Chapter 7

9) "Hallitsijan ja isän tärkeimpiä velvollisuuksia on mitä suurimmalla huolella valita perintöprinssin opettajaksi jumalanpelkonsa ja oppinsa puolesta yleisesti tunnetun miehen. Valtion menestys riippuu siitä että perintöruhtinas saa huolellisen kasvatuksen, ja mitä me nuorina opimme muuttuu usein iän tullen toiseksi luonnoksenne. Tämän opettajan eli kuvernöörin tulee olla isänmaatansa rakastavan miehen, joka ymmärtää oppilaasensa juurruttaa kunnioitusta ja rakkautta valtion asukkaihin, mitä hänen opetuksensa sen jokaisessa osassa tulee tarkoittaa."

10) Ruhtinaan tulee tarkasti seurata alammaistensa ajatuksia ja noudattaa niitä; jos hän niissä havaitsee vikoja, kokekoon hän mieluummin niitä parantaa esimerkillänsä kuin käskymääräyksillä.

11) Hänen pitää estämän kenenkään elämästä laiskuudessa, sillä tyhjäntoimittajat ovat maalle rasitukseksi. Ahkeruudella, vireydellä ja uutteruudella maan kansassa vahvistuu maa, jonka ohessa eivät pahat aikeet ja salajuonet eivät milloinkaan saa ravintoa. Valtion hyväksi on paljon parempi että kansa varsin toimettomina vetelehtelevät ja lopuksi ehkä rupeavat käyttämään ajatuskykyänsä semmoisiin, joista on toisille vahinkoa ja vaaraa.

12) Ruhtinaan tulee edistyttää yksimielisyyttä alammaistensa kesken; kuitenkaan ei ole vahingoksi jos hän saattaa saada aikaan jonkinlaista kilpailua neuvonantajissaan, sillä totuus pyrkii siten paremmin päivän valoon, varsin niinkuin tuomari usein saa asian selville käsitykseensä kun kummankin riitapuolen asianajajat rupeavat keskenänsä kiistelemään.

13) Ruhtinas tekee viisaasti jos hän, kun tärkeämpiä asioita on käsiteltävänä hankkii itsellensä koko neuvoskunnan lausunnon, mutta ei yhdessä vaan kunkin erikseen; sillä kun kaikki neuvokset ovat koossa ja jokaisen tulee lausua ajatuksensa tapahtuu usein että kaunopuheliain vetää muut muassansa, joten ruhtinas monen käsityksen asemesta saa kuulla ja tyytyä vaan yhteen lausuntoon.

14) Rangaistukset ovat yhtä välttämättömiä kuin palkinnotkin, edelliset hillitsevät paheita, jälkimmäiset ovat kehoituksina hyville avuille. Ei milloinkaan saa ruhtinas kuitenkaan laimin lyödä huononkin miehen palkitsemista kun hän on jonkin hyvän työn tehnyt, että toiset tämmöisestä menettelystä saisivat kehoituksen ja yllykkeen halulla ja innolla velvollisuutensa täyttämään.

15) Julkisia kunniavirkoja ja tiloja asettaissa on ennen kaikkia otettava huomioon henkilön kelvollisuus. Jumalanpelko ja rehellisyys ovat epäilemättä arvossa pidettäviä hyviä avuja, mutta valitettavasti pettää ulkomuoto liian usein; sillä jos yksin jumalanpelko johdattaa henkilöä kunniavirkoihin, ei milloinkaan ole puutetta niistä jotka näyttävät ulkonaista jumalallisuutta, yhtä varmaan kuin samassa tarkoituksessa moni koettaa toistansa pettää petollisella rehellisyydellä. Sitä paitsi on sangen vaikeata antaa lausuntoa jonkun henkilön jumalanpelosta ja rehellisyydestä ennenkun hän on astunut virkaansa, jossa hänen ikäänkuin julkisesti tulee hyvien avujensa näytteitä tehdä. Kunnollisuudesta sitä vastoin saadaan helposti tieto ennen pidetystä tutkinnosta; sillä tyhmän ja ahdasjärkisen on paljon vaikeampi tällöin salata nämä vaillinaisuutensa, kuin teeskentelijän peittää jumalattomuutensa ja petturin pahuutensa. Lisäksi tulee etteivät kunnollisuus ja hurskaus ensinkään ole niin riitaisia hyveitä ettei ne saata löytyä yhdistettynä samassa henkilössä, samaten kuin ei typeryys aina edellytä rehellisyyttä; mutta täydellinen mies tilallansa on se, joka samalla on taitava ja rehellinen. Tyhmeliini on joko hyvä taikka paha. Jos hän on paha, niin tiedetään kokemuksesta mitä raajarikkoisia asioita taitamattomuus yksissä neuvoin pahuuden kanssa saa maailmaan synnytetyksi; jos hän sitä vastoin on hyvä ei hän vähämielisyytensä tähden saata milloinkaan panna hyviä avujansa käytäntöön. Jos ei hän ymmärrä taikka omasta puolestansa uskalla tehdä konnuuksia, niin uskaltavat varmaankin hänen alhaisemmat virkamiehensä taikka hänen virantoimittajansa sitä tehdä, sillä yksinkertaisella isännällä on tavallisesti lurjus palvelijana ja vähämielisellä tuomarilla koiransilmä sihteerinä, jotka eivät pelkää laittomuuksia tehdä, koska heidän esimiehensä aina saavat siitä syyn kantaa. Sentähden on tarpeellista virkoja asetettaissa aina ensin ottaa huomioon ehdoitellun kelvollisuus ja kyky.

16) Älköön sitä enemmästä huolimatta kunnianhimoiseksi syytettäkö ja häntä sitä varten kunniasijoista estettäkö, joka pyytää ja hakee semmoisia virkoja; hän saattaa otaksua niihin kykenevänsä. Sillä jos ruhtinas liian ankarasti vaatii kainoutta, ei ole epäilemistäkään että kunnianhimoisin verhoutuu nöyryyden vaippaan kun hän tämän kautta tietää varmimmasti ja pian tarkoituksensa saavuttavansa; ja sillä tavalla ruhtinas, ihan vastoin sitä mitä hän tarkoitti, auttaakin juuri kunnianhimoisimmat eteenpäin kainoimpia etsiessään; sillä kun jokin virka tulee avoimeksi olettelevat edelliset kuin he vihaisivat kaikkea mikä huomiota herättää, ja antavat puolustajiensa kautta uskotella inhoavansa kaikkea julkista kunnianosoitusta. -- Tässä hän nyt ottaa esimerkiksi miehen, joka, kun kunniakas ja tulokas virka tuli avoimeksi, kirjoitti ruhtinaalle "että kun hän oli saanut kuulla, että Hänen Korkeutensa oli aikonut nimittää hänen tähän korkeaan, niin ylen monen himoitsemaan toimeen, hän täten tahtoi kiittää ja pyytää päästä tästä kunniasta, kun ei hän katsonut itseänsä kykeneväksi sitä hoitamaan, ja pyysi alamaisimmasti että Hänen ylhäisyytensä tahtoisi siihen määrätä jonkun toisen kelvollisemman; hän puolestansa oli perin tyytyväinen nykyiseen asemaansa yhteiskunnassa eikä suinkaan himoinnut korkeampata." Ruhtinaasen vaikutti tämä kainouden todiste niin että hän puheena olevaan virkaan nimitti juuri sen, joka, sitä vähääkään tarkoittamatta, pyysi siitä päästä. Ruhtinas oivalsi kuitenkin pian että hän oli antanut kavalan valhenöyryyden itseänsä pettää, kun tämä uusi ministeri enemmän kuin kukaan muu osoitti hävytöntä ylpeyttä.

17) Uskoa köyhälle taikka vararikolliselle yleisten varojen hoitaminen on samaa kuin antaa ruoka-aitan avaimen nälkääntyneelle hoidettavaksi. Sama on rikkaan itaran laita; edellisellä ei ole äyriäkään -- jälkimmäinen ei saa koskaan tarpeeksi.

18) Ruhtinaan ei pidä laittaman lähetys- tai lähettiläsvirkoja, jotka vain ylläpitävät laiskoja puita ja sovittavat pehmikettä ja päänalista heidän mukavuudellansa. Hänen ei siis pidä ruhtinaskunnan opistoihin ja laitoksiin ottaman muita kuin ahkeria ja työhön kykeneviä puita, jotka joko käsillänsä saattavat tehdä hyötyä puolestansa taikka tieteellisillä teillä kaunistavat sitä yhteiskuntaa, johon he kuuluvat. Poikkeuksena olkoot muutamat harvat laitokset joissa vanhat voimattomat puut saavat vanhoille päivillensä turvapaikan.

19) Kun jokin muutos on tarpeen on varovasti meneteltävä; sillä joka vanhoja virheitä kokee yhtäkkiä korjata tekee samaa kuin jos hän määräisi voimattomalle potilaalle yhtaikaa ylöstyttäviä ja ulostuttavia aineita nautittavaksi ynnä vielä suoneniskemistä.

20) Ne, jotka tyhmänylpeästi lupaavat mitä tahansa ja ottavat tehdäksensä paljon yhtaikaa, ovat joko narreja, joilla ei ole kokemusta siitä mihin he kelpaavat eli mitäkään käsitystä toimen tärkeydestä, taikka ovat he ajattelemattomia ja epäiltäviä kansalaisia, jotka pitävät oman etunsa valtion parasta parempana. Järkevä mies tiedustelee omalta kyvyltänsä ennenkun hän mihinkään ryhtyy ja se, joka rehellinen on ja katsoo isänmaansa parasta, tietää ettei mitäkään, mikä koskee yleisiä asioita, saa huolettomasti ja pintapuolisesti käsitellä.

KAHDEKSAS LUKU

Pootualaisten akatemiat eli yliopistot.

Ruhtinaskunnassa on kolme yliopistoa eli akatemiaa, joista etevin on Pootussa, ja toiset Kebassa ja Nahamissa. Ne käsittelevät parhaastansa historiaa, kansallistaloutta, suureoppia ja lakitiedettä. Mitä jumaluusoppiin tulee ei se ole mikään akatemiallinen tiede; se on lisäksi liian lyhyt kun se mahtuu kahdelle sivulle eikä sisällä muuta opetusta kuin että "meidän pitää rakastaman ja kunnioittaman Jumalaa, kaiken luojaa ja ylläpitäjää, joka tulevaisessa elämässä tahtoo palkita hyvät avut ja rangaista paheen." Jumaluusoppi saattaa sitä vähemmin joutua akatemiallisen opetuksen esineeksi, kun laki ankarasti kieltää kenen tahansa julkisesti käsittelemästä Jumalan olentoa ja ominaisuuksia. Lääkäritiedettä ei myöskään lueta oppineiden aineitten joukkoon, sillä kun puut täällä pitävät ylen säännöllistä elämätä, ovat sisälliset taudit melkein kokonaan tuntemattomia. Minä jätän varsin koskematta perusteopin ja yliaistilliset tieteet, kun olen ennen maininnut että ne, jotka rupattavat Jumalan olennosta, enkelien olemuksesta ja ominaisuuksista, sielun olinsijasta ja luonnosta y,m. semmoista, oitis saavat semmoisen suoneniskun että sen tuntevat ja sitte suljetaan joko hulluinhuoneesen taikka parannuslaitokseen.

Akatemialliset harjoitukset ovat seuraavat: Ensimmäisinä vuosina pannaan nuorille ylioppilaille useoita vaikeanlaisia kysymyksiä vastattaviksi. Siihen heille suodaan jokin määrätty aika, määrätyillä palkinnoilla niille jotka tekevät tehtävästä selvän järjellisimmästi sekä kielellisessä suhteessa viehättävimmällä tavalla. Sen kautta luullaan parhaiten voitavan arvostella jokaisen tietoja, samalla kun eri aineitten opettajat helpoimmin tulevat selville kunkin taipumuksista ynnä millä alalla tuon nuoren puun saattaa toivoa tulevan parhaaksi opettajaksi. Ei kukaan antaudu muuta kuin yhdelle tieteelle, sillä jos joku tahtoo olla moninaisoppinut katsotaan tämän todistavan epävakaasta ja levottomasta mielestä. Tämän seurauksena on että aineet, näin ahtaihin rajoihin suljettuina verrattain lyhyessä ajassa täydellisesti käydään lävitse ja opitaan. Opettajien täytyy itse kerran vuodessa antaa näytteitä omista tiedoistansa; siveysfilosofiian opettajan tulee selvittää jokin sekavainen aate tältä alalta; historian opettajan tulee antaa historiallisen kertomuksen ja arvostelun jostakin tapauksesta; talous- ja suureopin opettajien tulee osoittaa tietojansa jollakin löydöllä taikka keksinnöllä. Lainoppineiden näytteenä ovat tunteelle käyvät ja hyvästi sovitetut lakiin perustuneet puheet; sillä nämä ovat ainoat, joiden katsotaan tarvitsevan kaunopuheliaisuutta oppia, koska siitä heille, jos he asianajajiksi rupeavat, on hyvää vastaisuudessa. Kun heille mainitsin, että meillä kaikki akatemialliset näytteet toimitetaan puhetaidon kautta, he syvimmästi moittivat tätä tapaa, arvellen, että jos kaikki käsityöläiset pantaisiin mestarinäytteekseen tekemään kengän, tulisivat useimmat kengät sangen kolhomaisiksi ja varsin epäilemättä voittaisivat suutarit yksin palkinnon. Minä mainitsin vain puhujataidon; sillä meidän julkisista väitöksistämme minä en uskaltanut puhua, kun semmoiset täällä luetaan näytelmien joukkoon. Julkiset opettajat eivät esiinnytä yleishyödyllisiä totuuksia tällä ankaralla ja ratkaisevalla tavalla, kuin meidän filosoofimme, vaan sekoittavat vakaihin luentoihinsa sieviä ja huvittavia kertomuksia, joka vaikuttaa että niitä aina tarkkuudella ja mielihyvällä seurataan.

Minä en saattanut olla ihailematta tuota arvoisuutta, jota he noudattavat akatemiallisessa lauselmissaan ja vihkiäisissään. Mitä huolellisimmasti vältetään kaikkea mikä vain vivahtaakin naurettavaisuuteen taikka muistuttaa näytelmämenosta; sillä akatemiallisten menojen, arvelevat he, tulee olla loitolla kaikesta näytelmällisyydestä jos tahdotaan välttää tieteitten joutumista pilkan ja halveksimisen esineeksi. Minä en sentähden uskaltanut tuoda esille kertomusta niistä juhlamenoista, jotka ovat eroittamattomasti yhdistetyt akatemiallisiin arvoihin ja vihkiäisiin meillä; ja siinä kohtelussa, minkä _Kepassa_ sain osalleni kun siellä kerroin meidän tohtorinvihkiäisistämme, oli minulle kylläksi syytä tässä kohden noudattamaan mitä rikottomimpata äänettömyyttä.

Paitsi näitä akatemioja löytyy jokaisessa isommassa kaupungissa seminaario taikka lukio, joissa nuorison taipumuksia tarkasti punnitaan, että tutkijat hyvissä ajoin saisivat selville, mille tieteelliselle uralle heidän kutsumuksensa oikeastaan viittaavat. Ollessani lukiossa Kepassa oli siellä kumppanieni joukossa arkkipispan neljä poikaa, jotka olivat antautuneet sotatiedettä tutkimaan; neljä muuta, joiden isä oli valtioneuvos, harjoitteli jotakin käsityötä, ja kaksi nuorta tyttöä, jotka tutkivat meriliiketiedettä; sillä täällä otetaan vain huomioon ja lukuun oppilasten luonnolliset taipumukset vähintäkään huolimatta heidän eri sukupuoleisuudestansa. Kun heidän taipumuksiansa on tarpeeksi tutkittu, antaa lukion johtaja heille kirjallisen lausunnon niistä. Näitä lausuntoja taikka todistuksia pidetään aina, niinkuin ennen olen maininnut, täydesti luotettavina ja puolueettomina, vaikka kyllä minulla on varsin toinen ajatus siitä todistuksesta jonka minä sain, joka kaikkinansa oli naurettava, järjetön ja kohtuuton.

Kukaan ei saa kirjoittaa kirjoja ennenkuin hän on 30 vuotias, ja lisäksi tulee tekijän eli kirjoittajan ensin näyttää todistus akatemiasta että hän kelpaa ja kykenee semmoiseen työhön. Niinpä täällä painosta julkaistaankin aniharvoja kirjallisia teoksia, mutta ne ovatkin sitte sekä oppineita että perin pohjin hyvin ajateltuja. Välttääkseni taaskin naurun esineeksi joutumista, olin vaiti kuin kiltti lapsi ainakin siitä että jo ennen lailliseen ikään tultuani olin kirjoittanut viisi taikka kuusi väitöskirjaa.

Olkoon nyt kylläksi puhuttu tämän kansan luonteesta, uskonnosta, valtion hoidosta ja opetustoimesta. Nyt on vaan jäljellä esiintuotavana useoita muita omituisuuksia tässä kansassa. Jos puu vaatii toista kaksintaisteluun, kadottaa vaatija ijäksi päivää aseitten kantamisen oikeuden ja pannaan sitä paitsi holhouksen alaiseksi, koskei se osaa intohimojansa hillitä. Toisin käy meillä, jossa kaksintaistelun vaadinta pidetään sankaruutena ja urhoutena varsinkin pohjoisessa Euroopassa, mistä tämä paha tapa on alkuansa tullut, sillä kreikkalaisissa ja roomalaisissa y.m. vanhoissa kansoissa oli tämä tapa varsin outo.

Pootualaisessa oikeudenkäyntielämässä esiintyy tuo kummallisuus, että riitapuolten nimi jää salaisuudeksi tuomareille ja ettei asioita ratkaista siinä seudussa missä ne ovat alkuun pantu vaan etäisimmissä maakunnissa. Syynä tähän omituiseen järjestykseen on se, että kokemus on osoittanut, kuinka muutamat tuomarit ovat antaneet itseänsä lahjoa taikka ovat muuten olleet puolueellisia. Pootualaiset ovat täten tahtoneet välttää kaikkia kiusauksia tuommoiseen suuntaan, kun he salaavat tuomarilta niin osallisten nimet kuin kantajan ja vastaajan, asian eli riidan ulkopuolen. Kaikki mitä asialliset ovat esiintuoneet alistetaan erään ruhtinaan asettaman valamiehistön ratkaistavaksi ja asiakirjoihin on merkitty muutamia lyhyeitä muistutuksia, esim. "Tuleeko U:n, jonka hallussa on se tavara minkä B. omii omaksensa, antaa se takaisin?" Toivottavata olisi että samaa tapaa noudatettaisiin meilläkin, jotka useinkin saamme oivaltaa, mitä puolueellisuus ja muut kiusaukset saattavat tuomariin vaikuttaa.

Laki on sama kaikille, henkilöstä riippumatta. Ruhtinaita ei kuitenkaan saateta oikeuden eteen vetää. Mutta kun ne ovat kuolleet, niin julkiset viralliset syyttäjät eli viskaalit haastavat heidät vastaamaan teoistansa. Kuolleen ruhtinaan elämänteot tutkitaan nyt tarkasti istuvassa, täysilukuisessa neuvoskunnassa, ja sitte julistetaan tuomio, joka vaihtelee seuraavissa luonteissa, aina sen mukaan minkälaisia edesmenneen julkiset ja yksityiset teot ja elämä ovat olleet: "Kiitettävä;" "Kiitoksella hyväksytty;" "Hyväksytty;" "Tyydyttävä;" "Keskinkertainen." Lausunnon ilmoittaa julkisesti eräs kuuluttaja, ja se hakataan sitte vainajan hautakiveen. Syyksi tähän menettelyynsä sanovat Pootualaiset, "ettei kansa, herättämättä levottomuutta maassa, saata ruhtinasta hänen eläessään vetää oikeuden eteen; sillä niin kauvan kun hän elää pitää hänelle osoitettaman asianmukaista kunnioitusta, joka parhaiten kannattaa ja edistyttää valtion parasta. Mutta kun ruhtinaan kuollessa se side, joka hänen kansaan yhdisti, on murtunut, saattaa nyt vapaasti päässyt kansa menetellä vapaasti häntä vastaan." Tämän, epäilemättä hyödyllisen mutta perin omituisen tavan kautta, pidetään huolta ruhtinaan turvallisuudesta; hallitus ei kadota mitään majesteettiudestansa, ja kuitenkin edistetään samalla valtion etua. Sillä vaikka mainitut lausunnot ainoasti koskevat kuollutta, kehoittavat ne kuitenkin eläviä hyviin avuihin ja tunnollisuuteen. Pootualaisten historia osoittaa että neljänsadan vuoden kuluessa ainoasti kaksi ruhtinasta on saanut alimman arvosanan. Muilla on melkein kaikilla "Kiitettävä" taikka "kiitoksella hyväksytty", mikä näkyy niistä hautakirjoituksista, joihin ei vielä ajan hammas ole perin kuluttavasti vaikuttanut. Arvosana "keskinkertainen" herättää niin syvän surun ruhtinaallisessa perheessä että sekä valtaistuimen perillinen että koko edesmenneen suku, kuutena kuukautena kantaa murhepukua. Ajattelemattakaan ahdistaa tuomareita armottomuudellansa, yllyttää tämä valtaistuimen perillistä hyväavuisella, järkevällä, oikealla ja lempeällä hallituksella ja elämässään muutenkin poistamaan tuo häpeänpilkku, joka näin on ruhtinaallisen perheen maineeseen takertunut.

Syy siihen miksi toinen äsken mainituista ruhtinaista sai "keskinkertaisen" arvosanan oli seuraava: Pootualaiset, vaikka ovatkin etevät sotataidosta, eivät milloinkaan ryhdy hyökkäyssotaan; jos heitä sitä vastoin ahdistetaan puolustavat he itseänsä innolla ja urhollisesti. Tämä vaikuttaa että heitä usein pyydetään välittäjiksi muiden kansain välisiin riitaisuuksiin ja että eri kansakunnat tällä kiertotähdellä vapaaehtoisesti tarjoutuvat alistumaan tämän oikeamielisen ja rauhaa rakastavan kansan turvaan ja suosioon. _Mikleta_-ruhtinas sitä vastoin sai ajallansa päähänsä himon laajentaa valtakuntansa rajoja, jonkatähden hän kävi erään naapurikansan kimppuun ja hänen onnistui lannistaa se allensa joksikin ajaksi; mutta yhtä paljon kun Pootun valta kasvoi tämän kansan valloittamisesta yhtä paljon herätti tämä teko muissa naapurivaltioissa pelkoa ja inhoa Pootualaisiin; sekä lisäksi rupesi se hyvä ajatus Pootualaisten hyvistä avuista ja rauhanrakkaudesta, joka siihen saakka juuri oli Pootun valtion suuruutena, toiseksi muuttumaan. Vaikuttavana syynä siihen että Pootualaiset näin häpäisivät edesmenneen ruhtinaansa muiston oli kyllä se että he sen kautta toivoivat voittavansa takaisin lähellä asuvien kansojen luottamuksen. Aikakirjat eivät kerro mikä tuon toisen ruhtinaan syynä oli ollut.

Aivasti ne jotka ovat joutuneet kolmanteen ikäkauteen saattavat päästä julkisiksi opettajiksi. Tätä ymmärtääksensä tulee lukijan tietää, että asukkaiden elämä jaetaan kolmeen ikäluokkaan. Ensimmäinen jakso käsittää sen ajan, jolloin heitä opetetaan maatansa palvelemaan; toisen jakson kuluessa he käytännöllisesti harjoittelevat mitä heille ensimmäisenä opetettiin; ja vasta kolmantena ikäjaksona saavat he esiintyä julkisina opettajina. Ajatellaan nimittäin että oikea opettamisen kyky vaatii saatujen tietojen käytännöllistä harjoittelemista.

Kun joskus tapahtuu että jokin vähemmän hyväksi tunnettu henkilö esiintuo ehdoituksen, joka tavataan hyväksyttäväksi, pidetään hänen nimensä salassa, ettei ehdotuksen arvoa ruvettaisi epäilemään henkilön arvottomuuden takia; sen sijaan kirjoittaa jokin hyvin tunnettu mies ehdoituksen alle. Hyvä neuvo otetaan huomioon, -- epäiltävä neuvonantaja työnnetään syrjään.

Vaikka on kielletty rupeamasta keskustelemaan Jumalan olennosta ja ominaisuuksista y.m. on muuten jokaisen vapaasta vallassa uskonnosta lausua ajatuksensa ja alistaa se julkisuuden tiettäväksi. Pootualaiset arvelevat, että tämän tapaiset riitaisuudet ovat verrattavat äkkinäisiin tuulenpuuskauksiin, jotka tosin saattavat pahoin pidellä huoneitten kattoja ja rakennuksia mutta samalla perkaavat ilman ja estävät sen pilaantumasta. Se seikka että he viettävät niin harvoja juhlapäiviä, tulee oikeastaan siitä että he pelkäävät sukukunnan saavan halua ja mieltymystä tyhjäntoimittamiseen; sillä jumalanpelkoa -- niin he ajattelevat -- ei vähimmin osoita hyödyllisen työn tekeminen.

Runollisuutta he eivät pidä sanottavassa arvossa, vaikka ei ruhtinaskunta ensinkään ole runoilijoita vailla; heidän runonsa erkautuivat vain korkeaponteisemman kielen kautta tavallisesta suorasanaisesta kielestä eli proosasta. He pitivät ylen naurettavina riimit ja meetrit, joita koin heille selittää.

Opettajien joukossa on muutamia, joita sanotaan estetiikan eli kaunetieteen professoriksi. Heidän asianansa on valvoa, ettei nuorison mieliä kiinnitä pikkuasiat, ettei liian typeriä ja merkityksettömiä kirjallisia teoksia, joiden lukemisesta hyvä maku ja aisti pilaantuisi, painosta julkaista, sekä että painettavista teoksista kaikki semmoinen poistetaan, joka havaitaan olevan riidassa terveen järjen kanssa; semmoinen on sensuuri Pootualaisissa. Mikä ero meihin verrattuna. Meidän painoasiamiehemme kieltävät usein parasten teoksien painattamisen ainoasti sentähden, että ne sisältävät joitakin yleisestä mielipiteestä poikkeavia ajatuksia taikka sentähden että ne älykkäällä ja lannistavalla tavalla ruoskivat ihmiskunnan vammoja; siitä seuraa että tieteet sidotaan kytkyeesen ja että moni armollinen työ ei milloinkaan pääse päivän valoon. Mutta kun ei minkäänlaista tullirajaa ole olemassa Pootualaisten ja naapurikansain välillä, onnistuu kaupustelijoiden usein muiden tavarain muassa salaa kuljettaa epäiltävän arvoisia kirjatuotteita maahan. Semmoista tapausta varten löytyy erityisiä sensoria, joita sanotaan "kirjaston perkaajiksi", ja joilla on toimena tarkasti pitää silmällä kirjakauppioiden uutisia sekä muitta mutkitta panna takavarikkoon semmoiset kirjat, mitkä pidetään hyvää makua pilaavina. He perkaavat määrätyillä ajoilla kirjakaupat, varsin niinkuin meillä nokitorvet nuohotaan. "No hiivatti vieköön!" ajattelin itsekseni kun tämän sain tietää; "mikä kamala ja hirvittävä hävitys meidän maapallollamme kirjoissa, jos tuollaisiin toimiin sielläkin ryhdyttäisiin!"

Erittäin kiitettävä on se huoli, joka omistetaan nuorille siinä tarkoituksessa, että heitä, taipumuksiansa tarkasti tutkimalla koetaan johdattaa sille uralle elämässä, mikä heille parhaiten sopii. Samaten kuin soitannollisesti valistunut henkilö heti oivaltaa väärän äänen, niin voivat täällä toimivat sielutieteilijät pienistä seikoista johdattua tärkeämpiin, ja katseesta, silmäripseitten liikkeistä, nuorten surun tai ilon purkauksista, heidän hymystänsä, puheestansa, äänettömyydestänsä ja muusta joka tämän kanssa on likeisimmässä yhteydessä helposti päättää, mikä on kunkin luonnollisen kutsumuksen kanssa yhtäsuuntaista taikka riitaista.

Mutta palatakseni nyt itseeni, niin tunnustan, etten suinkaan menestynyt näiden taipumattomien puiden kanssa, jotka eivät osanneet arvostella vaan päin vastoin tekivät pilkkaa tuosta verrattain vilkkaasta ja nopeasta käsityksestä, jonka he olivat myöntäneet minulla heidän rinnallansa olevan. Minua harmittivat suuresti nuo useat liikanimet, joita minulle annettiin: useimmiten minua sanottiin _Skabbaksi_ eli "Liian aikaiseksi". Mutta mikä kaikista enemmän kävi sapelleni oli että pesijäakkanikin uskalsi nimittää minua tuolla samalla inhoittavalla nimellä, vaikka hän oli mitä alhaisinta sukua, ainoasti halpa niinipuu, jolla ei ollut pennin etua kukkarossaan.

YHDEKSÄS LUKU.

Klimin matka Natsaari-kiertotähden ympäri.