Part 2

_Isäntä_. Vai niin, kunnon lautamies! Semmoistako kieltä nyt haastat, vaikka itse olet puhemiehenä pyörinyt.

_Lieto_. Minä taikka joku muu, samantekevä. Venniin uskoit kuin kirveensilmään, ja turhaan olisi voimiaan tuhlannut, ken olisi tahtonut mieltäsi muuttaa. Mutta nyt kun silmäsi ovat auenneet, puhun erään toisen puolesta. Ja hänen kanssaan olisi kihlaus julkaistava heti.

_Isäntä_ (pilkallisesti). Pianpa nahkaa vaihdat. Mutta hauska sentään tietää olisi, kuka nyt on enolla sisarentyttärelle varattuna.

_Lieto_. Ei ainakaan mikään maantienkiertäjä, vaan mies reilu ja rehellinen, ja semmoinen, joka Lissuakin miellyttää.

_Isäntä_. Vai miellyttää Lissua! Jo arvaankin, ketä tarkoitat. Tiedä siis, että minua hän ei miellytä, ei vähääkään. Vai Patolan Kusti, se suurisuu ja köyhäkaula! Pellolle olen hänet juuri ajanut! Ja parahiksi hänelle. Toista maata pitää Karilan vävypojan olla!

_Lieto_ (hätäisesti). Älä hiidessä! Patolan Kusti ei ole enää mikään köyhäkaula! Katsoppa! Hänen taskussaan kilisevät kohta Värälän Vennin rahat. Ja siksi sinua onnittelin. Kutsu poika takaisin! Hän on sen arvoinen!

_Isäntä_. Nöyrtyäkö sen pöyhkeilijän edessä! Ei ikinä! Siihen määrään ei toki ahneus ja rahanhimo alenna Karilan isäntääkään. Mikä on tehty, se on tehty! Minun mielestäni pysyköön siellä, missä on!

_Lieto_. Mutta sinun täytyy, sillä Lissun ja Kustin kihlaus on ainoa, mikä pelastaa sinut häpeästä. Kyläläiset eivät ole näet ihan selvillä, ketä tämäniltainen kihlaus tarkoitti, Venniä vaiko Kustia. Sinun tahtosi on ehkä aavistettu, mutta Lissun seurustelu Kustin kanssa on sekoittanut kortit. Sanon vieläkin: julkaise kihlaus! Karilan ikivanha, kunniakas nimi ei silloin sekaannu Vennin häpeälliseen juttuun.

_Isäntä_. Mutta minä sanon, että siitä ei tule mitään! Kihlausta ei julkaista!

_Lieto_. Onko se viimeinen sanasi?

_Isäntä_. On.

_Lieto_ (nousee lähteäkseen). Vai niin! No, tahtosi tapahtukoon, härkäpää! Itsepä kärsit seuraukset! Minä pesen käteni! Ja nyt menen. Saat itse selvitellä pulmasi.

_Isäntä_ (hätääntyneenä). No, no, lankomies! (Taputtaa lautamiestä olkapäälle.) Istuhan nyt rauhassa. Voimmehan asiasta vielä vähäsen keskustella.

_Lieto_. Mutta sehän on selvä kuin päivä. Ehdottamani keino on ainoa, joka solmun aukaisee, mutta siihen et suostu. Sanon vielä kerran: minä pesen käteni ja menen hyvän sään aikana.

_Isäntä_ (hidastellen). Kuulehan, lanko! Oletko sitten varma, että Vennin varas — hm — varastamat rahat todella palautetaan Patolalle?

_Lieto_. Tietysti! (Pilkallisesti.) Mutta sinähän et ole niin ahne, että niistä välität. Vain Vennin taskussa ne sinua miellytti.

_Isäntä_. Mutta periaatteet, periaatteet! Niistähän tässä on kysymys! Jos nyt suostuisinkin Kustin kosintaan, niin minun ei tarvitse niistä luopua. Periaatteeni on näet aina ollut ja on vastakin, että köyhälle en luovuta tytärtäni.

_Lieto_. Kyllä tunnen periaatteesi tässä asiassa! Ne ovat Korvakosken saha ja vesimylly! Vähät sinä tyttärestäsi välität!

_Isäntä_. Anna tulla vain, kunnon lanko ja viisas lautamies, kyllä maailma tyhmätkin jutut nielaisee! Ja koska sinun ylimalkaan on helppo kääntää takkisi tuulen mukaan, niin toimi mielikseni! Kutsu Kusti tänne ja pistä pystyyn komeat kihlajaiset. Minä taivun tahtoosi! —.

_Lieto_ (leppyneenä). Tottako se on, vai puhutko leikkiä?

_Isäntä_. Totta totista. En ole leikinlaskutuulella.

_Lieto_ (iloisena). Hyvä sitten tulee! Onpa sinulla sentään vielä hitunen tervettä järkeä aivokopassasi! Pian tässä on toinen ääni kellossa ja todelliset kihlajaiset ja ilonpidot! (Poistuu ja vähän ajan kuluttua tulee takaisin Lissun ja Kustin kanssa.)

_Lissu_ (isänsä luo kiiruhtaen). Isä, isä! Onko totta, että suostut liittoomme?

_Isäntä_. Sitäkö nyt kysyt, tyttäreni? Mikäli äsken ymmärsin, ei minun myönnytyltäni kaivattu. Olittehan jo pari pappia vailla.

_Lissu_..Pakon edessä pakkokeinoja! Mutta ymmärrämme kyllä, että vasta isän ja äidin siunaus tekee liittomme onnelliseksi.

_Isäntä_. Niinkö arvelet, tyttäreni? Vanhalla isälläsi on siis vielä jotakin arvoa.

_Lissu_. Yhtä korkeana kuin aina ennen seisot taaskin edessäni.

_Isäntä_. Vai niin! Minun osani on tässä perin ihastuttavassa asiain keikahduksessa perin vähäinen. Ja omissa silmissäni on asemani sentään hieman muuttunut.

_Kusti_. Minäkin kiitän teitä, Karilan isäntä, suostumuksestanne. Mutta samalla olen velvollinen ilmoittamaan, että Vennin rahat eivät vielä kilise taskussani ja tuskinpa sinne koskaan joutuvatkaan, sillä ne kuuluvat isälle. Vankat käsivarteni ja työ ovat siis yhä edelleenkin se voima, joille Lissun ja oman onneni perustan.

_Isäntä_. No, no, poikaseni! Ei mitään nokkaviisautta! Vanha unohtukoon, ja nyt iloiset kihlajaiset, kuten lautamies on luvannut. —

_Emäntä_ (tulee vasemmalta hengästyneenä). Kauheata! Kauheata! Venni on vangittu! Huhuissa oli sittenkin perää! Hän on rosvo, varas ja väärentäjä.

_Isäntä_. Aivan niin, aivan niin, muoriseni. Paha ja ilkeä hän on, Venni poika. Mutta älkäämme antako sen asian häiritä hommiamme. Kohta julkaistaan kihlaus ja siksi on sinun laitettava oikein oivalliset kahvit.

_Emäntä_ (kauhuissaan). Kihlaus! Sittenkinkö! Ukkoseni! Oletko sinä järjiltäsi? Rosvolleko ainoan tyttäremme työnnät?

_Isäntä_ (kujeillen). No, no, muoriseni! Punnitse sanasi! Kovin huonoja mainesanoja sinä käytät tulevasta vävypojastasi ja vielä hänen itsensä kuullen. Katsohan toki hieman ympärillesi. Tuossahan vieressäsi seisoo morsiuspari.

_Emäntä_ (huomaa Kustin ja Lissun). Kusti ja Lissu! Nekö ovat morsiuspari?

_Lieto_. Ne. Ja siinä on pari semmoinen, joka puhemiehenkin rintaa paisuttaa ja ylpeyttä nostaa!

_Emäntä_ (kätensä ristiten). Luojalle kiitos! Niin kävi kuin pitikin! Rauha ja onni ovat palanneet kotiimme! Valoisana ja kirkkaana heijastaa taas tulevaisuus edessämme! Tulkaa, lapseni, että saan teitä onnitella! (Syleilee molempia yhtä aikaa.) Ja nyt menen valmistamaan kahvin niin oivallisen, että sitä vielä aikojen päästä mainitaan.

Väliverho.