Part 6

Olen pahoillani, ettet sinä hyväksy yritystämme; mutta samalla olen iloinen voidessani kertoa, ettei se ole intoilevien nuorukaisten tuulentupa, vaan että vakavat miehet eivät vain neuvoillaan ja työllään tahdo kannattaa sitä, vaan että juuri heistä, eikä meistä, itse ehdotus on lähtenyt. -- Jos tuntisit olosuhteita, niin käsittäisit, miten tavattoman edullinen, jollei suorastaan välttämätön, oma talo ylioppilaskunnalle olisi. Nyt me maksamme korkean vuokran epämukavasta huoneustosta (ei _parista_, vaan seitsemästä kirjastohuoneesta, kahdesta sanomalehtilukuhuoneesta, yhdestä kokoussalista ja 2-3 ravintolahuoneesta sekä taloudenhoitajan asunnosta), emmekä koskaan kuitenkaan ole varmat siitä, ettemme saa maksaa vieläkin enemmän tai tule suorastaan heitetyksi ulos. Minnekä me sitten menemme? Nyt kun vuokraa korotettiin tuntuvasti, täytyi meidän kärsivällisesti vaieta, koska ei koko kaupungissa ollut tällä hetkellä mitään suhteellisestikaan sopivata huoneustoa vapaana.

Sitä paitsi on aivan selvä asia, että jos meillä on oma talo, niin kaikki juhlat tulevat puolta halvemmiksi, kun meidän ei sitten enää tarvitse olla tekemisissä herrojen Kleinehn ja kumppanien kanssa. Jos nyt esim. promotsionijuhlallisuudet tulevat noin 20-30 ruplaa hop. halvemmiksi maisteria kohti, niin voitetaan sillä joka kolmas vuosi 12-1800 rpl. hop., emme yksin me, vaan isätkin, jotka tuon summan maksavat, tai ne, jotka lainaavat rahat. -- Ja tämä on vain yksi esimerkki! Kun uusi, etevä professori astuu virkaansa tai muissa senkaltaisissa juhlatilaisuuksissa me voimme paljon säästää. Entäs konsertit ja näytännöt, joita ylioppilaat joskus panevat toimeen, niitäkin varten on nyt aina vuokrattava huoneusto. Siinä ovat yrityksen taloudelliset edut; puhumattakaan siitä suuresta mukavuudesta y.m., joka seuraisi omaa taloa. -- Epäilemättä sinua huvittaa kuulla, että Kauppaneuvos Borgström kuuluu siihen komiteaan, joka on valittu yrityksen toteuttamista varten. Täällä Helsingissä ovat kaikki asiasta hyvin huvitettuja, ja nuoret tytöt aikovat panna toimeen arpajaistanssiaiset tämän tarkoituksen edistämiseksi.

Aiottu lauluretki ei ole missään "herättänyt vakavampien ihmisten hymyilyä", vaan, niinkuin kerrotaan, sen tuloa odotetaan suurella jännityksellä, niin ettei teidän lainkaan tarvitse pelätä kuoron jäsenien tekevän naurettavaa vaikutusta.

Nyt olen kirjoittanut melkein koko kirjeeni täyteen, enkä kuitenkaan kertonut mitään meistä itsestämme; mutta se johtuu siitä, ettei ole mitään kerrottavaa.

Siksipä sanon nyt sinulle sydämelliset jäähyväiset, rakas äiti, ja pyydän sinua viemään terveiseni sisarille ja myöskin isälle, siinä tapauksessa, että hän olisi jo palannut matkaltaan.

Sinun _Julius_.

Helsinki, 25 p. huhtikuuta 1858.

Rakkaat vanhemmat.

Vihdoinkin on meidän Leopoldimme saavuttanut toivotun päämääränsä, ja olipa hän vielä niistä kuudesta, jotka yhtä aikaa kuin hän suoritti kandidaattitutkinnon, kaikista paras. Te tiedustelette, milloin hän tulee kotiin? Luultavasti vasta toukokuun keskivaiheilla; sillä hän on jo alkanut työskennellä anatomiasalissa. Ensi lukukautena valmistuu paljon uusia medisinareita, niin että tuskin vain kaikille riittää ruumiita. Jotta Leopold vanhempana pääsisi ennen muita työhön, täytyi hänen nyt jo alottaa.

Vieläkin myöhempään kuin Leopoldin matka siirtyy minun omani. Tähän saakka otaksuin pääseväni jo kesäkuun 1 päivänä vapaaksi; suureksi ikäväkseni sainkin vastikään tietää, että kouluni työ jatkuu kesäkuun 12 päivään. Se on harmillista, sillä viimeistään kesäkuun 1 päivänä matkustavat kaikki tuttavani pois; mutta minkä sille mahtaa.

Ylioppilastalo-yrityksemme näyttää saavuttavan tavattoman paljon kannatusta, varsinkin kauniin sukupuolen parissa. Turussa, vanhassa runotarten kaupungissa, innostus ensin laukesi; siellä he näet ovat panneet toimeen seuranäytelmiä. Helsinkiläiset naiset eivät tahdo myöskään olla sen huonompia: vastikään täällä pidettiin suuri naisten kokous, jossa neuvoteltiin, miten rahaa oli kerättävä. Tuloksena oli se, että ensi syksynä pannaan täällä suuret arpajaistanssiaiset toimeen. -- Muuten osoitetaan niin suurta myötätuntoa ylioppilaita kohtaan, että oikein sydäntä lämmittää, ja jokainen meistä tuntee velvollisuudekseen ansaita tätä huomaavaisuutta. -- Vastikään me saimme tuntuvan todistuksen kaupunkilaisten hyväntahtoisuudesta: kaksi ylioppilasta oli näet tulipalossa kadottanut kaiken omaisuutensa. Heti paikalla perustettiin pieni ompeluseura, joka hankki heille uusia alusvaatteita. Ylioppilaatkin ovat koettaneet monella eri tavalla ansaita rahaa. Viime viikolla annettiin teatterinäytäntöjä: esitettiin kohtauksia "Don Carloksesta", "Silmänkääntäjästä" sekä eräs Mannerheim & Kumpp. kirjoittama näytelmä, parodiia uudenaikaisesta oopperasta ja uudenaikaisesta draamasta. Kuusi täyttä huonetta yhteen menoon todistaa yleisön suurta harrastusta asiaan. Pilettimyömälän edustalla miltei tapeltiin; 10-15 minuutissa kaikki oli loppuunmyöty.

Sitä paitsi ovat nyt kirjalliset illanvietot alkaneet, joissa pidetään jokin esitelmä ja sen lisäksi esitetään lausuntoa ja laulua. Kaiken tämän johdosta on olo täällä nykyään niin mieluisaa, etten tiedä, miltä ensi syksynä jokin talonpoikaistupa maistuu.

Ja nyt, jääkää hyvästi, rakkaat vanhemmat, ja sanokaa terveiseni sisarille sekä kaikille muille läsnäoleville.

Teidän _Julius_.

Rautalammilla, 8 p. syyskuuta 1858.

Rakkaat vanhemmat.

Juuri saavuttuani tänne kiiruhdan kirjoittamaan teille, koska posti tänä iltana lähtee.

Lupaukseni mukaan kerron teille yksityiskohtaisesti matkastani. Perjantai-aamuna läksin matkaan ja saavuin päivällisen aikana Haminaan, jossa kohtasin laulajat. Heidän kanssaan jatkoin sitten matkaa ja saavuin illalla Loviisaan, jossa sain asunnon eräässä yksityisperheessä, koska kuuluin myöskin laulajajoukkoon. Meidät kutsuttiin rovasti Stenbäckin[37] luo ja vietimme siellä illan erittäin hauskasti. Seuraavana aamuna matkustin Öhbergin luo Pernajaan. Oli erittäin hauska saada tutustua Öhbergin perheeseen. Olin aina kuvaillut mielessäni, että he olisivat yksinkertaisia, sydämellisiä ihmisiä, ja iloitsin suuresti huomatessani, etten ollutkaan erehtynyt heidän suhteensa. Isä on hiukan vakava, mutta hyväntahtoinen mies; äiti näyttäytyi varsin vähän, niin etten oikeastaan osaa hänestä sanoa mitään; sisaret ovat iloisia tyttöjä, jotka ovat koko sydämestään kiintyneet veljeensä eivätkä olisi mitenkään tahtoneet päästää häntä matkustamaan. Koko perheessä vallitsi yleensä sellainen yksimielisyyden ja rakkauden henki, että siellä heti viihtyi. Iltapäivällä me läksimme Loviisaan laulajien konserttiin ja olimme tilaisuudessa näkemään, miten heitä juhlittiin. Salin tausta oli koivuilla koristettu, ja lavan eteen, jossa laulajat seisoivat, oli rakennettu jonkunmoinen riemuportti kukkaköynnöksistä, jotka lyyry ja ankkuri, toivon eduskuva, liitti yhteen. Oksien välissä riippui kirjavia lyhtyjä. -- Konsertissa oli paljon väkeä ja sen lopulla ojennettiin laulajille muistoksi kukkaköynnöksissä riippuvat laakeriseppeleet. -- Herrat jäivät konsertin jälkeen saliin punssiboolia juomaan. Vielä samana yönä Öhberg ja minä palasimme Pernajaan, josta seuraavan päivän iltapuolella läksimme sitten matkaan ja saavuimme aamulla kello 6 Päijänteen rannalle. Laiva läksi neljännestuntia myöhemmin, ja illan suussa tulimme Jyväskylään. Päijänne ei ole yhtä kaunis kuin Saimaa; rannat ovat tosin enimmäkseen varsin korkeita, mutta tuskin ainoatakaan asuntoa näkee koko tuon pitkän matkan varrella, kaikkialla vain yksitoikkoista erämaata. Myöskin rantavuorilla kasvaa melkein yksinomaan havupuita, jota vastoin Saimaan saarilla lehti- ja havupuumetsät tarjoavat mieluisaa vaihtelua. Jyväskylän asema on sangen kaunis, muuten vielä aivan kylämäinen pikku kaupunki; mutta koska sen paikka kauppaan nähden on edullinen ja sinne tänä syksynä perustetaan koulu, niin voinee se pian kasvaa suureksi. Sieltä me matkustimme eilen aamulla ja olemme nyt eräässä kestikievarissa, kunnes löydämme sopivan asunnon. (Loppu puuttuu.)

Rautalammilla, 20 p. syyskuuta 1858.

Rakkaat vanhemmat.

Kun matkamme nyt on onnellisesti päättynyt ja olemme kotiutuneet uudella olinpaikallamme, voin antaa teille kuvauksen elämästämme. Viimeksi kirjoittaessani olimme jo Rautalammin pitäjän rajojen sisäpuolella ja aikomuksemme oli Kivisalmen kievarista tehdä retkeilyjä löytääksemme sopivan talviasunnon. Ensiksi me läksimme Hinkkolaan, missä Sanmark y.m. olivat kesää viettäneet. Väki siellä oli sellaista, ettei sen parempaa olisi voinut toivoa: avuliasta, ystävällistä ja korutonta; koko talo oli hollantilaiseen tapaan puhdas ja siisti. Kaikki siellä miellytti meitä siinä määrin, että oikein tuntui ikävältä, ettemme voineet sinne jäädä. Isäntäkin näytti kovin vastenmielisesti päästävän meidät pois, sillä sen jälkeen kuin hänellä kesällä oli ollut "rakkaita herroja" [suomeksi alkuperäisessä kirjeessä], on hän kovin mieltynyt ylioppilaihin. "Kunpa vain olisin korjannut taloani", sanoi hän useamman kerran. -- Hän saattoi meidät sitten toiseen taloon, mutta se ei miellyttänyt meitä. -- Seuraavana päivänä läksimme veneellä liikkeelle ja sousimme Hakkilaan, jota Sanmark oli suositellut meille. Heti perille saavuttuamme hytkähti sydän ilosta ja me ajattelimme: tänne me asetumme!

Hakkila sijaitsee varsin suuren järven rannalla, jonka metsäisillä partailla monin paikoin kohoaa varsin korkeita vuoria. Komea keltainen talo seisoo mäellä ja sieltä on viehättävä näköala. Ylt'ympärillä on peltoja ja ikkunoiden alla pieni puutarha. Vaikutelma oli vieläkin edullisempi, kun astuimme "vierastaloon". -- Jokaisessa talonpoikaistalossa Savossa ja Karjalassa on pari vieraille varattua huonetta, jotka ovat paremmin sisustetut kuin muut huoneet; rikkaimmilla on usein erikoinen rakennuskin vieraita varten. Tässä vierastalossa oli kaikki oikein mukavaa, mutta ei lainkaan liiallisen komeaa, vaan samalla yksinkertaista. -- Se todisti meidän edistyneempien talonpoikiemme varallisuutta ja järjestyskykyä; ikävä vain, että saimme tutustua myöskin heidän riippumattomuushaluunsa ja ylpeyteensä. Sillä jotta heidän ei tarvitsisi omassa talossaan pitää ketään, joka häiritsisi heidän työtään ja jota heidän täytyisi palvella, he antoivat kaikenlaisten turhanpäisten verukkeiden nojalla kieltävän vastauksen pyyntöömme. Muuten he kohtelivat meitä erittäin kohteliaasti, eivät päästäneet meitä päivällisettä pois j.n.e. Samoin kävi, kun uudistimme yrityksemme parin muun rikkaan talonpojan luona. -- Varsin alakuloisina me läksimme kirkonkylään löytääksemme pastorin avulla tyyssijan pitkän etsinnän jälkeen. Matka kulki jälleen vettä pitkin. Edellisenä päivänä olimme soutaneet aavemmilla selillä; mutta nyt kävi kulku koko ajan saarien lomitse ja hyvin kapeita salmia pitkin, jotka muistuttivat pikemmin jokea kuin järveä. Rannat ovat enimmäkseen korkeita kallioita, joilla kasvaa vain joitakuita mäntyjä; paikottain ne ovat suurenmoisia, mutta kokonaisuusvaikutus on kaikkea muuta kuin mieluisa; koko luonto on kuin kivettynyt, aivan hedelmätön ja eloton, sillä ani harvoin näkee ihmisasuntoja. Kun olimme saapuneet kirkonkylään, onnistui meidän vieläkin yhden onnistumattoman yrityksen jälkeen saada asunto Arvolan talossa. -- Arvola sijaitsee mäellä, ja vain muutaman sadan askeleen leveä salmi erottaa sen kirkosta. Näköalaa ei oikeastaan voi sanoa kauniiksi, sillä vuoret ovat joko aivan syrjässä, meidän näköpiirimme ulkopuolella, tai kaukana taustalla, jossa seutu vähitellen muuttuu alavaksi. Paikkakunta on varsin asuttua, kirkko aika komea, mutta niinkuin enimmäkseen kaikki asutut seudut Suomessa kovin puuton; ei puutarhoja, ei varjostavia puita, vaan heti ikkunoiden alla varsin hyödylliset, mutta kaikkea muuta kuin esteettiset pellot, jotka näin yksinään tekevät kovin alastoman vaikutuksen. -- Yksi suuri etu meidän nykyisellä olinpaikallamme on se, että posti kulkee aivan läheltä ohitsemme ja että me siis voimme olla huoleti kirjeistämme. -- Kun minun piti Kivisalmessa antaa edellinen kirjeeni aivan irrallisena postinkuljettajalle, olin kovin peloissani sen puolesta; toivottavasti se on kuitenkin tullut perille. Meillä on täällä Arvolassa tilava, hyvä, eteläänpäin antava ja sen vuoksi näin lämpimällä säällä hiukan liian kuuma huone. Isäntäväkemme ovat erittäin kelvollisia, avuliaita ihmisiä; isännällä on ehtymätöntä huumoria ja hän laskettelee aina leikkiä; niinpiankuin hän astuu sisään, tulee hyvälle tuulelle; mutta sellainen kuin Hinkkolan vanha vaari ei hän sittenkään ole. -- Mitä meidän ruumiilliseen hyvinvointiimme tulee, niin ei siinä ole mitään toivomisen varaa; ruoka on hyvää, samoin asuntokin; kävelyyn on meillä lähes 1/2 km pituinen kallio, joka koko syksyn pysyy loasta vapaana. Metsästysretkiin en aio tuhlata paljon aikaa; viime sunnuntaina ammuin kuitenkin lähistössä pyyn.

Opintojemmekin käy hyvin; me nousemme varhain ja päivän kuluessa teemme koko lailla työtä. Iltasin olen jo useamman kerran ollut tuvassa, olen lukenut siellä ääneen ja antanut väen kertoa itselleni. Eräs lähitienoolla asuva runolaulaja on luvannut myös käydä meitä tervehtimässä.

Säätyläisistä tunnemme tähän mennessä ainoastaan pastorin, joka on luvannut toimittaa kirjeemme ja lainata meille sanomalehtiä.

Tähän nyt lopetan pitkän epistolani ja pyydän teitä sanomaan sydämelliset terveiset sisarille; älkää unohtako liioin palvelijoita. Voikaa kaikki hyvin.

Teidän vanha _Julius_.

Rautalammilla, 3 p. lokakuuta 1858.

Rakkaat vanhemmat.

Meidän elämäntapamme, senjälkeen kuin viimeksi kirjoitin, ei ole suuresti muuttunut, ja se soveltuu meille aivan erinomaisesti. Muutamia tuttavuuksia olemme tehneet, vaikka yleensä olemme pikemmin niitä karttaneet kuin etsineet. Pastoriin me tutustuimme kaikkein ensiksi, sillä meidän täytyi pyytää häntä toimittamaan kirjeemme postiin. Hänen luonaan toinen meistä käy kerran viikossa, vie sinne kirjeet, ottaa tulleet vastaan ja lainaa häneltä Suomettaren, niin ettemme kokonaan sentään unohtaisi, että maailmaa riittää pitemmällekin "kuin pellon päähän" [suomeksi alkuperäisessä kirjeessä], niinkuin sananlasku sanoo.

Sen lisäksi olemme tutustuneet erääseen Collan-nimiseen[38] perheeseen (isä, äiti ja noin 20-vuotias poika). Rouva Collan on papintytär oikeaan vanhan ajan malliin, jolloin pappila aina oli täynnä vieraita ja pidettiin suorastaan loukkauksena, jos matkustaja ajoi ohitse poikkeamatta taloon. Tätä vanhaa, piakkoin esihistoriallisiin traditsioneihin kuuluvaa tapaa seuraa Collanin perhe uskollisesti, ja meitä odotettiin jo kauan sitten taloon. Varsinkin vanha rouva, joka kaipasi kovin äskettäin Kuopion kouluun lähetettyjä nuorempia lapsiaan ja muisteli vielä niitä kolmea iloista ylioppilasta, jotka kesällä usein olivat käyneet heillä, oli kovin kärsimätön saadakseen nähdä meitä. Vihdoin hän lähetti meille sanan, että meidän välttämättä oli käytävä heillä. Me seurasimme kutsua viime sunnuntaina ja olimme tyytyväiset käyntiimme. Vanha herra on erittäin iloinen mies, kertoo hauskoja juttuja omasta ja muiden elämästä, vanha rouva, jonka koko olennosta säteilee sydämenhyvyyttä, tekee erittäin miellyttävän vaikutuksen. Hän ei ole juuri koskaan käynyt pitäjänsä rajojen ulkopuolella ja tuntee yhtä vähän maailmaa ja ihmisiä kuin lapsi. Oli liikuttavaa kuulla hänen kertovan eräästä matkastaan Turkuun, miten pelottavaa hänestä oli olla niin monien vieraitten ihmisten parissa, jotka käytökseltään olivat kylmiä ja epäystävällisiä, monet vieläpä raakoja ja karkeita. Miten iloinen hän olikaan nähdessään jälleen tuttuja, ystävällisiä kasvoja ympärillään. -- Minut valtaa aina niin erikoinen tunne, kun näen joitakin tuon patriarkaalisen, vieraanvaraisen polven viimeisiä edustajia, jotka pitävät kaikkia ihmisiä ikäänkuin veljinään. Minä käsitän, että yhä lisääntyvän sivistyksen, vilkkaamman liikeyhteyden ja uuden maailman aatteiden mukana tämän vanhan täytyy kadota, ja minä tiedän, että juuri veljeysaate näiden uusien pyrintöjen ja korkeamman sivistyksen välityksellä pääsee ylevämmällä tavalla ja paljoa suuremmassa mittakaavassa oikeuksiinsa -- mutta sittenkään en voi voittaa haikeaa tunnetta, kun näen "the old merry Finland" [vanha, iloinen Suomi] vaipuvan hautaan!

Vielä on minun kerrottava teille käynnistä metsänhaltijain luona. Eräänä kauniina aamuna valtasi minut voittamaton halu saada jälleen samoilla metsässä, ja läksin samassa talossa asuvan metsästäjän kanssa liikkeelle. Me palasimme vasta myöhään illalla kotiin, mutta niinpä meillä oli metsästyslaukkumme täynnä pyitä. Pyiden houkuttelu on erittäin hauskaa metsästystä. Mutta paitsi sitä hauskuutta, jonka metsästäminen tuottaa, oli minulla tällä retkellä toinenkin huvitus. Seutu, jonka läpi me samoilimme, on hyvin vuorista, ja vuoret tavattoman louhikkaita. Ristin rastin kulkee syviä, kapeita onkaloita, joiden seinät enimmäkseen ovat äkkijyrkät. Muistelin useasti vuorikauriin pyytäjiä meidän kiivetessämme kallioita ylös. Vuorien huiput ovat havupuiden peitossa, onkaloissa sitä vastoin kasvaa lehtipuita, eikä vain tavallisia lajeja, vaan lehmuksia, vieläpä kuusamiakin. Sen johdosta näyttävät vuoret kaukaa katsoen hyvin kirjavilta, varsinkin kun syksy nyt on värittänyt lehdet keltaisiksi ja punaisiksi. -- Se oli oikein tuollainen päivä, jota ei unohda, vaan joka elää uudelleen muistossa kauniina kuvina.

Niinpä varastoni tältä kerralta on lopussa, eikä minulla ole teille muuta sanottavaa kuin jäähyväiset; sydämelliset suudelmat sisarille ja terveiset isoisälle.

Teidän _erakkonne_.

Rautalammilla, 17 p. lokakuuta 1858.

Rakkaat vanhemmat.

Isän kirjeestä näen, että teillä kaikki on hyvin. Meidän elämässämme ei ole tapahtunut mitään muutosta. Yhden uuden tuttavuuden olemme kuitenkin tehneet, nimittäin nimismies Östlingin, joka, samoinkuin koko hänen perheensä miellytti meitä suuresti. Hän on harvinaisen joviaalinen mies, ja hänen rouvansa on myöskin iloinen ihminen. Sanmark & Kumpp. olivat heillä hyvin usein ja näyttävät voittaneen koko talon suuren suosion, sillä kaikki puhuivat paljon heistä ja nimittävät heitä aina vain "heidän ylioppilaikseen". -- Tämän viikon alussa olin pakoitettu matkustamaan Kuopioon, sillä tarvitsimme välttämättä muutamia kirjoja. Harvoin olen niin suuresti iloinnut nähdessäni jälleen tutun paikan, kuin nyt tullessani Kuopioon. Kaupunki oli edellisellä kerralla tehnyt minuun erittäin miellyttävän vaikutuksen, osittain sen vuoksi, että siihen aikaan olin tavattoman hilpeällä mielellä, osittain siksi, että minut otettiin siellä erittäin ystävällisesti vastaan. Useita entisiä tuttavia kävin siellä tervehtimässä; ikävä kyllä en tavannut piispaa kotosalla, mikä suretti minua sitä enemmän, kun hän jutellessaan Leopoldin kanssa oli niin ystävällisesti minua maininnut.

Nyt lopetan jälleen ja lähetän sydämelliset terveiseni rakkaalle isoisälle, sisaruksille sekä kaikille muillekin.

Teidän _Julius_.

Rautalammilla, 7 p. marraskuuta 1858.

Rakkaat vanhemmat.

Juuri ikään vastaanotin isän kirjeen ja vastaan siihen heti.

Täällä meillä käy kaikki tavallista kulkuaan. Minä iloitsen joka päivä "omituisesta päähänpistoksestani", joka toi minut tänne. Niin kaukana maailman melskeestä kuin olemme, että vain joskus kuulemme mitä siellä tapahtuu, elämme me yksinomaan opinnoillemme. Sunnuntai-vieraskäynnit eivät häiritse meitä myöskään, koska enimmäkseen palaamme varhain illalla kotiin. -- Niistä henkilöistä, jotka kuuluvat meidän jokapäiväiseen kotielämäämme, en ole vielä mitään maininnut aunukselaisista, jotka usein tavaroineen tulevat tänne. Erään sellaisen miehen suosion voitin siten, että eräänä iltana, kun hän oli täällä, luin ääneen Kalevalaa, joka suurimmalta osaltaan on juuri Venäjän-Karjalasta kerätty. Joka kerta sen jälkeen hän tänne tullessaan tarjoo meille kahvia, vieläpä kerran erittäin hyvää teetä.

Nyt sanon teille jälleen hyvästi ja lähetän sydämelliset terveiseni isoisälle ja siskoille.

Teidän _Julius_.

Rautalammilla, 21 p. marraskuuta 1858.

Rakkaat, kalliit vanhempani.

Ette voi aavistaa, miten minua vastasaapuneet kirjeet ilahduttivat. Ajatelkaahan, mikä ajatus minua parina viime viikkona on kiusannut. Molemmat viimeiset kirjeet olivat niin kovin lyhyet -- että luulin teitä jollakin tavalla loukanneeni. Mutta en voinut mitään muuta syytä itsessäni keksiä, kuin että ehkä liian usein olen kehunut olevani tyytyväinen täällä olooni. Onhan minulle jo ennenkin pari kertaa sattunut, että Helsingistä ja Kaavilta käsin olen ilmaissut tyytyväisyyttäni tavalla, josta te olette voineet saada sen käsityksen ikäänkuin minun olisi kaikkialla muualla hyvä olla paitsi kotona. Mutta olen aina ajatellut, että te tunnette minut, ettekä voi erehtyä minun suhteeni, ja samalla olen kuvaillut mielessäni, että teidänkin olisi hauska tietää, että olen tyytyväinen. Siksipä, koska tulevaisuudessakin epäilemättä tulen kehumaan jotain vierasta paikkakuntaa, josta valehtelematta en voi sanoa päinvastaistakaan, niin älkää pitäkö sitä rakkauden puutteena; lähellä tai kaukana olen aina _teidän_ Juliuksenne.

Ja tehdäkseni itseni jälleen syypääksi samaan vikaan täytyy minun totuudenmukaisesti vastata äidin kysymykseen, että yksinäisyys ja hiljaisuus tuntuu olevan minulle kaikkein sopivin ilmakehä. Minun täytyy tosiaankin kiittää Jumalaa, että hän on niin sallinut. Parin viimeisen vuoden kuluessa oli entinen itseenisulkeutumisenhalu kadonnut; olin muuttunut vilkkaaksi, iloiseksi ja seuraarakastavaksi, mutta samalla kertaa itserakkaaksi, äänekkääksi ja turhamaiseksi. Ja vaikka olen jo kauemmin kuin puoli vuotta taistellut näitä vikoja vastaan, niin ei minun sittenkään tahtonut onnistua voittaa niitä.

Olin kadottanut kunnioituksen itseäni kohtaan ja horjuin sinne tänne, vuoroin vallattoman iloisena, vuoroin taas aivan masentuneena mieleltäni. Jo kesällä alkoi tilani parantua, ja täällä uuttera, säännöllinen työ vahvistaa tahdonvoimaani ja antaa minulle, jos kaikki käy hyvin, tarpeellisen itseluottamuksen jälleen.

Ja lopuksi, mitä yksinäisyyden vaikutukseen opintoihin tulee, jota seikkaa äidin kysymys tarkoitti, niin täytyy minun sanoa, ettei minun koskaan ole ollut niin helppo oppia, nyt kun ei mikään ole harrastuksiani hajoittanut, ja että muistini, josta tutkintoa varten lukiessa eninten on riippuvainen, on täällä paljon parantunut varmaankin siksi, että koko huomioni on kohdistunut siihen, mitä luen.

Mitä taas oppiaineisiini tulee, niin olen omistanut aamupäivän, joka on pitempi ja parempi osa päivää, historialle. Kahtena ensimäisenä kuukautena pääsin Schlosserin maailmanhistorian loppuun, ja nyt olen alottanut jälleen alusta ja aion tätä kertausta jatkaa aina helmikuuhun saakka. Iltapäivisin luin ensiksi Fischerin estetiikan, jota lukiessa ajatukseni ovat suuresti syventyneet ja olen päässyt selvyyteen monesta kysymyksestä, jotka usein ovat mielessäni päilyneet. Ensi suvena luen siitä osia äidille. Erikoiseksi ilokseen hän on huomaava, miten uskonnollinen tuo mies on, jota niin monet ovat syyttäneet harhaoppiseksi. Vastikään olen ruvennut lukemaan Ponten Atterbomin "Svenska siare och skalder", joka on tavallaan ruotsalainen kirjallisuushistoria. Tämän teoksen, joka itsessään on runollinen mestariteos, olen jo kerran ennen kymnaasissa ollessani lukenut, ja mielihyvällä muistelen sitä tuttavuutta. Se on suurella rakkaudella ja tunnollisuudella piirretty sarja kuvia, joihin liittyy näytteitä puheenaolevien ruotsalaisten runoilijoiden parhaista tuotteista.

Nyt minulla on teille vielä jotakin kerrottavaa, mikä suuresti tulee ihmetyttämään teitä, nimittäin että olemme muuttaneet asuntoa. Ei silti, että meillä entisessä paikassa olisi ollut paha olla, mutta niinkuin tiedätte: "Le meilleur est le plus grand ennemi du bon". [Paras on hyvän pahin vihollinen.]