Part 17

-- Sanokaa suoraan.

-- Vangitutanko hänet vai enkö?

-- Vangitutatteko vai ettekö?

-- Niin, niin.

-- En käsitä, miten hänen vapaaksi jättämisensä voisi tulla kysymykseenkään, herra poliisiministeri; sillä jos hän kerran hankkii kapinaa...

-- Niin, mutta jos häntä tavallaan suojelee joku nimi, joku arvonimi?

-- Ah, ymmärrän. Mutta mikä nimi, mikä arvonimi? Teidän pitäisi se minulle mainita, hyvä herra, jotta voisin teitä avustaa etsinnässänne.

-- Kah, monsieur, olen jo sanonut teille nimen, jonka suo jaan hän kätkeytyy; mutta...

-- Mutta ette tiedä sitä, millä hän näyttäytyy?

-- Aivan niin; muutoin...

-- Muutoin antaisitte hänet vangita?

-- Heti paikalla.

-- Kah, paras hra de Sartines, mikä onni, kuten minulle vastikään sanoitte, että saavuin luoksenne juuri nyt, sillä minä teen teille haluamanne palveluksen.

-- Tekö?

-- Minä.

-- Te sanotte minulle hänen nimensä:

-- Niin.

-- Senkö nimen, jolla hän esiintyy?

-- Sen.

-- Tunnetteko sen siis?

-- Täydellisesti.

-- Ja mikä on se nimi? -- kysyi hra de Sartines odottaen kuulevansa jonkun valheen.

-- Kreivi de Fenix.

-- Mitä, sama nimi, jolla te olette ilmoittautunut?

-- Niin, se nimi, jolla olen ilmoittautunut.

-- Teidän nimenne?

-- Minun nimeni.

-- Siis tuo Akharat, tuo Simoni, tuo markiisi d'Anna, tuo Pellegrinin markiisi, tuo Josef Balsamo olette te?

-- Niin olen, -- vastasi Balsamo yksinkertaisesti, -- minä juuri.

Hra de Sartines tarvitsi hetkisen toipuakseen hämmästyksestä, jonka tämä häikäilemätön rehellisyys aiheutti.

-- Kuten näette, olin sen jo arvannut, -- sanoi hän. -- Minä tunsin teidät, minä tiesin, että Balsamo ja Fenixin kreivi oli sama henkilö.

-- Ah, te olette suuri ministeri, sen myönnän, -- virkkoi Balsamo.

-- Ja te olette hyvin varomaton, -- sanoi virkamies kuroittautuen kellonnuoraa kohti.

-- Varomaton! Mitenkä niin?

-- Siksi, että minä vangitutan teidät.

-- Mitä sanotte! -- vastasi Balsamo astahtaen kelloa ja virkamiestä kohti. -- Vangitaanko minut?

-- Jumaliste, milläpä minut siitä estätte, jos saan kysyä?

-- Te kysytte sitä?

-- Niin.

-- Paras poliisiministerin, ampumalla luodin ohimoonne.

Ja Balsamo veti taskustaan siron, kullatulla hopeaperällä varustetun pistoolin, jota olisi luullut Benvenuto Cellinin työksi, ja sen hän ojensi tyynesti hra de Sartines'ta kohti, joka kalveten vaipui nojatuoliin.

-- Kas niin, -- sanoi Balsamo, vetäen itselleen toisen nojatuolin poliisiministerin viereen; -- nyt kun olemme istumassa, voimme hetkisen rupatella.

24.

Valaiseva keskustelu.

Hra de Sartines tarvitsi tuokion toipuakseen näin kovasta säikähdyksestä. Hän oli niin läheltä, että olisi voinut katsahtaa sen sisään, nähnyt pistoolin uhkaavan kidan tähdättynä itseään kohti; vieläpä oli hän ohimollaan tuntenut aseen rautaisen suun kylmyyden. Vihdoin hän reipastausi.

-- Monsieur, -- sanoi hän, -- olen menetellyt teidän suhteenne varomattomasti; tietäen kenen kanssa olin tekemisissä en käyttänyt niitä varokeinoja, joihin ryhdytään tavallisia pahantekijöitä vastaan.

-- Ah, monsieur, -- vastasi Balsamo, -- nyt te kiivastutte ja käytätte suuria sanoja, ollenkaan huomaamatta, miten väärässä olette! Minähän tulin tänne tehdäkseni teille palveluksen.

Hra de Sartines liikahti.

-- Niin, monsieur, palveluksen, -- toisti Balsamo, -- ja te käsitätte tarkoitukseni aivan väärin. Puhutte minulle kapinan hankkijoista juuri kun tulin teille ilmaisemaan salaliiton.

Mutta sanoipa Balsamo mitä tahansa, tällä hetkellä hra de Sartines ei kiinnittänyt suurta huomiota vaarallisen vieraansa sanoihin. Tuskin edes salaliitosta mainitseminen, mikä tavallisissa olosuhteissa olisi hänet heti havahduttanut, sai hänet heristämään korviaan.

-- Käsitätte, monsieur, koska niin hyvin tiedätte, kuka olen, käsitätte, sanon, mikä tehtävä minulla on Ranskassa. Olen hänen majesteettinsa Fredrik Suuren lähettämä, toisin sanoen hänen preussilaisen majesteettinsa enemmän tai vähemmän salainen lähettiläs. Mutta lähettiläistä puhuessa puhutaan uteliaista, ja uteliaana minä en ole tietämätön mistään tapahtumista, ja parhaiten tuntemiani asioita on viljan ostot keinottelu tarkoituksessa.

Vaikka Balsamo oli lausunut nämä viime sanat aivan luonnollisesti, niillä oli enemmän vaikutusta poliisiministeriin kuin kaikilla muilla, sillä hra de Sartines kävi nyt tarkkaavaiseksi.

Hän kohotti verkalleen päätänsä.

-- Mitä tuo viljakauppa tarkoittaa? -- kysyi hän, teeskennellen yhtä suurta varmuutta kuin Balsamo itse oli osoittanut keskustelun alussa. -- Olkaa hyvä ja selittäkää minulle vuorostanne, monsieur.

-- Kernaasti, hra de Sartines, -- vastasi Balsamo. -- Asia on näin.

-- Minä kuuntelen.

-- Oh, sitä teidän ei ole tarvis minulle vakuuttaa... Kavalat keinottelijat ovat uskotelleet hänen majesteetilleen Ranskan kuninkaalle, että hänen oli rakennettava jyväaittoja kansansa viljan säilyttämiseksi kadon ja nälänhädän varalta. On siis rakennettu aittoja; ja kun siinä hommassa nyt kerran oltiin, ajateltiin, että olisi parasta rakentaa ne isoja. Mitään ei siinä säästetty, ei perus- eikä muurikiveä, ja aitoista tuli hyvin tilavat.

-- Entä sitten?

-- Sitten ne olivat täytettävät; tyhjät aitat olivat hyödyttömiä. Ne siis täytettiin.

-- No, monsieur? -- virkkoi hra de Sartines, joka ei vielä oikein käsittänyt, mihin Balsamo pyrki.

-- Ka, arvaattehan, että hyvin isojen aittojen täyttämiseksi tarvittiin suuri paljous viljaa. Eikö se ole todenmukaista?

-- Epäilemättä.

-- Minä jatkan. Ison viljamäärän pidättäminen liikkeestä tietää kansan nälistyttämistä; sillä ottakaa huomioon, että jokainen yleisestä liikkeestä pidätetty tavara vaikuttaa samoin kuin puutteellinen tuotanto. Tuhat jyväsäkkiä varastossa merkitsee tuhatta jyväsäkkiä vähemmän kauppatorilla. Kertokaa nuo tuhat säkkiä vain kymmenelläkin, niin viljanhinta kohoaa heti.

Hra de Sartines'ta alkoi ärtymyksestä yskittää. Balsamo odotti tyynesti, kunnes köhä talttui.

-- Siis, -- jatkoi hän, kun poliisiministeri antoi hänelle siihen tilaisuuden, -- ansaitsee aittakeinottelija viljan hinnan kohoamisesta. Eikö se ole mielestänne selvää?

-- Aivan selvää, -- myönsi hra de Sartines; -- mutta mikäli minä käsitän, monsieur, on tarkoituksenne ilmiantaa minulle salahanke tai rikos, jonka aiheuttajana olisi hänen majesteettinsa.

-- Aivan, -- sanoi Balsamo, -- te ymmärrätte minut.

-- Se on rohkeata, herraseni, ja olen todella utelias tietämään, miten kuningas ottaa syytöksenne vastaan. Pelkään pahoin, että seuraus siitä tulee aivan samaksi, jota minä suunnittelin seuloessani tämän lippaan sisältämiä papereita ennen tuloanne. Olkaa varuillanne, monsieur, teidän tienne päättyy joka tapauksessa Bastiljiin.

-- Ah, nyt ette minua enää ymmärräkään!

-- Miten niin?

-- Hyväinen aika, kylläpä te tuomitsette minua huonosti ja teette minulle vääryyttä, monsieur, kun pidätte minua sellaisena pässinpäänä! Miten voitte kuvitellakaan, että minä, joka olen lähettiläs, utelias, hyökkäisin kuninkaan kimppuun?... Teidän sanojenne mukaan menetteleminen olisi houkkiomaista. Kuunnelkaa siis loppuun asti, pyydän.

Hra de Sartines nyökäytti päätänsä.

-- Ne, jotka ovat saaneet ilmi tämän salahankkeen Ranskan kansaa vastaan (suokaa minulle anteeksi, että kulutan kallista aikaanne, monsieur; mutta pian näette, että se aika ei ole hukkaan mennyt), ne, jotka ovat saaneet ilmi tämän salahankkeen Ranskan kansaa vastaan, ovat taloustieteilijöitä. Perin uutterina ja turhantarkkoina he ovat tutkiessaan tätä vehkeilyä suurennuslasinsa avulla huomanneet, että kuningas ei pelannut yksinään. He tietävät, että hänen majesteetillaan on tarkka kirjanpito viljanhinnoista eri markkinapaikoilla; he tietävät hyvin, että hänen majesteettinsa hieroo käsiään, kun tavaran kallistuminen on tuottanut hänelle kahdeksan- tai kymmenentuhatta écu'tä; mutta he tietävät myöskin, että hänen majesteetillaan on avustajana mies, jonka asema helpoittaa sisäänostoja, mies, joka aivan luonnollisesti eräiden virkatointansa nojalla -- käsitätte, että hän on virkamies -- valvoo ostoksia, lähetyksiä, tilityksiä, sanalla sanoen, kuninkaalla on välittäjä. Ja taloustieteilijät, nuo suurennuslinssin käyttäjät, kuten heitä nimitetään, eivät hyökkää kuninkaan kimppuun, he kun eivät suinkaan ole mitään tyhmyreitä, vaan ahdistavat sitä hiestä, paras herraseni, virkailijaa, kätyriä, joka vehkeilee hänen majesteettinsa puolesta.

Hra de Sartines koetti laittaa tekotukkaansa järjestykseen mutta turhaan.

-- Nyt, -- jatkoi Balsamo, -- tulen pääasiaan. Niinkuin te, jolla on poliisikunta käytettävänänne, tiesitte minun olevan Fenixin kreivi, samaten minä tiedän, että te olette hra de Sartines.

-- No, entä sitten? -- sanoi virkamies hämillään. -- Niin minä olen hra de Sartines. Soma keksintö!

-- Ah, mutta käsittäkäähän toki; tämä hra de Sartines on juuri se mies, joka hoitaa kirjanpidon, keinottelun ja tilitykset? kuninkaan tieten tai tietämättä hän tekee kauppaa seitsemänkolmatta miljoonan ranskalaisen vatsoilla, joita hän virkansa puolesta olisi velvollinen ruokkimaan mahdollisimman edullisilla ehdoilla. Kuvitelkaahan vain sellaisen paljastuksen vaikutusta! Te ette ole suuresti kansan suosiossa, kuningas ei ole mikään perin helläluontoinen mies; niin pian kuin nälkiintyneiden huudot vaativat teidän päätänne hänen majesteettinsa karkoittaakseen kaiken epäluulon salavehkeilyistä teidän kanssanne -- jos salavehkeilyä on olemassa, -- tai tehdäkseen oikeutta, jos hän ei ole rikostoverinne, kiirehtii ripustuttamaan teidät samallaiseen hirsipuuhun kuin se, mikä pystytettiin Enguerrand de Marignylle; muistatteko?

-- En oikein, -- vastasi de Sartines aivan kalpeana, -- ja te osoitatte mielestäni hyvin huonoa makua, monsieur, puhuessanne hirsipuusta minun asemassani olevalle miehelle.

-- Oh, jos siitä teille puhun, paras herraseni, -- sanoi Balsamo, -- teen sen siksi, että olen vielä näkevinäni tuon Enguerrand-poloisen. Vakuutan teille, että hän oli täydellinen normandialainen ylimys, hyvin vanhaa sukua ja jaloa verta. Hän oli Ranskan kamariherra, Louvren kuvernööri, raha-asioiden ja yleisten rakennusten intendentti; lisäksi oli hän Longuevillen kreivi, ja se on laajempi kreivikunta kuin teidän Albynne. No niin, monsieur, olen nähnyt hänen riippuvan Montfauconin hirsipuussa, jonka hän itse aikoinaan oli pystyttänyt; mutta jumalan kiitos, se ei tapahtunut siksi, etten olisi moneenkin kertaan hänelle toistanut: "Enguerrand, paras Enguerrand, olkaa varuillanne! Te lohotte itsellenne yleisistä varoista niin runsaskätisesti, että Valois'n Kaarlo ei sitä anna anteeksi." Hän ei kuunnellut sanojani, monsieur, ja sai surkean lopun. Ah, kunpa tietäisitte, kuinka monta poliisiprefektiä olen nähnyt hamasta Pontius Pilatuksesta, joka tuomitsi Herramme Kristuksen, aina Belle Islen hra Bertiniin, Bourdeilles'n kreiviin, Brantômen omistajaan, teidän edeltäjäänne, joka toimeenpani katuvalaistuksen ja kielsi tulisoihdut!

Hra de Sartines nousi koettaen turhaan salata mielenliikutusta, jonka uhrina hän oli.

-- No hyvä, -- virkkoi hän, -- syyttäkää minua, jos tahdotte; mitä välitän sellaisen miehen todistuksesta kuin te, jolla ei ole mitään merkitystä?

-- Varokaa, monsieur! -- sanoi Balsamo. -- Usein ne, jotka näyttävät vähäpätöisimmiltä, ovat vaikutusvaltaisimmat. Ja kun minä yksityiskohtia myöten kerron näiden viljamäärien keinottelutarkoituksessa tehdyt ennakko-ostot kirjeenvaihtajalleni tai Fredrikille, joka on filosofi, tiedättehän; kun Fredrik on kiirehtinyt omin selityksinensä kirjoittamaan asiasta hra Arouet de Voltairelle; kun tämä terävällä kynällään, jonka toivoakseni ainakin kuulon mukaan tunnette, on siitä kyhännyt lystillisen sadun samaan tyyliin kuin _Neljänkymmenen écu'n mies_; kun oivallinen matemaatikko d'Alembert on laskenut, että teidän kansan vatsoilta kavaltamanne vilja olisi kolmen, neljän vuoden ajan riittänyt sadanmiljoonan ihmisen elatukseksi; kun Helvetius on todistanut, että tuon viljan hinta muutettuna kuuden livren hopearahoiksi ja pinottuna päälletysten kohoaisi kuuhun asti tai valtionrahaston maksuosoituksina voisi muodostaa Pietariin asti ulottuvan rihman; kun tämä laskelma on antanut hra de la Harpelle aiheen samallaiseen häijyyn näytelmään kuin Diderot'n sepitelmä perheenisästä ja yllyttänyt geneveläisen Jean Jacques Rousseaun, joka myöskin puree varsin terävästi, milloin tahtoo, kyhäämään peloittavan laajasti selittelevän esityksen yllämainitusta näytelmästä; kun hra Caron de Beaumarchais, jonka varpaille Jumala varjelkoon meitä astumasta, on julkaissut tutkielman, hra Grimm kyhännyt pienen kirjeen, hra Holbach veistänyt julkean sukkeluuden ja hra de Marmontel sepittänyt sievän siveellisen sadun, joka tuottaa teille turmion puolustaessaan teitä tarkoituksellisen huonosti; kun asiasta puhutaan Régencen kahvilassa, Palais Royalissa ja Audinot'n luona, kun siitä haastelevat kuninkaan tanssitaiteilijat, tiedättehän, hra Nicolet'n suositussa teatterissa; ah niin, herra Albyn kreivi, jahka kaikki, tuo tapahtuu, silloin teistä tulee vielä surkuteltavampi poliisipäällikkö kuin se poloinen Enguerrand de Marigny, josta ette tahdo kuulla puhuttavankaan, oli hirsipuussa riippuessaan, sillä hän vannoi viattomuuttaan niin vakuuttavasti, että minä, kautta kunniani, uskoin hänen vakuuttelunsa.

Nämä sanat kuullessaan hra de Sartines enempää sopivaisuudesta välittämättä riisui tekotukkansa ja pyyhki hikeä valuvaa päälakeaan.

-- No, olkoon niin, -- sanoi hän; -- mutta tuo kaikki ei minua estä. Saattakaa minut turmioon, jos voitte. Teillä on todistuksenne, minulla on omani. Pitäkää salaisuutenne, minä pidän lippaan.

-- Ka, monsieur, -- vastasi Balsamo, -- siinä teette taasen suuren erehdyksen, jota ihmettelen, sillä en voisi sitä uskoa niin viisaasta miehestä kuin te; tämä lipas...

-- No niin, tämä lipas?

-- Te ette pidä sitä.

-- Oh, -- huudahti hra de Sartines pilkallisesti nauraen, -- unohdin, että herra Fenixin kreivi on maantienrosvo, joka ase kädessä ryöstää ihmisiä! Minä en enää nähnyt pistoolianne, kun olitte pistänyt sen jälleen taskuunne. Suokaa minulle anteeksi, herra lähettiläs.

-- Hyvä Jumala, tässä ei ole kysymys pistooleista, hra de Sartines! Ette toki usko, että minä väkivallalla, taistelulla aion teiltä anastaa tuon lippaan kuullakseni sitten portaille päästyäni kellonne soivan ja teidän huutavan väkeänne varasta kiinni ottamaan. En suinkaan! Kun sanon, että lipas ei jää teille, tarkoitan sillä, että te itse kohteliaasti ja aivan vapaasta tahdostanne annatte sen minulle takaisin.

-- Minäkö? -- huudahti virkamies paiskaten nyrkkinsä niin voimakkaasti riidanalaisen esineen päälle, että oli sen särkeä.

-- Niin, te.

-- Hyvä, pilkatkaa vain, monsieur, mutta mitä lippaan takaisin ottamiseen tulee, vakuutan teille, että saatte sen ainoastaan henkeni mukana. Henkeni, mitä sanoinkaan! Enkö ole tuhat kertaa pannut sitä vaaraan? Enkö ole velvollinen uskaltamaan viimeistä veripisaraani hänen majesteettinsa palveluksessa? Tappakaa minut, se on teidän vallassanne; mutta hälinä toisi kostajia, ja minulla olisi vielä kylliksi ääntä jäljellä syyttääkseni teitä kaikista rikoksistanne. Mitä, antaa teille lipas takaisin! -- lisäsi hän katkerasti nauraen. -- Vaikka hornan vallat sitä vaatisivat, en kapinetta luovuttaisi!

-- Enkä minä kutsukaan avukseni manalan voimia; minulle riittää sen henkilön väliintulo, joka tällä hetkellä kolkututtaa porttianne.

Tosiaankin kuultiin kolme juhlallista jymäystä.

-- Ja jonka vaunut, -- jatkoi Balsamo, -- kuunnelkaahan, juuri vierivät pihallenne.

-- Nähtävästi joku ystävänne, joka kunnioittaa minua käynnillään?

-- Oikein sanottu, hän on ystäväni.

-- Ja hänelle minä muka annan lippaan?

-- Niin, paras hra de Sartines, te annatte sen hänelle. Poliisiministeri oli tuskin ennättänyt tehdä äärimmäisen ylenkatseellisen liikkeen, kun kiirehtivä palvelija avasi oven ja ilmoitti, että kreivitär Dubarry pyysi päästä monseigneurin puheille.

Hra de Sartines säpsähti ja katseli hämmästyneenä Balsamoa, joka tarvitsi kaiken itsehillintänsä pidättyäkseen nauramasta arvoisalle virkamiehelle vasten silmiä.

Samassa saapui palvelijan takana nainen, joka ei luullut tarvitsevansa odottaa lupaa sisälle astumiseen. Hän liikkui ripeästi ja tuoksui hajuvesiltä. Kauniin kreivittären aaltoilevat hameet hipaisivat hauskasti kahisten työhuoneen ovea.

-- Te, madame, te! -- jupisi hra de Sartines, joka yhä peloissaan oli molemmin käsin tarttunut vielä avoimeen lippaaseen ja painoi sitä rintaansa vasten.

-- Hyvää päivää, Sartines, -- virkkoi kreivitär hilpeästi hymyillen. -- Hyvää päivää, paras kreivi, -- lisäsi hän sitten kääntyen Balsamoon.

Hän ojensi kätensä viimemainitulle, joka tuttavallisesti kumartui painamaan huulensa valkealle kädelle samaan kohtaan, mitä niin usein kuninkaalliset huulet olivat koskettaneet. Tässä sai Balsamo tilaisuuden kuiskata kolme, neljä sanaa, joita hra de Sartines ei voinut kuulla.

-- Kah, todellakin, tuossahan on lippaani, -- huudahti kreivitär.

-- Teidän lippaanne! -- änkytti hra de Sartines.

-- Juuri niin, minun lippaani. Mitä, te olette sen avannut! Kyllä te olette häikäilemätön!

-- Mutta, madame...

-- Oh, se on somaa, kyllä sitä ajattelinkin... Minulta oli varastettu lippaani, ja silloin tuumin: "Pitää mennä Sartines'n puheille, hän kyllä hankkii sen minulle takaisin." Te olettekin löytänyt sen jo edeltäpäin, kiitos.

-- Ja niinkuin näette, -- virkkoi Balsamo, -- herra poliisiministeri on sen avannutkin.

-- Niin, tosiaan!... Kuka olisi sellaista uskonut? Sehän on hävytöntä, Sartines.

-- Madame, kaikella kunnioituksella, jota tunnen teitä kohtaan, -- vastasi poliisiministeri, -- pelkään, että annatte pettää itseänne.

-- Pettää, monsieur! -- huudahti Balsamo. -- Tarkoitatteko ehkä sillä sanalla minua?

-- Minä tiedän, mitä tiedän, -- tivasi hra de Sartines.

-- Ja minä en tiedä mitään, -- kuiskasi rouva Dubarry Balsamolle. -- No, mistä on kysymys, rakas kreivi? Olette vaatinut minulta sen lupauksen täyttämistä, jolla vakuutin teille suostuvani ensimäiseen pyyntöönne. Minä pidän sanani yhtä varmasti kuin mies; tässä olen. Kuulkaahan, mitä minulta tahdotte?

-- Madame, -- vastasi Balsamo ääneensä, -- muutamia päiviä sitten uskoitte minulle tämän lippaan kaikkine sisällyksineen.

-- Se on totta, -- virkkoi rouva Dubarry, vastaten katseellaan kreivin katseeseen.

-- Tottako! -- huudahti hra de Sartines. -- Sanotte, että se on _totta_, madame?

-- Niin, ja kreivitär lausui nuo sanat kyllin äänekkäästi voidaksenne ne kuulla.

-- Lipas, joka kenties sisältää kymmenen salaliittoa!

-- Voi, hra de Sartines, tiedätte hyvin, että se sana ei tuo teille onnea; älkää sitä siis toistelko. Kreivitär pyytää teiltä lipastaan takaisin; antakaa se hänelle, siinä kaikki.

-- Vaaditteko sitä minulta, madame? -- kysyi hra de Sartines vihasta vavisten.

-- Kyllä, paras poliisiministeri.

-- Mutta tietäkää toki...

Balsamo katsahti kreivittäreen.

-- Minun ei ole tarvis tietää enempää kuin mitä tiedän, -- kiivastui rouva Dubarry; -- antakaa minulle lipas takaisin; en suinkaan ole ilman aikojani tänne vaivautunut, käsitättekö?

-- Elävän Jumalan, hänen majesteettinsa turvallisuuden nimessä, madame...

Balsamo teki kärsimättömän liikkeen.

-- Annatteko lippaan, monsieur? -- sanoi kreivitär ärtyneesti. -- Saanko sen vai enkö? Miettikää ennenkuin kiellätte.

-- Niinkuin käskette, madame, -- taipui hra de Sartines nöyrästi.

Ja hän ojensi kreivittärelle lippaan, johon Balsamo oli jo pannut takaisin kaikki pöydälle siroitellut paperit.

Madame Dubarry kääntyi viimemainitun puoleen viehkeästi hymyillen.

-- Kreivi, -- sanoi hän, -- tahdotteko olla niin ystävällinen ja kantaa tämän lippaan vaunuihini ja tarjota minulle käsivartenne, jotta minun ei tarvitse yksin kulkea kaikkien noiden etuhuoneiden lävitse, joissa niin häijyjä naamoja väijyy? Kiitos, Sartines!

Ja Balsamo kääntyi jo ovelle päin suojelijattarensa seurassa, kun hän huomasi hra de Sartines'n kuroittavan kätensä kellonnuoraan.

-- Rouva kreivitär, -- virkkoi Balsamo, pysähdyttäen vihollisensa katseellaan, -- olkaahan hyvä ja sanokaa hra de Sartines'lle, joka on minulle hirveästi suutuksissaan, kun tiukkasin häneltä lippaanne, olkaa hyvä ja sanokaa hänelle, miten pahoillanne olisitte, jos poliisiministerin toimesta minulle jotakin onnettomuutta sattuisi, ja miten vihainen hänelle siitä olisitte.

Kreivitär hymyili Balsamolle.

-- Kuuletteko, mitä hra kreivi sanoo, paras poliisiministerini. Niin, se on silkkaa totta; herra kreivi on erittäin hyvä ystäväni ja minä suuttuisin teille armottomasti jos pahoittaisitte häntä tavalla millä tahansa. Hyvästi, Sartines!

Ja tällä kertaa rouva Dubarry, nojaten lipasta kantavaan Balsamoon, lähti poliisiministerin työhuoneesta. Hra de Sartines katseli heidän jälkeensä osoittamatta sitä raivoa, johon Balsamo oli odottanut hänen puhkeavan.

-- Mene, -- jupisi nolattu virkamies; -- mene; sinulla on lipas; mutta minulla on nainen!

Ja korvatakseen vahingon hän soitti nyt niin hurjasti että olisi voinut särkeä kaikki kellot.

25.

Herra de Sartines alkaa uskoa, että Balsamo on velho.

Poliisiministerin kiihkeän soiton kutsumana riensi vahtimestari huoneeseen.

-- No, miten on sen naisen laita? -- kysyi virkamies.

-- Minkä naisen, monseigneur?

-- Naisen, joka täällä pyörtyi ja jonka uskoin teidän hoivaanne.

-- Monseigneur, hän voi erinomaisesti, -- vastasi vahtimestari

-- Hyvä on; tuokaa hänet tänne.

-- Mistä on minun mentävä häntä noutamaan, monseigneur?

-- Mistäkö? Tuosta viereisestä huoneesta tietenkin!

-- Hän ei ole siellä enää, monseigneur.

-- Ei ole siellä enää! Missä hän sitten on?

-- Sitä en tiedä.

-- Onko hän siis lähtenyt täältä?

-- On.

-- Yksinäänkö?

-- Niin.

Mutta hänhän ei pysynyt pystyssä

Monseigneur, totta kyllä, että hän makasi muutamia silmänräpäyksiä tainnuksissa; mutta viisi minuuttia senjälkeen kun hra de Fenix oli osoitettu monseigneurin työhuoneeseen hän heräsi tuosta omituisesta tilastaan, jossa eivät esanssit eivätkä hajusuolat mitään auttaneet. Sitten hän avasi silmänsä, nousi meidän kaikkien nähden ja hengähti tyytyväisesti.

-- Ja sitten?

-- Sitten hän kääntyi oveen päin; ja kun monseigneur ei ollut käskenyt häntä pidättää, hän läksi.

-- Läksi? -- huudahti hra de Sartines. -- Voi teitä lurjuksia! Minä lähetän teidät kaikki Bicêtreen nääntymään. Rientäkää, rientäkää, kutsukaa tänne ensimäinen konstaapelini!

Vahtimestari riensi tottelemaan saamaansa määräystä.

-- Se roisto on velho, -- jupisi onneton virkamies. -- Minä olen kuninkaan poliisikunnan päämies; hän on paholaisen poliisien päällikkö.

Lukija on jo epäilemättä käsittänyt sen, mitä hra Sartines ei voinut selittää. Heti pistoolikohtauksen jälkeen ja sillävälin kun poliisiministeri koetti toipua, Balsamo oli käyttäen hyväkseen tätä hengähdysaikaa selvittänyt itselleen aseman ja kääntyen vuoronsa jälkeen kaikille neljälle ilmansuunnalle, varmana että jollakin niistä tapaisi Lorenzan, kehoittanut nuorta naista nousemaan, lähtemään ulos sekä palaamaan Saint Clauden kadulle samaa tietä kuin oli tullutkin.

Heti kun Balsamo oli sielussaan hahmoittanut tahtonsa, oli muodostunut magneettinen virta hänen ja nuoren naisen välille, ja totellen sisällisellä havainnolla saamaansa käskyä tämä oli noussut ja poistunut, kenenkään estämättä hänen lähtöään.

Samana iltana hra de Sartines'n täytyi laskeutua vuoteelle ja iskettää suonta; hermojärkytys oli ollut liian voimakas, jotta hän olisi kyennyt sen vahingotta kestämään, ja lääkäri vakuuttikin, että neljännestunnin viivytys olisi tuottanut hänelle kuolettavan halvauskohtauksen.

Tällävälin Balsamo oli vienyt kreivittären vaunuihin ja yrittänyt sanoa hänelle hyvästi; mutta rouva ei ollut niitä naisia, jotka olisivat eronneet hänestä tietämättä tai edes tiedustelematta syytä silmiensä edessä sattuneeseen merkilliseen tapahtumaan. Hän pyysi siis kreiviä istumaan viereensä vaunuihin tämä totteli, ja ratsaspalvelija kuljetti Djeridiä suitsista.