Chapter 18

"Semmoisia, jotka eivät itse tiedä mitä he uskovat ja jotka eivät pidä vaivaa maksavana ajatella ja tuumia mitä he luulevat, kutsutaan oikeauskoisiksi. Vieläpä löytyy semmoisiakin, joita suruttomuutensa ja ajattelemattoman laiskuutensa tähden luetaan pyhimyksien joukkoon; jota vastoin kaikki ne, jotka tahtovat kaikkia tutkia ja sen kautta sattuvat harrastamaan toista mielipidettä kuin vallitsevata, sanotaan ikuisesti tuomituiksi.

"Ylipäänsä uskovat Eurooppalaiset, ettei palkinto ja rangaistus tämän elämän perästä ensinkään riipu ihmisen elämästä ja teoista, vaan ainoasti paikasta, jossa hän on syntynyt; sillä he myöntävät kaikki, että jos he olisivat sattuneet syntymään toisessa maassa ja toisista vanhemmista, olisi heillä ollut varsin toinen usko. Siitä näyttäisi kuin eivät Eurooppalaiset niin paljon tuomitsisi ihmisiä heidän uskonsa johdosta kuin sen paikan johdosta, taikka niiden suhteitten johdosta, joissa he ovat maailmaan tulleet. Mutta tätä en minä saa sopimaan ja sulamaan yhteen käsityksen kanssa jumalan oikeudesta, ja hyvyydestä.

"Tieteitten harjoittajista kunnioitetaan enimmän niitä, jotka osaavat siihen määrään sekoitella ja sinne tänne viskellä luonnollista sanajärjestystä, että se, mikä itsestänsä on selvää ja ymmärrettävää, sen kautta muuttuu sameraksi ja sekavaksi. Nämä kutsutaan runoilijoiksi ja heidän sanasekoitustansa sanotaan runoksi. Kuitenkaan ei sanojen tempullinen järjestys riitä runoilijalle mainetta ja kyvyntunnustamista tuottamaan; hänen pitää myös valhetteleman oikein kelpo tavalla. Niinpä omistetaankin miltei jumalallista ihailua eräälle vanhalle runoilijalle, Homerukselle, joka oli ollut oikein päämestari molempien näiden asioiden puolesta. Moni on koettanut päästä hänen kaltaiseksensa totuuden salaamisen ja sanojen tupermyllyn puolesta, mutta häntä ei ole vielä kukaan saavuttanut.

"Oppineilla Euroopassa on tapana ostaa koko joukon kirjoja, ei niin paljon sisällön, kuin muodon ja kauniitten siteitten ja kansien tähden. Kun nyt kirjakauppiaat havaitsivat, että oppineita ostajia oli helppo viekoitella koruilla ja silmän ilolla, painattivat he koko joukon teoksia toiseen muotoon, toisilla kirjasimilla sekä lisäämällä muutamia kuvia ja möivät sitte näitä uusia teoksia monta vertaa korkeammista hinnoista; sillä tieteet ovat täällä kauppatavaraa ja näppärimpiin kauppamiehiin luetaan juuri filosoofit ja kirjailijat. Varsinkin ovat narrit hartaat kirjoittamaan kirjoja, ikäänkuin he pelkäisivät että heidän tuhmuutensa maine muuten hukkuisi jälkimaailmalta.

"Euroopan yliopistot ovat tieteellisiä markkinapaikkoja, joissa kohtuuhinnasta saadaan ostaa arvoasteita, vihkimyksiä, arvollisuuksia, monenlaatuisia oppineita arvonimiä ja muita oppineita tavaroita, joita ei täällä alamaailmassa saateta saavuttaa ilman hikeä ja vaivaa ja monen vuoden ahkerata tutkimista. Tohtoriksi sanotaan niitä, jotka ovat ehtineet opin ja tiedon korkeimman määrän, taikka, niinkuin Eurooppalaiset tämän lausuvat, ovat pyrkineet erään korkean vuoren, Parnassuksen huipulle, joka on yhdeksän immen kotopaikka. Lähinnä järjestyksessä tulevat maisterit, joiden ei tarvitse maksaa täydelleen niin paljoa arvonimestänsä ja sentähden pidetään vähemmin oppineina. Tästä huomataan mitä hyväntahtoisuutta ylimaallisissa yliopistoissa osoitetaan miespuolista sukua kohtaan, joissa niin paljon kuin mahdollista koetetaan heille tasoittaa tie oppia kohden ja tehdä se mieluiseksi ja helppokulkuiseksi.

"Oppineita ja oppimattomia saatetaan eroittaa toisistansa sekä tapojen että puvun puolesta, mutta parhaiten kuitenkin heidän uskonnollisen katsantotapansa kautta: Oppimattomat uskovat vain yhtä jumalaa, joka kuitenkin samalla on kolme-yhteinen, oppineet sitä vastoin uskovat monta jumalaa ja jumalatarta. Etevimmät niistä ovat Apolloni, Minerva, yhdeksän Laulutarta y.m.m. jumalaa vähemmän arvosta. Kirjailijoilla, mutta ennen kaikkia runoilijoilla, kun ne oikein saavat puuskan päähänsä, on tapana ylistää ja palvella näitä jumaluuksia. Oppineet itse jaetaan eri luokkiin aina sen aineen mukaan, jolle he parhaastansa ovat omistautuneet, esim. filosoofit, runoilijat, kielentutkijat, luonnonoppineet, viisaustutkijat j.n.e.

"Filosoofilla tarkoitetaan oppinutta kaupustelijata, joka vahvistetun taksan mukaan myy elämänsääntöjä itsensä antautumisesta, köyhyydestä, kohtuullisuudesta, sekä saarnaa ja kirjoittaa niin kauvan rikkautta vastaan, että hän itse tulee rikkaaksi. Filosoofien pääisä oli muuan _Seneka_-niminen mies, joka tätä tapaa noudattamalla kokosi ruhtinaallisen omaisuuden.

"Runoilija on semmoinen, joka ennen kaikkia tunnetaan raivonsa ja puhkuvien sanelmiensa puolesta. Varsinkin on raivo huomattava puoli parhaista runoilijoista. Kaikki semmoiset sitä vastoin, jotka yksinkertaisesti ja selvästi lausuvat ajatuksensa, saavat jäädä laakeriseppelettä paitsi.

"Kielentutkijat ovat sodanhimoisia miehiä, jotka häiritsevät yleisen tyytyväisyyden. Eroitukseksi varsinaisista sotureista on heillä musta virkapuku kirjavan asemesta, sekä kynä miekan asemesta. He taistelevat yhtä itsepintaisesti kirjaimien ja tavujen puolesta, kuin nuo toiset vapauden, uskonnon ja isänmaan edestä. Minä luulen että hallitus ylläpitää näitä ainoasti sentähden, ettei yleisö rauhaisina aikoina, liian suuren rauhallisuuden tähden, rupeaisi kerpukia sairastamaan. Kuitenkin tapahtuu joskus, että esivallan arvollisuudellansa täytyy astua taistelevien väliin, kun nämä uhkaavat kuolemata ja turmiota, miten kuulin hiljan kerrottavan Pariisissa tapahtuneeksi, jossa korkein viranomainen, kun taistelu oppineitten kesken K:n ja Q:n käyttämisestä kirjoituksessa rupesi käymään liian loitos, määräsi että kumpiakin saadaan käyttää mielen mukaan.

"Luonnonoppinut on semmoinen, joka tutkii maan sisuuden, kaksi- ja neli-jalkaisia eläimiä, sekä käärmeitten ja hyönteisten luurakennusta ja tapoja ja joka tuntee kaikki tyyni luonnossa, paitsi itsensä.

"Viisaustutkija on semmoinen, joka yksin tietää mitä kaikki muut eivät tiedä, ja joka tuntee, selittää ja kertoo henkien ja sielujen olemuksen, ja kaikkea semmoista, jota on ja jota ei ole, mutta joka ei, juuri tuon liian tarkan katseensa tähden, näe, mikä on hänen oman nenänsä edessä.

"Semmoinen on tila tieteitten valtakunnassa Euroopassa. Olisihan minulla vielä paljon puhumista siitä, mutta riittäköön se, että olen tärkeimmät seikat maininnut. Siitä, minkä jo olen sanonut, lukija itse helposti osaa ajatella onko Eurooppalaisilla mitäkään varsinaista syytä pitää heitänsä ainoina viisaina maailmassa. Kuitenkin pitää todenmukaisesti tunnustettamaan eurooppalaisille tohtoreille ja maistereille sen ansio, että heillä on paljon suurempi taito opettamisessa kuin meidän maanalaisilla opettajillamme, sillä Euroopassa löytyy opettajia kielissä ja tieteissä, jotka eivät ainoasti siirrä oppilaihin mitä he itse ovat oppineet, vaan vieläpä semmoistakin, josta heillä ei ole vähintäkään käsitystä. Ja tuo taito, oikealla ja helposti käsitettävällä tavalla siirtää toiselle mitä itse tiedämme on sangen vaikea ja arvokas, mutta vielä suurempi on taito opettaa toiselle semmoista, josta emme itse tiedä niin yhtäkään mitään.

"Useat Euroopan oppineista harjoittavat samalla innolla sekä jumaluusoppia että filosofiaa. Filosoofeina he epäilevät kaikkea; jumaluusoppineina he eivät sitä vastoin uskalla epäillä mitäkään."

"Ylimaalliset kansat ovat ylen hartaita ja innokkaita rukouksissansa; heidän rukoushetkiänsä ei kuitenkaan määrää sydämen tarve, vaan parhaasta päästä kellonsoitto, kellot ja auringonnäyttäjät, niin että heidän hartautensa on kokonansa koneellinen ja on pikemmin kotoperää ulkonaisesta muodollisuudesta ja tottumuksesta määrätyllä kellonlyönnillä, kuin sydämen syvyydestä. Kuinka ahkeria muutamat ovat rukoilemaan nähdään siitä, että he hyräilevät virsiä hakatessaan puita, pestessään pataa taikka puuhatessaan muissa taloustoimissa.

"Tullessani Italiaan rupesin kuvittelemaan mielessäni, että minä äkkipäätä olin tullut koko maan hallitsijaksi, sillä jokainen, joka vastaani tuli, kutsui itseänsä minun 'orjakseni'. Kun sitte kerran mielin koetella tätä alinomaa huudettua orjallisuutta ja käskin isäntäni jättämään minulle vaimonsa yökaudeksi, niin hän siitä vimmastui, käski minun heti kokoomaan 'kampsuni' ja lähtemään pois, mutta kun minä kielsin, tarttui hän niskaani ja heitti minun ovesta pihalle.

"Etäimmällä pohjoiseen päin olevissa maissa himoitsevat asukkaat suurella halulla arvonimiä, joihin ei heillä ole mitäkään oikeutta, ja ovat siihen määrään riemuissansa siitä, jos saavat kävellä jonkun oikealla puolella, että he ovat vähällä tulla mielettömiksi, jos -- --"

* * * * *

Nyt oli minun kärsivällisyyteni loppunut. Minä suutuin silmittömästi, keskeytin lukijan vakuutuksella, että kaikki tyyni oli pelkkää valhetta, jota jokin taitamaton ja kostonhimoinen kirjailija oli kyhännyt kokoon. Mutta ensimmäisen tulistukseni vähän asetuttua, rupesin vähän penseämmin tuomitsemaan tätä matkakertojaa, koska minä havaitsin että hän, jos kohta valheellinen ja väärä useimmissa kohdissa, ei kuitenkaan kokonansa ollut kieltänyt totuutta, vaan päin vastoin oli usein iskenyt naulaa keskelle päätä. -- Muuten minä seurasin Tomopokolon neuvoa ja vahvistin Kvaamalaisia heidän väärässä käsityksessänsä syntyperäni suhteen, sillä minä katsoin paljon paremmaksi, tarkoitusperäni saavuttamisen tähden, että minut pidettiin auringon erinomaisena lähettiläänä kuin paljastaan vain eurooppalaisena kansalaisena.

Sittekun naapurimme pitkän ajan olivat pysyneet siivolla, ja minä olin käyttänyt hyväkseni tuota hyvää vaikuttavata rauhaa järjestääkseni valtiota halun ja toivoni mukaan, saimme me yhtäkkiä tiedon siitä, että kolme mahtavata kansaa oli ruvennut liittoon Kvaamalaisia vastaan nimittäin _Arktoonialaiset, Kispuusialaiset ja Alektorianilaiset_. Arktoonialaiset, jotka ovat järjellisiä, puhuvia karhuja, ovat ylen tanakkaa ja sotakelpoista kansaa. Kispusialaiset, jotka ovat tavattoman isoja liskoja, ovat maanalaisten kesken tulleet kuuluisiksi terävyytensä, tarkkanäköisyytensä ja kavaluutensa tähden, he kun ymmärtävät, enemmän sotajuonilla kuin ruumiillisilla voimilla, pitää mahtavimpiakin vihollisia hillissä. Alektorianilaiset taistelevat yhtä hyvin ilmassa kuin maassa ja tekevät sen kautta vihollisillensa suurta haittaa. Ne ovat nimittäin kukkoja varustettuina jousilla ja myrkytetyillä nuolilla, ja he täyttävät niitä semmoisella taitavuudella, että sen täytyy herättää ihmettelemistä.

Nämä kolme kansaa olivat ruvenneet suututtelemaan Kvaamalaisten suurien menestyksien tähden ja olivat sentähden sitoutuneet kolminaisliittoon, saattaaksensa, ajan vielä ollessa, yhdistetyin voimin hillitä Kvaamalaisten yhä kasvavaa valtaa. Mutta ennenkun he julistivat sodan, laittoivat he lähetystön Kvaamaan vaatimaan että Tanakilaiset jälleen saisivat valtiollisen vapautensa; kielto meidän puoleltamme olisi heille riittävä casus belli [sodan syy]. Minun neuvoni mukaan annettiin heille vastaukseksi: että kuin Tanakilaiset olivat tehneet itsensä syypäiksi rauhan rikkomiseen, ja siis saivat omaa hurjuuttansa ja pöyhkeyttänsä kiittää siitä onnettomuudesta, joka oli heitä kohdannut, päätti keisari, ottamatta ensinkään huomioon liittovaltioiden vaatimuksia, jokaista ahdistajata vastaan aseitten voimilla puolustaa sitä omaisuutta, jonka hän voittajan oikeudella oli itsellensä hankkinut. Tällä vastauksella saivat lähettiläät palata takasin ja me rupesimme oitis tekemään valmistuksia alkavata sotaa varten. Minä kokosin suurimmassa kiiruussa 40,000 miehen suuruisen armeijan, jossa 4000 miestä oli ratsuväkeä ja 2000:lla jalkaväestä oli ampuma-aseita. Keisari, vaikka hän jo oli vanha ja rappeutunut, tahtoi kumminkin itse ottaa osaa sotaretkeen ja oli niin kunnian perään, etteivät minun, hänen puolisonsa eikä lastensa yhdistetyt rukoukset voineet horjauttaa hänen päätöstänsä. Mitä näiden arveluttavien asiasuhteitten vallitessa enimmän minua huolestutti, oli se että Tanakilaiset käyttäisivät ensimmäistä sopivata tilaisuutta mennäksensä vihollisten puolelle, pelko, joka liian pian kävikin toteen; sillä tuskin oli sota muodonmukaisesti julistettu niin 12,000 Tanakilaista aseineen päiväineen yhtyi viholliseen, niin että me äkkipäätä saimme vastaamme neljä mahtavaa vihollista samalla kerralla.

Niinpian kun armeijamme oli ehditty saada kuntoon, annettiin _Kiliani_-kuukauden alkupuolella käsky lähteä marssimaan ja alkamaan sotaretki. Kulkeissamme eteenpäin saimme me kuulla vakoojiltamme että liittyneiden joukot jo olivat tulleet Tanakin rajan ylitse ja nyt niin tulisesti piirittivät _Sibolin_ linnoitusta, joka on _Kispussian_ rajalla, että siellä oleva komentaja jo oli ruvennut tuumimaan antautumista; mutta kun viholliset olivat saaneet kuulla meidän lähenemisestämme, jättivät he piirityksen siksensä ja lähtivät marssimaan meitä vastaan.

Me tölmäysimme yhteen eräällä lakeudella, joka ei ollut erittäin kaukana piiritetystä linnoituksesta, jonkatähden tämä ottelu saikin nimekseen: _Sibolin tappelu_. Arktonialaiset, jotka muodostivat vasemman siiven, heittäytyivät meidän ratsuväkemme kimppuun ja saivat aikaan siinä suurta hävitystä ja kun nuo kapinalliset Tanakilaiset kannattivat hyökkäystä, näytti melkein siltä, kuin olisi meillä ollut hukka edessämme; mutta nyt riensivät meidän pyssymiehemme ahdistetun ratsuväen avuksi, ja parilla lauelmalla, jotka heti hajoittivat vihollisten rivit sai asia oitis toisen muodon, niin että viholliset, äsken voittajina tungettuansa meidän ratsuväkemme riveihin, nyt itse tulivat ahdinkoon ja rupesivat vetäytymään takaisin sekä lähtivät lopuksi hurjaan pakoon.

Tällä ajalla ahdistivat Kispussialaiset suurella ankaruudella jalkaväkeämme ja osasivat niin taitavasti ja niin hyvällä menestyksellä heitellä nuoliansa, että lyhyessä ajassa 600 Kvaamalaista osaksi tapettiin, osaksi saatettiin kykenemättömiksi ottamaan taisteluun osaa. Mutta kun nyt ratsuväkemme ja ampumamiehemme tulivat jalkaväen avuksi, täytyi Kispussialaistenkin ottaa pakoretki eteensä, mutta tämän he tekivät semmoisella säännöllisyydellä ja niin hyvässä järjestyksessä että heidän pikemmin saatettiin sanoa ainoasti perääntyneen. Tästä pysytetystä sotakunniasta saivat he kiittää taitavaa ja kokenutta kenraaliansa _Monsoniusta_, jota minun aikanani pidettiin alamaailman parhaana ja etevimpänä sotaoppineena.

Vielä olivat jäljellä Alektorianilaiset, joita ei ollut niin helppo lannistaa, sillä niinpian kun meidän ampujamme rupesivat niitä tähtäämään, kohousivat ne ylös ilmaan ja ampuivat sieltä nuoliansa niin taitavasti, että ylen harvat menivät harhaan, sillä niinkuin tiedetään on paljon helpompi ampua ylhäältä alaspäin, kuin päin vastoin; meidän laukauksemme sitä vastoin olivat usein ihan turhat, kun viholliset keijuivat ilmassa sinne tänne. Taistelun juuri hurjimmallansa ollessa, kohtasi keisaria, joka oli väsymätön ampumaan ja aina oli tavattavana siellä, missä vaara oli suuri, kaulaan myrkytetty nuoli, hän vaipui alas hevosensa seljästä ja kannettiin suurimmassa kiiruussa teltallensa, jossa hän pian heitti henkensä.

Tänä arvelluttavana hetkenä pidin minä parhaana käskeä kaikkia niitä, jotka olivat nähneet keisarin kuolevan, toistaiseksi pitämään asian salassa, ettei meidän väki menettäisi mieltänsä ja rohkeuttansa saadessaan tietää, minkä häviön he olivat kärsineet. Minä kehoitin siis miehistöä olemaan hyvässä rohkeudessa: keisari, sanoin minä, oli ainoasti mennyt tainnoksiin, eräästä lihashaavasta ja oli pian taas tuleva heidän joukkoonsa. Useimmat olivat siis yhä edelleen tietämättömyydessä siitä mitä oli tapahtunut, ja taistelua jatkui pimeään saakka, jolloin Alektorianilaiset, ponnistuksista menehtyneinä, vetäysivät takaisin leiriinsä. Aselepo päätettiin muutamaksi päiväksi, että me saimme aikaa haudata kaatuneet. Kun minä kuitenkin olin huomannut, että jotakin uutta juonta tarvittiin saadaksemme Alektorianilaiset lannistetuiksi, annoin minä sulattaa luodit ja tehdä niistä haulia. Tällä keinolla oli niin onnellinen vaikutus, että Alektorianilaiset kohta ensimmäisessä ottelussa tippuivat maahan kuin kärpäset, ja puolet koko heidän sotajoukostansa surkeasti surmattiin. Muut laskivat aseensa ja pyysivät rauhaa. Arktonialaiset ja Kispussialaiset noudattivat edellisten esimerkkiä, ja antausivat meille aseineen päivineen.

Sittekun tappelu nyt oli loppunut, kutsuin minä kokoon kaikki armeijan ylemmät upseerit neuvotteluun ja kaikkien kokoonnuttua pidin minä heille seuraavan puheen:

"Arvoiset, jalosyntyiset ja urholliset miehet! Minä olen vakuutettuna siitä että useimmat teistä tietävät millä tuskallisella levottomuudella minä neuvoin kaikkein armollisinta keisaria luopumaan päätöksestänsä ottaa tähän sotaretkeen osaa. Mutta hänen mukasyntyinen urhollisuutensa ja rohkea sankaruutensa eivät sallineet hänen kaikessa mukavuudessa vetelehtiä kotona, meidän uskaltaessamme henkeämme isänmaan palveluksessa. Minä saatan teille vakuuttaa, että tämä anomukseni oli ainoa, johon ei keisari minulle myöntynyt. Oi! jospa kaikkein armollisin keisarimme olisi ollut haluttomampi suostumaan muihin ehdotuksiini, mutta halukkaampi tähän viimeiseen ja ainoaan! Me emme sitte olisi tässä murheellisessa tilassa, johon hänen äkkinäinen kuolemansa oli meidät saattanut, vaan olisimme todellisessa riemukulussa palanneet pääkaupunkiimme, eikä meidän iloamme monista suurista sankariteoistamme olisi mitään surun syy samertanut. Minä en enään saata enkä saa teiltä salata sitä surullista tapausta, joka niin syvästi meitä masentaa. Tietäkäät siis, että meidän keisariamme, hänen sankarina taistellessaan, kohtasi nuoli, jonka johdosta hän pian jälkeen veti viimeisen hengähdyksensä. Mikä suuri suru, mikä sanomaton tuska tämän suuren ruhtinaan menettämisestä on puhkeavakaan hänen kansassansa! Omasta tilastani saatan päättää millä mielellä Te, urheat sotatoverini olette. Kuitenkin, hallitkaa suruanne! Tuo suuri sankari ei ole herjennyt elämästä. Ei! Teidän keisarinne ei ole teiltä kuollut, hän on jättänyt jälkeensä teille kaksi täysikasvanutta prinssiä, mainion isänsä todelliset kuvat sekä yhtä paljon hänen hyvien avujensa kuin hänen valtakuntiensa perilliset. Teille ei siis muutos tarkoita keisarin persoonaa, vaan ainoasti hänen nimeänsä. Ja kun prinssi _Timuso_, ensinsyntyneen oikeudella, nyt nousee kuuluisien esi-isiensä istuimelle, niin olen minä hänen nimessänsä komentanut sotajoukkoa ja hänelle meidän siis kaikkien pitää kuuliaisuuttamme ja uskollisuuttamme vannoman!"

NELJÄSTOISTA LUKU.

Klim maanalaisena hallitsijana.

Minä en ollut ehtinyt vielä puhettani hevin lopettaa, ennenkun kaikki huusivat suurella äänellä "Me tahdomme _Pikil-Sun_ keisariksi!" Tämän huudon kuullessani minä ylenmääräisesti pelästyin ja pyysin rukoilevasti, hartaasti ja kyynelsilmin, etteivät he unhottaisi sitä uskollisuuden valaa, jonka he olivat keisarilliselle perheelle vannoneet ja sitä hyväntahtoisuutta, jota edesmennyt keisari eläessään oli osoittanut jokaiselle heistä yhdessä ja ennen kaikkea yksityisesti ja erikseen; semmoinen kiittämättömyys, kuin minun valitsemisen keisariksi, oli paneva katoamattoman pilkun heidän kunniaansa. Minä liitin tähän sen lupauksen että minä yhä edelleen yksityisenä henkilönä omistaisin heille palvelukseni, jos niin olisi että he tahtoisivat minusta jotain hyötyä olevan. Mutta minun kehoituksiani ei ensinkään otettu korviin. Upsereeja elähytti vastustamiseni yhä enemmän, ja sotamiestenkin joukosta rupesi synkkää jupinaa kuulumaan. Kauan ei kestänyt ennenkuin koko leiristä kaikui upseerien johtavat äänet ja huudot. Minä riensin telttaan ja annoin vartijalle käskyn kieltää jokaiselta pääsön sinne sillä minä toivoin sotilasten muuttavan mieltänsä sittekun heidän ensimmäinen intonsa oli vähän laimentunut. Mutta sekä upseerit että sotamiehet tunkivat väkisin telttaan ja panivat kruunun päähäni minun vastustelemisestani huolimatta, veivät minun ulos teltasta ja huusivat minun, rumpujen päristessä ja torvien soidessa, _Kvaaman keisariksi, Tanatin, Arktoninan ja Alektorianin kuninkaaksi sekä Kispsussian suuriruhtinaaksi_. Älysin ettei sitä mitä nyt oli tapahtunut, saatettu tapahtumattomaksi tehdä, en minä kauvemmin vastustanut onneani vaan annoin sankan virran kuljettaa itseäni poispäin; ja ollakseni vilpitön täytyy minun tunnustaa ettei tämä ylhäinen arvo minua ensinkään pahoittanut, sillä keisarikunta, jolla makupalana on kolme kuningasvaltaa ja suuriruhtinaskunta, on kaiketi herkkupala, joka saa vedet suuhun kenelle tahansa.

Minä laitoin heti lähettilään prinssille ilmoittamaan hänelle mitä oli tapahtunut ja annoin hänelle samalla sen neuvon, että hän lujasti luottaisi perittyyn etuoikeuteensa ja väittäisi tehdyn vaalin lainvastaiseksi ja vääräksi; mutta samalla minä päätin etten niinkään helposti päästäisi käsistäni vapaaehtoisesti minulle tarjottua keisarin arvoa. Minun varsinainen ajatukseni tämän lähetystön suhteen olikin siis oikeastaan tunnustella ja urkkia prinssin ajatusta asiasta. Kun tällä nuorella miehellä oli erinomaiset luonnonlahjat, ja ennen kaikkia tarkka arvostelukyky, eivät inhimillisen mielen monet ja salaiset kaartotiet olleet hänelle vieraita; hän tekikin varsin oikein sen johtopäätöksen, ettei minun suostuvaisuuteni ollut muuta kuin teeskentelyä, minkä tähden hän viisaasti kyllä, alistui välttämättömyyden laille ja salli että minut pääkaupungissakin huudettiin keisariksi. Minä tein siis juhlatuloni, kenraaliesikuntani ympäröimänä ja kansan riemuitessa, pääkaupunkiin, ja muutaman päivän perästä minä juhlallisesti kruunattiin.

Oltuaani ennen haaksirikkoinen miesparka olin minä nyt siis muuttunut mahtavaksi hallitsijaksi. Sitoakseni kvaamalaiset yhä enemmän itseeni sekä, yhtä paljon yksityisillä kuin julkisilla teoilla vahvistaakseni valtaani, otin minä puolisokseni edesmenneen keisarin tyttären, sillä minä huomasin varsin hyvästi, että kvaamalaiset yhä vielä rakastivat ja kunnioittivat vanhaa keisarisukua. Tämä prinsessa, jonka nimenä oli _Ralakti_, oli kukoistava ruusu, juuri ehtinyt immellisyyden ijän.

Näin monta suurta tekoa jo toimitettuani, rupesin tuumimaan yhä useampia keinoja, joiden avulla minun onnistuisi nostaa valtakunta vallan ja maineen korkeimmalle kukkulalle ja saada sitä peljätyksi ja kunnioitetuksi koko maanalaisessa maailmassa. Ensimmäiseksi kaikesta minä nyt kiinnitin kaiken huomioni siihen, että saisin pidetyksi valloitetut kansat kuuliaisuudessa ja nuhteessa. Tähän tarkoitukseen minä sijoitin linnoituksia sinne tänne, ja varustin ne vahvoilla suojelusväillä. Minä kohtelin valloitettuja kansoja lempeydellä ja muutamille heistä minä vielä lisäksi uskoin tärkeitä virkoja pääkaupungissa. Varsinkin _Tomopokolle ja Monsoniukselle_, molemmille vangituille kenraaleille, minä kokosin niin paljon kunnioituksen ja luottamuksen osoituksia, että kvaamalaiset jo rupesivat nurkumaan, vaikkeivat he sitä tyytymättömyyttänsä julki osoittaneet; mutta tuli kyti niin kauan tuhassa, että se vihdoin, josta vastedes kerron, puhkesi kokonansa ilmituleen. Mitä sisälliseen hallitukseen tulee, omistin minä huoleni parhaastansa kauniille taiteille ja sotatoimelle, jonka minä mielin saattaa mitä mahdollisimpaan täydellisyyteen. Ja kun maalla oli mainioita metsiä tarpeellisilla aineilla sotalaivaston rakentamiseen eurooppalaiseen malliin, tuli, vaikka minulla oli ylenmäärin muita tehtäviä, tämmöisen hankkiminen pääasialliseksi tarkoitusperäkseni. Tähän työhön minä käytin parhaasta päästä kispussialaisia jotka olivat parhaiten perehtyneitä meritoimeen, ja semmoisella innolla minä valvoin työn ahkerata tekoa, että minä jo kuudenkymmenen päivän perästä, siitä lukein kun puita ruvettiin kaatamaan, saatoin tarkastaa 20:n aluksen suuruista laivastoa mille kenraali Monsonius nimitettiin amiraaliksi.