Part 4

Huomenna alotan vihdoinkin työni laboratoriossa, ja aion tästä lähtien ahkerasti tehdä siellä työtä korvatakseni hukkaan menneen ajan. Sen vuoksi en suinkaan pääse kotiinkaan ennenkuin huhtikuun lopussa. Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat ja tervehtikää kaikkia rakkaita.

Teidän _Julius_.

1. lokakuuta 1856.

Rakkaat vanhemmat.

Kauniin ilman ja hauskan seuran suosimina olemme onnellisesti saapuneet tänne. Meitä oli seitsemän ylioppilasta laivassa, m.m. molemmat Slöörit ja Löfgren.[20]

Täällä olen Snellmanin luennoilla tavannut jo melkein kaikki tuttavani; sillä suurin osa ylioppilaskunnasta kerääntyy aina häntä kuuntelemaan. Usein suuri sali on niin täynnä, ettei voi saada istuinpaikkaa. Niin paljon kuulijoita ei kellään Castrénin kuoleman jälkeen ole ollut.

Asuntoomme olen hyvin tyytyväinen; meillä on kaksi somaa huonetta, eivätkä ne ole lainkaan niin pieniä kuin Leopold valitti. Ainoa vika on vain se, ettei ole tuuletusikkunaa; mutta minä aion keskustella emännän kanssa eikö hän sallisi meidän teettää sellaista. Emäntämme ei muuten ole itse professorinrouva, vaan eräs hänen vuokralaisensa, joka seikka selittää asunnon korkean vuokran. Täällä emme missään tapauksessa aio aterioida; sillä ruoka hirveään hintaansa nähden on kehnoa. Leopold väittää, että hän joskus nousee pöydästä nälkäisenä. Emmehän me välitä herkuista, mutta annosten pitäisi kuitenkin olla riittäviä. Päivällisestä emäntä laskee 8 rup. kuussa; 7 rup. parista liha- tai juustovoileivästä, jotka saamme aamiaiseksi ja illalliseksi, tuntuu kuitenkin liian paljolta.

Voikaa hyvin. Paljon terveisiä Leopoldilta ja teidän _Juliukseltanne_.

4 p. lokakuuta 1856.

Rakkaat vanhemmat.

Te ihmettelette kai, kun näin pian taas kirjoitan, mutta paitsi sitä iloa, jota pakinoiminen teidän kanssanne tuottaa minulle, on minulla pari pyyntöä esitettävänä teille.

Olisin kovin iloinen jos voisin saada Hallstenin maantiedon ja historian, Schmidtin krekkalais-saksalainen sanakirjan ja Kalevalan sekä Schiefnerin Kalevala-käännöksen. Kaikki nämät kirjat ovat kirjakaapissani kaupungin-asunnossa.

Meidän taloutemme ei vieläkään ole oikein järjestyksessä, sillä Leopold oli maksanut etukäteen emännällemme ja on edelleen 15:nteen päivään hänen ruuissaan, ja minä aivankuin jokin varpunen nokin nälkääni murusen milloin sieltä, milloin täältä. On todellakin inhottavaa, miten kehnosti Leopoldista pidetään huolta. Usein en käsitä, miten hän saattaa tulla kylläiseksi. Mutta 15:nnestä päivästä alkaen koittaa toinen elämä. Sitten me haetamme päivällisruuan eräästä ruokapaikasta ja maksamme siitä yhteensä 8 rup. kuussa. Aamuisin me saamme kotosalla kahvia, jonka minä kuitenkin olen vaihtanut lasilliseen maitoa, ja iltasin kumpikin maitoa. Sen lisäksi me pureskelemme happamia korppuja, joita olemme hankkineet kokonaisen varaston, ja sitä paitsi lihaa tai muuta senkaltaista, mitä satumme kulloinkin saamaan. Sillä tavalla maksaa meille molemmille yhteisesti ruoka ja passaus 15 ruplaa, ja kuitenkin on meillä kaikkea runsaasti.

Mitään erikoista en tiedä täältä kertoa. Pari päivää sitten me saatoimme erään professoreistamme hautaan, ja tänä iltana vietetään juhlat Snellmanin kunniaksi.

Voikaa nyt hyvin, rakkaat vanhemmat. Terveisiä sisarille.

Teidän _Julius_.

21 p. lokakuuta 1856.

Rakkaat vanhemmat.

Eilen sain isän kirjeen ja lauvantaina paketin, josta suuresti kiitän. Kirjoja olinkin jo ikävällä odottanut.

Lukuni kohdistuvat tänä lukukautena pääasiallisesti latinaan ja sen ohella historiaan. Sitä paitsi kuuntelen myöskin filosofian ja suomen luentoja. Mitä enemmän syvennyn poika-aikuisiin lempilukuihini, jotka joksikin aikaa olivat keskeytyneet, sitä enemmän ihmettelen mielessäni, mitenkä saatoin siinä määrin erehtyä haluni ja taipumusteni suhteen, että kirjoittauduin fyysillis-matemaattiseen tiedekuntaan. Niin paljon kuin luonnontieteet huvittivatkin minua ja aina tulevat huvittamaan, niin en koskaan kuitenkaan tuntenut olevani oikein kotonani sillä alalla, jota vastoin alottaessani opiskella historiaa ja filosofiiaa, oli edellinen minulle vanha rakas tuttava, johon kovin mielelläni lähemmin tutustuin, ja jälkimäinen tuotti minulle yllätyksen sen kautta, että se toi selvästi esille sen, mitä poikana olin hämärästi aavistanut ja unikuvina nähnyt edessäni. Eipä siis ihme, että nämät opinnot viehättävät minua suuresti.

Suurta tyydytystä täällä Helsingissä tuottaa myös se seikka, että voi keskustella toverien kanssa siitä mitä on lukenut ja vaihtaa mielipiteitä heidän kanssaan. -- Niistä monista tuttavuuksista, joita tällä lukukaudella olen tehnyt, on mielenkiintoisimpia suomalainen filosofi Murman,[21] joka viime kesänä oli opettajana L. Alftanin[22] perheessä. Juuri tämä seikka välitti tämän tuttavuuden, josta minulla tulee olemaan paljon huvia ja hyötyä; sillä hän on tavattoman virkeä ja nerokas henkilö. Myöskin Öhbergin[23] ja Slöörien kanssa olemme usein yhdessä. Yleensä suurta tuttavapiiriämme saamme kiittää siitä, että harvoin olemme jonkun illan yksin kotosalla. Torstaisin on minulla tiedekunnan kokous, Leopoldilla perjantaisin, ja lauvantaisin on lauluseura. Muut neljä iltaa kuluvat tavallisesti vieraskäynteihin. Sillä täällä ovat Ascholinit, Forssmanit, Borgströmit, professori Nordmann, Arppe, Snellman, Peter Nordmann ja Cedercreutz,[24] joiden kaikkien luona meidän täytyy vuoron perään käydä. Jos joskus tahdomme vielä tovereitakin tavata, niin ei todellakaan jää monta iltaa vapaaksi, ja jos me joskus sattumalta olemme kotona, niin kerääntyy aina joitakin tovereita, tavallisesti laulajia meille. Sillä meidän asuntomme sijaitsee niin edullisesti keskellä kaupunkia, että se muodostuu aivan luonnolliseksi kokouspaikaksi tovereillemme. Me olemmekin siihen jo valmistuneet, emmekä lykkää koskaan iltaan välttämätöntä työtä.

Niinkuin huomaatte, vietämme me täällä varsin mieluisaa elämää enkä tiedä riippuuko se siitä, että olen niin kauan ollut poissa täältä vai jostakin muusta syystä, mutta viihdyn täällä paremmin kuin koskaan ennen. Olen varma siitä, että vielä kauan myöhemminkin tulemme muistamaan tätä mieluisaa yhdessäoloa.

Jääkää nyt hyvästi, rakkaat vanhemmat. Terveisiä kaikille rakkaillemme kotona.

Teidän _Julius_.

28 p. lokakuuta 1856.

Rakkaat vanhemmat.

Äidin kirjeessä oli tieto, joka tuotti minulle iloisen yllätyksen. Vaikka tiedänkin, rakas isä, että sinua tämän koulun[25] järjestämisessä on johtanut korkeampi huolenpito, niin en voi kuitenkaan olla lausumatta sinulle kiitostani omissa nimissänikin. Sillä sinä olet toteuttanut yhden lempiaatteistani, jonka luulin vielä kauan saavan pysyä vain kauniina toiveena. Myöskin iloitsen siitä, että Pynninen[26] on otettu opettajaksi; siitä tulee vastaan oikea työala tuolle kelpo vanhukselle.

Nyt tahdon ilmoittaa teille jotain, joka suuresti hämmästyttää teitä. Tämän kirjeen saapuessa perille olemme nimittäin muuttaneet toiseen asuntoon! Sillä nykyinen asuntomme oli kovin vetoisa, ja tämä epäkohta pahenee vain kun ilma kylmenee. Eräänä päivänä kun oli kova tuuli, ei meidän huoneissamme ollut ainoatakaan kohtaa, jossa vetoa ei olisi tuntunut. Kun huomasin sen, aloin heti tiedustella toista asuntoa; sillä talvella ei tällainen minulle sovi. Hiukan etsittyämme saimmekin asunnon, jonka pitäisi olla lämmin. Ikävä vain että se on jokseenkin kaukana.

Niin kummalta kuin se kuuluukin, täytyy meidän jälleen pyytää 100 ruplaa. Meidän on näet pakko ostaa muutamia huonekaluja ja loput riittänee oloon täällä ja kotimatkaan. Pyydän että rahalähetys saapuisi mahdollisimman pian, sillä muuten olemme viimeistä leipäpalaa myöten tyhjät. Teidän uskollinen, pian yhtä köyhä kuin kirkonrotta _Juliuksenne_.

6 p. marraskuuta 1856.

Rakkaat vanhemmat.

Me olemme jo muuttaneet uuteen asuntoomme ja olemme siellä kotiutuneet. Olen siihen hyvin tyytyväinen, sillä olen aina pitänyt pienistä suojista; suuressa huoneessa minun on vaikea oikein kotiutua. Leopoldilla on siinä suhteessa vastakkainen mielipide, ja hän onkin valinnut suuremman huoneen itselleen.

Viime viikon alussa me teimme retken Porvooseen. Siellä oli nimittäin pappienvihkiäiset, m.m. vanhat toverimme Fritz Slöör ja A. Wirén[27] vihittiin papeiksi. Siten vanhoista tuttavistamme katoaa täältä toinen toisensa jälkeen, kaikki haikealla mielellä. Varsinkin maisterivihkiäiset ovat tehneet tuhoa aivankuin ankara kulkutauti. Kun nykyään käy ylioppilaskokouksissa, näkee enimmäkseen vain tuntemattomia kasvoja, siellä täällä hymyilee vain joku tuttava vastaan.

(Myöhemmin samana päivänä).

Olen pahoillani, että olette niin huolissanne uudesta asunnostamme. Kernaasti olisimme teiltä sen huolen säästäneet ja jääneet entiseen asumaan, mutta siellä oli mahdoton tulla toimeen. Nykyiset huoneemme ovat suuremmat kuin entiset, ja ne ovat toisessa kerroksessa, niin ettei lattiavedosta ole pelkoa; muutenkin ne ovat hauskat ja somat. Tuuletusikkuna meillä on myöskin.

Samassa talossa asuu myös 12 muuta ylioppilasta, niiden joukossa useita tuttuja. Kerran viikossa me tulemme yhteen ja juomme teetä yhdessä.

Tästä siis näette, että kohtalomme kaikesta päättäen on varsin hyvä.

Voikaa hyvin ja tervehtikää kaikkia rakkaitamme.

Teidän _Julius_.

23 p. marraskuuta 1856.

Rakkaat vanhemmat.

Iloitsen suuresti, että te vihdoinkin käsitätte, ettemme asuntoa vaihtaessamme sokeasti ole joutuneet Scyllasta Charybdikseen. Me olemme todellakin joka suhteessa kovin tyytyväiset. Varsinkin on hauska, että meidän on onnistunut saada puheliaisuudestaan ja huolellisuudestaan kuuluisa matami. Koska hän asuu samassa talossa kuin mekin, niin on hän aina käsillä, jos me jotain tarvitsemme ja voi herättää meidät aamulla varhain. Sillä tietäkää, me nousemme aina kello viideltä!

Mitä ruokaan tulee, voitte olla aivan huoleti. Meidän päivällisemme oli juuri tuotu pöytään, kun teidän kirjeenne tuli, ja me nauroimme oikein sydämen pohjasta teidän turhille huolillenne. Sillä meillä oli edessä jättiläisannos voimakasta lihalientä, lohta ja perunoita sekä kolmanneksi lintua ja puolukoita! Tahtoisinpa tietää, oliko teillä pöydässä sen runsaammin! Ja samaan tapaan on joka päivä. Pikemmin voisi pelätä, että me tulemme hemmoitelluiksi.

Antakaa anteeksi, ettemme muistaneet kiittää rahasta, mutta päämme oli niin täynnä teidän levottomuuttanne ja huoltanne. Vaikka viime aikoina olemmekin eläneet niin halvalla, ei meillä kuitenkaan ole jäljellä muuta kuin matkarahat. Minä sanon meillä, ja kuitenkin, niinkuin Leopoldin kirjeestä näette, tulen minä kai tällä kertaa yksin kotiin. Koska hänen työnsä vuoksi on välttämätöntä käyttää tyystin aikansa, niin yhdyn minä hänen pyyntöönsä ja toivon, että sallitte hänen jäädä tänne.

Voikaa hyvin, rakkaat vanhemmat! Kaikille rakkailleni sydämelliset terveiset.

Teidän _Julius_.

6 p. tammikuuta 1857.

Rakkaat vanhemmat.

Nyt olen palannut jälleen lukupesääni lyhyen joululoman jälkeen. Miten iloitsenkaan, etten kieltäytynyt siitä; sillä tuollainen käynti kotona, joskin se on lyhyt, on aina virkistävä; minulle se oli kuin uudestisyntyminen; entistä puhtaampana, iloisempana, lapsekkaampana palasin jälleen tänne. Miten suloinen onkaan se varma tieto, että on ainakin yksi paikka olemassa, jossa saa osakseen sydämellistä rakkautta; se vahvistaa ja antaa ihmeellisesti voimia elämän taistelua varten.

Matkamme oli, niinkuin saattoi edeltäpäin aavistaa, erittäin miellyttävä; 3:na päivänä saavuimme tänne.

Heti seuraavana päivänä kävin Fabritiuksilla. He voivat kaikki hyvin ja lähettivät teille terveisensä. Ernst[28] on näinä päivinä julkaissut pienen vihon sävellyksiään. Vaikka en kykenekään musiikkia arvostelemaan, niin täytyy minun sittenkin sanoa, että ne miellyttivät minua suuresti. Varsinkin kesäyön kuvaus, jossa keijukaiset tepsuttelevat ja väliin kajahtaa yksinäisen vaeltajan laulu, on erittäin maalauksellinen. Parin viikon perästä se on kai Viipurissakin saatavissa; älkää unohtako hankkia sitä.

Ja voikaa nyt hyvin, rakkaat vanhemmat ja pitäkää tällä kertaa tämä lyhyt kirje hyvänänne. Terveisiä myöskin isoisälle ja sisarille.

Teidän _Julius_.

12 p. helmikuuta 1857.

Rakkaat vanhemmat.

Toissapäivänä me saimme isän kirjeen, josta iloksemme näemme, että te voitte kaikki hyvin. Mekin elämme kuin kalat vedessä, olemme terveet ja hyvällä tuulella.

Käynnistämme Cedercreutzillä olette kai jo kuulleet. Meillä oli siellä erittäin hauska ilta, ja varmaankin tulemme käymään heillä aika ajottain. Usein emme kuitenkaan voi käydä vieraissa, sillä vaikka olemme supistaneet tuttavapiiriämme, niin on niitä sittenkin yllin kyllin. Toissa päivänä olimme Askolinilla tanssiaisissa. Ikävä kyllä emme tunteneet ketään naisista, ja sen vuoksi tanssi kadotti suuresti hauskuuttansa. Mutta siitä huolimatta meillä oli varsin hupaista.

Muuten emme ole olleet missään huveissa, paitsi kerran teatterissa nähdäksemme erään uuden kappaleen, jonka eräs ylioppilas oli sepittänyt, ja ollaksemme mukana -- viheltämässä. En eläissäni ole nähnyt niin naurettavaa skandaalia. Kappale oli näet kurja ja sitä näyteltiin kurjasti. Ylioppilaat tiesivät, että tekijän, erään professorin pojan, sukulaiset olivat joukolla saapuneet teatteriin varta vasten taputtaakseen hänelle käsiään, vieläpä aikoivat julkisesti painaa kruunun hänen päähänsä. Estääkseen sitä olivat ylioppilaat vallanneet koko paratiisin, sitä paitsi suuren osan muitakin paikkoja. Useita liikuttavia kohtauksia säestettiin yleisellä naurulla, ja heti kun suosionosoituksia alkoi kuulua, tukahdutettiin ne vihellyksiin. -- Vihdoin näytelmä oli lopussa, -- mutta yleisö jäi kuin kiinninaulattuna paikoilleen, ikäänkuin se olisi vielä odottanut jotakin. Lopulta, onnettomuutta ennustavan väliajan jälkeen, alkoivat tilatut kättentaputtajat tehdä käskettyä työtään, mutta heille vihellettiin, ja kun he eivät tahtoneet vaieta, alkoi kuulua hirveää jalkojen töminää ja vihellystä, aivankuin paratiisi olisi muuttunut Tartarukseksi. Joku kaikeksi onnettomuudeksi keksi huutaa tekijän esille; hän saapuikin heti täysissä tamineissa kulissien takaa, mutta hänet otettiin niin helvetillisellä melulla vastaan, että hän taas vetäytyi nopeasti pois. -- Myöhemmin on kappaletta kahdesti esitetty, tosin viheltämättä, mutta vain puolelle huoneelle.

Ja tähän nyt lopetan. Voikaa hyvin ja tervehtikää sekä suuria että pieniä.

Teidän _Julius_.

Helsingistä Helmikuun 12 p. 1857.

Kaldun-veljeni.

Täältä lähtiessäs emme saaneet jäähyväisiäkään sanoneeksi, kun minun täytyi suntai-aamuna mennä Reinin luo Logikia lukemaan enkä muistanutkaan sitä sanoa sinulle, kun viimein olimme yhdessä. Enkä ole sitten kerinnyt kirjottamankaan sinulle pyrkiessäni päästä tutkintojeni loppuun. En kyllä nytkään vielä ole nähtävästi päässyt edemmä (vasta kahden viikon perästä saattanen mennä Snellmanin luo), mutta pistän kuitenkin luvun lomaan pari sanaista sinulle.

Logikin olen viimeinkin lukenut loppuun ja se täytyy sanoakseni, etten enää katso siihen pantua aikaani perin turhiin menneeksi. Tässä asiassa kävi minulle niinkuin Saulille muinoin, että aasin haossa löysi kruunun. Minä siihen sen vuoksi ryhdyin, että Snellman viekotti näyttäen laudaturin palkintona; vaan viimeksi luin sitä halulla, sillä se selittää ihmeellisellä tavalla koko muun Hegelin järesteen (systeman?). Paljon vasta tutkittavia aineita olen siitä kerännyt talteeni, enkä siis kauppaani perin kadu, vaikka kyllä ulkonainen palkinto jäänee saamatta, kosken enää kerkiä lukemaan sen verran filosofian historiaa kun olis tarvis. (Eikös filosofiaa voine sanoa henkiopiksi paremmin kuin tuoksi tietoviisaudeksi. Mitäshän se muuta hakee ja näyttää olevaksi maailmassa kuin sen henkeä?) Rein[57] ja Forssell ovat jo käyneet Snellmanissa ja sanovat hyvin ankaraksi!

No pääsihän Ehrström[58] provessoriksi, vaikka pahaa tiesit prohveteerata, ja Estlander[59] (lääkäri) on määrätty virantoimitukseen. C.G. Estlander[60] sitä vastaan ei ole vielä dosentiksi säätty. Että Armfelt[61] Arpen kautta on meitä yrittänyt evätä maisterivihkiäisiä pyytämästäkään, sen olet arvattavasti jo kuullut. Mutta me emme sillä heitä; olemme päättäneet kuitenkin pyytää. Kieltäkööt, sallikoot sitten miten paraaksi katsovat!

Mansikkojen ja mustikkojen isät olivat joku viikko takaperin koolla arvelemassa syntyneekö nyt enskevääksi toinen osa; vaan tulimme siihen päätökseen, ettei voi antaa ulos ennenkuin jouluksi, koska muka mustikat eivät kuulu kelpaavan nykyajan herkkukielille ja mansikoita ei saa kypsymään ennenkuin kesäaurinko alkaa paahtaa. -- Jos siksi saisit jotain valmiiksi, niin olisi hyvä. -- Kullervon kaksi viimeistä tapausta (näytöstä) on Stenvall kirjoittanut uudestaan, ja Toppelius[62] kiittää niitä hyviksi. Vähän toivoa taitaa siis teillä kilpaveljillä olla palkinnon saamisesta. -- Mitäs sanot herätyshuudostani Helsingin Sanomissa Ouluun aiotuista kouluista? Kun ei muut huuda, täytyy meidän suomalaisten ruotsalaisissakin lehdissä parkahdella, ettei asiamme nurin mene.

Kuule, tunnetko Ottilia Wildermuthin kirjoja? Me olimme arvelleet lähettää Kuopioon eräälle Perander-mamselille suomennettavaksi. Lala[63] niitä kehuu hyväksi. Sinä kirjakauppias ne voisit toimittaa meille tänne. Lähetähän postin kautta.

Hyvästi nyt tällä kertaa! Vastaa pian

_Julius-ystävälles_.

10 p. maaliskuuta 1857.

Rakkaat vanhemmat.

Lähettämänne 100 ruplaa olemme saaneet ja kiitämme niistä sydämellisesti. Sillä mitä meillä vielä ennestään on sekä niillä 10 ruplalla, jotka joka kuukausi saamme vuokraa varten, me tulemme tämän lukukauden toimeen, jollei mitään erikoista satu.

Niinkuin jo aikaisemmin Cedercreutzeillä kuulimme, vietetään Viipurissa iloista elämää. -- Yhtä loistavia ja kohisevia huveja ei tosin meillä täällä ole, mutta sen sijaan useita kauniita konsertteja, joista osa on pidetty hätääkärsivien hyväksi. -- On todellakin hauska nähdä, miten myöskin meidän vanhat veljemme Ruotsissa keräävät innolla nälkäänäkevien suomalaisten hyväksi. Jokaisessa kaupungissa, pitäjissäkin on varsin suuria summia saatu kokoon ja koko summa nousee jo useihin tuhansiin, -- Ja kun näkee miten meillä vähävaraisimmatkin antavat roponsa, niin ei tiedä, pitäisikö tätä koettelemusta sanoa onnettomuudeksi vai onneksi; sillä hätä ja avunanto on lähentänyt meidän kansamme eri piirit niin lähelle toisiaan, että sitä on pidettävä suurena voittona, ja itse kurjuus, jota monet saavat kestää, joutuu sen johdosta pikemmin taustalle.

Me elämme täällä niinkuin tavallisestikin hiljaisesti, ilman suurempia tapahtumia. Molemmat me olemme, Jumalan kiitos, terveitä, ja niinpä työ myös edistyy. Oi, miten toista onkaan työskennellä, kun ruumis on terve, sen olen tänä talvena saanut kokea! Tunnen voimaa ja iloa, jommoista harvoin ennen olen kokenut. On melkein sanoin selittämätöntä, miten ihana se tunne on, kun _voi_ mitä tahtoo.

Tälläkin lukukaudella harrastan etupäässä historiallisia lukuja; latina, jota viime lukukaudella opiskelin, on melkein kokonaan saanut väistyä filosofian tieltä. Myöskin harjoittelen tänä lukukautena ainekirjoitusta, koska aion parin kuukauden kuluttua koettaa suorittaa tämän alustavan kokeen. Omituista, miten sellaisissa asioissa alituisesti tarvitsee harjoitusta. Kun nyt, kolmen vuoden väliajan jälkeen, jälleen aloin kirjoittaa aineita, ei se tahtonut lainkaan sujua niinkuin kymnaasissa. Silloin ei aineiden kirjoittaminen tuottanut minulle vähintäkään vaivaa, ja nyt -- olisin varmaan pureskellut kynääni, jollei se olisi ollut terästä. Nämät aineet ovat oikeastaan ruotsiksi kirjoitettavat; mutta on lupa käyttää myös jotakin muuta kieltä. Bolin kirjoitti vastikään saksaksi, minä aion periaatteesta kirjoittaa _suomeksi_.

Pari päivää sitten olimme taaskin Cedercreutzillä päivällisillä. Paronitar lainasi minulle kahden amerikkalaisen runoilijan teokset: Longfellow'n ja Bryant'in. Viime aikoina on suhteeni rakkaihin amerikkalaisiini ollut hiukan kireä orjienpitäjien voittojen vuoksi; mutta näistä runoista, samoinkuin eräästä mielenkiintoisesta, tätä kysymystä koskettelevasta kirjoituksesta, jonka vastikään luin "Revue des deux mondes'sta", näen, että hyvinkin suuri enemmistö halveksuu orjuutta ja että se vain ohimenevien olosuhteiden pakotuksesta antaa myöten. -- Nämät runoilijat, samoinkuin Shakespearekin, muodostavat minun iltalektyyrini, vaikka minun ikävä kyllä täytyy aina pitää sanakirjaa käsillä, mikä hidastuttaa lukemista.

Nyt minun täytyy lopettaa, sillä paperikin jo loppuu, ja jos olen kirjoittanut liian perusteellisesti meidän oloistamme, niin on se kokonaan äidin syy, sillä kerran joulun aikana hän valitti, että kirjoitan liian lyhyitä kirjeitä. Voikaa nyt kaikki hyvin! Terveisiä sekä suurille että pienille, älkää unohtako myöskään vanhaa Maria ja hänen joukkoaan.

Teidän _Julius_.

2 p. huhtikuuta 1857.

Rakkaat vanhemmat.

Aika kuluu niin hirvittävän nopeasti, että hämmästyn aina, kun jälleen on minun vuoroni kirjoittaa. Silloin on aina miltei kuukausi kulunut ja sittenkin minusta tuntuu kuin olisi vain pari lyhyttä päivää mennyt. Nyt kevät tekee jo tuloaan; osa katukäytävistä on paljaana lumesta ja lintuparvien edelläkäviät, leivonen ja peipponen ovat jo saapuneet. Ilma on täällä jo pitemmän aikaa ollut niin lämmin ja keväinen, että talvipalttoot ja turkit ovat saaneet väistyä kevyempien päällysnuttujen tieltä. Päivällisen aikana käyskentelee ihmisiä jälleen suurissa joukoin esplanaadeissa ja aidoilla istuu sankka parvi ylioppilaita, jotka aivankuin peipposet tienvarsilla seuraavat maailman menoa syvämietteisin ja arvostelevin katsein.

Paitsi konsertteja ja kurjia teatterinäytäntöjä ei mikään häiritse yksitoikkoista elämää täällä, paitsi kun jälleen suuri maavoutimme ja maankiusaajamme[29] saa uudella halpamaisella kujeella mielet kiihkeään kuohuun. Jollen olisi varma siitä, että te olette perillä asioista, niin siinä olisi sieviä juttuja kerrottavana. Ellei senaattimme suurimmaksi osaksi olisi kokoonpantu niin sydämettömistä ja kehnoluontoisista pelkureista, niin varmaankin hänen ylhäisyytensä jo aikoja sitten olisi saanut luopua ammatistaan.

Maisterinvihkiäisten vietto näyttää hyvinkin epäilyttävältä, sillä kandidaattien lukumäärä on kovin pieni; vaikka olisikin sääli, jos tämä kansallinen juhla, josta koko maa on iloinnut, siirrettäisiin tuonnemmaksi, niin en olisi niinkään tyytymätön, koska minäkin ensi vuonna voisin olla mukana. Eikö joka tapauksessa kävisi päinsä, että Emilie[30] isän kanssa tulisi tänne; laivalla ei tämä ole mikään matka, ja me niin kernaasti tahtoisimme komeilla sisaremme kera täällä ja näyttää hänelle kaikki nähtävyydet. Kukapa tietää tarjoutuuko toista sellaista tilaisuutta ja milloin. Kolmen vuoden kuluttua en minä ainakaan enää ole Helsingissä, ja kukapa tietää, miten meidän kaikkien on käynyt. Siksipä pyydän teitä, rakkaat vanhemmat, tarkoin punnitsemaan tätä asiaa.

Edellisellä ja tällä viikolla on taidenäyttely ollut avoinna. Enimmäkseen siinä on arvotonta, mutta joukossa on joitakin kauniitakin tauluja; niinpä esim. Wrightiltä pari maisemaa ja hanhiperhe, jotka ovat tunnetulla mestaruudella maalatut. Godenhjelmiltä on kohtaus Runebergin "Hirvenhiihtäjistä". Vastikään Düsseldorfissa kuolleelta nuoremmalta Ekmanilta on useita tauluja, samoin Löfgréniltä. Loistopisteensä ovat kuitenkin ruotsalaisen kuvanveistäjän Sjöstrandin teokset. Hän on nyt täällä muovaillakseen professori Porthanin patsasta. Sitä paitsi ovat ylioppilaat tilanneet häneltä Lönnrotin ja muutamien muiden kuuluisien professorien rintakuvat. Snellmanin kuvan me tahdoimme myöskin saada, mutta Snellman ei suostunut siihen millään ehdolla. Paitsi näitä veistoksia on Sjöstrand myöskin muovaillut useita suomalaista mytologiaa käsitteleviä teoksia, niinkuin Kanteletta soittavan Väinämöisen, jota metsän eläimet ja henget kuuntelevat, "kevytmielisen" Lemminkäisen täydessä sotasovassa, ja ennen kaikkea Kullervon, joka raastaa rikki kapalonsa vaatien maailmaa taisteluun. Viimeksimainittu on todellakin nerokkaasti käsitelty ja mestarillisesti suoritettu. Sjöstrand matkustaa kesäksi Müncheniin valaakseen siellä kaikki nämät teokset. Koska ne eivät tule maksamaan enempää kuin 10 ruplaa, niin hankin itselleni ainakin Kullervon.

Voikaa hyvin kaikki ja muistakaa teidän