Chapter 4

_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Kristiina! _(kuultelee.)_ Hist! Nyt tuli Torvald kotiin. Kuuleppas, mene lasten luokse siksiaikaa. Torvald ei kärsi nähdä räätälintyötä. Ota Anna-Maija avuksesi.

_Rouva Linde (kokoo osan kaluista.)_ Kyllä, kyllä, vaan en lähde täältä, ennen kuin olemme puhuneet suumme puhtaaksi.

_(Hän menee pois vasemmalle; samassa tulee Helmer etuhuoneesta sisään.)_

_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Voi, kuinka olen sinua odottanut, Torvald kulta.

_Helmer._ Oliko tuo ompelutyttö --?

_Nora._ Ei, se oli Kristiina; hän auttaa minua pukuani kuntoon laittaessani. Saatpa nähdä kuinka sievännäköiseksi minä tulen!

_Helmer._ Niin, eikös se ollut sangen hyvä tuo mielijohteeni?

_Nora._ Erinomainen! Vaan enkös minäkin ole hyvin kiltti, kun teen sinulle mieliksi?

_Helmer. (nipistää vaimonsa leukaa.)_ Kilttikö -- senvuoksi kun teet miehellesi mieliksi? No, no, pikku hupakko, tiedänhän, ettei sanasi sitä tarkoita. Vaan enpä tahdo estää sinua; sinun kai pitää nyt koettaa vaatteita päällesi?

_Nora._ Ja sinun kai pitää tehdä työtä?

_Helmer._ Niin; _(näyttää paperitukkua.)_ Kas tässä. Olen käynyt pankissa -- -- _(tahtoo mennä kamariinsa.)_

_Nora._ Torvald.

_Helmer. (seisahtuu.)_ Mitä?

_Nora._ Jos nyt pikku oravasi oikein kauniin kauniisti rukoilisi jotain sinulta --?

_Helmer._ Mitä sitten?

_Nora._ Suostuisitko siihen?

_Helmer._ Ensiksihän minun tietysti pitää tietää, mitä se on.

_Nora._ Oravasi hyppelisi iloissaan ja löisi leikkiä, jos sinä olisit niin kiltti ja suostuisit.

_Helmer._ Virka sitten asiasi.

_Nora._ Leivosesi viserteleisi kaikissa huoneissa, sekä kaikuvasti että hiljaa --

_Helmer._ Mitä vielä, viserteleehän leivonen jo ilmankin.

_Nora._ Minä rupeaisin keijukaiseksi ja tanssisin sinulle kuutamossa, Torvald.

_Helmer._ Nora -- se ei suinkaan mahda olla sama asia, josta puhuit tän' aamuna?

_Nora. (tulee lähemmin.)_ On, Torvald; minä rukoilen sinua niin hartaasti!

_Helmer._ Ja sinä todella uskallat ottaa sen asian uudestaan esille?

_Nora._ Niin, niin, sinun pitää tehdä minulle mieliksi; sinun _pitää_ antaa Krogstad'in pysyä virassansa pankissa.

_Helmer._ Nora-kulta, sen viran olen määrännyt rouva Lindelle.

_Nora._ No, se on erinomaisen kiltisti tehty; mutta voithan vaan antaa eron toiselle konttoriherralle Krogstad'in sijasta.

_Helmer._ Oletpa kun oletkin sanomattomasti itsepäinen! Siksi että sinä ajattelemattomasti lupasit puhua hänen puolestansa, pitäisi muka minun --!

_Nora._ Ei senvuoksi, Torvald. Sinun itsesi tähden. Kirjoitteleehan tuo mies kaikkiin häijyimpiin sanomalehtiin; sen olet itse sanonut. Hän voi tehdä sinulle sanomattoman paljon pahaa. Minä häntä niin kauheasti pelkään --

_Helmer._ Ahhaa, minä ymmärrän; sinua vanhat muistot säikähyttävät.

_Nora._ Mitäs sillä tarkoitat?

_Helmer._ Muistat kai isääsi?

_Nora._ Niin, aivan oikein. Muistahan vaan, mitä kaikkea pahanilkiset ihmiset kirjoittivat isästä sanomalehtiin ja mitä kauheita juorupuheita he hänestä panivat liikkeelle. Pelkäänpä, että hän olisi saanut virka-eronsa, jos ei ylihallitus olisi lähettänyt sinua sinne asiaa tutkimaan, ja jos et sinä olisi ollut hyvä ja avulias häntä kohtaan.

_Helmer._ Noraseni, onpa jommoinenkin eroitus isäsi asemalla ja minun asemallani. Isäsi ei ollut nuhteeton virkatoimissaan. Mutta minä olen; ja semmoisena toivon pysyväni, niin kauan kuin olen tässä paikassa.

_Nora._ Oh, eihän kukaan taida tietää, mitä kaikkea pahat ihmiset saattavat keksiä! Nyt meillä voisi olla niin hyvä, niin hauskaa ja onnellista tässä rauhallisessa, huolettomassa kodissamme -- sinulla ja minulla ja lapsilla, Torvald! Senvuoksi rukoilen sinua koko sydämmestäni --

_Helmer._ Ja juuri tällä esirukouksellasi teet minulle vasta oikein mahdottomaksi pitää häntä virassa. Pankissa jo tietävät, että minun on aikomus eroittaa Krogstad virasta. Jos nyt saataisiin kuulla, että uusi pankinjohtaja on muuttanut mielensä vaimonsa rukousten tähden -- --

_Nora._ Entäs sitten --?

_Helmer._ Tietysti ei mitään, kunhan vaan tää pieni visapää saisi asian käymään tahtonsa mukaan! -- Vai minun pitäisi muka saattaa itseni kaikkein virkamiesteni naurun alaiseksi -- saattaa ihmiset siihen luuloon, että minuun kaikellaiset syrjäiset syyt voivat vaikuttaa? Saisinpa, sen vakuutan sulle, piankin kokea seuraukset siitä! Ja paitse sitä -- onpa yksi seikka, joka tekee Krogstad'in olon aivan mahdottomaksi tässä pankissa, niin kauan kuin minä olen johtajana.

_Nora._ Mikä se olisi?

_Helmer._ Hänen siveelliset virheensä olisin hätätilassa kenties voinut kärsiä --

_Nora._ No niin, Torvald!

_Helmer._ Ja kuulenpa hänen olevan työssänsä sangen taitavan. Mutta meillä on nuoruuden-tuttavuus keskenämme. Se on niitä ajattelemattomasti solmittuja tuttavuuksia, jotka sitten myöhemmin elämässä niin usein ovat vastukseksi; voinpa sanoa sen sinulle suoraan: me sinuttelemme toisiamme. Eikä tuo typerä mies sitä yhtään peitä silloin, kun on toisia läsnä. Päinvastoin -- hän luulee itsellään olevan oikeuden kohdella minua niinkuin vanhaa veikkoa; ja niin hän joka silmänräpäys paiskaa ulos tuota: "sinä, sinä Helmer"iänsä. Se on oikein tuskallista minulle, sen vakuutan sinulle. Hänen kauttansa tulisi oloni pankissa mahdottomaksi kärsiä.

_Nora._ Torvald, tuolla kaikella et tarkoita mitään.

_Helmer._ Vai niin? Miks'en?

_Nora._ Et, sillä ovathan nämä kaikki vain turhapäisiä syitä.

_Helmer._ Mitä sanot? Turhapäisiäkö? Olenko minä mielestäsi turhamielinen?

_Nora._ Et, päinvastoin, Torvald-kulta; ja juuri sen vuoksi --

_Helmer._ Ykskaikki; sinä sanot syyni turhapäisiksi; siispä lienen itsekin turhamielinen. Turhamielinen! Vai niin! -- No, tästä totta tosiaan pitää tehdä loppu. _(menee etuhuoneen ovelle ja kutsuu:)_ Leena!

_Nora._ Mitäs aiot?

_Helmer. (hakee papereistaan.)_ Tehdä lopun.

_(Sisäpiika tulee.)_

_Helmer._ He! otappas tää kirje ja mene kohta alas. Hae joku kaupungin sanansaattaja ja käske heti paikalla toimittaa se perille. Mutta joutuun. Adressi on päälle kirjoitettu. He tässä rahaa.

_Piika._ Hyvä on. _(hän lähtee kirjettä viemään.)_

_Helmer. (panee paperinsa kokoon.)_ Kas näin, minun pikku visapääni.

_Nora. (hengästyneenä.)_ Torvald -- mikä kirje se oli?

_Helmer._ Erokirja Krogstad'ille.

_Nora._ Peruuta se, Torvald! Vielä on aika. Voi, Torvald, peruuta se! Tee se minun tähteni -- itsesi tähden; lastemme tähden! Kuuletkos, Torvald; tee se! Et tiedä, mitä pahaa tämä voi tuottaa meille kaikille.

_Helmer._ Jo on liika myöhäistä.

_Nora._ Niin, liika myöhäistä.

_Helmer._ Nora-kulta, minä annan tämän tuskasi anteeksi, vaikka se oikeastaan on häpäisevä minulle. Niin, sitä se on! Vai eikö olisi minulle häpäiseväinen tuo luulosi, että minun tarvitsisi peljätä tuommoisen nurkkakirjuri-rentun kostoa? Mutta kuitenkin annan sen sinulle anteeksi, koska se samassa osoittaa sinun syvää rakkautta minuun. _(syleilee häntä.)_ Niin pitää olla, oma armas Noraseni. Tulkoon nyt vaan, mitä tulleekin. Saatpa nähdä, että kun asia oikein vaatii, minussa on niin hyvin miehen mieli kuin miehen voima. Saatpa nähdä, että minussa on mies kaikkea kestämään.

_Nora. (peljästyneenä.)_ Mitä sillä tarkoitat?

_Helmer._ Kaikkea, sanon --

_Nora. (vakautuen.)_ Sitä et saa koskaan ikipäivinä tehdä.

_Nora._ Hyvä on; niin kannamme kuorman yhdessä, Nora -- niinkuin miehen ja vaimon sopii. Se on, niinkuin olla pitää. _(hyväilee häntä)_ Oletkos nyt tyytyväinen? Kas niin, kas niin; ei ole tarvis noita pelollisia kyyhkysensilmiä. Eihän koko asiassa ole muuta kuin aivan perättömiä luuloja. -- Nyt sinun pitäisi tanssia kerta Tarantella-tanssi läpi ja harjoittaa tamburinon lyöntiä. Minä menen sisäkamariini ja panen väli-oven kiinni, niin en kuule mitään; peuhaa sinä täällä vaikka kuinka paljon. _(kääntyy ovessa.)_ Ja kun Rank tulee, sano hänelle, mistä hän saa minut tavata. _(Hän nyykähyttää päätä vaimolleen jäähyväisiksi, menee papereineen kamariinsa ja panee oven kiinni jälkeensä.)_

_Nora. (hurjistuneena tuskasta, seisoo kuin paikkaansa kiinninaulittuna, kuiskaa.)_ Hänen sydämmensä salli hänen tehdä näin. Hän tekee sen. Hän tekee sen, vaikka mitä tapahtuisi. -- Ei, ei koskaan sinä ilmoisna ikänä tätä! Ennen vaikka mitä! Pelastusta --! Mikä neuvoksi -- _(Kello soi etuhuoneessa.)_ Tohtori Rank --! Ennen vaikka mitä! Ennen _kaikkea_ muuta, mitä ikinä lieneekin!

_(Hän pyyhkäisee kasvojaan, hillitsee tuskansa, menee ja avaa oven. Tohtori Rank seisoo siellä ulkona ja ripustaa juuri turkkinsa naulaan. Seuraavan keskustelun aikana alkaa pimetä.)_

_Nora._ Hyvää päivää, tohtori Rank. Tunsinpa teidät soittamisestanne. Mutta älkää nyt menkö sisään Torvald'in luokse; hänellä on, luulen ma, jotakin työtä.

_Rank._ Entäs teillä?

_Nora. (astuen saliin ja pannen kiinni oven tohtorin jälkeen.)_ Kyllähän te sen tiedätte -- teidän varallenne on minulla aina hiukkanen aikaa.

_Rank._ Kiitoksia siitä. Sitä aion käyttää hyväkseni niin kauan kuin voin.

_Nora._ Mitä te sillä tarkoitatte? Niin kauan kuin voitte?

_Rank._ Juuri niin. Peljästyttekö niistä sanoista?

_Nora._ Onpas se hyvin kummallinen puhe. Pitäiskö sitten jotain tapahtuman?

_Rank._ Tapahtuva on se, jonka jo kauan olen tiennyt tapahtuvaksi. Vaan en tosin uskonut sen tapahtuvan niin pian.

_Nora. (tarttuu häntä käsivarteen.)_ Mitä te olette saanut tietää? Tohtori Rank, teidän pitää virkkaa se minulle!

_Rank. (istahtaa uunin viereen.)_ Minun loppuni on tulossa. Siihen ei voi tehdä mitään.

_Nora. (hengähtää helpommin.)_ Teidänkö --?

_Rank._ Kenenkäs muun sitten? Ei auta valehdella itselleen. Minä olen viheljäisin kaikista hoidettavistani sairaista, rouva Helmer. Juuri näinä päivinä olen läpitutkinut kaikki sisälliset tilikirjani. Konkurssi. Kuukauden kuluttua kenties jo makaan ja mätänen tuolla kirkkomaassa.

_Nora._ Hyi, kuinka ilkeästi te puhutte.

_Rank._ Asia onkin hiiden ilkeä. Mutta pahin on, että sen edellä käy niin paljon muuta ilkeyttä. Yksi seikka on minulla vielä tutkimatta; kun se on suoritettu, tiedän jokseenkin, milloin loppu alkaa. Tahdonpa sanoa teille jotakin. Helmer'in hieno luonto on niin kovasti vastahakoinen kaikelle inhottavalle. En tahdo, että hän tulee minun sairashuoneeseni --

_Nora._ Mutta tohtori Rank --

_Rank._ Minä en tahdo että hän tulee sinne. Minä suljen oveni häneltä. -- Niin pian kuin olen saanut täyden selvän pahimmasta, lähetän teille käyntikorttini, musta risti nimeni päälle piirustettuna, ja silloin tiedätte tuon inhottavan hävityksen alkaneen työtänsä.

_Nora._ No, mutta tänään te olette aivan hurja. Ja minä, joka niin mielelläni olisin suonut, että olisitte olleet oikein hyvällä tuulella.

_Rank._ Kuolema rinnassako? -- Ja kun minun näin pitää kärsiä rangaistusta toisen tähden. Onkos siinä kohtuutta? Ja jokaikisessä perheessä on tavalla tai toisella tuommoinen leppymätön kosto kärsittävänä -- --

_Nora. (peittää käsillä korviansa)._ Joutavia! Ollaan iloiset! Ollaan iloiset!

_Rank._ Ei mar' siinä ole muuta kuin naurettavaa koko asiassa. Minun viattoman selkäpii-parkani täytyy kivistää isäni lystien luutnantinpäivien tähden.

_Nora (vasemmalla puolella pöydän ääressä.)_ Olihan hän niin ahne parsseille ja hanhenmaksa-pasteijalle. Eikö niin?

_Rank._ Niin oli; ja myös tryffeli-sienille.

_Nora._ Niin; oikein, tryffeli-sienille. Ja ostereillekin, luulen ma?

_Rank._ Myös ostereille, ostereille; se on tietty.

_Nora._ Ja sitten vielä kaikille noille portviineille ja sampanjoille lisäksi. Surkeata on että kaikki nuo hyvät herkut tekevät niin pahaa selkäpiille.

_Rank._ Varsinkin että ne tekevät pahaa semmoisellekin selkäpii-raukalle, joka ei niistä ole saanut vähintäkään maistaa.

_Nora._ Niin, niin, sehän se on kaikkein surkein.

_Rank. (katsoo tarkastellen rouvaan.)_ Hm!

_Nora. (tuokion kuluttua.)_ Miksi te hymyilette?

_Rank._ En minä; te hymyilitte.

_Nora._ Enkä, tehän hymyilitte, tohtori Rank!

_Rank. (nousee.)_ Olettepa toki suurempi veitikka, kuin mitä minä luulin.

_Nora._ Olen tänään niin hullunkurisella tuulella.

_Rank._ Siltä näyttää.

_Nora. (laskien molemmat kätensä tohtorin olkapäälle.)_ Hyvä, hyvä tohtori Rank, te ette saa näin kuolla ja jättää Torvaldia ja minua.

_Rank._ Oh, se kaipaus teiltä kyllä pian haihtuu. Se, joka menee pois, unohtuu pian.

_Nora. (katsoo pelollisesti häneen.)_ Niinkös te luulette?

_Rank._ Löydetään pian toisia ystäviä, ja niin --

_Nora._ Kukas löytää toisia ystäviä?

_Rank._ Sen teette sekä te että Helmer, kun minä olen poissa. Itse oletten jo hyvän matkan sillä tiellä, luullakseni. Mitäs tuolla rouva Lindellä oli asiaa tänne eilen illalla?

_Nora._ Ahaa -- ettehän toki liene mustasukkainen Kristiina-paralle?

_Rank._ Niinpä olen. Hän on perivä minun sijani tässä talossa. Kun minulle on tullut este, on kenties tää rouva --

_Nora._ Hist! älkää puhuko niin kovaan; hän on tuolla kamarissa.

_Rank._ Vai tänään myös? Enkös sitä sanonut!

_Nora._ Hän on vain täällä pukuani ompelemassa. Herrainen aika, kuinka järjetön te olette! _(istahtaa sohvalle.)_ Olkaa nyt kiltti, tohtori Rank; huomenna saatte nähdä, kuinka kauniisti minä tanssin, ja silloin voitte kuvitella mielessänne, että minä teen sen ainoasti teidän mieliksenne -- ja tietysti myös Torvald'ille mieliksi; se on tietty. _(ottaa kaikellaista ulos vakasta.)_ Tohtori Rank; käykääpä tänne näin istumaan, niin näytän teille jotain.

_Rank (istahtaa.)_ No mitä sitten.

_Nora._ Kas tässä. Katsokaas!

_Rank._ Silkkisukkia.

_Nora._ Ihonkarvaisia. Eikö ne ole somia? No niin, nyt on täällä niin hämärä; mutta huomenna -- Ei, ei, ei -- ette saa katsella muuta kuin jalkapuolta. No, no, vaikkapa sentään varttakin katselisitte.

_Rank._ Hm -- --

_Nora._ Miksi te näytätte niin tarkastavaiselta? Ettekö luule niiden sopivan?

_Rank._ Siitä minulla ei millään lailla voi olla perustettua arvelua.

_Nora (katsahtaa häneen.)_ Hyi teitä! _(huiskahtaa häntä sukilla korville.)_ Kas tuossa saatte! _(panee taas sukat kokoon.)_

_Rank._ Ja mitä muita koreuksia vielä saan nähdä?

_Nora._ Ette saa nähdä mitään enempää, kun ette ole siivo. _(hän hyräilee vähäisen ja hakee jotain kalujen seasta.)_

_Rank (kun hetkinen on oltu vaiti.)_ Kun näin ystävällisesti istun tässä yhdessä teidän kanssanne en voi ajatella -- en voi ollenkaan käsittää -- mikä minusta olisi tullut, jos en koskaan olisi joutunut tähän taloon.

_Nora (hymyilee.)_ Kylläpä minä uskon, että te sangen hyvin viihdytte meidän luonamme.

_Rank (hiljemmin, katsoen eteensä.)_ Ja kun nyt täytyy lähteä ja jättää tämä kaikki --

_Nora._ Mitä vielä; ette te lähde pois täältä.

_Rank (niinkuin ennen.)_ -- eikä voi jättää jälkeensä edes mitään pienintä kiitollisuuden merkkiäkään tuskinpa haihtuvaisen kaipauksen -- ei muuta kuin tyhjän paikan, jonka ken tahansa voi täyttää.

_Nora._ Ja jos nyt pyytäisin teiltä --? Ei --

_Rank._ Mitä?

_Nora._ Suurta ystävyyden osoitusta --

_Rank._ Niinkö?

_Nora._ Ei, tarkoitan -- sanomattoman suurta aputyötä.

_Rank._ Tahtoisitteko todella _yhden_ kerran saattaa minut niin onnelliseksi?

_Nora._ Mutta ettehän ollenkaan tiedä mitä se on.

_Rank._ No niin; virkkakaa se sitten.

_Nora._ Mutta en voi, tohtori Rank; -- se on jotakin niin sanomattoman paljon -- sekä neuvo että apu ja ystävyyden työ --

_Rank._ Sitä parempi. En voi käsittää mitä te tarkoitatte. Mutta puhukaa siis. Ettekö luota minuun?

_Nora._ Kyllä luotan niinkuin en keneenkään muuhun. Te olette minun uskollisin ja paras ystäväni, sen kyllä tiedän. Sentähden tahdonkin virkkaa sen teille. No niin, tohtori Rank; on asia, jota estämään te voitte auttaa minua. Te tiedätte kuinka sanomattoman syvästi Torvald rakastaa minua; hän ei silmänräpäystäkään epäilisi, jos hänen tulisi heittää henkensä minun puolestani.

_Rank (kallistuen Noran puoleen.)_ Nora -- luulettenko sitten hänen olevan ainoan -- --?

_Nora (vähäisen säpsähtäin.)_ Joka -- --?

_Rank._ Joka iloisesti heittäisi henkensä teidän puolestanne.

_Nora (raskaasti.)_ Vai niin.

_Rank._ Olin vannonut sydämmessäni, että teidän pitäisi saada se tietää, ennen kuin minulle tulee lähtö. Parempaa tilaisuutta en koskaan voisi löytää. -- Niin, Nora, nyt te sen tiedätte. Ja nyt te siis myös tiedätte, voivanne minulle uskoa kaikki, niinkuin ei kellenkään muulle.

_Nora (nousee; sanoo tyynesti ja hätäilemättä.)_ Antakaa sijaa, että pääsen pois täältä.

_Rank (antaa sijaa, mutta jääpi istumaan.)_ Nora --

_Nora (Etuhuoneen ovella.)_ Leena, tuo lamppu sisään. -- _(menee uunin puolelle.)_ Voi, hyvä tohtori Rank, tämä oli teiltä oikein pahasti tehty.

_Rank (nousee.)_ Että olen rakastanut teitä yhtä syvästä sydämmestä kuin suinkin joku ihminen? Oliko se pahasti tehty?

_Nora._ Ei, vaan että te sen virkatte minulle. Eihän se ollut millään muotoa tarpeellista --

_Rank._ Mitä te tarkoitatte? Tiesittekö te sitten --?

_(Sisäpiika tuopi sisään lampun, asettaa sen pöydälle ja lähtee jälleen pois.)_

_Rank._ Nora -- rouva Helmer -- sanokaa minulle, tiesittekö jo jotain?

_Nora._ Oh, tiedänkö minä siitä, mitä tiesin, mitä en? En tosiaan taida sitä sanoa teille --! Että voitte olla niin kömpelö, tohtori Rank! Olihan kaikki niin hyvin.

_Rank._ No, kumminkin on teillä nyt se varma tieto, että koko minun henkeni ja sieluni on teille alttiina. Puhukaa siis suoraan.

_Nora (katsoo häneen.)_ Tämän jälkeenkö?

_Rank._ Minä pyydän teitä, antakaa minun saada tietää mitä se oli.

_Nora._ Nyt ette saa mitään tietää.

_Rank._ Saan, saan. Älkää minua näin rangaisko. Sallikaa minun tehdä teidän puolestanne, mitä ihmiselle on mahdollista.

_Nora._ Nyt te ette voi tehdä mitään puolestani. -- Muuten, enpä tarvitsekaan mitään apua. Ne oli vaan turhia mielenkuvitelmiani, sen saatte nähdä. Aivan niin ne ovat. Tietysti! _(istahtaa liekkutuolille; katsoo tohtoriin ja hymyilee.)_ Niin, olettepa te oikein soma veitikka, tohtori Rank! Ettekö itsekin häpeä nyt kun lamppu on tuotu sisään?

_Rank._ En; oikeastaan en. Mutta kenties minun nyt pitäisi lähteä pois -- ijäksi?

_Nora._ Ei, sitä ette suinkaan saa tehdä. Teidän tietysti pitää tulla tänne niinkuin ennenkin. Tiedättehän, ettei Torvald voi olla ilman teidän seurattanne.

_Rank._ Niin, mutta _te?_

_Nora._ Oh, minun mielestäni tulee aina niin erinomaisen hauska, kun te ilmautte taloon.

_Rank._ Se se juuri viekoitti minut harhatielle. Teistä on mahdoton saada selvää. Monta kertaa on minusta tuntunut, ikäänkuin te melkein yhtä mielellänne pitäisitte seuraa minun kanssani kuin Helmerinkin kanssa.

_Nora._ Niin, näettenkös, onhan ihmisiä, joita yli kaikkein rakastaa, ja toisia, joiden kanssa melkein mieluimmin pitää seuraa.

_Rank._ No, saattanee siinä olla jotain perää.

_Nora._ Vanhassa kodissani rakastin tietysti isääni yli kaikkein. Vaan kuitenkin oli minusta aina niin sanomattoman hauska, kun voin salaa pujahtaa piikakamariin; sillä ne eivät ojentaneet minua koskaan; ja sitten ne aina juttelivat niin lystejä asioita keskenänsä.

_Rank._ Ahaa, vai _niiden_ sijaan sitten minä tulin.

_Nora (kavahtaa ylös ja tohtorin luokse.)_ Voi, hyvä kiltti tohtori Rank, enhän sitä tarkoittanut. Mutta voittehan toki ymmärtää, että Torvald on minulle samoin kuin isäni ennen --

_(Sisäpiika tulee etuhuoneesta.)_

_Sisäpiika._ Rouva! _(kuiskaa ja ojentaa käyntikortin.)_

_Nora (katsahtaa korttiin.)_ Ah! _(pistää kortin taskuunsa.)_

_Rank._ Mikä nyt on hätänä?

_Nora._ Ei, ei, ei mitään; se on vain --; se on minun uusi pukuni --

_Rank._ Kuinka? Tässähän teidän pukunne on.

_Nora._ Niin se; mutta tuo tuolla on toinen; olen sen teettänyt --; Torvaldin ei pidä saada siitä tietoa --

_Rank._ Ahaa, vai siinäkö se nyt on, se suuri salaisuus.

_Nora._ Niin onkin; menkää nyt vaan Torvald'in luokse; hän istuu sisäkamarissaan; pidättäkää häntä niin kauan --

_Rank._ Olkaa huoletta; ei hän pääse irti minusta. _(menee Helmer'in kamariin.)_

_Nora (piijalle.)_ Ja hän on kyökissä odottamassa?

_Sisäpiika._ On, hän tuli takarappuisista ylös --

_Nora._ Vaan etkö sanonut, että täällä oli vieras?

_Sisäpiika._ Sanoin, mutta eipä siitä apua.

_Nora._ Hän ei siis tahdo mennä pois?

_Sisäpiika._ Ei, hän ei sano menevänsä, ennen kuin on päässyt rouvan puheille.

_Nora._ Anna hänen sitten tulla sisään; mutta hiljaa. Leena, siitä et saa puhua kellenkään mitään; se on salaisuus, jolla aion äkkiluulematta ilahuttaa miestäni.

_Sisäpiika._ Kyllä, kyllä, minä ymmärrän -- _(menee ulos.)_

_Nora._ Tuo kauhea tapaus on tulossa. Se tapahtuu kuitenkin. Ei, ei, ei, se ei voi tapahtua; se ei saa tapahtua. _(hän menee ja lukitsee Helmer'in oven.)_

_(Sisäpiika avaa etuhuoneen oven asian-ajaja Krogstad'ille ja panee sen sitten kiinni. Krogstad on matkapuvussa, turkissa, päällyssaappaissa ja puuhkalakissa.)_

_Nora (menee hänelle vastaan.)_ Puhukaa hiljaa; mieheni on kotona.

_Krogstad._ No, olkoon vain!

_Nora._ Mitä te tahdotte minulta?

_Krogstad._ Saada selvää eräästä asiasta.

_Nora._ Niin puhukaa joutuun. Mitä se on?

_Krogstad._ Tiedättehän että olen saanut virka-eron.

_Nora._ En voinut sitä estää, herra Krogstad. Olen ponnistanut ja pitänyt puoltanne viimeiseen asti, mutta siitä ei ollut apua.

_Krogstad._ Niin vähänkö teidän miehenne teitä rakastaa? Hän tietää mihin vaaraan minä teidät voin saattaa, ja kuitenkin hän uskaltaa --

_Nora._ Kuinka te voitte luulla hänen saaneen sitä tietää?

_Krogstad._ Ei, enhän sitä nyt luullutkaan. Eihän olisikaan meidän siivon Torvald Helmer'in tapaista näyttää niin paljon miehuutta --

_Nora._ Herra Krogstad, minä vaadin että puhutte kunnioituksella miehestäni.

_Krogstad._ Kyllä mar', kaikella velvollisella kunnioituksella. Mutta koska te, rouva, pidätte tämän niin petollisesti salassa, niin voinen arvata, että te myös eilisestä asti olette saaneet vähän paremmin selville, mitä te oikeastaan olette tehneet?

_Nora._ Paremmin kuin mitä _te_ koskaan voisitte neuvoa minulle.

_Krogstad._ Mitäs tämmöinen huono lakimies kuin minä --

_Nora._ Mitä minulta tahdotte?

_Krogstad._ Tahdoinpa vaan nähdä, kuinka te voitte, rouva Helmer. Olette näet olleet mielessäni koko päivän. Onpa myös velkojen sisään-ajajalla, nurkkakirjurilla, -- sanalla sanoen, tämmöiselläkin miehellä kuin minä hiukkasen sitä, mitä sanotaan sydämmeksi.

_Nora._ Osoittakaa se sitten; muistakaa minun pienet lapseni.

_Krogstad._ Oletteko te ja teidän miehenne muistaneet minun lapsiani? Mutta se voi nyt olla ykskaikki. Sen vain arvelin sanoa teille, ettei teidän huoli antaa tämän asian liioin rasittaa mieltänne. Ensiksikin minä en aio vetää sitä oikeuteen.

_Nora._ Ette suinkaan; eikö niin; senhän tiesin.

_Krogstad._ Voihan koko asia tulla laitetuksi kaikessa sovinnossa; sen ei ollenkaan tarvitse päästä koko maailman tiettäväksi; se jääpi meidän kolmen kesken.

_Nora._ Minun mieheni ei pidä koskaan saada tietoa tästä.

_Krogstad._ Milläs te tahdotte sitä estää? Voitteko kenties vielä suorittamatta olevan velan maksaa?

_Nora._ En, en nyt kohta.

_Krogstad._ Vai onko teillä kenties mitään keinoa näinä päivinä saada rahat kokoon?

_Nora._ Ei mitään keinoa, jota tahtoisin käyttää.

_Krogstad._ Paitsi sitä, ei siitä nyt olisi ollutkaan teillen apua. Jos teillä nyt tässä olisi vaikka kuinka suuret summat selvää rahaa kädessänne, niin ette saisi velkakirjaanne minulta.

_Nora._ Selittäkää sitten minulle, mihin te aiotte sitä käyttää.

_Krogstad._ Aion vain pitää sen tallella, -- pitää sen hallussani. Ei kukaan syrjäinen saa siitä mitään vihiä. Jos teillä siis kenties on mielessä yksi tai toinen epätoivoinen tuuma --

_Nora._ Niin on minulla.

_Krogstad._ -- jos teillä olisi tuuma karata pois kodistanne ja perheeltänne --

_Nora._ Niin on minulla!

_Krogstad._ -- taikka jos ajattelette jotain vieläkin pahempaa --

_Nora._ Kuinkas te sen voitte tietää?

_Krogstad._ -- niin jättäkää pois semmoiset tuumat.

_Nora._ Kuinka te voitte tietää, että _sitä_ ajattelen?

_Krogstad._ Useimmille meistä ensihetkellä lentää semmoista päähän. Minäkin ajattelin sitä; mutta eipä ollut minulla siihen uskallusta --

_Nora. (painuneella äänellä.)_ Eikä minullakaan.

_Krogstad (helpommin hengittäen.)_ Eikö niin; teillä ei ole uskallusta siihen, ei teilläkään?

_Nora._ Ei ole; ei ole.