Chapter 8

Sittekun kokonaista kaksi vuotta olin kurjeerina hyökkäillyt kaikkialla maassa kuljettaen paketteja ja kirjeitä, rupesi tämä samalla vaivalloinen ja halpa toimi minua väsyttämään. Minä jätin sentähden kerran toisensa perään erohakemukseni asianomaisille, ja pyysin kunniallisempaa tointa. Mutta minä sain alinomaa kieltävän vastauksen, kun ruhtinas arveli, ettei minulla ollut tarpeeksi kykyä tärkemmän viran hoitamiseen. Hän sanoi anomukseni olevan maan lakia ja vanhoja tapoja vastaan, ne kun kielsivät tärkeihin virkoihin ottamasta muita kuin täydellisesti kunnollisia ja kykeneviä miehiä. "Teidän tulee," sanoi hän, "tyytyä siihen virkaan, jonka olette saanut, kunnes olette osoittanut olevanne kelvollinen ylempiin luottamustoimiin." Hän puhui sitte pitkältä velvollisuuksistani ja lopetti sitte seuraavilla kehoituksilla: "Katsokaa omaa poveanne, tutkikaa sen sisimpiä kätköjä havaitaksemme mihin te kykenette, ennenkuin rupeatte parempia virkoja pyytämään. Tämä kova vastaus on perinpohjainen, sen on meidän kansallemme viisas kokemus sanellut, ja minä toivon että jokainen sen muistoonsa haudatkoon, niin ei tyytymättömyys näissä asioissa niin usein pääse vallalle."

Nämä alituiset kiellot saivat minun vihdoin tekemään ylen vallattoman ja epätoivoisen päätöksen. Minä tuumin nyt alinomaa kuinka saisin aikaan jotain, joka yhtäkkiä paljastaisi suuret lahjani ja siten pesisi pois tuon häpypilkun joka minua nyt rasitti. Minä omistin lähes kokonaisen vuoden perin pohjin tutkiakseni maan lakeja ja asetuksia, jos mahdollista löytääkseni jotakin, joka olisi parannuksen ja oikaisun puutteessa. Tässä tekemäni havainnot uskoin minä eräälle orjantappurapensaalle, jonka kanssa olin sangen läheisessä tuttavuudessa. Hän havaitsi arveluni varsin perällisiksi, mutta epäili kuitenkin olisiko siitä valtiolle mitäkään hyötyä. Muutoksentekijän ensimmäinen velvollisuus, sanoi hän, oli perinpohjin tuntea sen maan luontoa ja omituisuuksia, joita hän tahtoi käydä muuttamaan; sillä varsin sama asia saattaa, maiden erilaisuuden tähden moninaisissa seikoissa, tuottaa varsin erilaisia ja vastaisia vaikutuksia, varsin niinkuin jokin lääke näennäisesti samallaisissa tapauksissa saattaa yhden auttaa mutta toisen kaataa. Hän huomautti minulle aikomani uhkayrityksen mahdollisia seurauksia ja muistutti että minä panin henkeni kaupalle ellei minun muutostuumiani hyväksyttäisi tuossa tavallisessa julkisessa hirttopuukokeessa. Hän pyysi sentähden mitä hartaimmasti minua, ennen kuin panin tuumani täytäntöön, tarkasti punnitsemaan asian vastaiset ja myötäiset puolet; kuitenkaan ei hän tahtonut antaa kokonansa kieltävätä neuvoa tuumiani vastaan, kun nimittäin oli mahdollista, että minä saatoin keksiä jotakin semmoista, josta olisi hyvää sekä itselleni että valtiolle.

Minä katsoin parhaaksi seurata näitä ystäväni neuvoja ja heitin siis toistaiseksi tuumam toimeen panemisen. Minä hoidin edelleen kurjeerinvirkaani, juosten kuten ennenkin kautta kaupunkien ja kylien. Tämä alituinen juoksenteleminen vaikutti kuitenkin että minä perin pohjin opin tuntemaan niin Pootun kuin muutkin naapurimaat. Peljäten unhottaa havaintojani kirjoitin kaikki muistoon, niin hyvin kuin saatoin, ja jouduin vihdoin tilaisuuteen ruhtinaalle esittelemään sangen kookkaan teoksen. Myöhemmin sain tietää että ruhtinas oli ollut hyvillään työstäni, kun hän koko neuvoskunnan läsnäollessa kiitti työtäni, ja vielä kerran tarkasti luettuansa muistoonpanoni, päätti antaa minulle toimeksi kirjoittaa kertomus koko kiertotähdestä. Minä olin odottanut varsin toista palkintoa monista valvomista öistäni ja huokasin itsekseni samaten kuin entinen runoilija:

"Kyllä taitoa kiitetähän, vaan palkkoja sille ei suoda."

Mutta kun olin ylen utelias, ja sitä paitsi palattuani toivoin parempata palkintoa, otin tämän toimen tehtäväkseni suurella mielihyvällä.

Vaikkei Natsaari-kiertotähti ole tuskin 200 peninkulmaa ympärimitaten, on se kuitenkin sen asukkaiden mielestä äärettömän suuri, mikä arvostelu on seurauksena heidän vitkallisesta liikkumiskyvystänsä. Niinpä ovatkin useimmat maat, varsinkin etäämmällä olevat, heille perin vieraita, sillä Pootualaiselta kuluisi vähinnäkin kaksi vuotta matkaan tämän pallon ympäri; minä sitä vastoin kurjeerimatkoillani saatoin tehdä tämän matkan vähemmässä ajassa kun kuukaudessa. Ainoa joka minua huolestutti olivat nuo monet kielet joita arvattavasti piti eri paikoilla puhuttaman. Minua lohdutettiin sillä, että kuinka erilaisia kiertotähden asukkaat olivatkin tapojen ja elämän puolesta, käytettiin kuitenkin kaikkialla samaa kieltä, sekä että puusukukunta kaikkinensa oli hyväntahtoista, seuranhaluista ja vierasvaraista, joten minä ilman vähintäkään vaaraa rohkeasti saatoin matkustaa pallon ristiin rauhaan. Nämä tiedonannot yllyttivät yhä matkahaluani ja eräänä päivänä alkupuolella haapakuuta lähdin matkalle.

Se mitä nyt aivon kertoa, on siihen määrään hämmästyttävätä, että lukija hyvästi saattaa lukea kaikki pelkäksi valheeksi taikka kuvitustuotteeksi, sillä ne vastakohdat, niin ruumiilliset kuin siveelliset, jotka minä kulullani oivalsin, ovat tuskin mahdollisiksi ajateltavia toisistansa mitä etäämmällä ja mitä vastaisimmissa ilmanaloissa elävien kansojenkaan välillä. Useimpia maita rajoittavat ja eroittavat toisistansa järvet, salmet, niin että koko kiertotähti esiintyy suurena merenä isolla määrällä saaria ja luotoja. Näiden rajaerojen poikki kuljetaan aniharvoin, ja nuo harvat lauttapaikat joita löytyy ovat vain aivotut matkustajille, sillä asukkaat eivät, niinkuin jo on sanottu, usein liiku rajojen ylitse. Ja kun heidän joskus täytyy kulkea ylitse, palajavat he takaisin niin pian kuin suinkin. Siis: niin monta on maailmaa kuin on kansaakin. Varsinaisena syynä tähän eroitukseen kansojen kesken lienee maanlaadun erilaisuus niin värinsä kuin kasvattamisvoimansa puolesta ja täydellinen erinmoisuus eri maiden pensaiden, taimien ja viljojen sekä astiakasvien suhteen. Tämä asianlaita selittää riittävästi eri maiden asukkaiden eri luonnonlaatua ja taipumuksia. Meidän maailmassamme eivät toisistansa etäimmilläkään asuvat kansat ole erittäin poikkeavia toisistansa ajatusten, tapojen, taipumusten, värin ja ruumiinrakennuksen puolesta, sillä kun maanlaadun laita on kaikkialla melkein sama, sillä eroituksella vaan että yksi maa saattaa olla hedelmällisempi kuin toinen, ja kun eivät maan tuotteet paljon eroa toisistansa sekä kun veden laatu on sama, tultakoon minne tahansa, ei semmoisia vastakkaisuuksia täällä kuin alamaailmassa juuri hevin saata esiintyä. Vierailla on tosin valta matkustaa ja tehdä kauppaa missä mielensä tekee, mutta he eivät saa ruveta kiinteimen omistajiksi, johon lisäksi ei maiden erilaisuus keskenänsä verraten haluakaan herätä. Niinpä harvoin kohdataankin muita matkustavia kuin kauppiaita. Ne maat, jotka lähinnä ympäröitsevät Pootua, ovat jotenkin samaa luonnonlaatua. Pidempiä aikoja sitte taistelivat he monta veristä sotaa Pootualaisten kanssa; nyt elävät he joko hyvässä sovussa niiden kanssa taikka oltuansa ensin valloitettuja elävät he nyt mielihyvällä tämän kansan lempeän valtikan suojassa.

Mutta kun on kuljettu tuon suuren salmen poikki, joka ikäänkuin eroittaa kiertotähden kahteen puoliskoon, kohtaa kulkijata uudet maailmat ja uudet, Pootualaisille varsin vieraat eläinlajit. Ainoa mikä on yhteistä koko Natsaari-kiertotähden eläinmaailmalle on se että ne puhuvat samaa kieltä. Tämä tekee matkustuksen ylen mukavaksi, varsinkin kun asukkaat monien matkustajien ja kauppiaitten kautta, jotka harhailevat maan lävitse, ovat hyvästi ehtineet tottua näkemään erilaisia ja heistä poikkeavia olentoja ja luomisen tuotteita. Minä olen katsonut velvollisuudekseni ensi antaa nämä selitykset, ettei lukija ottaisi pahastuaksensa siitä mitä nyt aivon kertoa, tuomiten kaikkia merimiehen valheiksi.

Ylen väsyttäväksi kävisi, jos minä tarkasti ja ajanmukaisessa järjestyksessä ottaisin kertoakseni kaikki mitä minulle matkallani tapahtui; minä sentähden tässä rajoitun kertomaan niitä kansoja, jotka olivat minusta kummallisimpia ja joiden tavoissa ja omituisuuksissa minä havaitsin paljon omituista, niin vieläpä kokonansa hämmästyttävätäkin, että Natsaari-kiertotähti puhtaalla omallatunnolla saatetaan lukea maailman ihmeitten joukkoon.

Minä huomasin että kaikki asukkaat ovat jotenkin toisensa kaltaisia mitä tulee heidän tarkkaavaiseen kohteliaisuuteensa, tarkkaälyisyyteensä ja perinpohjaisuuteensa, mitkä ominaisuudet jo Pootualaisissa olin oppinut tuntemaan, mutta että ne sitä vastoin tavoissaan, luonnontaipumuksissaan ja ruumiinsa rakennuksessa olivat niin eroavia toisistaan, että nuo eri maat tuntuivat minusta yhtä monelta eri maailmalta.

_Kuamso_-maassa, ensimmäinen maa, johon tullaan tällä puolen salmea, eivät asukkaat milloinkaan ole minkään ruumiillisen heikkouden tai sairauden alaisena, vaan he saavat iloita hyvästä terveydestänsä aina vanhuutensa päiviin saakka. Minä otaksuin sentähden että heidät saisi lukea onnellisimmiksi luotuin joukossa; mutta tulin pian toiseen johtopäätökseen oltuani jonkun ajan heidän parissansa. Tosin en tavannut ketäkään pahoillaan olevata, mutta en myöskään ketäkään oikein tyytyväistä, iloisista puhumattakaan; sillä niinkuin eivät kirkas taivas ja miellyttävä ilma vaikuta meihin, ellemme joskus saisi tyytyä sumeiseen ja pahaan ilmaan, niin ei näillä puillakaan ole mitäkään käsitystä onnestansa, alituinen ja vaihteeton kuin se on; niillä ei ole mitäkään tietoa siitä että he ovat terveitä kun eivät he milloinkaan ole tautia sairastaneet. He elävät päivänsä, alinomaa terveinä mutta myös alinomaa torroksissa, sillä mitä hyvää nautittaneekin minkään sitä keskeyttämättä, vaikuttaa se ainoasti väsymystä, ja ainoasti se elämä saatetaan sanoa mieluiseksi, jonka iloisien päivien vaihdoksi sumuisetkin olemisestansa muistuttavat. Minä puolestani en ole milloinkaan tavannut mitäkään kansaa, joka olisi ollut niin kylmäkiskoinen, välinpitämätön ja kareva kuin tämä. He muodostavat kansan ilman paheita, mutta myös ilman mitäkään, olipa se mitä tahansa, jota ansaitsisi rakastaa taikka inhota: kenenkään ei tarvitse peljätä tulevansa loukatuksi, mutta älköön kukaan myös hyväntahtoisuutta odottako; turhaa hän sitä tekisi; sanalla sanoen: täällä ei ole mitäkään moitittavata mutta ei myöskään mitäkään kiitettävätä. Kun ei sitä paitsi heidän alinomainen hyvä terveytensä milloinkaan muistuta heitä kuolevaisuudestansa eikä milloinkaan herätä sääliä toisten kärsimisille, elävät he elämänsä tunnottomuudessa, vähintäkään huolimatta kanssaluoduistansa. Tässä kansassa ei siis saateta oivaltaa rakkaudellisuutta eikä säälinmukaista tunnetta. Kun meitä sitä vastoin tauti käy etsiskelemässä muistuttaen meille katoavaisuuttamme, painaa se samalla mieleemme muistutuksen välttämättömyydestä hyvästi valmistautua viimeiselle matkallemme, ja omat kärsimisemme opettavat meitä muiden kärsimyksiä säälimään. Tästä vertailemisesta minä selvästi havaitsin, kuinka tauti ja kuoleman vaara saattavat kelvata mitä tuntuvimmasti synnyttämään tunnon rakkauden velvollisuudesta, ja kuinka väärässä olemme kun nurkuilemme luojata vastaan sentähden, että olemme mielestämme syntyneet niin suureen kärsimiseen, mikä kuitenkin on meille niin ylen hyödyllistä ja tekee meille niin paljon iloa mahdolliseksi. Huomattavata on muuten, että kun nämä tammipuut tulevat toisiin maihin joutuvat he samojen kärsimisten ja kipujen alaisiksi kuin kaikki muutkin puut. Näyttäisi siis siltä kuin tuo alituisen terveyden etu -- jos sitä nyt saatetaan joksikin eduksi sanoa -- riippuisi ilmasuhteista ja ravintoaineista tuossa maassa.

_Lalakki_-maa, jolla myös on nimenä _Maskatta_ eli onnellinen maa, näytti todella olevankin nimensä mukainen, sillä kaikki tuli siellä itsestänsä ilmoihin. Mitä makein maito puhkui kuni lähde maasta, niinkuin kirkas vesi kunnaan pientareelta; syksyn kultainen elo, joka hunajan tapaan ihmisten avutta valuu maahan tarjosi valmista ravintoansa; taivas hankki heille kaikki, kylvää ja kastelee ja hoitaa kasvun. Maa on miellyttävän suloinen ihmiskäsien kaunistelematta. Mutta nämä ihmeen suuret edut eivät täällä saata tehdä asukkaita onnellisemmiksi kuin muutkaan ovat. Sillä kun ei heidän tarvitse tehdä työtä toimeen tullaksensa, viettävät useimmat elämänsä toimettomuudessa ja laiskuudessa, ja ovat alati tautien esineinä. Usein liian aikainen kuolema tempaa monet pois; ruumiinliikkeitten puutteessa heidän ruumiinsa kuihtuu kuin matojen kuluttamana. Tämän maan tila antoi minulle monta aihetta filosofiiallisiin tuumimisiin, ja kaikesta minkä näin saatoin päättää että palkolliset ja työväki ylipäänsä olivat tavallansa onnellisempia kuin semmoiset, joilla ei milloinkaan tarvinnut olla mitäkään huolta jokapäiväisistä tarpeistansa ja sentähden antausivat laiskuuteen ja herkkuelämään. Veltto väsymyys on herkkuelämän huono tytär, terveyden vahingollinen myrkky ja elämän salainen kuolema, kun se hupaisessa seurassa kaikellaisten nautintoaineitten orjuudessa murtaa rivakkaimmat miehet ja tekee niistä surkeita kuhjuksia. Ruoka ei maita sille, joka ei milloinkaan tunne nälkää; jalat jaksavat tuskin kannattaa ruumista, kun niitä harvoin liikkeeseen totutetaan; siitä tulevat tuo suuri pahuus, nuo monet epätoivon teot, nuo lukuisat itsemurhat. Tuo ylellisyys, jossa he elävät karkoittaa heiltä kaiken halun jaloihin huvituksiin ja synnyttää sen sijaan inhoa ja vastenmielisyyttä elämään. Minä siis pian käsitin, että tämä maa, jonka olin kuvitellut vain onnellisten olentojen kodoksi, päin vastoin olikin raskasmielisyyden kolkko asunto jonka asukkaita paljon enemmän sopi sääliä kuin kadehtia.

Lähimmän maan nimi on _Mardakki_, jonka asukkaat ovat sypressiä, ja siihen määrään toistensa kaltaisia, että heidät saatetaan eroittaa toisistansa ainoasti silmien eri muodon mukaan. Muutamilla ne ovat pitkulaisia, toisilla nelikulmaisia; toisilla ne ovat pieniä, toisilla taas niin isoja, että ne melkein anastavat koko otsan; muutamat syntyvät kahdella, toiset kolmella, useat taas neljälläkin silmällä. Semmoisia löytyy myös, joilla on ainoasti yksi silmä, ja katsoja olisi vähältä valmis luulemaan heitä Polyfeemuksen jälkeläisiksi, ellei nimittäin tämä silmä olisi saanut sijaansa niskaan. Ne eroitetaan eri sukujaksoihin silmiensä muodon mukaan.

Eri jaksot ovat seuraavat:

1) _Nagirit_, taikka ne, joilla on pytkyliäiset silmät ja jotka siis näkevät kaikki pytkyliäisenä.

2) _Nakiirit_, joilla on nelikulmaiset silmät.

3) _Talampit_, pienillä, melkein näkymättömillä silmillä.

4) _Jarakut_, kahdella silmällä, joista toinen on ainansa toistansa karsaampi.

5) _Mehankit_, kolmella silmällä.

6) _Turasukit_, neljällä silmällä.

7) _Harambat_, joiden silmät peittävät koko otsan.

8) _Skodolkit_, joiden ainoa silmä on niskassa.

Lukuisin ja samalla mahtavin suku näistä sukujaksoista on _Nagirit_ eli pytkyliäis-silmäiset. Tästä suvusta otetaan maan hallitsijat, neuvosherrat ja papit. Nämä yksin hallitsevat eivätkä ota ketäkään muista luokista virkamieheksi, ellei hän tunnusta ja valallansa vahvista, että muuan taulu, joka on auringolle pyhitetty ja on pantuna temppelin korkeimpaan huippuun, on hänen silmissänsä pytkyliäinen. Tämä taulu on pyhin Mardakilaisten jumalan palvelemisessa. Luonnollinen seuraus on, että moni kunnon kansalainen, joka ei tahdo väärän valan rikosta ottaa omaatuntoansa raskauttamaan, suljetaan kaikista julkisista luottamustoimista ja pannaan lisäksi alituisen vainon esineeksi; ja vaikka he väittävät etteiväthän he saata kieltää omien silmiensä todistusta, niin ei tätä oteta ensinkään huomioon, vaan mikä oikeastansa olisi luonnonvirheenä pidettävä, se tehdään muusta huolimatta paheeksi, pahuuden ja ykspäisyyden todisteeksi.

Vala, mikä vaaditaan heiltä, jotka hakevat jotakin luottamustointa, on näin kuuluva:

"Minä pyhästi vakuutan, että auringon pyhä taulu näyttää minusta pytkyliäiseltä ja lupaan pysyä tässä mielipiteessäni viimeiseen hengenvetooni saakka."

Tuloni jälkeisenä päivänä, kuljeskellessani joutilaana torilla, sain nähdä vanhan miehen, jota vietiin jotakin rangaistusta kärsimään. Lukematon joukko sypressiä seuraili häntä ladellen hänelle raakoja haukkumasanoja. Kysymykseeni mitä oli tapahtunut vastattiin minulle että mies oli vääräuskolainen, joka oli uskaltanut julkisesti väittää, että auringon taulu hänestä näytti nelikulmaiselta, ja joka vakaimmista kehoituksista huolimatta itsepintaisesti pysyi lujana lausumassaan mielipiteessä.

Saadakseni tietää oliko minulla puolestani oikeauskoisen silmät, lähdin astumaan auringon temppelille; mutta kun, kaiken mukaan mitä näin, taulu todella oli nelikulmainen, sanoin tämän suoraan isännälleni, joka oli hiljan virkaansa nimitetty lukkari kaupungissa. Hän huokasi syvään ja myönsi että hänenkin mielestänsä taulu oli nelikulmainen mutta ettei hän uskaltanut tätä tunnustaa kenellekään, sillä siinä tapauksessa tuo vallitseva luokka panisi hänen syytteen alle ja ottaisi häneltä virkansa pois. Minä pötkin niin huomaamatta ja salaa kuin suinkin tästä kaupungista tieheni, tuskanpelosta vavisten, kun ajattelin että selkäni olisi ollut vähällä saada kärsiä virheellisten silmieni tähden taikka että minut olisi pilkalle ajettu kaupungista pois, merkittynä tuolla inhottavalla vääräuskoisen kerettiläisen nimellä. Saattaako ihminen ajatella mitäkään kohtuuttomampaa, raaempaa ja julmempaa kuin tämä laki, joka miltei tekee mahdottomaksi jokaiselle saada kunnia-tointa muulla tavalla kuin valheellisuuden ja väärän valan kautta! Sittemmin tultuani Poottuun jälleen takaisin, en jättänytkään ainoata tilaisuutta käyttämättä lausuakseni inhoani tälle raakalaisten valtiolle. Eipä käynyt kuitenkaan paremmin kuin että, kun kerran parhaillani annoin vihani vallaten vuotaa tästä asiasta eräälle katajapuulle, jonka luin läheisimpien ystävieni joukkoon, niin tämä intti:

"Me puolestamme kaikella oikeuden mukaisuudella pidämme tämän Nagirien lain hurjana ja kohtuuttomana, mutta ei sinun, mielestäni, pitäisi ottaman niin sydämellesi tuota, että osoitetaan ankaruutta kun on kysymyksessä eri mielipiteet, sillä sen mukaan mitä itse olet kertonut löytyy useimmista Euroopan valtioista eräitä vallitsevia lahkoja, jotka näköelimissä esiintyvien luonnollisten syitten takia vainoavat toisia tulella ja miekalla, ja sinä pidit itse näitä pakkotekoja jumalanpelvon todisteena ja valtiolle erittäin hyödyllisinä."

Minä käsitin oitis mitä hän tarkoitti, jonka tähden minä riensin tipotieheni häpeästä punehtuneena. Siitä hetkestä ruveten olen minä aina innolla puolustanut suvaitsevuutta ja kärsivällisyyttä ja tuominnut lempeämmin jokaista, joka on erhetykseen joutunut.

_Kimalin_ ruhtinaskunta luetaan mahtavimpain maiden joukkoon, sen suuren kansallisvarallisuuden johdosta. Sillä paitsi hopeakaivoksia, joita siellä löytyy suurissa määrin, saadaan siellä kultahiekkaa virroista ja puhtaita helmiä meristä. Mutta opittuani lähemmin tämän kansan tilan, opin myös ymmärtämään, ettei rikkaus yksin voi onnen lahjaa suoda; sillä tämän maan asukkaat ovat melkein kaikki kaivostyömiehiä taikka helmeinpyytäjiä, jotka ainoasti voiton tähden alistuvat alituiseen orjuuteen ja ovat todella orjiksi kutsuttavat halpojen töidensä tähden. Ne jotka eivät enään tee työtä ovat sen sijaan alinomaa koottujen aarteittensa vartioina. Maa on niin yltä täynnä rosvoja ja ryöväreitä, ettei kukaan uskalla lähteä matkaan ellei hänellä ole turvanansa aseilla varustettu saattojoukko. Eräässä alkukielen teoksen runossa selitetään tätä tilaa näin:

"Päivä ei ole niin pyhä, ettei siellä aina kuulu varkauksia, kavaluutta, petoksen sanelemia rikoksia ainoasti voitonhimosta, niin pienestäkin että on melkein mahdoton sitä ajatella; koko tämän kansan olemus on ikäänkuin kokoonpantuna rikoksista ja rosvosaaliista; vieras ei ole varmuudessa isännältänsä, sukulainen ei heimoltansa ja sisarten keskinäinen rakkaus on jotakin äärettömän harvinaista. Poikakin saaliin himosta lukee isänsä hautaa kohden johtuvia askeleita; kadonnut on hurskaus ja hyvät avut ja Astrea-impi, heidän viimeinen taivainen jumalais-olento ja on paennut tästä maan rikollisesta suvusta."

Sentähden saatetaan sanoa että tämä kansa, jota kaikki heidän naapurinsa katselevat himoitsevin silmin, pikemmin ansaitsee sääliä kuin kadehtimista. Sillä pelko, epäluulo ja kateus vallitsevat jokaisen mielessä; yksi näkee toisessa vihamiehen, joka vain vainoo päästäksensä hänen aarteittensa kimppuun, niin että tuska, levottomuus, läpivalvotut yöt ja kalpeat kasvot ovat sen onnellisuuden ainoana hedelmänä, joka Kimalissa luullaan kansalla olevan. Tuntemalla hieman pelkoa ja monien sekasorroksisien seikkojen kestäessä, saatoin tästä maassa kulkea, sillä jokaisella veräjällä, jokaisella raja-asemalla täytyi minun ilmoittaa nimeni, syntymäseutuni, matkani tarkoituksen y.m., sanalla sanoen, minua kohtasivat kaikki nuo hankaluudet, jotka saattavat esiintyä epäluuloisen kansan keskellä matkustavata. -- Täällä löytyy eräs tultasuitsuava vuori, josta maanalainen tuli alinomaa syöksyy esille suuressa paljoudessa.

Kun vihdoinkin olin päässyt rajan ylitse tästä maasta, mikä oli vaivalloisin, jota vielä olin saanut ja vastakin sain matkallani kokea, käännyin itään päin. Kaikkialla tapasin ystävällisiä ja siveästi valistuneita mutta samalla myös sangen omituisia kansoja. Mikä suurimmasti minua hämmästytti olivat asukkaat tuossa pienessä tusinavaltiossa _Kwamboja_, jotka luonto on sattunut laatimaan varsin takaperäisessä järjestyksessä. Jota vanhemmaksi esim. he tulevat sitä poikamaisemmiksi ja kevytmielisemmiksi he muuttuvat ja vuosien ohessa kasvavat tyhmä rohkeus, irstaisuus ja muut tuollaiset pahat tavat, jotka muuten ovat nuoruuden vuosia kuvaavat. Sentähden ei täällä uskota kenellekään, joka on neljääkymmentä vuotta vanhempi, mitäkään ylempää virkaa, sillä tultuansa tämän ikäiseksi pidetään häntä

"lapsena hurjimpana, mitä tuskalla vahdita voidaan."

Minä jouduin näkemään kuinka vanhat harmajahapsiset miehet hyppelivät pukinhyppyjä pitkin katuja ja viettivät aikaansa kaikellaisilla lastenleikeillä, niin että pojat, jotka kulkivat heidän ohitsensa, häpäisivät heitä ja ajoivat heidät ulkoa huoneisin. Kerran näin ylen vanhan ukon joka torilla huvittelihe piiskalla; hän oli kuitenkin muinoin ollut ylen vakava ja kunnon nuorukainen ja Suuren Neuvoskunnan presidentti. Tämä ylös-alainen ja nurinniskainen järjestys oli yhteinen miehillä ja naisilla. Jos esim. nuori mies menee naimisiin jotenkin vuosille joutuneen vaimon kanssa, ennustavat kaikki että hänestä tulee sarvenkantaja; suora vastakohta siis sille, mikä tavallisesti on tapana meillä, jossa vanhallainen mies mennessään avioliittoon nuoren naisen kanssa antautuu alttiiksi vaaralle saada tuommoisen koristuksen osaksensa. Kerran myös kohtasin torilla kaksi ikäloppuista miestä, jotka olivat miekkaisilla. Kun en saattanut hillitä ihmettelemistäni semmoisesta rattoisuudesta vanhoilla päivillä ja kysyin syytä heidän tuliseen ja veriseen riitaansa, vastattiin minulle että he olivat riitaantuneet erään julkisen naisen tähden, jolle molemmat armaita silmiä kantoivat. Lisäksi sanottiin että molemmat täydellä syyllä saivat odottaa aimo selkäsaunaa taikka ainakin pieniä pieksiäisiä kotio tultuansa, jos heidän holhoojansa saisi vainun heidän ankarista puuhistansa. Samana iltana levisi huhu että muuan vanha akka oli hirttänyt itsensä epätoivoissaan siitä, että hän oli saanut rukkaset eräältä nuorelta mieheltä, johon eukkoparka oli sattunut hurjasti rakastumaan.