Chapter 21

Kokonansa nyt kumotakseni hänen epäilystänsä, muistutin minä hänelle pienimpiin yksityisseikkoihin saakka koko joukon tapauksia jotka ennen olivat meitä yhdessä kohdanneet. Siitä hänen silmänsä vihdoinkin aukesivat, hän syleili minua, itki ja huudahti:

"Niin nyt minä näen, että sinä todella olet Klim itse, etkä hänen haamunsa! Mutta missä herran nimessä sinä näin kauvan olet oljennellut? Ja mistä sinä olet saanut tuon vieraan ja kummallisen puvun käsiisi?"

Minä rupesin nyt perättäisessä järjestyksessä kertomaan hänelle kaikkea, mitä minulle oli putoamiseni jälkeen tapahtunut. Hän kuunteli minua kunnioittavalla tarkkuudella siksi kun saavuin Natsaari-tähdelle, järjellisine puhuvine puineen. Mutta silloin hänen kärsivällisyytensä loppui ja hän huudahti:

"Kaikkihan unen mahdottomuudet, kaikki mielettömyyden houreet ja viinahullun järjettömyydethän ovat sinun pääkopassasi koottuina. Minä luulen mieluummin että sinä, miten kansa täällä ajattelee, olet ollut vuoreen vietynä maanalaisten peikkojen luona, sillä lastenhuoneen sadut näistä eivät ole likimainkaan niin järjettömiä, kuin nuo kertomukset maanalaisesta matkastasi."

Minä pyysin häntä hartaasti ettei hän heittäisi kärsimystänsä, vaan antaisi minun lopettaa kertomuksen; ja huomattuansa ettei hän enään minua keskeyttäisi, jatkoin minä selvitystäni siitä mitä minulle oli edelleen tapahtunut maanalaisten parissa ollessani, kerroin hänelle monet vaihtelevat seikkailuni ja viimein kuinka minä olin tehnyt suurimman yksinvallan, mitä milloinkaan on maailmassa ollut olemassa. Kaikki tämä sai hänen yhä varmemmasti uskomaan, että minä olin joutunut noitien ja metsänhaltijoitten käsiin, jotka olivat minun loihtineet siihen määrään, että minä olin pitänyt tyhjät kuvitustuotteet täytenä totena. Sitä varmemmin todistaaksensa itsellensä, mitä vaikutuksia tuommoinen loihtiminen saattoi tuoda mukanansa taikka kuinka pitkälle minun mielettömyyteni ulottui, rupesi hän minulta kyselemään autuaitten ja tuomittujen tilasta, elyseeiläisistä tasangoista [Kreikkalaisten ja Roomalaisten jumalaistaruston mukaan pääsivät sankarit ja hyväavuiset ihmiset kuoltuansa sinne suloista ja ihanata eloa nauttimaan] ja muusta tuommoisesta. Kun minä varsin hyvästi ymmärsin mitä hän tarkoitti, sanoin minä:

"Minä käsitän epäluulosi sangen luonnolliseksi, kun se, mistä olen puhunut, tietysti tuntuu satumaiselta ja tehdyllä, sillä niitä tapauksia, jotka minua ovat kohdanneet, saatetaan todella sanoa liian kummituksellisiksi, että niitä voisi kukaan ihminen uskoa. Kuitenkin minä vakuutan kaiken pyhyyden nimessä, etten minä ole runoillut enkä lisännyt vähintäkään, vaan tarkasti olen pysynyt totuudessa ja esittänyt tapaukset juuri semmoisina kuin ne ovat olleet."

Minun ei sittenkään onnistunut saada häntä uskomaan, vaan hän käski minun lepäämään muutaman päivän niin tuo hämmennys, joka nyt aivoissani vallitsi, oli itsestänsä katoava.

Häiritsemättömässä levossa vietettyäni kahdeksan päivää ystäväni asunnossa, millä ajalla me kokonansa olimme jättäneet historiani syrjään, katsoi hän minulla olleen tarpeeksi aikaa voittamaan mielettömyyteni, ja alkoi silloin taas ottaa maanalaisen matkani puheeksi. Hän toivoi niin viidennen yksinvaltion kuin sen kaksikymmentä kuningaskuntaa nyt niin täydellisesti kadonneeksi ja haihtuneeksi kuin sumun tuulessa, ettei pienintäkään kaupunkia eikä kylää ollut siitä jäljellä. Mutta kun hän havaitsi että minä kerroin kaikki sekä kokonaisuudessaan, että sen pienimmät pikkuosat, sekä että minä, kertomukseni lopetettuani, nuhtelin häntä siitä itsepintaisuudesta, jolla hän minua epäili matkojeni suhteen, ynnä muistutin hänelle yhtä ja toista, jota hän itse oli nähnyt: että minä kaksitoista vuotta takaperin olin pudonnut tuonne vuoren rotkoon ja lopuksi että minä olin palannut takaisin vieraassa ja perin oudossa puvussa -- rupesi hän tulemaan epätietoiseksi, eikä tietänyt mitään vastata. Ahdingossaan tahtoi hän nyt heittää kaikki tyyni sikseen, mutta enpä niin minä, vaan minä todistin hänelle, että hänen uskonsa noitiin ja peikkoihin oli paljon luonnottomampi ja mahdottomampi, kuin minun maanalainen matkani, sillä kaikki, mitä niistä kerrottiin, oli ainoasti unia ja akkaväen juoruja, kuin sitä vastoin useat kuuluisat filosoofit pitivät luultavana että maa oli ontelo ja että sen sisuudessa löytyi toinen pienempi taivaankappale, mitä minun oma kokemukseni nyt vahvisti, koska minun täytyi uskoa omin silmin näkemääni, omin korvin kuulemaani sekä omin eloin elämääni. Näille syille hän vihdoin antoi perään, ja sanoi:

"Sinun lujuutesi väittää sitä, jonka valhettelemiseen ei sinulla saata olla mitäkään ajateltavaa tai mahdollista syytä, on täydellisesti voittanut minun uskottomuuteni."

Sittekun hän siis oli antanut totuudelle perän ja oikeuden, käski hän minun vielä kerran kertomaan matkani kaikkine sivuseikkoineen. Erittäin häntä miellytti kertomukseni Natsaari-kiertotähdestä ja ennen kaikkea hän ihaili Pootua, jonka lait ja laitokset hänen mielestänsä olivat niin viisaita, että ne kelpaisivat ojennusnuoraksi mille valtiolle tahansa. Hän käsitti myös nyt, ettei niin hyvin järjestetyn valtion hoitosuunnitelma saattanut olla hämmennettyjen ihmisaivojen keksintöä, sillä näitä lakeja saattoi mieluummin kutsua jumalallisiksi kuin inhimillisiksi; niinpä hän kirjoittikin kaikki muistoon, mitä minä hänelle kerroin, peljäten että muuten saattaisi jotain unhoittaa.

Saatuani hänen näin täydellisesti uskomaan elämäni kohtaloita rupesin minä ajattelemaan itseäni ja kysyin häneltä mitä hän arveli minulle, asioiden näin ollen, parhaaksi, taikka mitä menestystä hän luuli minun saavani odottaa kotomaassani tehtyäni näin suuria tekoja maanalaisessa maailmassa. Hän vastasi:

"Minun neuvoni on, ettet sinä ainoallekaan kuolevaiselle kerro mitä sinulle on tapahtunut, sillä siten sinä teet itsesi yleisen naurun ja pilkan esineeksi sekä kertomuksesi kaikenlaisen vääntelemisen aiheeksi. Tunnethan sinä sitä paitsi pappiemme vainoamishalun? Kun he saattavat pannaan julistaa jo semmoisia, jotka rohkenevat väittää että maa se on, joka liikkuu ja että aurinko pysyy paikallansa, niin he varmaankin julistavat sinun jumalan kieltäjäksi ja kristittyjen yhteyden arvottomaksi jäseneksi, jos he saavat kuulla sinun puhuvan auringosta ja kiertotähdestä maan alla. Mitäpä meteliä _Rupertus_-maisteri jo yksinkin ruvennee pitämään? Kuinka hän ottaneekaan ruvetaksensa sinua vastaan jyrisemään? hän, joka viime vuonna tuomitsi erään miehen julkiseen hirttorangaistukseen ainoasti siitä syystä, että tämä väitti antipooteja löytyvän. [Tämä sana on johdettu kahdesta kreikkalaisesta sanasta, jota merkitsevät vastaan ja jalka, ja tällä nimellä tunnetaan niitä ihmisiä, jotka eri maanpuoliskoilla asuvat samalla leveysasteella 180:n asteen erolla maantieteellistä mittaa, niin että ne kääntävät jalkansa kokonansa toisiansa vastaan.] Sinun hän aivan varmaan tuomitsisi polttoroviolle opistasi tuosta urheasta maailmasta. Sentähden minä sinua neuvon ja pyydän ikipitkiksi päiviksi pitämään kaikki salassa ja vielä jonkun ajan pysymään hiljaisuudessa täällä minun luonani."

Minä vaihdoin nyt maanalaiset vaatteeni muihin. Kaikki, jotka juoksivat Jerusalemin suutaria näkemään, lähetti Abelini matkoihinsa selittämällä että suutari jälleen oli kadonnut. Kuitenkin levisi huhu kaikkiin ympärillä oleviin paikkakuntiin, ja kaikista saarnatuoleista kaikui varoituksia ja ennustuksia uhkaavista onnettomuuksista, joita tämän ilmestyksen johdosta saatiin odottaa. Jerusalemin suutari, sanottiin, oli tullut Sandvigiin Jumalan vihan airueena kehoittamaan kansaa kääntymään; ja kun, niinkuin kaikki sen tietävät, huhu aina suurenee jota laajemmalle se leviää, sai tämäkin koko joukon lisäyksiä. Muutamat tiesivät kertoa, "että suutari oli julistanut maailman lopun olevan lähellä ja sanonut että kaikki ne ihmiset, jotka eivät ennen mittumaaria kääntyisi, olisivat ynnä kaiken muun kanssa tulessa hukutettavat", ja muuta tuollaista. Nämä ennustukset saivat eräässä pitäjässä aikaan semmoisen hämmennyksen, että talonpojat jättivät peltonsa viljelemättä, koska heillä, kun maailman jo niin pian piti loppuman, ei enään ollut elon aikaa odotettavana. Mutta kun tämän seurakunnan provasti, Niilo-pastori, rupesi pelkäämään, että hän menettäisi kymmenyksensä ja muut papilliset saatavansa, antoi hän talonpoikain tietää, että maailman loppu ja viimeinen päivä oli siirretty seuraavaan vuoteen, niin että heidän varsin hyvin sopi ruveta tavallisia töitänsä tekemään. Meille molemmille, minulle ja isännälleni, jotka yksin tiesimme kaiken tämän juoruilemisen syyn, soi tämä juttu monta naurun juhlahetkeä.

Mutta kun ei minun ajan pitkään täytynyt olla kätkössä toisten luona vaan täytyi lähteä ihmisten pariin, sanoi isäntäni minun ylioppilaaksi Trondheimistä, ja että minä joka olin hänelle sukua, nyt olin hänen luonansa vierailemassa. Sitte hän kiitteli minua niin lämpimästi, sekä suullisesti että kirjallisesti Bergenin piispalle, että hänen korkea-arvoisuutensa lupasi minulle ensimmäisen avoimen rehtorinviran. Semmoinen virka oli juuri minun mieleeni koska sillä saatettiin sanoa olevan jotakin yhtäläisyyttä edellisen tilani kanssa, sillä eräässä suhteessa saatetaan koulunrehtoria pitää vastaavana hallitsevalle kuninkaalle, jos nimittäin pidetään opetustuolia valtaistuimena ja pamppua valtikkana. Mutta kun pitkä aika kului ennenkun mikään semmoinen virka tuli avonaiseksi, ja minun tarvitsi saada jotakin tuloja ellen minä tahtonut nälkään kuolla, päätin minä ottaa vastaan mitä tahansa. Onneksi kuoli Ristikirkon lukkari Bergenistä kohta tämän jälkeen, ja piispa antoi minulle tämän viran. Tämä saatettiin tosin pitää huononlaisena virkaylennyksenä sille, joka vähäistä ennen oli ollut niin monen valtakunnan hallitsijana; mutta kun ei mikään halvenna ihmistä niinkuin laiskuuden tuottama köyhyys, ja kun on tyhmää heittää maahan likaisen veden ennenkun tietää mistä puhdas on otettava, otin minä tämän suotuisen tarjouksen vastaan, ja elän nyt filosoofillisessa levossa päiväni kunnon lukkarina.

Kohta tämän muutoksen jälkeen ehdotettiin minulle kunniallista avioliittoa erään kauppiaantytären kanssa Bergenistä nimeltä _Magdaleena_. Minä kyllä mielistyin tyttönäpykkään; mutta kun oli luultavaa että Kvaaman keisarinna vielä oli elossa pelkäsin minä tekeväni itseni syypääksi kaksinaisavioliittoon, jos nyt naisin Magdaleenan. Mutta Abelini, jolle minun oli tapana uskoa kaikki, mikä sydäntäni rasitti, ei hyväksynyt tätä arvelevaisuuttani, vaan todisti niin lujilla syillä tämän pelkoni mielettömyyden, että minä lopuksi katsoin arveluni turhaksi ja nain tytön.

Tämän Magdaleenani kanssa olen minä nyt kuusi vuotta elänyt onnellista avioliittoa. Mutta en milloinkaan ole minä hänelle uskonut maanalaisia tapauksiani, vaikka minä tunnustan, että muisto siitä vallasta ja kunniasta sekä loistosta, joka kerran ympärilläni säkenöi, vielä on yhtä selvä ja joskus pistäytyy esille yksityisissä virkkauksissa taikka teoissa, jotka eivät sovellu minun nykyiseen asemaani.

Tämä avioliitto on minulle antanut kolme poikaa: _Kristerin, Jensin ja Kasperin_ joten minulla kaikkiansa on neljä jos _Kvaaman_ prinssi vielä on elossa.

ABELININ LISÄYS.

Niilo Klim eli vuoteen 1695. Kaikki rakastivat häntä hänen mallikelpoisen elämänsä tähden, ottamatta lukuun sitä, että Ristikirkon pappi joskus häneen suuttui hänen hiljaisen ja peräytyvän käytöksensä takia, luullen sen tulevan ylpeydestä. Minä, joka tunsin miehen aikaisemmat kohtalot ja suhteet, ihmettelin pikemmin sitä nöyryyttä, jota hän pienessä virassansa osoitti, hän, joka oli niin monta maata hallinnut. Toisten silmissä, jotka eivät tietäneet hänen alentumisestansa, saattoi hän kyllä näyttäkin vähän tuhmanylpeältä. Niinkauvan kun voimansa sitä sallivat, oli hänellä tapana vuosittain määrättynä päivänä kavuta ylös vuorelle ja tirkistellä alas tuonne rotkoon, josta hän oli tullut ylös. Hänen ystävänsä huomasivat, että hän joka kerta palasi sieltä itkenein silmin ja oli aina koko seuraavan päivän lukuhuoneessansa varsin yksin, avaamatta oveansa kenellekään. Hänen vaimonsa on vakuuttanut, että hän usein on unissansa puhunut sotajoukoista maalla ja merillä. Kerran hänen mielihairautensa yltyi niin loitos, että hän käsketti Bergenin kaupungin päällikön oitis tulemaan luoksensa. Hänen vaimonsa luuli tämän mielenhämmennyksen tulevan liian ahkerista lukuharjoituksista, ja oli sangen levoton hänen terveytensä tilan suhteen, joka ei suinkaan ollutkaan tyydyttävä. Hänen kirjastonsa sisälsi parhaasta päästä valtiollisia teoksia, joista moni häntä soimasi, arvellen ettei semmoinen lukuaine lukkarille sopinut.

Tästä matkakertomuksesta löytyy ainoasti yksi kappale, jonka tekijä itse on kirjoittanut ja se on minun tallessani. Useamman kuin yhden kerran olen minä aikonut sen painattaa kirjaksi, mutta monet tärkeät syyt ovat tähän saakka minun estäneet sitä tekemästä.

End of Project Gutenberg's Niilo Klimin maanalainen matka, by Ludvig Holberg