Part 7

Lapsia näkyi joukoittain, raittiita ja tuoreita. Sisäteltassa kävelivät suuremmat lapset melkein alastomina ja juoksivat ilman kenkiä tahi muita vaatteita telttojen väliä, routaista maata. Pienempiä lapsia kanniskeli niin hyvin miehet kuin vaimotkin hartioillaan ja ne olivat silloin niin pyntätyitä, että ne näyttivät nahkapallilta. Lapsia kohdeltiin mitä suurimmalla ystävyydellä, eikä koskaan kuullut vanhempien sanovan niille pahaa sanaa.

Seuraavana aamuna koetti Nordenskiöld kulkea edemmä, mutta hänen täytyi sumun vuoksi pysähtyä erään pohjajään luo, joka oli tullut likelle maata. Siellä täydyttiin viipyä kokonainen vuorokausi, joka aika käytettiin maan tutkimisiin. Yhtään telttaa ei tavattu läheisyydessä, mutta monissa paikoin rannalla nähtiin jälkiä vanhoista telttapaikoista sekä särjettyjä talonkaluja ja hylkeen, peuran ja mursun luita.

Ensi kertaa silloin mikään laiva laski sille rannalle, ja sanoma tästä, kotoasukkaille niin merkillisestä tapauksesta oli levinnyt lavealti ympäri. Vaikk'ei yhtään telttaa ollut läheisyydessä, sai Vega sen vuoksi ottaa vastaan useita kyläilemisiä. Nordenskiöld käytti niitä, ostaakseen vaatteita ja kaluja, jotka olivat tschuktschien elintavalle omituisia. Mutta kauppa oli sillä kertaa hyvin vaikeata, sillä Nordenskiöldillä oli puute vaihtotavarasta, ja rahoja voi siellä vähän käyttää. Tschuktschit pitivät 25 ruplan seteliä vähemmän-arvoisena kuin koreata saippuan päällystä, ja kulta- tahi hopearahaa vähemmän-arvoisena kuin tinanappia. Yhden ja toisen 50 äyrin kappaleen saatiin tschuktschit kuitenkin ottamaan, mutta vasta sitte, kun niihin oli tehty reikä, että niitä voi käyttää korvarenkaina. Joukon hopearahoja, joissa oli kuningas Oskar toisen kuva, jakeli Nordenskiöld sitä paitse sekä siellä että edellisellä paikalla lahjaksi, jättääkseen ohjausta heidän matkansa jälkien löytämiseksi, jos joku onnettomuus kohtaisi laivaa ja retkikuntaa.

Innokkaimmin haluttuja tavaroita olivat karkeat silmäneulat ja parsinneulat, padat, suuret veitset, kirveet, sahat, navarit ja muut rautakalut, liina- ja villapaidat, mieluisimmin hyvin koreaksi värjätyt, kaulahuivit, tupakki ja sokuri, sekä ennen kaikkia paloviina, jota kaikki villit kansat erittäin ahneesti ottavat. Kuitenkin oli tschuktschienkin joukossa ymmärtäväisiä, jotka eivät koskaan maistaneet tippaakaan tuota tulista ja petollista myrkkyä, vaan ylenkatseellisella liikkeellä hylkäsivät tarjotun lasin.

Tschuktschit ovat yleensä älykkäitä ja aprikoivia kauppamiehiä ja pitävät tarkasti huolen omasta edustaan. Sen he ovat vähitellen oppineet vaihtokaupan kautta, jota he välittävät Amerikan ja Siperian välillä. Napa-Amerikan etäisimmässä kauppapaikassa sanottiin vielä muutamia vuosia sitte majavannahasta maksetun vaan yhden tupakkilehden, ja kun venäläiset ensin tulivat Kamtschatkaan, saivat he kahdeksan sopelinnahkaa veitsellä ja kahdeksantoista kirveellä, ja sentään nauroivat kamtschatkalaiset herkkäuskoisia muukalaisia, jotka niin helposti antoivat itsensä pettää. Tätä nykyä on asianlaita kuitenkin toinen.

Syysk. 10 p:vää vasten yöllä peittyi meri jotenkin paksuun, uuteen jääkuoreen, mutta sen mursivat jälleen laivan läheisyydessä ajelehtivat vanhat jääkappaleet. Itse ajojääkin oli vähä hajaantunut ja Nordenskiöld antoi sen vuoksi panna laivan liikkeesen, jatkaaksensa matkaa. Pian sulki tien kuitenkin nauha vanhaa jäätä, jota yökylmä oli niin vahvistanut, että vasta parin tunnin työn jälkeen kirveillä ja tuurilla voitiin raivata ura sen läpi. Sitte tuli jälleen jotenkin selvää vettä, mutta sen sijaan kohtasi paksu sumu, niin että jälleen täytyi seisahtua pohjajään luo seuraavaksi päiväksi, jolloin matkaa taas voitiin jatkaa iltaan asti, jolloin jälleen seisahduttiin jäälohkareen luo.

Seuraavana päivänä, syysk. 12, kun jo oli tultu hyvän matkaa ohi Irkaipijn eli Nordkapin, tuli niin paksu jää vastaan, ett'ei ollut mahdollista tunkeutua edemmä. Täytyi sen vuoksi palata ja töin tuskin voi Vega päästä likelle maata tiuhassa olevien jääjoukkojen läpi. Laiva laski vihdoin ankkurin pienessä, pohjoiseenpäin, kahden ulospistävän vuoriniemen välissä olevassa mutkassa. Siellä oli sitte pakko viipyä aina syysk. 18 p. asti, odotellen paremmuutta jääsuhteissa.

Niemellä, joka yhdistää Irkaipijn mannermaahan, oli 16-telttainen kylä, sekä jäännöksiä kansasta, joka oli asunut siellä ennen tschuktschia, mutta jonka kerrotaan sotien johdosta muuttaneen vähä pohjoisemmassa Jäämerta olevaan, vielä tuntemattomaan maahan. Huoneet näyttivät ainakin osaksi olleen valaanluista rakettuja ja puoleksi kaivettuja maan sisään. Kaivettaessa löydettiin kivisiä ja luisia kaluja, niinkuin kivikirveitä, nuolenkärkiä, lusikoita j.m. Osan vanhoja rakennuksia olivat tschuktschit laittaneet raanikellareiksi. Tschuktschit näyttivät epäluulolla katselevan kaivamista, peljäten näiden raaniloitten ryöstämistä. Mutta he kummastuivat suuresti nähdessään muukalaisten jättävän nämä heidän silmissään verrattomat aarteet ja sen sijaan etsivän vanhoja luunpalasia ja kiviliuskoja.

Matkustajien ja kylän-asukkaiden väli tuli pian hyvin ystävälliseksi. Eräs lihavanlainen tschuktschi, soreavartinen, kookas ja kaunis, luultiin kylän päälliköksi, ja ystävyyden vahvistamiseksi kestitettiin häntä laivalla useita kertoja paraimman jälkeen, jota paitse hän sai pienempiä lahjoja. Hän näyttikin olevansa hyvin heikko kohteliaisuuksille ja koristuksille ja käveli, kiitos lahjojen ja vaihtokaupan, peskin päälle vedetyssä punaisessa villapaidassa, kummassakin korvassa kullatut kellonvitjat, joiden alipäissä riippui kymmenen-äyrinkappale. Jo Vegan saapuessa oli hän toisia tschuktschia paremmin puettu ja hänen telttansa oli tilavampi ja siellä oli kaksi makuusijaa, yksi hänen kummallekkin vaimolleen. Mutta pian havaittiin, ett'ei tämä tschuktschilais-keikari ollutkaan mikään päällikkö ja ett'ei minkäänlaista hallitusta löytynytkään tässä, yhtä vähän kuin muissakaan tschuktschilais-kylissä.

Lapsia, raittiita ja tuoreita, oli täälläkin joukoittain, ja kotoasukkaat niitä hellien kohtelivat. Hyvä sana niille valmisti kyllä ystävällisen vastaanoton teltassa. Naisia kohdeltiin miesten vertaisina, ja mies kysyi aina neuvoa vaimolta, tärkeämpätä pyyntiä päätettäessä. Miehen vaihtamalla hankkimat kapineet jätettiin heti vaimon huostaan. Toisilla lapsilla oli kaulassa pienillä kiinalaisilla ja amerikkalaisilla rahoilla koristettuja helminauhoja. Ei kukaan osannut sanaakaan venättä koko kylässä, mutta sielläkin osasi eräs nuorukainen lukea 10:een engelskaksi. Joka teltassa näki peuranmahoja sisuksineen tahi säkkiä täynnä muuta apetta. Muutamat nuoret immet paloivat eräässä teltassa samana päivänä jään alta paulalla pyydettyä hyljettä. Heitä ympäröi silloin joukko tenavia, jotka aina välistä mielihyvikseen saivat verisiä lihaviipaleita.

Levotoinna pitkästä viipymisestä siellä, teki Nordenskiöld matkan eräälle ankkuripaikan likellä olevalle vuorelle. Sieltä oli lavea näkyala yli meren. Se oli ylt'yleensä yhteen likistyneen ajojään peitossa. Vaan lähinnä maata näkyi avonainen vesiura, jonka kuitenkin useissa paikoin jäänauha arveluttavalla tavalla katkaisi.

Vielä syysk. 18 p. oli jään asema aivan muuttumatoinna, mutta nyt ei sopinut viipyä kauvemmin, jos tahtoi välttää talveumista. Ankkuri nostettiin sen vuoksi, ja Vega kulki edemmä, mutta niin matalata vettä, että laiva usein oli vaan kolme neljä korttelia pohjasta irti. Kaksi penikulmaa kuljettua tuli vastaan jäänauha, jonka läpi vaan vaivaloisesti voi päästä, kiitos Vegan vahvan keulalaidan, joka voi kestää jotenkin ankaria sysäyksiä. Kerran ajoi laiva kiinni pohjajäähän; vesi oli alenemaan päin ja vasta seuraavana aamuna pääsi laiva irti, kun iso osa pohjajäätä, jonka juurelle Vega oli ajanut, oli hakattu pois kirveillä ja tuurilla. Koetettiin muutama kerta rikkoa jäätä ruudillakin, mutta se ei onnistunut. Seuraavanakaan päivänä ei päästy pitkältä. Mutta ilma tuli silloin suojaisemmaksi ja sateiseksi, josta voi päättää että suuria aloja selvää vettä oli matkustajien etupuolella. 22 p. teki Nordenskiöld ja kapteini Palander retken pikkuhöyryllä, luodatakseen vettä. Heidän onnistui pian löytää kylliksi syvän, jotenkin jäättömän uran, ja 23 p. voi Vega siis jälleen jatkaa matkaansa, hyvin tiheässä ajojäässä ja usein niin likeltä maata, että oli vaan muutamia tuumia vettä laivan emäpuun alla. Matka edistyi niin, joskus hyvin vaivaloisesti. Sää oli hiljainen ja kaunis, mutta kylmä, ja uutta jäätä syntyi kaikkialle ajojään väliin, missä sitä oli tiuhalta. Jäiden välissä pyöri sadoittain pikku hylkeitä, uteliaasti seuraten laivan vanavettä. Lintuja näkyi sitä vastaan vaan hyvin vähän. Silminnähtävästi olivat useimmat jo muuttaneet lähestyvän talven tieltä. Vegan toiveet tulivat aina huonommaksi, sillä kauvempana erään niemen luona nähtiin jään olevan niin likellä maata, että oli peljättävä, ett'ei selvä vesi likinnä rantaa ollut kylliksi syvä laivalle.

Jälleen lähetettiin pikkuhöyry luotaamaan ja eräs matruusi laitettiin nousemaan niemen sisällä olevalle harjulle, nähdäkseen sieltä lavealti jääsuhteita edempänä. Luotaus antoi sen mieluisan tiedon, että väylä niemen ulkopuolella oli kylliksi syvä, ja tähystäjä palasi vuorelta samaten rauhoittavalla ilmoituksella, että ohi niemen pitkin kaakkoista rantaa oli hyvin leveälti avovettä. Nordenskiöld itse oli muutamien muitten kanssa mennyt maalle tutkimaan seudun luonnonsuhteita, mikäli alkava pimeys salli. Vuorelta palaava tähystäjä kertoi, että sieltä ylähältä voi kuulla hälinää ja melua, sekä nähdä tulia teltoilta niemen toisella puolen. Nähtävästi viettivät kotoasukkaat jotakin juhlaa, ja Nordenskiöldin teki kovasti mieli mennä sinne sanomaan tschuktschille hyvästi, kun heidät nyt, niin luuli hän, ainaiseksi jättivät, purjehtiaksensa jonakin seuraavana päivänä vallan likellä olevan Beringin salmen kautta Tyyneesen mereen. Mutta osaksi oli jo ilta myöhä ja pimeä, osaksi ei vielä kylliksi tunnettu tschuktschien luonnetta, että melkein aseettomina olisi voitu mennä yöllä kyläilemään tuntemattomille teltoille. Sen sijaan viipyi Nordenskiöld toverinensa, kun alus ei kumminkaan sinä iltana voinut nostaa ankkuria, rannalla ja antoi ajopuista laittaa aikamoisen nuotiovalkean, jonka ympärille pian kaikki kokoontuivat, iloisesti rupattaen matkan loppuosasta, merellä, jolla ei tarvinnut nähdä vaivaa kylmästä, vaan lämpimästä, ja jolla matkaa ei ainakaan estänyt jää, alituinen sumu ja tuntematoin pohja. Ei kukaan heistä aavistanut silloin, että he saisivat viettää kymmenen kuukautta pitkän talven, jäätyneinä kiinni avonaiselle rannalle, melkein alituisissa lumipyryissä ja pakkasessa, jossa elohopea usein vaipui syvälle jäätymäpisteen alipuolelle.

Ilta oli ihana, taivas kirkas ja ilma niin tyyni, että nuotiovalkean liekit ja savu nousivat korkealle pilviä kohti. Sen paiste kuvastui mustaan, ohuen jääkalvon peittämään vedenpintaan pitkänä ja suorana tulitienä, joka kaukana taivaanrannalla loppui jäänauhaan, jonka epätasaisuudet pimeässä näyttivät etäisen, korkean vuorenharjun huipuilta. Ilma oli suloisenlauhkea, niinkuin suojaisen talvipäivän. Unohtumattoman ihanalta tuntui yksinäinen, majesteetillinen napayö matkamiehistä, jotka kaukana kodistansa ja sukulaisistansa ja pitkän ja aution matkan jälkeen viettivät, luulonsa mukaan, viimeistä iltaa Pohjois-Aasian mantereella, ympäri suuren, roihtien leimuuvan nuotion, johon napameri itse oli kantanut puut kaukaisilta seuduilta.

Seuraavana päivänä, syysk. 28 p., nostettiin ankkuri ja Vega rupesi mennä höyryymään eteenpäin kapeata vesiuraa jääkentän ja rannan välillä. Se tuli kuitenkin pian liika matalaksi, ja pakko oli koettaa raivata tietä ulompana olevien pohjajääkappalten ja ajojääkenttien läpi. Mutta yökylmä oli sitonut ne niin lujasti yhteen, että oli mahdotoin päästä eteenpäin. He kiinnittivät laivan sen vuoksi yhteen pohjajäähän, odottaakseen tuulen kääntymistä, jolloin aivan varmaan luultiin päästävän irti ja voitavan kulkea ne harvat penikulmat, jotka vielä olivat Beringin salmelle.

Mutta ohut, jääkappaleita yhdistävä jääpeite vahveni päivä päivältä, pysyäkseen sulamatta seuraavan kesän lämpimiin asti. Tullut oli pohjolan talvi odottamatta ja kuukautta aikaisemmin kuin tavallisesti.

Vega oli jäätynyt kiinni, eikä muuta neuvoa ollut kuin valmistauta talvenpitoon siellä siperialaisen Jäämeren aution rannan luona.

Talvenpito.

Retkikuntaa kohdannut vastoinkäyminen, pakko talveutua, oli sitä vastenmielisempi, kun se ei olisi sattunut, jos Vega olisi tullut sille paikalle vaan muutamia päiviä aikaisemmin, ja kun, niinkuin sanottu, vaan muutamia penikulmia enää oli Beringin salmelle, ja kun vihdoin vaan puoli penikulmaa siitä paikasta, johon Vega jäi kiinni, oli rannalla avovettä vielä useita viikkoja. Kotia Eurooppaan tullessa sittemmin saatiin tietää, että vielä samana päivänä, jolloin Vegan matka estyi, eräs amerikkalainen valaskalanpyytäjä aikaisemmalla oli ollut ankkurissa sillä paikalla.

Mutta nyt oli valmistuminen talvea vastaan-ottamaan.

Aikaisemmin päivällä oli Vega ollut kiinni muutamissa pohjajäälohkareissa. Jos laiva olisi jäänyt niihin kiinni, olisi käynyt hyvin huonosti. Uusi jää ajautui näet kovissa syksymyrskyissä näiden jäälohkareiden päälle, ja ne kulkivat sen kautta paljoa likemmäksi maata. Liki kyynärän paksuinen jääpeite särkyi samassa suurella jytinällä tuhansiin kappaleihin, jotka kokoontuivat suunnattomaksi vuoreksi alla olevan pohjajään päälle. Jos laiva olisi ollut sillä paikalla, niin olisi suuret jääkappaleet sen peittäneet, se olisi työntynyt matalalle ja musertunut jo aikaiseen talvella. Mutta kun oli turhaan koetettu päästä edemmä jääkentän läpi, kiinnitettiin laiva erään suuren, viisi syltä syvälle tarttuneen pohjajään taakse, odottamaan sopivata tilaisuutta kulkea edemmä, ja siihen se Vega jäi olemaan talvea. Sekään paikka ei ollut lähimainkaan turvallinen eikä ainakaan niin luotettava, kuin jos alus olisi ollut hyvin suojatussa satamassa. Siinä ei ollut mitään muuta suojaa myrskyjä vastaan, kuin maahan tarttunut jääkallio. Onneksi oli vesi sillä kertaa hyvin korkealla, niin että jääkallio, veden aletessa tavalliselle tilalleen, oli lujassa ja vasta myöhään kesällä jälleen pääsi irti, kun se oli tullut keveämmäksi, sen kautta että sen veden yläpuolella oleva osa oli sulamisesta pienentynyt.

Laivan kiinnitarttuessa oli meri likinnä rantaa mennyt uuteen jäähän, niin ohueen, ett'ei se pitänyt jalkamiestä, mutta kuitenkin kylliksi paksuun, estääksensä venettä pääsemästä eteenpäin. Tämä jää vahveni päivä päivältä, niin että jo lokak. 3 p. tschuktschia voi tulla jalkaisin laivalle.

Läheinen maa oli merestä hitaasti nousevata, hiukan aaltomaista ja jokilaaksojen uurtamata kenttää, joka Vegan kiinni jäädessä vielä oli lumetointa. Metsästä ei näkynyt jälkeäkään, mutta ylempänä rannalla näki mataloita pajupensaita, laveita aloja täynnä harakanmarjoja ja suuria mättäitä eräänlaista koiruohoa. Niiden välissä oli kesästä jääneitä lakastuneita voikukkasia, sekä muuramia ja puolanvarsia.

Työt Vegan talvipukuun laittamiseen alotettiin viipymättä. Lumi, joka kokoontui kannelle ja joka alussa joka päivä lakaistiin pois, sai jäädä siihen ja poljettiin kokoon paksuksi lumi- eli jääkerrokseksi, joka suuresti suojasi, kannen apuna, pakkasta vastaan. Samaten luotiin korkeita lumikinoksia laivan sivuille. Sitte rakennettiin sahatuista jääpalasista komeat jääportaat ylihangan reilingille, ja suuri teltta pystytettiin komentosillalta keulaan. Pimeinä talvipäivinä leimusi sen teltan alla usein iloinen sepänvalkea, jonka ympärille tschuktschit kokoontuivat, uteliaasti ihmetellen sitä taitavuutta, millä seppä muodosti hehkuvata rautaa. Siellä teltan alla oli muutoin talvella vilkasta elämätä, sillä siellä otettiin vastaan ja kestitettiin tschuktschia ja siellä arvosteltiin ja ostettiin valaanluita, puupalasia ja muita tavaroita, joita tschuktscheilla oli tarjona, sekä sovittiin matkoista koiranreissä eri haaroille.

Yöllä jouluk. 15 p. vasten liikkui jää rajusti. Se oli ankarana muistutuksena siitä, ett'ei Vegan tila ulkona avonaisella väylällä ollut suinkaan turvallinen, ja että voi käydä niin, että laiva mitään varoitusta saamatta äkkiä tulisi muserretuksi. Siinä tapauksessa olisi laivaväki kyllä voinut pelastua maalle. Mutta koska metsästämällä siellä saatiin hyvin vähä saalista ja tschuktschit olivat erittäin varattomia, niin olisi väki kuollut nälkään, joll'ei sen olisi onnistunut pelastaa ruokavaroja laivasta. Ollaksensa turvassa semmoiselta onnettomuudelta, veivät he silloin maalle varaston elatustarpeita, kivääriä, ampumavaroja, vaatteita j.n.e., sen verran että ne olisi riittäneet 30 miehelle 100 päivää. Tämä varasto jätettiin suojaamatta lukoilla ja telkimillä, eikä yhtään vartijata pidetty paikalla. Kuitenkaan eivät tschuktschit siihen ollenkaan koskeneet, eivät likellä asuvaiset eivätkä ne, jotka joka päivä etäisemmiltä seuduilta ajoivat ohi. Ja vaikka he olivat usein elatuksen puutteessa ja kyllä tiesivät, mitä siinä kummussa purjeen alla oli, heidän mielestänsä varmaan äärettömiä aarteita.

Laivan vieressä pidettiin koko talven kaksi aventoa aina auki, toinen tulen varalta, että vettä olisi käsillä jos valkea pääsisi irti, toinen, kauvempana, veden liikkumisen tarkastamiseksi. Sinne tuli pieni hylje asumaan pitkäksi aikaa, aina siksi että se yhtenä päivänä huvin vuoksi vangittiin ja tuotiin vasten tahtoansa kyläilemään laivalle. Se ei siitä juuri näyttänyt olevan hyvillään, ei huolinut tarjotuista herkuista eikä tullut koskaan enää takaisin, päästyänsä jälleen aventoon.

Tieteellisten huomioitten tekemiseksi rakennettiin maalle jäähuone suurista, suunnikkaanmuotoisista lohkareista koreinta sinijäätä. Tätä rakennusta kutsuivat tschuktschit _tintinjaranga_ s.o. jäähuone, jota nimitystä Vega-miehetkin pian yleisesti rupesivat käyttämään. Saviruukiksi käytettiin vedensekaista lunta, ja katto tehtiin laudoista. Mutta kun jonkun ajan kuluttua huomattiin, että myrsky tunkeusi varojen läpi ja toi sisään lumiryöppyä, peitettiin koko huone purjeilla. Tähän huoneesen asetettiin maneettilaitokset korkeille puupölkyille. Että ne pysyisivät oikein vakavina, hakattiin kovalla vaivalla jäätyneesen maahan suuret reiät, joihin pölkyt pantiin, jonka jälkeen reiät täytettiin vedensekaisella hiekalla. Tämä jäähuone oli tilava ja mukava observatoori. Se oli sitä paitse kauniimpi kuin moni muu, sillä sitä käyttäessä muodostui vähitellen kattoon ja pitkin seiniä sangen kauniita jääkristallisia koristuksia. Sillä oli vaan yksi vika, se oli hyvin kylmä. Kun ei rautaa saatu käyttää rakennuksessa, koska se olisi vaikuttanut häiritseväisesti maneetteihin, ei voitu tulisijaakaan laittaa. Kun koetettiin lämmittää vaskisella teekyökillä, oli havaintojentekijä kuolemaisillaan häkään.

Maneettisia ja meteoroloogisia huomioita tekivät, paitse Vegan yhdeksän tiedemiestä, yksi masinisti ja yksi matruusi. Jokaisella oli vahtivuorona kuusi tuntia, joista viisi vietettiin jäähuoneessa. Pakkasessa jolloin elohopea oli jäätymäpisteen alipuolella, tahi, mikä oli pahempata, 36 asteen kylmässä myrskyssä mennä laivalta puolentoista virstan päässä olevaan observatooriin, viipyä siellä viisi tuntia 17 asteen kylmässä ja sen jälkeen palata laivalle, tavallisesti vastatuuleen, oli kirmakkata kyllä. Kenellekkään ei siitä sentään tullut mitään haittoja. Päinvastoin näyttää tämä vapaatahtoinen muutos yksitoikkoiseen laivaelämään vaikuttaneen hyvää ja virkistävää sekä ruumiisen että sieluun.

Jäähuoneen lähelle rakennettiin n.k. lämpömittarihäkki ja myöhemmin talvella laitettiin ympärillä oleviin kinoksiin pari muuta havaintohuonetta lumesta, grönlantilaiseen rakennustapaan, s.o. puolipallonmuotoista. Tavarahuone oli myös laitettu lähelle ja vähän matkaa observatoorista oli suuri puulaari, johon havaintojentekijä pani kiväärinsä, joka jokaisella aina oli mukana laivalta kulkiessa, ja muut rautakalut, mitä hänellä oli, ennenkuin astui observatooriin.

Tien osaaminen kulkiessa observatooriin ja sieltä takaisin lumipyryssä tahi pimeässä olisi ollut aivan mahdotointa, ja auttamattomasti kadonnut olisi se ollut, joka olisi sattunut eksymään. Sen vuoksi laitettiin jääpatsaille johtonuora laivalta observatoorille, ja senkin avulla kävi tien osaaminen usein vaikeaksi.

Tyynellä ilmalla on tuskin 40 asteen pakkanen tukala, mutta jo heikommallakin tuulella käy esm. 35 asteen kylmä aivan vaaralliseksi sille, joka käy vastatuuleen ilman tarpeellista turvaa kasvoille, käsille tahi ranteille kylmää viimaa vastaan. Ilman mitään kovempia tuskia, puree pakkasenvihat, jotka, joll'ei niitä ajoissa lievitetä hieromalla lumella tahi paljaalla kädellä, helposti voipi tulla aivan vaarallisiksi. Useimpia niistä, jotka silloin ensikertaa pitivät talvea peräpohjolassa, puri ensimmäinen pakkanen enemmän tahi vähemmän, mutta onneksi ei ketään niin paljo, että kukaan olisi pahempata vahinkoa saanut.

Puku, jota Vega-miehet pitivät talvella, suojasi paraiten pakkaselta. Siihen kuului paksut ja hyvät villaiset alusvaatteet; purjekankainen mekko, joka vedettiin tavallisen viitan päälle suojaksi tuulta ja pyryä vastaan; lappalaispeski, joka oli niin lämmin, että sitä vaan käytettiin pitemmillä talvisilla rekimatkoilla; pari hyvin suuria purjekankaisia saappaita, täynnä kenkäruohoa, jommoista lappalaiset käyttävät; pyöreä lakki ja paslikki; hylkeennahasta ja säämiskästä tehdyt kintaat, ranteen kohdalta reunustetut pitkäkarvaisilla turkiksilla; sekä vihdoin värjätyt lasisilmät, suojaksi häikäisevän lumen vaikuttamaa n.k. lumisokeutta vastaan.

Laivalla oli kuitenkin lämmin ja hyvä olla. Asutuissa osissa oli tavallisesti 12-17 astetta lämmintä, mutta yöllä aleni lämpömäärä joskus 5-10 asteesen, ja makuusijan viereinen seinä kävi jääpeittoon. Vesiviivan alipuolella olevassa laivahuoneessa ei lämpömäärä koskaan ollut nollan alla, tavallisesti yksi kaksi astetta ylipuolella.

Paljoa suurempi vastus, kuin pakkasesta, oli hyteissä äkkinäisestä lämpimästä ja häästä, jota suurissa valurautaisissa kamiineissa lämmittäminen tavallisesti tuottaa pienissä, umpinaisissa huoneissa. Kun aamusella kylmän yön jälkeen vahti kovin hetaasti totteli käskyä lämmittämään oikein kelpolailta, joka kuului joka haaralta, tuli toivotus usein niin perinpohjaisesti täytetyksi, että joka miehen ruumis puoli tuntia sen jälkeen ui hiessä. Silloin ei ollut mitään muuta keinoa kuin jättää koju, huuhtoa itsensä kylmällä vedellä ja hieroa, pukea nopeasti päälleen ja kiirehtiä kannelle saamaan raitista ilmaa ja jäähdyttämään itseänsä 30-40 asteen kylmässä.

Koko talven oli terveydentila erin-omaisen hyvä, kiitos ahkeran kylpemisen, tarkan puhtauden ja oivallisen ruokajärjestyksen. Mitä viimemainittuun tulee, niin oli Vegalla m.m. runsas varasto säilyssäpidettyjä ruoka-aineita, niinkuin perunoita, kasvuksia, lihaliotuksia, lihaa, kalaa, sipulia, pihvipaistia j.n.e., sekä sitä paitse karpalonestettä ja muurainpuuroa, joka viimemainittu romminsekaisena on huomattu varmaksi keinoksi kerpukkia vastaan. Pari elävätä sikaa oli sitäpaitse otettu mukaan teurastettavaksi jouluksi. Talvinen jahtisaalis oli vaan muutamia riekkoja ja jäniksiä. Vaihtokaupalla saatiin kuitenkin kotoasukkailta kylliksi tuoretta kalaa. Suolatointa vettä saatiin jäästä sulattamalla.

Sää oli talven aikana hyvin myrskyistä ja tuulen suunta oli melkein koko ajan luoteen ja luodepohjan välillä. Sen vaikutti paikan asema likellä Beringin salmea, joka on ikäänkuin korkeitten vuorien ympäröimä portti Jäämeren ja Tyynen valtameren välillä. Niinkuin avonaisen oven kautta kylmä ilmavirta tunkee likeltä lattiata huoneesen, ja lämmin ilma virtaa ulos laen rajasta, niin virtasi sielläkin jäämeren kylmä ilma alas salmea kohti, samalla kun Tyynen meren lämmin ilma ylemmissä ilmakerroksissa virtasi pohjoista kohti, jonka voi selvästi nähdä pilvien suunnasta.

Paikka, johon Vega oli jäänyt kiinni, oli niemi, jolla vuosisatoja oli asunut tschuktschia ja jota sen vuoksi kutsuttiin Tschuktschilais-niemeksi. Maa oli täynnä suuria valaanluita, hylkeitten ja mursujen jäännöksiä ja rippeitä tschuktschien olosta siellä. Seutu oli tavattoman ruma ja ikävä.