Part 11

"Menittekö suoraan Ipingiin?"

"Menin. Minun oli vain hankittava käsiini kolme muistiinpanokirjaani ja shekkikirjani, matkatavarani ja alusvaatteeni ja tilattava joukko kemiallisia aineita toteuttaakseni tämän suunnitelmani -- näytän teille kaikki laskelmat -- niin pian kuin saan kirjani takaisin -- ja sitten lähdin. Voi taivas! Muistan nyt sen lumipyryn ja kirotun vaivan, joka minulla oli koettaessani estää lunta kostuttamasta pahvinenääni..."

"Ja sitten te", virkkoi Kemp, "toissapäivänä, jolloin teidät saatiin ilmi, panitte toimeen -- sanomalehdistä päättäen..."

"Niin. Aivan niin. Tapoinko minä sen konstaapelitomppelin?"

"Ette", vastasi Kemp. "Hän luultavasti toipui."

"Se on siis hänen onnensa. Minä suorastaan menetin malttini. Voi niitä hupsuja! Mikseivät he jättäneet minua rauhaan? Entä toinen hölmö, se maustekauppias?"

"Ei hänelläkään ole hengenvaaraa", vastasi Kemp.

"Mutta kulkuristani en tiedä mitään", sanoi Näkymätön Mies vastenmielisesti naurahtaen.

"Jumaliste, Kemp, teidäntapaisenne ihmiset eivät tiedä, mitä raivo on!... Kun on tehnyt työtä vuosikausia, suunnitellut ja pohtinut ja sitten joku kömpelö, lyhytnäköinen tomppeli turmelee kaikki saavutuksenne!... Joka ainoa moukka on lähetetty minun tielleni... Jos osakseni tulee vielä lisää sellaista, niin minä ihan vimmastun ja nujerran joka sorkan. Nyt ne ovat tehneet tilani tuhat kertaa pulmallisemmaksi."

NELJÄSKOLMATTA LUKU

Epäonnistunut suunnitelma

"Mutta nyt", sanoi Kemp vilkaisten syrjäsilmällä ikkunaan, "mitä meidän sitten nyt on tehtävä?"

Hän astui lähemmäksi vierastaan ehkäistäkseen sen mahdollisuuden, että toinen voisi vilaukselta huomata ne kolme miestä, jotka lähestyivät kukkulalle johtavaa tietä myöten -- sietämättömän hitaasti, niinkuin Kempistä tuntui.

"Mitä te suunnittelitte rynnätessänne Port Burdockiin? Oliko teillä mitään aikeita?"

"Aioin lähteä maasta pois. Mutta olen muuttanut mieltäni; kun sain tavata teidät. Luulen olevan viisasta, kun ilma nyt on lämmin ja sopii olla näkymätön, lähteä etelään. Etenkin senvuoksi, että salaisuuteni oli tunnettu ja jokainen olisi varuillaan naamioittua ja tiukasti umpeen kääriytynyttä miestä kohtaan. Täältähän kulkee höyrylaivoja Ranskaan. Aioin pujahtaa johonkin laivaan ja uskaltaa matkustaa kanaalin poikki. Sitten olisin lähtenyt junalla Espanjaan tai muuten Algieriin. Se ei olisi vaikeaa. Siellä voisi ihminen aina olla näkymätön ja kuitenkin elää. Ja tehdä kaikenlaista. Käytin sitä kulkuria rahakukkarona ja matkakapineitten kantajana, kunnes saisin selville, millä tavalla ennakolta lähettäisin kirjani ja tavarani, jotka sitten perisin ulkomailla."

"Se on selvää."

"Mutta sitten piti tuon saastaisen vintiön koettaa varastaa minulta! Hän _on_ kätkenyt kirjani, Kemp. Kätkenyt minun kirjani!

"Jospa voisin saada hänet käsiini!..."

"Paras suunnitelmahan olisi ensin saada kirjat häneltä takaisin."

"Mutta missä hän on? Tiedättekö te?"

"Hän on kaupungin poliisiasemalla telkien takana, omasta pyynnöstään, koko laitoksen vahvimmassa kopissa."

"Se roisto!" huudahti Näkymätön Mies.

"Mutta se sekoittaa vähän teidän suunnitelmianne."

"Meidän on saatava nuo kirjat. Ne ovat välttämättömät elinehdoilleni."

"Aivan niin", myönsi Kemp vähän hermostuneena koettaen päästä selville, oliko kuulunut askeleita ulkoa. "Ehdottomasti pitää päästä käsiksi niihin kirjoihin. Mutta se ei liene vaikeaa, jollei hän tiedä, mitä ne teille merkitsevät."

"Ei", sanoi Näkymätön Mies ja vaipui ajatuksiinsa.

Kemp koetti miettiä, millä saisi keskustelun pysymään vireillä, mutta Näkymätön Mies ryhtyikin omasta aloitteestaan puhumaan.

"Teidän taloonne joutuminen, Kemp", virkkoi hän, "muuttaa suunnitelmani kokonaan. Sillä te olette ymmärtäväinen mies. Kaiken uhalla mitä on tapahtunut, tästä julkisuudesta, kirjojeni menettämisestä, kaikista kärsimyksistäni huolimatta on vielä jäljellä suuria mahdollisuuksia, suunnattomia mahdollisuuksia...

"Ette suinkaan ole kenellekään kertonut minun olevan täällä?" kysyi hän äkkiä.

Kemp epäröi. "Siitähän sovittiin", vastasi hän.

"Ei ainoallekaan?" tiukkasi Griffin.

"En ainoallekaan."

"No sitten..." Näkymätön Mies nousi seisomaan ja pannen kädet puuskaan alkoi astella edestakaisin Kempin työhuoneessa.

"Minä tein erehdyksen, Kemp, suunnattoman erehdyksen pannessani tämän muutoksen yksin toimeen. Olen tuhlannut voimia, aikaa, hyviä tilaisuuksia. Yksin! Ihmeellistä on, kuinka vähän ihminen voi yksinään! Ryöstää vähän, tehdä pahaa vähän, ja siihen se loppuu.

"Minä tarvitsen, Kemp, vartijaa, auttajaa ja piilopaikkaa, sellaista järjestelyä, jonka tukemana voin nukkua ja syödä ja levätä rauhassa ja luottavasti. Minulla täytyy olla liittolainen. Kun saan liittolaisen, ruokaa ja lepoa, voin toimittaa tuhansia asioita.

"Tähän asti olen kulkenut umpimähkään. Meidän on punnittava kaikkea, mitä näkymättömyys merkitsee, kaikkea, mitä se ei merkitse. Siitä on vähän apua räystääntippumista vastaan ja niin edespäin -- siitähän syntyy ääni kuitenkin. Vähän se auttaa -- hyvin vähän ehkä -- jos murtautuu taloon, ja niin edespäin. Kun minut kerran saa kiinni, on helppo vangita minut. Mutta toiselta puolen on minua vaikea saada kiinni. Tämä näkymättömyys on tosiaankin hyvä vain kahdessa suhteessa. Se on hyödyllinen pakoon lähtiessä ja lähestyessä. Se on siis erittäin hyödyllinen tappamisessa. Minä voin hiipiä ihmisen ympäri, mikä ase hänellä sitten lieneekään kädessään, valita sopivan kohdan, iskeä mieleni mukaan, väistellä mieleni mukaan, lähteä pakoon mieleni mukaan."

Kempin käsi kohosi hipaisemaan viiksiä. Kuuluiko alakerrasta liikettä?

"Ja meidän täytyy tappaa, Kemp."

"Meidän täytyy tappaa", toisti Kemp. "Kuuntelen teidän suunnitelmaanne, Griffin, mutta en hyväksy sitä, muistakaa se. _Miksi_ tappaa?"

"Ei suotta tappaa, vaan oikein harkitusti surmata. Asia on näin: he tietävät, että on olemassa Näkymätön Mies -- yhtä hyvin kuin me tiedämme Näkymättömän Miehen olevan olemassa -- ja tämän Näkymättömän Miehen, Kemp, pitää nyt panna toimeen oikea hirmuhallitus. Niin, epäilemättä se on kauhistuttavaa, mutta sitä tarkoitan. Hirmuhallitus. Täytyy ottaa jokin kaupunki esimerkiksi teidän Burdockinne, saattaa se kauhun valtaan ja hallita sitä. Täytyy jaella käskyjä. Sellaista saattaa tehdä tuhansin tavoin -- ihan riittäviä olisivat ovien alitse työnnetyt paperilaput. Ja kaikki, jotka eivät tottele määräyksiä, tapetaan. Samoin kaikki ne, jotka puolustavat vastahakoisia."

"Ohoh", sanoi Kemp, kuuntelematta enää Griffiniä, sillä muuan ääni ilmaisi hänen ulko-oveaan avattavan ja suljettavan.

"Minusta näyttää, Griffin" virkkoi hän salatakseen tarkkaavaisuutensa puutteen, "että teidän liittolaisenne olisi vaikeassa asemassa".

"Ei kukaan saisi tietää, että hän olisi liittolainen", sanoi Näkymätön Mies innokkaasti. Ja sitten äkkiä: "Hst! Mitä siellä alakerrassa on?"

"Ei mitään", vastasi Kemp, ja alkoi äkkiä puhua kovaa ja pontevasti. "Minä en suostu siihen, Griffin", sanoi hän. "Ymmärtäkää minut oikein, minä en sitä hyväksy. Miksi haaveilla kamppailua kokonaista kansaa vastaan? Kuinka voitte toivoa siten saavuttavanne onnea? Älkää olko yksinäinen susi. Julkaiskaa tutkimuksenne -- ottakaa koko maailma -- ottakaa ainakin yksi kansakunta uskotuksenne. Ajatelkaahan, mitä voisitte tehdä miljoonan apulaisen tukemana..."

Näkymätön Mies keskeytti hänet -- käsi ojennettuna. "Portaista kuului askeleita", sanoi hän.

"Mitä tyhjää", virkkoi Kemp.

"Antakaahan minun katsoa", pyysi Näkymätön Mies ja kulki käsi ojennettuna ovelle.

Sitten tapahtumat seurasivat toisiaan hyvin nopeasti. Kemp epäröi hetkisen ja sitten liikahti häntä pidättääkseen. Näkymätön Mies hätkähti ja seisahtui. "Petturi!" huusi Ääni, ja äkkiä aamupuku aukeni, ja istuutuen tuolille alkoi näkymätön riisuutua. Kemp harppasi kolme nopeaa askelta ovelle, ja heti hypähti Näkymätön Mies -- jonka sääret olivat kadonneet -- seisomaan ja kiljaisi. Kemp paiskasi oven auki.

Kun se avautui, kuului alakerrasta kiireisiä askelia ja ääniä.

Nopealla liikkeellä Kemp työnsi Näkymättömän Miehen takaisin, hypähti syrjään ja läimäytti oven kiinni. Avain oli ulkopuolella valmiina. Seuraavalla hetkellä olisi Griffin ollut yksinään vankina näkötornin työhuoneessa -- jollei erästä pikku seikkaa olisi sattunut. Avain oli sinä aamuna työnnetty läpeen kiireesti. Kun Kemp paukautti oven kiinni, putosi avain kolahtaen matolle.

Kempin kasvot kalpenivat. Hän koetti tarttua ovenripaan molemmin käsin. Hetkisen hän seisoi sitä kiskomassa. Sitten ovi raottui kuusi tuumaa. Mutta hän sai sen taas kiinni. Seuraavalla kerralla se temmattiin jalan leveydeltä auki, ja aamupuku tunkeutui oviaukkoon. Näkymättömät sormet tarttuivat hänen kurkkuunsa, ja hän hellitti otteensa rivasta puolustaakseen itseään. Hänet työnnettiin takaisin, heitettiin kumoon ja sysättiin voimakkaasti portaiden nurkkaukseen. Tyhjä aamupuku viskattiin hänen päälleen.

Portaiden puolivälissä oli eversti Adye, Kempin lähettämän kirjeen saaja, Burdockin poliisipäällikkö. Hän katseli hämmästyneenä Kempin äkillistä ilmestymistä, jota seurasi tyhjän vaatekappaleen omituinen lentäminen ilmassa. Hän näki Kempin paiskautuvan maahan ja ponnistelevan päästäkseen jaloilleen, sitten hoipertelevan, syöksyvän eteenpäin ja kaatuvan taas lattialle kuin nujerretun härän.

Senjälkeen hän itse sai rajun iskun. Tyhjästä! Suunnaton paino, kuten tuntui, karkasi hänen kimppuunsa, ja hän vieri suinpäin alas portaita; jokin kiristi häntä kurkusta, ja polvi työntyi hänen kuvettaan vasten. Näkymätön jalka polki häntä selkään, aavemainen sipsutus kuului menevän portaita alaspäin, ja hän kuuli kahden poliisin käytävässä huutavan ja juoksevan ja talon ulko-oven kovasti paukahtavan.

Hän kierähti ympäri ja nousi istumaan ja tuijottamaan. Hän näki Kempin hoipertelevan alas portaita pölyisenä ja vaatteet epäjärjestyksessä, toinen puoli kasvoja valkeina iskuista, huuli vertavuotavana ja käsivarrella vaalea aamupuku ynnä muutamia muita vaatekappaleita.

"Voi taivas!" huusi Kemp. "Nyt alkaa kova leikki! Hän on poissa!"

VIIDESKOLMATTA LUKU

Näkymättömän miehen takaa-ajo

Jonkun aikaa Kemp puhui niin sekaisin, ettei osannut Adyelle selittää nopeasti toisiaan seuranneita tapauksia. He seisoivat portaiden siltamalla, Kemp puhellen hätäisesti, Griffinin eriskummaiset vaatekappaleet vielä käsivarrellaan. Mutta pian alkoi Adye hieman käsittää tilannetta.

"Hän on mieletön", sanoi Kemp, "epäinhimillinen. Hän on pelkkää itsekkyyttä. Hän ei ajattele mitään muuta kuin omaa etuaan, omaa turvallisuuttaan. Olen tänä aamuna kuunnellut kerrassaan töykeän itsekästä juttua... Hän on haavoittanut ihmisiä. Hän saa toimeen pakokauhun. Ei mikään voi pysähdyttää häntä. Nyt hän liikkuu ulkona -- raivoissaan!"

"Hänet täytyy saada kiinni", sanoi Adye. "Se on varmaa."

"Mutta kuinka?" huusi Kemp ja alkoi äkkiä esittää monenlaisia tuumia. "Teidän täytyy aloittaa heti, panna kaikki soveliaat miehet työhön, estää hänet pääsemästä pois tältä seudulta. Kun hän kerran pääsee pakoon, voi hän kulkea mielensä mukaan pitkin maaseutua, tappaa ja silpoa. Hän haaveilee hirmuhallitusta! Suorastaan hirmuhallitusta. Teidän pitää lähettää vartijoita junille ja maanteille ja laivoille. Sotaväen pitää auttaa. Teidän täytyy sähköttää apua. Ainoa asia, joka voi pidättää häntä täällä, on toivo saada takaisin muutamat muistiinpanokirjat, joita hän pitää arvokkaina. Selitän sen teille! Teillä on poliisiasemalla eräs mies -- Marvel."

"Minä tiedän sen", sanoi Adye, "kyllä tiedän. Ne kirjat -- jaha. Mutta kulkuri..."

"Väittää, ettei hänellä ole niitä. Mutta hän luulee kulkurilla olevan. Ja teidän täytyy estää häntä syömästä ja nukkumasta -- yötä päivää pitää koko seudun olla jalkeilla häntä takaa-ajamassa. Ruoka täytyy panna telkien taakse hyvään talteen, kaikki ruoka, niin ettei hän saa sitä muutoin kuin murtautumalla taloihin. Kaikki ovet täytyy sulkea häneltä. Taivas lähettäköön meille kylmiä öitä ja sadetta! Koko seudun täytyy ruveta ajamaan häntä takaa eikä saa hellittää kesken. Kuulkaahan, Adye, hän on oikea vaara, onnettomuus -- jollei häntä saada kiinni ja panna lukkojen taakse, on pelottavaa ajatella, mitä voi tapahtua."

"Mitä muuta voimme tehdä?" kysyi Adye. "Minun täytyy paikalla mennä asiaa järjestämään. Mutta miksette tulisi mukaan? Niin -- tulkaa tekin! Pidämme jonkinlaisen sotaneuvottelun -- otamme avuksi Hoppsin -- ja rautatievirkamiehet. Hitto vie, tässä on kiire. Mennään nyt -- kertokaa minulle kaikki matkalla. Mitä muuta voimme tehdä? Heittäkää nuo kampsut pois."

Samassa Adye lähti ensimmäisenä alas. He huomasivat ulko-oven olevan auki ja poliisien seisovan ulkopuolella tuijottamassa tyhjään ilmaan. "Hän on mennyt pois, herra", virkkoi toinen.

"Meidän täytyy heti lähteä keskusasemalle", sanoi Adye. "Toinen teistä lähteköön hakemaan ajoneuvot tänne meitä vastaan -- nopeasti. Ja nyt, Kemp, mitä muuta?"

"Koiria", virkkoi Kemp. "Hankkikaa koiria. Ne eivät näe häntä, mutta vainuavat hänet. Hankkikaa koiria."

"Hyvä on", sanoi Adye. "Sitä ei yleensä tiedetä, mutta Halsteadin vankilan viranomaiset tietävät miehen, jolla on verikoiria. Siis koiria. Mitä muuta?"

"Muistakaa", sanoi Kemp. "että hänen ruokansa näkyy. Aterian jälkeen näkyy hänen ruokansa, kunnes se on sulanut niin että hänen on piileskeltävä syönnin jälkeen. Teidän pitää herkeämättä kulkea ristiin rastiin. Joka tiheikössä, jokaisessa hiljaisessa loukossa. Ja pankaa pois kaikki aseet -- kaikki kapineet, jotka voisivat kelvata aseiksi. Hän ei voi kuljettaa sellaisia esineitä kauan. Ja kaikki, mitä hän voi siepata käteensä ja käyttää lyömäesineinä, on kätkettävä näkyvistä."

"Hyvä on", sanoi Adye. "Me saamme hänet vielä kiinni!"

"Ja maanteille..." jatkoi Kemp epäröiden.

"No?" kysyi Adye.

"Lasijauhoa", sanoi Kemp. "Se on kyllä julmaa. Mutta ajatelkaa, mitä kaikkea hän voi tehdä!"

Adye veti kiivaasti ilmaa keuhkoihinsa hampaittensa välistä. "Se ei ole oikein miesmäistä. Enpä tiedä. Mutta minä hankin kyllä varalle lasijauhoa. Jos hän menee liian pitkälle..."

"Se mies on muuttunut epäinhimilliseksi, uskokaa pois", sanoi Kemp. "Olen ihan varma siitä, että hän panee toimeen hirmuhallituksen -- heti kun hän on vapautunut tämän paon herättämästä mieltenkuohusta -- se on yhtä varmaa kuin että minä nyt puhelen teille. Meidän ainoa toivomme on se, että ehätämme hänen edelleen. Hän on katkaissut suhteensa omaan kansaansa. Saakoon hän omalla verellään sen sovittaa."

KUUDESKOLMATTA LUKU

Wicksteedin murha

Näkymätön Mies oli ilmeisesti silmittömän raivon vallassa rynnännyt ulos Kempin talosta. Eräs pieni lapsi, joka leikki lähellä Kempin porttikäytävää, siepattiin rajusti maasta ja heitettiin tiensivuun, niin että sen nilkka meni sijoiltaan. Senjälkeen katosi Näkymätön Mies muutamiksi tunneiksi, niin ettei hänestä kuultu mitään. Ei kukaan tiedä, minne hän meni tai mitä hän teki. Mutta voimme kuvitella hänen rientäneen kuumana kesäkuun aamupäivänä ylös kukkulalle ja sieltä edelleen Port Burdockin takaiselle aukealle hiekkanummelle epätoivoissaan sietämättömästä kohtalostaan ja lopulta hiestyneenä ja väsyneenä piileskelleen Hintondeanin viidakossa, punoakseen pirstoutuneet suunnitelmansa taas kokoon lähimmäisiään vastaan. Todennäköisimmin hän pakeni juuri sinne, sillä siellä hän taas ryhtyi toimimaan hirveän surullisella tavalla noin kahden ajoissa iltapäivällä.

Voisi kysyä, millainen hänen mielentilansa lienee silloin ollut ja mitä suunnitelmia hän siellä hautoi. Epäilemättä hän oli ihan suunniltaan raivosta Kempin kavaluuden vuoksi, ja vaikka voimmekin ymmärtää ne vaikuttimet, jotka johtivat tähän petokseen, sopii kuitenkin kuvitella, vieläpä jonkun verran tunteakin samaa kiukkua, joka sellaisesta aiotusta yllätyksestä herää. Ehkä oli hänen mieleensä palannut jotakin siitä huumaavasta hämmästyksestä, jota hän oli kokenut Oxford-kadun varrella, sillä hän oli ilmeisesti luullut voivansa luottaa Kempin myötävaikutukseen petomaisessa haaveessaan saattaa maailma kauhun valtaan. Joka tapauksessa hän katosi ihmisten havaintopiiristä puolipäivän tienoissa, eikä kukaan elävä todistaja voi kertoa, mitä hän teki noin puolikolmeen asti. Se oli ehkä onneksi ihmisille, mutta hänelle itselleen se oli turmiollista toimettomuuden aikaa.

Sillä välin puuhasi yhä kasvava miesjoukko, joka oli hajautunut yli seudun. Aamulla hän oli vielä ollut pelkkää tarua, ihmisten pelätin. Iltapäivällä, pääasiassa Kempin kuivasti lausumain tiedonantojen nojalla, hän tuntui kaikista todelliselta vastustajalta, jota piti haavoittaa, joka oli vangittava tai nujerrettava, ja paikkakunta alkoi järjestäytyä käsittämättömän nopeasti. Kahden aikanakin hän olisi vielä voinut poistua seudulta nousemalla junaan, mutta kahden jälkeen se oli mahdotonta. Jokainen matkustajajuna pitkin suuren suunnikkaan sivuja Southamptonin, Winchesterin, Brightonin ja Horshamin välillä kulki ovet lukossa, ja tavaraliikenne oli melkein kokonaan keskeytetty. Ja kolmenkymmenen kilometrin kehässä Port Burdockin ympärillä liikkui alituisesti kivääreillä ja lyijynuppisilla sauvoilla asestettuja miehiä kolmen tai neljän ryhmissä koirien kera, ristiin rastiin teillä ja pelloilla.

Ratsupoliiseja oli liikkeellä pitkin kaikkia kujia. Ne pysähtyivät joka mökin eteen ja varoittivat ihmisiä lukitsemaan talonsa ja pysymään sisällä, jolleivät olleet asestettuja. Kaikki koulut olivat lopettaneet työnsä kolmen aikana, ja lapset kiirehtivät kotiin pelästyneinä ja pysytellen ryhmissä. Kempin julistus -- jonka Adye tosin oli allekirjoittanut -- oli asetettu näkyviin melkein koko seudulla neljän viiden ajoissa iltapäivällä. Se kuvaili lyhyesti, mutta selvästi kaikki taistelun ehdot, selitti välttämättömäksi estää Näkymätöntä Miestä saamasta ruokaa ja unta, vaati ehdottomasti yhtämittaista varuillaan olemista ja kehoitti valppaasti tarkkaamaan hänen liikkumisensa merkkejä. Niin nopeaa ja täsmällistä oli viranomaisten toiminta, niin äkkiä herännyt ja yleinen oli usko tähän omituiseen ihmiseen, että ennen yön tuloa oli monen sadan neliökilometrin ala ehdottomassa piiritystilassa. Sitäpaitsi kulki illalla kauhunväristys läpi koko vartioston, koko hermostuneen paikkakunnan, lentäen kuiskauksena suusta suuhun. Nopeasti ja varmasti levisi yli koko seudun joka suuntaan kertomus herra Wicksteedin murhasta.

Jos se arvelumme on oikea, että Näkymättömän Miehen pakopaikkana oli Hintondeanin viidakko, täytyy meidän otaksua, että hän varhain iltapäivällä riensi taas pois hautoen jotakin sellaista suunnitelmaa, joka vaati aseen käyttämistä. Emme voi tietää, mikä hänen aikeensa oli, mutta se seikka, että hänellä oli rautakanki kädessään, ennenkuin hän tapasi Wicksteedin, on ainakin minusta vastaanväittämätön todistuskappale.

Emme tietenkään voi sanoa mitään varmaa tuon kahakan yksityiskohdista. Se tapahtui erään hiekkakuopan reunalla, vajaan parin sadan metrin päässä loordi Burdockin huvilan portilta. Kaikki viittaa epätoivoiseen tappeluun -- tallattu maa, herra Wicksteedin saamat monet haavat, hänen särkynyt keppinsä; mutta mahdotonta on kuvitella, miksi hyökkäystä olisi tehty muutoin kuin murharaivossa. Tuleepa melkein ehdottomasti päätelleeksi hänen olleen järjiltään. Herra Wicksteed oli neljänkymmenen viiden tai -kuuden vanha mies, loordi Burdockin pehtori, hyvin siivo tavoiltaan ja ulkomuodoltaan. Viimeisenä kaikista olisi hän voinut kiihoittaa niin kauheaa vastustajaa. Näkymätön Mies näkyy käyttäneen rautakankea, kun toinen oli menossa rauhallisesti kotiinsa päivälliselle, hyökkäsi hänen kimppuunsa, musersi hänen heikot puolustusyrityksensä, taittoi hänen käsivartensa, kaatoi hänet ja murskasi hänen päänsä sohjoksi.

Tietysti hänen oli täytynyt kiskaista rautakanki aidasta, ennenkuin tapasi uhrinsa -- hänen oli täytynyt pidellä sitä valmiina kädessään. Vain kaksi yksityisseikkaa sen lisäksi, mitä jo on esitetty, näyttää vähän oudostuttavan. Toinen niistä on se, että hiekkakuoppa ei ollut herra Wicksteedin suoran kotimatkan varrella, vaan melkein parin sadan metrin päässä hänen reitiltään. Toinen on erään pikku tytön vakuutus, että hän iltapäiväkouluun mennessään näki murhatun miehen juosta harppaavan omituisella tavalla pellon poikki hiekkakuopalle päin. Tytön näytettyä liikkeillä, kuinka Wicksteed oli kulkenut, saattoi päättää hänen seuranneen jotakin edessään olevaa ja lyöneen sitä tuon tuostakin kävelykepillään. Tyttö oli viimeinen henkilö, joka näki hänet elossa. Wicksteed katosi hänen näkyvistään kuolemaansa kohti. Taistelun peitti hänen silmiltään vain pieni koivuryhmä ja matala notko.

Tämä osoittaa ainakin kirjoittajan mielestä, että murhaa ei tehty pelkästä oikusta. Voimme kuvitella joka tapauksessa Griffinin ottaneen rautakangen aseekseen, mutta ilman harkittua tarkoitusta käyttää sitä murhaamiseen. Sitten on Wicksteed kaiketi saapunut paikalle ja huomannut kangen selittämättömällä tavalla liikkuvan ilmassa. Ajattelematta ollenkaan Näkymätöntä Miestä -- sillä Port Burdock on sieltä noin penikulman päässä -- hän lienee lähtenyt ajamaan sitä takaa. Hyvin luultavaa on, ettei hän ollut edes kuullut puhuttavan Näkymättömästä Miehestä. Voi siis kuvitella Näkymättömän Miehen lähteneen rauhallisesti pois aikoen välttää ilmituloa lähiseudulla. Wicksteed seurasi tätä selittämättömästi liikkuvaa esinettä kiihoittuneena ja uteliaana, käyden siihen lopulta käsiksi.

Epäilemättä olisi Näkymätön Mies tavallisissa oloissa voinut helposti jättää jälkeensä keski-ikäisen takaa-ajajansa; mutta paikka, jossa herra Wicksteedin ruumis tavattiin, ilmaisee hänen onnettomuudekseen pakottaneen saaliinsa polttavien nokkosten ja hiekkakuopan väliseen nurkkaan. Niiden, jotka tuntevat Näkymättömän Miehen tavattoman pikavihaisuuden, on helppo kuvitella kahakan loppupuoli.

Mutta se on pelkkä otaksuma. Ainoat varmat tosiseikat -- sillä lasten kertomukset ovat usein epäluotettavia -- ovat Wicksteedin hengettömän ruumiin ja nokkosten joukkoon heitetyn verisen rautakangen löytäminen. Se seikka, että Griffin oli jättänyt aseensa, osoittaa hänen mielenkuohussaan luopuneen siitä mahdollisesta suunnitelmasta, jota varten hän oli sen ottanut. Hän oli kyllä mitä itsekkäin ja tunteettomin mies, mutta hänen uhrinsa, ensimmäisen uhrinsa näkeminen verisenä ja säälittävänä maassa virumassa lienee päästänyt vallalleen jonkin kauan tukittuna olleen katumuksen lähteen, joka kaiketi tulvi jonkun aikaa, mitä tahansa hän muuten olikin suunnitellut.

Herra Wicksteedin murhan jälkeen hän näyttää kulkeneen hiekkanummelle päin. Huhu kertoo Fern Bottomin lähellä pellolla työskennelleiden parin miehen kuulleen auringonlaskun aikana jotakin ääntä. Se valitti ja nauroi, nyyhkytti ja voihki ja tuon tuostakin huudahti. Varmaankin se on ollut perin outoa. Ääni oli siirtynyt keskeltä yli apilapellon ja häipyi vuorille päin.

Sillä välin oli Näkymätön Mies varmasti saanut jonkin verran tietää, kuinka nopeasti Kemp oli käyttänyt hyväkseen hänen luottamustaan. Hänen oli täytynyt huomata, että talot oli lukittu ja teljet joka ovella; kaiketi hän oli kuljeskellut rautatieasemien lähistöllä, hiiviskellyt majatalojen tienoilla ja epäilemättä lukenut julistukset saaden jonkinlaisen käsityksen itseään vastaan aloitetun sotaretken laadusta. Illan lähestyessä ilmestyi sinne tänne pelloille kolmen neljän miehen ryhmiä ja kuului koirien haukkumista. Näille miehille oli annettu erikoiset ohjeet siitä, kuinka heidän tuli auttaa toinen toistaan mahdollisen kahakan syntyessä. Mutta hän vältti heitä kaikkia. Voimme jonkun verran ymmärtää hänen katkeruuttaan, joka mahdollisesti oli sitäkin voimakkaampi senvuoksi, että hän oli itse antanut ne tiedot, joita nyt häikäilemättä käytettiin häntä vastaan. Siksi päiväksi hän ainakin menetti rohkeutensa, sillä melkein vuorokauden, lukuunottamatta sitä aikaa, joka häneltä meni Wicksteedin ahdistamiseen, hän oli takaa-ajettavana. Yöllä hänen oli täytynyt syödä ja nukkua, sillä aamulla hän oli jälleen oma itsensä, toimelias, voimakas, vihainen ja pahasisuinen, valmis ryhtymään viimeiseen suureen kamppailuunsa mailman kanssa.

SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU

Kempin talon piiritys

Kemp luki omituisen kirjeen, joka oli kirjoitettu lyijykynällä rasvaiselle paperille.