Chapter 12

Pootualaiset mielistyivät siihen määrään tähän matkakertomukseeni, etteivät he milloinkaan näyttäneet väsyvän sen lukemiseen. Pikkupuut juoksentelivat pitkin kaupunkia ja kaupittelivat tätä kirjaa kaduilla ja kujilla huutaen: "Hovikurjeeri Skabban matka maailman ympäri!" Pöyhistyneenä tästä suotuisasta menestyksestä rupesin minä ohjaamaan katseeni ylemmälle ja toivoin virkaa, josta saisin mainetta ja arvoa. Mutta koska näytti siltä kuin olisin minä turhaan saanut odottaa tätä, annoin minä ruhtinaalle anomuksen, jossa lähemmin selitin ja ylistin teostani, ja pyysin jonkinlaista palkintoa osoitetuista ansioistani. Ruhtinas, joka aina oli hyväntahtoinen, antoi rukousteni käydä sydämellensä ja lupasi armollisesti tehdä jotakin hyväkseni. Tosin hän pysyikin lupauksessansa, mutta armo pysähtyi vain siihen, että sain lisäyksen palkkaani. Minä olin odottanut varsin toista palkintoa teostani, enkä sentähden tyytynyt siihen mitä nyt olin saanut; mutta kun en enään uskaltanut vaivata ruhtinasta valitin minä murhettani suurkanslerille. Tämä ymmärtäväinen mies kuunteli valitustani tavallisella ystävyydellänsä ja lupasi koettaa jotakin saada minulle toimeen, mutta neuvoi minun samalla poikkeamaan mahdottomasta pyynnöstäni ja enemmän muistamaan vähäpätöisyyttäni ja kehnoa ymmärrystäni. "Luonto", sanoi hän, "on sinua äitipuolen tapaan kohdellut, kieltäessään sinulta niitä sielunlahjoja, jotka oikeuttavat tärkeämpiin virkoihin. Älä pyri semmoiseen, jota et voi saavuttaa; kokemallasi olla toisten kaltaisena, sinä hukkaat itsesi. Ja jos sinä todella saisit mitä sinä mielettömyydessäsi pyydät, niin olisi tämä lainrikos, josta ruhtinas saisi enimmän kärsiä. Tyydy sentähden osaasi ja herkene toivomasta semmoista mikä on selvässä riidassa luontosi kanssa" -- Hän ei suinkaan kieltänyt ansioitani, ja kiitti minua siitä kestävyydestä, jolla olin kärsinyt matkani hankaluuksia; mutta "semmoiset ansiot", lausui hän pysyen ajatuksessaan, "eivät avaa tietä virkojen saamiseen; sillä jos jokainen työ, jokainen ansio oikeuttaisi ylhäisien virkojen saamiseen, niin jokainen käsityöläinen, maalari taikka kuvanveistäjä, vaatisi palkkioksi itsellensä valtuuskirjan raatimieheksi. Ansio piti epäilemättä palkittaman", arveli hän, "mutta palkinnon piti tapahtuman saajan tilan ja työn mukaan, ellei tehtäisi yhteiskunnalle vahinkoa taikka sitä saatettaisi pilkan esineeksi."

Tämä vastaus vaikutti minuun jollakin tavalla niin, että pitkän ajan pysyin hiljaisuudessa ja olin vaiti. Mutta kun minusta rupesi tuntumaan yhä katkerammalta eläminen ja kuoleminen alhaisessa asemassani, ryhdyin vielä kerran tuohon vanhaan epätoivoiseen päätökseeni, mistä jo kerran olin luopunut, että nimittäin päätin yrittää saada aikaan jotakin muutosta yhteiskunnassa, ja sillä tavalla hyödyttäessäni maata omaksikin edukseni saisin ylennystä.

Vähäistä ennen kun olin matkallani lähtenyt olin mitä huolellisimmasti ja tarkimmasti tutkinut ruhtinaskunnan suhteita, saattaakseni tuoda esille sen tuntuvimmat puutteet ja ehdoittaa keinoa niiden parantamiseksi. Asetuksista _Kokleku_-maassa olin huomannut, että valtio elää huonolla perustuksella siellä missä naisilla on pääsö julkisiin virkoihin, koska nainen luonnostaan on taipuvainen turhamaisuuteen ja siis pyrkii laajentamaan valtaansa ja arvollisuuttansa äärettömiin, ja harvoin antaa perää ennenkun hän on saavuttanut rajattoman vallan. Minä päätin sentähden tehdä ehdotuksen lakimääräyksestä, joka sulkisi naisen kaikesta osallisuudesta valtion hallituksessa, ja minä toivoin saavuttavani tarpeeksi suurta enemmistöä, koska ei minulla pitäisi käymän vaikeaksi selvällä ja suostuttavalla tavalla tuoda esiin niitä epäkohtia ja sitä vaaraa, jotka uhkasivat miehiä, elleivät he aikoinaan ryhtyneet hillitsemään naisten itsevaltaisuutta. Jos edellytettäisiin että kokonainen kielto naisen käyttämisestä valtion palveluksessa tuottaisi liian suuria vaikeuksia vaadin minä että hänen valtaansa ainakin rajoitettaisiin. Ehdoituksellani oli minulla kolminainen tarkoitus. Ensiksi hankkisin sillä itselleni mainetta koska minä tiesin neuvon muuanta virhettä vastaan valtionhoidossa; toiseksi minä tarkoitin vetää yleistä huomiota järkeni ja neroni puoleen, ja sen kautta vähän parantaa nykyistä asemaan; ja kolmanneksi minä tahdoin kostaa naisille kaikkea sitä pilkkaa, mitä he olivat antaneet minun kärsiä; sillä miksi en sitä samalla tunnustaisi että itsekkäisyys, omanvoitonpyyntö ja kostonhimo olivat parhaat ehdotukseni yllyttäjät, vaikka minä viisaasti olin varoillani siitä, ettei kettu korvani takaa pääsisi esille pistäytymään. Minä en milläkään muotoa tahtonut minusta sanottavan että minä, yleistä hyvää näön vuoksi ottaessani intoni esineeksi, oikeastansa etsinkin vain omaa etuani, ja siis astuin semmoisien ehdotusmestarien jälkiä, jotka aina olivat tahtovinansa valtakunnan parasta, vaikka selvästi näytti, kun asiata tarkemmin punnittiin, että oma voitto oli heidän kiivain yllyttäjänsä.

Minä tein ehdotukseni kaikella huolellisuudella, johon suinkin kykenin, puolustin sitä mitä ankarimmilla todistuksilla, ja jätin sen niin alammaisimmasti ruhtinaalle. Hän, joka aina oli osoittanut minulle erityistä hyväntahtoisuutta, hämmästyi nähdessänsä näin rohkean ja mielettömän ehdotuksen, jonka hän ennusti minulle turmiota tuottavan. Hän koetti sentähden sekä rukouksilla että todisteilla saada minua päätöksestäni luopumaan. Mutta kun minä turvallisesti luotin osaksi ehdotukseni hyötyyn osaksi siihen puolustukseen, jota miespuoliselta suvulta odotin ja jonka luulin pysyvän lujana puolellani tässä yhteisessä asiassa, pysyin minä, huolimatta kaikista seurausten muistutuksista, lujana päätöksessäni. Lain määräyksen mukaan taluttivat minun nyt torille köysi kaulassani odottamaan neuvoskunnan päätöstä; sittekun tämä oli kokoontunut, käsitellyt asiata ja ratkaissut sen, annettiin päätös ruhtinaan allekirjoitettavaksi, minkä jälkeen eräs kuuluttaja sen julkisesti julisti. Päätös oli kokonaisuudessaan näin kuuluva:

"Tarkasti tutkittuamme selitämme, että ensimmäisen hovikurjeerin Skabban tekemä ehdotus siitä, että naisten sukupuoli suljettaisiin kaikista julkisista viroista, on semmoinen laatuansa, ettei sitä, tuottamatta vaaraa valtiolle, saateta hyväksyä ja panna käytäntöön, koska toinen puoli valtakunnan kansaa, joka on naisia, ehdottomasti tulisi loukatuksi semmoisesta muutoksesta ja rupeaisi nurjaa mieltä kantamaan hallitusta vastaan. Sitä paitsi pidämme me kohtuuttomana, että puut, jotka ovat varustetut hyvillä ominaisuuksilla, suljetaan semmoisista kunniaviroista, johon ne osoittavat itsensä arvollisiksi, varsinkin kun jokaisen täytyy tunnustaa ettei luonto, joka ei milloinkaan toimi tarkoituksetta, turhan tähden tuhlaa heihin niin monia hyviä lahjoja. Me ajattelemme valtion edun vaativan, että virkaylennyksissä enemmän otetaan huomioon taipumukset ja kyky, kuin sukupuolisuus. Ja kun maa usein kärsii taitavien puiden puutetta, on meidän mielestämme hurjaa ja mieletöntä muutoksella yhtäkkiä tuomita puolet maan asukkaista, ainoasti sukupuolisuuden tähden, kelvottomiksi ja kykenemättömiksi yleisiin toimiin. Tarkasti punnittuamme tämän asian julistamme me tämän tuomion: 'Hurjasta, mielettömästä ja ajattelemattomasta ehdotuksestansa on yllämainittu Skabba rangaistava lain mukaan'."

Ruhtinaan kävi kovasti sydämelle ja sääliksi tämä minun onnettomuuteni, mutta kun ei hänellä ollut tapana milloinkaan muuttaa mitäkään neuvoskunnan päätöstä, kirjoitti hän sen alle ja vahvisti sen sinetillänsä ja antoi sen julkisesti kuulutettavaksi; kuitenkin sillä helpoituksella tuomiossa että minä, katsoen vieraan ominaisuuteni ja kotoperääni uudesta ja peräti oudosta maailmasta, jossa nopea-aatteinen pää katsotaan täydellisyydeksi, vapautettiin hengen rangaistuksesta; mutta ettei kunnioitus lakia kohtaan mitään kärsisi tämmöisen armeliaisuuden tähden piti minut suljettamaan vankeuteen koivukuun alkuun asti ja silloin, samalla kuin muutkin rikolliset, lähetettämän maankuoren sisäpuoliselle pinnalle.

Niinpiankun tuomio oli julistettu pantiin minä vankeuteen. Muutamat ystävistäni neuvoivat minun vastustamaan tuomiota sillä perustuksella että niin monta nuorta neiteä ja rouvaa oli ollut tuomarien joukossa, joiden saatettiin sanoa tuominneen omaa asiaansa. Toiset arvelivat minun menettelevän järkevämmin jos syyttäisin tästä päähänpöllähdyksestä mukasyntynyttä tuhmuuttani, mikä oli kansallisviaksi katsottava. Tämän jälkimmäisen neuvon minä kuitenkin mitä jyrkimmästi hylkäsin, kunnioituksesta ylimaailmallisia lähimmäisiäni kohtaan, joiden kunnia tuommoisesta tunnustuksesta minun puoleltani kärsisi melkoisesti.

Kohta jälkeenpäin sain kuulla, että ruhtinas olisi ollut valmis käyttämään armoitusoikeuttansa, jos minä vain vilpittömästi tunnustaisin ajattelemattomuuteni, ja tämän olisi hän todella tehnyt vaikka rahavarain hoitajatar _Rahagna_ kiihkolla sitä vastusti; mutta, tunnustaakseni totuuden, olin minä sangen tyytyväinen tuomiooni, sillä se toimi, joka oli minulle uskottu, oli minusta inhoittavampi kuin kuolema ja sitä paitsi rupesin minä suuttumaan pidempään yhdessä-oloon ja yhteisvaikutukseen näiden, käsitettämättömästä viisaudestansa pöyhistyneiden puiden kanssa. Minä toivoin sitä paitsi saattavani saada paremman onnen maankuorella, jossa kaikki vieraat, sen mukaan mitä olin kuullut kerrottavan, poikkeuksetta otettiin hyvin vastaan.

KYMMENES LUKU.

Matka maankuoren sisäpuoliselle pinnalle.

Minä en ole vielä kertonut mitäkään tästä sangen kummallisesta karkoituksesta maankuoren sisäpuoliselle pinnalle eli "ilmalaelle", jota täällä maanalaisten kesken käytetään; tässä on juuri sopiva tilaisuus antaa lukijalle käsitys tästä menettelystä.

Kahdesti vuodessa saapuu tänne muutamia erittäin suuria lintuja, joita sanotaan _Kupakeiksi_ eli postilinnuiksi; ne jäävät tänne vähäksi ajaksi ja lentävät taas pois määrätyillä ajoilla. Syy tähän aikamääräiseen tulo- ja lähtömatkaan on jo pitkinä aikoina antanut maanalaisille tiedemiehille aihetta moniin aprikoimisiin. Muutamat oppineet otaksuivat että lintuja tänne viettelevät eräänlaiset erittäin suuret kärpäset, joita tänä vuoden aikana löytyy suurissa määrin ja joita linnut näyttävät himoitsevan; arvelu, minkä ainakin minä katson täydesti todistetuksi siitä, että niinpiankun kärpäset katoavat niin linnutkin lähtevät takaisin maankuorelle. [Tässä ja edelleen on huomattava, että missä tätä sanaa näin käytetään, niin se aina tarkoittaa maan _sisäpuolista_ kuorta, vaikkei sitä ole nimenomaan sanottu; jota vastoin, jos _ulkopuolisesta_ on puhe, se silloin sanotaan. Suoment. muist.] Selvästi näkyy, että määrätty luonnonvietti on tässä perustana, jos katsotaan toisia lintuja, jotka määrätyillä ajoilla, ja epäilemättä samasta syystä saapuvat eräihin maanosiin. Toiset sitä vastoin arvelevat, että maankuoren asukkaat ovat varta vasten opettaneet näitä lintuja tuomaan saalista muista maista varsin niinkuin pyytihaukat ja muut metsästykseen opetetut linnut. Tätä arviota näyttäisi puolustavan se varovaisuus, jolla linnut matkansa päätettyä laskevat saaliinsa maahan. Muidenkin asiansuhteitten johdosta tahdotaan tehdä uskottavaksi, että nämä linnut ovat joko taidolla opetetut taikka järjellä varustetut, sillä kun aika on heillä käsissä lähteä matkaan, käyvät ne niin kesyiksi että ne antavat itsensä ottaa kiinni ja panna erään verkon alle, jossa ne sitte kärsiväisesti ovat muutaman päivän hiljaa, syöden vain ennen mainittuja kärpäsiä, joita jo ennestään on koottu melkoisia määriä tätä varten; kaikki tämä sentähden että ne pysyisivät aloillansa kunnes kaikki valmistukset maanpakolaisten poisviemistä varten ovat tehdyt. Tässä menetellään seuraavalla tavalla: niihin verkkoihin tai silaka-kaluihin, jotka ovat lintujen päälle jo ennestään pantuina, sidotaan kiinni muuan kaukalo eli palmikkoverkko, jossa on juuri osavasti tarpeellinen tila ihmiselle. Kun nyt linnut havaitsevat ettei niitä kauvemmin ruokita kärpäsillä, kohouvat ne ilmaan ja lähtevät liitämään kotiopäin. Kaksi porvaria Pootusta, jotka muista rikoksista olivat tuomitut tähän maanpakolaisuuten, tekivät matkan samalla kerralla kuin minäkin. Toinen niistä oli viisaustutkija, joka oli rohjennut uhkarohkeudella kohdella lain käskyä ja julkisesti esitellyt ja puhunut jumalan olennosta ja henkien luonnosta. Hän oli ensin saanut suoneniskurangaistuksen, mutta kun hän pian tämän jälkeen uudestaan rikkoi lain saman asian suhteen tuomittiin hän maanpakolaisuuteen. Toinen näistä oli raivio, joka tuomalla esiin epäilyjä siitä olivatko uskonnot ja hallitukset oikeutettuja, näytti tarkoittavan kumota molemmat. Hän kieltäysi tottelemasta yleisiä lakeja, sanoen syyksi että kuuliaisuus maalliselle esivallalle olisi vastoin hänen omaatuntoansa. Hänen ystävänsä koettivat mitä tuntuvimmilla syillä voittaa tämän hänen itsepäisyytensä, muistuttaen hänelle "kuinka moniin erhetyksiin omatunto usein on syynä lauseensa ja kuviteltujen todisteittensa kautta; kuinka usein synkkämielisyys ja epäterveelliset nesteet sekoitetaan innon, omantunnon arkuuden ja päähän johdatuksen kanssa; kuinka yksinkertaista oli tuoda todistukseksi omantunnon todistusta ja kuinka häpeämätöntä oli vaatia että toisten pitää mukauduttaman tunteensa uskon puolesta yhden vaatimuksen mukaan, koska heillä oli täysi valta antaa omantuntonsa olla äänestämässä hänen omaatuntoansa vastaan" Lopuksi koettivat he tehdä hänelle selväksi, "että se joka itsepintaisesti vaatii että hänen omantuntonsa pitää oleman korkeimpana tuomarina, ei ole ansainnut itsellensä kansalaisoikeutta, koska kunnon kansalaisen tulee osoittaa kuuliaisuutta maan laeille, jota ei raivio tahdo eikä taida tehdä niinkauvan kun hänen oma tunteensa on hänellä ainoana ojennusnuorana." Mutta kun eivät kehoitukset eivätkä todistukset saata mitäkään vaikuttaa raivion suhteen, niin hän piintyneenä pahuuteensa ja auttamattomana karkoitettiin maasta maankuorelle. Meitä oli siis kolme: yksi ehdotuksen tekijä, yksi järkeisoppinen ja yksi raivio, jotka samalla kertaa teimme tämän matkan.

Eräänä päivänä alkupuolella koivukuuta otettiin meidät vankeudesta ulos ja vietiin kukin määrätylle paikallensa. Kuinka tästä hetkestä ruveten toverieni kävi on minulta varsin tietämätöntä, sillä minä vain ajattelin itseäni. Ehdittyämme tuolle määrätylle paikalle vartijani heti "pakkasivat" minun tuohon nauhakaukaloon eli palmikkoverkkoon, tai miksi sen sanoisin, ynnä myös muutaman päivän ruokatavarat. Pian tämän jälkeen kun linnut havaitsivat, ettei niitä kauvemmin ruokittu, ne ikäänkuin saivat kehoituksen lähtemään matkaan ja kohousivat ilmaan ja lähtivät kiitämään eteenpäin tavattomalla nopeudella. Maanalaiset ovat ylipäänsä sitä mieltä että Natsaari-kiertotähti on sadan peninkulman päässä maankuoresta. Minä en saata varmuudella sanoa kuinka pitkän ajan tätä matkaa kesti, mutta minusta oli kuin olisi retkeen kulunut noin neljäkolmatta tuntia. Havaittuani kaiken luonnon pitkän ajan ollen hiljaa ympärilläni rupesin vihdoin kuulemaan huumaavata melua, josta saatoin ymmärtää etten ollut pitkän matkan päässä maasta. Nyt minä tulin perin vakuutetuksi siitä, että linnut todella olivat opetettuja, sillä ne laskeusivat maahan niin suurella varovaisuudella ja taidolla ettei kaukalo saanut vähintäkään täräystä. Minä havaitsin kohta ympärilläni koko joukon apinoita, joka teki minun koko lailla levottomaksi sillä Natsaarilla olivat nämä olleet minun pahimpia kiusanhenkiäni. Tämä levottomuuteni vielä yltyi kun sain kuulla heidän lörpöttelevän ja papattavan keskenänsä, ja kun tulin havainneeksi heidän naurettavan koreata pukuansa ja kuinka tyhmän mahtavasti he käyttäysivät. Minä ymmärsin nyt että ne olivat maan asukkaita; mutta tottuneena kuin olinkin kaikellaisiin mahdottomuuksiin ei löytynyt siis mitäkään mikä olisi minua peräti hämmästyttänyt, minkätähden minä pian taas sain rohkeutta, varsinkin kun huomasin että apinat mitä hienoimmalla kunnioituksella ja kohteliaisuudella tulivat auttamaan minua, heidän uutta vierastansa, kaukalon vankeudesta. Tuskinpa tempukkaammin menetellään lähettiläitä vastaanotettaissa meidän maailmassa. Yksi toisensa perään astui minun eteeni ja puhutteli minua sanoilla "Pul asser." Usean kerran kuultuani tämän tervehdyksen kerrottavan ja vihdoin vastattuani samoilla sanoilla, purskahtivat he tavattomasti nauramaan, ja osoittivat koko joukolla naurettavia liikkeitä erityisen ihastuksensa minun nopeasta käsityskyvystäni. Minä huomasin heti että nämä asukkaat olivat kevytmielisiä, uteliaita ja puheliaita. Kun he puhuivat, oli kuulija kuulevanansa rummun päristystä, siihen määrään nopeasti seurasi sana toistansa ilman hengenvetoa; ne olivat sanalla sanoen Pootualaisten suora vastakohta sekä puvun ja kielen että tapojen ja ruumiin rakennuksen puolesta. Aluksi he hämmästyivät nähdessään minun luomislaatuni, mutta heidän hämmästyksensä varsinaisena syynä oli se, että minulta puuttui häntä; sillä, kun kaikista järjettömistä eläimistä ei mikään ole enemmän ihmisen kaltainen kuin apina, olisivat he pitäneet minun heidän omaan sukuunsa kuuluvana jos vain tuo häntä olisi minulla ollut, varsinkin kun ne aina ovat huomanneet kaikki muut Natsaari-kiertotähden asukkaat varsin toisellaisiksi.

Heti maalle tultuani vietiin minut sangen suureen huoneukseen, joka oli kauniisti järjestetty katon reunakoristeilla, peileillä, marmorilla, uhkeilla huonekaluilla ja tapeteilla. Vartio oli sijoitettu ulkopuolelle, josta saatoin ymmärtää ettei täällä mikään halpa apina asunut; niinpä sainkin pian tietää että tämä oli itse pormestarin asunto. Kun hän mielellänsä halusi puhua kanssani, määräsi hän muutaman opettajan opettamaan minulle maan kieltä. Minä käytin tähän neljänneksin vuotta, ja kun minä tämän ajan kuluttua jotenkin hyvin osasin puhella heidän kanssansa luulin minä heissä herättäväni yleistä ihmettelemistä nopean käsityskykyni ja hyvän muistini kautta. Mutta opettajani olivat pitäneet minun siihen määrään huonopäisenä ja raskasoppisena, että he kärsimättömyydessään olivat usean kerran olleet vähältä jättää minut sikseni. Sentähden, samaten kuin minua Natsaarilla nopean käsityskykyni tähden ivalla sanottiin _Skabbaksi_ eli liianaikaiseksi sain minä näiltä apinoilta tylsyyteni tähden nimen _Kakidora_, joka merkitsee pöllöpäätä; sillä täällä annetaan arvoa vain sille, joka nopeasti käsittää asioita ja joka aimo tavalla saa suutansa piestyksi.

Sillä ajalla, jona minulle opetettiin marakattien kieltä, vei isäntäni minua usein pitkin kaupunkia, jonka tunnusmerkkinä kaikkialla näyttää olevan komeus ja loisto. Tuskin saattoi päästä kulkemaan tuon suuren vaunu- ja palvelijamäärän sekä tuon edestakaisin aaltoilevan kansanpaljouden tähden. Mutta kaikki tämä oli ainoasti pikkuseikkoihin luettavata verraten siihen hullupäiseen ylellisyyteen joka vallitsee itse pääkaupungissa, jossa havaitaan ikäänkuin keskipisteesen koottuna kaikki turhallisuus ja loisto, joka suinkin saatetaan ajatella. Niinpian kun olin tämän maan kielen täydellisesti oppinut, vei isäntäni minun tähän kaupunkiin, jossa hän aikoi lahjoittaa minun harvinaisena lahjana eräälle neuvosherralle, jonka suosiota hän erittäin pyrki saavuttamaan; sillä hallitus on ylimyksellinen ja koottuna Suuren Neuvoskunnan käsiin, jonka jäsenet kaikki tyyni ovat vanhoista aatelissuvuista. Ne, jotka eivät ole jalosyntyisiä, eivät milloinkaan saata toivoa nousevansa ylemmälle kuin katteiniksi, rahaston hoitajiksi taikka näiden arvoisiin virkoihin maakunnissa ja pienemmissä kaupungeissa; joskus niistä kuitenkin joku koroitetaan pormestariksi, kuitenkin ainoasti erityisten ansioitten johdosta. Niinpä esim. oli isäntäni tullut pormestariksi hyvän päänsä takia, joka oli siihen määrään rikas aatteista ja pään-pöllähdyksistä, että hän kuukauden ajalla oli ehtinyt tehdä kahdeksankolmatta eri ehdotusta, ja vaikkei ainoakaan niistä soveltunut maan tarpeesen eli hyväksi, todistivat ne kuitenkin runsaasti varustetusta keksimyskyvystä ja vaikuttivat että hän saavutti suuren maineen; sillä ei missäkään muualla koko maanalaisessa maailmassa pidetä ehdotuksen tekijöitä niin suuressa arvossa kuin tässä maassa.

Valtakunnan pääkaupungin nimi on _Martinia_, jonka mukaan koko maa on saanut nimensä. Sillä on luonnonihana asema, uhkeita rakennuksia, se on etevä kauppakaupunki varustettuna suurellaisella sotalaivatehtaalla. Suuruutensa puolesta ei se ole paljon Pariisia pienempi. Tungos oli kaduilla niin suuri että meidän, sanan oikeassa merkityksessä, täytyi raivata itsellemme tien tullaksemme siihen osaan kaupunkia, jossa presidentti itse asui; sillä hänelle isäntäni, pormestari, aikoi minun lahjoittaa. Saavuttuamme palatsin läheisyyteen, riensi isäntäni erääsen majataloon pukuansa järjestämään, saattaaksensa esiintyä moitittamattomasti presidentin edessä. Oitis hänen ympärillensä kokoontui suuri määrä palvelijoita, joita yleensä sanottiin _maskatteiksi_ ja jotka olivat kaikkien niiden palvelukseksi, mitkä aikoivat käydä jonkun ylhäisen herran luona. Nämä maskatit harjaavat vaatteet, pesevät pois likapilkut ja niillä on erittäin suuri kyky panemaan kuntoon kaikkea mikä jollakin tavalla on epäjärjestykseen joutunut. Yksi niistä otti heti haltuunsa pormestarin miekan hivuttaaksensa kiiltäväksi. Toinen koristi hänen häntäänsä suurella määrällä nauharuusuja monissa värivivahteissa, sillä nämä apinat eivät pidä mitäkään niin tärkeänä kuin saada häntänsä somasti koristetuksi, niin, löytyispä siellä neuvosherroja -- mutta varsinkin heidän rouviansa -- jotka juhlallisiin tiloihin kustantivat häntäänsä vähinnäkin puolentoista tuhatta markkaa meidän rahassamme. Muuan maskatteista käytti "passaria" tarkasti mitataksensa olivatko puvun kaikki eri osat täydessä sopusuhdassa keskenänsä, toinen tuli juosten, kädessänsä astiassa naamaväriä, ja maalasi yks' kaks' pormestarin kasvot, toiset siivosivat hänen kynsiänsä, valelivat hänen päällensä hyvänhajuista vettä, kuivasivat häntä, järjestivät hänen hiuksensa, pitivät kuvastinta hänen edessään ja kaikki tämä tapahtui semmoisella innolla ja tarkkuudella kuin maamittarit meillä, kun heidän pitää pistämän ja värittämän kartan. Minä ajattelin itsekseni: kuinkahan pitkä aika ja kuinkahan suuria kustannuksia tuhlataankaan naisten pukuun, kun näin monta mutkaa maalaamisen, harjaamisen ja kiillostuttamisen puolesta tarvitaan miesten kuntoon saamiseksi. Ja totta on, että Martinian naiset niin ylen määrin koettavat peittää ruumiilliset puuttuvaisuutensa ja vammansa naamamaalilla, rasvoilla ja koristeilla että sitä on iljettävä katsella; sillä kun hiki on ehtinyt sekoittua noihin lihaviin aineihin käy samaten kuin kokin sekoittaessa monta erilaista soppaa yhteen; mahdoton on sanoa miltä se hajahtaa, mutta pahalta se hajahtaa.