Part 8

Sen jälkeen kuin viimeksi kirjoitin olen _alottanut_ kandidaattitutkintoni suorittamisen, s.o. koska on lupa jo edellisenä lukukautena suorittaa tutkinnot kielissä, joissa voi saada korkeimman arvosanan, niin läksin viikko sitten professori Lönnrotin luo, ja suomenkielen tutkinto on nyt takanani. Toisten luo en ikävä kyllä voi mennä, koska en ole erittäin perehtynyt latinankieleen, ainoa paitsi suomenkieltä, jossa aion ottaa arvosanan. Historiaa, filosofiaa ja estetiikkaa ei saa edeltäpäin suorittaa. Niinpä näette minut sentään 1/5 kandidaattina jälleen.

Tällä viikolla antavat ylioppilaat, samoinkuin viime vuonna, muutamia teatterinäytäntöjä ylioppilastalon hyväksi. Tällä kertaa näytellään: Antti Putronius, jonka P. Hannikainen on muodostanut tanskankielestä Hollbergin mukaan, sekä "Ylioppilaat runonkeräysmatkalla", jonka eräs nuori ylioppilas on sepittänyt. Edellinen kappale herätti suurta ihastusta ja sitä näyteltiin erittäin hyvin, varsinkin onnistunut oli ystävämme Willy Hougberg (pää- ja nimiroolissa). Sääli tosiaankin, ettei hän antaudu näyttelijäksi, sillä hänellä on suuri kyky. -- Toinen kappale oli kovin heikko eikä tehnyt minkäänlaista vaikutusta, joskin useat näyttelijöistä esittivät osansa hyvin. -- Me pelkäsimme hiukan, ettei viisinäytöksinen suomalainen kappale voisi houkutella paljon katselijoita; mutta teatteri oli aivan täynnä, ja loppumattomat naurunpuuskat todistivat, että yleisö ymmärsi sukkeluuksia. Tosin kerrotaan, että monet, jotka eivät osaa hyvin suomea, varsinkin täkäläiset naiset, olivat jo kauan edeltäpäin tutkineet kappaletta.

Tällä kertaa sanon teille taaskin hyvästi ja lähetän terveiseni kaikille rakkailleni.

Teidän _Julius_.

Helsinki, 24 lokakuuta 1859.

Rakkaat vanhemmat.

Viime lauvantaina, isän syntymäpäivänä, ilmoittauduin vihdoin tutkintoon professori Reinille.[48] Sinä päivänä ei tutkinnosta vielä kuitenkaan mitään tullut, vaan vasta eilen. Jumalan kiitos, nyt olen siitä taakasta vapaa ja hengitän helpommin. Turhaan en ole kiusannut itseäni, niinkuin äiti arvelee, sillä minulla oli se tyydytys, että tutkinto kävi hyvin. Nyt aion levätä pari päivää ja ryhdyn sitten filosofiaan ja kirjallisuushistoriaan. Toisen niistä suoritan vielä tällä lukukaudella, toisen sekä latinan, joka on minulle oikea bête noire [musta kummitus], täytyy minun säästää ensi lukukauden alkuun, sillä historian lykkäyksen kautta tämä lukukausi on liiaksi lyhennyt. Jouluksi tulen kuitenkin kotiin, joskaan en pitkäksi aikaa.

Äidin kysymyksen johdosta vastaan, että Ernst [ks. 28] jää täksi talveksi tänne. Hän antoi vastikään konsertin, joka suuresti miellytti.

Nyt voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä isoisälle, Woldemarille[49] sekä hänen rouvalleen, ja sisarille (palvelijoita ei pidä myöskään unohtaa).

Teidän _Julius_.

Helsingistä lokak. 24 p:nä 1859.

Veliseni.

Kauvan olet vastuuta odotella saanut, vaikka kiitollisuus lahjastas olis vaatinut kerkeyttä. Elä kuitenkaan pahaksu, sillä syy on ollut semmoinen, että historian lukeminen minulta on venynyt venymistään niin, etten sitä tutkintoa ole saanut suorittaneeksi ennenkuin nyt vasta eileispäivänä. Jumalan kiitos kun nyt olen päässyt ja kunnialla päässyt, jota viime viikkoina synnytintuskissani en uskaltanut toivoakaan. Jos olisinki paremmin joutanut, en olis tahtonutkaan kirjoittaa sinulle ennenkuin voitolle päästyäni.

Kiitokset sanon nyt sulle tervetulleesta kuvastas, joka on niin erinomaan onnistunut, että luulisi olevasi itse silmien edessä. Mielelläni lähettäisin sinulle korvaukseksi oman naamani, vaan kun syksyllä teetin pari kappaletta, ne tulivat niin eriskummallisiksi, etten ilkeneisi antaa. Minä olen siinä niin hurjan vihaisen näköinen, että luulisi olevani juuri matkalla järveen. Jos malttaisit kevääseen asti, ehkä saanen sinulle paremman.

Tutkinnon puuhissa ollaan täällä melkein joka mies. Måns[50] menee kohta Porvooseen väittelemään. -- Vähitellen palauvat metsäherratkin ulkomailta. Muiden seassa mainitsen Onkel Tomin,[51] joka on niin lihavaksi ja pulskaksi pöyhistynyt, että on lysti nähdä. Yrsa[52] on myöskin tullut, hänkin entistä muhkeampana. Saksan olut siihen on syynä. Lysti on ollut heitä, vanhoja ystäviä tavata.

Uusia kirjoja on meille ilmaantunut muutamia, toisia tulossa. Nuijasodan toinen osa on jo ehkä kerinnyt Pietariin; vielä mainitsen Ingmanin Uuden Testamentin, Porthanin kirjoja I osa, Ahlavitsan (niinkuin Viipurissa luetaan) matkakertomukset, muita pienempiä lukematta.

Hyvästi nyt täksi kerraksi. Minä eilisistä juomengeista olen vähä pohmelossa, niin ettei kynä oikein suju. Toiste enemmän. Terveisiä Britsille veljeltäs.

_J. Krohn_.

Helsinki, 21 p. marraskuuta 1859.

Rakkaat vanhemmat.

Kirjeestäni Woldemarille ja Emilielle olette nähneet, miten me olemme juhlineet maailmanmainiota runoilijaa [Schillerin 100-vuotisjuhla]. Siksipä ei teillä ole mitään huvia, jos toistamiseen kertoisin siitä. Vain isän kysymykseen, mistä sain aikaa "Sukeltajan" suomentamiseen, tahdon vastata. Sen asian laita on näet sellainen, että kun päätettiin viettää juhla, minä kauan aikaa taistelin itseni kanssa, sillä velvollisuudentunne vaati minua syrjäyttämään kaiken allotrian; sitä vastoin halu saada avustaa mukana juhlassa oli suuri. Lopulta kävi ilmi, että henki oli voimakas ja liha heikko, ja minä istahdin työn ääreen. Itse työhön ei oikeastaan mennyt kuin päivä; mutta väsymys, joka aina seuraa suurta sielunponnistusta, ja jännitys, mitenkä työ onnistuisi, riistivät minulta muutamia päiviä. Mutta minkä sille mahtoi. Toisen kerran minä tekisin kuitenkin aivan samoin. Kun on aivan kuivua, niin luonto vaatii oikeutensa vastustamattomalla voimalla. -- Schillerin tytär, eräs vapaaherratar Gleichen-Russwurm, on pyytänyt, että hänelle lähetettäisiin kaikki juhlaohjelmat, puheet, j.n.e. Sen teemmekin -- huomauttakaa Emilielle, että "Kello" on painettu Suomettareen; hän osaa antaa arvoa mestarilliselle käännökselle.

Ja siirtyäkseni nyt toisesta taiteesta toiseen, niin ette suinkaan vielä ole kuulleet, että Ernst [ks. 28] on antanut konsertin Porvoossa ja tämän kuun lopulla antaa toisen vielä täällä.

Me voimme molemmat hyvin ja olemme reippaalla mielellä; sen parempaa ei meistä tällä kertaa ole kerrottavaa. Voikaa siis hyvin ja terveisiä isoisälle ja sisarille.

Teidän _Julius_.

Jouluk. 11 p. 1859.

Kaldun-veljeni.

Kauan olet nyt saanut odottaa vastausta ja siihen ei ole muu syynä ollut, kuin että minä en tahtonut kirjoittaa ennenkuin voisin lähettää mukaan kappaleen "Sukeltajaa". Minä sen olen painattanut "Mustikkoihin ja Mansikkoihin" (ensimäiseen suomalaiseen runokalenteriin) ja saanut muutamia ylimääräisiä kappaleita, joista kaksi lähetän Saksaan ja muut jaan ystäville.

Viime kerralla kirjoitin käyneeni Reinin luona; tällä en voi semmoisesta urhotyöstä kehua, vaikka kyllä muutaman päivän perästä menen Cygnaeus'en[53] luo. Olisin minä ollut valmis jo viikkoa sitte vaan kumppalini on nuhjustellut.

Uutta nyt täällä kuuluu jotenkin. -- Ensiksi on mainittava se, että valtiopäiviä hommataan kätten mahtain. Saapas nähdä mitä niissä ukot saavat toimeen. Toiseksi on Cygnaeus[54] tullut kotiin ja laadiskelee esitystä miten kansakouluopettajaseminaria pitäisi asetettaman. Hänellä on hyvä toivo, vaikka arkkipiispa ja muut roistot vetää vastahankaa. Minä olen luvannut ruveta opettajaksi, jos asia tulee toimeen; pyri sinäkin siihen; vaikka ei taida tulla palkkaa siihen vertaan kuin Pietarissa, niin eihän he toki saata panna lopen vähäistä tästäkään virasta. -- Kirjakauppaan tulee näinä päivinä "Mustikat ja Mansikat"; tullunna jo on (huono) käännös Goldsmith'in kirjasta "The vicar of Wakefield", Wrightin "Finlands fåglar", j.m.

Muuta en nyt jouda kirjoittamaan. Hyvästi siis ja sano terveisiä Britsille _Julius-veljeltäs_.

(Viipurissa, luultavasti uutena vuonna 1860).

Veliseni.

Jos Viipurimme tähän asti on ollut muuta Suomea jälellä, niin alkaapa se nyt toden todella pyrkiä eteenpäin ja ellei muut kaupungit ajoissa tiedä kilvalle ruveta, niin ehkä jäänevätkin takakelkalle tykkänään.

Mikäs nyt on saattanut sinut niin ylpeästi kehumaan? arvellet ehkä kummastuksella. No malta vähäisen, veikkoseni, kunne kerkiän selittää sinulle syyt ja tunnukset, joista päätän kaupunkimme edistyvän sivistyksen ja kansallisuuden tiellä.

Ensinkin mainitsen äitini perustaman naiskoulun kaupungissa, jossa on 7 mamselliamme opettamassa. Opetuslapsia on 50. -- Voi jos näkisit millä ahkeruudella lapset oppivat ja mikä halu heillä on kouluun, niin että pahimmassakin tuiskuilmassa eivät epäile tulla aina Hiekasta asti. No entäs opettajat sitten! Hekin toimittavat virkaansa semmoisella innolla ja halulla, että koulun välttämättömästi pitää hyvin menestyä heidän haltuussansa.

Tässä koulussa opetetaan aivan ilmaiseksi, eikä siihen otetakkaan kuin kaupungin köyhimmästä väestä lapsia. Mutta nyt kuuluu toinenkin naiskoulu olevan hankkeissa, varsinkin maksavia oppilaita varten. Se tuuma on syntynyt kymnaasirouvien seassa.

Mutta varmin tunnus tästä uudesta hengestä näillä perillä on se, että Uuraan, Lihaniemen, Porkansaaren ja Piispansaaren kylät ovat sopineet keskenänsä koulun laittamaan lapsillensa. He ovat suostuneet maksamaan vuodelta 6 rupl. hop. joka koululapsesta, niin että opettaja, paitsi asuntohuoneetta ja polttopuita vielä saapi 200-300 rupl. palkkaa. Mutta kun niin runsaasti ruokitaan, niin tahtoisivat myöskin kuokkiaa sen jälkeen ja sentähden pyytäisin sinua Suomalaisissa tiedustelemaan, josko rupeaisi kunnon mies tähän virkaan. Kun löytänet, eikä se niin vaikea lienekkään mainituilla ehdoilla, niin kirjoitapa minulle kiireesti. Oisin minä voinut heittää tämän asian siksikin, kun Helsinkiin palaun, mutta ehkä ei olle haittana vähäisen jo edeltäpäin tiedustella.

Mitäs näistä tuumista sanot? Tämä koulu ei ole lahjaksi annettu, eikä sitä perustettaessa ollut vaikutusta ylhäältä, vaan kansan omasta tarpeesta ja tahdosta on se syntynyt ja on välttämättömästi kantava hyviä hedelmiä. En muistanut sanoa, että sitä aiotaan joka arkipäivänä pidettäväksi.

Se olkoon sanottu sivistyksen asioista. Nyt katselkaamme kansallisuuden laitaa.

Siitä on mainittava, että useammat kaupungin neitoloista, varsinkin opettajat äitini koulussa harrastavat Suomen kieltä. Siitä vaan kuuluu yleinen valitus, että on puute kelpo oppikirjasta ja sanakirjasta. Kielioppia on kyllä mieleksi, tarpeeksi; mutta Lempo näistä kuivista kyhäyksistä viisaammaksi tulkoon. Mikä tarpeen olisi, se on käytöllinen oppikirja monella esimerkillä, niinkuin Ollendorfin ja m.s. Kutkutapa myös Borgin kuvetta ja kuiskuta hänelle korvaan, että Viipurin neitoset eivät enää jouda odottaa kauan hänen sanakirjaansa. Tulee suuri naimavuosi, joka näkyy Viipurissa olevan alinomainen, niin peitetään palmikkonsa pönäkkämyssyn alle, niin on häärimistä lasten ja talouden kanssa, ettei enää olekaan aikaa kieliä oppimaan, vaikka kyllä harjoittamaan ja lapsille opettamaan, mitä nuorena, naimatoinna on opittu.

Ei nämät kirjain puutteet kuitenkaan olisikaan niin suurena haittana, jos löytyisi kelpo opettaja. Vaan sepä vasta vahinko onkin! Voi ettemme jo ole _täysioppineina_ opettajina Viipurissa! Ei sitten jäisi neitoset auttamatta!

Kirjallisena uutisena saanen ehkä mainita "Aamuruskon". "Päivän" ennustajanako se nousnee sanomakirjallisuutemme taivaalla, tietänette paremmin Helsingissä. Se on hyvin halpahintainen ja sisällyksen ja kielen puolesta paljoa parempi Lasten Suometarta, vaikkei se Lukemisille Nuorisolle voi vertoa vetää. Kauan etsittyään on Jussi[55] vihdoin onkeensa saanut Hannikaisen.

No siihen nyt lopetan loruni. Itsestäni ei ole paljon puhumista muuta, kun että täältä min pikemmin aivon lähteä sentähden, ettei täällä saa rauhassa lukea.

Jää hyvästi siksi ja sano paljon terveisiä kaikille tutuille

ystävältäsi _Juliukselta_.

Helsinki, 22 p. tammikuuta 1860.

Rakkaat vanhemmat.

Minä tuumin juuri tänä iltana sinne ja tänne, mihin voisin ryhtyä, kun filosofia ei tänään oikein tahtonut mennä päähän. Silloin juolahti mieleeni, etten voisi aikaani paremmin käyttää kuin juttelemalla taaskin teidän kanssanne. Ja niinpä sitten alotin tämän kirjeen.

Sen jälkeen kuin viimeksi teille kirjoitin, olen melkein yksinomaan lukenut logiikkaa ja saan sen parin päivän kuluttua loppuun. Niinpä olisi sitten teidän ja varsinkin Ottilien[56] toive täytetty, sillä laudatuurini Snellmanin luona on nyt varma. Ikäväkseni vain täytyy minun lisätä jotain, mikä tuottaa Ottilielle suurta sydänsurua. Todennäköisesti ei meidän tänä vuonna sallita viettää promotsionia, ehkäpä ei koskaan enää. Niinkuin muistatte, oli viime kerralla läsnä Ruotsista vieraita, joita juhlittiin puheilla ja kaikella muulla tavalla. Siinä tilaisuudessa ilmituodut sympatiian-osoitukset pani keisari kovin pahakseen, puheita, joista yksi tosin oli kovin ajattelematon, tulkitsivat yliopiston vihamiehet kaikkein pahimmalla tavalla ja antoivat niille valtiollisen leiman, joita niillä ei lainkaan ollut -- sanalla sanoen, seurauksena siitä on nyt se, että aiotaan kokonaan poistaa promotsionit, koska niitä pidetään vaarallisina, ja meitä kandidaatteja on kehoitettu tänä vuonna jättämään promotsioniluvan pyyntö sikseen. Että saisimme kieltävän vastauksen, on aivan varma, mutta siitä huolimatta me luultavasti sittenkin lähetämme anomuksemme, koska muuten saattaisi näyttää siltä, kuin emme välittäisi koko juhlasta, ja siitä taas voisi olla seurauksena, että vihkiäisjuhlat poistettaisiin kokonaan tarpeettomina toimenpiteinä. -- Tästä voitte siis nähdä, että toiveet tänä keväänä ainakin ovat hyvin vähäiset, ja koska ensi vuoden oleskelen luultavasti ulkomailla, niin en voine olla läsnä omissa maisterivihkiäisissäni. Siten päähuvi menee hukkaan sekä teiltä että minulta, jos mahdollisesti vielä pääsisin primukseksi. Ihminen päättää ja Jumala säätää!

Mitä seminaarikysymykseen tulee, niin on Cygnaeus jo jättänyt ehdotuksensa senaattiin. Jumala ohjatkoon niiden sydämiä, jotka tämän asian päättävät, niin että tämä tärkeä ja siunauksellinen laitos tulisi oikein tarkoituksenmukaisesti järjestetyksi. Että keisarillamme siinä asiassa on kaikkein jaloimmat ja vapaamielisimmät mielipiteet, kävi hänen viimevuotisesta julistuksestaan ilmi. Kunpa nyt vain ne henkilöt, jotka esittävät hänelle asian lopullista ratkaisua varten, eivät itserakkaudessaan ja yksityisetujen vuoksi sitä pilaisi. --

Nyt minulla olisi vielä lopuksi isälle pyyntö, jonka suuruutta tosin hiukan pelkään, mutta jollei se käy päinsä, niin toivon, ettei isä sitä kuitenkaan pane pahaksi. Täällä on näet eräs nuori ylioppilas [Aleksis Kivi], joka Kirjallisuuden Seuralle jättämällään 5-näytöksisellä suomenkielisellä näytelmällään on osoittanut omaavansa aivan harvinaisen suuret runolliset lahjat, jotka oikeuttavat mitä suurimpiin toiveihin. (Että professori Cygnaeus nimittää tätä näytelmää huomattavaksi tapaukseksi meidän kirjallisuudessamme, antanee minun arvostelulleni enemmän kantavuutta!) Mutta hän on aivan varaton, erään köyhän oikeudenkirjurin poika, ja elää kuin koira hirvittävän kylmässä asunnossa. Että niin vaikeissa olosuhteissa ei juuri voida lukuja ilolla ja tarmolla harjoittaa, on itsestään selvää. -- Mutta jos hän saisi vaikkapa vain 100 ruplaa vuosittain, niin hän voisi, niin säästäväinen kuin hän on, yliopistollisen stipendin sekä muiden pienempien apulähteiden varassa leipähuolitta jatkaa opintojaan. Minä tiedän, rakas isä, että sinun tulosi näinä viime vuosina ovat suuresti entisestään supistuneet; mutta jos sinä voisit taata tälle nuorelle miehelle avustusta kolmeksi vuodeksi, niin olen varma siitä, että se raha kantaisi runsaat hedelmät. Täksi lukukaudeksi hänellä kuitenkin on kyllin varoja, jos hän, niinkuin otaksun, saa Kirjallisuuden Seuran palkinnon (150 rupl. hop.). Jos tahtoisit piakkoin antaa minulle tähän vastauksen, niin olisin hyvin kiitollinen.

Ja nyt voikaa hyvin ja ottakaa vastaan sydämelliset kiitokseni Ottilien kuvasta, jonka lähetitte minulle. Hän näyttää siinä niin avosydämiseltä ja suloiselta, että rakkaasti silmäilen sitä joka aamu ja ilta. Sydämelliset terveiset kaikille sisarille.

Teidän _Julius_.

Helsinki, 17 p. helmikuuta 1860.

Rakkaat vanhemmat.

Juuri äsken hain isän kirjeen postista, ja vaikka tutkintoni Snellmanilla on aivan ovella, niin en voi sittenkään parilla sanalla olla ilmaisematta kiitostani sen johdosta, että isä on luvannut täyttää pyyntöni. Toivon, että Jumalan avulla tämä avustus on kantava runsaita hedelmiä. Ja vaikkapa toiveeni runoilijan suhteen eivät täyttyisikään, niin toivottavasti ei suojattisi ihmisenä ole tuottava sinulle häpeää. -- Vähitellen ihmisparka on saavuttava jälleen luottamuksensa lähimäisiään kohtaan, jota vastoin hän tähän saakka on luullut, että kaikki pitävät häntä, varatonta, pariana eikä kukaan välitä hänestä.

Mitä promotsioniin tulee, on täällä taaskin parempia toiveita. Ja meidänkin kesken on ollut puhetta siitä, miten menoja voitaisiin supistaa, koska ne todellakin ovat nousseet kovin suuriksi. Kunpa Ottilie ei vain estäisi teitä tulemasta tänne. Ja nyt, voikaa hyvin. Suoritettuani tutkintoni kirjoitan jälleen. Terveisiä sisaruksille ja palvelijoille (älkää unohtako Kyökki-Maria).

Teidän _Julius_.

Helsinki, 13 p. maaliskuuta 1860.

Rakkaat vanhemmat.

Nyt, Jumalan kiitos, lähestyy vapahduksen hetki suurin askelin. Toissa päivänä olin Snellmanin luona toistamiseen, ja hän näytti olevan tyytyväinen. Nyt on vielä 7-8 päivän työ latinan kieliopin lukemisessa ja lauvantaina viikon perästä on kai loppumuodollisuus, julkinen tutkinto. -- Enpä tiedä, miten sen jälkeen maltan pysyä maan päällä; joka tentin jälkeen irtaantuu taakka sydämeltäni, joka tentin mukana haihtuu annos rasvaa ja lihaa; lopulta minä katoan pilviin kuin ilmapallo, joka on täytetty kaasulla ja jota ilo ohjaa. -- Kirjoittakaahan minulle siihen aikaan, niin kirjeenne on kuin ankkuriketju, joka kytkee kevytmielisen oikealle paikalleen.

Vastikään tapasin tulevan prinsipaalini, pastori Cygnaeuksen; hän on nyt täällä laatiakseen yksityiskohtaista suunnitelmaansa. Jo ennen joulua hän jätti Senaattiin sen yleiset ääriviivat ja se otettiin armollisesti vastaan. Kaikki senaattorit kuuluvat olevan yksimielisiä tässä asiassa; vain puheenjohtaja, meidän Feodor Feodorowitsch Berg kuuluu kynsin hampain vastustavan sitä. Suokoon Jumala, ettei keisari kallistaisi hänelle korvaansa! Ennen kesää asia tulee kai ratkaistuksi.

Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat, terveisiä sisaruksille.

Teidän _Julius_.

Helsinki, 25 p. maaliskuuta 1860.

Rakkaat vanhemmat.

Nyt olen, Jumalan kiitos, vihdoinkin vapautettu kiusastani, sillä eilen oli minulla viimeinen tutkintoni latinankielessä. Niinkuin tiedätte, en ole erikoisesti tutustunut vanhoihin klassikoihin, ja mennessäni professorin luo en ollut lainkaan varma, tulisiko siitä vielä _da capo_. Tutkinto kävikin herttaisen huonosti, ja luulenpa, että professori hyväksyi minut pääasiallisesti vain edellisten tutkintojeni nojalla. -- Julkinen tutkinto on vasta torstaina, sillä professoreilla ei ole ennemmin aikaa.

Tähän lopetan nyt tämän lyhyen kirjeen, sillä olen viime päivien työstä varsin väsynyt. Pian kirjoitan jälleen ja kerron, mitä aion tehdä ennen promotsionia. Siihen mennessä voikaa hyvin ja tervehtikää isoisää ja sisaria.

Teidän _Julius_.

Helsinki, maaliskuussa 1860.

Rakkaat vanhemmat.

Eilen oli julkinen tutkintoni ja olen siis nyt onnellisesti päässyt päämäärääni. Sain 12 ääntä, yhtä monta kuin priimuksella oli viime promotsionissa, -- mutta eräs tutkintotovereistani sai 13, -- siis täytyy Ottilien luopua toiveestaan! Toinen oli vahvempi kasviopissa. Minä toivon kuitenkin, rakkaat vanhemmat, ettette ole tyytymättömiä, sillä olenhan tehnyt parhaani! Filosofiaa lukisin kernaasti enemmänkin, sillä siitähän on ainakin hyötyä; mutta omatuntoni ei olisi sallinut minun tuhlata enemmän aikaa latinaan, vaikkapa -- en tahdo sitä teiltä nyt salata -- voimani eivät olisi olleet aivan lopussa. En usko, että olisin kestänyt enää viikkoakaan kauemmin sairastumatta. --

Ruumiillisesti olen nyt taaskin virkeä; mutta henkisesti yhä vielä sangen tylsä, välinpitämätön ja haluton. Tuntuu siltä, kuin olisin syönyt liiaksi.

Toivottavasti tämä haluttomuus pian katoaa, sillä tarvitsisin tarmoani niihin töihin, jotka nyt ovat edessä. -- Ensiksikin täytyy minun pedagogillisilla opinnoilla valmistua Saksan matkaani varten, joka luultavasti on edessä. Sitten täytyy minun vihdoinkin saada valmiiksi kemiani. Sitä paitsi opetan 6 tuntia viikossa suomalaisessa kansakoulussa, jonka ylioppilaat ovat perustaneet täällä. Jos lisään siihen vielä tuntini tyttökoulussa, niin en voi ainakaan valittaa työnpuutetta.

Tiistaisin ja perjantaisin olen vapautunut kaikista tunneista voidakseni aamupäivin käydä hiihtämässä, jota olen jo tällä viikolla tehnytkin. Ja kun sitä paitsi olen päättänyt uutterasti vierailla tuttavieni luona, niin kuluu kaikesta päättäen tämän lukukauden loppupuolisko sekä hyödyllisesti että hauskasti.

Äidin kirjeestä, jonka sain viime lauvantaina, kiitän sydämellisesti. Säilytän sitä aina muistona teidän epäitsekkäästä ja valistuneesta rakkaudestanne meitä kohtaan; se on oleva minulle kompassina, jos eksyisin oikealta tieltä. Kaukana siitä, että nuo vakavat, mutta hellät sanat olisivat ilossani tuntuneet soraääniltä, päinvastoin ne soveltuivat täydellisesti silloiseen mielialaani, niin, herättivätpä suorastaan iloa. -- Ennenkuin olin vielä valmis, puhkesi vilkkauteni, jota uuttera lukeminen oli painostanut, aika ajoin vallattomuutena esille, ja se ajatus, että pian olisin vapaa, teki minut melkein mielettömäksi ilosta. Mutta niinpiankuin jännitys, jonka monet, nopeasti perätysten seuraavat tutkinnot viime aikoina pitivät yllä, laukesi, seurasi uupumus ja väsymys, joka henkisessä suhteessa ilmeni alakuloisuutena. Tämän synkän mielialan karkoittamista edisti suuressa määrin äidin kirje, muistuttaen minua siitä, että on olemassa korkeampikin päämäärä kuin se, minkä vastikään olen saavuttanut, ja jonka turhuus ja tyhjyys oli tehnyt minut juuri alakuloiseksi.

Täten lausun teille taaskin jäähyväiset. Terveisiä sisarille.

Teidän _Maisteri_.

Helsinki, 3 p. huhtikuuta 1860.

Rakkaat vanhemmat.

Niinkuin jo jouluaikana kerroin teille, olin luvannut pastori Cygnaeukselle ruveta opettajaksi vastaperustettavaan seminaariin. Silloin asia kuului vielä kokonaan suunnittelujen piiriin; mutta nyt näyttää pastorilla olevan parhaat toiveet, että hänen ehdotuksensa tulee hyväksytyksi. Kaikkien edellytysten mukaan matkustan siis ensi kesänä Saksaan ja Sveitsiin. Me saamme valtiolta matkarahat.

Toisetkin opettajat ovat jo valitut; vain opettajattaria puuttuu vielä. Kun Cygnaeus puhui kanssani asiasta ja valitti pulaansa, mainitsin hänelle sinun opettajattariasi, rakas äiti, varsinkin suosittelin rouva Elfströmiä (osaahan hän hyvin suomea?) ja Amalie Alfthania.[64] Sen johdosta pyysi hän minua tiedustelemaan, olisiko toinen heistä halukas omistamaan työnsä tälle asialle. Hän pyytää pikaista vastausta.

Me molemmat voimme hyvin. Toivon teille hauskaa pääsiäistä.

Teidän _Julius_.

Helsingistä huhtik. 17:nä p. 1860.

Kalleveljeni.

Kiitos viime kirjeestäs ja suo anteeksi, etten vastuuta ole ennen työntänyt enkä toimittanut asioitasi. Minun oli sitä kirjettä saadessa pää niin pyörryksissä entisistä ja uusistakin tuumista, että sen panin pöydälleni enkä tullut uudestaan lukemaan ennenkuin ruvetessani sinulle vastaamaan. Heti huomeispäivänä lähden liikkeelle ja teen tehtäväni.