Part 13

Chicagossa on maailman suurimmat teräs- ja rautamarkkinat. Pohjoispuolella sijaitsevien järvien ympäristöllä on suunnattomia tukkimetsiä, ja puutavarakaupassakin on Chicago maapallon ensimäinen kaupunki. Kuuluisia ovat niinikään sikäläiset suuret teurastuslaitokset, joihin vuosittain viedään miljoonia nautaeläimiä, sikoja ja lampaita. Suuremmoinen onkin Chicagon liha- ja viljakauppa. Entiseen aikaan oli tällä paikalla pieni intiaanikylä; nyt on Chicagossa runsaasti kaksi miljoonaa asukasta, ja se on maailman viides kaupunki. Liikevaihto nousee neljääntoista miljaardiin markkaan vuodessa. Mutta kaupungin varjopuolista mainittakoon, että Chicago ei tyydy vähempään kuin seitsemääntuhanteen kapakkaan ja maksaa kuusisataa miljoonaa markkaa vuosittain oluesta ja väkijuomista. Elämä onkin kuin rosvopesässä, kaupungin hallinto on viheliäinen, eikä turvallisuus kaduilla ole kehuttava. Mutta paljon tehdään kansanvalistuksenkin hyväksi. Kaupungissa on kansanpuistoja, kisakenttiä ja kirjastoja, vieläpä lastenkirjastojakin, joissa kuhisee lueskelevia pienokaisia.

Lähinnä Tukholmaa on Chicago suurin ruotsalainen kaupunki; ruotsalaisilla on siellä omia esikaupunkikortteleita, missä ei kuule kaduilla puhuttavan muuta kuin ruotsia. Se on skandinavialaisten siirtolaisten varsinainen keskus. Mutta suomalaiset eivät ole tässäkään suurkaupungissa ottaneet viihtyäkseen. Hajallaan asuu heitä siellä kuitenkin melkoinen joukko, hyvissä varoissakin. Sensijaan on Illinoisin pikkukaupungeissa monia tunnettuja suomalaissiirtoloita, joissa henkiset riennot menestyvät.

16. Suuressa Lännessä.

Idän valtioista olemme siirtyneet Lännen puolelle. Kulkutiet koskettavat Kanadaa, jonka suunnattomista havupuumetsistä sadat höyrylaivat kuljettavat puutavaraa Chicagoon. Kanada on Intian jälkeen Britannian kallisarvoisin siirtomaa. Ihmisistä ei se kylläkään ole rikas: asukkaita on ainoastaan 5.400.000, vaikka se on alaltaan yhtä suuri kuin koko Europa ja kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. Idästä länteen leviää maa niin pitkälti, että se on mitaltaan neljännes maapallon ympäryksestä, mutta vaikka varsinkin pohjoiset, kylmät osat ovat harvaan asuttuja, ovat sen luonnolliset rikkaudet tavattomana tulolähteenä. Vainiot, vuoret, metsät ja vesi suovat suuremmoisen sadon. Yksistään viljaa lähetetään Kanadasta 750 milj. markan arvosta vuodessa.

Kanadan ja Yhdysvaltain rajalla on Erie-järven itäpäässä muuan maailman ihmeitä ja Pohjois-Amerikan kuuluisin nähtävyys. Erie-järvi laskee Ontarioon, joka on sata metriä alempana, ja jokseenkin puolitiessä näiden järvien välillä syöksyy vesipaljous äkillisen kynnyksen yli ja sinkoutuu pauhaten syvyyteen. Tämä 900 metriä leveä kynnys on valtainen kalkkikivikerros, jonka alla vuorilaji on hauraampaa liuskakiveä. Liuskakiven hivuminen tapahtuu nopeammin kuin kovan kalkkikiven, joka senvuoksi riippuu kuin ulkonevana pöydänsyrjänä. Kun altakovertuminen on kehittynyt niin pitkälle, että kalkkikivi ei enää kykene kestämään vesipaljouden painoa, murtuu tuolloin tällöin lohkareita irti kalkkikivireunasta ja sortuu huumaavalla pauhulla syvyyteen. Siten hivuttaa putous aikojen kuluessa kynnystä, ja Niagara siirtyy senvuoksi ylöspäin Erie-järveä kohti. Mutta kilometrin taipaleeseen lasketaan sentään kuluvan kaksikymmentätuhatta vuotta.

Kosken jumu kuuluu kuuden penikulman päähän, ja lähemmäksi tullessaan näkee suuria hyrskepilviä kohoavan kuilusta, joka on viisikymmentä metriä putouksen kynnyksen alapuolella. Suuremmoisuudessa voittaa Niagaran ainoastaan Viktoria-putous Sambesissa. Ihminen tuntee itsensä vähäpätöiseksi ja ahdistuneeksi, kun uskaltautuu kosken ylä- ja alapuolelle rakennetuille silloille katselemaan, miten nuo kahdeksantuhatta kuutiometriä vettä sekunnissa äänettömästi kuin öljy soluvat kynnyksen yli, seuraavassa silmänräpäyksessä musertuakseen hyrskeeksi ja vaahdoksi ukkosenkaltaisella jyrinällä. Monet uskalikot ovat menettäneet henkensä yrittäessään laskea alas Niagaraa, mutta kerran on se onnistunut eräälle, joka teki matkan vankassa pieluksilla sisustetussa tynnyrissä. Nuorallatanssija Blondin teki aikoinaan ihmeellisiä matkoja Niagaran poikki teräslankaköydellä, joka oli pingotettu rannasta rantaan.

Niagaran alapuolella virtaa vesi Ontarioon vastapäätä Torontoa, Kanadan isointa kaupunkia. Sitte juoksee se pois järven koilliskolkasta, muodostaen kiemurtelevia vesiteitä "Tuhanneksi saareksi" nimitetyssä saarisikermässä. S:t Lorenso-nimisenä jatkuu senjälkeen virta milloin kaitana ja koskisena, milloin suvannoiksi laajeten. Suuren Montrealin kaupungin kohdalla alkaa sen tyyni alijuoksu, ja Quebecin alapuolella levenee virta kuin metsästäjän torveksi. Se jäätyy joka vuosi, ja jää on paikotellen niin vahvaa, että sille voidaan asettaa rautatiekiskoja raskaiden tavarajunien kuljettamiseksi. Mutta keväisin, jäidenlähdön aikana, on virran naapuruus vaarallinen, ja toisinaan pusertuu suuria jäävuoria Montrealin alavampien osien yli. -- Edellä on mainittu Kanadan kolme tärkeintä kaupunkia, mutta siirtomaan pääkaupungin kunnia-aseman on saanut pikku Ottawa.

Englantilainen valta on Pohjois-Amerikassa ikäänkuin pingotettu kahden kultakaivoksen väliin. Äärimäisessä idässä on New Foundland, jonka matalikoille kylmä napavirta tuo vuosittain suunnattomat määrät hylkeitä, turskia, lohia, silliä ja hummereita; pyynnissä työskentelee runsaasti viisikymmentätuhatta kalastajaa. Lännen etäisimmällä kulmalla taasen on Klondike itään Alaskan maakunnasta, joka jo aikaisemmin tuotti tavattomia rikkauksia turkiksilla, hylkeenpyynnillä ja lohenkalastuksella, mutta tuli vähitellen yhä huomatummaksi maan poveenkin kätketyistä aarteista. Aivan sanoin kuvaamaton on se kiihko, joka valtasi koko Pohjois-Amerikan ja ulottui kauvas muuallekin, kun "Excelsior"-laiva heinäkuussa v. 1897 toi Seattleen Tyynenmeren rannikolle ensimäisen kultalastin Klondikesta! Oli löytynyt erinomaisen rikas uusi kulta-alue, ja muutamia suomalaisiakin oli niiden miekkosten joukossa, jotka selkä köyryssä kantoivat kultahietasäkkinsä laivasta maihin, alueen ensimäisinä penkojina. Ihmiset syöksyivät Jukon-virran varsille ihan päättöminä, rikkaat ja köyhät, ylhäiset ja alhaiset, tuhansittain sortuen säännöttömien yhteiskuntien rosvoelämään ja Pohjolan ylen ankaran talven hirveihin kärsimyksiin; pakkanen painuu usein 55 asteeseen. Maan kamara on ainiaan jäässä; kullan etsimiseksi on sitä sulatettava nuotioilla. Vähitellen ovat olot järjestyneet, kulta-alueille on kohonnut komeita kaupunkeja, ja vuotuinen kullantuotanto on noussut puoleenkintoista sataan miljoonaan. Maanmiehiämme on runsaasti työskennellyt kullanetsijöinä sikäläisessä jylhässä luonnossa, sitkeydellään keräten suuriakin omaisuuksia. Kanadassa on paljon suomalaisia, työskennellen Canadian Pacific-radan töissä, kulta-, vaski-, kivihiili- y.m. kaivoksissa, metsätöissä ja maanviljelijöinä. Kauniilla Vancouverin saarella Tyynessä valtameressä ovat Nanaimo ja Wellington huomattavia suomalaisten asuttamia kivihiilikaivos-kaupunkeja; Vancouverin ja edellämainitun Seattlen kaupungin välillä on Malcolm-saari, joka muutamia vuosia takaperin herätti omituista huomiota Suomesta käsin perustettuna sosialistisena "Malkosaaren" siirtolana. Keskellä Länsi-Kanadan aavoja preirioita on New Finlandin (Uuden Suomen) maanviljelys-asutus; Kanadan hallitus edistääkin maanviljelijäin lisääntymistä erittäin suotuisilla ehdoilla. Idempänä ovat etupäässä pohjanmaalaiset kansoittaneet Copper Cliffin vaskikaivos-kaupunkia. Mutta maanmiehiämme asuu pitkin koko Kanadaa, lukeutuen Yhdysvaltain suomalaisiin, mistään valtiollisesta rajasta välittämättä.

Yhdysvaltain varsinaiset suomalaisvaltiot sijaitsevat pohjoisvaltioiden keskellä -- Michigan ja Minnesota. Edellisessä ovat rauta- ja vaskikaivannot, jälkimäisessä rautakaivannot ja maanviljelys etupäässä kiinnittäneet kansalaisiamme. Laajin suomalaisalue Michiganissa on valtion pohjoiseen pistäytyvä Superior-järven saartama niemimaa; sen jatkoa on suomalaisten keskuudessa kuuluisa "Kuparisaari", joka on maailman huomattavimpia raudan ja vasken tuottajia. Siellä ovat Amerikan suomalaisten suurimmat ja vanhimmat pesäpaikat. Calumetin ja Hancockin kaupungeissa suomalaiset elelevät miltei kuin kotimaassaan; heitä on kumpaisessakin enemmän kuin keskulaisessa Suomen kaupungissa. Liikemaailma on siellä suureksi osaksi suomalaisten käsissä, ja paljon on heitä kaikenlaisissa viroissakin sekä muissa luottamustoimissa. Sekä Kuparisaarella että muualla Michiganissa on runsaasti suomalaisia yhdyskuntia. Uusimpia näistä on Kaleva, jossa nykyään ilmestyy Yhdysvaltain johtava suomalainen sanomalehti.

Länteen kulkiessamme on ennen Minnesotaa edessämme pieni Wisconsin, missä suomalaisilla on m.m. Uuden Suomen ja Uuden Savon hiljaiset maanviljelyspaikat hallussaan. Minnesota on aivan erityisesti miellyttänyt kaikkiakin skandinavialaisia, ja nämä ovat paljon vaikuttaneet valtion hallinnossakin. Suomalaisten suuri lukumäärä on myös saanut aikaan, että maanmiehemme ovat vähitellen kohonneet yhä huomattavammaksi ainekseksi Minnesotassa. Valtiossa on nykyään seutuja, joita samotessaan helposti luulisi olevansa Suomessa, kun asukkaat ovat säilyttäneet kaikki kotoiset tapansa. Sellaista tienoota on New York Millsin ympäristö. Tässä kauppalassa ilmestyy Yhdysvaltain suomalaisten vanhin sanomalehti. Paikkakunta on niin supi suomalaista, että toiskielisetkin oppivat suomea. Postimestari saattaa olla nimeltään Otto Osto tai Etulieri ja puhua selvää Kuusamon murretta, mutta syntyään ovat Austin ja Ed O'Leary irlantilaisia. Eräällä toisella suurella suomalaisseudulla, Hannassa Wyomingin valtiossa, oli "Iso-Kalle Härmästä" -- neekeri; häntä surtiin kuin omaa kansalaista suomalaisten keskuudessa, kun hän noin 100 suomalaisen kanssa sai surmansa kaivosräjähdyksessä -- jollaiset tapaukset alituiseen uhkaavat tätä kansalaisillamme yleistä ammattia.

Minnesotassa ovat myöskin metsätyöt yleisenä tulolähteenä ja etenkin rautakaivokset. Valtion koillisosa on mitä rikkainta rauta-ainetta, jolle on äkkiä kohonnut monia suuria kaupunkeja suomalaisten pesäpaikoiksi, kuten Virginia ja Ely. Cokato ja Nurmijärvi ovat New York Millsin ympäristön lisäksi varakasta ja väkirikasta suomalaista maanviljelysaluetta. Tässä valtiossa ovat meidän suurmiehemmekin edustettuina nimillään: Lönnrot, Runeberg ja Dopelius (sic!) ovat edistyviä kauppaloita. Viimeksimainitun nimen oikokirjotus muistuttaa erästä kummallista dakotalaista nimeä: kuka aavistaisi, että Snoma Etelä-Dakotassa on aiottu kuulumaan Suomi, vaikka pääpostihallitus Washingtonissa luki anojain käsialan väärin! Minnesotan länsipuolella leviävät Pohjois- ja Etelä-Dakotan ruohoaavikot, jotka Montanan valtiossa -- lännempänä -- muuttuvat kunnaiseksi maisemaksi. Täällä menestyivät aikoinaan parhaiten biisonihärkien eli puhvelien miljoonalaumat. Nyt on tämä voimakas elukka hävinnyt sukupuuttoon, lukuunottamatta joitakuita pieniä suojeltuja laumoja Yellowstonen kansallispuistossa ja Texasissa. Maan alkuperäisinä asukkaina ovat ne hävinneet valkoihoisten tieltä, niinkuin intiaanit ovat espanjalaisten löytöretkeilijäin päivistä asti vähentyneet viidestä miljoonasta 270.000:een. Pohjois-Dakotan maanviljelyspaikoista ovat monet suomalaisia, jotkut nimeltäänkin, kuten Pelto ja Savo. Etelä-Dakotassa ja siihen rajottuvassa Wyomingin valtiossa on Mustien Kumpujen vuoristo, jonka kaupungeissa on suuria ja edistyneitä suomalaisia siirtokuntia, kuten Lead ja Terraville. Niiden kaivoksista saadaan mitä moninaisimpia metalleja. Montana, Pohjois-Dakotan länsipuolella, on Yhdysvaltain vaskirikkain valtio; kultaa ja hopeaa saadaan sieltä myös runsaasti, jotapaitsi kivihiilikerrokset ovat mitä tuottoisimpia. Monia huomattavia asutuksia on tässäkin valtiossa, johtuen sikäläisen kultakuumeen ensi päivistäkin asti. Viime aikoina on pieni Idahon valtio Montanan länsipuolella tullut tunnetuksi samanlaisena kaivosalueena ja koonnut maanmiehiämme moniksi uusiksi siirtokunniksi.

Wyomingin valtion kulmasta Montanan etelärajalla on Yellowstonen kansallispuisto erotettu neliömäiseksi rauhotetuksi alueeksi, joka tarjoaa monia Amerikan ihmeellisimpiä nähtävyyksiä. Siitä on kirjotettu kokonaisia teoksia. Siellä on nelisentuhatta kuumaa lähdettä ja satakunta geisiriä, kiehuvaa suihkulähdettä, laakson syvemmissä osissa Kalliovuorten harjanteiden välillä. Muuan niistä syöksee vetensä lähes sadan metrin korkeuteen, toisen suihku kohoaa täsmälleen tunnin väliajoin. Puistossa on monia muita luonnonihmeitä, ja sen rauhotettujen eläinten joukossa on majavakin saanut turvapaikan.

Kalliovuoristo kohoaa länteen tultaessa näkyviin vaaleansinisenä seinänä, joka mitä mahtavampana vuoristojonona jatkuu Pohjois-Amerikan pohjoisosasta Etelä-Amerikan alimpaan kärkeen asti, jälkimäisessä Andien nimellä. Sen länsipuolelle jää peräti hedelmällinen kaistale Tyynenmeren rannikkoa, Yhdysvaltain valtioista Kalifornia, Oregon ja Washington. Ensiksimainitussa kasvaa Sierra Nevadan rinteillä kaksi havupuulajia, joita sanotaan mammutpuiksi, syystä että ne ovat kasvikunnan jättiläisiä, niinkuin mammutit olivat eläinkunnan. Muuan tällainen jättiläinen oli 144 metriä korkea ja tyveltään 35 metriä ympärimitaten. Nämä puut saavuttavat monen tuhannen vuoden iän, mutta lopullinen häviö uhkaa jo niitäkin; ne ovat viimeisiä jäännöksiä menneestä kehityskaudesta.

Kalliovuoriston petoeläimistä on harmaakarhu isoin. Kovin vaarallinen ei sekään ole ja joka tapauksessa on se mainettansa parempi. Jos sen vain annetaan olla rauhassa, ei se tee vahinkoa ainoallekaan ihmiselle, ja ahdistettaessa se melkein aina pötkii pakoon. Mutta jos sitä haavotetaan lyhyeltä matkalta, voi se sydäntyä julmaan kostoon, ja se on kotiseutunsa voimakkain eläin. Se on meikäläistä mesikämmentä kookkaampi, saattaa kasvaa puolenkolmatta metrin mittaiseksi, mutta on muuten elämäntavoiltaan samanlainen.

Lounaisvaltioissa ja Meksikossa ovat peljättyjä petoeläimiä jaguaari ja puma, jotka ovat tavallisempia Etelä-Amerikassa. Niitä esiintyy metsänlaidoissa ja korkeassa preirieheinikossa, missä hurjat ratsastajat karauttavat niiden perään, pyydystävät niitä suopungeilla ja laahaavat hevostensa perässä, kunnes ne kuristuvat. Jaguaari elelee myös mielellään tiheiköissä virtojen rannoilla ja nevoilla. Se pysyttelee maassa, mutta ketterä ja rohkea puma ajaa saalistaan puissakin. Molemmat ovat verenhimoisia rosvoja, mutta jaguaari on isompi, väkevämpi ja villimpi. Se ei koskaan tule oikein kesyksi, synnynnäisestä salakavaluudestaan ei se pääse; puma sitävastoin on hyvinkin kesytettävissä.

Puma ei milloinkaan hätyyttele ihmistä, mutta jaguaaria tulee hänen varoa. Molemmat ovat paimenten vihollisia, mutta kun puma ei raatele lammasta isompia kotieläimiä, hyökkää jaguaari myöskin hevosen, muulin ja nautaeläimen kimppuun. Jaguaari metsästelee ainoastaan aamusarastuksessa tai iltahämärässä taikka kuutamolla, puma yksinomaan illalla ja yöllä. Edellinen on viekas ja kärsivällinen pyydystäjä. Se ryömii väijyksiin niinkuin kissa ja vaanii tiheikön kätköstä hellittämättömästi uhriaan. Ihmeteltävän notkeasti ja äänettömästi hiipii se yhä lähemmä, ja ollessaan varma menestyksestä tekee se hyppäyksensä, repäisee antilopilta, lampaalta tai vesisialta kurkun ja laahaa saaliinsa pensastoon. Hevosesta se ahmii minkä jaksaa ja poistuu sitte syrjäiseen paikkaan nukkumaan, palatakseen myöhemmin haaskalle.

Kalliovuoriston pääselänne kulkee Kalifornian itäpuolella Koloradon valtion läpi. Tämä valtio on ehdottomasti maailman kaikkein merkillisimpiä seutuja. Aivan ainoa laatuaan on Kolorado-virran suuremmoinen rotko-uoma eli canjon. Tämä virta, joka laskee vetensä Kalifornian lahteen, saa monia sivujokia Kalliovuorten saderikkailta vuoriseuduilta. Mutta kun kokoontunut joki Utahin valtiosta joutuu Arizonaan, juoksee se kuivan ja sadeköyhän ylätasangon halki, missä sen vesi on uurtautunut vuorikalkin läpi lähes kahden kilometrin syvyyteen. Kerrokset ovat vaakasuoraan päällekkäin, ja koko kerrostumasarja on paljastunut veden ikuisesti hivuttavan voiman avulla, jota sora ja vierinkivet ovat lisänneet. Tämä työ on jatkunut sen aikakauden alusta saakka, jota maapallon kehityshistoriassa nimitetään plioseni-ajaksi, ja siitä lasketaan kuluneen miljoonia vuosia. Ja kuitenkin on tämä ajanjakso, pliosenikaudesta meidän päiviimme, geologisesti puhuen vain mitätön askel verrattuna suurempien geologisten kehityskausien pituuteen. Tämä rotko-uoma on runsaasti kolmekymmentä penikulmaa pitkä ja 7-18 kilometriä leveä. Katselijalle se esittää mitä ihmeellisimpiä näkyjä.

Koloradon valtio on kuuluisa myöskin kulta- ja hopealöytöjen historiassa. Sen ihana Alppiluonto sisältää satumaisia aarteita, kultakuume on tuon tuostakin riehahtanut siellä hurjiksi temmellyksiksi. Kansalaisiamme työskentelee Koloradon kaivoksissa hyvinkin paljon; heidän huomattavimmat asuinkaupunkinsa ovat Leadville -- 11.000 jalkaa korkealla merenpinnasta -- ja Telluride. Molemmilla seuduilla on heillä ollut omia kaivoksiakin.

Lopuksi päädymme Tyynenmeren rannikolle. Kalifornian pääkaupunki San Francisco on maailman kauneimpia kaupunkeja ja sijaitsee niemellä vuorten ympäröimän syvän ja tilavan vuonon äärellä. Sen hirveän maanjäristyksen jäljet, joka muutamia vuosia takaperin perinpohjin tuhosi kaupungin, ovat melkein hävinneet, ja uusia rautaisia ja kivisiä loistorakennuksia on noussut rauniokasoista. San Franciscolla on maailmankauppakaupunkina sama merkitys Tyynenmeren mittaamattomille vesiteille kuin New Yorkilla Atlantin. Kalifornian viinitarhat, hedelmäviljelykset ja ihanan lauha ilmanala tekevät valtiosta todellisen paratiisin. Sen asuttaminen sai kuitenkin alkunsa vasta viime vuosisadan puolivälissä heränneestä suuresta kultakuumeesta, joka keräsi sinne väkeä kaikilta maailman ääriltä. Kullansaanti on sittemmin suuresti vähentynyt, mutta hedelmällinen maaperä tuottaa yhä lisääntyviä rikkauksia viljelijöilleen, ja sankat aarniometsät kestävät vielä kauvan hakkuuta. Parhaita puutavaraliikkeessä ovat jättilaismoiset "punapuut", joiden kannoilla saattaa pitää pikku tanssiaisia. Suomalaisia työskentelee Kaliforniassa juuri etupäässä punapuumetsissä.

Kalifornian pohjoispuolella on Oregonin valtio hyvää viljelysseutua, mutta etenkin kuuluisa majesteetillisen Columbia-joen kalastuksesta. Valtio on erityinen laatuaan siinä suhteessa, että suomalaiset, jotka sinne kerran joutuvat, eivät siitä enää vieraannu; jos joskus Kalliovuorten itäpuolellekin siirtyvät, niin aina he pyrkivät takaisin. Columbian rannat ja lähellä sen suuta sijaitseva Astorian kalastajakaupunki tenhoavat suomalaista luonnetta; terve kalastuselämä joella ja suopean ilmanalan suosima maanviljelys ovat useimmilla rinnakkaisina elinkeinoina. Lännen olot ovat kauttaaltaan miellyttävämmät kuin itävaltioiden, eikä ihme, että siirtolainen pitkin manteretta seikkailtuaan ja lopuksi tänne päädyttyään tuntee tulleensa pysyväiseen satamaan. Astoriassa asuu kalastuskuukausina 6-7.000 kalastajaa, noin puolet suomalaisia; heillä on siellä supisuomalainen kaupunginosa, Uniontown, oma suuri lohikeittimö, joka perustettiin v. 1896 onnettoman kalastuslakon jälkeen, useita liikkeitä, komea kirkko, seuratalo, sanomalehti j.n.e.

Columbialla ei kalasteta muuta kuin lohta, vaikka esim. kampelat ja sammit olisivat hyvää tavaraa -- halveksien viskataan muut kalalajit verkoista takaisin veteen. Kalastuskausi alkaa huhtik. 10 p. ja kestää elok. 10 p:ään, jotapaitsi, lohien laihoina palatessa kutemasijoiltaan virran ylemmän juoksun varrelta, pienempi osa kalastajia harjottaa n.k. syyskalastusta syysk. 10 p:stä lokak. 10 p:ään. Syyskalan hinta on hyvin halpa. Muina vuodenaikoina sallii laki kalastaa ainoastaan "syömäkaloja", omaksi ruuaksi. Saadut kalat viedään "känäreihin" (lohikeittimöihin), joita on kymmenkunta. Keittimöissä, joissa kiinalaiset ovat työmiehinä, lohet asetetaan tinalaatikkoihin, keitetään ja lähetetään maailman markkinoille. Kukin kalastaja rupeaa vakinaisesti koko kalastuskaudeksi pyytämään jollekin määrätylle keittimölle.

Monet ja veriset ovat olleet riidat ahnaiden keittimönomistajain ja kalastajien välillä kalan hinnasta. Entisinä aikoina kalastajat ansaitsivat omaisuuksia, usein myöskin menettäen omaisuuksia uhkapelillä; nykyään enää pieni osa onnistuu tekemään isompia säästöjä. Entisvuosina kalastajat olivat arvonsa tuntevaa, vapaata väkeä; neljä kuukautta vuodessa kalastivat ja kahdeksan herrastelivat, paitsi mitä kului aikaa verkkojen kutomiseen ja veneiden tekoon, korjauksiin y.m.s. Kymmenen dollarin kultaraha sai viikkokausia olla kadulla, ainoankaan kalastajan alentumatta sitä ottamaan, kertoo niiltä vuosilta traditsiooni tarpeeksi kuvaavasti. Nykyään suurempi osa naimattomista viettää syksyn ja enimmän osan talvea Washington-valtion kivihiilikaivoksissa.

Kalastus tapahtuu veneillä, jotka ovat noin 6 jalkaa läpimitaten leveimmältä kohdaltaan ja 16-20 jalkaa pitkiä. Nuotilla ja muilla vehkeillä ei kelpo mies alennu kalastamaan. Kussakin veneessä on kaksi miestä, kapteeni ja "pullari" (soutaja). Kapteeniksi rupeaa jokainen, joka keittimöltä saa vuokratuksi tahi omilla varoillaan hankkii veneen ja verkon. Hän saa 2/3 yhteisestä ansiosta, ja soutaja kolmannen osan. Kapteeni on peränpitäjä, ja laskee ja "pikkaa" (nostaa veneeseen) verkon, soutajan hoitaessa purjeita, soutaessa ja huovatessa verkon vesillelaskussa ja veneeseenotossa, ja pitäessä huolta siitä, että matka joutuu silloinkin kun ei ole tuulta purjeissa tahi kun on vastatuuli. Veneessä on pieni rautauuni, jolla lohirokkaa ja kahvia keitetään, kun pistäytään johonkin lahden poukamaan ankkuroimaan.

Verkot ovat raskaita ja pitkiä, kolmesataakin metriä mitaltaan ja 30-35 jalkaa korkeita. Silmät ovat 8,5-10 tuumaa laajoja. Verkko lasketaan poikittain ajelehtimaan virran mukana, pää kiinnitettynä veneen perään; kun arvellaan saalista kertyneen, se nostetaan ylös, koukku isketään jokaisen lohen niskaan, nuijalla annetaan lyönti päähän, ja kalat heitetään veneessä oleviin puulaatikkoihin.

Joka vuosi hukkuu monta kalastajaa, milloin myrskyssä, milloin virran suussa sijaitsevan matalikon hyökyihin tai muutoin tapaturmaisesti. On sattunut, että kymmeniä veneitä on pirstautunut yhtenä päivänä. Työ on alkukeväästä hyvin raskasta, ilmat kun ovat kylmiä, sateisia ja myrskyisiä; kesäkuusta alkaen se on helpompaa, vaikka aina siinä saa vähäväliä tarpeekseen hikoilla. Kalastusta harjotetaan yötä päivää, useamman vuorokauden eväät mukana. Nousuveden ja laskuveden, "taidin" ja "släkin", suuri vaihtelu tekee sen jännittäväksi, vesi kun muuttelee 12 jalkaa, jokakesäisestä, toisinaan tavattomasta tulvasta puhumattakaan.

Columbian pohjoispuolella on Washingtonin valtio, sekin ilmanalaltaan niin suotuisa, että maanviljelystä voi harjottaa läpi talven. Suomalaisia työskentelee siellä kivihiilikaivoksissa, Carbonado pääpaikkana, sahoissa ja maanviljelyksessä. Viimeksimainittu elinkeino on tasaisesti tuottanut heille varallisuutta. Omituiselta tuntuu suomalaisesta matkailijasta, kun hän tuolla maapallon toisella puolella samoillessaan äkkiä jossakin lumihuippuisten jättiläisvuorten välisessä ihanassa laaksossa havaitsee herttaisen kylän, joka rakenteeltaan ehdottomasti muistuttaa kotimaata, ja lähemmäksi tullessaan kuulee suloisen suomenkielen sointuvan vastaansa.

Mutta nykyäänhän suomalais-asutus jo ulottuu Tyynenmeren ylikin, Sandwich-saarille ja Uuteen Seelantiin. Paljon on köyhä maamme, menettänyt raatajia, joille ei suinkaan kaikille ole osattu varata kunnollisia toimeen-tulon mahdollisuuksia täällä.

17. Etelä-Amerika.