Part 29

Hän kolkutti siis porttia jokseenkin varmalla kädellä, ja talon tapojen mukaan portti avautui.

Filip astui pihaan taluttaen hevostaan suitsista. Mutta hän ei ollut astunut neljää askelta, kun Fritz saapui eteisestä, näyttäytyi ylinnä portailla ja pysähdytti hänet kysymällä:

-- Mitä herra tahtoo?

Filip säpsähti kuin odottamattomasta esteestä. Hän katseli saksalaista rypistäen kulmiaan, ikäänkuin Fritz ei olisi täyttänyt vain palvelijan velvollisuutta.

-- Tahdon puhutella talon isäntää, Fenixin kreiviä, -- vastasi Filip, sitoen hevosensa kiviseinässä olevaan renkaaseen ja astuen rakennusta kohti, johon hän kävi sisälle.

-- Monsieur ei ole kotona, -- sanoi Fritz, sallien kuitenkin hyvin opetetun palvelijan kohteliaisuudella Filipin astua sisään.

Kummallista! Filip näkyi ottaneen kaiken edeltäpäin huomioon paitsi tämän yksinkertaisen vastauksen. Hän seisoi hetkisen neuvotonna.

-- Mistä hänet tapaan? -- kysyi hän sitten.

-- Sitä en tiedä, monsieur.

-- Täytyneehän teidän sentään tietää?

-- Pyydän anteeksi, mutta isäntäni ei tee minulle tiliä liikkumisistaan.

-- Ystäväni, -- sanoi Filip, -- minun täytyy kuitenkin puhutella isäntäänne tänä iltana.

-- Pelkään, että se on mahdotonta.

-- Se on välttämätöntä; asia on mitä tärkeintä laatua. Fritz kumarsi vastaamatta.

-- Onko hän siis lähtenyt kotoa? -- kysyi Filip.

-- On, monsieur.

-- Kaipa hän tulee takaisin?

-- En sitä luule, monsieur.

-- Ah, te ette luule?

-- En.

-- Hyvä on, -- sanoi Filip alkaen kuumentua; -- menkää nyt kuitenkin sanomaan isännällenne...

-- Mutta minulla oli jo kunnia ilmoittaa teille, -- vastasi Fritz hätääntymättä, -- että monsieur ei ole kotona.

-- Tiedän kyllä, ystäväiseni, mitä toimintaohjeet merkitsevät, -- virkkoi Filip, -- ja teidän ohjeenne on kunnioitettava; mutta sitä ei voi todellakaan sovittaa minuun, jonka käyntiä isäntänne ei ole voinut aavistaa ja joka tulen tänne aivan poikkeuksellisesti.

-- Määräys koskee kaikkia, monsieur, -- vastasi Fritz kömpelösti.

-- Siis, koska on olemassa määräys, -- sanoi Filip, -- niin Fenixin kreivi on kotona?

-- No, entä sitten? -- tokaisi vuorostaan Fritz, jota sellainen itsepäisyys alkoi tuskastuttaa.

-- No, sitten minä odotan häntä.

-- Isäntäni ei ole täällä, sanon teille, -- vastasi palvelija; -- joku aika sitten pääsi tuli irti talossa, ja tuon tulipalon jälkeen se ei kelpaa asuttavaksi.

-- Mutta asuthan siinä sinä, -- sanoi Filip vuorostaan kömpelösti.

-- Minä asun täällä vartijana.

Filip kohautti olkapäitään kuin mies, joka ei usko sanaakaan siitä, mitä hänelle puhutaan. Fritziä alkoi suututtaa.

-- Sitäpaitsi, -- sanoi hän, -- olkoon herra kreivi kotona tai ei, niin yhtä vähän hänen kotona kuin poissa ollessaan on tapana väkisin tunkeutua hänen asuntoonsa; ja ellette mukaudu talon tapoihin, niin minun on pakko...

Fritz pysähtyi.

-- Mitä? -- kysyi Filip unohtaen itsensä.

-- Heittää teidät ulos, -- vastasi Fritz rauhallisesti.

-- Sinäkö? -- huudahti Filip säihkyvin silmin.

-- Minä juuri, -- vastasi Fritz, jälleen muuttuen kansalleen ominaisella tavalla sitä kylmäverisemmän näköiseksi, mitä enemmän hänen kiukkunsa yltyi.

Ja hän katsahti nuorta miestä kohti, joka vihan vimmassa tempasi miekkansa huotrasta.

Hätkähtämättä säilän välkkeestä, huutamatta apua (ehkä hän olikin yksinään) Fritz sieppasi huoneen seinälle järjestellystä asevarustelusta eräänlaisen lyhyellä, mutta terävällä rautakärjellä varustetun keihään, ja hyökäten Filipiä vastaan pikemmin taitavana kepinheiluttajana kuin miekkailijana hän pirstasi ensi iskulla terän tämän pienestä miekasta.

Nuori mies kiljahti vihaisesti ja ryntäsi vuorostaan etsimään kokoelmasta uutta asetta. Tällä hetkellä käytävän salaovi aukeni ja sen hämäriin puitteisiin ilmestyi kreivi.

-- Mikä on, Fritz? -- kysyi hän.

-- Ei mitään, herra kreivi, -- vastasi palvelija, laskien keihäänsä alas, mutta asettuen kuin suojaksi isäntänsä eteen, joka salaportaitten askelmalla ylitti hänet puolella ruumiillaan.

-- Herra kreivi de Fenix, -- virkkoi Filip, -- onko teidän maassanne tapana, että palvelijat vastaanottavat aatelismiehiä ase kädessä, vai onko se erityinen toimintaohje, joka on käytännössä vain teidän arvoisassa talossanne?

Fritz laski keihään kädestänsä asettaen sen isäntänsä antamasta merkistä eteisen nurkkaan.

-- Kuka te olette, monsieur? -- kysyi kreivi, joka eroitti Filipin huonosti eteisessä palavan lampun valossa.

-- Mies, joka ehdottomasti tahtoo teitä puhutella.

-- Joka tahtoo?

-- Niin.

-- Siinä on sana, joka hyvin riittää Fritzin puolustukseksi; sillä minä en tahdo päästää ketään puheilleni ja kotona ollessani en tunnusta kellekään oikeutta tulla minua puhuttelemaan. Te olette siis tehnyt itsenne syylliseksi loukkaukseen minua kohtaan; mutta, -- lisäsi Balsamo huoahtaen, -- minä annan sen teille anteeksi, pannen kuitenkin ehdoksi, että poistutte täältä kauemmin häiritsemättä lepoani.

-- Teille sopii tosiaan hyvin, -- huudahti Filip, -- pyytää lepoa, -- teille, joka olette ryöstänyt minun leponi!

-- Minäkö ryöstänyt leponne? -- kysyi kreivi.

-- Olen Filip de Taverney! -- huudahti nuori mies, luullen, että kreivin omalletunnolle tämä ainoa sana olisi riittävä vastaus.

-- Filip de Taverney?... Monsieur, -- sanoi kreivi, -- minut otettiin hyvin vastaan isänne kartanossa; olkaa tervetullut luokseni.

-- Oh, sepä onnellista! -- jupisi Filip.

-- Olkaa hyvä ja seuratkaa minua, monsieur.

Balsamo sulki salakäytävän oven ja astuen Filipin edellä vei hänet saliin, mikä jo on ollut muutamien kertomuksessamme esitettyjen tapahtumien näyttämönä, niiden joukossa viimeksi mainitsemamme viiden mestarin vierailun.

Sali oli valaistu ikäänkuin olisi jotakuta odotettu; mutta se nähtävästi kuului talon upeihin tapoihin.

-- Hyvää iltaa, hra de Taverney, -- tervehti Balsamo lempeällä ja sortuneella äänellä, joka sai Filipin kohottamaan silmänsä häneen.

Mutta Balsamon nähdessään hän astahti taaksepäin.

Kreivi oli todellakin enää vain varjo entisestään; hänen kuopikkaissa silmissään ei ollut loistoa, posket olivat laihtuessaan muodostaneet kaksi uurretta suun ympärille, ja terävät, luisevat kasvot tekivät koko pään kulmikkaaksi ja kuolleenkallon kaltaiseksi.

Filip seisoi aivan säikähtyneenä. Balsamo katseli hänen kummastustaan, ja tavattoman surullinen hymy värähti hänen kalpeilla huulillaan.

-- Monsieur, -- sanoi hän, -- pyydän anteeksi palvelijani käytöstä; mutta hän toimii todellakin ohjeittensa mukaan, ja sallikaa minun sanoa, että te itse teitte väärin yrittäessänne niistä huolimatta tänne tunkeutua.

-- Monsieur, -- virkkoi Filip, -- kuten tiedätte, on elämässä äärimäisiä tilanteita, ja minä olen nyt sellaisessa.

Balsamo ei vastannut mitään.

-- Minä tahdoin tavata teidät, -- jatkoi Filip, -- minä tahdoin puhua kanssanne; luoksenne päästäkseni olisin uhmannut kuolemaakin.

Balsamo pysyi yhä vaiti ja näkyi odottavan selitystä nuoren miehen sanoihin, vaikka häneltä puuttui voimaa tai uteliaisuutta sitä pyytääkseen.

-- Olen tavoittanut teidät, -- jatkoi Filip, -- olen vihdoin tavoittanut teidät, ja nyt me käymme asiaa selvittämään, jos suvaitsette; mutta olkaa hyvä ja lähettäkää ensin pois tuo mies, Filip osoitti sormellaan Fritziä, joka juuri oli kohottanut oviverhoa ikäänkuin pyytääkseen isäntänsä viimeisiä määräyksiä tungettelevan vieraan suhteen.

Balsamo loi Filipiin katseen, jonka tarkoituksena oli tutkia hänen aikomuksiaan; mutta ollessaan nyt miehen edessä, joka arvoltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan oli hänen vertaisensa, Filip oli ottanut takaisin tyyneytensä ja mielenmalttinsa; hän oli läpitunkematon.

Silloin Balsamo pienellä päänliikkeellä tai oikeammin vain kulmakarvojaan väräyttämällä antoi Fritzille merkin poistua, ja molemmat miehet istuutuivat vastapäätä toisiaan, Filip selin uuniin ja Balsamo nojaten kyynäspäällään pientä pöytää vasten.

-- Puhukaa nopeasti ja selvään, olkaa hyvä, monsieur, -- kehoitti Balsamo; -- sillä minä kuuntelen teitä ainoastaan hyväntahtoisuudesta ja huomautan, että saatan pian väsyä.

-- Minä puhun niinkuin minun on puhuttava, monsieur, ja niin kauan kuin katson tarpeelliseksi, -- sanoi Filip; -- ja välittämättä, miellyttääkö se teitä vai ei, aloitan kuulustelulla.

Hänen lausuessaan tämän sanan leimahti sähkökipinä Balsamon hirveästi rypistyneiden kulmakarvojen alta. Sillä tämä sana herätti kreivissä muistoja, jotka olisivat puistattaneet Filipiä, jos hän olisi tiennyt, mitä haavoja hän miehen sydämen pohjalla veresti.

Mutta hetkisen kuluttua, jonka hän käytti palauttaakseen valtansa itsensä ylitse, Balsamo virkkoi:

-- Kysykää.

-- Monsieur, -- vastasi Filip, -- ette ole minulle koskaan oikein selittänyt, miten käytitte aikanne tuona surullisen kuuluisana toukokuun 31. päivän yönä siitä hetkestä asti, kun kannoitte sisareni Ludvig XV:n torilla viruvien haavoittuneiden ja ruumisröykkiöiden joukosta.

-- Mitä sillä tarkoitatte? -- kysyi Balsamo.

-- Tarkoitan, herra kreivi, että teidän käytöksenne mainittuna yönä on minusta näyttänyt epäiltävältä, ja nyt entistä enemmän.

-- Epäiltävältä?

-- Niin, ja kaikesta päättäen se ei ole ollut kunnon miehen käytöstä.

-- Monsieur, --? sanoi Balsamo, -- en käsitä teitä; teidän tulee huomata, että pääni on väsynyt ja heikontunut, ja että tämä heikkous tietenkin saattaa minut kärsimättömäksi.

-- Monsieur! -- huudahti Filip vuorostaan ärtyneenä ylpeästä ja tyynestä äänensävystä, millä Balsamo hänelle yhä vastasi.

-- Monsieur, -- jatkoi Balsamo samaan sävyyn, -- sen jälkeen kun minulla viimeksi oli kunnia teidät tavata, on minua kohdannut suuri onnettomuus; taloni on osittain palanut ja erinäisiä arvokkaita, huomatkaa, hyvin kallisarvoisia esineitä on minulta joutunut hukkaan. Suru siitä on sumentanut mieleni. Puhukaa siis selvästi, pyydän, tai muutoin sanon teille heti hyvästi.

-- Ette suinkaan, monsieur, -- ehätti Filip, -- ette suinkaan; ette sano minulle hyvästi niin helposti kuin luulette. Minä pidän arvossa suruanne, jos te osoitatte sääliä omalleni; sillä minuakin, monsieur, on kohdannut hyvin suuri onnettomuus, paljoa suurempi kuin teitä, siitä olen varma.

Balsamo hymyili sitä epätoivoista hymyä, jonka Filip jo aikaisemmin oli nähnyt hänen huulillaan.

-- Minä, monsieur, -- jatkoi Filip, -- olen menettänyt perheeni kunnian.

-- No, hyvä herra, -- vastasi Balsamo, -- mitä voin minä siinä onnettomuudessa tehdä?

-- Mitäkö voitte tehdä? -- huudahti Filip säkenöivin silmin.

-- Niin juuri.

-- Te voitte antaa minulle takaisin sen, minkä olen kadottanut, monsieur!

-- Haa, te olette järjiltänne! -- huudahti Balsamo, ojentaen kättänsä kellonnuoraan.

Mutta hän teki tämän liikkeen niin veltosti ja niin tyynesti, että Filipin käsivarsi ehti sen ehkäisemään.

-- Minäkö järjiltäni? -- huudahti Filip käheällä äänellä -- Mutta ettekö sitte käsitä, että on kysymys sisarestani, hänestä, jota pitelitte pyörtyneenä sylissänne toukokuun 31. päivänä; sisarestani, jonka veitte taloon, teidän sanomananne kunnialliseen mutta minun käsitykseni mukaan huonomaineiseen; sanalla sanoen sisarestani, jonka kunniaa minä teiltä miekka kädessä vaadin?

Balsamo kohautti olkapäitään.

-- Voi, hyvä Jumala, -- jupisi hän, -- niin pitkiä kiertoteitä yksinkertaiseen asiaan pääsemiseksi!

-- Onneton! -- huudahti Filip.

-- Miten kamalan kimeällä äänellä te puhutte, monsieur! -- sanoi Balsamo samalla surullisella kärsimättömyydellä. -- Melkein teette minut kuuroksi. -- No, ettekö äsken sanonut, että olin loukannut sisartanne?

-- Niin, lurjus!

-- Taaskin kiljahdus ja tarpeeton herjaus, monsieur. Kuka hitto on teille siis sanonut, että loukkasin sisartanne?

Filip epäröitsi; äänensävy, millä Balsamo oli nämä sanat lausunut, löi hänet hämmästyksellä. Joko oli se hävyttömyyden huippu tai puhtaan omantunnon ilmaus.

-- Kuka sen minulle on sanonut? -- toisti nuori mies.

-- Niin, sitä minä kysyn.

-- Sisareni itse, herraseni.

-- Vai niin, monsieur, sisarenne...

-- Mitä aiotte sanoa? -- huudahti Filip, tehden uhkaavan, liikkeen.

-- Aion sanoa, monsieur, että todellakin annatte minulle kovin huonon käsityksen itsestänne ja sisarestanne. Halpamaisinta keinottelua maailmassa, tiedättekö, on se, mitä eräät naiset harjoittavat menetetyllä kunniallansa. Nyt olette tullut suu täynnä uhkaavia sanoja kuin parrakkaat veljet italialaisissa huvinäytelmissä, miekka kädessä pakoittamaan minut joko naimaan sisarenne, mikä todistaa, että hän on suuressa miehen puutteessa, tai antamaan teille rahaa, koska tiedätte minun tekevän kultaa. Kah, monsieur, olette pettynyt molemmissa suhteissa: rahaa ette saa, ja sisarenne jää tytöksi.

-- Sitten, -- huusi Filip, -- minun täytyy saada suonissanne virtaava veri, jos suonissanne nimittäin verta on.

-- Ette saa sitäkään, monsieur.

-- Kuinka?

-- Veren, joka minulla on, tahdon säilyttää, ja jos olisin halunnut sen vuodattaa, olisi minulla ollut siihen vakavampi syy kuin tämä teidän tarjoamanne. Siis, monsieur, tehkää niin hyvin ja kääntykää rauhallisesti takaisin, mutta jos aiheutatte melua, niin, koska se tuottaisi minulle päänkipua, kutsun Fritzin, joka tultuaan ja annettuani hänelle merkin taittaa teidät kuin ruo'on. Menkää!

Tällä kertaa Balsamo soitti, ja kun Filip yritti sitä estää, hän avasi pöydälle asetetun mustapuisen lippaan, otti sieltä kaksiputkisen pistoolin ja viritti hanan.

-- Kas niin, siitä pidän enemmän, -- huudahti Filip, -- surmatkaa minut!

-- Miksi teidät surmaisin?

-- Siksi, että olette minut häväissyt.

Nuori mies lausui nämä sanat sellaisella totuuden sävyllä, että Balsamo loi häneen lempeän silmäyksen.

-- Olisiko mahdollista, -- sanoi hän, -- että olette ihan tosissanne?

-- Epäilettekö sitä? Epäilettekö aatelismiehen sanaa?

-- Ja, -- jatkoi Balsamo, -- olisiko neiti de Taverney yksinään keksinyt tuon halpamielisen tuuman ja pakoittanut teidät sen toimeenpanijaksi?... Tahdon otaksua niin; tahdon siinä tapauksessa antaa teille tyydytyksen. Vannon teille kautta kunniani, että käytökseni sisartanne kohtaan mainittuna toukokuun viimeisenä yönä oli nuhteeton, vannon ettei kunniantunto, ei inhimillinen tuomioistuin eikä jumalallinen oikeus voisi löytää siinä mitään, joka ei olisi sopusoinnussa ankarimpain siveellisyyskäsitteiden kanssa. Uskotteko minua nyt?

-- Monsieur! -- virkahti nuori mies kummastuneena.

-- Tiedätte, etten pelkää kaksintaistelua, sen näkee ihmisen silmistä, eikö totta? Mitä heikkouteeni tulee, älkää antako sen pettää itseänne, se on vain näennäistä. Kasvoni eivät tosin ole verevät, mutta lihasvoimastani en ole mitään kadottanut. Tahdotteko siitä todistuksen? Katsokaa... Ja Balsamo kohotti ponnistuksetta yhdellä kädellään tavattoman ison pronssimaljakon Boulen [André Charles Boule, tunnettu pariisilainen taidepuuseppä, Suom.] valmistaman huonekalun päältä.

-- Olkoon menneeksi, monsieur, -- sanoi Filip, -- minä uskon teitä, mitä toukokuun 31. päivään tulee; mutta se on veruke, jota käytätte taataksenne sananne virheellisellä päivämäärällä. Sittemmin olette nähnyt sisareni uudestaan.

Balsamo epäröitsi vuorostaan.

-- Se on totta, -- myönsi hän, -- olen hänet nähnyt.

Ja hänen hetkeksi seestynyt otsansa synkistyi jälleen peloittavasti.

-- Ahaa, nyt näemme! -- huudahti Filip.

-- No, mitä todistaa se minua vastaan, että olen nähnyt sisarenne uudestaan?

-- Se todistaa, että olette vaivuttanut hänet selittämättömään uneen, jonka hän teidän lähestyessänne jo kolmasti on tuntenut valtaavan itsensä, ja että olette käyttänyt tätä taintumusta rikoksenne salaamiseksi.

-- Vielä kerran, kuka sellaista väittää? -- huudahti Balsamo vuorostaan.

-- Sisareni!

-- Miten hän sen tietää, koska hän nukkui?

-- Ah, tunnustatte siis, että hän nukkui?

-- Vielä enemmänkin, monsieur. Tunnustan itse nukuttaneeni hänet.

-- Nukuttaneenne?

-- Niin.

-- Ja missä tarkoituksessa, ellette tehnyt sitä häväistäksenne hänet?

-- Missäkö tarkoituksessa? Ah! -- sanoi Balsamo, ja hänen päänsä painui povea vasten.

-- Sanokaa, sanokaa toki!

-- Siinä tarkoituksessa, monsieur, että hän ilmaisisi minulle salaisuuden, joka oli minulle elämääni kalliimpi.

-- Vain teeskentelyä ja verukkeita!

-- Ja sinäkö yönä, -- jatkoi Balsamo pikemmin seuraten omaa ajatusjuoksuaan kuin vastaten Filipin loukkaavaan väitteeseen, -- sinäkö yönä sisarenne...?

-- Häväistiin, niin, monsieur.

-- Häväistiin?

-- Sisareni tulee äidiksi!

Balsamo parahti.

-- Oh, se on totta, se on totta, -- sanoi hän, -- nyt muistan; minä lähdin häntä herättämättä.

-- Te tunnustatte, te tunnustatte! -- huusi Filip.

-- Niin, ja joku lurjus on tuona kauheana yönä... ah, kauhea yö meille kaikille, monsieur!... käyttänyt hyväkseen hänen nukkumistaan.

-- Haa, te tahdotte ilvehtiä kanssani, monsieur?

-- En suinkaan, minä tahdon saattaa teidät vakuutetuksi.

-- Se käynee vaikeaksi.

-- Missä sisarenne tätä nykyä on?

-- Siellä, mistä niin hyvin osasitte hänet etsiä.

-- Trianonissako?

-- Niin.

Minä lähden kanssanne Trianoniin, monsieur.

Filip seisot mykkänä hämmästyksestä.

-- Olen tehnyt virheen, monsieur, -- sanoi Balsamo; -- mutta rikoksessa minulla ei ole mitään osaa. Minä unohdin tytön magneettiseen uneen. No niin, sovittaakseni tuon virheeni, joka on minulle annettava anteeksi, minä ilmaisen teille syyllisen nimen.

-- Sanokaa se sitte, sanokaa!

-- Minä en sitä itse tiedä, -- virkkoi Balsamo.

-- Kuka sen sitte tietää?

-- Sisarenne.

-- Mutta hän on kieltäytynyt sitä minulle sanomasta.

-- Ehkä kyllä; mutta minulle hän sen sanoo.

-- Sisareniko?

-- Jos sisarenne syyttää jotakuta, uskotteko häntä?

-- Uskon, sillä sisareni on puhdas kuin enkeli.

Balsamo soitti.

-- Vaunut, Fritz! -- sanoi hän, kun saksalainen astui huoneeseen.

Filip harppaili salissa kuin hullu.

-- Rikollisen, -- virkkoi hän, -- te lupaatte osoittaa minulle rikollisen?

-- Monsieur, -- sanoi Balsamo, -- miekkanne taittui ottelussa; sallitteko minun tarjota teille toisen?

Ja hän otti eräältä nojatuolilta kallisarvoisen, kullatulla hopeakahvalla varustetun miekan, jonka hän pisti Filipin vyöhön.

-- Entä te itse? -- kysyi nuori mies.

-- Minä, monsieur, en tarvitse aseita, -- vastasi Balsamo; -- minun puolustajakseni tulette te itse, kun sisarenne on ehtinyt puhua.

Neljännestuntia myöhemmin he astuivat vaunuihin, ja Fritz: kyyditsi heitä täyttä laukkaa oivallisella kaksivaljakolla Versaillesia kohti.

46.

Trianonin tiellä.

Kaikki nämä matkat edestakaisin ja tämä selitys olivat vieneet aikaa, niin että kello läheni kahta aamulla heidän lähtiessään Saint-Clauden kadun varrelta.

Kului viisi neljännestuntia taipaleella Versaillesiin ja kymmenen minuuttia ajettaessa Trianoniin, joten nämä molemmat miehet ennättivät määräpaikkaansa vasta puoli neljältä.

Matkan jälkimäisellä puoliskolla aamurusko jo kirjaili punervalla hohteellaan tuoreet metsät ja Sèvres'n kukkulat. Ikäänkuin huntu olisi verkalleen kohotettu matkustajain silmiltä he näkivät Ville d'Avrayn lammikkojen ja etäämpänä Bucin pikkujärvien kimaltelevan kirkkaina kuin kuvastimet.

Vihdoin olivat heidän katseilleen ilmestyneet Versaillesin katot ja pylväsrivit, joita vielä näkymättömän auringon säteet purppuroivat. Tuon tuostakin ikkunaruutu, johon heijastui hohtava valonsäde, lävisti loistavana viiruna aamuisen usvan sinipunervan värityksen.

Heidän päästyään Versaillesista Trianoniin johtavan puistokadun päähän Filip oli pysäyttänyt vaunut ja kääntyen kumppaninsa puoleen, joka koko matkan ajan oli synkkänä ollut vaiti, hän oli tälle virkkanut:

-- Monsieur, pelkään, että meidän on tässä jokunen aika odotettava. Trianonin portit avataan vasta kello viideltä aamulla, ja poikkeamalla virallisesta järjestyksestä saattaisimme tehdä tulomme epäiltäväksi kaitsijain ja vartiosotilasten silmissä.

Balsamo ei vastannut mitään, mutta ilmaisi päännyökkäyksellä, että suostui ehdotukseen.

-- Sitäpaitsi, monsieur, -- jatkoi Filip, -- antaa tämä viivytys minulle tilaisuuden ilmoittaa teille muutamia matkalla mietiskelemiäni seikkoja.

Balsamo loi Filipiin epämääräisen, ikävystymistä ja välinpitämättömyyttä ilmaisevan katseen.

-- Niinkuin tahdotte, monsieur, -- sanoi hän; -- puhukaa, minä kuuntelen.

-- Te sanoitte minulle, herra kreivi, -- jatkoi Filip, -- että toukokuun 31. päivää seuraavana yönä veitte sisareni markiisitar de Savernyn luo?

-- Siitä olette itse tullut vakuutetuksi, monsieur, -- sanoi Balsamo, -- koska kävitte markiisitarta kiittämässä.

-- Ja lisäsitte vielä, että koska eräs kuninkaallisista tallipalvelijoista saattoi teitä markiisittaren talosta meidän asuntoomme, nimittäin Rue Coq-Héronin varrelle, niin ette laisinkaan ollut yksinänne sisareni kanssa. Minä uskoin teidän kunniasanaanne.

-- Ja siinä teitte oikein, monsieur.

-- Mutta palatessani ajatuksissani myöhempiin tapahtumiin täytyi minun sanoa itselleni, että teidän noin kuukausi sitten puhutellaksenne häntä yöllä, jolloin olitte saanut tilaisuuden hiipiä puutarhaan, oli täytynyt tunkeutua sisareni huoneeseen.

-- En ole koskaan ollut sisällä sisarenne huoneessa Trianonissa, monsieur.

-- Kuulkaahan sentään!... Käsitättehän, että ennenkuin menemme Andréen luo täytyy kaikki seikat olla selvillä.

-- Selvittäkää ne, herra ritari, en parempaa pyydä, sitävartenhan olemme tulleet.

-- No niin, tuona iltana -- ajatelkaa tarkoin vastaustanne, sillä se, mitä aion teille sanoa, on varmaa, ja olen kuullut sen sisareni omasta suusta, -- tuona iltana, sanon, sisareni oli mennyt aikaisin levolle. Te yllätitte hänet siis vuoteesta? Balsamo ravisti päätänsä.

-- Te kiellätte; olkaa varuillanne! -- virkkoi Filip.

-- Minä en kiellä, monsieur; te kyselette ja minä vastaan.

-- No hyvä, minä jatkan kysymyksiäni; vastatkaa siis edelleen.

Balsamo ei ärtynyt, vaan päinvastoin antoi Filipille merkin, että hän odotti.

-- Kun astuitte sisareni kamariin, -- jatkoi Filip kiihtyen yhä enemmän, -- kun yllätitte hänet ja nukutitte pirullisella mahdillanne, Andrée lueskeli makuullaan. Hän tunsi vaipuvansa siihen horrokseen, jonka läsnäolonne hänessä aina aiheuttaa, ja menetti tajuntansa. Te sanoitte minulle äsken, että vain teitte hänelle muutamia kysymyksiä, lisäten sentään, että lähitiessänne unohditte hänet herättää. Mutta kuitenkaan, -- puhui Filip edelleen, tarttuen Balsamon ranteeseen ja puristaen sitä kouristuneesti, -- mutta kuitenkaan tyttö aamulla toinnuttuaan ei enää ollut vuoteessansa, vaan virui puolialastomana matolla sohvansa vieressä... Vastatkaa tähän syytökseen, monsieur, älkääkä pakoilko totuutta.

Välikysymyksen aikana Balsamo unestaan herätetyn ihmisen lailla karkoitti toisen toisensa perästä mielestään ne synkät ajatukset, jotka hänen sieluaan ahdistivat.

-- Monsieur, -- sanoi hän, -- teidän ei todellakaan olisi pitänyt palata tähän asiaan ja täten lakkaamatta haastaa riitaa kanssani. Tulin tänne myöntyväisyydestä ja osanotosta teitä kohtaan; sen te näytätte unohtavan. Te olette nuori, olette upseeri, olette tottunut puhumaan käskevästi käsi miekan ponnessa; kaikki tuo johdattaa teidät vääriin päätelmiin vakavissa tiloissa. Tein siellä kotonani enemmän kuin minun olisi pitänyt tehdä vakuuttaakseni teitä ja saadakseni teiltä hiukan lepoa. Te aloitatte uudestaan; olkaa varuillanne, sillä jos te väsytätte minut, minä vaivun omien surujeni syvänteeseen, surujen, joiden rinnalla teidän, sen vannon, ovat vain lapsenleikkiä. Ja kun minä niihin siten uinun, voi sitä, joka minut herättää. -- En ole käynyt sisarenne huoneessa, siinä kaikki, mitä voin teille sanoa. Sisarenne itse omasta alotteestaan, jossa, sen myönnän, minun tahtoni näytteli suurta osaa, tuli puutarhaan minua tapaamaan.

Filip teki liikkeen, mutta Balsamo hillitsi hänet.

-- Lupasin teille todistuksen, -- jatkoi hän, -- sen teille annan. Nytkö heti? Olkoon niin! Menkäämme Trianoniin mieluummin kuin hukkaamme aikaa joutaviin. Vai tahdotteko odottaa? Odottakaamme sitten, mutta äänettöminä ja kiistelemättä, jos suvaitsette.

Sanottuaan tämän ilmeellä, jonka lukijamme hänessä tuntevat, Balsamo sammutti silmiensä hetkellisen tulen ja vaipui jälleen mietteisiinsä. Filip murahti kuin puremaan aikova peto, mutta sitten hän äkkiä muutti asentoa ja ajatuksiaan.