Part 2

_Justiina_ (suutahtaen). No, mitä se Simo siitä ilmoittelee? Missä Manta on?

_Simo_ (nolona). Siellähän se kyllä on, tyttöpahainen — mutta se parkuminen —

_Justiina_. Vieläkö hän nyt parkuu?

_Simo_ (tyytyväisesti). Eikä! Kyllä minä hänet jo tyynnytin —

_Justiina_ (kiivastuen). Mitä sinä höpiset? Mitä sinä sitten asioitset?

_Simo_. Minähän vain tulin sanomaan siitä kahvista — kun Manta ei kehdannut — sen silmät niin punottivat —

_Justiina_ (herttaisella toruvalla äänellä). Menisitte tekin siitä naimisiin — ettette myötäänsä itkuja pusertelisi —

_Simo_ (harvinaisen vilkkaasti). Jahah! Se on aivan minun haluni mukaista —

_Justiina_. No, kyllä vaan Mantankin —

_Simo_. Minäpä kysyn heti — (menee oikealle).

_Maija_ (ihmeissään). Koko talohan täällä menee naimisiin!

_Justiina_ (välinpitämättömästi). Nuo nyt ovat hommanneet sitä ikänsä —

_Maija_. Täällä mahtaa olla oikein naimisbasilli ilmassa —

_Justiina_. Tuntuuko siltä? Joko sinunkin tekee mielesi?

_Maija_ (aivastus tulemaisillaan). Kai se jo on tarttunut — koska niin — (aivastelee) — aivastuttaa —. (Pekka tulee perältä.)

_Justiina_. No, eikös vaan! Naimisbasilli olikin — se ennusti miehen tuloa.

_Pekka_. Minunko tuloani?

_Justiina_. Niin. Tuo Maija, minun sisareni, juuri aivasteli.

_Pekka_ (hauskasti). Sanotaan, että nainen tuntee miehen saapumisen aivan kuin ilmapuntari myrskyn tulon.

_Maija_ (nousee, iloisesti). Kas vaan! — Tämä on kai —

_Justiina_ (kiirehtien). Se on herra Poukama! — Istukaa nyt ja jutelkaa — minä tulen heti kahvin kanssa — (menee nopeasti oikealle).

_Pekka_ (menee tervehtimään Maijaa). Terve tuloa kotimaahan!

_‘Maija_. Kiitos!

_Pekka_. Tulittakin ihmeen sopivaan aikaan.

_Maija_ (istuutuu). Niin. Huomaan tulleeni parhaiksi — kihlajaisiin.

_Pekka_ (istuutuu). No aivan kuin naapurista vaan olisi pistäytynyt! Ihan minuutilleen. Kohta kai lähdetään pappilaan.

_Maija_ (tarkastellen Pekkaa, hymyillen). Minä luulen, että sisareni on onnistunut valinnassaan.

_Pekka_. Oletteko jo ehtinyt tekemään sellaisen havainnon?

_Maija_ (yhä tarkastellen). Hm! Sen verran mitä näin ensi silmäyksellä voi —

_Pekka_ (avonaisesti). Kyllä minäkin voin vakuuttaa, että sisarenne saa hyvän miehen.

_Maija_ (huvitettuna). Niinkö?

_Pekka_. Aivan varmasti.

_Maija_ (ivallisesti). Olettepa te itserakas.

_Pekka_ (hämmästyen). Minäkö?

_Maija_. Noo — ehkä ei — onhan suora puhe komeata kieltä.

_Pekka_ (vakavasti). Ei se ole mitään erityistä kieltä. Se on minun vakaumukseni.

_Maija_ (kuivasti). Hyvä on! Hyvä on!

_Pekka_ (hiljaisemmin). Enkä minä usko, että mitään pilviä tulee tuottamaan avioliiton taivaalle — sekään pieni rakkausjuttu —

_Maija_ (heristäen sormellaan). Ai, ai! Onko sulhaspojalla pikkusia rakkausjuttuja!

_Pekka_ (hymyillen). Yksi ainoa vain — ja se on mielestäni sangen viaton ja ohimenevää laatua.

_Maija_ (uteliaasti). No, minkälainen?

_Pekka_ (sivuuttamalla). Muuan iltamatuttavuus, joka ei päässyt jatkumaan sitä iltaa pitemmälle.

_Maija_. Miksi ei?

_Pekka_. Tyttö katosi jäljettömiin — (nauraen) — ja rakkaus katoo kyllä samaa tietä.

_Maija_. Te ette ole juuri tunteellinen?

_Pekka_. Mitä peijakasta se minua liikuttaisi?

_Maija_ (muuttuu vakavaksi, tuijottaen eteensä). Hm! — Milloin katoaa nainen — milloin taas — katoaa —

_Pekka_ (nauraen). Tuo pikku juttu teki teihin vaikutuksensa?

_Maija_. Kaikki eivät katsele tuollaisia »pikkujuttuja» yhtä kylmästi kuin te. (Ivallisesti.) Ja viisainta on, ettette kerro sitä morsiamellenne — ainakaan samalla tavalla.

_Pekka_ (ihmeissään). Mitä saakelia? Mitä tämä minun morsiantani liikuttaisi — jos mulla sellainen —

_Maija_ (nousee). Koettakaapas!

_Justiina_ (tulee oikealta ja tuo kahvipannun). No, no! Älä nyt, Maija, lähde mihinkään! Kahvia saadaan ihan heti

_Pekka_ (osoittaen Maijaa uudestaan istumaan). Niin — kihlajaiskahvia —

_Justiina_ (iloisena). Niin juuri! Istu nyt vaan paikoillesi!

_Maija_. Hm! (Vaivautuneesti.) Istu alas — ja ole iloisen näköinen! (Istuutuu entiselle paikalleen. Manta tuo oikealta muuta kahvikalustoa.)

_Justiina_. Käskitkös nyt Simoakin tänne?

_Manta_ (katsoo taakseen). Johan se minua seurasi tuohon ovelle asti — (huutaa). Simo! Mihin sinä jäit? Tule sisään!

_Simo_ (tulee). Jahah, jahah! Tulenhan minä —

_Justiina_. Nämäkin tulevat pappilaan samalla kertaa —

_Pekka_ (nousee). Vai niin — toinen sulhanen — (menee Simon luo). No — onneksi olkoon —

_Justiina_. Eihän tässä nyt vielä sovi ruveta onnittelemaan! Missä se Asa nyt viipyy?

_Maija_ (mielenkiinnolla). Asa? Kuka on Asa? Missä on Asa?

_Asa_ (tulee ulkoa). Täällä minä tulen —

_Maija_ (hypähtää ylös hämmästyneenä). Mitä? (Tuijottaa Asaa.)

_Justiina_. Tule nyt, Asa rakas, tänne istumaan!

_Pekka_ (iloisesti, tullen alas oikealle). Niin — myöhäistä nyt enää piilotella!

_Asa_ (tulee allapäin vasemmalle puolelle pöytää lähelle Maijaa). Enhän minä!

_Justiina_ (arvokkaasti). Saanko esitellä — sisareni ja —

_Asa_ (huomaa Maijan, vavahtaa ja huudahtaa). Mitä tämä on? (Pyyhkii otsaa ja silmiä.) Maria?

_Maija_. Siunatkoon! — Asa!

_Justiina_ (ällistyneenä). He tuntevat toisensa!

_Asa_ (hyökkää Maijan luo, ottaa häntä käsistä). Maria! Rakas Maria! Sinähän tulet kuin ilmestys taivaasta —

_Justiina_ (astuu pöydän etupuolelle, on aivan jähmettynyt, änkyttää). Minun sulhaseni — sulhaseni

_Maija_. Sinähän olet oikea taikamestari — Asa kulta — — Sinä ilmestyt yhtä äkkiä kuin katoatkin —

_Pekka_ (nopeasti, melkein huutaen). Nyt, Asa — sun kellosi käy oikein!

_Asa_ (kuulematta, painaa Maijan sohvalle istumaan ja istuutuu itse viereen). Sinä et aavista, miten minä olen kaihonnut — ja ollut onneton

_Simo_. Tule pois, Manta! Täällä menee kaikki sekaisin —

_Asa_ (hypähtää riemussa ylös). Voi pääsiäisilo ja helluntaijuhlat! Katsokaa! Tässä on minun morsiameni! (Istuutuu uudelleen.) Rakas — oma Mariani! (Suutelee Maijaa.)

_Justiina_ (parkaisee). Älä, älä! Et saa — et saa!

_Pekka_ (Justiinalle olan yli). Antakaa olla! Ei niille mitään mahda! Niissä on rakkauden tauti. Hänhän aivasteli — ja se ennusti sen oikean tuloa —

_Justiina_ (vaivalla ja hiljaa). Minä kiellän — minä kiellän —. (Mania aivastelee.)

_Pekka_. Ahaa — sielläkin on oikea sulhanen tulossa —

_Simo_. Manta, Manta! Käykö minullekin noin?

_Manta_ (Simon kaulaan). Ei — ei!

_Asa_ (tulisesti). Harvoin onni tulee suotuisempaan aikaan! (Suutelee Maijaa.)

_Justiina_ (katsoo onko Pekka vielä lähellä). Oi, oi, oi! Minä pyörryn — nyt minä vissisti pyörryn —

_Pekka_. Ei se mitään tee — minä otan vastaan —

_Justiina_. Ooh! (Kaatuu Pekan syliin).

_Pekka_ (aivastaa). Jokohan se peijakas nyt tuli — minullekin —

_Justiina_ (kääntyy Pekkaan päin, ottaa häntä kaulasta). Tukekaa te minua —!

_Pekka_. Täytyy kai — koska näin — riivatusti — aivastuttaa — (aivastaa). Tämähän tuntuu siltä — kuin tässä olisi — mentävä — naimisiin — (aivastaa).

Väliverho.