Part 10

Tälle allotrialle te luultavasti ette niin pahasti pudista päätänne kuin pedagogiselle sivuhyppäykselleni. Ja oikeastaan tämä onkin työskentelyä toisten hyväksi. Mitäpä jos nyt pitäisinkin tätä työskentelyä toisten hyväksi elämän päätehtävänä, ja itsensä hyväksi työskentelyä vain sen välikeinona. Mitäpä ahertelumme tässä elämässä muuta onkaan kuin pyrkimystä kohottautumaan omien epäitsekkäiden harrastusten ahtaasta piiristä siihen työhön, joka tarkoittaa Jumalan valtakuntaa. Äiti sanoo sitä sivistystyötä, jota pääkaupungissamme harjoitetaan suomalaisen nuorison hyväksi, vieraaksi harrastukseksi. Mutta minulla se on syvästi sydämeen kiinnikasvanut. Jokainen Suomen kansan edistysaskel täyttää mieleni suuremmalla ilolla, kuin mitä suurin persoonallinen onni voisi minulle tuottaa; jokainen taka-askel tässä suhteessa koskee kipeästi sieluni syvimpiin kieliin. Mitenkä voisin sitä sanoa vieraaksi harrastukseksi, jolla ajatuksissani ja sydämessäni on niin suuri sija. Minä olen nyt kerta siten kokoonpantu, ja teidän täytyy antaa minun toimia sen mukaan. Vaisto johtaa minua samoinkuin muuttolintua lämpimistä maista aina takaisin kylmään, autioon pohjolaan. Se ei voi tehdä toisin, enkä minäkään. -- Ensi lukukaudella olen kuitenkin pakotettu jättämään tuntini suomalaisessa koulussa ja rajoittumaan yksinomaan opintoihini, jotta kevääksi saisin lisensiaattitutkinnon suoritetuksi.

Voikaa hyvin ja viekää terveiseni kaikille rakkaillemme.

Teidän _Julius_.

Helsinki, 30 p. lokakuuta 1860.

Rakas isä.

Ota vastaan joskin myöhästynyt, niin ei silti vähemmän sydämellinen onnitteluni syntymäpäiväsi johdosta! Olin aikonut syntymäpäivälahjaksi lähettää sinulle saksalaisen käännöksen keväällä pitämästäni esitelmästä, joka käsitteli suomalaista kansanrunoutta. Aivan valmis se ei kuitenkaan vielä ole.

Äiti kirjoittaa, että hän oli kääntänyt kaksi kuuntarinaani sinulle syntymäpäiväksesi. Joskin minusta oli hauska siten olla edustettuna sinä päivänä, niin olen kuitenkin hiukan pahoillani, että äiti ennätti ennen minua. Siksipä pyydän ettei hän sitä enää tekisi. Mitäpä voisin isälle antaa joululahjaksi, jos minulta riistetään pienokaiseni.

Että sinä, rakas äiti, teet paljon hyvää lähimäisillesi ja voit heidän hyväkseen uhrautuakin, siitä olen nähnyt siksi monta todistusta, etten hetkeäkään voisi epäillä sinun mielialaasi siinä suhteessa. Mutta sitä, mikä itseesi nähden on sinusta aivan luonnollista, et pidä aina muille tarpeellisena. Jollei esimerkki vaikuttaisi tuhat vertaa enemmän kuin sanat, niin kukapa tiesi, vaikka sulasta rakkaudesta olisit kasvattanut meistä egoisteja. Anna meidän siis seurata esimerkkiäsi, niin, vieläpä paljon korkeampaa -- vapahtajamme esimerkkiä -- joka meidän ihmisten hyväksi teki työtä ja kärsi kuolemaansa saakka, aina ristinkuolemaansa asti! Mitäpä sillä väliä kestääkö elämä paria vuotta kauemmin tai vähemmän -- vaikkapa sitä kestäisi kokonaisen vuosisadan, niin se olisi sittenkin vain pisara iankaikkisuudessa! -- kunhan se vain kantaa hedelmiä, hedelmiä ihmiselle itselleen ja hänen lähimäisilleen.

Voikaa nyt hyvin, rakkaat, hyvät vanhempani ja sanokaa terveisiä kaikille meikäläisille.

Teidän _Julius_.

Helsinki, 1 p. joulukuuta 1860.

Rakkaat vanhemmat.

Nyt lähestyy jo se aika, jolloin taaskin saan viettää pitemmän ajan teidän piirissänne. Oi, miten sitä jo ikävöinkään! Tuntuu aina niin hyvältä palata maailman levottomasta hälinästä ja humusta kodin hiljaiseen, rauhalliseen suojaan! Tällä kertaa aion taas oikein nauttia joulusta; viime kerralla en saanut olla kuin lyhyen aikaa ja edellisenä vuonna olin kovin kaukana poissa.

Ottilie kirjoittaa, ettei hän odottanut minulta kirjettä, kun olen niin kiinni työssä. Sitä olen ollutkin, vaikka en sen ohjelman mukaan, jonka teille annoin. Viimeiset kaksi kuukautta, lukuunottamatta pedagogista toimintaani, on runotar kokonaan ottanut minut valtaansa. Ensiksi antoivat "Mansikat" minulle työtä (tämän vihon 9 1/2:sta painoarkista on enemmän kuin seitsemän minun kädestäni lähtenyttä). Ah, jospa ihmiset tietäisivät, miten runouteen on yhdistynyt paljon proosallisia sivuseikkoja, nk. juoksut sensorin luona ja varsinkin aikaakysyvä ja kauhean ikävystyttävä korrehtuurinluku!

Ne ovat ruusun okaita!

Tämä työ läheni jo loppuaan ja minä toivoin loppulukukaudeksi pääseväni kiinni lukuihini. Mutta niinpä ei käynytkään. Ahlqvist ei ollut suostunut proloogin sepittämiseen uuden teatteritalomme vihkiäistilaisuutta varten, ja silloin käännyttiin minun puoleeni. Minä panin kyllä hiukan vastaan, mutta koska vastustajien puolelta olisi epäilemättä pidetty sitä puuttuvan kyvyn todisteena, jos suomalainen aines ei olisi ollut edustettuna tässä tilaisuudessa, niin täytyi minun suostua. Kokonaisen viikon kiusasin itseäni tuloksetta, mutta vihdoin se onnistui minulta eräänä päivänä, jolloin aioin jo lähteä Topeliuksen luo peruuttamaan lupaustani. Runotar on ylpeä neito; hän lahjoittaa suosionsa armosta eikä salli ryöstää itseltään suuteloa. -- Sitten en muutamaan päivään nähnyt muuta kuin painopoikia, yksin unissakin he ajoivat minua takaa. Parin päivän jälkeen, Jumalan kiitos, vapaudun heistä kokonaan.

Että teatteri vihittiin Topeliuksen näytelmällä (Pacius oli säveltänyt siihen musiikin ja tehnyt sen kunnialla), tiedätte jo sanomalehdistä. Minun proloogini lausui Hougberg. Se oli oikeastaan draamalliseen muotoon kirjoitettu, mutta kun sen esittämistä kohtasi monenlaiset vastukset, oli minun pakko muuttaa toiminta kertovaan muotoon.

Älkää olko minulle pahoillanne, rakkaat vanhemmat, vaikka lukuni tämän kautta ovat jääneet takapajulle. Mutta luoja on luonut linnun laulamaan, enkä minä voi pakottaa luontoani. Sen mikä sielun syvyyksissä liikkuu, täytyy päästä ilmoille! Ensi lukukautena koetan olla ahkera, oikein ahkera. Muuten sain eilen kokea, ettei runous kuitenkaan ole aivan leivätön taide, sillä minut kutsuttiin proloogini vuoksi kaikkein herkullisimmille päivällisille, joissa eläissäni olen ollut. Ne olivat kuvernööri Alfthanilla.

Ja nyt pikaisiin näkemiin asti! Sanokaa terveiseni kaikille rakkaillemme.

Teidän _Julius_.

Viipurista jouluk. 24 p. 1860.

Veliseni.

Viime kirjeessäs sanot kirjallisten puuhain vieneen sinulta muut ajatukset ja kirjevaihteloamme hämmentäneen. Samaa virttä täytyy minunki laulaa, että tietäisit oikean syyn pitkälliseen äänettömyyteeni. Nyt taitavat jo Mansikkamme sekä prologinikin olla käsissäs, josta näet että minä sitä _laiskurin työtä_ tänä syksynä olen miltei virkana pitänyt. Lokakuun alusta asti en olekaan joutohetkinäni muuta tehnyt, kuin ensin kirjoitellut ja sitten korehtuuria lukenut. Laulattarien parissa on aikani niin tiukkaan mennyt, etten oppimiseen ole paljon ensinkään joutanut ja kasvatusoppi-tutkintoni on jäänyt kukaties iäksi päiväksi. Minä nyt olen lopullisesti päättänyt seminarioon ei ruveta, vaan pysyä yliopistossa taikka, jos ei siinä virkaa eikä viran toivoakaan olisi, mennä opettajaksi Jyväskylän aiottuun suomalaiseen kymnaasiin. Mitäs siitä arvelet? Eikö sinua haluta tulla takaisin Suomeen, niin ettei tuosta laulustas sopisi puustaintakaan sinuun? Vaikka muutenkin en oikein ymmärrä millä tavalla se sinuun koskisi, joka vieraassa maassa raukenevaa suomalaisuutta turvaat. Kymnaasin opettajana sinulla olisi riittävä palkka ja aikaakin kirjoitella. Minäkin olen yhä välistä surkutellut tuota kannelparkaasi, joka päivät pitkät pölystyy, ruostuu. Runollisuuden tähden olen heittänyt seminaariotuumat; heitä sinäkin, veikkonen, muut hankkeet ja hae semmoinen paikka, jossa joudat runoelemaan. Meitä on niin vähän laiskurin työn tekijöitä, ettei pitäis kenenkään sitä heittää, kelle vaan Jumala sitä lahjaa on luonut. -- Vaan yhtä olen toisinaan kummeksinut, kun sinä yhä vaan kääntelet ja mukailet! Kirjoitithan ennen muinoin omiakin ajatuksiasi runoksi; eikös niitä nyt enää tule? Ja kun käännät, niin eikös todellaki olis etusampi kääntää suuria teoksia? Noiden pienten lauluin käännöksissä, joissa ajatuksella on niin tiukasti sopiva verho, tahtoo aina olla kankeutta; suurempia teoksia suomentaessa pitäisi sitä olla helpompi välttää.

Helsingissä on meillä viime aikoina ollut tuuma, josta toivon paljon hyvää syntyvän. Kun meitä suomen kielen kirjoittajia on niin vähän ja niistäkin useimmat muissa toimissa kiinni, niin etteivät paljon kerkiä tehdä, niin olemme sen keinon keksineet, että pitäis ylioppilasten, jotka välttävästi suomea osaavat, suomentaa maaoppaallisia ja historiallisia kuvauksia, elämäkertoja j.n.e., ja sitten tottuneempain kynämiesten niitä käännöksiä oiaista ja parannella. Meitä on oikaisijoita noin kymmenkunta ja jokaisen piti itselleen hankkia 4-5 apumiestä. Minulla niitä jo on, miten muilla lienee, en tiedä. Mitäs tästä arvelet, jos siitä totta tulee? Eikös se hyvinkin auttais kirjallisuuttamme?

Kummalla ja häpeällä havaitsen, että kirjallisuudesta alusta asti puhuessain en ole kuitenkaan ollut tietävinäinkään "Fänrik Stålista"! Mutta sillä lailla se on, että ihmisen mielessä pienemmät asiat, kun vaan ovat omat, välistä tahtovat hämmentää pois suuria ja tärkeitä. Voi veikkonen kuin olen ollut ihastuksissani tätä maailman parasta joululahjaa lukiessa. "Fänr:s marknadsminne" ja "Trosskusken" ovat minusta paraat; varsinkin on viimeisessä niin syvä ajatus niin yksinkertaisessa puvussa, että oikein ihmetyttää. "Von Törne" ja "Munter" ovat myöskin mielipalojani ja samate kaikki muutkin. -- Pitäis ruveta heitä suomentamaan; minä olenkin usein kummeksinut kuinka ei mikään suomenkielinen kirja eikä sanomalehti ole sanaakaan virkkanut Runebergistä, niin että hän umpi-suomalaisille taitaa olla aivan tietämätön. Pitäis Mehiläiseen panna kirjoitus hänen elämästään ja teoksistaan.

No nyt on Lönnrotin Kasvi-oppikin ilmestynyt; nyt saat ensi kesänä ruveta kukkasia tutkimaan. Paksu se tuli ja joka sivulla näkyy ukon tarkka käsi.

Kylläpä nyt on ollut jouluksi kirjallinen tulva. Snellman näkyy siitä olevan hyvällä tuulella ja lopettaa viimenumeron Litteraturbladia kauniilla sanoilla.

Hyvästi nyt veikkonen! Huvillista joulua ja onnellista uutta vuotta toivottaen pysyn nyt ja ainian ystäväsi _Suonio_.

VIITTAUKSIA.

[1] _Carl Wilhelm Ahrenberg_, roomalaisen kirjallisuuden lehtori Viipurin lukiossa. -- _Carl Henrik Ståhlberg_, rovasti, uskonnon lehtori Viipurin lukiossa. -- _Carl Henrik Jakob Ignatius_, varapastori, apulainen Viipurin lukiossa.

[2] _Kaarlo Slöör_, maisteri, sittemmin Suomalaisen Virallisen Lehden toimittaja. Salanimellä _Santala_ julkaissut sekä alkuperäisiä runoja että suomennoksia.

[3] Tämä lukion oppilaiden perustama _kirjallisuusseura_ oli Viipurin Kirjallisuuden Seuran malliin, joka oli perustettu v. 1845.

[4] _Alexander Nordmann_, eläintieteen professori.

[5] _Adolf Edvard Arppe_, kemian professori.

[6] _Arthur Nordmann_, professori A. Nordmannin poika; murhattiin 24-vuotiaana luonnontieteellisellä matkalla Siperiassa.

[7] _Gustaf Adolf Hjärne_, vapaaherra, eversti. Ylioppilaiden inspehtori. Erikoisten asioiden hoitaja v.t. varakanslerin virastossa.

[8] _Erik Niklander_, luonnontutkija.

[9] _E.V.E. Hisinger_, vapaaherra, maanviljelijä; innokas luonnontutkija.

[10] _Karl Samuel Forssman_, laamanni, venäjänkielenkääntäjä senaatissa, kenraalikuvernöörin kanslian päällikkö. Puoliso o.s. Ahrenberg, kotoisin Viipurista.

[11] _Henrik Borgström vanh_., kauppaneuvos, nykyisen Borgström & C:nin liikkeen perustaja. Hänen kotinsa oli kirjallisten ja taiteellisten piirien tyyssijana Helsingissä.

[12] _Johan Ascholin_, lääkäri. Puoliso o.s. Heyno, kotoisin Viipurista.

[13] _Bengt Olof Lille_, kirkkohistorian professori.

[14] _N.R. Holstius_, lasaretinlääkäri Viipurissa. Krohnin perheen kotilääkäri.

[15] _Andreas Wilhelm Bolin_, sittemmin Yliopiston kirjaston hoitaja.

[16] _Fredrik Wilhelm Mäklin_, sittemmin ylimääräinen eläintieteen professori.

[17] _Clas Henrik Molander_, vapaaherra, sittemmin senaattori.

[18] _Nante_; ei ole onnistuttu saamaan tarkempia tietoja.

[19] _Karl Gustaf Borg_, sittemmin suomenkielen lehtori Yliopistossa.

[20] _Viktor Löfgren-Lounasmaa_, maisteri, sittemmin Uuden Suomettaren päätoimittaja.

[21] _Johan Wilhelm Murman_, suomenkielinen kirjailija; toimi pappina Inkerinmaalla.

[22] _Magnus Leonard Alftan_, kauppias, sittemmin lasitehtaan omistaja.

[23] _Viktor Öhberg_, sittemmin kansakoulujen tarkastaja; isä kirjurina Forsbyn tehtaalla Pernajassa.

[24] _Peter Nordmann_, luutnantti, muonavarastojen piiritarkastaja Suomessa. -- _Carl Emil Cedercreutz_, vapaaherra, asessori Viipurin hovioikeudessa, sittemmin senaattori.

[25] Julius Krohnin äiti perusti 1851 vuoden vaiheilla Viipuriin omalla kustannuksellaan _tyttökansakoulun_, jossa hän tyttärineen ja usea kaupungin nuorista naisista opetti. Koulu lakkasi vasta sitten, kun kaupunki perusti kansakouluja tyttöjä varten.

[26] _Juha Pynninen_, suomalaisten kirjastojen ensimäinen perustaja, kirjastonhoitaja Viipurissa.

[27] _Fredrik Gottlieb (Fritz) Slöör_, Kaarlo Slöörin veli, sittemmin pappi Inkerinmaalla. -- _A. Virén_, sittemmin suom. seurakunnan kirkkoherra Pietarissa.

[28] _Ernst Fabritius_, sittemmin sanomalehtimies, maanviljelijä. Ensimäisiä suomenkielisten runojen säveltäjiä maassamme.

[29] _Fr.W.R. Berg_, kreivi, kenraalikuvernööri.

[30] _Emilie Krohn_, vanhin Julius Krohnin sisarista. Naimisissa kauppias Woldemar Hackmanin kanssa Viipurista; toisissa naimisissa saksalaisen säveltäjän, Leipzigin Thomas-kirkon kanttorin Gustav Schreckin kanssa. Elää nykyään Leipzigissä.

[31] _Aline Hackman_, viipurilaisen kauppaneuvos J.F. Hackmanin tytär, naimisissa kapteeni C.A. Ekströmin kanssa.

[32] _Antti Manninen_, maanviljelijä, kirjailija. Maanviljelyskoulun johtaja Tohmajärvellä ja Kuopiossa.

[33] _Eero Rudbeck_ eli _Salmelainen_, maisteri, suomalaisen kansanrunouden tutkija ja kirjailija.

[34] _Hugo von Ziemmsen_, saksalainen lääkäri, kirjailija.

[35] _Leo Mechelin_, sittemmin senaattori. -- _Karl August Sanmark_, viipurilainen ylioppilas, juristi.

[36] _Sven Wilhelm Hougberg_, sittemmin senaattori. -- _Karl Johan Rosenius_, sittemmin kauppias Viipurissa.

[37] _Gustaf Leonard Stenbäck_, Loviisan kirkkoherra.

[38] _Klas Erik Collan_, henkikirjoittaja Rautalammin kihlakunnassa.

[39] _Britsi -- Fritz Slöör_, vrt. 27.

[40] _Herman Berndt Westzynthius_, Rautalammin tuomari.

[41] Äitinsä pyynnöstä oli Julius Krohn kirjoittanut pienen uskonnollisen puheen luettavaksi kansakoulun joulujuhlassa Viipurissa.

[42] _Carl Immanuel Qvist_, sanomalehtimies ja lääkäri, Wiborg-nimisen sanomalehden toimittaja.

[43] _Claes Theodor Sederholm_, sittemmin yliopiston konsistorin amanuenssi, kirjailija.

[44] _Gottlieb Leopold Pesonius_, kreikan kielen lehtori Jyväskylän lyseossa.

[45] _Pekka = Emil Lindebäck_, sittemmin Suomen Pankin johtaja.

[46] _Ernst Albert Forssell_, sittemmin sanomalehden toimittaja, Porvoon tuomiokapitulin sihteeri.

[47] _Otto Donner_, kielentutkija, sittemmin professori ja senaattori.

[48] _Gabriel Rein_, historian professori.

[49] _Woldemar Hackman_, vrt. 30.

[50] _Måns = Gustaf Magnus Cederhvarf_, maisteri, sittemmin koulunopettaja Helsingissä. Johti "Tolfvan" nimistä ylioppilaslaulaja-joukkoa, joka konserteillaan keräsi varoja ylioppilastaloa varten.

[51] _Onkel Tom = Anton Gabriel Blomqvist_, sittemmin Evon metsäopiston johtaja, metsätaloudellinen kirjailija.

[52] _Yrsa = C.Th. Sederholm_, vrt. 43.

[53] _Fredrik Cygnaeus_, runoilija, kirjallisuushistorian professori.

[54] _Uno Cygnaeus_, Suomen kansakoululaitoksen perustaja.

[55] _Jussi = Johan Alftan_, kirjakauppias, painattaja ja Viborg-lehden toimittaja.

[56] _Ottilie Krohn_, Julius Krohnin keskimäinen sisar, sittemmin naimisissa kenraali K. Pelisskyn kanssa. Asuu nykyään Berlinissä.

[57] _Thiodolf Rein_, sittemmin filosofian professori.

[58] _Karl Gustaf Ehrström_, rikoslain ja oikeushistorian professori.

[59] _Jakob August Estlander_, kirurgian ja anatomian professori.

[60] _Carl Gustaf Estlander_, sittemmin estetiikan professori.

[61] _Alexander Armfelt_, kreivi, ministerivaltiosihteeri.

[62] _Oskar Toppelius_, dosentti, harras teatterin ystävä.

[63] _Lala = Wilhelm Lavonius_, hovioikeudenneuvos.

[64] Rouva _Elfström_, luultavasti naimisissa maisteri E. Elfströmin kanssa, jolla 1850-luvulla oli kasvatuskoulu Viipurissa. Luultavampaa on kuitenkin, että mainittu henkilö on neiti Wilhelmine Elfström, raatimies Charles Elfströmin tytär, joka toimi myöhemminkin opettajana Viipurissa. -- _Amalie Alfthan_, sittemmin naimisissa ranskankielen lehtorin Jules Favren kanssa.

[65] _Adolf Reinhold Borg_, sittemmin nimituomari.

[66] _Antti Malmgren_, eläintieteilijä, sittemmin ylimääräinen professori.

[67] _Oskar Blomstedt_, kielentutkija, sittemmin dosentti, pedagoogi ja kirjailija.

[68] _Gustaf Waldemar Svensson_, sittemmin latinan ja kreikan kielen opettaja Böökin lyseossa Helsingissä. -- _Johan Magnus Alopaeus_, koulumies, sittemmin Joensuun yli-alkeiskoulun rehtori.

[69] _Jaakko Länkelä_, sittemmin suomen kielen lehtori Jyväskylän seminaarissa.

[70] _Nestor Järvinen_, sittemmin uskonnon lehtori Jyväskylän seminaarissa; viimein Joroisten kirkkoherra. -- _Karl Henrik Kahelin_, sittemmin matematiikan ja luonnontieteitten opettaja ja rehtori Jyväskylän lyseossa. -- _Olai Wallin_, sittemmin pedagogiikan ja historian lehtori Jyväskylän seminaarissa.

[71] _Frans Ferdinand Ahlman_, sittemmin koulunopettaja ja Senaatin kielenkääntäjä.

[72] _Jaakko Forsman_, sittemmin rikosoikeuden ja oikeushistorian professori.

[73] _Anders Theodor Lindh_, sittemmin oikeusraatimies Porvoossa.

[74] _Carl Wilhelm Törnegren_, yliopiston kirjaston hoitaja.

[75] V. 1858 perustettiin suomalainen kansakoulu Helsinkiin, jossa 12 ylioppilasta antoi opetusta suomenkielellä.