Chapter 5

Heti kun olin saanut valtuuskirjani ja nimeni oli kirjoitettu vakinaisten hovikurjeerien kirjaan, kävin levolle; mutta vaikka olin sangen väsynyt saatoin tuskin saada unen hiukkaistakaan silmiini koko yönä, siihen määrään minua rasitti ja kiusasi ajatus tuosta ylen halvasta virasta, jonka toimittamiseen olivat minut tuominneet. Ja täytyyhän tunnustaakin, että jumaluusopin kandidaatille ja maisterille suuressa maailmassa oli häpeällistä ja nöyryyttävätä täytyä ruveta halvaksi juoksijaksi maanalaisessa maailmassa. Tämmöiset mieltä masentavat ajatukset pitivät minun hereilläni suurimman osan yötä, ja sydämeni pohjaa myöden liikutettuna luin ja lukemistani luin _Testimonium academicumiani_, joka aina oli taskussani, ja mikä lukeminen ei ensinkään ollut hankalata, sillä niinkuin ennen olen sanonut on ero yön ja päivän välillä täällä ylen vähäpätöinen. Vihdoinpa kuitenkin vaivuin uneen, jossa iso joukko erilaisia unikuvia häilyi mielessäni. Minä olin taas mielestäni olevinani kotona isäini maassa ja täydessä touhussa laajalta kertovani kansalaisilleni kaikkea mitä minulle oli tapahtunut maanalaisella matkallani. Sitte mielestäni leijuin ilmassa ja taistelin tuon verenhimoisen petolinnun kanssa, joka ahdisti minua niin ankarasti että minä heräsin äkkinäisistä liikkeistä, joita unissani tein. Ajatelkaahan peljästystäni kun varsin vuoteeni vieressä näin seisomassa suuren apinan, joka arvattavasti oli hiipinyt ovesta sisälle. Tämä näky silmissäni rupesin huutamaan apua minkä voin, kunnes vihdoin muutama pikkupuu, jotka makasivat viereisessä huoneessa, tuli avukseni ja heidän avullansa minä sain tuon inhoittavan eläimen pois ajetuksi. Sittemmin sain tietää, että tämä tapaus oli ruhtinaalle tuottanut makean naurun. Mutta vastedes välttääkseni tuollaista ahdinkoa käski ruhtinas minun pukeutumaan maanalaiseen pukuun sekä varustautumaan oksilla. Eurooppalaiset vaatteeni otettiin siis minulta pois ja ripustettiin kallisarvoisena harvinaisuutena ruhtinaan taidemuseumiin, jossa niille pantiin päällekirjoitukseksi: "Ylimaailmallisen olennon puku." Silloin ajattelin itsekseni: "Pentele, entä jos räätäli Jönssi Andersen Bergenissä, joka on ommellut vaatteeni, tietäisi että hänen työnsä muiden kalliitten harvinaisuuksien rinnalla säilytetään maanalaisen ruhtinaan taidemuseumissa!" Hän siitä kyllä niin pöyhistyisi että hän halveksivasti kohtelisi kotokaupunkinsa sekä pormestaria että raatia.

Sittekun minä, niinkuin edellä mainittu, olin saanut hovikurjeerin viran, sain heti paljon tekemistä: minun täytyi lakkaamatta juoksennella pitkin kaupunkeihin ja kyliin kirjeitä ja asetuksia kantaen. Näillä matkoilla oli minulla hyvä tilaisuus perin pohjin tutkia tämän kansan luontoa ja luonnetta ja useimmilla minä pääominaisuutena havaitsin olevan sekä säädyllisyyttä että hyvää ymmärrystä. Poikkeuksena tästä yleisestä arvostelusta tulee mainitani puut _Maholki_-kaupungissa, jotka kaikki ovat vaan ohdakkeita ja näyttivät minusta vähemmän valistuneilta ja siveiltä. Maakuntien asukkaat ovat nimittäin erinlaisia puita kutakin maakuntaa kohden, minkä asioiden laidan parhaiten saattaa havaita talonpojista eli maanviljelijöistä, jotka kaikki ovat syntyneet siinä maakunnassa, missä he asuvat. Suurista kaupungeissa sitä vastoin, ja varsinkin pääkaupungissa löytyy kaikenlaisia puita sekasin kokoontuneena. Hyvä ajatus, jonka jo olin saanut asukkaiden älystä ja järjestä, vahvistui yhä samassa määrässä missä tulin tilaisuuteen lähemmin tuntemaan kaikkia heidän hyviä puoliansa. Niitä lakeja ja tapoja, joita enemmän olin moittinut, täytyi minun nyt parhaiten tunnustaa oikeiksi ja kohtuullisiksi, ja tähän saakka tuntemani halveksiminen muuttui vähitellen ihailuksi. Minä saattaisin hankaluudetta luetella koko joukon lakeja ja maan noudatettavia tapoja, mutta jotka ensi katsannolla tuntuivat minusta hassuilta, mutta jotka sittemmin havaitsin sekä ajanmukaisiksi että viisaiksi. Monista esimerkeistä tyydyn tuomaan esille vaan yhden, mutta semmoisen joka elävällä tavalla kuvaa tämän kansan luonnetta. Kun kerran muuan kielentutkija haki jotakin lehtorinvirkaa, oli hänen hakemukseensa liitetty puoltokirjoitus _Nahami_-kaupungin porvareilta, joka oli näin kuuluva: "Kunnioitetun ja hyvästi oppineen _Joktan Huu'n_ pyynnöstä saada todistusta kansalaismaineestansa, saamme me allekirjoittaneet, porvarit ja kiinteimen omistajat todistaa, että mainittu _Joktan Huu_, ilman toraa ja riitaa on elänyt avioliitossa uskottoman vaimon kanssa, kantanut sarviansa kärsivällisyydellä ja semmoisella mielen tasaisuudella tyytynyt kovaonniseen kohtaloonsa, että hän, edellyttämällä tietonsa ja oppinsa vastaavan käytöstänsä, on katsottava erittäin sopivaksi hoitamaan avoinna olevata lehtorinvirkaa -- --"

Tähän puoltokirjaan oli liitettynä lukion Karattien antama atesti eli todistus hänen tiedoistansa, jonka minun mielestäni olisi pitänyt oleman oikeastaan ratkaiseva, sillä minä en saattanut käsittää mikä etu avioliitossansa sarvea kantavalla opettajalla saattoi olla muiden rinnalla. Tähän arvoitukseen tuli kuitenkin selitys pian. Niistä ominaisuuksista, jotka parhaiten puolustavat opettajata, on tyyneys luettava etevimmäksi, sillä ellei hänellä ole enkelin kärsivällisyyttä, on hän katsottava opettajan virkaa vähemmän soveliaaksi hoitamaan, opettajan, jonka työssä ei saa esiintyä nurjuutta eikä pikaisuutta, ellei tahdota nuoren sydämiä pahentaa tarpeettomalla ankaruudella. Kun nyt tuskin saattaa kuvitella suurempaa kärsivällisyyttä kuin millä hakija oli kestänyt kovaa koetustansa, niin eivät hänen naapurinsa ja ystävänsä olleet epäilleet tuoda esiin juuri tätä, selvästi ja hairahdusta välttävästi osoittaaksensa mitä sopi odottaa opettajalta, joka tämmöisessä suhteessa oli yleisöä etevämpi. Kerrotaanpa ruhtinaan sydämellisesti hymyilleen lukeissaan tätä harvinaisen laatuista puoltokirjoitusta, mutta kun ei hän sitä sentähden suinkaan pitänyt epätärkeänä, kuin ihan vastaisena, antoi hän hakijalle avonaisen lehtorin viran. Yleinen mielipide oli myös se että hän opettajana osoitti suurta kykyä ja tunnollisuutta ja osasi lempeydellä ja sävyisyydellä niin valloittaa nuorten sydämet, että he enemmän pitivät häntä isänä kuin koulumestarina. Sitä paitsi tämä hiljainen ja tyyne opettaja ymmärsi oppilastensa mieliin herättää semmoisen halun opintojen harjoittamiseen, että vielä tänä päivänä ylen harvoja kouluja ruhtinaskunnassa löytyy, mistä niin monta tiedon ja siveyden puolesta kiitettävää puuta vuosittain lasketaan ulos.

Neljän vuoden kululla, joina minä hovikurjeerin virkaa tein, oli minulla monta tilaisuutta tutkia tämän maan laatua sekä asukkaiden tapoja ja luonnetta, heidän uskontoansa, lakiansa, tieteitänsä y.m. ja minä uskallan toivoa ettei lukija pane pahaksensa jos tässä lyhyesti esittelen havaintoni kaikesta siitä, joka esiintyy eri paikoilla tässä teoksessa.

VIIDES LUKU.

Pootu-maan luonnosta ja asukkaiden luonnonlaadusta.

Ruhtinaskunta _Pootu_ ei ole laaja; se on vaan pieni osa _Natsaari_-pallosta, jonka koko kehä ympärimitaten teki ainoasti 200 saksalaista peninkulmaa. Matkaa varten tämän maapallon ympäri ei tarvita tulkkia eikä opasta, sillä kaikkialla puhutaan samaa kieltä, kuinka paljon Pootu muuten eroaakin muista valtioista ja ruhtinaskunnista tapojen ja tottumusten puolesta. Niinkuin meidän maapallollamme Eurooppalaiset kaikin puolin ovat toisia etevämmät, niin ottavat Pootualaiset hyvien avujen ja viisauden puolesta etusijan tämän pallon muiden kansojen rinnalla. Kaikkialla ruhtinaskunnassa tavataan kyliä ja uhkeoita kaupunkeja. Eipä suinkaan vähimmän merkittävin ole se seikka että, mihin tullaankin, saadaan aina kuulla samaa kieltä puhuttavan, vaikka kansat muuten suuresti eroavatkin toisistansa yhteiskunnallisten laitosten, tapojen ja sivistysasteen suhteen. Tällä maapallolla on havaitsija tilaisuudessa saamaan mitä selvimmän kuvan siitä vaihtelevaisuudesta ja moninaisuudesta, josta luonto on niin rikas ja jossa sitä kaikkialla huvittaa hämmästyttää ja ihastuttaa tarkkaa huomaajata.

Natsaari-kiertotähti tekee samaten kuin meidänkin maapallomme kolminaisen liikkeen eteenpäin, joten ajanvaihteet varsin kuin meilläkin jaetaan päivään ja yöhön, kesään, syksyyn, talveen ja kevääsen; ero päivän ja yön välillä on syystä, jonka jo ennen olen selittänyt, sangen vähäpätöinen, niin, saattaapa melkein sanoa yön olevan päivää mieluisemman, sillä kauniimpata tuskin saattaa kuvitella kuin tuota auringon heijastusta, jonka äärettömänä kuuna loistava maankuori luo luotansa.

Asukkaat ovat monenlaisia puita niinkuin tammia, lehmuksia, poppelia, palmuja, ohdakkeita, j.n.e., joiden mukaan vuoden kuudelletoista kuukaudelle on nimet annettu; sillä kuudentoista kuukauden perästä saapuu Natsaari jälleen lähtöpisteellensä, ei kuitenkaan päivällisesti seurauksena säännöttömästä liikkeestänsä, joka samaten kuin meidän kuumme liike meillä, saa aikaan aimo tuumimista heissä, jotka maan sisäpuolisella kuorella asuvat. Useoita ajanlaskuja löytyy ja johdetaan jostakin merkillisemmästä tapauksesta, parhaastansa eräästä suuresta pyrstötähdestä, joka noin 3,000 vuotta sitte oli saanut aikaan yleisen vedenpaisumisen, milloin niin koko puusukukunta kuin kaikki muutkin elävät olennot, muutamata poikkeusta lukuun ottamatta, hukkuivat, ja josta pienestä henkiin jääneestä puu-määrästä nykyinen sukukunta on levinnyt.

Maasta saadaan runsaita eloja ohria, herneitä ja palkokasvia, melkein samoja kuin meillä, ellei oteta lukuun kauroja, jota viljalajia siellä ei ole eikä tarvitakaan, kun hevoset täällä ovat varsin tuntemattomia. Meristä ja sisäjärvistä saadaan mainion hyviä kaloja; rantoja kaunistavat, isommilla ja pienemmillä välimailla, mitä herttaisimmat puutarhat. Asukkaiden tavallisin ja paras juoma valmistetaan eräänlaisista yrteistä, jotka kukoistavat kautta koko vuoden, ja on tämän juoman valmistuksesta annettu määräys, joka rajoittaa tekomäärän säädetylle juomanpanijaluvulle kussakin kaupungissa. Niillä, jotka nauttivat tätä etua, ei tämän ohessa saa olla mitäkään palkattua virkaa eivätkä ne saa harjoittaa muuta elinkeinoa. Varsinkin virkamiehiä taikka muita, jotka valtiolta saavat palkan, on kovasti kielletty tätä elinkeinoa harjoittamasta, koska ne, sen maineen ja arvon seurauksena, jota ne nauttivat, helposti vetäisivät kaikki ostajat puoleensa ja sitä paitsi, ylimääräisellä tulollansa saattaisivat myydä tavaransa halvemmalla kuin muut kaupustelijat; mikä asioiden laita usein esiintyy meillä, jossa suurilla tuloilla varustetut virkamiehet tuota hätää rikastuvat ylläviitatulla tavalla kauppamiesten ja käsityöläisten kustannuksella.

Asukasluvun lisääntymisestä on pidetty huolta useoiden asianmukaisten lakisäännöksien kautta. Eräässä niistä säädetään että perhekunnan vapaudet ja oikeudet laajuutensa puolesta määrätään sen lapsimäärän mukaan, jonka he ovat maailmaan hankkineet. Kuuden lapsen isä on vapautettu sekä vakinaisista että ylimääräisistä ulosteoista. Siitä syystä pidetään tässä kokonaismaailman osassa suuri lapsiparvi jonakin erittäin onnellisena asiana, kun sitä vastoin meillä, jossa jokaikinen päänuppi veroitetaan, tuommoinen siunaus on sekä hankala että ylen kallishintainen.

Tässä ruhtinaskunnassa ei löydy ketäkään, jolla on yhtaikaa kaksi virkaa tai joka samalla hoitaa kahta tointa, sillä yleinen mielipide on se, että vähäpätöisinkin toimi tarvitsee miehensä. Sentähden -- minä pyydän kansalaisiltani anteeksi -- hoidetaankin virat täällä paremmin kuin meillä. Tätä tapaa noudatetaan täällä niin rikkomatta ja käsityksen puolesta niin laajalta ettei esim. lääkäri milloinkaan harjoita lääkäritiedettä koko suuruudessaan vaan antautuu vakaalla innolla tutkimaan jonkin eri taudin luonnon ja laadun tuntemista. Varsin toisin menetellään meidän pallollamme, jossa ihmiset tyhjentävät voimansa koko joukossa eri toimia ja tehtäviä, tulevat äreiksi ja laiminlyövät monia velvollisuuksiansa ja melkein säännöllisesti eivät milloinkaan ole tavattavissa siellä jossa heitä tarvittaisiin, ainoasti siitä syystä, että he pyrkivät olemaan läsnä kaikkialla. Lääkäri, joka samalla tahtoo parantaa ihmisruumiin tauteja ja valtion vammoja tekee ehdottomasti hätikkötyötä kummassakin suhteessa; ja soittajalta, joka samalla tahtoo olla taitelija ja raatimies, ei juuri saateta odottaa muuta kuin harhaääniä. Me ihailemme niitä, jotka samalla ottavat hoitaaksensa eri virkoja, tehdäksensä mitä tärkeimpiä tehtäviä ja luulevat ulottuvansa ja joutuvansa mihin tahansa. Mutta me emme hurjuudessamme ihaile mitäkään muuta kuin heidän rohkeuttansa ja luottamustansa omiin voimiinsa; sillä jos heillä olisi perin selvillä mitä kukin erilainen toimi erikseen vaatii, he varmaankin havaitsisivat kykenemättömyytensä, ja työntäisivät molemmin käsin luotansa liiat toimet.

Pootualaisten kesken ei milloinkaan tapahdu että kukaan ottaisi tehdäksensä enemmän ja muuta kuin mitä hän luulee hyvästi aikaan saavansa. Tässä johtuu mieleeni mitä tuo mainio filosoofi _Rakbasis_ kerran tämän johdosta lausui: "Jokaisen täytyy tietää oman kykynsä sekä kovan tuomarin vikansa ja ansionsa, ettei hän esiinny huonompana kuin hyvä näyttelijä; sillä semmoinen ei pyri saamaan osallensa näytelmän etevimpiä osia, vaan niitä joita hän parhaiten saattaa näytellä. Eikö nyt ajatteleva olento saata jokapäiväiseen elämään sovittaa, mitä jo ilvehtijä osaa näyttämölavalla tehdä?"

Pootualaisten kesken ei löydy mitään asukasten eroittamista aatelisiin ja aatelittomiin. Muinoin löytyi tosin tämä luokkaeroitus, mutta kun hallitsijat havaitsivat siitä syntyvän ainoasti riitaa ja eripuraisuutta, poistettiin kaikki syntyyn ja sukuun perustuvat etuoikeudet, joten nykyänsä enään kutakin puuta pidetään arvossa ainoasti hyvien avujensa, virkansa ja vaikutuksensa mukaan, jota kaikkea edempänä olen tilaisuudessa tarkemmin kertomaan. Ainoa etuisuus, joka nyt enään saatetaan sanoa synnynnäiseksi on oksien lukumäärä; niiden lukumäärän mukaan katsotaan lapsi enemmän taikka vähemmän jaloksi, sillä varustettuna monella oksalla saattaa yksi puu toimia ja vaikuttaa enemmän kuin toinen. Mitä tulee asukkaiden ymmärryslahjoihin ja tapoihin, olen siitä jo ennen lausunut yhtä ja toista, johon siis osoitan lukijan ja siirryn nyt muita aineita katsomaan.

KUUDES LUKU.

Pootualaisten uskonto.

Pootualaisten uskontojärjestys käsittyy muutamaan harvaan pääjaksoon ja koko koossansa on se vaan vähän laajempi meidän apostoolisia uskonkappaleitamme. Ilmapiiriin (maankuorelle) maanpakolaisuuteen ajamisen rangaistuksen uhalla on jokaista kielletty pitämästä raamatunselityksiä (kokea oman järkensä mukaan selittää heidän pyhiä kirjojansa), ja jos joku olisi kylläksi julkea ruvetaksensa puolustaman jotakin erityistä mielipidettä Jumalan olennosta ja ominaisuuksista taikka henkien ja sielujen laadusta, tuomitaan hän oitis suonenisku-rangaistukseen ja suljetaan sitten kunnan yhteiseen hoitolaitokseen; sillä siellä pidetään järjen vaillinaisuutena sitä, jos joku luulee pystyvänsä selittämään sitä, minkä meidän tulee pitää yhtä häikäisevänä kuin auringon valo on huhkaimen silmille. Valtionuskonto käsittyy ainoasti siihen, että uskotaan korkeinta olentoa, joka on kaikki luonut ja joka kaikki voimassa pitää. Jos vaan tätä perusajatusta tunnustetaan, ei ketäkään ahdisteta eroavista mielipiteistä jumalanpalvelemisen tavasta. Ainoasti ne, jotka julkisesti ahdistavat noudatettavaksi tunnustettua jumalankäsitystä, rangaistaan yleisen järjestyksen häiritsijöinä.

Pootualaiset pitävät harvoin rukousta, mutta silloin niin palavalla hartaudella, että he kokonaan ovat hurmauksessa rukouksen kestäessä. Kun minä kerroin heille, että meillä on tapana rukoilla ja veisata työtäkin tehdessämme, moittivat Pootualaiset tätä, arvellen että jo maallinenkin ruhtinas panisi pahaksensa jos joku, rukoillen lähetessään häntä samalla ottaisi suoriakseen hiuksiansa taikka harjatakseen vaatteitansa. Yhtä vähän olivat virtemme heille mieluisia, sillä he pitivät naurettavana tuoda esille katumuksensa ja murheensa nuottien jälkeen, kun ei Jumalata soviteta laululla ja soitolla vaan huokauksilla ja kyyneleillä. Nämät ja muut tämänlaiset arvostelut tietysti suututtivat minua kuullella, varsinkin kun isäni, joka oli lukkari oli tehnyt säveleen useaan virteen, jommoisina niitä nytkin vielä veisataan kirkoissa, ja itselläni oli ollut aikomuksena hakea ensimmäinen avonainen lukkarinvirka. Mutta minä katsoin parhaaksi hillitä intoani, sillä nuot maanalaiset olennot osaavat puolustaa väitteitänsä semmoisella tarkka-älyisyydellä ja tietävät tuoda esille niin laveoita ja teräviä tekotodisteita, että on ylen vaikea todistaa vääräksi heidän selvää selvimpiäkään erhetyksiänsä. Useoita muita uskonnollisia katsantotapoja he samalla taidolla ja totuuden ulkomuodolla tiesivät vastustaa. Niinpä esim. kun sanoin muutamille niistä, joiden kanssa olin lähemmässä tuttavuudessa, etteivät he saattaneet odottaa tulevansa autuoiksi kuoleman jälkeen koska he näin astelivat ilmeisessä pimeydessä, vastasivat he, että se joka tämmöisellä ankaruudella tuomitsee muita on itse suurimmassa vaarassa joutua tuomion alaiseksi, sillä toisten kova tuomitseminen hengellisissä asioissa on useimmiten vaan mielen ylpeyden ilmautumista, jota ei suinkaan Jumala taida hyväksyä, koska hän aina kehoittaa lapsiansa nöyryyteen; ja että toisten mielipiteitten tuomitseminen ja halveksiminen sekä uskonsa pakoittaminen toisille oli heidän mielestänsä samaa kuin semmoinen väite, että tämmöinen pakoittaja väittää itsellänsä olevan kaikista korkeimman tiedon ja viisauden varsin niinkuin mielipuolet tekevät luullessaan itsensä kaikkia muita älykkäimmiksi. Kun kerran mielipidettäni puolustaakseni toin esille omantuntoni todistuksen, tunnusti vastustajani tämän todistuksen kyllin luotettavaksi ja kehoitti minun aina toimimaan tämän todistuksen mukaan, niinkuin hänkin puolestansa aina aikoi noudattaa omantuntonsa ääntä; sillä jos jokainen ottaisi kuullaksensa omaatuntoansa ei maailmassa riitojen ja eripuraisuuksien syitä enään löytyisi.

Muiden erhetysten muassa joita Pootualaiset yksipäisyydellä puolustavat, on sekin, että vaikka Jumala palkitsee hyvät ja rankaisee pahat teot harjoittaa hän kuitenkin tätä tuomio-oikeutta vasta tämän elämän jälkeen. Minä luettelin tosin koko joukon esimerkkiä semmoisista, jotka jo tässä elämässä olivat saaneet rangaistuksen rikoksistansa ja paheistansa; mutta he puoleltansa toivat esille yhtä monta esimerkkiä jumalattomista puista, jotka, koko elämänsä kestäneen jumalattomuuden uhaksi aina olivat saaneet onnea ja menestystä toimillensa. "Kun me joudumme kiistaan käsityksistä jonkun kanssa," sanovat he, "emme me milloinkaan käytä muita aseita jokapäiväisen elämän aarreaitasta kuin semmoisia, jotka kelpaavat todistamaan väitteemme oikeiksi, sekä jätämme sivulle ne, jotka sotivat sitä vastaan." Minä lausuin esimerkiksi omasta kokemuksestani, että monet niistä, jotka ovat tahtoneet minulle turmiota saattaa, ovat itse saaneet surullisen lopun. Mutta sitä vastaan he inttivät, ettei tämä ollut muuta kuin itserakkautta minun puoleltani, kun katsoin olevani jotakin etevämpätä Jumalan silmissä kuin moni muu, joka syyttömästi on saanut kärsiä mitä suurimman vääryyden, mutta kuitenkin nähnyt ahdistajansa nauttivan häiritsemätöntä onnea kaiken ikänsä. Kun minä lopuksi toin esille välttämättömyyden joka päivä rukoilla Jumalata, vastasivat he: 'että he, tahtomatta kieltää rukouksen hyötyä, kuitenkin uskoivat totisen jumalanpelon ennen kaikkia rajoittuvan siihen, että toteltiin Jumalan lakia.' Selvittääksensä tarkoitustansa käyttivät he seuraavan vertauksen: "Jollakin ruhtinaalla on kahdenlaisia alammaisia: yksi osa heistä tekee joka päivä virheitä ja rikkoo hänen käskyjänsä joko heikkoudesta taikka pahuudesta, mutta he tulevat alinomaa suurimmassa nöyryydessä pyytämään hänen antamaan heille anteeksi nämä samat virheet, joita he eivät epäile kohta jälkeen taas uudestansa tehdä. Toiset taas tulevat ylen harvoin taikka vain käskystä hoviin. He pysyvät kotona, jossa he uskollisesti ja innolla täyttävät mitä heidän tulee tehdä ja osoittavat kovalla lainkuuliaisuudellansa kuinka syvästi he hallitsijaa kunnioittavat. Eikö ole kylläksi syytä uskoa, että ruhtinas pitää suuremmassa arvossa näitä jälkimmäisiä, mutta pitää edellisiä samalla huonoina ja vaivalloisina alammaisina, sekä sentähden että he alituisesti rikkovat lain että yhtenään kiusaavat häntä armoanomuksillansa?"

Usein antausin tämmöisiin ajatusten vaihtoihin, kuitenkaan voittamatta ketään mielipiteitteni puolustajaksi. Minä jätän sentähden sillensä muut puuttuvaisuutemme uskonnollisten kysymysten puolesta, ja tahdon vain lyhyesti mainita tärkeimmät Pootualaisten uskonkappaleista heittäessäni lukijan omalle arvostelulle niiden joko hyväksymisen taikka hylkäämisen.

Pootualaiset uskovat kaikkivaltiasta Jumalata, joka on kaikki luonut ja kaikki ylläpitää, ja katsovat hänen yksisyytensä ja kaikkivoimansa parhaiten todistetuksi luomisen suuruuden ja sopusoinnun kautta. Hyvin perehtyneenä tähtitieteessä ja fysiikassa, ovat he saavuttaneet niin ylhäisen käsityksen Jumalan olennosta ja ominaisuuksista, että he katsovat hurjuudeksi ruveta selittämään semmoista, joka selvinnähtävästi on heidän järkeänsä ylemmällä. Heillä on vaan viisi juhlapäivää vuodessa, ja etevin niistä pidetään pyhänä mitä suurimmalla hartaudella pimeässä huoneessa, mihin ei mikään päivänvalo saata tunkeutua, jolla he tahtovat merkitä kuinka tutkimaton se jumalaisolento on, jota he palvelevat ja rukoilevat. Koko tämä päivän, joka kutsutaan Käsittämättömän Jumalan päiväksi ja joka pidetään ensimmäisenä päivänä tammikuussa, ovat he kuin ihastuksissaan eivätkä lähde pimeistä huoneista auringon ylhäällä ollessa. Muut neljä juhlapäivää vietetään vuoden neljänä vuodenaikana ja tarkoittavat olla kiitospäiviä nautituista hyvistä teoista. Harvat ovat ne, jotka eivät saavu näihin juhliin, ja ne jotka jäävät pois ilman laillista estettä pidetään aina epäluotettavina kansalaisina ja saavat osallensa suurta epäluuloa. Julkiset rukoukset ovat niin kokoonpannut, etteivät ne tarkoita itse rukoilevata vaan ainoasti hallitsijan ja valtion menestystä. Tarkoitus tällä tavalla on vahvistaa sitä käsitettä että yksityisen menestys ja hyvyys on niin läheisessä yhteydessä valtion menestyksen kanssa ettei näitä mielihaluja saateta eroittaa.

Laki ei pakoita ketään olemaan läsnä julkisessa jumalanpalveluksessa, sillä he arvelevat että kun jumalanpelko oikeastaan on pidettävänä rakkauden ilmauksena korkeimpaan olentoon, ja kun kokemus on näyttänyt että pakko pikemmin sammuttaa kuin elähyttää rakkautta, niin eivät he pidä ainoasti turhana vaan vieläpä perin vahingollisenakin kokea pakoittaa ketäkään jumalisuuteen. Tätä mielipidettä valaistaksensa ottivat he seuraavan vertaukseen: kuvitelkaamme mielessämme että mies, joka haluaa vastarakkautta vaimoltansa, kokee iskuilla ja lyönneillä voittaa hänen kylmyytensä; ajattelemattakaan että hänen rakkauttansa käy semmoisilla keinoilla herättää, arvaisimme mieluummin että ne muuttavat hänen entisen kylmyytensä vihaksi, inhoksi ja halveksimiseksi.