Chapter 13

Kun isäntäni vihdoin oli tarpeeksi "pulieerattu", voideltu, rasvattu, maalattu, harjattu ja kammattu lähti hän minun kanssani presidentin palatsille, perässänsä ainoasti kolme palvelijaa. Tultuansa eteiseen otti hän kengät jaloistansa, ettei hän olisi liannut marmorilaattiata. Me saimme odottaa kokonaisen tunnin ennenkuin meidät ilmoitettiin presidentille emmekä sittekään päässeet sisälle ennenkuin isäntäni oli antanut juomarahoja, millä tavalla tässä maassa ostetaan palvelijoitten suosio. Presidentti istui korkealla, kullatulla tuolilla, ja nähtyänsä minun isäntineni astuvan huoneesen purskahti hän tavattomasti nauramaan ja teki semmoisen määrän tyhmiä ja naurettavia kysymyksiä että minun rupesi koko ruumiiltani hikeä valuamaan. Jokaisen vastauksen kuultuansa nauraa honotti hän irvistäen niin että nenänsä rypistyi. Minä otaksuin että naurettavaisuutta ja narrimaisuutta täällä pidetään suuressa arvossa, ajatus minkä salaa uskoin isännälleni. Mutta tämä vakuutti minulle että presidentti oli erittäin lahjakas mies. Kuinka ylen nerollinen hän oli, kävi parahiten selville tuosta äärettömästä määrästä erilaisia toimituksia joita hallitus oli hänelle uskonut vaikka hän vasta oli varsin nuori mies. Hänen käsityskykynsä oli niin vilkas ja nopea, että hän saattoi selvittää mitä tärkeimmät asiat viinilasin ääressä, olipa hänellä tapana päivällis- ja ehtoollis-aterian aikana, odottaessaan uutta ruokalajia, tehdä suunnitelman uuteen asetukseen. Kun kysyin kuinka kauvan tuommoiset asetushätikkötyöt pysyivät voimassa, vastasi hän minulle, että ne ylipäänsä ovat noudatettavina kunnes neuvoskunta katsoo hyväksi ne jälleen kumota.

Sittekun presidentti puolen tunnin ajan yhä oli lörpötellyt minun kanssani, millä ajalla hän oli yhtä vilkas kielensä puolesta kuin meidän parturimme kotona, kääntyi hän isäntäni puoleen ja ilmoitti aikomuksensa olevan ottaa minun palvelijoittensa joukkoon, koska hän raskaan käsityskykyni johdosta saattoi päättää että minä olin syntynyt hullujen maassa ja tyhmyyden tähden turvissa ja etten minä siis kelvannut mihinkään tärkeämpään toimeen.

"Niin," sanoi isäntäni, "minä olen todella havainnut jonkinlaisen synnynnäisen tylsyyden hänessä, mutta jos hänelle vain suodaan aikaa ajattelemiseen, arvostelee hän asioita sangen järjellisesti."

Tähän vastasi presidentti:

"Olkoonpa niin, mutta täällä me tarvitsemme nopea-aatteisia miehiä, kun asioiden paljous ei siedä vitkallisuutta."

Hän rupesi nyt tekemään minulle koko joukon nenäkkäitä kysymyksiä jäntereitteni voimasta, ja kehoitti minun nostamaan erästä raskasta painoa, joka oli laattialla, ja kun tämä minulle ponnistuksetta onnistui sanoi hän:

"Luonto on, mitä sielusi lahjoihin tulee, kohdellut sinua äitipuolen tapaan, mutta on tämän puuttuvaisuuden palkinnut ruumiinvoimilla."

Minut käskettiin nyt hetkiseksi poistumaan toiseen huoneesen, jossa palvelijat ottivat minun sangen ystävällisesti vastaan, mutta samalla kiusasivat minua hirmuisesti lipeällä kielellänsä, alinomaisella papatuksellansa ja kummallisilla kysymyksillänsä. He latelivat minulle semmoisen määrän kysymyksiä meidän maailmastamme, etten minä lopuksi tietänyt mitä piti vastaamani, ja kuinka jatkoinkin ja vähä välillä pistin valhetta sekaan en saattanut heidän uteliaisuuttansa tyydyttää.

Vihdoin tuli isäntäni sisähuoneesta ulos ja ilmoitti minulle, että Hänen Ylhäisyytensä oli ottanut minun hovipalvelijoittensa joukkoon. Presidentin edellisistä virkkauksista saatoin jotenkuten ymmärtää että se virka, jonka olin saanut, ei ollut erityisestä merkityksestä vaan olin minä korkeintaan määrätty linnanvoudiksi taikka hovimestariksi. Kysymykseeni tämän seikan laidasta vastasi isäntäni:

"Hänen ylhäisyytensä on erityisen suosion osoitteena ottanut sinun ensimmäiseksi kantajaksensa, josta saat palkkaa kaksikymmentä viisi _sterkulaattia_ (noin 300 markkaa meidän rahassamme); hän on sitä paitsi luvannut ettei sinun tarvitse olla palvelukseksi muille kuin hänelle itselle ja Hänen Armollensa Presidentin rouvalle."

Tämä vastaus iski minuun kuin ukkosen nuoli, ja mitä vaikuttavimmalla tavalla koetin minä selittää isännälleni kuinka kohtuutonta oli näin halvassa toimessa pitää "parempain ihmisten lapsia". Mutta hovipalvelijat katkasivat murhevirteni, kokoontuivat miehissä ympärilleni ja olivat vähältä tukehduttaa minut tomppelimaisilla onnitteluillansa. Minut osoitettiin vihdoin pieneen huoneesen, jossa illallinen oli pantu esille. Syötyäni hiukan ja saatuani tiedon vuoteestani menin heti levolle, mutta olin niin liikutettuna mielessäni, että minun oli mahdoton nukkua. Alinomaa pyöri mielessäni tuo ylpeä paremmuuden tapa, jolla nämä apinat minua kohtelivat, ja spartalaisen kärsiväisyyttä todella kysyttiin tämmöisen katkeran loukkauksen kestämiseen. Minä surin onnetonta kohtaloani, joka täällä tuntui paljon tukalammaksi kuin Natsaarilla, ja minä sanoin itselleni: "Mitähän tuo suuri Kadoki, Pootualaisten suurkansleri, elämästänsä pitäisi jos hän tulisi tänne? Häntä tuskin katsottaisiinkaan, häntä, joka tarvitsee kokonaisen kuukauden ehdotuksen tekemiseen. Mitähän tulisi Palmkan kohtaloksi tässä maassa, jossa neuvosherrat keksivät, laativat ja kirjoittavat lakimääräyksen suurusta syödessänsä?" Kaikesta, mitä tähän saakka olin huomannut, oli varsin päivän selvää että minä viisaitten maasta olin joutunut narrien pääkortteeriin. Perin menehtyneenä minä vihdoin vaivuin uneen. Minä en tiedä kuinka kauvan untani kesti, sillä yön ja päivän eroa ei ole täällä olemassa; pimeys tulee ainoasti silloin kun Natsaari määritetyllä ajalla tulee maan kuoren ja maanalaisen auringon välitse ja silloin peittää sen. Paitsi tätä ajoittain palajavata kokonaista auringonpimennystä ei löydy mitäkään vuodenaikain eroitusta, kun aurinko aina on yhtä etäällä maankuoresta.

Minä en ollut vielä hevin ehtinyt herätä ennenkun eteeni ilmestyi marakatti, joka ilmoitti itsensä minun virkaveljekseni ja joka toi mukanansa kaikellaisia vöitä ja irtohännän, minkä hän sitoi kiinni peräpuoleeni että minä tulisin toisten apinoitten kaltaiseksi. Sitte käski hän minun olemaan valmiina, sillä presidentti piti tunnin perästä kannettaman yliopistoon, johon hän ynnä toiset Neuvostokunnan herrat olivat saanut kutsumuksen läsnäolollansa kunnioittamaan eräitä tohtorinvihkiäisiä, joiden piti tapahtuman kello neljätoista aamupäivällä. Tässä lienee tarpeen ilmoittaa, että vaikkei päivää ja yötä saateta eroittaa, koska aina täysi päivä vallitsee, jaetaan kuitenkin päivä määrättyihin tunteihin, puoliin tunteihin ja neljänneksiin kelloilla taikka tuntilaseilla, niin että martinialaiseen vuorokauteen menee kaksikolmatta tuntia. Vuosi luetaan Natsaari-kiertotähden kulun mukaan, joka tekee retkensä auringon ympäri puolta lyhyemmässä ajassa kuin maankuori.

Kello neljätoista me siis kannoimme Hänen Ylhäisyytensä kullatussa kantotuolissa yliopistoon. Astuessamme juhlasaliin näimme sillä monta maisteria ja tohtoria jo istuvan rivissä. Kaikki nousivat seisomaan ja kääntyivät selin Hänen Ylhäisyyteensä, hänen kulkeissaan heidän ohitsensa; tämä on suuri kohteliaisuuden osoitus, ja sentähden he kuluttavat niin suuria kustannuksia häntänsä koristamiseen ja nauhoittamisen. Minusta tämä takaperäinen tervehtämistapa tuntui sekä tyhmältä että naurettavalta, sillä selkänsä johonkuhun henkilöön kääntäminen osoittaa meillä kylmämielisyyttä ja halveksimista; mutta: kullakin maalla on oma tapansa. Mainitut tohtorit ja maisterit istuivat salin molemmilla sivuseinillä, ja salin yläpäässä oli puhujatuoli sijoitettu, missä tällä kertaa oli se apina, joka piti tohtoriksi vihittämän. Ennenkun vihkimystoimitus tapahtui pidettiin väitös eräästä tieteellisestä teoksesta, jolla oli tämä nimi: "Fyysillinen inauguraalidissertatiooni [luonnontieteellinen vihkimys-tiedeteos], jossa esitellään ja selvitetään tuo tärkeä kysymys: tuleeko se ääni minkä kärpäset ja muut hyönteiset lentäessään saavat aikaan, suusta vai perästä." Vihittävällä oli puolustettavana edellinen mielipide, mutta opponentit eli vastaväittäjät vastustivat tätä niin tulisesti, että minä jo pelkäsin verisen tappelun tulevan tämän sanasodan päätökseksi, ja kuka tietää kuinka olisikaan käynyt elleivät senaattorit olisi nousseet ylös ja virka-arvollansa hillinneet tämän puuskan. Väitöksen ajalla soitettiin huilua; muuan huilunpuhaltaja oli nimittäin saapuvilla joko kovilla äänillä elähyttämässä taistelevia, jos he rupeaisivat laimentumaan, taikka vienoilla säveleillä hillitsemässä heidän liiallista intoansa. Nämät ja muut keinot eivät kuitenkaan tavallisesti mitäkään hyödytä, sillä eipä olekaan helppo asia noudattaa kohtuullisuutta, kun tärkeistä asioista väitellään, mistä me kyllä olemme kokemuksen saaneet omassa maailmassamme, jossa sekavia kysymyksiä käsitellään yhtä suurella tulistuksella. Kuitenkin taukosi tämä riita, joka näytti verta ja murhaa uhkaavalta, yhtäkkiä molemmanpuolisella kiitoksella ja onnittelemisella, ihan niin kuin meidänkin akademioissamme, jossa väitöksen tekijä vanhaan totuttuun tapaan aina astuu puhujatuolilta voittajana.

Sittekun väitös oli loppunut toimitettiin vihkimys seuraavilla tempuilla: Kandidaatti asetettiin keskelle salia, minkä jälkeen kolme työapuria vakavin ja vitkallisin askelin lähenivät häntä ja kaatoivat sangollisen kylmää vettä hänen päällensä. Sitte he valelivat häntä hyvänhajuisella rasvalla ja savustivat häntä myös hyvänhajuisella savulla sekä antoivat hänelle annoksen ylöstysainetta. Sittenkun kaikki tämä oli tehty mitä suurimmalla juhlallisuudella ja alasvaivutetuin päin, julistettiin hän lainmukaisesti vihityksi tohtoriksi. Ylen ihmeissäni näistä kummallisista tempuista kysyin eräältä oppineelta mitä tämä meno merkitsi. Hän valitti taitamattomuuttani ja vastasi, että vesi, savutus ja ylöstysaine osoitti vihityn nyt päässeen kaikista vanhoista virheistänsä ja heikkouksistansa ja hänen tuli nyt huolehtia saada ja pitää rahvasta ylemmällä olevata katsantotapaa. Tämän tiedon saatuani minä häpesin osoitettua tyhmyyttäni, ja ihailua täynnä en minä uskaltanut tehdä useampia kysymyksiä, etteivät saisi sanoa minun nyt vasta ensi kerran olevani hienojen ihmisten parissa.

Toimituksen lopetti kajahtava toitotus rummuilla, huiluilla ja torvilla. Uusi tohtori poistui puettuna vihreään vaippaan, vyö suolillansa, ja koko tämä oppinut seura saattoi hänen kotio; mutta kun hän ei ollut aatelissukua, ei häntä kuljetettu kantotuolissa vaan häntä vedettiin jonkinlaisella kelkalla jonka edellä kulkui huovia pitkissä kauhtanoissa. Päivän juhlallisuus lopetettiin, vanhaan totuttuun tapaan, uhaallisilla kemuilla ja paremmanlaisella perähuvilla, jossa ryypiskeltiin niin tuimasti, että useimmat eivät omin neuvoinsa päässeet kotio vaan he kannettiin sinne ja saivat muutaman päivän olla lääkärin hoidossa tullaksensa taas omaan tilaansa. Ei mitäkään siis puuttunut tässä juhlallisessa menossa, vaan oli se alusta loppuun niinkuin piti; ja minä saatan vakuuttaa etten minä milloinkaan ole ollut läsnä kaikissa pikkuosissansakin enemmän yliopistollisissa vihkiäisissä ja etten milloinkaan ole nähnyt kandidaattia laillisemmaksi tohtoriksi vihittävän.

Riita-asioita ratkaistaan tuomioistuimissa erittäin nopeasti, niin että minulla on täysi syy ihailla tuota rivakkuutta ja tarkkaa älyä, joka on tämän kansan tunnusmerkkinä, sillä ei ole ensinkään harvinaista että tuomari, jo ennenkun asianajajat ovat ehtineet puheensa lopettaa, nousee seisomaan, ja lausuu ajatuksensa yhtä ketterästi, kuin muotonsa puolesta täydellisesti. Minä kävin usein oikeuksissa tutkiakseni martinialaista oikeudenkäyntitapaa. Ensi silmäyksellä näyttivät minusta päätökset aina hyvin perustetuilta ja johdetuilta luonnollisesta kohtuullisuuden tunteesta, mutta tarkemmin niitä tutkittuani havaitsin minä ne siihen määrään vääriksi, ulkopuolisiksi ja täynnä vastamieliä, että minä mieluummin olisin tyytynyt arpanopon määräämään kuin näiden tuomarien tekemään päätökseen.

Tämän kansan laeista en saata sanoa mitäkään, niiden pysymättömyyden takia, sillä laki ja oikeus on täällä vuotuisen vaihdoksen alainen niinkuin pukukin. Niinpä rangaistaankin moni lainrikkomisista, jotka eivät olleet rikoksia silloin kun teko tapahtui, ja moni tuomitaan ainoasti sillä perusteella, että teot, jotka ennen olivat sallituita, sittemmin, uuden lain mukaan, olivat tulleet rangaistuksen alaisiksi. Tästä syystä vetoovat kaikki alemmista ylempiin oikeuksiin, siinä toivossa että silloin voimassa oleva laki ehtii riidan jatkuessa muuttua. Varsinaisena syynä tähän on se, että kansa kiiruissaan liiaksi hätiköitsee lainsäädännässään. Tähän saatetaan lisätä että kansa niin himoitsee uutta ja uutisia, että se pian väsyy hyödyllisimpiinkin lakeihin ja suhteisin ainoasti sentähden että ne vähäistä pidemmän ajan ovat olleet voimassa.

Asianajajia pidetään täällä suuressa kunniassa heidän väitöksissä esiintyvän nokkeluutensa ja viisastelevaisuutensa tähden, ja muutamat täällä löytyvistä asianajajista ovat niin taitavat sananlaadinnassa etteivät ne milloinkaan ota ajaaksensa muita kuin epäiltäviä ja vääriä asioita, ainoasti näyttääksensä mikä tavaton taito heillä on suun pieksemisessä, ja kuinka he kykenevät mustan valkeaksi tekemään. Tuomarit tuomitsevat usein väärän asian hyväksi, ainoasti sentähden että sitä on taitavasti puolustettu ja että kaikkia muototemppuja on huomioon otettu. Joskus saattaa kuulla heidän sanovan: "Kyllähän me ymmärrämme asian olevan väärän, mutta kun niin suurta taitoa ja johdonmukaisuutta on osoitettu sitä puolustettaissa, emme me saata olla päästämättä inansa oikeuden kovuuden siteitä."

Oikeustieteen tohtorit antavat opetusta laissa ja oikeudessa eri hinnoista, mikä riippuu riita-asian laadusta; esim. huonon ja väärän asian puolustamisen, taikka, niinkuin Kreikkalaiset ennen sanoivat, parantamisen taidon opetuksesta ottivat he palkkioksensa kaksikymmentä sterkulaattia; jota vastoin opetuksesta ja neuvosta oikean asian puolustamiseen ei tarvitse maksaa kuin kymmenen sterkulaattia. Oikeusmuodot ovat niin monia ja laajoja että tuossa suuressa paljoudessa toisensa perään ilmestyviä lakeja ja asetuksia on mahdoton saada selville mitä laki oikeastansa määrää. Sillä kun Martinialaisilla on erinomainen tarkkaälyisyys ja vilkas käsityskyky, halveksivat he kaikkea semmoista mikä on yksinkertaisia ja selvää, pannen arvoa ainoasti sille, joka on nokkelata, viisastelevata ja sekoittavata.

Sama on laita heidän uskontonsa suhteen, joka on ylenmäärin epäkäytännöllinen ja joka vain on kokoelma tyhjiä tutkimuksia. Niinpä esim. on heidän keskensä olemassa kaksisataa kolmekymmentä eri ajatusta jumalan olennosta, ja kolmesataa yhdeksänkymmentäkuusi eri mielipidettä sielun luonnosta ja ominaisuuksista. Martinialaiset eivät milloinkaan käy kirkossa taikka jumaluusopillista esitelmää kuulemassa saadaksensa "rakennusta sielullensa" taikka jotakin oppiaksensa, vaan ainoasti kuullellaksensa sitä taitavuutta ja somuutta, jolla saarnamiehet taikka opettajat lauselmansa lausuvat. Jota käsitettämättömämmästi nämä puhuvat, sitä enemmän heitä kiitetään, sillä jos Martinialaiset jotakin mielihyvällä rupeavat kuultelemaan pitää sen oleman semmoista, jota he eivät ymmärrä. Kun he enemmän ottavat huomioonsa kieltä kuin itse sisältöä, esiintyy heidän puhujiensa taito enemmän lauselmien hienoudessa ja somuudessa sekä taidokkaissa käänteissä kuin järjellisissä johtopäätöksissä ja älykkäissä todistuksissa. Minä siis en milloinkaan uskaltanut suutani avata kristinopista, joka niinkuin tiedämme on yksinkertainen, helposti ymmärrettävä, ja jonka varsinaisena tunnusmerkkinä on koristamaton totuus.

Missäkään ei ehdotuksen tekijöitä pidetä niin suuressa kunniassa kuin tässä maassa, ja jota mahdottomampi ja järjettömämpi jokin ehdotus on, sitä suurempaa mieltymystä se voittaa. Kun kerran eräälle marakatille selitin minkä laatuinen maanpallo oli ja sanoin hänelle että sen ulkopuolisella kuorella asui ihmisiä, oli hänellä oitis se ehdotus valmiina, että kaivoskäytävällä avattaisiin kulkutie ylämaailmaan. Tätä ehdotusta kohtasi heti yleinen suositus, ja oitis muodostettiin "ylimaallinen kauppayhtiö", johon asukkaat parvittain yhtyivät ja ostivat osakkeita. Mutta sittekun koko maa hyvin oli saatu liikkeesen tämän kauppayrityksen tähden, ja iso joukko perheitä, jotka olivat näitä osakkeita ostanut, oli joutunut kurjaan taloudelliseen tilaan, oivallettiin vihdoin kuinka mieletön tämmöinen tuuma oli ja koko yrityksestä luovuttiin. Ehdotuksentekijä, joka oli tuottanut maalle niin suuria kustannuksia, pysyi kuitenkin vapaana; häntä ei vedetty edesvastaukseen huimauspuuhastansa, vaan sai päin vastoin ylen määrin kiitosta, sillä Martinialaiset sovittavat tämmöisiin kohtiin erästä sananlaskua, joka on näinkuuluva:

"Jos loppu tulikin huonoksi, niin puuhaa nero kaunisti."

Kun perinpohjin olin ehtinyt tutkia tämän kansan luonnetta, rupesin pyrkimään siihen, että yrityksellä samaan uutisehdotuspuuhaan päin saavuttaisin mainetta Martinialaisissa ja samalla parantaisin asemaani. Tarkasti havaitsemalla ja seuraamalla asiansuhteita, oivalsin minä yhtä ja toista, joka oli parannuksen tarpeessa: minä havaitsin että maa oli siunattu taiteilijoilla, mutta että se kärsi suurta todellisten käsityöläisten puutetta. Minun ensimmäinen ehdotukseni siis tarveus ja arvoton loisto vaikuttaa, pilkalla ja halveksimisella. Minä suutuin itseeni oman tyhmyyteni tähden ja ajattelin: "sinä olet päämestari narrien joukossa etkä ansaitse parempaa kuin että kaiken ikääsi saat pitkittää kehnoa kuormaveturin virkaasi". Kuitenkaan en päästänyt rohkeuttani rappeutumaan; mutta kun havaitsin ettei ollut mitäkään voittamista hyödyllisillä ehdotuksilla päätin koettaa eikö minun jollakin hulluinhuoneen omaisella ehdotuksella onnistuisi nousta alhaisesta asemastani yhteiskunnassa. Minä uskoin tuumani eräälle järkevälle marakatille ja hänkin kehoitti minua näillä sanoilla:

"Tee teko semmoinen, josta maksanut moni on päänsä, Toimista jos nousta sa tahdot..."

Ja kun hän edelleen minulle huomautti että täällä löytyi monta, jotka vain vihellyspillejä ja lastenleluja uusimalla, mutta varsinkin keksimällä uusia kuosia pukujen suhteen, olivat tulleet kansakunnan erityiseen suosioon, havaitsin minä ettei täällä ollut muuta tehtävänä kuin ruveta houkkioksi houkkioiden parissa. Minä muistuttelin mieleeni kaikkia mitä hurjimpia keksimyksiä ja puuhia Euroopassa, ja tarkasti asiata punnittuani, päätin tehdä ensi yritykseni niillä päänkoristeilla, joita me kutsumme _peruukoiksi_. Minä havaitsin että maassa löytyi runsaasti kuttuja, joiden karvanahka kelpaisi tarkoitukseen, ja kun Herraansa mennyt holhoojani pidemmän ajan oli harjoittanut peruukkamestarin ammattia, en minä ollut perin tottumaton tähän taitoon. Minä valmistin siis kutun karvoista peruukan, joka sopi minun päähäni, ja näytin itseni tämä koristus päässäni presidentille. Hän osoitti mitä suurinta ihmettelemistä tätä uutta outoa esinettä nähdessään; otti peruukan minun päästäni, pani sen omaan päähänsä ja riensi kuvastimen eteen katsomaan "kuinka se häntä vaatetti." Hän mielistyi niin tähän uuteen pääkappaleesen, että hän riemuiten huudahti: "Haa! Minä olen jumalien kaltainen!" ja kutsutti puolisonsa huoneesen ottamaan hänen iloonsa osaa. Hänkään ei ollut vähemmin ihastunut kuin miehensä, syleili häntä ja vakuutti ettei hän koko elämässään ollut nähnyt niin kaunista, johon mielipiteesen kaikki talonväki ja palvelijat riensivät yhtymään. Sitte kääntyi presidentti minun puoleen ja sanoi:

"Oi _Kakidora_! Jos tämä sinun keksintösi yhtä paljon miellyttää valtiota kuin minua, saat itsellesi odottaa mitä suurimpia kunnianosoituksia valtiolta."

Minä kiitin alammaisimmasti ja jätin oitis hänen ylhäisyydellensä hakemuksen, pyynnöllä että hän veisi sen Neuvoskunnalle. Tässä hakemuksessa minä puolustin ja selitin keksintöni hyvyyttä ja ansiollisuutta seuraavin sanoin:

"Heidän Ylhäisyytensä, Korkea- ja jalo-syntyiset, Korkeasukuiset, Korkeasti viisaat ja Korkeaoppiset Herrat Neuvosherrat!

Hillitsemätön halu, pienen tilani ja kykyni mukaan, saattaa olla apuna valtion edun edistyttämiseen, on yllyttänyt minun ajattelemaan ja valmistamaan uuden, tähän saakka tuntemattoman pään peitteen, jonka minä täten kaikessa alammaisuudessa jätän ja alistan Korkeasti oppineen ja valistuneen Neuvoskunnan arvosteltavaksi, ensinkään ottamatta epäilläkseni sitä, että se armollisesti otetaan vastaan, ennen kaikkia siihen katsoen, että minun keksintöni tarkoittaa kansakunnan kaunistusta ja kunniaa sekä koko maailmalle todistaa sitä, että samaten kuin martinialainen kansa voittaa kaikki muut kansat hyvien avujen ja älyn puolesta, se myös on ensimmäisenä puvussansa ja semmoisissa ulkonaisissa kaunistuksissa, jotka koroittavat ruumiin arvollisuutta ja miellyttäväisyyttä. Minä vakuutan pyhästi, etten minä tarkoita omaa etuani enkä myöskään vaadi mitäkään palkintoa työstäni; minä katsoisin itseni kylläksi palkituksi jos minun olisi onnistunut edistyttää yleistä hyvää ja kansakunnan kunniaa. Mutta jos Korkeasti valistunut Neuvoskunta puolestansa katsoisi minun palkintoa ansainneeni, otan minä ilolla ja kiitollisuudella vastaan suosionnäytteen, joka, samalla kun se antaisi kansalle uuden todistuksen Saman Korkean Neuvoskunnan jalomielisyydestä, myös olisi kehoituksena muille ponnistautumaan samallaisten ja toisten parempien keksintöjen tekemiseen. Ainoasti tässä tarkoituksessa olen minä valmis ottamaan vastaan Neuvoskunnan ja martinialaisen kansan kiitoksen. Sulkein itseni Korkeitten Herrojen, Heidän Ylhäisyyksiensä, Neuvoskunnan ylhäisten jäsenten suosioon ja hyväntahtoisuuteen, on minulla kunnia piirtää

Jalosukuisen Neuvoskunnan Alammaisin palvelija _Kakidora_."

Kun presidentti meni Neuvoskuntaan pani hän tämän hakemuksen peruukan kanssa Neuvoskunnan eteen. Sen mukaan, mitä minä jälkeenpäin sain tietää, pantiin kaikki muut keskustelukysymykset syrjään, -- siihen määrään heitä miellytti ottaa tämä minun uusi keksintöni tarkemmin tutkittavaksi ja keskusteltavaksi miten minun hakemukseen oli vastattava. Melkein kaikki kohoittivat tämän suurellaisen teon pilviin saakka, vakuuttivat sen oikein mestariteoksi, ylistivät mestarin nöyrää mieltä ja puolustivat hänen palkitsemistansa. Ainoasti kaksi Neuvosherraa uskalsi lausua tästä poikkeavan ajatuksen; mutta tämä otettiin epäsuosiolla vastaan; he saivat taitamattoman ja sivistymättömän nimen ja heille sanottiin lisäksi että he olivat häpeäksi koko Neuvoskunnalle.

Niinpian kun keskustelu oli loppunut kutsuttiin minut sisälle. Kun minä astuin huoneesen nousi vanhin marakatti seisaallensa ja sittekuin hän valtion nimessä oli minua kiittänyt ja luvannut että työni ansion mukaan palkittaisiin, kysyi hän kuinka pitkän ajan tarvitsisin tuollaisen päänpeitteen tekemiseen. Minä vastasin, että minä pidin itseni tarpeeksi palkittuna kun minun taideteokseni oli saavuttanut niin suurten miesten hyväksymyksen; minä tahdoin ottaa tehdäkseni vielä yhden peruukan valmiiksi kahdessa päivässä mutta, jos minun käytettäväkseni tahdoittaisiin antaa muutamia käsityöhön kykeneviä apinoita, joita saisin opettaa, saattaisin minä kuukaudessa tehdä valmiiksi niin monta peruukkaa kuin koko kaupunki tarvitsisi. Tämän kuulleessaan tuli presidentille kiiru sanomaan:

"Tässä ei ole ensinkään tarkoituksena, Kakidora-hyväseni, että tämä kaunistus tulisi yleiseksi ja siten loukattaisiin sen pyhyyttä! Ei! Aatelilla yksin olkoon oikeus sitä käyttää eroitukseksi halvasta rahvaasta."