin tavallinen nuotion paikka mets‰ss‰. Luolan edustalla oli multakasa, joka n‰ht‰v‰sti oli tuotu siihen sen sis‰st‰ ja osaksi viel‰ oli ihan tuores. Pehme‰ss‰, lyijynkarvaisessa kalliossa, joka esti kaivajia etenem‰st‰, n‰kyi viel‰ rauta-aseiden j‰lki‰. Kokonaisuudessaan se oli noin kahtakymment‰ jalkaa laaja ja melkein toista mointa syv‰ onkalo. Ihan sen edess‰ oli pienonen pengerm‰, joka osaksi oli muodostunut tyˆmiesten siihen viskaamasta mullasta. Ja siit‰ laskihe vuori melkein pystysuorana, niin ett‰ louhikkotiet sinne tullessa olivat vaikeat kulkea, jopa vaarallisetkin. Koko ala sen ymp‰rill‰ oli autio, jylh‰ ja kaikki n‰ht‰v‰sti keskentekoista, ja kun sheriffi katseli pensastoja, keksi h‰n sielt‰ tyˆss‰ k‰ytetyt aseet. Arveltuansa serkkunsa jo tarpeeksi paikkaa tutkineen kysyi h‰n juhlallisesti:

-- No, joko nyt olet siit‰ varma, tuomari Temple?

-- Kaikessa tapauksessa olen varma siit‰, ett‰ t‰‰ll‰ on tekeill‰ jotain salaper‰ist‰ ja eriskummaista. Paikka on et‰‰ll‰ ja viisaasti valittu: mutta min‰ en huomaa hituistakaan malmia.

-- Et kai sin‰ toki niin luule, serkku, ett‰ kultaa ja hopeaa lˆydet‰‰n maanpinnalta niinkuin ukonkive‰? Ei, ensin aarre etsit‰‰n, sitten keksitty k‰ytet‰‰n. Mutta anna sin‰ heid‰n vain kaivaa, min‰ kaivan toiselta puolen heit‰ vastaan.

Tuomari katseli paikan tarkkaan ja sitten he palasivat hevosten luo. Maantielle tultuansa he erosivat. Sheriffi l‰hti kutsumaan nelj‰‰kolmatta "hyv‰‰ ja uskollista miest‰" tutkijamiehiksi ja lautamiehiksi seuraavan maanantain oikeudenistuntoon, jonka Marmaduke aikoi pit‰‰. Tuomari palasi kotiinsa.

-- T‰ss‰ mahtaa piill‰ enemm‰nkin kuin alusta luulin, ajatteli Marmaduke ratsastaessaan. -- Min‰ annoin tunteelleni suuremman arvon kuin j‰relleni p‰‰st‰ess‰ni sill‰ tavalla vennon vieraan kotiini sijoittumaan. Min‰ kutsutan Nahkajalan luokseni ja kun h‰nelt‰ suoraan kysyn, niin se vanha, rehellinen, yksinkertainen mies suoraan vastaakin.

Silloin huomasi tuomari Elisabetin ja Luisen, jotka v‰h‰n matkan p‰‰ss‰ laskeutuivat vuorelta. H‰n kannusti ratsuansa ja ajoi heid‰n luokseen, laskeutui sel‰st‰ ja talutti hevosta kapealla polulla. Kuunnellessaan tytt‰rens‰ vilkasta kuvausta heid‰n ‰skeisest‰ vaarastaan ja odottamattomasta pelastuksestaan hupenivat heltyneen is‰n mielest‰ kaikki ajatukset kaivoksista ja kuulusteluista, eik‰ Nahkajalka h‰nen silmiss‰‰n en‰‰ ollut lainrikkoja ja varkaantapainen seikkailija, vaan h‰nen lapsensa pelastaja.

Kotiin tultua piti Elisabetin ihan juurta jaksain uudistaa kertomuksensa.

-- Se oli totta tosiaan apu h‰d‰ss‰! huudahti tuomari. Etk‰ sitten aikonut j‰tt‰‰ yst‰v‰‰si, oma rohkea tyttˆseni?

-- Ainakin min‰ koetin pysy‰ niin lujana kuin voin, vastasi tyt‰r, ja syyst‰ ep‰ilen, ettei pako olisi minua laisinkaan hyˆdytt‰nyt. Mutta se ei mieleenik‰‰n juolahtanut.

-- Jumalalle kiitos! Sin‰ olet pelastunut emmek‰ siit‰ kauhun hetkest‰ en‰‰ puhu. Mutta min‰ en ole osannut aavistaakkaan, ett‰ semmoisia petoja viel‰kin elelee meid‰n metsiss‰. N‰lk‰ se varmaankin on pakottanut niit‰ l‰htem‰‰n varmemmista piilopaikoistaan, ja --

Tuomarin puhe keskeytyi, sill‰ ovelle koputettiin. Ja tuskin oli h‰n sanonut: "sis‰‰n", kun huoneeseen tuli hovimestari, Benjamin, ilmoittamaan, ett‰ Doolittlella oli asiaa tuomarille.

-- H‰nell‰ on varmaan jotain t‰rke‰‰ ilmoitettavaa, sanoi Marmaduke, luultavasti virka-asioita, koska meill‰ kohta on istunto.

-- Niin onkin, herra, virkkoi Benjamin. Puheena tuntuu olevan syytt‰‰ vanhaa Nahkajalkaa, joka kuitenkin minun mielest‰ni on paras heist‰.

-- Nahkajalkaako? huudahti Elisabet.

-- Rauhoituhan, lapseni! Se on ep‰ilem‰tt‰ tuiki v‰h‰p‰tˆinen asia. Luullakseni olen jo kuullutkin siit‰. Luota is‰‰si, Elisabet. H‰n kyll‰ pit‰‰ huolen, ettei sinun pelastajallesi siit‰ mit‰‰n vaaraa koidu. K‰ske Doolittle sis‰‰n.

Hiram Doolittle tuli huoneeseen, tervehti tuomaria ja h‰nen tyt‰rt‰‰n, istuutui Marmaduken osottamalle tuolille ja alotti viimein:

-- Kuulin neiti Templen ‰sken vuorilla olleen hengenvaarassa. Muistaakseni maksetaan pantterista tapporahaa, ja silloinhan on Nahkajalka tehnyt hyv‰t kaupat.

-- Min‰ kyll‰ pid‰n huolen siit‰, ett‰ h‰n saa palkinnon, virkkoi tuomari.

-- Niin, niin, sen kyll‰ arvaan. Ei toki kukaan koko tienoolla ep‰ile teid‰n jalomielisyytt‰nne, herra tuomari. Olette kenties jo kuullut, ett‰ tuolla l‰nsipuolella on silloin t‰llˆin hirvi‰ ammuttu luvattomalla ajalla?

-- Lainrikkojat pit‰‰ saattaa syytteeseen, ‰rj‰si tuomari. Min‰ olen p‰‰tt‰nyt ankarasti rangaista kaikki sellaiset rikokset.

-- Sen kyll‰ uskon. Semmoisella asiallahan sit‰ min‰ niinkuin olenkin. Luullakseni on n‰et Natty Bumpon mˆkiss‰ parastaikaa ‰sken ammuttu hirvi, ja min‰ oikeastaan tulinkin pyyt‰m‰‰n valtuutta kotitarkastukseen.

-- Luuletteko vain niin? Mutta pelk‰st‰ ep‰luulosta ei saa h‰irit‰ ihmisten kotirauhaa. Sit‰ ei sallita.

-- Luulenpa voivani vannoa sen, jatkoi itsep‰inen Hiram. Jos te muutoin ette tahdo antaa minulle valtakirjaa, niin saanen sitten kaiketi menn‰ kotiin ja kirjoittaa sen itse.

-- Enh‰n min‰ ole teid‰n pyyntˆ‰nne kielt‰nytk‰‰n viel‰, -- sanoi Marmaduken ‰lytess‰‰n, ett‰ h‰nen maineensa puolueettomana tuomarina oli vaarassa. -- Menk‰‰ huoneeseeni, min‰ tulen sinne heti ja allekirjoitan valtakirjan.

-- Nahkajalka on luultavasti ampunut hirven, -- sanoi tuomari Elisabetille, joka Hiramin menty‰ aikoi puolustaa vanhaa mets‰st‰j‰‰ -- sill‰ kohtahan nyt alkaa mets‰stysaika. Mutta mit‰s se tekee, vaikka h‰nen mˆkist‰‰n lˆydett‰isiinkin hirvi, sill‰ sin‰h‰n maksat nyt h‰nen sakkonsa omasta kukkarostasi? Min‰ hyvin arvaan, ettei se t‰m‰ Doolittle tyydy v‰hemp‰‰n kuin kahteentoista dollariin ja tottahan kuitenkin minun maineeni oikeudessa pysyv‰n‰ tuomarina on suuremman arvoinen kuin sellainen pikku seikka.

Is‰n lupaus kerrassaan rauhoitti Elisabetin, ja Temple l‰hti t‰ytt‰m‰‰n Hiramille antamaansa lupausta.

Niin pian kuin Doolittle sai valtakirjan taskuunsa, l‰ksi h‰n etsim‰‰n sopivaa henkilˆ‰, joka tarkastuksen toimittaisi, sill‰ itse h‰n esiytyisi vain katsojana tyˆhˆn ryhtym‰tt‰. Asia ei siet‰nytk‰‰n viivykki‰, sill‰ oli lauvantai, ja kuusten varjot kallistuivat jo it‰‰n. Silloinpa sattuikin h‰n ‰ly‰m‰‰n Billy Kirbyn kyl‰‰ kiert‰m‰ss‰ ja h‰nen mielest‰‰n oli Kirby kuin luotu h‰nelle apulaiseksi.

-- Tuomari Temple on j‰rk‰ht‰m‰ttˆm‰sti p‰‰tt‰nyt vaatia ehdotonta mets‰styslain noudattamista, sanoi h‰n puunhakkaajalle. Ja kun nyt on tehty syytˆs hirven ampumisesta, niin on h‰n antanut k‰skyn kotitarkastuksesta ja l‰hetti hakemaan minua, ett‰ min‰ hankkisin siihen toimeen sopivan henkilˆn. Mutta siihen tarvitaankin lujakourainen mies.

-- Ohoo, nauroi Kirby, luuletteko h‰nen sitten vet‰v‰n vastakyntt‰?

-- Luulenpa niinkin, sill‰ h‰n on toisinaan hyvin toraisa ja kehuu itse‰‰n paraimmaksi tappelijaksi koko seudulla. Kuulin h‰nen kerran ylv‰stelev‰n, ettei ole sit‰ miest‰ Mohawkin tasankojen ja Pennsylvanian rajan v‰lill‰, joka h‰nelle nyrkkitaistelussa riitt‰isi.

-- Sanoiko h‰n niin? ‰rj‰si Kirby, ojentaen j‰ttil‰isvartaloaan kuin jalopeura. Silloin h‰n ei varmaan milloinkaan ole kuullutkaan, milt‰ vermontilainen nyrkki tuntuu selk‰piiss‰, kurja. Mutta kenest‰ on puhe?

-- Niin -- laki ei myˆnn‰ nimen ilmoittamista. Mutta te olisitte juuri sopiva mies ottelemaan h‰nen kanssaan, Billy.

Sill‰ v‰lin olivat he tulleet rannalle ja aikoivat juuri poiketa maantielt‰, kun Kirbyn mieleen juolahti udella tarkemmin, h‰nell‰ kun nyt muka oli jonkunmoista oikeutta siihen.

-- Mihin nyt, herra? kys‰isi h‰n. Ettekˆ voi minulle ilmoittaa sen lurjuksen nime‰?

-- Bumppo on se mies, jota etsimme, vastasi Doolittle.

Kirby j‰i seisomaan siihen patuseen paikkaan, tuijotti h‰mm‰styneen‰ kumppaniinsa, purskahti sitten nauramaan ja huudahti:

-- Mit‰ ihmett‰? Vanha Nahkajalkako? Kehukoon minusta n‰hden niin paljon kuin halu hyrr‰‰ ampumisellaan ja pyssyll‰‰n -- mutta kunhan on puhe painisilla olosta tuhat tulimmaista! Silloin min‰ h‰net murskaksi murennan k‰mmenieni v‰liss‰.

-- H‰n on pahasisuinen ihminen niinkuin muutkin mets‰st‰j‰t ja vahvempi kuin luulisikkaan, sanoi Hiram, ja p‰‰lle p‰‰tteeksi on h‰nell‰ pyssykin.

-- Viisi min‰ h‰nen pyssyst‰ns‰ v‰lit‰n, pˆyhkeili Billy. Mutta h‰n on kunniallinen ja hyv‰ vanhus ja minun mielest‰ni h‰nell‰ on oikeus ampua hirvi, jos vain tahtoo. H‰n tarvitsee sen elatuksekseen ja me el‰mme vapaassa maassa, jossa jokaisella on oikeus harjoittaa ammattiaan. Mutta koska me nyt kaikessa tapauksessa olemme tulleet t‰nne asti, niin saatanhan min‰ l‰hte‰ perillekkin tarinoimaan ukon kanssa. Ehk‰ saamme siell‰ maistaa pikku palasen paistiakin.

-- Hyvin minunkin puolestani. Minusta onkin parempi suorittaa asia niin rauhallisesti kuin suinkin, vastasi Doolittle, min‰ en riitaa rakasta.

Mˆkille tultua katsoi Hiram parhaaksi pys‰hty‰ kaatuneen kuusen latvan taa, joka etuvaruksena suojeli mˆkin kyl‰npuoleista sivua uteliailta vierailta. Semmoinen empiminen oli kuitenkin Kirbyst‰ joutavaa ja h‰n huutaa hoilautti, niin ett‰ mets‰ raikui. Haukkuen syˆksyiv‰t koirat kopistaan ja melkein samassa silm‰nr‰p‰yksess‰ ilmestyi Nahkajalan kalju p‰‰ ovelle.

-- Mit‰ te tahdotte, Billy Kirby? kysyi Natty, astuen kynnyksen yli. Hyi, Hektor! Koppiisi siit‰, paikalla!

-- Luullakseni ei t‰ss‰ ole puhetta muusta, huusi Billy, kuin ett‰ olette luullut hein‰kuun 20 p‰iv‰n elokuun 1 p‰iv‰ksi.

Sill‰ v‰lin oli Nahkajalka ‰lynnyt Hiram-luikeron korkean kannon suojasta. Vanha mets‰st‰j‰ pisti p‰‰ns‰ ovesta ja sanoi hiljaa muutamia sanoja pirttiin. Sitten h‰n taas k‰‰ntyi ja jatkoi:

-- Minulla ei ole teid‰n kanssanne mit‰‰n tekemist‰. Poistukaa hyv‰ll‰, ennenkuin paha p‰‰ni saattaa minut kiusaukseen, josta ei hyv‰ seuraa. Meill‰ ei ole mit‰‰n is‰n perinnˆn jakoa, Billy Kirby. Mink‰ tautta sitten h‰iritsette vanhaa miest‰, joka ei ole milloinkaan teit‰ loukannut?

Kirby hilautui n‰reikˆn l‰pi ja pys‰htyi muutaman jalan p‰‰h‰n mets‰st‰j‰st‰, istuutuen ihan levollisesti puunrungolle.

-- Te ammutte paremmin kuin min‰ enk‰ min‰ h‰pe‰ sit‰ tunnustaa, sanoi Billy, enk‰ min‰ ole siit‰ teille v‰hint‰k‰‰n vihoissani, vaikka tuntuu silt‰ kuin olisitte ampunut liikalaukauksenkin, sill‰ teid‰n kerrotaan ampuneen hirven.

-- Min‰ olen t‰n‰‰n ampunut vain kaksi laukausta ja ne molemmat sattuivat pantteriin, vastasi Nahkajalka.

Hiramkin uskaltautui jo l‰hemm‰ksi, tarttuen oikeuden j‰senen‰ puheeseen ja lukien valtakirjansa sopivalla ‰‰nenpainolla.

-- Min‰ k‰sit‰n lakia tuiki v‰h‰n, Doolittle, vastasi Nahkajalka levollisesti. Ja mit‰s sitten tapahtuu, kun te olette teht‰v‰nne suorittanut?

-- Ooh, seh‰n on vain muodon vuoksi, sanoi Hiram, koettaen olla muka yst‰v‰llinen. Menn‰‰nh‰n sis‰‰n ja puhutaan asiasta oikein j‰rkev‰sti. Luullakseni ei ole vaikeaa hankkia rahoja -- min‰ n‰et arvelen, ett‰ herra Temple itse maksaa koko sakon.

Vanha mets‰st‰j‰ oli alusta pit‰en pit‰nyt vierastensa liikkeit‰ tarkalla silm‰ll‰ ja seisoi siin‰ niin p‰‰tt‰v‰n n‰kˆisen‰, ett‰ jo paikalla n‰ki, ettei h‰n siit‰ hevill‰ hievahda. Hiram astui l‰hemm‰ksi aivan kuin h‰nen esityksens‰ olisi hyv‰ksytty, mutta samassa viittasi h‰nelle Nahkajalka pysytteleytym‰‰n ulompana.

-- Enkˆ min‰ jo monasti ole pyyt‰nyt teit‰ johdattamasta minua kiusaukseen? sanoi h‰n. Min‰ en h‰iritse ainoatakaan ihmist‰. Mink‰t‰hden ei laki anna minun olla rauhassa? Poistukaa t‰‰lt‰ ja sanokaa tuomarillenne, ett‰ h‰n pit‰kˆˆn palkintonsa, mutta min‰ en k‰rsi, ett‰ h‰n harjoittaa virkavaltaansa minun kodissani.

-- Min‰ vaadin p‰‰st‰ t‰h‰n huoneeseen, selitti Hiram, kokien n‰ytt‰‰ niin virkavaltaiselta kuin suinkin. Min‰ vaadin sit‰ virkani nojalla.

-- V‰istyk‰‰, herra! Elk‰‰k‰ kiusatko minua, karjasi Nahkajalka, vakavasti viittoen h‰nelle menem‰‰n tipotiehens‰.

-- Jos te vastustatte, niin vastatkaa siit‰ itse, jatkoi Hiram. Billy, tulkaa t‰nne!

Hiram oli jo pannut toisen jalkansa kynnyksest‰, kun h‰n yht‰kki‰ tunsi olkap‰‰t‰ns‰ kouristettavan ja samassa silm‰nr‰p‰yksess‰ h‰n lensi suoraa p‰‰t‰ kaatuneen kuusen yli j‰rvelle p‰in ja pudota tupsahti parinkymmenen jalan p‰‰h‰n l‰htˆpaikastaan. Billy Kirby r‰h‰hti nauramaan ihan syd‰mmen pohjasta.

-- Oivallisesti, vanha jalka! huudahti h‰n.

-- William Kirby, min‰ k‰sken teit‰ t‰ytt‰m‰‰n velvollisuutenne, huusi Hiram sielt‰, jonne oli lent‰nyt. Ottakaa kiini se mies. Min‰ k‰sken kansan nimess‰.

Mutta Nahkajalka oikaisihe uhkaavasti. H‰nell‰ oli k‰dess‰ pyssy, suu puunhakkaajaa kohti.

-- Poistukaa, sanon min‰! karjasi h‰n. Te tied‰tte, etten min‰ harhaan t‰ht‰‰, Billy Kirby. Mutta min‰ en halua teid‰n vertanne ja kuitenkin -- sek‰ teid‰n ett‰ minun vereni punaa t‰m‰n ruohikon, ennenkuin teid‰n jalkanne on minun kynnykseni sis‰puolella.

Paikalla kun pyssy n‰kyviin ilmestyi, muuttui Billy kokonaan. H‰n kohautti j‰ttil‰isvartalonsa puunrungolta ja meni vanhan mets‰st‰j‰n luo.

-- Min‰ en ole tullut t‰nne teid‰n vihollisenanne, sanoi h‰n, mutta tuosta onnesta rautaputkestanne v‰lit‰n yht‰ v‰h‰n kuin vanhan kirveeni varresta! Antakaa minulle virallinen k‰sky, Squire, niin tottapahan sitten n‰hd‰‰n, kelle t‰ss‰ kunnian kukko laulaa.

Mutta oikeudenj‰senest‰ ei n‰kynyt merkki‰k‰‰n. Tuskin n‰kyi pyssyst‰ viel‰ vilaustakaan, kun jo Doolittle oli matkojen p‰‰ss‰.

-- Te olette ajanut sen kanan tipotiehens‰, huudahti Kirby halveksivasti. Mutta minusta te ette niin hevill‰ suoriudu. Pankaa pois pyssynne, Bumppo, tahi saatatte sit‰ viel‰ kerran katua.

Natty laski pyssyn k‰dest‰‰n ja sanoi:

-- Teille min‰ en kiell‰ kaataneeni hirve‰, Kirby. Ja jos tahdotte, niin saatte ottaa nahkan kyl‰‰n todistaaksenne minut syylliseksi. Pantterin tapporahat riitt‰nev‰t sakoksi ja luulisin sitten olevani kuitti kaikesta.

-- Eikˆh‰n vain, -- virkkoi Kirby ja siin‰ tuokiossa h‰visi vihamielisyyden varjokin h‰nen otsaltaan. -- Anna t‰nne nahka ja laki saa tyyty‰ siihen.

Nahkajalka haki mainitun todisteen ja he erosivat sovinnossa, aivan niinkuin ei olisi kiistaa ollut mailla eik‰ halmeilla. Rannalle kulkiessaan hel‰hytti Kirby tuon tuostaankin raikkaan naurun muistaessaan Hiramin kuperkeikan ja koko juttu oli h‰nen mielest‰‰n vain oivallista ilveily‰.

Mutta ennenkuin Billy kyl‰‰n enn‰tti, oli Hiram siell‰ nostanut aika metakan ja juossut tuomarin luo syytt‰m‰‰n Nahkajalkaa oikeuden vastustamisesta.

Oliver oli kuullut puhuttavan n‰ist‰ rettelˆist‰ ja riensi tuomarilaan. Elisabet tuli h‰nt‰ vastaan ja h‰n onnitteli neiti Temple‰ onnellisesta pelastumisesta.

-- Teid‰n yst‰v‰nne Nahkajalka on nyt minunkin yst‰v‰ni, sanoi Elisabet. Ja t‰ss‰ juuri paraillani mietin, miten paraiten voisin h‰nt‰ auttaa. Ehk‰p‰ te, joka tunnette h‰nen tapansa ja tarpeensa, voitte sanoa, miten min‰ --

-- Voin, ihan varmasti! huudahti nuorukainen niin kiivaasti, ett‰ Elisabet oikein s‰ik‰hti. Ja Jumala palkitkoon teid‰n hyv‰n tahtonne! Nahkajalka on menetellyt ajattelemattomasti, h‰n on t‰n‰‰n tappanut hirven ja siten rikkonut lakia. Min‰kin olin osallisena siin‰. H‰n on jo syytteenalaisena ja teid‰n is‰nne on k‰skenyt toimittaa kotitarkastuksen --

-- Min‰ tied‰n kaikki, keskeytti Elisabet, mutta is‰ni ei ole ainoastaan tuomari, h‰n on myˆs ihminen ja kristitty. Me olemme jo keskustelleet siit‰ ja vanhukselle ei tapahdu mit‰‰n pahaa.

-- Te nostatte raskaan taakan hartioiltani virkkoi Edvards. Puoltaahan teid‰n is‰nne h‰nt‰. Te olette varmasti sen vakuuttanut, neiti Temple, minun t‰ytyy se uskoa.