Part 4

Kuulijakunta oli nyt elpynyt mitä parhaalle tuulelle, valmiina heruttelemaan tilaisuudesta kaiken huvin, mitä saatavissa oli. Useat yhdeksäntoistalaiset nousivat kalpeina ja hädissään ja alkoivat raivata tietänsä käytäviä kohden, mutta joukko ääniä epäsi:

-- Ovet, ovet -- sulkekaa ovet; yksikään lahjomaton ei saa lähteä! Istukaa, jokainoa!

Käskyä toteltiin.

-- Onkikaa taas! Lukekaa! lukekaa!

Puheenjohtaja kopeloitsi taskuaan ja taaskin alkoivat tutut sanat kirpoilla hänen huuliltaan: -- "Sinä et suinkaan ole huono mies --"

-- Nimi! nimi! Mikä on hänen nimensä?

-- L. Ingoldsby Sargent.

-- Viisi valittua! Esikuvia lisää! Jatkakaa, jatkakaa!

-- "Sinä et suinkaan ole huono --"

-- Nimi! nimi!

-- Nicholas Whitworth.

-- Hurei! hurei! esikuvia, hei!

Joku piipatti sekaan ja alkoi laulaa näitä loppusointuja sillä viehättävällä "Mikadon" säveleellä, jonka alkusanat kuuluvat: "Kun peljätä mies sulo-impeä ties". Kuulijakunta yhtyi riemastuen huikkaamaan, sitten joku parahiksi tekaisi toisen säkeen --

"Se aina muistakaa --"

ja yleisö kertasi sen voimallisesti. Kolmas säe kajahti samaan menoon --

"Hadleyburgihin vie pyhä hurskauden tie --"

joka niinikään veisattiin yhteisvoimin. Viimeisen säveleen häipyessä nousi korkeana ja selkeänä Jack Hallidayn ääni, loppusäkeellä kuormitettuna --

"esikuvia meiltä saa!"

ja tämä toistettiin jymisevällä innostuksella. Onnellinen yleisö alotti sitten uudestaan alusta ja veisasi kaikki neljä säettä kahteen kertaan, suunnattomalla vauhdilla ja ponnella, lopettaen yhdeksänkertaisella huikealla eläköön-huudolla "Lahjomattomalle Hadleyburgille ja kaikille sen lahjomattomuuden esikuville, jotka tänä iltana huomaamme täysipainoisuuden leiman ansaitseviksi".

Sitten alettiin puheenjohtajaa jälleen joka taholta hätistellä:

-- Jatkakaa! jatkakaa! Lukekaa! lukekaa lisää! Lukekaa koko saaliinne!

-- Oikein -- jatkakaa! Me voitamme iankaikkisen kuuluisuuden!

Kymmenkunta miestä kohosi nyt seisaalleen ja alkoi tehdä vastalauseita. He väittivät mokoman ilveilyn olevan jonkun kunnottoman koiruksen työtä ja koko kunnan solvausta. Epäilemättä olivat kaikki nimikirjotukset väärennettyjä --

-- Istukaa! alas! Suu kiinni! Te tunnustatte. Tavotamme _teidän_ nimenne kohtsiltään.

-- Herra puheenjohtaja, montako kirjettä teillä on?

Puheenjohtaja laski.

-- Jo tarkastetut mukaan lukien on kirjeitä kai yhdeksäntoista.

Pilkallinen suosion myrsky puhkesi valloilleen.

-- Kenties niissä on kaikissa sama salaisuus. Esitän, että te avaatte ne kaikki ja luette jokaisen nimikirjotuksen sekä kirjelmän ensimäiset kuusi sanaa.

-- Kannatan!

Esitys hyväksyttiin suurella kohinalla. Silloin ukko Richards-parka kohosi istuimeltaan, ja hänen vaimonsa nousi seisomaan hänen viereensä. Tämän pää oli kumarassa, jottei kukaan olisi nähnyt hänen kyyneliänsä. Hänen miehensä pisti käsivartensa hänen kainaloonsa ja siten aviokumppaniansa tukien alkoi vapisevalla äänellä puhua:

-- Ystävät, te olette tunteneet meidät kaksi -- Maryn ja minut -- koko elämämme ajan, ja luullakseni olette pitäneet meistä ja kunnioittaneet meitä --

Puheenjohtaja keskeytti hänet:

-- Sallikaa minun. On ihan totta -- tuo mitä sanotte, mr. Richards; tämä kaupunki _tuntee_ teidät kaksi; se _pitää_ teistä; se _kunnioittaa_ teitä; vieläpä _rakastaakin_ teitä --

Hallidayn ääni kajahti:

-- Se on täysipainoinen totuus sekin! Jos puheenjohtaja on oikeassa, niin vahvistakoon sen yleisö. Nouskaa! Nyt siis -- hip! hip! hip! -- kaikki yhtaikaa!

Kuulijakunta nousi yhtenä joukkona, kääntyi innostuneesti päin ijäkästä paria, täytti ilman liehuvien nenäliinojen tuiskulla ja hurrasi sydämensä pohjasta.

Puheenjohtaja jatkoi sitten:

-- Minä tarkotin sanoa: Me tunnemme teidän hyväsydämisyytenne, mr. Richards, mutta nyt ei ole hetki sopiva armeliaisuuden osottamiseen pahoin tehneitä kohtaan. -- (Huutoja. -- Oikein! niin juuri! --) -- Näen jalomielisen tarkoituksenne kasvoistanne, mutta minä en voi sallia teidän pyydellä sääliämme näiden miesten hyväksi --

-- Mutta minä aijoin --

-- Istuutukaahan, mr. Richards. Meidän täytyy tarkastaa loputkin kirjelmät -- tätä vaatii selvä kohtuus niitä miehiä kohtaan, jotka jo on paljastettu. Niin pian kuin se on tehty, saatte te puheenvuoron -- siitä annan sanani.

_Monta ääntä_. -- Oikein! -- puheenjohtaja on oikeassa -- ei sovi nyt keskeytellä! Jatkakaa! -- nimet! nimet! -- hyväksytyn päätöksen mukaan!

Vanha pariskunta istuutui vastahakoisesti ja mies kuiskasi vaimolleen: -- On surkean kovaa joutua odottamaan; häpeä koituu suuremmaksi kuin konsanaan, kun he huomaavat, että me aijoimme anoa sääliä vain _itsellemme_.

Nimien julistaminen sai taas remun puhkeamaan.

-- "Sinä et suinkaan ole huono mies --" Nimikirjotus: Robert J. Titmarsh.

-- "Sinä et suinkaan ole huono mies --" Nimikirjotus: Eliphalet Weeks.

-- "Sinä et suinkaan ole huono mies --" Nimikirjotus: Oscar B. Wilder.

Tällöin keksi kuulijakunta ottaa nuo kuusi sanaa omaksi huolekseen. Puheenjohtaja oli siitä kylläkin kiitollinen. Siitälähtein hän vuoron jälkeen nosti ilmaan kunkin kirjeen ja odotti. Kuulijakunta honotti nuo kuusi sanaa tahdikkaasti ja pauhaavan juhlallisesti (rohkeasti lähennellen erästä tuttua virren säveltä): -- Sinä et su-u-inka-an ole hu-u-ono mies. -- Sitten puheenjohtaja julisti: -- Nimikirjotus: Archibald Wilcox. -- Ja niin edelleen, ja niin edelleen, nimi seulottiin nimen perästä, ja jokainen nautti yhä hurjemmaksi yltyvästä huvista, paitsi nuo yhdeksäntoista poloista. Silloin tällöin, kun joku erityisen loistava nimi kajahti, pani kokous puheenjohtajan odottamaan sen aikaa kuin väkijoukko veisasi koko koetushuomautuksen alusta loppusanoihin asti: -- Ja joudut helvettiin tai hadleyburgilaisten pariin -- koeta edes saada edellinen vaihtoe-e-hto! -- Näissä erityistapauksissa he lisäsivät suurenmoisen, tuskaisen ja vaikuttavan: _A-a-a-a-men!_

Luettelo hupeni, hupeni, hupeni, ukko Richards-paran pitäessä muistissaan nimien lukumäärää, luimistellen milloin hänen omaansa muistuttava nimi julistettiin ja surkeassa jännityksessä odottaen sitä hetkeä, jolloin hänen nöyryyttäväksi oikeudekseen koituu nousta Maryn kanssa ja lopettaa puolustuksensa, jonka sanoja hän hautoi mielessään: -- ... sillä tähän asti emme ole koskaan tehneet mitään väärää, vaan nuhteettomina vaeltaneet nöyrää tietämme. Me olemme hyvin köyhiä, me olemme ijäkkäitä; ei ole meillä lasta eikä läheistä apunamme. Kiusaus oli ankara, ja me lankesimme. Aikomuksenani oli äsken noustessani tehdä tunnustus ja anoa, ettei minun nimeäni kuulutettaisi tässä julkisessa paikassa, sillä meistä tuntui siltä kuin emme olisi voineet sitä kestää; mutta minut ehkäistiin. Se oli kohtuullista; meidän tuli kärsiä muiden mukana. Se on ollut meille kovaa. Ensi kertaa olemme konsanaan kuulleet nimemme kenenkään huulilta tahrattuna kirpoavan. Olkaa armeliaita -- parempien päivien tähden; tehkää häpeämme niin keveäksi kantaa kuin säälinne sallii. -- Tällä kohtaa hänen mietiskelyänsä Mary nyhjäsi häntä, huomatessaan hänen ajatustensa harhailevan. Yleisö veisaili: -- Sinä et su-u-inka-an j.n.e.

-- Ole valmiina, -- kuiskasi Mary. -- Sinun nimesi tulee nyt; hän on lukenut kahdeksantoista.

Veisuu taukosi.

-- Seuraava! seuraava! seuraava! -- hälistiin joka taholta.

Burgess pisti kätensä taskuunsa. Vanha pariskunta alkoi vavisten nousta. Burgess kopeloi hetkisen ja sanoi sitten:

-- Huomaan lukeneeni ne kaikki.

Ilosta ja kummastuksesta pyörtymäisillään vaipui pariskunta istumaan ja Mary kuiskasi:

-- Voi, Jumalan kiitos, me olemme pelastetut! -- hän on hukannut meidän vastauksemme -- en tätä antaisi sadastakaan tuollaisesta säkistä!

Yleisö puhkesi "Mikado"-jääryttelyynsä ja lauloi sen kolmeen kertaan yhä yltyvällä innostuksella, nousten seisaalleen, kun kolmannen kerran jouduttiin loppusäkeeseen --

"esikuvia meiltä saa!"

ja lopettaen eläköön-huudoilla "Hadleyburgin puhtaudelle ja sen kahdeksalletoista edustajalle".

Sitten Wingate, satulaseppä, nousi pystyyn ja esitti hurrattavaksi "kaupungin kunnollisimmalle miehelle, kaupunkikunnan ainoalle huomattavalle jäsenelle, joka ei yrittänyt varastaa noita rahoja -- Edward Richardsille".

Yleisö hurrasi voimakkaasti ja liikuttavan sydämellisesti. Sitten joku ehdotti, että "Richards valitaan nyt autuaan Hadleyburg-tarun ainoaksi vartiaksi ja esikuvaksi, vallalla ja oikeudella nousta ja katsoa koko pilkallista maailmaa päin naamaa".

Hyväksyttiin huutoäänestyksellä; sitten he lauloivat "Mikadon" taaskin ja lopettivat säkeellä:

"_Yks'_ esikuva jäädä saa!"

Nyt syntyi tovin pysähdys, sitten:

_Ääni_. -- No, niin, kukas säkin saa?

_Nahkuri_ (katkeralla ivalla): -- Sehän on yksinkertaista. Rahat on tasattava noiden kahdeksantoista lahjomattoman kesken. He antoivat pulaan joutuneelle muukalaiselle kaksikymmentä dollaria kukin -- ja tuon huomautuksen -- vuoronsa jälkeen: kaksikymmentäkaksi minuuttia kesti kulkueen marssia hänen ohitseen. Varustivat muukalaisen pohjapääomalla -- koko summa 360 dollaria. Hehän vain tahtovat lainansa takaisin -- korkoineen -- neljäkymmentätuhatta dollaria kaikkiaan.

_Monta ääntä_ (pilkallisesti). -- Niin oikein! Tasanjako! Tasanjako! Olkaa armeliaita köyhille -- älkää antako heidän odotella ropojansa!

_Puheenjohtaja_. -- Järjestykseen! Luen nyt muukalaisen toisen kirjelmän. Se kuuluu: "Jos mitään hakijaa ei esiinny (pontevia ähkäisyjä), niin pyydän teitä avaamaan säkin ja luovuttamaan rahat kaupunkinne pääporvareille, heidän talletettavakseen rahastona (Hautoja. -- Oi! Hoi! Hei! --) ja käytettäväkseen sellaisin tavoin, jotka heistä näyttävät parhaiten edistävän ja turvaavan kuntanne ylvästä lahjomattoman rehellisyyden mainetta (huudahteluja) -- mainetta, jota heidän nimensä ja ponnistuksensa kirkastavat uudella ja kauvas ulottuvalla hohteella." -- (Jyrisevää ivallisen suosion ilmaisua.) Siinä näkyykin olevan kaikki. Ei -- tässä on jälkilisäys:

"J.K. -- _Hadleyburgin kansalaiset_: Ei ole mitään koetushuomautusta -- kukaan ei ole mitään huomauttanut. (Suurta hämmästelyä.) Ei ole ollut köyhää muukalaista, ei kahdenkymmenen dollarin almua eikä sen johdosta lausuttua siunausta ja kohteliaisuutta -- keksitty on koko juttu. (Yleistä sorinaa sekä ihmettelyn ja raton hälinää.) Sallikaa minun kertoa tarinani -- en siihen montakaan sanaa tarvitse. Kuljin kerran kaupunkinne kautta, ja minua loukattiin syyttäni syvästi. Kuka tahansa muu olisi tyytynyt ampumaan teistä jonkun ja pitämään asian sillä kuitattuna, mutta minusta se olisi ollut mitätön kosto, ja riittämätön, sillä kuolleet eivät _kärsi_. Sitä paitsi en voinut ampua teitä kaikkia -- eikä missään tapauksessa sekään olisi minua tyydyttänyt, sellainen mies olen minä. Tahdoin vahingoittaa jokainoaa asukasta, miestä kuten naistakin -- en ruumiin ja rahan puolesta, vaan heidän turhamaisuutensa kannalta, sillä se kohta on heikoissa ja hupsuissa ihmisissä kipein. Niinpä tekeysin toiseen asuun ja tulin teitä tutkiskelemaan. Te olitte helppo saalis. Teillä oli vanha ja korskea rehellisyyden maine, ja luonnollisesti te olitte siitä ylpeitä -- se oli teidän aarteittenne aarre, teidän silmäteränne. Heti kun huomasin teidän huolellisesti ja valppaasti varjelevan itseänne ja lapsianne _kiusaukselta_, tiesin miten menetellä. Te yksinkertaiset sielut, heikkoakin heikompi on hyve, jota ei ole tulessa karaistu. Laadin suunnitelman ja keräsin nimiluettelon. Aikeenani oli lahjoa lahjomaton Hadleyburg. Tarkoituksenani oli saattaa valehtelijoiksi ja varkaiksi lähemmä puolisataa tahratonta miestä ja naista, jotka eivät olleet eläissään virkkaneet valheen sanaa eivätkä penniäkään näpistäneet. Pelkäsin Goodsonia. Hän ei ollut Hadleyburgissa syntynyt eikä kasvanut. Pelkäsin, että jos ryhtyisin toteuttamaan juontani toimittamalla teille kirjeeni, sanoisitte te itseksenne: 'Goodson on täällä ainoa mies, joka on voinut haaskata kaksikymmentä dollaria köyhään raukkaan' -- ja silloin ette kenties nappaisi täkyäni. Mutta taivas korjasi Goodsonin; silloin tiesin hankkeeni luistavan, viritin ansani ja asetin siihen syötin. Kenties en saa pyydystetyksi niitä kaikkia, joille lähetän koetushuomautuksen, mutta enimmän osan minä kyllä saan, jos Hadleyburgin luonnetta tunnen. (Ääniä. -- Oikein -- hän sai niistä jokikisen. --) -- Uskon heidän varastavan julkista _pelurin_ rahaakin mieluummin kuin jäävän ilman, poloisten, kiusaukseen joutuneiden ja kaltoin kasvatettujen ihmisten. Toivon ikipäiviksi ja lopen nujertavan teidän turhamaisuutenne ja antavani Hadleyburgille uuden kuuluisuuden -- sellaisen joka _iskettyy_ kiinni ja leviää laajalti. Jos olen onnistunut, niin avatkaa säkki ja kutsukaa koolle Hadleyburgin maineen edistämis- ja turvaamiskomitea."

_Äänten hirmumyrsky_. -- Avatkaa se! Avatkaa! Nuo kahdeksantoista esille! Mainevaliokunta lavalle! Esiin! -- lahjomattomat!

Puheenjohtaja vihlaisi säkin auki ja keräsi kourallisen kirkkaita, leveitä, keltaisia kolikkoja, helisteli niitä ja sitten rupesi lähemmin tarkastamaan.

-- Ystävät, ne ovat vain kullattuja lyijylevyjä.

Tietoa tervehdittiin rähisevällä remulla, ja melun tauottua huikkasi nahkuri:

-- Näennäisen vanhemmuuden nojalla tässä hommassa on mr. Wilson mainekomitean puheenjohtaja. Esitän, että hän astukoon esille kumppaniensa puolesta ottamaan rahaston huostaansa.

_Sata ääntä_. -- Wilson! Wilson! Wilson! Puhe! Puhe!

_Wilson_ (vihasta väräjävällä äänellä). -- Sallikaa minun lausua, sanojani valitsematta: _hiiteen_ rahat!

_Ääni_. -- Hoo, ja hän on baptisti!

_Toinen ääni_. -- Seitsemäntoista esikuvaa jäljellä! Nouskaat, hyvät herrat, ja ottakaa vastaan luottamustoimenne!

Syntyi pysähdys -- ei vastausta.

_Satulaseppä_. -- Hra puheenjohtaja, meillä on äskeisestä ylimystöstämme toki _yksi_ jäljellä; hän tarvitsee rahaa ja ansaitsee sitä saada. Esitän, että määräätte Jack Hallidayn nousemaan sinne lavalle myymään huutokaupalla tuon säkillisen kullattuja kahdenkymmenen dollarin kolikoita ja luovuttamaan tulot oikealle miehelle -- sille miehelle, jota Hadleyburg ilomielin kunnioittaa -- Edward Richardsille.

Ehdotus saavutti innokasta kannatusta, koiran taaskin lyöttäytyessä mukaan. Satulaseppä pani huudot alkuun dollarilla, brixtonilaiset ja Barnumin edustaja kilpailivat siitä ankarasti, ihmiset hurrasivat jokaista tarjousten nousua, kiihtymys kohosi hetki hetkeltä korkeammalle, tarjoojat sisuuntuivat ja kävivät yhäti rohkeammiksi, yhä päättäväisemmiksi, huudot hypähtelivät dollarista viiteen, sitten kymmeneen, viiteenkymmeneen, sataan --

Huutokaupan alkaessa Richards hätäännyksissään kuiskasi vaimolleen: -- Voi, Mary, voimmeko sallia tämän tapahtua? Se -- se -- katsos, se on kunniapalkinto, todistus luonteen puhtaudesta, ja -- ja -- voimmeko sitä sallia? Eikö olisi minun parempi nousta ylös ja -- Oi, Mary, mitä pitäisi meidän tehdä? -- mitä ajattelet meidän -- (Hallidayn ääni: -- _Viisitoista on tarjottu! -- viisitoista säkillisestä! -- kaksikymmentä! -- hei, kiitos! -- kolmekymmentä -- kiitoksia taaskin! Kolmekymmentä ensimäinen, kolmekymmentä toinen, kol -- kuulinko neljäkymmentä? -- neljäkymmentä, oikein! Pitäkää puolianne, hyvät herrat, pitäkää! -- viisikymmentä! -- kiitoksia, uljas kansalainen! -- viidessäkymmenessä menee, viisikymmentä ensimäinen kerta! -- seitsemänkymmentä! -- yhdeksänkymmentä! -- oivallista! -- sata! -- läjätkää lisää, antakaa tulla! -- satakaksikymmentä -- neljäkymmentä! -- juuri parahiksi! -- sataviisikymmentä! -- KAKSI sataa! -- mainiota! Kuulinko kaksi s-- kiitos! kaksisataa ja viisikymmentä! --_)

-- Tässä on toinen kiusaus, Edward -- minä ihan vapisen -- mutta voi, olemmehan pelastuneet _yhdestä_ kiusauksesta, ja sen pitäisi varottaa meitä ("Kuusiko sanottiin? -- kiitos! -- kuusiko ja puoli, kuusi ja p-- SEITSEMÄN sataa!") Ja kuitenkin, Edward, kun ajattelee -- kukaan ei ep-- ("Kahdeksansataa dollaria! -- hurei! -- nostakaa yhdeksään! -- Mr. Parsons, joko sanoitte? -- kiitos! -- yhdeksän! -- tämä muhkea säkillinen puhdasta lyijyä on menossa vaivaisista yhdeksästäsadasta dollarista, kultauksinensa kaikkinensa -- hei! joko nousi? -- tuhannen! -- kiitollisin palvelijanne! -- lisäsikö joku satasen? -- säkillinen, josta koituu kuuluisin koko manter --") Voi, Edward -- (alkaen nyyhkiä), -- me olemme _kovin_ köyhiä! -- mutta -- mutta -- tee kuten parhaaksi katsot -- tee kuten parhaaksi katsot.

Edward lankesi -- toisin sanoen, hän istui alallaan, omatunto rauhattomana, mutta olosuhteitten voittamana.

Sillävälin oli eräs vieraspaikkakuntalainen, joka näytti mahdottomaksi englantilaiseksi jaarliksi sonnustautuneelta salapoliisin alokkaalta, seurannut illan tapahtumia ilmeisellä mielenkiinnolla ja tyytyväinen ilme kasvoillaan. Hän oli itsekseen huomautellut yhtä ja toista, jupisten nyt jotakin tähän tapaan: -- Noista kahdeksastatoista ei ainoakaan tee tarjouksia. Tämä ei kelpaa; minun on saatava syntymään muutos -- näytelmäni sopusuhtaisuus vaatii tätä parannusta. Heidän täytyy ostaa säkillinen, jota yrittivät varastaa; ja huikea hintakin on heidän maksettava -- jotkuthan heistä ovat rikkaita. Ja toisekseen, kun tein harhapäätelmän hadleyburgilaisesta luonteesta, on sen erehdykseni aiheuttaja oikeutettu saamaan uhkean palkinnon, ja jonkun on se maksettava. Tuo köyhä Richards-ukko on saattanut arvostelukykyni häpeään; hän on kunnon mies: en sitä ymmärrä, mutta myönnän sen. Niin, hänestä minä en pelissäni saanut otetta, ja oikeutta myöten kuuluu panos hänelle. Ja siitä tehdäänkin kelpo panos, mikäli minusta riippuu. Hän tuotti minulle pettymyksen, mutta olkoon se nyt sillään.

Hän tarkkaili tarjontaa. Tuhannessa laimistui vauhti: korotukset vähenivät joutuin. Hän odotti -- ja yhä tarkkaili. Yksi kilpailija luopui; sitten toinen ja kolmas. Hän teki nyt tarjouksen, toisenkin. Korotusten alennuttua kymmeneksi dollariksi hän lisäsi viisi; joku huusi kolme lisää; hän. odotti tuokion, paiskasi sitten viidenkymmenen dollarin nousun, ja säkki oli hänen -- 1,282 dollarista. Yleisö puhkesi hurraamaan, mutta vaikeni hänen noustessaan seisaalleen ja kohottaessaan kätensä. Hän alkoi puhua.

-- Mieleni tekee lausua pari sanaa, pyytääkseni suosiollista valtuutustanne erääseen toimenpiteeseen. Minä olen harvinaisuuksien välittäjä, ja olen paljon tekemisissä eri maiden rahatieteilijäin kanssa. Hyödyn tästä ostoksestani ihan sellaisenaankin; mutta jos hyväksytte keksimäni menetelmän, niin saan jokainoan näistä kahdenkymmenen dollarin lyijylanteista vastaamaan nimellisarvoansa kullassa ja ehkäpä enempääkin. Myöntäkää minulle siihen valtuutuksenne, niin luovutan osan voitostani mr. Richardsillenne, jonka horjumattomalle rehellisyydelle olette tänä iltana niin täydellä syyllä ja sydämellisesti antaneet tunnustuksenne; hänen osuutensa olkoon kymmenentuhatta dollaria, ja rahat toimitan hänelle huomenna. (Suurta suosion hälinää yleisön taholta. Mutta "horjumaton rehellisyys" sai Richardsin sievästi punehtumaan; vaatimattomuudesta käyden ei se sentään haitannut.) Jos hyväksytte ehdotukseni kelpo enemmistöllä -- soisin saavani kaksi kolmasosaa äänimäärästä puolelleni --, niin pidän sitä kaupungin suostumuksena, enkä muuta pyydä. Harvinaisuudet saavat aina lisää arvoa, jos niissä on jokin tunnuslause, joka herättää uteliaisuutta ja huomautteluja. Jos siis luvallanne saan leimauttaa kuhunkin lanttiin niiden kahdeksantoista herrasmiehen nimet, jotka --

Yhdeksän kymmenesosaa kuulijakunnasta oli tuossa tuokiossa seisaallaan -- koira ja kaikki -- ja esitys hyväksyttiin huikealla raton ja suosion remakalla.

He istuutuivat jälleen, ja kaikki esikuvat, paitsi "t:ri" Clay Harkness, nousivat vimmastuneina vastustamaan aiottua ilkeyttä, uhaten --

-- Älkää uhkailko, -- huomautti muukalainen tyynesti. -- Minä tiedän lailliset oikeuteni enkä ole tottunut öykkäilyjä arastelemaan. -- (Kätten taputusta.)

Hän istuutui paikalleen. "T:ri" Harkness oivalsi tässä sopivan tilaisuuden. Hän oli paikkakunnan kahdesta hyvin rikkaasta miehestä toinen; Pinkerton oli toinen. Harkness oli rahapajan omistaja: hän nimittäin valmisti suosittua patenttilääkettä. Hän oli edustajakamariin pyrkimässä, Pinkerton oli vastaehdokas. Vaalitaistelu oli täpärä ja kiihkeä, käyden päivä päivältä kuumemmaksi. Molemmat olivat rahanahneita; kumpainenkin oli keinottelutarkotuksessa ostanut ison maa-alan. Hommailtiin uutta rautatietä, ja kumpainenkin tahtoi päästä edustajakamariin ohjailemaan radan suuntaa omaksi edukseen. Yksi ainoakin ääni saattoi ratkaista suuret rahalliset mahdollisuudet. Panos oli iso, ja Harkness oli uskalias keinottelija. Hän istui lähellä muukalaista. Hän ojentausi tätä puhuttelemaan, muiden esikuvien kilvan hauskutellessa yleisöä vetoamisillaan ja vastalauseillaan, ja kysyi kuiskaten:

-- Mikä on hintanne säkille?

-- Neljäkymmentätuhatta dollaria.

-- Annan kaksikymmentä.

-- Ei.

-- Olkoon menneeksi kolmekymmentä.

-- Hinta on neljäkymmentätuhatta dollaria; en penniäkään huojista.

-- Hyvä, maksan sen. Tulen hotelliin kello kymmeneltä aamulla. En tahdo kauppaa julkiseksi; tapaan teidät kahden kesken.

-- Sovittu. -- Sitten vieras nousi ja huomautti yleisölle:

-- Aika alkaa olla myöhä. Noiden herrasmiesten puheet ovat kylläkin ansiokkaita, mielenkiintoisia, vilkkaita; kuitenkin lausun jo hyvästini, jos sallitte. Kiitän teitä anomukseni suosiollisesta hyväksymisestä. Pyydän puheenjohtajaa säilyttämään säkin minun puolestani huomiseen asti, ja antamaan nämä kolme viidensadan dollarin seteliä mr. Richardsille. -- Rahasumma toimitettiin puheenjohtajalle.

-- Kello yhdeksältä perin säkin ja yhdeltätoista toimitan loput kymmenestätuhannesta dollarista mr. Richardsille itse hänen kotiinsa. Hyvää yötä.

Hän pujahti ulos, jättäen väkijoukon remuamaan suunnattomassa hälinässä, jossa sekaisin kajahteli eläköön-huutoja, "Mikado"-laulua, koiran haukuntaa ja veisausta: -- Sinä et su-u-inka-an ole hu-u-ono mies -- a-a-a-a-men!

IV.

Kotonaan oli Richardsien kestettävä onnitteluja ja ylistelyjä puoliyöhön asti. Sitten he jäivät rauhaan. He näyttivät hiukan murheellisilta ja istuivat äänettöminä mietteissään. Lopulta Mary huokasi ja sanoi:

-- Luuletko, että me olemme moitittavia, Edward -- _kovin_ moitittavia? -- ja hänen katseensa suuntausi syyttävään setelikolmikkoon, jonka onnittelijat olivat jättäneet pöydälle, niitä hartaasti tarkasteltuaan ja kunnioittavasti hypisteltyään.

Edward ei vastannut heti; sitten huokasi hänkin ja puhui epäröiden:

-- Me -- me emme voineet sitä auttaa, Mary. Se -- no, se oli sallittua. _Kaikki_ on.

Mary vilkaisi ylös ja silmäili häntä vakaasti, mutta toinen ei hänen katseeseensa vastannut. Tovin kuluttua sanoi hän:

-- Luulin onnittelujen ja kiitosten aina tuntuvan hyvältä. Mutta -- nyt on minusta kuin -- Edward?

-- Niin?

-- Aiotko jäädä pankkiin?

-- E-en.

-- Eroat?

-- Aamulla -- kirjallisesti.

-- Se näyttää parhaalta.

Richards painoi päänsä käsien varaan ja mutisi:

-- Ennen ei minua pelottanut isompienkaan, vieraitten rahasummien soluminen käsieni kautta, mutta -- Mary, minä olen niin väsynyt, niin väsynyt --

-- Menemme levolle.

Kello yhdeksältä aamulla vieras kävi perimässä säkkinsä ja vei sen ajurilla hotelliin. Kello kymmeneltä oli mr. Harknessilla hänen kanssaan kahdenkeskinen puhelu. Vieras pyysi ja sai viisi suurkaupunkilaisen maksettavaksi asetettua osotusta -- "näyttäjälle" suoritettavia --, neljä 1,500 dollarin summalle kunkin ja yhden 34,000 dollarille. Edellisistä hän yhden pisti lompakkoonsa, loput 38,500 dollaria hän pani kirjekuoreen, johon lisäsi Harknessin mentyä kyhäämänsä kirjelmän. Kello yksitoista hän saapui Richardsin asunnolle ja koputti. Mrs. Richards pilkisteli sälekaihtimen takaa, meni sitten ovelle ja sai kirjekuoren; vieras katosi sanaakaan hiiskumatta. Hän palasi punehtuneena ja horjuen, henkäisten:

-- Minä varmasti tunsin hänet! Jo eilis-iltana tuntui minusta, että olin jossakin hänet nähnyt ennen.

-- Hän on kai se mies, joka tänne säkin toikin?

-- Olen siitä melkein varma.