Part 5

Niili oli mitä oivallisimpana väylänä Gordonin pikku höyryalukselle. Mutta Niili voi nostattaa ylipääsemättömiä esteitäkin kulkijan tielle. Sillä sadekauden jälkeen tulvii Valkoinen Niili yli äyräittensä ja muodostaa selvittämättömän sokkelon haarautumia, järviä ja lampia. Laajoja maa-aloja on veden alla. Kaislat ja papyrusruo'ot kasvavat läpitunkemattomina tiheikköinä, joiden välissä vapaa väylä on useinkin soukka kuin kuurna. Isompien kasvien juuria irtautuu pohjamudasta, ja varsien ja liejun ohella kokartuu niistä jättiläismoisia paakkuja, joita veden paino työntelee pohjoista kohti. Kapeissa aukoissa tai äkkikäänteissä ajautuvat ne kiinni, ja uusia kasvullisuussaarelmia takeltuu niihin. Ne juuttuvat tulpiksi keskelle virran juoksua, ja näiden luonnollisten patojen niskaan muodostaa virta järviä. Sellaisia ajelehtivan, kiinnittyneen ja lahoavan kasvullisuuden päiviä sanotaan "seddiksi", ja mitä enemmän on satanut, sitä suurempina röykkiöinä ajautuu seddiä alas virtaa. Vihdoin pehmenee se ja myötää veden painolle, ja silloin on Niili taas kulkukelpoinen.

Hiljalleen soluu Gordon pikku aluksellaan ylös virtaa. Hän tunkeutuu yhä syvemmälle maailmaan, joka on hänelle tuntematon, ja hänen ympärillään kuohuu troopillinen Afrika. Neljän päivän matkan jälkeen sivuutti höyryalus pikku saaren. Siellä asui luolassaan muuan dervishi eli kerjäläismunkki Mohammed Ahmed, ja hänestä kymmenen vuotta jälkeenpäin koitui Gordonin tuho.

Huhtikuun puolivälissä päätyy Gordon seuralaisineen Gondokoroon, pikku paikkaan, josta meidän päivinämme kulkee Sudanin ja Brittiläisen Itä-Afrikan raja. Ja niin alkoi Gordon hallita päiväntasaaja-maakunnan kenraalikuvernöörinä. Ne egyptiläiset sotamiehet, joita oli varusväkenä täällä ja parissa muussa paikassa Niilin varrella, pakotettiin omavaltaisesta rosvoelämästään auran kurkeen ja viljelystöihin; kaikki ulottuville sattuneet orjienmetsästäjät siepattiin kiinni ja orjat vapautettiin; Gordon auttoi köyhiä, suojeli turvattomia ja lähetti durransiemeniä nälkäisille.

Helle oli hirveä, ja pilvinä vainosivat hyttyset Gordonia ja hänen esikuntaansa. Vielä tukalammaksi kävi asema syyskuussa, kun tihkusade muutti koko seudun lammikoiksi. Näistä nousi murhaavia kuumehuuruja. Kuukauden kuluttua oli Gordonin kahdeksasta upseerista seitsemän kuollut kuumeeseen, mutta itse työskenteli hän uupumattomana toimessaan ja kirjotti päiväkirjaansa: "Jos Jumala suo, niin saan paljon aikaan tässä maassa".

Pian oivalsi hän, että hänen maakuntansa parhaat seudut olivat suurten järvien tienoilla etelässä. Mutta päiväntasaajan-maakunta oli liian etäällä Egyptistä. Sehän ikäänkuin riippui äärettömän pitkässä langassa, Niilissä, ja isoimmalta järveltä, Viktoria Njansalta, oli linnun tietä 350 penikulman taival Kairoon. Sitä lyhyempi oli matka Mombasaan itäiselle rannikolle. Gordon neuvoi kediviä vallottamaan Mombasan ja avauttamaan tien Viktoria Njansalle. Sitte kävisi helpommaksi vastustaa orjakauppaa. Salamoivin sanoin kuvaili hän kirjeissään, millainen tila vallitsi Sudanissa, ja kedivin tietoon sateli totuuksia, jollaisia tämä ei ollut konsanaan kuullut matelevilta pashoiltaan. Gordon tahtoi nyt ensin avata höyrylaivayhteyksiä järvien kanssa, ja hänen maakuntaansa lähetettiin joukko aluksia, jotka voitiin hajottaa osiin.

Vasten tahtoaan täytyi Gordonin raivata tietä itselleen asevoiminkin, milloin mustat heimot eivät käsittäneet tunkeutujan tarkotuksia. Mutta hänen oikeudentuntonsa ja suopeutensa tuotti hänelle vähitellen Afrikan villien keskuudessa saman ihmeellisen vaikutusvallan kuin kymmentä vuotta aikaisemmin kiinalaisten parissa. Kaikenlaisten vastuksien ja vaivojen jälkeen saavutti hän viimein Niilin järvistä pohjoisimman, Albert Njansan, ja höyryaluksen kuljettaminen tälle ulapalle oli jo itsessään urotyö. Viktoria Njansalle ei hänen onnistunut tunkeutua, sillä järvien välisen maan hallitsija oli päättänyt tehdä ankaraa tenää kaikkia häiritsijöitä vastaan, olivatpa ne valkoihoisia tai arabialaisia.

Kolme vuotta työskentelee Gordon siten ylä-Niilin varrella päiväntasaajan läheisyydessä. Seuraavina kolmena vuonna tapaamme hänet Sudanin erämaissa, pohjoisemmaksi siirtyneenä. Hän on nyt koko egyptiläisen Sudanin kenraalikuvernööri, ja Kartum on hänen pääkaupunkinsa. Koko maa oli kuohumistilassa. Kedivi oli käynyt onnetonta sotaa kristityn Abessinian kuningasta vastaan, ja muhamettilaiset Kordofanin ja Dar-furin valtakunnat läntisessä Sudanissa nousivat kapinaan Egyptiä vastaan. Siellä kuljeskeli puolivillejä beduiniheimoja aavikoitten yli; siellä oli joillakuilla pahimmilla orjakauppiailla tyyssijansa.

Kuumimpana vuodenaikana v. 1877 ajeli Gordon, "valkoinen pasha", koko maan nopeimmalla dromedarilla pitkin erämaita, ilmestyen paikasta toiseen uskomattoman nopeasti. Kedivin nimessä jaellen käskyjään tarkasteli hän vartioasemia, asetteli pieniä aseellisia osastoja tärkeihin kohtiin ja katkaisi toisin paikoin polkuja, jotka johtivat kaivoille, tällä tavoin pakottaakseen kapinallisia heimoja alistumaan. Rautaisella ankaruudella lannisti hän niiden päällikköjen vallan, jotka vielä harjottivat orjakauppaa. Hän vapautti joukottain mustia vankeja ja harjaannutti heistä sotamiehiä, sillä hän tarvitsi väkeä -- hänen omat soturinsa olivat pelkkiä Egyptin ja Syrian perkkeitä. Kourallinen miehiä mukanaan tähtäsi hän aina iskunsa vihollisen heikoimpiin kohtiin, ja sentähden voitti hän aina. Neljässä kuukaudessa oli hän kukistanut kapinan ja nujertanut orjakauppiasten vallan. Että hän melkein yksinään asettuneena kokonaisia kansoja ja heimoja vastaan alisti läntisen Sudanin, se tuntuu ihmetyöltä. Hänellä oli vain muutamia satoja miehiä, mutta hänen suunnaton nopeutensa ja kaikkialla saapuville ilmestymisensä saivat väestön siihen käsitykseen, että hänellä oli armeijoja käytettävänään. Järkähtämättömällä tyyneydellään ja käskevällä sävyllään lamautti hän kaikki vehkeilyt.

Sitte kun Gordon oli puhdistanut orjakaravaaneista ja kapinoitsijoista koko läntisen Sudanin, oli enää jäljellä Dara eteläisessä Dar-furissa. Sinne olivat mahtavimmat orjakuninkaat keräytyneet vastarintaan. Kuin salama iski Gordon eräänä päivänä keskelle heidän telttileiriään. He olisivat helposti voineet tuhota hänet -- hänhän se tärveli heidän kauppansa "mustalla norsunluulla". Silmää räväyttämättä käyskenteli hän heidän telttiensä keskellä, ja he eivät uskaltaneet kajota häneen. Ja kun hänen omat joukkonsa olivat saapuneet, kutsui hän kaikki päälliköt telttiinsä ja esitti heille ehtonsa. Heidän piti luopua aseistaan ja kadota, kukin kotiinsa. Ja he tottelivat yksi erältään ja läksivät äänettöminä tiehensä.

Kartumista käsin hallitsee sitte Gordon jälleen suurta valtakuntaansa, laatien uusia suunnitelmia alueensa olojen parantamiseksi ja suunnaten väsymättömiä iskuja orjakauppaa vastaan. Vuoden vaihteessa kuohuu taas levottomuus kaikilla tahoilla. Bahr Gasalin maakunnassa, jonka sisäosista valuu useita virtoja Valkoiseen Niiliin, on kapina puhjennut, ja Abessinia uhkaa sodalla.

Bahr Gasalissa hallitsi mahtava arabialaispäällikkö; hän se oli sytyttänyt kapinaliekin Egyptiä vastaan, ja liike uhkasi levitä Dar-furiin. Päällikkö osti joukottain orjia Njam-Njamista ja muilta Sydän-Afrikan paikkakunnilta, ei taas myydäkseen niitä voitolla, vaan harjaannuttaakseen heistä sotamiehiä taisteluun Egyptiä vastaan. Neekerit olivat itse kaikkina aikoina edistäneet orjakauppaa. Kun eri heimot kävivät keskenään sotia jousin, keihäin ja kilvin, joita valmistettiin virtahevosen nahasta, söivät he surmatut vihollisensa ja möivät vankinsa orjiksi. Senvuoksi olikin kapinallisen arabialaispäällikön helppo hankkia väkeä. Mutta Gordonin valppaus teki lopun hänen vehkeistään.

Tuskin oli rauha siksi kertaa palautettu, kun Gordon sai tiedon, että Ismail oli syösty vallasta ja että uusi kedivi oli ottanut Egyptin kohtalon ohjattavakseen. Hän riensi Kairoon ja jätti erohakemuksensa. Uusi kedivi ei tullut hänettä toimeen, vaan pyysi häntä jäämään. Ja hänen ensimäisenä tehtävänään oli lähteä Abessiniaan Johannes-kuninkaan luo koettamaan torjua uhkaavaa sotaa. Kuningas kohteli häntä halveksivasti ja asetti mahdottomia ehtoja. Gordon kääntyi pääkaupunkiansa Kartumia kohti. Mutta juuri kun hän oli ehtinyt Sudanin rajalle, saarsivat hänet abessinialaiset ratsumiehet, jotka ottivat hänet seurueineen vangiksi ja pakottivat heidät lähtemään Abessinian silloin lumipeitteisen vuoriston halki paluumatkalle Punaisen meren rannikolle.

Siten saapui hän taas Kairoon. Kateus, pikkumaisuus, vihamielisyys väijyivät häntä joka suunnalta. Europalaiset vihasivat ja pelkäsivät häntä. He tahtoivat sortaa Egyptin epätoivoon, ja Gordon tahtoi auttaa kediviä. Omassa kotimaassaan, Englannissa, moitittiin ja mustattiin häntä kaikin tavoin. Hänen yksityinen kirjeenvaihtonsa kedivin kanssa painatettiin sanomalehtiin, ja häntä pidettiin vaarallisena seikkailijana. Muutamat sanomalehdet, -- ja nehän aina ovat tarkoin selvillä kaikesta, -- sanoivat häntä mielipuoleksi. Ja kuitenkin oli tämä soturi kaikkien aikojen suurimpia ja jaloimpia miehiä, ja hänen nimensä elää kautta aikojen.

7. Gordon Kartumissa.

Kauneilta ja virkistäviltä peräti lienevät Savoijin alpit tuntuneet Gordonista, kun hän sai suoda itselleen parin viikon levon Sveitsissä! Mutta tälle miehelle ei riittänyt aikaa lepäillä. Pian tapaamme hänet Bombayssa. Sinne hän sai sähkösanoman suurelta valtiomieheltä Li-Hung-Shangilta, joka pyysi häntä viipymättä tulemaan Pekingiin. Venäjä uhkasi Kiinaa sodalla, ja Kiina muisti, että Gordon oli kukistanut Taiping-kapinan. Pekingissä onnistui hänen torjua sodanvaara viisailla neuvoilla, ja hän näytti myös kiinalaisille, miten heidän oli parhaiten järjestettävä puolustuksensa.

Käännämme uuden lehden Gordonin elämäntarinasta ja näemme hänet Irlannissa. Taaskin kääntyy lehti, ja hän on palveluksessa englantilaisella Mauritiuksen saarella, Madagaskarin itäpuolella. Ja seuraavalla kerralla palvelee hän Etelä-Afrikassa. Vuoden 1882 lopulla on hän jälleen Englannissa.

Vuotta myöhemmin käyskentelee hän yksinään ja unohdettuna Jerusalemin kaduilla. Hän käy kaikissa niissä paikoissa, missä Vapahtaja on elänyt ja kärsinyt, ja seuraa raamatusta tapausten kulkua. Ristiinnaulitsemisen vuorella viipyi hän kauvan ja unelmoitsi muinaisia aikoja. Maisemaa, joka loisteli päivänpaisteessa hänen ympärillään, vuorten varjoisia rotkoja -- samoja piirteitä ja värejä oli muinoin Ihmisen poika katsellut. Gordon ikäänkuin tahtoi valmistautua suuren ja ihmeellisen elämän viimeistä vuotta varten.

Sillävälin oli Egyptissä sattunut merkillisiä tapauksia. Englanti oli lähettänyt laivoja ja sotaväkeä kedivin maahan ja ottanut itselleen vallan ja vastuun. Dervishien kuningas Mohammed Ahmed, jonka saariasunnosta äsken oli puhe, julisti olevansa Jumalan valitsema pelastamaan sorrettuja; hän oli "maadi" eli islamin Messias. Muhamettilaisessa Sudanissa vallitsi kaikkialla tyytymättömyys, sillä Egypti oli vihdoinkin lopullisesti kieltänyt kaiken orjakaupan. Maadi keräsi kaikki tyytymättömät kansat ja heimot lippujensa alle. Hänen päämääränään oli pudistautua irti Egyptin ikeestä. Ylpeänä ja ylimielisenä levitti hän lentolehtisiä yli koko Sudanin, ja kuin kulovalkeana kiiti hänen kutsumuksensa pyhään sotaan yli pohjoisen Afrikan. Älykkäänä ja pontevana kykeni hän kurjasta Sudanista loihtimaan niin voimakkaan valtakunnan, että se tuotti Englannille huolta. Kymmenentuhannen egyptiläisen armeija, osittain englantilaisten johtamana, läksi Kartumista kukistamaan Kordofania, mutta sen tuhosivat niin perinpohjin maadin hurmaantuneet laumat, että tuskin ainoatakaan pelastui kertomaan taistelusta. Kaatuneitten aseet ja ampumavarat olivat voittajalle hyvään tarpeeseen.

Nyt oli Englanti ahtaalla, Egyptin puolesta ottamine vastuineen. Sudan oli joko vallotettava tai jätettävä. Se päätettiin jättää. Kartumissa ja monissa muissa paikoissa päiväntasaajan taakse asti olivat egyptiläiset varusväet jäljellä. Miten voitaisiin ne pelastaa alas Niiliä? Tultiin ajatelleeksi miestä, joka tunsi Sudanin paremmin kuin yksikään muu. Gordon oli ainoa, joka pystyi viemään varusväet turvaan. Vuoden 1883 lopulla tuli uusi Jobin viesti Sudanista. Maadi oli tuhonnut erään englantilaisten johtaman egyptiläisen sotajoukon. Silloin pyysi Englannin hallitus Gordonia ottamaan toimekseen kaikkien varustuspaikkojen jättämisen tyhjilleen. Hän ryhtyi tehtävään, ja yhäti melkein tuntemattomana omien maanmiestensä keskuudessa matkusti hän suoraa päätä Kairoon. -- Vuotta myöhemmin ei yksikään englantilainen olisi kieltäytynyt uhraamasta henkeänsä Gordonin tähden.

Niinpä läksi hän viimeiselle matkalleen ylös Niiliä. Viedä varusväet turvaan! Se kuulostaa hyvin yksinkertaiselta. Mutta tositeossa se oli toivoton tehtävä. Kartum oli vain puolitiessä päiväntasaajalle, ja maadilla oli enin osa maata hallussaan. Gordon arveli kuitenkin onnistuvansa joutuisan toiminnan avulla, ja joka tapauksessa tahtoi hän tehdä velvollisuutensa. Koroskosta, Niilin suuresta S:n muotoisesta kärjestä, karautti hän dromedarilla Nubian erämaan halki onnellisesti Abu Hamediin, ja kulki taas sitte ylös Niiliä Berberin kautta Kartumiin. Sudanissa riehuvasta sodasta huolimatta oli koko tie esteettömästi avoinna.

Mutta sekä Englannin että Egyptin hallitukset jättivät lähettämättä apuväkeä Koroskoon, Abu Hamediin ja Berberiin, -- kaikki Niilin varrella olevia paikkoja, -- pitämään yhteyttä avoinna ja suojelemaan varusväkien paluuta! Englantilaiset ministerit, egyptiläiset pashat, lähettiläät, kenraalit ja insinöörit puhelivat sinne tänne, kinastelivat pikku seikoista, yrittivät voittaa toisiaan viekkaudella ja unohtivat kaikkein yksinkertaisimman keinon, joka olisi maksanut vähimmin, varovaisuustoimenpiteen, joka olisi voitu toteuttaa kuukaudessa. Sen sijaan tuumiskeltiin rautatien rakentamista Punaiselta mereltä Niilin rantaan, mutta insinöörit laskivat, että se työ vaatisi pari vuotta, ja että vesi, joka oli pumpattava merestä erämaahan, kävisi niin kalliiksi, että samoilla kustannuksilla oli voitu täyttää veturien höyrypannut samppanjalla. Niin, Korosko, Abu Hamed ja Berber jätettiin suojattomiksi, ja siten myös luovutettiin Gordon ja varusväet oman onnensa varaan.

Helmikuun 18. p:nä 1884 saapui Gordon, toistamiseen Sudanin kenraalikuvernöörinä, Kartumiin. Hän asettui jälleen asumaan entiseen palatsiinsa. Kaikenlaiset julmuudet ja vääryydet olivat taas päässeet rehottamaan niiden vuosien kuluessa, jotka hän oli ollut poissa. Hän avautti ylenmäärin täytettyjen vankilain portit, kaikki vangit päästettiin vapaiksi, kaikki maksamattomat verokuitit poltettiin roviolla palatsin edustalla. Kaikki ruoskimis- ja kidutuskojeet särettiin pirstaleiksi ja heitettiin Niiliin.

Sitten alotettiin kaupungin tyhjentäminen. Kolmisentuhatta naista ja lasta lähetettiin Abu Hamediin ja Nubian erämaan halki Koroskoon. He pääsivät vaaroitta perille ja olivat pelastettuja. Missä naiset ja lapset saattoivat kulkea, siellä olisi ollut mitättömän helppo kuljettaa Egyptistä sotaväkeä. Sen sijaan lähetti Englannin hallitus retkikunnan Suakiniin hankkimaan kiinteätä lähtökohtaa Punaisen meren rannikolta. Sudanin kapinalliset heimot syttyivät tästä hehkuvaan raivoon, sillä he luulivat, että valkoisilla oli aikomuksena tulla ottamaan omakseen heidän maansa. Yhä lujemmin liittyivät he maadin kannattajiksi. Ja heidän vihansa keskittyi peljättyyn Gordoniin ja niihin harvalukuisiin europalaisiin, jotka olivat hänen luonansa Kartumissa.

Niin kauvan kuin säilyi lennätinyhteys Kairon kanssa ilmotti Gordon tuon tuostakin vallassaolijoille asemasta ja osotti heille, mitä oli tehtävä, jotta tarkotusperä saavutettaisiin, sillä tätäkin kautta voitiin hallita Sudania. Hänen neuvoansa ei otettu varteen, maadin joukot saarsivat ja valtasivat Berberin. Suakinin lähellä tapahtuneiden verilöylyjen jälkeen muuttivat useat tähän asti suosiolliset päälliköt Kartumin pohjois- ja koillispuolella kantaansa ja liittyivät maadiin. Tietoja uusista luopumuksista saapui yhtämittaa Kartumiin, ja itse kaupungissa oli Gordon kavaltajien piirittämänä. Maaliskuun 10 p:nä katkaistiin sähkölennätinlinja, ja sitte seurasi puolen vuoden hiljaisuus, jolloin maailma ei tiennyt juuri mitään Sydän-Afrikaan sulkeutuneesta urheasta soturista. Jo maaliskuun 11. p:nä näkyi Sinisen Niilin rannalla arabialaisia sotajoukkoja. Maadi veti verkkojansa yhä tiukemmalle kovaonnisen kaupungin ympärille.

Viimeisten vuosien kuluessa oli Egyptin hallitus puutteellisesti linnotuttanut Kartumin, ja piirityksen ensimäisinä kolmena kuukautena työskenteli Gordon yötä päivää puolustuksen lujittamisessa. Hänen sotamiehensä loivat multavalleja kaupungin ympärille, piikkilanka-aitoja rakennettiin ja miinoja soviteltiin niihin kohtiin, joista voitiin odottaa hyökkäysyrityksiä. Huhtikuun lopulla oli koko kaupunki saarroksissa; ainoastaan jokitie pohjoiseen päin oli vielä vapaana. Toukokuun alussa kulkivat arabialaiset Sinisen Niilin yli, mutta kärsivät räjähtävistä miinoista suurta mieshukkaa, ja Krupp-kanuunoilla karkotettiin heidät asemistansa. Niin kauvan kuin oli käynyt laatuun oli Gordon lähetellyt pieniä kiertäviä joukkueita keräämään ympäristöltä durraa ja muita elintarpeita kaupunkiin. Eräänä päivänä heinäkuun lopulla puhdisti Gordon väkensä parhaalla osalla kolmetoista arabialaista varustusta Niilin rannoilla Kartumin edustalla. Siihen saakka oli hän menettänyt seitsemänsataa miestä. Kaikki poistumisen ajatus oli jätetty sikseen. Nyt oli vain kysymyksessä kestää, kunnes viimeinen hiekkajyvänen oli juossut tuntilasista. Syyskuussa oli ruokavaroja vielä kolmeksi kuukaudeksi, ja kun arabialaiset oivalsivat, etteivät he voineet väkirynnäköllä ottaa kaupunkia valkoiselta pashalta, päättivät he nälkiinnyttää sen väestön ja ottaa sen halvasta hinnasta.

Syyskuun alussa saivat Gordon ja hänen kaksi kumppaniaan Stewart ja Power palatsin laakealta katolta antaa katseensa harhailla yli järvimäiseksi paisuneen Niilin, jonka vesi nyt nousi päivä päivältä, joten sikäläisten kahdeksan pikku höyrylaivan oli helpompi ammuskella Valkoisen ja Sinisen virran varsilla sijaitsevia arabialaistelttejä. Kuinka usein tähystelivätkään he pohjoista kohti, nähdäkseen kaivatun avun lähenevän, -- sen koskaan saapumatta!

Niili oli nyt korkeimmillaan. Valtaisia, harmajansameita vesipaljouksia vyöryi pohjoiseen. Kymmenen metrin syvyisenä vaahtosi vesi Kartumin ja Berberin alapuolella putouksissa, ja ainoastaan nyt saattoi höyrylaivalla olla toiveita päästä Dongolaan asti, missä se olisi turvassa. Syyskyyn 9. p:n yönä varustettiin pieni höyryalus lähtökuntoon. Eversti Stewart, hra Power, Ranskan konsuli ja joukko kreikkalaisia eli sanalla sanoen kaikki Kartumissa olleet europalaiset -- yhtä lukuunottamatta -- menivät laivaan, ja heidän mukanaan oli viisikymmentä sotamiestä. He saivat mukaansa piirityspäiväkirjan, kirjevaihdon, luetteloita ruoka- ja ampumavaroista, aseista, miehistöstä ja puolustusneuvoista sekä kaikkea muuta erityisen arvokasta. Ja niin lähti laiva rannasta ja katosi hämyyn; päivän valjetessa oli Gordon yksinään.

Gordonin tullessa Kartumiin helmikuussa oli tässä orjakaupan pääkaupungissa 60,000 asukasta. Piirityksen aikana ajettiin heistä pois kolmasosa, koska heidät tiedettiin kavaltajiksi. Jäljelle jääneistä neljästäkymmenestätuhannesta olivat tuskin puolet luotettavia, nämä enimmäkseen sellaisia, jotka ainoastaan ajattelivat omaisuutensa pelastamista. Ja maadin lippujen alle kokoontuneihin voitollisiin ja kiihkomielisiin dervisheihin verrattuina olivat Gordonin soturit viheliäistä kurjalistoa. Mitä ensimäisen vuosipuoliskon aikana tapahtui, siitä ei kuitenkaan koskaan tule täyttä selvää. Tiedetään vain, että Gordon teki kaikkensa kaupungin puolustuskunnon parantamiseksi; kaikki joutilaat hetket käytettiin sotamiesten harjaannuttamiseen ja heidän valmistamisekseen urhoolliseen vastarintaan viimeiseksi hetkeksensä; Gordon piti huolta köyhistä ja valvoi ruokavarojen oikeudenmukaista jakoa, kävi väsymättömästi rohkaisemassa sairaita ja haavottuneita sairaaloissa, vietti öitänsä vaaran uhkaamilla ulkovarustuksilla. Kerrotaanpa hänen ostaneen myymälärivistä joukottain pumpulipalttinaa, joka värjättiin sinisenharmaaksi ja levitettiin multavalleille, jotta nämä näyttivät teräslevyillä panssaroiduilta; siten tahdottiin viivyttää arabialaisten hyökkäyksiä, kunnes oli ehditty sisemmäksi luoda uusia valleja. Kaikkea tätä on huhuina kuulunut maailmalle Kartumista.

Mutta lähtiväthän Stewart ja muut europalaiset alas Niiliä, muassaan kaikki päiväkirjat ja muistiinpanot? Niin, mutta he eivät päässeet koskaan perille. Heti Abu Hamedin alapuolella joutui heidän aluksensa hylyksi, ja kaikki laivassa olleet murhattiin. Tärkeät paperit joutuivat maadin käsiin.

Sitävastoin on tallella Gordonin päiväkirja syyskuun 10. p:stä joulukuun 14. p:ään 1884, ja se on ihmeellinen lukea.

* * * * *

Kaukana pohjoisessa uurastetaan herkeämättä. Kaikkiin aselajeihin kuuluvia isoja sotaväenosastoja lähetetään etelään Gordonin pelastukseksi. Elokuussa oli Englannin hallitus vihdoinkin päättänyt toimittaa liikkeelle apuretkikunnan. Ei ollut enää kysymys linnotusmiehistöistä, vaan ainoastaan Gordonista. Koko maailma ajatteli häntä, ja jännitys kasvoi kuukausi kuukaudelta. Puoleen vuoteen ei hänestä oltu kuultu mitään, ja nyt, kun oli apua toimitettava, joudutettiin kaikkea niin paljon kuin mahdollista, jotta ehdittäisiin perille ajoissa. Hänen henkensä oli pelastettava hinnalla millä hyvänsä. Jokiveneitä rakennettiin sadoittain, joukkoja asetettiin liikekannalle, mitä parhaat englantilaiset upseerit ottivat päällikkyyden, ja jo syyskuun puolivälissä oli ensimäinen jalkaväen pataljoona Dongolassa Niilin ison S:n pohjoisessa puoliskossa. Mutta vasta silloin oli höyrylaivoja juuri saapunut Aleksandriaan, lähteäksensä ylös Niiliä ja ponnistautuaksensa selville aikaa haaskaavista putouksista, ja se erämaajoukko> jonka piti tehdä viimeinen ryntäys Kartumin taipaleella, ei ollut vielä lähtenyt Englannista. Tarvittiin aikaa, ennen kuin kaikki oli valmista.

Syyskuun 21. p:nä sai Gordon muutamalta neuvokkaalta sanansaattajalta kuulla, että apuretkikunta oli matkalla, ja kymmentä päivää myöhemmin lähetti hän kaikki höyryaluksensa kappaleen matkaa pohjoiseen kohtaamaan sitä ja jouduttamaan sotaväen lähettämistä. Mutta täten menetti hän myöskin puolet omasta vastustusvoimastaan.

Lokakuun 21. p:nä tuli maadi itse leiriinsä Kartumin edustalle, ja seuraavana päivänä lähetti hän Gordonille selviä todisteita siitä, että Stewartin höyryvene oli tehnyt haaksirikon ja että sen koko väestö oli surmattu. Hän liitti mukaan luettelon kaikista haltuunsa joutuneista päiväkirjoista ja muistiinpanoista. Niistä oli maadi saanut tietää melkein päivälleen, kuinka kauvan Kartum kykeni kestämään, kuinka suuri oli linnotusväki, miten puolustus oli järjestetty, missä patterit olivat ja kuinka pitkälle riitti ampumavaroja. Tämä oli yksinäiselle soturille hirveä isku, mutta se ei lannistanut hänen miehuuttaan. Stewartin ja muiden kuolema suretti häntä sanomattomasti, ja hän katsoi itse olevansa siihen syypää. Mutta hän lähetti maadille ehdotonta horjumattomuutta ilmaisevan vastauksen.

Apuretkikunnassa oli muuan majuri nimeltä Kitchener. Hänen nimensä on sittemmin tullut tunnetuksi koko maailmassa. Hän oli yrittänyt valepuvussa lähestyä Kartumia, saadakseen tietoja Gordonista, ja hänen onnistui lähettää Gordonille kirjeellinen tieto, että apuväki oli lähdössä Dongolasta marraskuun 1. p:nä. Kirjeen saapuessa oli tämä joukko ollut liikkeellä kaksi päivää. Mutta Dongolan ja Kartumin väliä oli linnuntietä 45 penikulmaa.