Part 3

-- Te olette urhoollinen, nuori neiti, -- sanoi hän suoraan. -- Ja kestätte kyllä kuulla totuuden... Katsokaahan... Tällä puolen Huippuvuoria on vain vähän hengenpitimiä. Ja vaikka peurat joskus eksyisivätkin tänne, niin ei meillä ole mitään asetta. Emme voi kuristaa niitä pelkin käsin... Meidän ainoa toivomme on "Victorian" hylky. Meidän täytyy päästä sinne tavalla tai toisella, ennenkuin myrsky tai virta kuljettaa sen pois karilta. Laiva on pilalla, mutta siellä on vielä paljon, mikä voi auttaa meitä pysymään hengissä. Ennen kaikkea ruokavaroja ja aseita. Sää ei ole varma. Voimme saada pohjoismyrskyn milloin hyvänsä. Sentähden täytyy meidän kiirehtiä.

-- Mutta mitenkä sinne pääsette? -- kysyi Frida huolestuneena.

-- Samalla tavalla kuin sieltä tulinkin, -- vastasi Bratt maltittomasti ja kääntyi mennäkseen...

-- Viipykää silmänräpäys, -- pyysi Frida liikuttavasti. -- Te pidätte minua varmaankin kauhean kiittämättömänä -- hyödyttömänä, hemmoteltuna lapsena. Ja sehän minä olenkin. Mutta ennenkuin menette vaaralliseen tehtäväänne, tahdon kiittää teitä siitä, että olette pelastanut henkeni.

Bratt lensi tulipunaiseksi. Koko hänen varmuutensa oli poissa. Hän yritti sanoa jotakin... Sitten hän kiiruhti toisten perässä alas rantaan.

Pikku paroonitar katsoi kauvan hänen jälkeensä.

Sitten hän alkoi hitaasti riisuutua silloin tällöin katsahtaen huolestuneesti merelle. Ja samassa hetkessä, kun hän veti päältään pitsireunaisen paitansa, näki hän alastoman miehen heittäytyvän veteen uloimmalta niemekkeellä ja reippain vedoin uivan ulospäin.

VII.

VIIMEINEN KEINO.

-- Mitä teillä on tuossa peltirasiassa? -- kysyi professori, heidän seistessään alhaalla niemekkeellä. -- Minusta se haisee niin hitosti.

-- Se on valaanöljyä sieltä majan tynnyristä, ja sillä on aihetta hieman haista, se kun on pian 190 vuoden vanhaa.

-- Ette suinkaan aio sitä juoda? -- huudahti professori kauhistuneena.

-- En, -- vastasi Bratt vetäen päältään märät vaatteensa. -- Se on aiottu ulkonaisesti käytettäväksi. Luulen, että kylmä vesi vaikuttaa minuun vähemmän, jos voitelen koko ruumiini Ottamkowin öljyllä. Se ei ole juuri erittäin mieluista, mutta meidän täytyy sietää pahempaakin. Tahtovatko herrat auttaa?

-- Te olette kyllä se mies, joksi teitä luulin, --- sanoi professori. -- Ja teidän ansioksenne jää, jos joskus pääsemme tästä jäähelvetistä.

Jääluotsi ravisti päätään. Hänen suunsa oli yhteenpuristettu kuin sen, joka kärsii kovia tuskia. Hän kumartui ottamaan peltirasian puoleksi voihkaisten, otti sen sisällystä käteensä ja alkoi hieroa rasvaista haisevaa nestettä Brattin ruumiiseen.

Professori tarkasteli ihmetellen valkeata vartaloa, joka seisoi rannalla. Leveäselkäisessä ruumiissa kuvastui aivan tavaton lujuus ja voima.

Ohuen vaalean ihon alla, joka loisti kaulan ahavoituman alapuolella, näkyivät paksut lihassäikeet toisiinsa pujoutuneina alituisessa liikkeessä -- aina valveilla, aina valmiina. Hartiat viettivät heikosti hauislihakseen päin, mikä tietää tavatonta voimaa. Ja leveä rinta, kalteva lantio-viiva sekä jalkojen selvästi miehinen rakenne kertoivat sekä synnynnäisestä että harjoitetusta voimasta. Pitkät käsivarret leveine ranteineen ja jäntereisine lihaksineen olivat sitä lajia, joka merkitsee jotakin ensiluokkaista sekä nyrkkeilykehässä että painimatolla.

-- Kuinka te olette saanut nuo lihakset? -- kysyi professori.

Bratt hymyili.

-- Hädässä, vastoinkäymisissä ja vaaroissa, -- vastasi hän. -- Etelä-Amerikan aropaimenten ja Alaskan kullankaivajien keskuudessa. Nälässä, tappelussa ja hengenvaarassa. Sellainen se miehelle voimaa antaa. Jotakin kait täytyy saada kaiken sen sijaan, mitä kaipaa, -- lisäsi hän hiukan katkerasti. -- Minä en ole koskaan omistanut muuta kuin voimani, kestävyyteni ja verrattain hyvän mielialani.

-- Se ei ole tosiaankaan vähäisen, nuori mies, -- sanoi professori. -- Minä vaihtaisin mielelläni palasen aivojani saadakseni hiukan sitä, mitä teillä on. Rakas ystävä, tehän olette kuin intiaani. Pikku ystävättäremme tuolla ylhäällä pelkäisi teitä sellaisena kuin miltä nyt näytätte... Sanokaa, voimmeko jollakin auttaa teitä täältä maan puolelta?

-- Ette, -- vastasi Bratt. -- Annetaan olla. Minun täytynee koettaa panna kokoon jonkunlainen lautta tuolla hylyllä, jos löydän jotakin, mikä on mukaanottamisen arvoista. Suurin osa on kai veden alla tai räjähdyksen turmelemaa.

Kevyt viileä tuulenhenki puhalsi maihin päin. Auringon editse kulki pilvi.

-- Saamme päivemmällä pohjoismyrskyn, -- mutisi jääluotsi. -- Teidän tulee kiirehtiä. Parin tunnin päästä ette pääse mihinkään. Uikaa kauas uloimpia kareja kohti, muuten ajaa virta teidät suoraan hiiteen.

Bratt nyökkäsi, hyppäsi niemekkeeltä ja ui reippaasti ulospäin osoitettuun suuntaan, toisen vihaisen tuulenpuuskan toisensa perästä röyheltäessä merta.

Professori katseli surumielisesti hänen jälkeensä.

-- Nyt on kysymyksessä meidän kaikkien elämä tai kuolema, -- mutisi hän.

-- Ei minun, -- vastasi jääluotsi tyynesti. -- Minulle on kuolema varma. On kuin kylmä käsi koskettaisi lanteitani. Pian on minusta teille yhtä vähän hyötyä kuin tyttölapsesta tuolla ylhäällä tuvassa. Minä vain toivon, että tästä tulisi pian loppu.

-- Ystäväni, -- sanoi professori lempeästi suurten kyynelten vieriessä pitkin laihoja poskia. -- Elkää kadottako rohkeuttanne. Muutama päivä lepoa -- ja saattepa nähdä, että kaikki on ohitse.

-- Ei, -- vakuutti jääluotsi. -- Nils Johnsen on valmis, ja hyvä niinkin. Hän on pian lepäävä siinä maassa, missä hänen isänsä ovat taistelleet ja kärsineet. Meitä lepää monta täällä pitkin saaria. Huippuvuorten koira saa ulvoa meille pitkinä talviöinä ja jääkarhu tavoittaa meitä kivien välistä... Hän kohotti päätään.

-- Katsokaa, -- sanoi hän. -- Hän on jo laivalla. Se mies menee läpi jään ja tulen kuin Jacob Heemskerk vainaja.

Professori nousi.

-- Niin, tosiaankin, -- sanoi hän. -- Eikö hän vain seisokin kuin pronssinen Apollo taivaanrantaa vasten, reipas poika...

Jörgen Brattin onnistui vammatta päästä laivahylylle. Hän kömpi sen sisään kävelykannen kaiteen yli, joka vielä oli veden pinnan yläpuolella. Laiva oli pahasti kallellaan, niin että hänen täytyi ryömiä kannen yli portaille, jotka veivät komentosillalle. Kaikkialla näkyivät räjähdyksen jäljet. Suuret halkeamat irvistivät rautaisessa kannessa, molemmat savupiiput olivat poikki, ja koneen paksut rautatangot olivat tunkeutuneet läpi laivan rautakylkien. Mutta Bratt näki ilokseen, että suuret osat keskikantta salongin ympärillä olivat jääneet melkein eheiksi.

Ammottavassa halkeamassa kokkapuolen ja peräpuolen välillä kohtasi häntä kauhea näky. Neljä veristä ruumista oli paiskautunut murskaantuneiden rautalevyjen joukkoon riippuen siinä päät veden yläpuolella. Muutamia suuria valkeita lintuja hyppeli edestakaisin nokkien sisälmyksiä. Siinä oli työssä kalalokki, Huippuvuorten saaliinhimoinen korppikotka. Ja alhaalla vedessä räpäyttivät ja kirkuivat myrskylinnut kuin vihaiset kanat pyöreiden kyyhkyssilmien melkein tunkeutuessa ulos päästä paljaasta innosta. Muuan jäälokki oli tunkeutunut kajuuttaan saakka, mistä se nähtävästi oli saanut runsaan saaliin, sillä ruoka roikkui esille sen nielusta.

Bratt kulki veneeltä veneelle. Mutta kaikki, jotka olivat kävelykannen katolla, olivat pirstoina ja pilalla. Kauimpana perässä oli pursi vesillä. Se riippui vielä taaveteista ja oli täynnä vettä. Tuhtojen välissä uiskenteli merimiehen ruumis.

Jännityksestä vavisten liukui Bratt alas köysiä pitkin. Vene riippui vielä koukuissaan, ja kaikki viittasi siihen, että se oli pantu vesille karille-ajon ja räjähdyksen välillä. Joko se oli kiireessä tullut täyteen vettä tai oli perä painanut sen alas -- joka tapauksessa oli vene vedessä laitoja myöten. Mutta pikainen tarkastus osoitti, että se oli eheä. Vieläpä olivat airot tuhtojen alla säännöllisessä rivissä.

Syvä kiitollisuus kohtaloa kohtaan valtasi hänen mielensä. Tällä veneellä voitaisiin saada paljon toimeen.

Hän kiipesi reippaasti ylös kannelle, ja ponnistaen kaikki voimansa hänen onnistui hinata raskaan aluksen peräpuoli ylös ja siten melkein tyhjentää se vedestä. Merimiehen ruumis huuhtoutui pois viheriänharmaan jääveden mukana joutuen heti virran valtaan.

Sitten Bratt meni alas salonkiin. Ruokasalongissa oli illallispöytä kaatunut kumoon. Siinä oli sekasotku rikottuja tuoleja ja murskattuja lautasia. Kaikki oli paiskautunut suojan puolelle, ja tarjoiluhuoneen seinät olivat pirstoutuneet kuin lasi. Vesi oli venttiilien tasalla ja lotisi salongin keskipalkoille asti. Mitä suurimmalla varovaisuudella raivasi Bratt tiensä keskeytyneen illallisen raunioiden välitse ja pääsi siihen kapeaan käytävään, joka vei ruokasäiliöön. Hän löysi sieltä laatikon säilykkeitä ja kantoi sen kannelle yhdessä suuren Hampurin-liikkiön kanssa, joka lojui katkenneiden pöydänjalkojen välissä. Vähitellen hän tyhjensi kokonaisen kaapillisen siirtomaantavaroita, jotka oli ladottu toistensa päälle pieniin pusseihin. Siinä oli sokeria, suolaa, kahvia, teetä ja eri jauholajeja.

Keittiöstä, mikä selvästi oli jätetty suurimmassa kiireessä, löysi hän suuren häränruhon, jonka joku kokeista oli jättänyt veitsi iskettynä selkään. Hän otti sen selkäänsä ja kantoi sen ylös toisten varastojen ääreen. Laatikko laivakorppuja ja paljon tuoretta leipää ajelehti huoneessa ja meni samaa tietä. Pieni tynnyri suolaamatonta pöytävoita ynnä kahvipannu ja kaksi galvanisoitua pataa täydensi sen, mitä keittiöstä löytyi. Siellä ei enää ollut mitään käyttökelpoista. Lamppuöljyä hän etsi turhaan, mutta sen sijaan hän löysi tarjoiluhuoneesta monta pakettia steariinikynttilöitä ja otti niitä niin monta kuin jaksoi kantaa.

Bratt pysähtyi äkkiä kantaessaan pientä oluttynnyriä kaikenlaisten elintarpeiden läjään. Mitä se oli? Hänen altaan kuului kummallinen raapiva ääni. Se oli kuin mahtavan merieläimen murinaa. Ja hylky natisi kaikissa liitteissään.

VIII.

POHJOISMYRSKY TULEE.

Jörgen Bratt kävi kalmankalpeaksi. Oliko kaikki hänen työnsä turhaa? Oli selvää, että peräpuoli oli lipumassa syvyyteen. Hän kiirehti kannelle.

Tuntui siltä, kuin jokin näkymätön voima olisi temponut ja repinyt hylkyä. Pienet aallot huuhtelivat jo varaperäsintä ja kansi oli kallistunut enemmän.

Mutta laiva ei lipunut enää. Viimeinen tempaus sai "Victorian" surulliset jäännökset voihkimaan, mutia hylky makasi kuin ennenkin.

Mutta tämä varoitus pani Brattin kiirehtimään. Hänen onnistui suurin ponnistuksin tunkeutua omaan hyttiinsä, mistä lyhyen etsinnän jälkeen löysi belgialaisen rihlapyssynsä ja painavan patruunalaatikon. Lisäksi hän otti mukaansa kaikki, mitä siellä oli, pari karkeita saappaita ja käsilaukun, missä hän tiesi olevan kompassin ja muita hyödyllisiä esineitä. Kapteenin hytistä hän keksi pienen karbiinin ampumavaroineen ja erinomaisen Zeiss-kiikarin. Hän pääsi myös pikku paroonittaren hyttiin, joka oli ylimmässä kerroksessa ylähangan puolella. Se oli puolillaan vettä, mutta matkalaukku, joka oli verkossa, oli välttänyt hävityksen. Samoin hieno turkisviitta, joka riippui naulassa, ja sotilaallisen näköisen vanhanpuolisen miehen valokuva.

Lopuksi Bratt yritti päästä professorin hyttiin, mutta siitä hänen täytyi luopua, sillä vesi sulki tien. Hän kaappasi itselleen muutamia matkalaukkuja, hiukan vaatteita hyttien kaapeista ja kaikki peitteet, mitkä käsiinsä sai.

Puolitoista tuntia oli Bratt työskennellyt. Hän oli perin uupunut, ja hänen täytyi levätä useita kertoja, ennenkuin voi jatkaa. Eräästä hytistä hän löysi housut ja puseron, jotka hän puki päälleen, ja sitäpaitsi karvalakin, jonka hän painoi päähänsä korvia myöten.

Kylmä tuuli pyyhki pitkin kantta, ja tummia, lyijynharmaita pilviä nousi koilliselle taivaalle. Professori ja jääluotsi istuivat rannalla ja seurasivat jännittyneen tarkkaavaisesti hänen toimiaan.

Pitkän luotausköyden avulla, jonka hän leikkasi lyhyiksi pätkiksi, sai Bratt kaikki löydetyt tavarat lasketuiksi purteen. Se oli pitkällistä ja vaivaloista työtä, mutta vihdoinkin oli viimeinen kallisarvoinen laatikko saatu veneeseen pienen oluttynnyrin viereen, ja Bratt saattoi lähteä. Hän laski veneen veteen ja kiipesi siihen. Sitten hän päästi koukut irti taaveteista, tarttui airoihin ja souti maihin pohjoismyrskyn ensimäisten edelläkävijöiden ulvoessa "Victorian" taklingissa.

Professori huusi ihastuksesta, kun vene laski maihin. Hän kahlasi veteen ja auttoi Brattia vetämään ylen lastattua venettä hiekalle ja hänen gallialainen innostuksensa kasvoi, kun hän näki kallisarvoisen lastin.

Hän syleili norjalaista, hyppeli edestakaisin rannalla, repi taiteilijakiharoitaan, nauroi ja itki.

-- Nyt te paranette,-- sanoi hän Johnsenille. -- Joko tahdotte tai ette. Me tulemme elämään kuin kreivit tässä Rabotin jäätikön juurella. Viikon kuluttua olemme Jäävuonossa ja kuukauden päästä kotona.

Jääluotsi nousi vaivaloisesti.

-- No, no, -- sanoi hän yrittäen hymyillä. -- Ei se niin pian käy. Saamme ensin pitää huolta siitä, että ruokavarat saadaan maihin, muuten syö myrsky ne meiltä. Jollen erehdy, on noissa pilvissä tuolla lunta. Ja silloin...

Bratt katsoi häneen kysyvästi.

-- Mitä tarkoitatte?

-- Silloin emme voi päästä Sassen Bayhin, -- kuiskasi hän. -- Meidän on pakko talvehtia täällä tai panna henkemme alttiiksi veneessä.

Professori ei kuullut mitään. Hän oli innokkaassa puuhassa kantaen ruokavaroja tupaan. Hän hyräili erästä laulua, joka ei sopinut maailmankuululle professorille.

Pikku paroonitar oli heitä vastaanottamassa. Hän ihan säteili. Hänen vaatteensa olivat kuivaneet, ja hän oli laittanut kuntoon tukkansa ja koko reippaan olentonsa. Ei olisi ikimaailmassa voinut aavistaa, että tämä nuori neitonen, hieno puna poskilla, oli muutamia tuntia sitten taistellut kuoleman kanssa jäämeressä.

Pikku Frida von Heffner ei tosin ollut niin iloinen ja toivorikas kuin hän oli olevinaan. Tuska ja tuntemattomien vaarojen pelko tässä elottomassa seudussa kidutti hänen sydäntään. Mutta hän oli päättänyt olla rohkea ja reipas onnettomuudessa ja olla lamauttamatta toisten rohkeutta naiskyynelillä.

-- Tässä tuomme "Victorian" koko ruokavaraston, -- huusi professori ja heilutti Hampurin-liikkiötä ilmassa. -- Nyt ei ole enää mitään vaaraa.

-- Voi, millaisen illallisen saamme, -- sanoi pikku paroonitar tyytyväisenä. -- Minä kyllä tunnen tuon liikkiön. Onpa tosiaankin onni, että olette saaneet mukaanne ymmärtäväisen naisihmisen, joka osaa laittaa ruokaa.

Pieni venäläismaja täyttyi pian laivan kaikista hyvistä tavaroista, ja pikku Frida päästi ilohuudon, kun hänen matkalaukkunsa näyttäytyi oven sisäpuolella ja suuri läjä peittoja ja pieluksia tuli kohta perässä.

Mutta kun viimeinen laatikko kannettiin lahonneen oven sisäpuolelle ja luukut oli tarkasti tukittu, tulivat ensimäiset oikulliset lumihiutaleet lentäen keskelle lyhyttä napamaiden kesää.

Ne kantoi maihin pahin myrsky, mikä koskaan on Huippuvuorilla raivonnut.

Ja lumi hautasi yhtenä ainoana yönä kesän. Se täytti kauhulla koko maan, se pakotti matkailijalaivat kääntymään takaisin Karhusaaren kohdalla ja tuhosi yhdessä ainoassa viikossa kaiken sen kauneuden, mikä voi versoa hiljaisen, valkoisen kuoleman keskellä.

Se oli Huippuvuorten kovaonninen kesä -- kaukaiselta, karulta saarimaalta levisi pelko, joka levottomuuden leveillä lokinsiivillä lensi yli koko maailman.

IX.

OTTAMKOVIN MAJASSA.

Haaksirikkoiset olivat majaansa suljettuja. Myrsky kiiti ulvoen läpi lahden, jäätävä kylmyys mukana. Tuli yhä purevampi pakkanen. Lumi, joka aluksi oli kosteata ja sateensekaista, muuttui yhä lujemmaksi ja tiiviimmäksi. Hiutaleet lensivät pitkissä vaakasuorissa kerroksissa. Niitä ajoi raivoava tuuli maan puolelle valittavasti ulvoen. Mutta Ottamkovin maja oli rakennettu pitkiä talviöitä varten. Pikainen tarkastelu osoitti, että se oli sekä tiivis että lämmin. Katto oli viettävä, ja varastossa oleva suuri pino vanhoja ajopuita riitti moniksi viikoiksi.

Kolmella miehellä oli yllin kyllin työtä "Victoriasta" saatujen tavaroiden järjestämisessä, jotka täyttivät melkein puolet pienestä tuvasta. Kaikki ruokatavarat sijoitettiin luoteisnurkkaan, jota ennenkin oli nähtävästi käytetty tähän tarkoitukseen. Vanha pöytä, joka voitiin ripustaa seinälle koukusta, osoitti nimittäin selviä jälkiä siitä, että sillä oli leikelty leipää.

Jääluotsi oli ahkerassa touhussa pesten seiniä ja lattiaa vedellä, jota oli lämmitetty venäläisten vanhassa rautapadassa. Hänen elämänhalunsa oli jälleen herännyt, ja lämpö vaikutti häneen virkistävästi. Bratt koki vanhan taltan ja muutamien ruostuneiden naulojen avulla saada toimeen väliverhoa peitteistä.

-- Mitä te siellä hommaatte? -- kysyi paroonitar uteliaana.

-- Sen saatte pian nähdä, -- vastasi Bratt hilpeästi ja ripusti paksut peitteet nurkan muotoon, joka erotti majasta lounaisen sopen.

-- Ettekö näe? -- huudahti professori, joka parhaillaan ripusteli vaatekappaleita nauloihin pitkin yhtä seinää. -- Siitähän tulee oikein naistenhuone -- neitsytkammio prinsessallemme.

Nuori neitonen punastui.

-- Minusta on teille paljon vaivaa, -- sanoi hän. -- Olisi kai ollut parempi, että olisin jäänyt tuonne mereen muiden kanssa, -- lisäsi hän väristen.

-- Te erehdytte, -- huudahti professori innokkaasti. -- Te olette tämän vanhan venäläismajan hyvä haltiatar, te saatte vahvistaa meidän rohkeuttamme, kannustaa meitä äärimmäiseen ponnistukseen hädän hetkenä. Ritarillisuus ei ole vielä kuollut meidän joukostamme! Vai mitä arvelette?

-- Nyt on naistenhuone valmis! -- sanoi Bratt ja vei paroonittaren matkalaukun pieneen nelikulmioon.

-- Pelkään vain, että neidin sekä kärsivällisyys että tarmo tulee kovalle koetukselle. Nyt pitäisi meidän esimerkiksi pian saada ruokaa, vai mitä? Meidän lienee kaikkien hyvinkin nälkä. Ehdotan teetä, kinkkua ja voileipiä. Kaikki, mitä tarvitsette, löydätte ruokavarastosta. Paistinpannu on tulisijan vieressä, Johnsen on tuonut vettä, ja tuolta peitteiden seasta löydätte liinan, johon on sullottu veitsiä, lautasia ja kahveleita. Sitten saatte kattaa tuon pitkän pöydän. Saamme kai kuluttaa pari steariinikynttilää päivän merkityksen johdosta. Tuolta nurkasta tapaatte kaksi kapeakaulaista ruukkua, ne sopivat hyvin kynttilänjaloiksi. Paketti tulitikkuja on kauimpana ruokatavaranurkassa, mutta säästäkää tikkuja, meillä ei ole enempää kuin se paketti. Allez mademoiselle, faites votre devoir, s'il vous plait!

Paroonitar katseli häntä kummastuneena. Käskevä ääni viilsi häntä korvaan. Hänen kielellään oli terävä vastaus, mutta hän jätti sen lausumatta... ja seuraavassa hetkessä hän oli täydessä toimessa ruokasäiliössä.

Bratt veti esiin vanhan kolmijalan, joka lojui tuhassa kaikki jalat sojossa, ja sen huomattiin hyvin sopivan suuriin kattiloihin ja pannuihin, jotka oli saatu "Victorian" keittiöstä. Sitten hän vei muutamia peittoja paroonittaren kammioon ja haki esiin yhden patjan, ainoan, minkä oli saanut mukaansa. Siitä hän teki vuoteen leveälle penkille, joka ulottui pitkin koko seinää. Se oli kova vuode, ilman tyynyjä ja matrasseja, mutta peitteet olivat lämpöisiä ja paksuja, niin että pikku neidin ei tarvinnut pelätä palelevansa. Muuan säilykelaatikko pystytettiin pääpuolelle ja pari naulaa lyötiin seinään. Veitsellään hän leikkasi säilykelaatikkoon reijän ja asetti siihen kynttilän. Sitten hän haki pari englantilaista romaania matkalaukustaan ja pani ne kynttilän viereen.

Sillä välin tutki professori niitä matkalaukkuja, jotka Bratt oli haalinut mukaansa viime kiireessä. Niissä oli haaksirikkoisille monta hyödyllistä kapinetta: paitoja, sukkia, ihokkaita, saappaita, pari taskulamppua, suklaata ja makeisia. Ilolla tervehdittiin pientä työkalulaatikkoa kaikenlaisine työaseineen, ja erilaisine nauloineen, samoin ompelurasiaa, joka luultavasti oli kuulunut jollekin hyvin kunnolliselle ja tunnontarkalle saksalaiselle perheenäidille. Lisäksi oli pari puolilaatikkoa sikaareja ja muutamia piippuja tupakoineen, mitkä tavarat herättivät professorissa ihastusta.

Koko itäinen seinä oli nyt muutettu vaatekaapiksi. Siinä oli turkistakki, pari ulsteria, kävelyturkki, useita paksuja erikokoisia urheilupukuja, paksuja nahkaliivejä ja ihokkaita ja useita pareja sääryksiä ja kalosseja. Lattialla seisoi pieni pataljoona kestäviä kenkiä.

-- Enpä luule, että puuttuu mitään, -- sanoi professori miettiväisenä. -- Ainoa puute olisi ehkä se, ettei ole kintaita. Tässä on vain silohansikkaita, jotka eivät suinkaan täällä sovi. Muuten on teillä ollut hyvä onni tavaran hankinnassa. Emme tule kaipaamaan mitään, jos vain kaikki vaatteet meille sopivat. Niinpä niin, saamme täällä oivallisen olon. Jos ei kukaan vastusta, omaksun tämän aamutakin ja nämä nuuskanväräset tohvelit. Luuletteko, että ne pukevat minua? Ne ovat kuin luodut viisaudenpöllölle ja poikamiehelle. Ja nämä sukat, jotka olen vetänyt jalkaani, ovat aivan sopivat kapeisiin sääriini. Minä en pelkää kastaa koipiani, mutta siitä tulee nuha.

-- Nuhako? -- sanoi Bratt. -- Täällä Huippuvuorilla! Ei ikimaailmassa. Tässä ilmastossa on vain yksi tauti, ja se on kerpukki. Jos kaikki muu epäonnistuu tällä saarella, on se saapa merkityksensä maailman parantolana keuhkotautisille. Tässä ilmassa ei ole mitään bakteereita. Vuonna 1898 tutki ruotsalainen lääkäri Levin noin 20,000 litraa ilmaa eri paikoissa täällä. Hänen ei onnistunut todeta ainoatakaan bakteeria. Hän otti myös täkäläisen veden, lumen ja jään bakteriologisesti tutkittavaksi. Ne olivat erittäin köyhiä bakteereista. Muuan saksalainen professori Stuttgartista on kirjoittanut pari väitöskirjaa Huippuvuorten loistavista edellytyksistä keuhkotautiparantolaksi.

-- Voimme siis hengittää täällä vapaasti. Se ilahduttaa minua. Nuha on näet ollut elämäni onnettomuus. Se on vainonnut minua pienestä pitäen. Luulen nenäni käyneen niin teräväksi siitä, että olen nipistänyt sitä niin perusteellisesti nenäliinoilla. Nyt minun pitäisi oikeastaan olla ankarasti vilustunut. Mutta en ole edes kertaakaan niistänyt... Mutta mitä se on?

Majassa tuntui paistetun kinkun haju. Paroonitar seisoi tulisijan ääressä mahtavine paistinpannuineen ja käänsi silavaa tottuneella kädellä hyvin emäntämäisenä. Tuli heitti kullanpunertavaa hohdetta pieneen olentoon pehmeine lapsellisine piirteineen ja tummine uneksivine silmineen.

Majan ainoan pitkän pöydän ääressä seisoi jääluotsi ja leikkasi leipää pitkällä tuppipuukollaan. Pieni valkoinen liina, neljä lautasta, kaksi kahvelia ja kolme veistä näyttivät oikein houkuttelevilta tuossa perin alkuperäisessä ympäristössä. Suuri sveitsiläisjuusto, ruukku englantilaista hedelmähilloa ja pikku lautasellinen voita kuvastivat heikosti niitä ihanuuksia, joita oli ollut "Victorian" pöydällä kohtalokkaana onnettomuuspäivänä.

Mutta kun paroonitar ihan omakätisesti laski höyryävän paistinpannun keskelle litteätä kiveä, joka muun puutteessa asetettiin pöydälle, ei kukaan haaksirikkoisista hetkeksikään kaivannut hanhenmaksaa ja hummeria ja kaikkia lämpimiä ruokalajeja suuren matkailijalaivan herkullisen ruokalistan mukaan.

-- Hyvät herrat, -- sanoi paroonitar juhlallisesti. -- Pöytä on katettu. Tahtooko herra professori taluttaa emännän pöytään?

Professori suorastaan kiemurteli sulasta ihastuksesta. Sitten hän kumarsi etelä-ranskalaisella kohteliaisuudella ja tarjosi niiaavalle paroonittarelle käsivartensa.

-- Seura suokoon anteeksi, -- sanoi arvokas emäntä hymyillen, -- ettei pöytäkalusto ole oikein täydellinen. Puuttuu muutamia veitsiä ja kahveleita, eikä kuppeja ole tässä linnassa. Suvaitsevatko herrat juoda teetä laseista paikan perinnäistapojen mukaan? Venäläismajassa saa juoda teetä ainoastaan venäläisellä tavalla. Herra hovimestari, tahdotteko olla ystävällinen ja tarjota teetä, mutta varovasti -- jos lasi halkeaa, saatte paikalla eron.

Jääluotsi hymyili. Hänestä oli tullut aivan toinen ihminen viimeisinä tunteina. Tuskat selässä olivat nähtävästi hellittäneet, ja nyt hän tarjosi höyryävää teetä hyvin toimekkaasti.

Professori nauroi kuin lapsi. Hänen suunsa ei ollut hiljaa silmänräpäystäkään.

-- Onko professori kotoisin Gascognesta? -- kysyi paroonitar hillitäkseen hiukan hänen kaunopuheisuuttaan.