Part 17
Marco Polo oli ensimäinen europalainen, joka teki Japanin tunnetuksi lännen maissa. Hän nimittää sitä Tshipanguksi ja kuvaa sen isoksi rikkaaksi saareksi Kiinan itäpuolella. Sen vuoksi nimittivätkin sitä kiinalaiset "Nousevan auringon maaksi", ja Nipponilla, kuten japanilaiset itse nimittävät saariansa, on sama runollinen, auringon nousua Tyynenmeren aalloista tarkottava merkitys. Japanin lipussa näkyy punainen aurinko valkoisella pohjalla, sotalaivan lippuun on vielä lisätty kuusitoista punaista sädettä.
Japanilaiset olivat v. 1908 kutsuneet minua käymään saarillansa, ja sekä merellä että maalla piti minun olla heidän vieraanansa. Marraskuun 6. p:nä astuin siis Shanghaissa siihen valtaiseen höyrylaivaan, joka lähti Japaniin. "Tenjo-marulla" on kuusi kantta, ja luulee olevansa monikerroksisessa rakennuksessa, kun nousee alatasanteelta kajuuttiin. Kokonainen huonekerta upeasti kalustettuja hyttejä oli asetettu minun käytettäväkseni, ja minä matkustin niin ylellisesti kuin varmaankin ainoastaan amerikalaiset miljoonapohatat kykenevät kustantamaan itselleen. Salonkini oli varustettu kirjotuspöydällä, sohvalla, lepotuoleilla ja kaapeilla. Makuukojussa oli herttaisen mukava kiiltometallinen sänky paksuine silkkiuutimineen, kylpykomerossa porsliininen kylpyamme. Seinissä ja katossa oli sähkölamppuja, lattialle oli levitetty paksuja mattoja, ja kaikki rivat ja helat olivat hopeaa. Minun tarvitsi vain painaa nappia, jotta ilmestyi korkeavartinen, vaitelias kiinalainen, mustaan ja valkeaan puettu ja palmikko seljällä, kohteliaasti kysymään käskyjäni.
Minun hyttini olivat ylähangan puolella viidennellä kannella, ja viidestä ympyriäisestä ikkunasta sain katsella auringon säteissä kimmeltelevälle ulapalle. Siellä oli suojassa tuulelta, koillismonsuuni puhalsi alahangan laitaa vasten, ja nyt marraskuulla oli kutakuinkin viileätä. Meri aallehti rajusti, mutta meidän höyrylaivamme oli semmoinen jättiläinen, että vaarumista tuskin huomasikaan. "Tenjo-maru" tekee säännöllisiä matkoja suoraan Tyynenmeren yli San Fransiskoon, välillä poiketen keskellä valtameren pohjoispuoliskoa sijaitseville Sandwich-saarille. Japanin tuolla puolella kulkee laiva sen valtaisen merivirran poikki, jolla on nimenään Kurosivo eli "Musta suola". Se tulee päiväntasaajan pohjoispuolisilta seuduilta ja virtaa pohjoiseen päin, jolloin sen 22 astetta lämmin ja 400 metriä syvä vesi ihan samalla tavoin hyväillen viistää Japanin rannikoita kuin Golf-virta syleilee Norjaa. Japanin takana on meri hyvin syvää; siellä painuu luotausnuora 8500 metriä ja vielä syvempäänkin.
Shanghaista Itä-Kiinan meren rannikolta on 830 kilometriä Nagasakiin, jokseenkin tärkeään kaupunkiin, joka sijaitsee Kiusiulla, Japanin neljästä pääsaaresta eteläisimmällä. Jo keskellä ulappaa sain langattomalla sähkölennättimellä sanoman Kiotosta, ja koko matkallaan Jokohamaan oli laiva keskeytymättömissä väleissä maan kanssa. Nagasakissa hämmästyy muukalainen suuremmoisia laivatelakoita ja -tokeita; ne ovat koko Aasian suurimmat, ja myöskin "Tenjo-maru" sekä jotkut muut yhtä isot laivat ovat ainakin suureksi osaksi Nagasakissa rakennettuja. On tosiaan vaikea uskoa, että siitä on kulunut vasta neljäkymmentä vuotta, kun japanilaiset alkoivat omaksua Europan edistystä ja lännen maiden keksintöjä. Monessa suhteessa ovat he jo menneet edelle opettajistaan!
Päiväksi pysähdyttyämme Nagasakiin jatkui matka pohjoista kohti Kiusiun ympäri kauniiseen, soukkaan Simonosekin salmeen, joka johtaa sisämereen. Valitettavasti oli jo pilkkosen pimeä, kun sivuutimme amiraali Togon laivaston. Hän toimitti parhaillaan laivueharjotuksia 85:llä Japanin kahdestasadasta uudenaikaisesta sotalaivasta. Maa-armeijan harjotukset liittyivät niihin. Japani on maailman viides merivalta; edellä ovat siitä ainoastaan Englanti, Saksa, Yhdysvallat ja Ranska. Taistelulaivoja on kolmetoista ja kaksi on lisää päätetty rakennettavaksi. Melkoisen joukon sotalaivojaan on se vallannut venäläisiltä, korjannut kuntoon ja antanut niille japanilaiset nimet.
Maa-armeijaan kuuluu rauhan aikana 250000 miestä ja 11000 upseeria. Kun sotaan kutsutaan kaikki varajoukot ja nostoväkikin, nousee sotavoima ehkä puoleentoista miljoonaan. Vuosittain otetaan 120000 miestä suorittamaan asevelvollisuuttansa. Japanilaiset eivät kitsastele mitään uhrauksia, kun on kysymys heidän isänmaansa varjelemisesta. Nipponin rakkaus on heillä uskontoa.
Pinta-alaltaan on Japani viidennestä pienempi kuin Saksa, mutta väkiluvultaan ainoastaan kahdeksannesta pienempi. Jos laskee mukaan äskettäin vallatut mantereen osat, Korean ja Kvantungin, niin on Japanin pinta-alaan vielä lisättävä 200000 neliökilometriä, ja väkiluku on silloin arvioittava 63 miljoonaksi; tämä uusi Japani on siten niissä kohden voitolla vastamainitusta suurvallasta.
43. Kobe.
Kun on jättänyt taakseen Simonosekin salmen, kuten minä marraskuun 9. p:nä 1908, ja joutunut sille sisämerelle, joka leviää Hondon, Kiusiun ja Sikokun välillä, silloinpa tuskin enää ollenkaan malttaa viivähtää hytissään, vaan pysyykin koreasti kannella, kartta toisessa kädessään ja kaukoputki toisessa, täysin siemauksin nauttiakseen suuremmoisesta, alituiseen vaihtelevasta maisemasta. Tummien saarten lomissa ja aukeilla selillä läikehtii kirkas, vihreä, suolainen merivesi, jolla laineiden valkoiset vaahtoharjat vilisevät kuin hanhiparvi ja pienet sievät kalastajaveneet liitelevät pullistunein purjein, ja tämän puitteina ovat epälukuiset saaret, milloin isot, milloin pienet, toiset metsäiset, toiset paljaat, mutta tavallisesti jyrkkärantaiset, pannen hyökyaallokon yksitoikkoisesti jymisemään ikuista lauluansa. Tuuli viheltelee "Tenjo-marun" ylimmällä kannella, ilma on raikasta ja puhdasta, päivä on sees ja paisteinen, ja mereltä ja rannoilta leijuu suolankuohun ja havunneulasien tuoksua.
Hämyssä ankkuroitsi "Tenjo-maru" Koben ulkosatamaan, missä sen oli viivyttävä vuorokausi ottamassa lastia, ja parkassi vei minut tuohon vilkasliikkeiseen, eloisaan kauppakaupunkiin. Kymmenkunta herttaisen kohteliasta japanilaista otti minut vastaan jo rautaportailla, näyttääkseen minulle kaupungin merkillisyyksiä. Sillävälin oli kuitenkin tullut ilta, ja japanilaiset ystäväni saattoivat minut senvuoksi hotelliin, jonka katon alla minun piti viettää ensimäinen yöni Nipponilla. Pääovella oli vastassamme isäntä puvussa, joka muistutti naisenhametta ja ohutta vaippaa, jossa oli lyhyet, väljät hihat. Kaksi pientä palvelijatarta riisui kengät jalastani ja pisti sijalle tohvelit. Sitte noustiin kapeita puurappusia ja astuttiin käytävää pitkin, jonka lautapermanto oli kiillotettu sileäksi. Erään juoksuoven eteen jätin tohvelini ja astuin sukkasillani sisälle. Puhtaus on japanilaisessa talossa ensimäisenä käskynä, ja siellä olisi kovin törkeätä astua huoneeseensa samoissa jalkineissa, joilla on vastikään tallannut katujen tomua ja likaa.
Sarja pikku huoneita oli minun käytettävänäni, oikeita nukenkamareita, niin siroa ja hienoa oli kaikki. Paperista tai ihan ohuesta, päällystetystä puusta tehdyt väliseinät olivat osittain työnnettäviä kokoon, joten kamarit saattoi muodostaa yhdeksi huoneustoksi. Seinillä riippui kilpiä, joihin oli mietelmiä ja ytimekkäitä sananparsia piirretty samanlaisilla kummallisilla kirjotusmerkeillä kuin kiinalaisetkin käyttävät. Eräälle seinälle oli ripustettu _kakemono_, pitkäkäinen paperisuikale, jolle oli vesiväreillä maalattu kukkasia, ja tämän maalauksen alla oli pienellä veistoksien koristamalla puujakkaralla tuskin kyynäränkään korkuinen kääpiöpuu. Kirsikkapuu se siten oli keinotekoisesti ehkäisty kasvussaan, mutta todellinen elävä puu se oli, kenties jo parinkymmenen vuoden vanha ja joka suhteessa täydellinen, -- pieni vain kuin liliputien maasta tuotu.
Permannolla oli riissinolkimattoja, kukin vain kolme metriä pitkä, metriä leveä ja mustilla päärmeillä pallistettu. Kun Japanissa rakennetaan taloa, lasketaan huoneiden lattiapinta aina mattojen lukumäärän mukaan; siten puhutaan kuuden maton tai kahdeksan maton kamarista. Usein ovat kamarit niin pieniä, että lattian peitteeksi riittää kolme, jopa ainoastaan kaksikin mattoa.
Sääret ristissä tai kyyrysillämme laskeusimme me pienille nelikulmaisille pieluksille, muita huonekaluja kun ei ollutkaan, ja huoneeseen tepsutteli sukkasillaan nuori palvelustyttö, asettaen piirimme keskelle hiilipadan. Muullaista lämmitystapaa ei täällä tunneta. Hiilipata on paksua metallia ja kukkaruukun muotoinen; suurimmaksi osaksi täytetään se hienolla, valkealla tuhalla. Palvelijatar kasasi tuhasta keilan, jota saattoi verrata Fujijaman huippuun, ja sijotteli tämän ympärille hehkuvia sysiä. Hiilihangon sijasta käytti hän työssään kahta ohutta rautapuikkoa.
Pakinoittuamme ja teetä juotuamme oli aika mennä levolle. Sänkyjä ei Japanissa ole, vuode tehdään aivan yksinkertaisesti lattiamatoille. Täällä on tapana kohdella vierasta mitä huolellisimmalla huomaavaisuudella, jolla koetetaan säästää häneltä kaikkea vaivaa ja täyttää jokainen hänen toiveensa jo ennen kuin hän on ehtinyt sitä lausuakaan. Mutta ällistyin kuitenkin kelpo lailla, kun kaksi nuorta japanitarta alkoi muitta mutkitta riisua yltäni ja sitte puki minut väljään, kahisevasta silkistä ommeltuun yöpaitaan, askareensa toimitettuaan äänettömästi kadoten juoksuovesta. Ja yhtä äänettömästi palasivat he aamulla pesemään minut lämpimällä vedellä, pukemaan ylleni ja seurustelukuntoon saatuaan viemään minut viereiseen huoneiseen, missä ystäväni olivat odottelemassa.
Kaikki palvelus ja tarjoilu on täällä naisten tehtävänä. He käyttävät kotimaansa aistikkaita, kirjavia ja ihonmyötäisiä pukuja; kaula jää paljaaksi, hartioilla on shaali, jonka liepukat menevät edestä ristiin, uumilla on leveä kangasvyö ja takana iso, pieluksen kaltainen nauharuusu. Tukka on korppimusta, kiiltävän sileäksi suorittu ja kiinnitetty nutturaksi, joka näyttää kuin mustapuusta veistetyltä. Aina ovat japanittaret puhtaita, hienoja ja sieviä, ja turhaan etsisi tomuhiukkasta heidän silkkisiltä helmoiltaan. Elleivät he toisinaan itsekseen nauraa tirskuisi, niin luulisi heitä vaha- tai porsliininukiksi. Sipsutellen liikkuvat he matoilla, ovat kohteliaita, herttaisia ja viehättäviä. Heitä muuten kohdellaankin kuten prinsessoja, mitä hienotuntoisimmin ja huomaavaisimmin; sitä vaatii maan tapa. He puolestaan toimittavat tunnollisesti askareensa ja esiintyvät aina hilpeinä, tyytyväisinä ja ystävällisinä.
Me istuuduimme nyt pieluksillemme aamiaiselle. Palvelijattaret kantoivat sisälle pieniä punaisiksi kiillotettuja pöytiä, jotka eivät olleet jakkaraa isompia ja korkeampia. Jokainen vieras sai oman pöytäsensä, jolla oli viisi kuppia, pikku lautasta ja vatipahaista, kaikki maalattua porsliinia ja katettuja kansilla, jotka muistuttivat teevateja. Tarjottiin raakaa ja keitettyä kalaa, eri tavoin valmistettuna, munakakkua, makaroonia, parsalla höystettyä krapukeittoa ja kaikenlaisia muita herkkuja. Ensimäistä viittä ruokalajia maistettuani tuotiin uusi pöydällinen ruokia. Suurissa vieraspidoissa vaihdetaan sellaisia pöydällisiä neljä tai viisi kertaa ennen kuin päivällisestä on päästy.
Japanissa syödään kahdella puu- tai norsunluupuikolla, jotka eivät ole kynänvartta isompia, juodaan vaaleata, heikkoa teetä ilman sokeria ja kermaa, ja kulautellaan ruokaryypyiksi eräänlaista mietoa riissiviinaa, jolla on nimenään _saki_. Ateria on lopussa, kun tuodaan vadillinen höyryävää, pelkässä vedessä keitettyä riissipuuroa.
Ennen poistumista toimitetaan vielä astiat käsien huuhtomiseksi.
Koben kadut eivät ole kivettyjä, ja kapeat hevostiet ovat isoille, jyhkeille vankkureille riittämättömiä. Sellaisia ajoneuvoja näkeekin vain harvoin; niitä ei käytetä muuhun kuin muuttoihin. Kuljetaan _jinsikisheissä_, siroissa kaksipyöräisissä kärryissä, joita paljasjalkainen mies leveälierinen hattu päässä juosten vetää perässään. Kaupungin harvoista kaleeseista olivat yhdet odottamassa hotellini edustalla, ja lähtiessämme saattoivat meitä isäntä ja palvelijattaret kadulle asti, hyvästellen vieraitaan suorakulmaisin kumarruksin.
Pitkin rannikkoa länteen päin kulkeva maantie johti vilkasta ja ahkeraa hyörinää ilmaisevien kylien läpi, sivuuttaen avoimia teemyymälöitä ja pieniä maalaispuoteja, miellyttävän näköisiä siistejä puutaloja, temppeleitä, vainioita ja puutarhoja. Kaikki oli pientä ja siroa ja kauttaaltaan huolellisesti hoidettua. Jokainen maamies muokkaa tilustansa väsymättömän ahkerasti, ja lukemattomien pienviljelijäin sadosta kertyy Japanin rikkaus. Nopeasti ei kapealla tiellä päässyt ajamaan, sillä yhtämittaa tuli vastaamme kaksipyöräisiä kärryjä ja vankkureita, kantajia ja muita jalkamiehiä. Usein olin kuolettavassa tuskassa niiden viehättävien pienokaisten tähden, jotka suruttomina leikkivät tiellä. Japanilaiset rakastavat lapsiaan ja kohtelevat heitä liikuttavalla hellyydellä. Milloinkaan ei lasta puhutella epäystävällisin, saati suuttunein sanoin, ja nämä lapset ovatkin pienestä pitäen kohteliaita ja hyvätapaisia. Vuosituhansien perintönä on heillä veressä, että heidän on osotettava muille yhtä suurta huomaavaisuutta kuin itselleenkin, ja siitä päivästä alkaen, jona he ensin alkavat tepastella pienillä, paksuilla, väärillä säärillään, tietävät he saavansa arvonantoa muilta ainoastaan sopivaisuutta noudattavalla, säveällä käytöksellä. Usein näkee kadulla kahden neljä- tai viisivuotiaan pikku naskalin ensin kohteliaasti kumartavan toisilleen, ennen kuin rupeavat keskustelemaan, ja erotessaan he taas kumartavat syvään hyvästiksi. Japanissa ei tunneta mitään roskaväkeä eikä nuoria ilkimyksiä. Japanin kansa on pelkkiä "gentlemaneja".
"Tanssijatarten rannassa" pysähdyimme toviksi vanhojen havupuiden siimekseen. Se on kylpypaikkana kesäisin, ja lapset karkeloivat metsässä. Mutta nyt marraskuussa oli pikemmin kylmää kuin lämmintä, ja täältä pyörsimme takaisin Kobeen. Matkalla poikkesin vielä erääseen shinto-temppeliin; se oli rakennettu muistomerkiksi muutamalle sankarille, joka oli tällä seudulla kaatunut taistelussa kuusisataa vuotta takaperin. Temppelikartanolle oli asetettu iso venäläinen Port Arthurissa vallattu kanuuna ja osa taistelulaiva Mikasan poikkiammuttua mastoa. Japanilaiset ystäväni vakuuttivat minulle, että amiraali Togollekin varmasti rakennetaan tuollainen muistotemppeli hänen kuoltuansa.
Seitsemännellä vuosisadalla jälkeen Kristuksen syntymän tuli Japaniin buddhalaisuus, ja sitä tunnustaa nykyään isompi osa maan asukkaita. Tuskin kolmannes pysyy shintoismissa. Tämä oppi on hyvin vanha; se osottaa kaikille luonnonvoimille jumalallista kunnioitusta ja rukoilee aurinkoa pääjumaluutena. Aurinkojumalasta on keisarillinen huone lähtöisin, ja keisari saa niinikään miltei uskonnollista palvomista osakseen. Kunnioitetaan myös sankarillisten vainajien muistoa, ikäänkuin olisivat he kuoltuansa muuttuneet jumalolennoiksi, ja esi-isien hengille osotetaan samaa hartautta kuin Kiinassa. Viime vuosina on kristinusko levinnyt Japanissa jokseenkin laajalti, ja siellä näkee jo useita kristittyjä kirkkoja.
44. Fujijama.
Jo viisikolmatta vuotta Kobessa asuneen ruotsalaisen maamiehen ja hänen herttaisen perheensä saattamana läksin tämän päivän iltana parkassilla "Tenjo-marulle". Yön selkään höyrysi laiva Tyynellemerelle ja ohjasi suuntansa loitolle Hondon rannikosta koillista kohti. Taivas oli pilvessä, ja ääretön ulappa kuvastui muuttumattomin teräksenharmain vivahduksin. Joka taholla oli näköpiiri synkkä ja harmaa, -- tuolla etelässä, minne päin suoraan kulkien tulisi Uusi-Guinea ja Australia, ja täällä idässä, minne viilettäen joutuisimme Kalifornian rannikolle. Europassa ovat Välimeren maat samalla leveysasteella kuin Japani. Mutta Japania hallitsevat monsuunit eli määrättyinä vuodenaikoina uudistuvat säännölliset tuulet; kesällä ne tulevat mereltä päin ja tuovat sadetta, kun taasen talvi on jokseenkin kuiva, sillä silloin puhaltaa tuuli vastakkaiselta suunnalta. Yleensä on Japani kylmempi kuin Välimeren maat, ja suuri on ilmanalan erotus myöskin sen ja eteläisten ja pohjoisten osien välillä. Pohjoisella Jesson saarella kestää talvea seitsemän kuukautta.
Puoleltapäivin pyysi muuan japanilainen ystäväni minua nyt pitämään silmäni auki, sillä Fujijama oli ilmestymässä esille koillisesta. Rannikosta ei ollut mitään näkyvissä, mutta pian leijui vuorten lumihuippu himmeänvalkoisena häämynä aaltojen yli. Suuntamme kävi suoraan Fujijamaa kohti, ja joka neljännestunti kohosi uhkea vuori yhä selvemmin näkyviin. Nyt näyttäysi rannikkokin tummempana viiruna, mutta vuoresta vain huippu, joka päättyy kummallisen säännölliseen, matalaan keilaan, yläpäästään kuin katkaistuun. Siinä on kraaterirenkaan reuna, sillä Fujijama on tulivuori; kaksi viime vuosisataa se on kuitenkin levännyt.
Yhä häikäisevämpinä kuvastuivat rotkojen lumihanget, mutta yhäti oli pelkkä huippu näkyvissä, leijuen kuin haavekuvana pilvien lomassa, ja rannikolle ankkuroidessamme kohosi sen latva korkealle yläpuolellemme. Olimme nyt ihan lähellä vuorta, enkä hennonnut siitä ollenkaan siirtää katsettani, varsinkaan ilta-auringon purppuroidessa sen lumisia rinteitä.
Fujijama on Japanin korkein vuori. Uinuvan tulivuoren kraaterirengas on 3778 metriä Tyynenmeren pintaa ylempänä. Fujijama on myöskin pyhä vuori. Ylös johtava tie on temppelien ja pyhäkköjen reunustama, ja monet tekevät sen huipulle toivioretken kesällä, kun lumi on sulanut. Se on japanilaisten ylpeys ja heidän maisemiensa nähtävyyksistä kaunein. Harmaasta muinaisuudesta asti ovat sitä runoilijat laulaneet ja kaikkinaiset taiteilijat esittäneet lukemattomia kertoja. Fujijaman keilan näkee jos jonkinlaisissa esineissä. Hopeaisella tai kultaisella pohjalla kuuluisain kiillotettujen lipasten ja erinomaisen sievien, hopeasta tai pronssista valmistettujen rasiain kannessa, kallisarvoisten kaksoismaljakkojen ja pikarien kyljessä, tarjottimien ja vatien pohjassa, varjostimissa ja viuhkoissa -- kerrassaan kaikessa sama typäkkälatvainen vuori. Ja maalaajan nautintona on kuvitella tuolle valkoiselle keilalle yhä uusi edusta. Näin kerran kirjan, jossa oli sata Fujijaman kuvaa, ja jokainen kuva esitti pyhästä vuoresta eri näköalan. Milloin kuulsi se japanilaisen seeterin oksien lomitse, milloin puiden korkeiden runkojen välitse, milloin niiden latvojen alitse. Toisella kertaa se kohosi vaahtoavan kosken tai siljaisen järven yli, jonka kalvossa sen huippu heijastui, tai näkyi sen alapuolella huojuva silta tai uuttera kylä, leikkivä lapsiryhmä tai kalastajaveneiden mastoja.
Fujijama on sen kaiken tunnuskuva, jolla on nimenään Nippon. Sen huippu on Japanin saarilla ensimäinen kohta, jota päivän koittaessa koskettavat nousevan auringonsäteet. Kun nuori japanilainen on vuosikausia opiskellut europalaisia taitoja ja palaa kotimaahansa opettamaan niitä kansalleen, tähystelee hän viimeisenä matkapäivänä laivan kannelta ikävöiden näkyviinsä Fujijamaa. Pienikasvuisena, kasvoiltaan vaalean kellanruskeana, musta tukka lyhyeksi leikattuna, europpalaisessa puvussa ja kädet housuntaskuissa katselee hän tummin, vinoin silmin tuntikausia koillista kohti. Vihdoin erottaa hän pyhän vuoren, ja yhä korkeampana ja selvempänä esiintyy sen huippu. Japanilainen ei värähdytäkään kasvojensa piirteitä; hän ei hymyile, eikä hänen silmiinsä tulvi kyyneleitä. Mutta hänen sielunsa riemuitsee onnesta ja ylpeydestä, että hän kuuluu Fujijamalle ja nousevan auringon maalle, missä hänen esi-isänsä uinuvat haudoissaan.
45. Jokohama ja Tokio.
Ihanan kylmänä ja valjuna kuvastui pyhä vuori tummansinistä taivasta vasten, kun kirkkaana kuutamoyönä taas suuntasimme kulkumme merelle. Se oli viimeinen yöni matkalla itään, viimeinen pitkällä meren taipaleella, jolle olin lähtenyt Bombaysta. Oikealle kädelle jäi taaksemme Oshima eli "Iso saari", jonka vielä toimivan tulivuoren laakealla laella leijui keveitä höyrypilviä, sillä Vulcanuksella, hävittävän tulen ja maanalaisten voimien jumalalla, on Japanissa pääasumuksensa. Japanissa on hyvinkin sata sammunutta ja parikymmentä toimivaa tulivuorta, ja yhtämittaa sattuu myös maanjäristyksiä. Vuosittain lasketaan keskimäärin 1200 maanjäristystä tapahtuvan, mutta niistä ovat sentään useimmat ihan vähäpätöisiä. Aika-ajoin tekevät ne kuitenkin suurta tuhoa ja vaativat tuhansia uhreja, ja milloin maanjäristys sattuu meren pohjassa, nousee hyökyaaltoja, jotka pyyhkäisevät tieltään kokonaisia kaupunkeja ja kyliä. Maanjäristysten takia rakentavat japanilaiset talonsa puusta ja hyvin matalia.
Aamulla solui "Tenjo-maru" siihen suureen lahteen, jonka rannalla Jokohama ja Tokio sijaitsevat. Lukuisia japanilaisia ilmestyi minua vastaanottamaan, ja Ruotsin lähettiläs vei minut kiinalaiseen tyyliin rakennettuun palatsiinsa.
Jokohama on tärkeä kauppakaupunki, jonne poikkeaa joukko höyrylaivoja neljästä maanosasta. Se on Tukholman kokoinen, ja vakinaisesti asuu siellä 800 europpalaista, kauppiaita, konsuleja ja lähetyssaarnaajia. Lähetystöt ja kenraalikonsulivirastot on sijotettu Tokioon, valtakunnan pääkaupunkiin, jossa on kaksi miljoonaa asukasta. Enimmät ihmiset asuvat sievissä puutaloissa, joilla on pikku puutarha sekä edustalla että takana; mutta Tokiossa on myöskin paljon palatseja viehättävien puistojen keskellä, jotka ovat aistikkaalta järjestelyltään taideteoksia. Katujen melusta ja pölystä vetäytyy mielellään näihin rauhallisiin puutarhoihin, missä pikku kanavat ja purot lorisevat harmaiden kivilohkareiden välissä ja puiden latvat nuokkuvat kaarisiltojen yli.
Tokiossa on runsaasti nähtävää vanhasta ja uudesta Japanista. Siellä on kaikenlaatuisia museoita, taulukokoelmia, kouluja ja yliopisto, jonka luonnontieteelliset laitokset on järjestetty europalaiseen tapaan. Tokioon on niinikään perustettu geologinen laitos, joka on laatinut geologisia karttoja koko maasta ja etenkin tutkinut kaikkia ilmiöitä, jotka koskevat tulivuoria ja maanjäristyksiä. Tieteellisessä tutkimustyössä ovat japanilaiset melkein yhtä pitkällä kuin europalaisetkin. Mutta sotataidossa he kenties jo ovat valkoisista kansoista voitolla. Kaikkia aikamme teollisuuden keksintöjä ovat he osanneet käyttää hyväkseen, ja heidän kauppansa uhkaa tunkea tieltään länsimaisen kilpailun. Niinpä, esimerkin mainitakseni, ei ole pitkääkään aikaa siitä, kun joitakuita japanilaisia insinöörejä oleskeli Jönköpingissä tutkimassa ruotsalaisten tulitikkujen valmistusta. Nyt valmistavat he itse varmuustulitikkunsa, vieläpä varustavat niillä melkein kaikki muutkin idän maat. Kobessa oli ihan vuoriksi kasattuina puulaatikoita, jotka sisälsivät tulitikkuja ja odottivat lähetystänsä Kiinaan ja Koreaan. Samoin on asian laita kaikilla aloilla. Japanilaiset matkustelevat Europassa ja tutkivat siellä terävä-älyisinä turbiinien, rautateiden, puhelimien rakentamista j.n.e. Piankin tulevat he kokonaan toimeen ilman Europaa, valmistaen itse kaiken mitä tarvitsevat.
46. Japanin keisari.
Päivänkakkara, _chrysanthemum_, on keisarillisen huoneen tunnuskuvana. Sitä kasvatetaan kasvihuoneissa ja ulkosalla mitä vaihtelevimpana väriltään ja suunnattoman monimuotoisena; kasvi kukkii syksyllä, ja silloin vietetään koko maassa päivänkakkarajuhlia. Kobessa kävin yleiseen puistoon järjestetyssä päivänkakkaranäyttelyssä, missä oli nähtävänä kahdeksankinsataa kukkaa yhdessä ainoassa varressa. Yksityisiä varpuja oli siten käsitelty ymppäyksellä, teräslangalla ja leveillä puupalikoilla, että ne muistuttivat purjehtivaa laivaa, lintua, peuraa, polkupyörää tai veturia; esitettiinpä teatterissa näytelmäkappalekin, jossa kaikki esiintyjät olivat pelkkiä eläviä päivänkakkarapensaita.