Part 3

Matti: Mitä ensinnäkin hänen muotoonsa tulee, niin sitä tosin en ole nähnyt, vaan --

Luulonen: Minkäs sitte olet nähnyt? Kaulansako, rintansako vai kätensä?

Matti: En yhtäkään näistä; mutta sen tiedän vaan, ett'ei ihanampaa ihmistä ole maailmassa, sillä miksikäs muutoin olisin häneen niin huimasti rakastunut?

Luulonen: Hyvin ymmärrän, mitä puheesi tarkoittaa. Sinä tahdot syyttää minua siitä, että kosin muka ummessa silmin; vaan maltashan vähä, niin saat kohta nähdä, ett'ei minun tarvitse kauppaani katua.

Matti: Soisin myöskin, että olisitte läsnä, kun mun näyttäymättömäni paljastaa kasvonsa, niin saisitte myöskin nähdä, ett'en minäkään ole kauppaani katuva.

Luulonen: Niinkö kosit sitte sinäkin naamarissa olevaa neitoa, sen tehnee harvat palvelusväestä. -- Vaan kuules Matti! minulle on sattunut suuri vahinko, se sormus, jonka -- -- -- Vaan tuossa näen mä, tulee mun näyttäymättömäni. Käy Matti loitommaksi tuonne ja seiso hiljaa siellä, niinkuin tuhman palvelijan tuleepi.

Kolmas kohtaus.

Näyttäymätöin. Luulonen. Matti.

Näyttäymätöin: Tässä olen, niinkuin lupasinkin, ettekä minuuttiakaan ole odottaa tarvinnet. Vaan, hyvä herra, onko se varsin varma, ett'ei se kaunis neito, joka niin innokkaasti rakastaa teitä, ole sytyttänyt vähintäkään lemmen kipunaa sydämmeenne, vaan että kaiketta kiusauksetta olette voinet luopua hänestä?

Luulonen: Kieltää en voi, ett'ei mainitun neitosen ihmeellinen kauneus alussa liikuttanut herkkää sydäntäni ja että kenties tästä kiusauksesta en olisi voitolle piessyt, ell'ei se uskollisuus, minkä te syystä taisitte minulta vaatia, ja se hellä rakkaus, mikä minulla teihin on, olisi tässä ahdistuksessa minua vahvistanut. Kun nyt kerran tämmöisen kiusauksen olen jalosti voittanut, ette toki kauemmin epäille mun rakkauteni pysyväisyyttä.

Näyttäymätöin: Sen kyllä, hyvä herra, uskon, että minua sydämestänne rakastatte, niin paljon kuin sen heikko, huikentelevainen ihminen tehdä voi.

Luulonen: Hyvä isä! onko mahdollista, että vielä nytkin, rakkaudestani semmoisia todistuksia saatuanne, epäilette mun pysyväisyyttäni, syytellen minua heikkoudesta?

Matti (hiljaa itseksensä): Sen alkaa näen mä nousta juonia jonkinlaisia päähän, jos niin käynee minunki näyttäymättömäni kanssa, olen minä pahassa pulassa.

Neljäs kohtaus.

Näyttäymätöin. Luulonen. Matti.

Näyttäymätöin: Teitä en suinkaan syyttele mistään, josko tietäisinki, että joku vähempi heikkous on syyksenne tullut, sillä minä tunnen ihmisen luonnon ja kuinka hän on paljon heikkouden alainen; vaan koska puhutte suuresta rakkaudestanne, en voi olla yhtä seikkaa mainitsematta, joka minua on väliin arveluttanut, ja ilmoittamatta teille tämän syytökseni, josta kumminkin toivon teidän peräti puhdistuvanne.

Luulonen: Jos joku voipi sen toteen näyttää, että rakkaudessani on jotakin vilppiä eli käytöksessäni vähänkään moitittavaa, olen itse myöntävä sen, ett'en rakkauttanne ansaitse.

Näyttäymätöin: Kaiken epäluuloni poistatte sillä, että mulle näytätte sen sormuksen, jonka vasta minulta saitte.

Luulonen: Hyvä isä! nyt olen hukassa. (Heitäkseen polvilleen). Suoraan täytyy tunnustaakseni, että se sormus, jonka minulle annoitte, ei ainoasti ole kateissa, vaan että sen päälliseksi itse olen ansainnut teidän vihanne, sen myönnän itsekin; vaan kun kuulette, millä tavoin tämä tapahtui, toivon minä vihanne taaskin asettuvan. Se rouvasihminen, joka kauan jo on minua kiusannut, tuli muutamia tuntia sitte tänne, jossa olin yksikseni, syytteli minua tylyydestä, kiittämättömyydestä ja muusta sekä koetti kaikella tavoin luovuttaa minua rakkaudestani teihin. Vaan turhaan teki hän sen, sillä vakaasti vastasin minä, että ennen kuolisinki, kuin tekisin semmoisen petoksen. Kun nyt tämän kuuli ja huomaitsi, ett'ei houkuttelemisesta apua ollut, pyysi hän minulta vähäistä lahjaa, sanoen sitä muistokseni kantavansa. Taisinko tätä nyt kieltää häneltä? Osiksi siihen nähden, että nuorta neitoa vastaan tuli käyttäydä kohteliaasti, osiksi siksikin, että tällä tavoin toivoin pääseväni vastaisista kiusauksista, vastasin siis arvelematta, ett'ei vallassani mitään ollut, jota en mielelläni antaisi hänelle. Tämän lupaukseni käytti hän kohta hyväksensä, anoen minulta sitä, jota en ollenkaan ajatella voinut, ja otti, minun näin hämmästyksissä ollen, sormuksen sormestani. Tuskin tajusinkaan, minkä kalleuden olin kadottanut, ennenkuin sen viejä oli poikessa. Nyt vasta huomasin ma hulluuteni ja tästä hirmustuin ma niin, että juoksin etsimään häntä, päättäen joko kuollakseni itse eli ryöstääkseni hänen käsistänsä sen, minkä hän viekkaudella oli vienyt, mutta pahaksi onnekseni -- -- --

Näyttäymätöin: Tämä puolustuksenne ei suinkaan vähennä mieleni luulevaisuutta.

Luulonen: Kun ei tämä puolustukseni tyydyttäne teitä, tahdon ma omalla verelläni teidän silmissänne puhdistauda!

(Vetää miekkansa).

Näyttäymätöin: Malttakaas aikaa, Herra! Leikkiä on kestänyt kyllin jo. Tässä on sormuksenne, tässä myöskin morsiamenne ja, samalla sekin, joka hänen kanssansa kilpaili.

Luulonen: Hyvänen aika! minkä näenkään? Tekö sitä sitte olittekin?

Näyttäymätöin: Niin, rakas sulhoni! Minä olen kahtena eri-henkenä kohdellut teitä, koetellakseni teidän uskollisuuttanne, vaan kun nyt olen siitä vakuutettu, ei mikään estä teitä enää pysyväisyytenne palkintoa nauttimasta. Nouskaa ylös ja suokaa mun syleillä teitä.

Luulonen: Ah, ihastukseni on niin suuri, ett'en tiedä, näenkö unta vai valvonko.

(Syleilevät toisiansa).

Matti: Ah, mikä sulo ja ihanainen ihminen! hänelle ei vertoja vedä maailmassa muut kuin oma näyttäymättömäni.

Luulonen: Mitä arvelet Matti? tarvitseeko minun katua kauppaani?

Matti: Ei suinkaan, hyvä herra. Pyy-parvesta saitte te parahimman. Uskollisuutenne on runsaasti palkittu, eikä onnellisempaa ihmistä ole maailmassa muuta, kuin minä.

Luulonen: Saman onnen toivoisin sinullekin, sillä sinä olet vanha ja uskollinen palvelija.

Matti: Onneani en ollenkaan epäile, kiitän kumminki teitä hyvästä toivotuksestanne.

Näyttäymätöin: Lähkäämme, sulhoni armas, ja kutsukaamme ystävämme molemmin puolin koolle, jotta pääsemme toivotustemme perille.

Viides kohtuus.

Matti. Hänen Näyttäymättömänsä.

Matti: Tulkoon mikä hyvänsä, täytyy mun saada loppua tästä, ja ennen iltaa vielä; sillä mun herrani Luulosen onnellisuudesta on rakkauteni tuli päässyt semmoiseen voimaansa, että ellen tällä kertaa saa häntä näyttämään kasvojansa, perii minut kuolema. Vaan tuossa, näenmä, tule hän juuri.

Näyttäymätöin: Tarkkuutenne on kiitettävä, että niin piditte määrä-tiimasta vaarin; vaan minusta näyttää kuin olisivat ajatuksenne jossakin toisaalla.

Matti: Te olette oikeassa. Mieleni ei muistaakseni olekaan tätä ennen koskaan vielä ollut niin hämmennyksissä.

Näyttäymätöin: Sepä on surkuteltava asia, vaan mikäs sen olisi vaikuttanut?

Matti: Sen vaikuttaa erään toisen onnellisuus; sillä hänen näyttäymättömänsä on nyt viimeinki ilmaissut itsensä ja sillä näyttänyt toteen, että naamarinsa kätki semmoisen ihanuuden ja hempeyden, joka yltä kyllin palkitsee hänen pitkällisen pysyväisyytensä. Kun nyt tämän itse tulin omin silmini todistamaan, sai minussa rakkaus semmoisen vallan, ett'en enää malta mitenkään mieltäni.

Näyttäymätöin: Pysykää vaan rakkaudessanne, antakaa siitä semmoisia todistuksia, kuin sekin, josta puhuitte, niin tulee palkintonne olemaan yhtä suuri.

Matti: Elkää, lemmittyni armas, Jumalan tautta kiusatko minua yli voimani!

Näyttäymätöin: Yli voimianne en suinkaan ai'o kiusata teitä.

Matti: Koskas sitte ai'otte tehdä minut onnelliseksi?

Näyttäymätöin: Kunhan aika tule. Olkaa hyvässä toivossa!

Matti (polvillansa) Ah, armahin näyttäymättömyys! Ell'ei näyttäymättömyytenne tänään muutu näkyväisyydeksi, kuolen ma sulasta malttamattomuudesta.

Näyttäymätöin: Kuinka niin pian voisin ilmaista itseni? Enemmän siihen, hyvä herra, toki vaaditaan ainakin.

Matti: Minä surmaan itseni ell'ette rukoustani kuule jo.

Näyttäymätöin: Se olisi kaikkea siveyttä loukkaava.

Matti: Voipiko se olla siveydellenne haitallista, että rakastajanne hengen pelastatte?

Näyttäymätöin: Ei, vaan se olisi kunnialleni vahingollista, jos minunkaltaiseni neito antautuisi ensi tilassa niin helposti.

Matti: (vetäen miekkansa). Niinpä keksin minä sen, että haluatte nähdä mun vereni vuotavan. Ah, te olette syynä mun kuolemaani!

Näyttäymätöin: Toivon ainakin, että paremmin ajattelette mitä teette. Vaan jos hirmuisen aikomuksenne täytätte, niin tietäkää se, että itse olette kuolemaanne syynä, koska vaaditte mahdottomia.

Matti: Hyvä isä! Onko se mahdotointa, että paljastatte kasvonne? Jääkää hyvästi, te mun murhaajani! Pitäkää siitä huoli, että tulen kunnialla hautaan viedyksi, ja niinkuin oikean kristityn tulee, kellojen kanssa.

Näyttäymätöin: Malttakaas herra! Minä suostun pyyntöönne; mutta määrätyillä ehdoilla, jotka ovat teidän valalla vahvistettavat.

Matti: Ei sitä maailmassa ole, jota en valalla vahvistaisi päästäkseni teidän kaltaisen neidon suosioon.

Näyttäymätöin: Niinpä vannokaa ensiksi valalla, ett'ette katso mun säätyyni eikä rikkauteeni, vaan että rakastatte minua ainoastaan mun itseni vuoksi.

Matti: Minä vannon rakastavani teitä ainoastaan teidän itsenne vuoksi.

Näyttäymätöin: Toiseksi vahvistakaa valalla, ett'ette rakasta ketään muuta maailmassa kuin minua, ettekä minun kuoltuani mene uudestaan naimiseen.

Matti: Valalla vannon minä kaikki nämä ehdot pitääkseni.

Näyttäymätöin: Niinpä nouse jo polviltasi ylös, ystäväni armas, ja suo mun syleillä sinua.

(Ottaa naamarinsa pois, josta näyttäytyy nyt vanhana, kurttuisena akkana, avo-suin lähestyen Mattia, suudellakseen häntä).

Matti: Aa -- -- -- Aa -- -- --

Näyttäymätöin: Ah, ystäväiseni armas! suo minun suudella sinua.

Matti: Aa -- -- -- Aa -- -- --

(Eukko kiepsahtaa Matille kaulaan ja suutelee häntä. Matti huutaa, tehden vasta-rintaa. He juoksevat kolme kertaa ympäri teatterin. Vihdoin saapi Näyttäymätöin Matin kiini, ja he lankeavat samassa kumpikin lattialle).

Kuudes kohtaus.

Näyttäymättömän veli. Matti. Näyttäymätöin.

Näyttäymättömän veli: Mitä merkitse tämä! Tuoko heittiö sinut kaatoi lattialle?

Matti: Päin vastoin. Hän tahtoo tehdä väkivaltaa mulle.

Näyttäymättömän veli: Tiedätkö mies, kenenkä kanssa sinulla on tekemistä?

Matti: Hyvä kun en tuota tietäisi! Se joka minua kiusaa on paholaisen äiti.

Näyttäymättömän veli: Sinut paha perii! teetkö pilkkaa mun sisärestäni?

Näyttäymätöin: Ah, veljeni rakas, puolusta minua tätä petturia vastaan! Hän on monta aikaa ollut kosioivinaan minua, ylistäen mun suurta kauneuttani; vaan nyt tahtoo hän luopua minusta.

Näyttäymättömän veli: Onko hän sinulle avioliittoa luvannut, sisäreni rakas?

Näyttäymätöin: Monta monituista kertaa ja vieläpä kalliilla valalla.

Näyttäymättömän veli: Niinpä täytyy hänen pitää lupansa, taikka hän ei hengissä pääse tältä paikalta.

Matti: Minä tosin olen avioliitosta puhunut, mutta ihmiselle, enkä millekään Tuonelasta nousseelle kummitukselle.

Näyttäymättömän veli (vetäen miekkansa): Suusi kiini! Käy morsiamellesi kaulaan ja suutele häntä.

Matti (polvillansa): Ah, armollinen paholaisen eno! Elkää toki pakoittako minua suutelemaan tuommoista homesuuta liittolaista.

Näyttäymätöin: Hyvä isä! Niinkö ihanuuteni ylenkatsotaan!

Näyttäymättömän veli: Se ei ole sillä hyvä, että hän sinua suutelee, vaan hänen täytyy ottaa sinut vaimoksensa tänä päivänä vielä.

Matti: Hyvä herra, armahtakaa minua!

Näyttäymättömän veli: Pitempää elä arvele, vaan syleile häntä, taikka tuossa paikassa kuolet tämän mun miekkani kautta.

Näyttäymätöin: Elä ole milläsikään, sulhoni armas, minusta saat sinä siveän ja uskollisen puolison.

Matti: Sitä en suinkaan epäile, sillä kukapas semmoisen apinaan rakastuisi?

Näyttäymättömän veli: Vieläkö, häväisty, julkiat pitemmältä pieksää suutasi?

Näyttäymätöin: Elä hyvä veljeni lyö eli vahingoita häntä, sitä ei sydämmeni sietäisi, niin olen häneen rakas. Tules ystäväiseni ja suikkaa suuta!

Matti: Aa -- -- -- Aa -- -- --

Seitsemäs kohtaus.

Anna. Muut kaikki.

Anna: Mitäs nyt! Mattiko se on, jota ahdistellaan?

Matti: Ah, armas Annaseni, se oli onnettomuudekseni, kun sinusta luovuin.

Anna: Se on oikein, että saat petollisuudestasi kärsiä.

Matti: Ah, auta minua armas Annaseni!

Anna: Auta itsesi. Kerran petit jo minun, et toiste enää sitä tehne.

Näyttäymätöin: Jos olette hänen kanssansa kihloissa, luovun minä hänestä.

Anna: Ei, hän on kerran ylenkatsonut minun ja sitä en koskaan unhohda.

Näyttäymätöin: Niinpä kun ette huoli hänestä, on hän mun omani ikuisesti.

Matti (polvillansa): Ah, armahin Anna! ota minut taaskin suosioosi.

Anna: En ole ollakseni.

Matti: Armahda poloista Mattia!

Anna: Ei ole armoa.

Matti: Suo orjallesi anteeksi!

Anna: Ole puhumatta!

Matti: Sääli minua kurjaa maan matoista!

Anna: Vielä mitä.

Matti: Muista muinaista ystävyyttämme ja ole armollinen. Katso, kuinka itken! Hattuni on täynnä kyyneleitä.

Anna: Ne on valhe-kyyneleitä.

Matti: Katso toki armiaasti puoleeni!

Anna: Ei kuuna kulloin päivinä.

Matti: Suo ikuisen orjasi nöyryydessä suudella armollisia kenkäsi kantoja.

Anna: En kenkää, en muuta suo sun suudeltavaksi.

Matti: Niinpä kuolen ma sitte.

Anna: Kuole, kun kuolet.

Matti: Minä olen jo kuolijana.

Anna: Se on iloista kuullakseni.

Matti: "Pysähdy tähän vaeltaja! (panee hatun päähänsä). Tässä lepää onnettomuudestaan mainio Matti, joka monta monituista vuotta rakkauden pauloissa oltuansa vihdoinki surusta ja huolesta halkesi. Mene tiehesi ja tee samate."

Näyttäymättömän veli: Armahtakaa häntä, hyvä mamseli!

Anna: Se on mahdotointa. Niin huikentelevaista ihmistä ei voi uskoa: hän pettäisi minut kumminki.

Näyttäymättömän veli: Voittehan kaiken petoksen estää sillä, että hänelle määräätte semmoiset ehdot, kuin itse tahdotte.

Matti: Minä suostun kaikkeen, mitä vaaditte.

Näyttäymättömän veli: Suokaa minun määrätä hänelle ne ehdot, jotka hänen tulee valalla vahvistaa pitääksensä. Kuules Matti! Laskeudu ensinnäkin polvillesi ja pyydä armaaltasi anteeksi.

Matti (polvillansa): Ah, armahin Annaseni! pyydän rikokseni anteeksi.

Näyttäymättömän veli: Kerro nyt perästäni, mitä sanon: 1:ksi lupaan minä sen, ett'en koskaan virka kovaa sanaa vaimolleni. (Matti kertoo nämä sanat); 2:ksi lupaan minä toimittaa hänelle kaikki, mitä talouden pitoon tarvitaan; 3:ksi jos hän vähän tahtoisi koreillakin ja rahaa runsaammin menetellä, en sitä häneltä kieltävä ole.

Matti: Mitä tähän temppuun tulee, soisin siinä vähän muutosta -- -- --

Näyttäymättömän veli: Mitä? -- -- -- Sisäreni hoi! vie sulhosi pois! (Matti peloissaan kertoo tämänkin ehdon sanat, suostuen siihen, mitä vaadittiin). 4:ksi lupaan minä, ett'en rakasta muuta ketään, kuin häntä. (Matti kertoo senki). 5:ksi sitä vastaan en tahdo siitä lukua pitää, jos hän puolestaan rakastaisikin muita.

Matti: Mitä? Julkeaako hän hävitöin vaatia sitä, että minä aisaa kannattaisin muilla? Siinä pettyy hän.

Näyttäymättömän veli: Joudu pois! mulla ei ole aikaa tässä kanssasi turhaan viipyä.

Matti: Teitä en viipymään pyydäkään. Minulta saatte juosta vaikka hiiteen, kun haluatte.

Näyttäymättömän veli: Niinpä pidä hänet sisäreni!

Matti: Aa -- -- -- "Sitä vastaan en tahdo siitä lukua pitää, jos hän rakastaisikin muita." Kyllä on raskasta kumminki, että täytyy kunniallisen miehen suostua semmoisiin.

Näyttäymättömän veli: Ne sanat, "jos hän rakastaisikin muita" ovat siten ymmärrettävät -- --

Matti: "Että se, joka semmoisia sulholtaan vaatii, on hävitöin heittiö!"

Näyttäymättömän veli (puistellen miekkaansa): Tahdotko tämän kanssa tulla tutuksi?

Matti: Malttakaa, hyvä herra, aikaa; minä suostun vaikka mihin, vaan eikö ehtojen viimeistä pykälää voisi vähän korjailla?

Näyttäymättömän veli: Ei sanaakaan.

Matti: Itsessään asiassa en muutosta vaadikkaan, mutta ainoasti pientä korjausta lause-laadussa.

Näyttäymättömän veli: Kuinkas sen sitte tahtoisitte?

Matti: Mielestäni voisi pää-asiasta poikkeamatta mainittuun ehtoon tehdä tämä lisäys: sanoilla "jos hän rakastaisikin muita" ymmärretään yhtä, kuin: "jos hän muille suopi saman vallan minkä miehellensä."

Näyttäymättömän veli: No, olkoon niin.

Matti: Se vähäinen korjaus, minkä tässä lause-laadussa tahtoisin, olisi tämä: kumminkin ymmärretään tällä, ett'ei mainitun hänen miehensä valtaa saa muut millään tavalla häiritä.

Näyttäymättömän veli: Tähän muistutukseenne en suinkaan voi suostua.

Matti: Hittoakos sitte koko avioliitosta onkaan, jos ei vaimo omaa miestään eroittele muista?

Näyttäymättömän veli: Niinpä ota hänet sisäreni!

Matti: Ah, hyvä herra, antakaa toki armoa ja muistakaa mun olevani ylhäistä sukua ja säätyä.

Näyttäymättömän veli: Kukas sitte teidän isänne oli?

Matti: Isääni en tarkoin tunne, mutta äitini oli nimeltäni Liisa, ja veljeni on usiamman kerran istunut lautamiehenä.

Näyttäymättömän veli: Niinpä mene kotiisi arvossa suuri-sukuinen herra morsiamesi kanssa pitämään häitä, ja vältä tarkkaan ett'et yhtäkään ehtoa vastaan riko, muuten saat sinä minun kanssani tekemistä.

Matti: Kunhan ei viimeisen ehdon mukaan tulisi vaimollani olemaan enemmin hänen kanssaan tekemistä kuin minulla. Hitto toiste Espanjalaisten tavalla kosikoonkaan, vaan ei Matti.

(Loppu).