Chapter 11

Hetkisen perästä, kun minulla oli jotakin asiaa apteekkiin ja poikkesin sinne, näin suureksi ihmeekseni koko joukon purkkia omituisilla päällekirjoituksilla, niinkuin esim: Jauhetta ahneutta vastaan; Lääkepapuja irstaisuutta vastaan; Voidetta kovasydämisyyttä vastaan; Miedosti ulostuttavia taikka lauhkeuttavia tippoja kunnianhimoa vastaan j.n.e. Minä en tietänyt mitä piti ajatella kaikesta tästä hurjuudesta, mutta minä olin varsin tulla itsekin houkkioksi kun muutaman kirjakimpun päällekirjoituksena luin: _Maisteri Pisagin saarnoja, jotka, kun niitä aamulla luetaan, saavat aikaan kuusi ulostusta? Tohtori Jukesin tutkistelemukset jotka edistyttävät unta_ j.n.e. Minä rupesin nyt luulemaan ettei tämän kansan nuppi ollut varsin selvällä, mutta leikin vuoksi koetellakseni lääkkeitten voimaa, avasin ensinmainitun kirjan. Sisältö oli niin kehnoa, että minä haukottelin jo ensimmäistä sivua lukeissani, ja luettuani vielä sivun lisää, rupesivat suoleni kurisemaan ja kohta jälkeen puri jo vähän vatsaani. Mutta kun minä nyt tunsin itseni terveeksi, enkä havainnut itsessäni ulostutuksen halua, suljin minä kirjan ja riensin rohtolasta pois. Kuitenkin sain oppia ymmärtämään, ettei mitäkään maailmasta löydy, jolla ei ole jotakin hyötyä mukanansa, ja että huonoimpiakin kirjoja saattaa johonkin käyttää. Jonkun ajan kuluttua havaitsin ettei tämä kansa, vaikka sillä olikin kummallisuuksia, kuitenkaan ollut perin höperö. Isäntäni vakuutti minulle että häntä ennen oli rasittanut vaikea unettomuus, mutta että hän, ainoasti lukemalla tohtori Jukesin tutkistelemuksia, oli kokonansa parantunut, ja että tämä kirja oli niin voimallisesti unettava että se saattoi saada kenen penteleen tahansa kuorsaten nukkumaan. Tästä ja paljosta muusta jota sain täällä kuulla rupesin havaitsemaan kokojoukon omituisia ajatuksia aivuissani; mutta peljäten kokonansa hukkaavani vanhemmat filosofiialliset perusteeni, riensin pois tästä maasta; ja onnekseni tapasin pian toisissa kansoissa uusia kummallisuuksia, joten nämä hassulle tielle juuri joutumaisillansa olevat ajatukseni saivat toisen suunnan. Mutta tultuani lepoon kiertomatkan perästä ja ruvettuani lähemmältä ajattelemaan tätä mytakkilaista filosofiiaa, havaitsin ettei tämän kansan tapa tautien parantamisen suhteen ollut niinkään halveksittava. Sillä tiedänhän minä itse, että Euroopassa kyllä löytyy kirjoja, jotka saavat aikaa inhoa, huolluttamista taikka unta. Mutta mitä mielen tauteihin tulee, niin en saata hyväksyä Mytakkilaisten ajatuksia, vaikka tosin myönnän, että useoita ruumiin heikkouksia löytyy, joita me sekaannutamme sielunvammojen kanssa, mitä muuan meidän maailmamme runoilijoista varsin oikeasti onkin osoittanut seuraavassa komparunossa:

"Ah, Sekstus, sama tauti kauvan kyllä Nyt meistä pahat nesteet irroittaa; Mull' sydämessäni on niistäjäni Ja seuroissa mä 'nuijan' nimen saan; Vaan sua säälitään ja lohtu sulle Ain' annetaan kun virhees' jaloiss' on, Ja kun et tanssi oot sa nuhteeton Sun jalkas' antavat sen anteeks sulle. Kun sitä vastoin minä kiellän enkä laula Oon kohta itsepintainen ma vaan Yksmielisesti sitä huutaa joka kaula Vaikk' varmaan helpommin sa tanssimaan Ain' pystyt, Sekstuksein, kuin minä laulaan!"

Tästä maasta minä matkustin erään järven poikki, jonka vesi oli keltaiseen vivahtavata, ja saavuin _Mikrokin_ maahan. Mutta kun aivoin mennä sisälle samannimiseen kaupunkiin olikin portti suljettu. Minä sain odottaa hyvän hetken, ennenkuin puolinukkunut portinvartija ehti saada puomit ja salvat edestä pois, päästäkseni portista sisälle. Syvä äänettömyys vallitsi koko kaupungista, ottamatta lukuun ääntä, joka tuli siitä että makaavat "vetelivät aimo hirsiä" ja joka ääni näytti siltä kuin nyt olisin tullut unelle pyhitetyille asunnoille, joista runoilijat niin kauniisti laulavat. Minä ajattelin itsekseni: "Oi Jumalan! kuinka hyvin olisivatkaan asiat jos eräät pormestarit, raatimiehet ja ruuti-ukot isänmaassani, olisivat saaneet kehtonsa tänne. Kuinka mukavasti ja hauskaksi olisivat nuo rauhaa rakastavat miehet havainneetkaan kaikki tässä siunatussa kaupungissa." Talojen seinillä olevista kirjoituksista saatoin kuitenkin huomata että taiteita ja käsitöitä täälläkin harjoitettiin sekä että lakia ja oikeutta täälläkin käyteltiin. Näin nimikilpien avulla löysin erään ravintolan; mutta päästä sisälle, kas se oli perin mahdotonta, kun ovet olivat suljetut; sillä vaikka aurinko oli korkealla taivaalla oli nyt kuitenkin yö tämän kaupungin asukkaille. Vihdoin, itsepintaisesti kolkutettuani, avattiin ovi ja minä pääsin sisälle. -- Vuorokausi jaetaan täällä kahteenkymmeneen kolmeen tuntiin, joista yhdeksänätoista maataan ja valveilla ollaan vain nuo jäljellä olevat neljä. Käsittäen että niin lyhyellä työajalla, niin yksityiset kuin julkiset asiat tulevat ylenmäärin laiminlyödyiksi, pyysin minä kaikin kiiruin saada esille, mitä ruokaneuvoja oli saatavana, peljätessäni että yö yhtäkkiä saapuisi keittäjän niskaan hänen seisoessaan "piisin" edessä. Mutta kun täällä kaikki toimitetaan ylen lyhyeen tapaan ja kaikkia kaartoteitä väittämällä, on päivässä riittävästi mittaa siihen mitä heillä on tehtävänä. Aterian syötyäni, mikä laitettiin valmiiksi paljon nopeammin kuin olin odottanut, teki isäntä minulle seuraa kaupungille. Me menimme erääsen kirkkoon ja kuuntelimme saarnaa, joka tosin oli ylen lyhyt, mutta sitä sisällöllisempi. Saarnaaja rupesi oitis ainesanoja selittämään, heittäen siksensä kaikki esipuheet, kertomiset, jauhamiset ja muut täytetavarat, niin että minun mielestäni, kun ajatuksissani vertailin tämän saarnan maisteri _Bederin_ pitkäraitaisiin sanelemisiin, jotka usein olivat minun peräti väsyttäneet, tämä antoi minulle paljon enemmän.

Samaa yksinkertaisuutta noudatetaan myös oikeudenkäyntioloissa. Asianajajat sanovat paljon muutamilla sanoilla ja ryhtyvät heti todistajien kuulustelemiseen. Muun muassa johtuu mieleeni muuan erään naapurikansan kanssa tehty rauhansopimus, joka oli kokoonpantu seuraavin sanoin: "Mikrokilaisten ja Splendikalaisten kesken on ikuinen ystävyys vallitseva. Valtakuntien rajana on Klimakin virta ja Saborin vuori. Allekirjoittaneet, joka tapahtui y.m. y.m." Siis he osaavat neljällä rivillä sanoa saman mihin me tarvitsisimme suuria kirjoja. Tästä näkyy, että maalinpäähän saatetaan tulla ilman melua ja ajanhukkaa, kuin vain tiedetään välttää kaikkia kaarroksia, samaten kuin kulkija saattaisi säästää puolet matkansa pituudesta jos hän aina pääsisi kulkemaan suoraa eteenpäin.

Noin päivänmatkan päässä täältä on _Makrokki_ eli _Valvovien Maa_, jonka asukkaat eivät milloinkaan nuku. Niinpian kun olin tullut pääkaupungin portista sisälle, tuli vastaani mies jolla oli ylen kiiru. Minä pyysin kohteliaasti hänen osoittamaan minulle hyvää majataloa, mutta hän sanoi itsellänsä olevan ylen kiirettä eikä aikaa semmoisiin ja riensi matkaansa. Kaikki, jotka näin riensivät semmoisella kiireellä eteenpäin että ne pikemmin näyttivät lentävän kaduilla ja kujilla ikäänkuin he pelkäisivät etteivät he ehdi aikoinansa perille. Minä rupesin luulemaan että valkea oli jossain irti, taikka että jokin muu vaara uhkasi kaupunkia, ja jatkoin siis kulkemistani pitkin kaupunkia varsin yksin, kunnes vihdoin saavuin eräälle ravintolalle, minkä saatoin ilmoitustaulusta nähdä. Täällä juoksivat toiset ylös, toiset alas, ja suuressa kiiruusansa tuuppelivat he toisiansa ja joku osa joskus joutui ahdinkoon, niin että sain lähes neljänneksen tuntia eteisessä seisoa ennen kun pääsin sisälle. Minua tultiin heti vastaan koko joukolla turhia kysymyksiä: mistä minä tulin, minne minä aivoin matkustaa, kuinka pitkäksi ajaksi kaupunkiin jään, jos tahdoin aterioida yksin vai seurassa, jos tahdoin vihreän, punaisen, valkoisen eli mustan huoneen? ensimmäisessä vai toisessa kerroksessa? Isäntä, joka samalla oli pöytäkirjurina eräässä alaoikeudessa, riensi pois toimittamaan ruokaa, mutta tuli heti takaisin ja kertoi iljettävällä laajuudella eräästä oikeusjutusta, joka jo oli kestänyt kymmenen vuotta ja jota nyt käsiteltiin neljännessätoista yläoikeudessa. "Minä toivon," sanoi hän, "sen loppuvan parissa vuodessa, sillä nyt on enään ainoasti kaksi yläoikeutta." Minä oikein hämmästyin hänen pitkästä kertomuksestansa, josta saatoin päättää että tällä kansalla oli tavatonta touhua tyhjästä. Isännän ollessa poissa katselin lähemmin ympärilleni huoneessa ja näin kirjakokoelman, sangen rikkaan mitä kirjojen lukuun tulee, mutta sisältönsä puolesta ylen määrin kehnon. Ne kirjat, jotka loistivat kauniimmissa siteissä, olivat seuraavat:

1) Kertomus tuomiokirkosta. 24 osaa,

2) _Pehankki_-linnan valloitus. 36 osaa,

3) _Slaki_-yrtin käyttämisestä. 13 osaa,

4) Muistopuhe raatimies _Jaksille_. 18 osaa.

Sen mukaan mitä myöhemmin saatoin päättää isäntäni puheista, kun hän minulle kertoi kaupungin oloista, toimittavat nukkuvat Mikrokilaiset paljon enemmän kuin nämä alati valvovat Makrokilaiset, kun edelliset kaikissa asioissa aina tarttuvat asian sydämeen, jälkimmäisten leikitessä kuoren kanssa. Tämäkin kansa on sypressiä niinkuin Mikrokilaiset ja muutenkin ovat nämä kansat ulkopuolisuutensa puolesta sangen yhtäläiset. Kuitenkaan ei heillä ole suonissaan verta eikä nestettä, niinkuin muilla elävillä puilla tällä kiertotähdellä, vaan sen sijaan erästä paksua lientä, jolla on samat ominaisuudet kuin elohopealla; niin, toiset väittävät että se todella onkin elohopeata kun se lämpömittarissa tekee juuri elohopean vaikutuksen.

Kahden päivämatkan päässä on _Siklokin_ tasavalta, johon kuuluu kaksi valtakuntaa, jotka yhdessä muodostavat liittokunnan mutta joista kummallakin on sangen eroavat ja toisiinsa nähden riitaiset lait.

Ensimmäisen, minkä nimi on _Miho_, on perustanut _Mihakki_, vanha kuuluisa lainsäätäjä, joka on ollut yhtä ankara täällä alamaailmassa, kuin _Lykurgos_ meidän maapallollamme. Hänen periaatteensa tarkoittivat, säännöillä säästäväisyydestä ja ankarilla rangastuksilla kaikesta, mille sopi liiallisuuden nimen antaa, saattaa valtion kokonaisuuteen ja lujuuteen. Tätä valtiota ansaitseekin suuren säästäväisyytensä ja kohtuullisuutensa vuoksi nimittää uudenaikaiseksi _Spartaksi_. Mutta minun täytyi ihmetellä, että tässä hyvin järjestetyssä valtiossa, joka niin suuresti ylpeili mainioista laistansa, löytyi semmoinen määrä kerjäläisiä; sillä minne kulkija tulikin kaupungissa oli hänellä aina vastassansa puu, joka pyysi almua, joten tämä paikkakunta matkustajalle on mitä vastenmielisin. Kun lähemmin tutkin tämän maan suhteita, havaitsin minä, että väestön liiallisessa kohtuullisuudessa juuri oli varsinainen syy haettava yleiseen köyhyyteen; sillä kun kaikki laiska ja "hyvä elämä" on kielletty, ja johdannollisesti rikkaatkin elävät vaatimattomammasti, viettävät työmiehet elämänsä tyhjäntoimittamisessa kun heillä ei ole tilaisuutta ansioon. Tästä minä opin käsittämään että itaruus semmoisissa, joiden ei tarvitse ahnehtia, vaikuttaa yhteiskunnassa samaa kuin raskas merenkulku ihmisen ruumissa.

Toisessa valtiossa, jonka nimi on _Liho_, otetaan elämä vastaan sen iloiselta puolelta, siellä eletään makeasti eikä peljätä minkäänlaisia kustannuksia. Niinpä siellä kukoistavatkin taide ja teollisuus, ja asukkaat saavat yllykettä työhön, jolla he eivät ainoasti suojele itseänsä puutteelta, vaan vieläpä usein saavuttavat varallisuudenkin; se joka siis vetelehtii köyhyydessä vaikka hän on terve ja raitis, saa siitä syyttää omaa laiskuuttansa, sillä tilaisuuden puutetta elannon ansaitsemiseen ei täällä milloinkaan ole. Sentähden antaa rikkaitten komea elämä jonkinlaista elollisuutta koko yhteiskuntaan, varsin niinkuin veren kiertokulku antaa terveyttä ja elonvoimaa ruumiin jäsenille.

Tämän tasavallan rajamaana on _Lama_, puoskaroimisen luvattu maa. Siellä palvelemalla kunnioitetaan lääketaitoa niin ylen määrin, ettei ketäkään, joka ei ole opintojansa harjoittanut Laman kuuluisassa yliopistossa, saateta pitää todellisena lääketieteen tohtorina. Niinpä viliseekin kaupungissa semmoinen määrä puoskaroitsijoita, että helpommin tapaa niitä kuin muita järjellisiä olentoja. Koko kadunsivut ovat täynnä apteekkia ja tehtaita anatomiallisten aseitten tekemistä varten. Eräänä päivänä kulkeissani pitkin kaupunkia, kohtasin pienen puun, joka kauputteli viime vuoden luetteloa syntyneistä ja kuolleista. Hämmästyksellä havaitsin että kuluneen vuoden syntyneitten luku teki ainoasti 150, 600:taa kuollutta vastaan. Minusta tuntui mahdottomalta, että kuolema saattoi päästä semmoista hävitystä tekemään Apollon omassa temppelissä. Minä kysyin tuolta puunpenikalta oliko jokin erinomaisen saastuttava tauti, kulkutauti tai jokin muu rasittanut kaupunkia kuluneen vuoden ajalla. Hän vastasi, että kaksi vuotta sitte kuoli vielä useampi, mutta että tämän vuoden luettelo taas näytti tavallisen verrannollisuuden syntyneitten ja kuolleitten kesken. Minä en sentähden katsonut olevan viisasta jäädä tänne kauvemmaksi, varsinkin kun kaikki, mikä tohtorin ja leikelmäopillisen aseen nimeä kantaa, minua kauhisti siitä ruveten, kun minä oleskelin filosoofien maassa. Seuraannollisesti minä lähdin matkaani, enkä pidättynyt ennen kun olin saapunut eräälle seudulle noin neljäntuhannen askeleen päässä kaupungista, jossa asukkaat eivät tietäneet mitäkään puoskaroinnista eivätkä siis myöskään tämän seurauksena taudeista.

Jätettyäni tämän seudun tulin minä kaksi päivää kestäneen vaelluksen perästä _Vapauden maahan_. Täällä ovat kaikki asukkaat omia herrojansa ja ne muodostavat eri heimoja ilman lakia ja esivaltaa; ne muodostavat kuitenkin yhdessä jonkinlaisen valtion ja kysyvät yleisissä asioissa neuvoa vanhemmilta, jotka aina kehoittavat rauhaan ja yksimielisyyteen ja muistuttavat tätä luonnollisen uskonnon käskyä: "älä milloinkaan käyttäydy toisia kohtaan toisin kuin tahdot että toiset sinua kohtaan käyttäytyvät!" Kaikkialla kohtaa katsojata Vapauden kuvaus, tallaten vangituskeinoja ja kahleita jaloissansa ja varustettuna tällä allekirjoituksella: "Kultainen vapaus". Ensimmäisessä kaupungissa, johon tulin, tuntui kaikki minusta kylläkin rauhalliselta; mutta asukkailla oli vaatteissaan erivärisiä nauhoja osoittamassa mihin puolueesen, joihin valtio silloin oli hajoutunut, hän kuului. Ylhäisempien asukkaiden porteilla oli vartioita, ja kaikki näyttivät olevan valmiita tappelemaan, sillä aselepo oli pian lopussa ja seuraavana päivänä piti taistelun taas puhkeutuman ilmi. Minä riensin sentähden pois täynnä arkaa pelkoa enkä katsonut olevani turvissa ennenkun taivaanranta peitti tämän "vapauden maan."

Lähinnä oleva maa kantaa nimeä _Joktana_. Vilun väristys kiiti kautta ruumiini kuullessani puhuttavan tämän maan tilasta, sillä minä luulin joutuvani vielä pahempaan levottomuuteen, tavattomuuteen ja sekasortoon, kuin "Vapauden maassa" vallitsi. Joktana on nimittäin kaikellaisten uskontolahkojen pesäpaikka; kaikki uskoaatteet, jotka löytyvät koko kiertotähdellä, ovat tänne kokoontuneet ikäänkuin keskipisteeseen ja niitä esitellään julkisesti. Kun tulin ajatelleeksi kaikkia niitä sekaannuksia, jotka useimmissa eurooppalaisissa valtioissa tavallisesti ovat uskonnollisissa asioissa esiintyvien erilaisten mielipiteitten seurauksina, uskalsin tuskin astua sisälle tämän maan _Joktansi_-nimiseen pääkaupunkiin, jossa sanottiin löytyvän yhtä monta uskonlahkoa ja kirkkoa kuin katua ja kujaa. Mutta pelkoni katosi pian, kun huomasin että mitä suurin yksimielisyys vallitsi kaikkialla. Maallisissa kysymyksissä ei esiintynyt mitäkään riitaisuutta; kaikilla oli sama mieli niin työn kuin levonkin puolesta. Sillä kun hengen uhalla oli kielletty ketäkään häiritsemästä hänen vapaassa uskontonsa harjoituksessa ja soimaamasta määräksi kenenkään uskonnollista ajatusta, niin eivät mitäkään toraa sananvaihdossa, niinkuin tietysti kaikki äkäisyys pysyy poissa sieltä missä ei vainoa ole olemassa. Siellä esiintyi vain yhä jatkuva mutta jalo kilpailu eri lahkojen kesken, sillä jokainen koetti kunnollisella elämällä todistaa uskontonsa etevyyttä. Hallitus harrasti huolella sitä, että nuo eri uskonnolliset ajatukset herättäisivät yhtä vähän vihaa kuin kaikki erilaiset kauppapuodit ja työpajat, jotka ovat samanarvoiset, jos ne vain ilman petosta, väkivaltaa ja panettelua kokovat vietellä ostajia puoleensa ainoasti hyvillä tavaroilla ja rehellisellä työllä. Useimmissa tapauksissa ei niistä eripuraisuuksista, jotka syntyvät erilaisuuksista uskonnollisessa katsantotavassa, saateta syyttää uskontoja vaan ainoasti vainoomishalua.

Muuan oppinut Joktansilainen selitti minulle perin pohjin tämän kansan tavoista, hallitusmuodosta ja siitä mikä oli syynä tuohon yleiseen tyytyväisyyteen. Minä kuuntelin hänen kertomustansa mitä suurimmalla tarkkaavaisuudella ja ponnistausin painamaan kaikki visusti mieleeni. Aluksi minä toin esille kaikellaisia inttämisiä, mutta lopuksi minun täytyi heittää aseeni, kun hän todisti lauseensa kokemuksilla elämästä. Saattamatta kieltää omien ajatusteni todistusta, taikka riettaasti tehdä mustaa valkeaksi, täytyi minun tunnustaa että ajatuksen vapaus oli katsottava niin varsinaisen tyytyväisyyden kuin vallitsevan yksimielisyyden varsinaiseksi perusteeksi. Minä koin nyt vastustaa häntä toisella uralla ja sanoin, että, valtiota järjestettäissä, oli lainsäätäjän velvollisuus, kansalaisten maallisen hyvinvoinnin edellä ajatella heidän ijankaikkista hyväänsä, ei niin paljon ottaa huomioonsa sitä, mikä tuottaa heille hyötyä tässä elämässä, vaan enemmän muistaa mikä on jumalan, heidän luojansa mieleen. Hän vastasi:

"Sinä olet väärässä, vieras, jos sinä luulet että jumala, totuuden lähde, mielistyisi ulkokultaisuuteen ja teeskentelyyn. Muissa valtioissa, joissa laki määrää että kaikilla pitää oleman yksi ja sama usko, on ovi avoinna taitamattomuudelle ja teeskentelytaidolle, kun ei kukaan tahdo eikä uskalla tunnustaa oikeata, varsinaista ajatustansa, vaan useimmat tunnustavat suullansa mitä he sydämessänsä kieltävät. Niinpä siellä harjoitellaankin uskonnollisia opintoja kylmäkiskoisuudella eikä kukaan ota todellisuudessa pyrkiäksensä totuutta etsimään. Tavallisesti tuomitaan kaikkia niitä, jotka poikkeavat yleisestä mielipiteestä: mutta teeskentelijät ja silmäinpalvelijat ovat kauhistus jumalalle, joka mieluummin katsoo erhettyvään vilpittömyyteen kun teeskentelevään tunnukseen totisen uskon suhteen."

Minä jäin sanattomaksi tämän terveen järjellisyyden eteen ja katsoin parhaaksi herjetä sananvaihdostani.

Lähelle kaksi kuukautta olin nyt kuluttanut matkaani alituisessa kulkemisessa, kun vihdoin saavuin _Tumbakiin_, joka rajoittuu Pootu-ruhtinaskuntaan, jonka jo tervehdin kodokseni, koska nyt jo olin lähellä lopettaa vaivalloisen matkani. Asukkaat ovat suurimmaksi osaksi öljypuita, muuten sangen hurskas ja säännöllinen heimo. Ensimmäisessä ravintolassa, johon menin majaa ottamaan, sain, vaikka minun olikin ankarasti nälkä, kolmatta tuntia odottaa suurusta alituisen jankutukseni uhaksi. Syynä viivytykseen oli se, että ravintolanisännän ensin piti toimittaman aamurukouksensa, kun ei hän, ennen kun hän tästä puuhasta oli päässyt, milloinkaan mihinkään toimeen ryhtynyt. Saatuansa nyt rukoustyönsä valmiiksi tuli hän, naama vaaleana ja mieli ylen äkeänä huoneesen, jupisten muutamia sanoja, joiden kaiketi piti oleman kohteliaita, mutta jotka itse asiassa olivat moukkamaisia ja tolhoja, sekä heitti pöydälle vadillisen kaalisoppaa, tehty ylen kelmeistä aineksista ja karkean leivän, karkeamman kuin mitä talonpoika köyhänäkään aikana syö. -- Mutta kyllä minä sen suuruksen sain maksaa ja minä saatan vakuuttaa, että isäntä oli mitä hurskain ja samalla mitä säälimättömin ravintolaisäntä, jonka minä milloinkaan olen tavannut. Kieleni päässä jo pyöri halu sanoa hänelle, että olisi parempi, jos hän vähän päästäisi rukouksiansa ja olisi vähän anteliaampi mitä laupeuteen ja sääliin tulee; mutta minä nielin suuttumukseni, kun minä kokemuksesta tiesin kuinka vaarallista oli ärsyttää tuommoisia taivaallisen mielisiä pyhimyksiä.

Kaduilla nähdään asujamet alituisesti kulkevan alas vaipunein päin ja oksin, voivotellen "tämän maailman turhallisuudesta." He hylkäävät ja tuomitsevat viattomimmankin huvin ja soimaavat kaikkia katkeruudella, jokaisen liikkeen, jokaisen hymyilyn, ja tällä tavalla lakkaamatta sättien ja mustaten toisia, luulevat he itsellensä hankkivan pyhien maineen. Perin äkästyneenä ja väsyneenä noista monista vaivoista ja vastuksista, joita olin saanut matkallani kokea, tunsin minä halua vähän huvitella itseäni, mutta minä kohtasin koko kaupungilta semmoista hyljeksimistä, että jokainen talo tuntui minusta ripitystuolilta, jossa minut vaadittiin syntini tunnustamaan. Kun muutamat niistä jotka ahdistivat minua huomasivat etteivät rukoukset eivätkä varoitukset tehneet minuun mitäkään vaikutusta, kaihoivat he minua kuin kulkutautia. -- Minä en huoli sen enempää sanella tästä äkäisestä kansasta, mainitsen vain esimerkin selittäväksi näytteeksi Tumbakilaisten luonteesta, ja josta on helppo tehdä johtopäätös kaiken muun suhteen. Muuan villi öljypuu tästä maasta, jonka kanssa minä olin elänyt läheisessä tuttavuudessa hänen Pootussa oleskellessaan, sai sattumalta nähdä minun kävellessäni erään ravintolan editse, ja viittasi minun tulemaan sisälle. Kuultuansa että minä iloisten ystävien parissa joskus saatoin tulla vähän "tiprakkaan", antoi hän minulle semmoisen ripityksen siveydettömästä elämästäni, kuten hän sanoi, että hiukseni nousivat päässäni pystöön ja kaikki jäseneni vapisivat. Kuitenkin, ankaran Kaatoni sivaltaessa minuun rankaisevia salamoitansa, tyhjensimme me yhden lasin toisensa perästä, kunnes molemmat siihen määrään juovuimme että kaaduimme pöydän alle, josta ravintolan väki sai meidät kotio kantaa. Ehdittyäni maata pöhnän päästäni ja ruvettuani ajattelemaan kuinka kaikki tässä oli käynyt, tuumin vähän syvemmältä heidän uskonnollisuutensa laatua ja havaitsin, että tämän kansan uskonnollinen into pikemminkin tulee sapesta ja epäterveellisistä nesteistä kuin totisesta tunteesta hyvän eteen. Mutta minä pidin nämä ajatukseni vain itseni varalle.

Kahden kuukauden kuluttua saavuin vihdoin kotio, varsin menehtymäisilläni, sillä jalkani olivat tuosta alituisesta astumisesta tulleet niin kankeiksi ja aroiksi, että tuskin saatoin pystyssä pysyä. Minä saavuin Pootun kaupunkiin kymmenentenä päivänä saarnikuussa ja jätin oitis alammaisimmasti päiväkirjan ruhtinaalle, joka käski sen viipymättä painattamaan. (Tässä tulee nimittäin huomata, että kirjapainotaito, jonka keksimisestä sekä Eurooppalaiset että Kiinalaiset ylistävät itseänsä, pitkiä aikoja ennen oli täällä tunnettu.)