Part 69

"Niin kyllä, koska herra koadjutori kuuluu luvanneen hänelle."

"Kuka sinulle on sen sanonut?"

"Maillard itse."

"Olet siis nähnyt hänet?"

"Tottahan toki, kun olin saapuvilla hänen kaatuessaan."

"Mitä sinä siellä teit?"

"Ka, kiljuin: 'Alas Mazarin! Kuolema kardinaalille! Hirteen italialainen!' Ettekö käskenyt minun sillä tavoin huutaa?"

"Vaiti siinä, pikku lurjus!" sähähti Bazin silmäillen levottomasti ympärilleen.

"Maillard-parka sanoi minulle: 'Mene hakemaan herra koadjutoria, Friquet, ja jos tuot hänet luokseni, saat periä minut.' Ajatelkaas' isä Bazin, -- minä saan periä herra Maillardin, Saint-Eustachen vihkiveden jakelijan! Hei, eipä ole minun enää tarvis tehdä muuta kuin laskea käsivarteni ristiin! Mutta eipä väliä, tahtoisin kuitenkin tehdä hänelle sen palveluksen. Mitä sanotte?"

"Menen ilmoittamaan herra koadjutorille", vastasi Bazin.

Kunnioittavasti ja verkalleen lähestyi hän kirkkoruhtinasta, kuiskasi hänelle muutamia sanoja, joihin tämä vastasi nyökkäyksellä, ja palasi sitten yhtä hiljaa kuin oli mennytkin.

"Ilmoita kuolevalle, että hänen pitää olla kärsivällinen; monseigneur tulee hänen luokseen tunnin kuluessa."

"Hyvä", vastasi Friquet, "nyt pääsen varoihini!"

"Kuules vielä", kysyi Bazin, "minne hän on antanut kantaa itsensä?"

"Saint-Jacques-la-Boucherien torniin."

Lähetystoimensa menestyksestä hyvillään Friquet lähti ulos kirkosta, riisumatta kuoripukuaan, jonka avulla hän sai helpommin raivatuksi tiensä. Kadulle tultuaan hän porhalsi juoksemaan Saint-Jacques-la-Boucherien tornia kohti.

Kiitospalveluksen päätyttyä koadjutori lupauksensa mukaan ja papillista asuansakaan vaihtamatta suuntasi vuorostaan askeleensa vanhaan torniin päin, jonka hän niin hyvin tunsi.

Hän ehti perille ajoissa. Hetki hetkeltä voipuneenakin oli haavoittunut vielä hengissä.

Koadjutorille avattiin sen kammion ovi, jossa kerjäläinen virui henkitoreissaan.

Seuraavassa tuokiossa lähti sieltä Friquet, pidellen isoa nahkamassia. Heti ulos päästyään hän avasi sen, ja hänen suureksi hämmästyksekseen se oli täytetty kultarahoilla.

Kerjäläinen oli pitänyt sanansa ja tehnyt hänet perillisekseen.

"Voi, muori Nanette!" huudahti Friquet tukahtuneesti; "voi, muori Nanette!"

Hän ei kyennyt hiiskumaan enempää, mutta vaikka ääni petti, kykeni hän kuitenkin toimimaan. Kuin mieletön kapaisi hän vauhtiin, ja niinkuin Maratonin kentältä juossut kreikkalainen kaatui laakeriseppele kädessään Ateenan turulle, samaten Friquet suistui nurin saapuessaan parlamenttineuvos Brousselin asunnon ovelle. Täysinäisestä massista kierähti silloin päällimmäisiä louisdoreja lattialle.

Muori Nanette poimi ensin näppiinsä kultarahat ja auttoi sitten ylös Friquetin.

Kuninkaallinen kulkue palasi sillävälin Palais-Royaliin.

"Tuo d'Artagnan on hyvin urhoollinen mies, äitini", sanoi nuori kuningas.

"Niin on, poikani, ja hän on tehnyt suuria palveluksia isällesi. Säilytä hänet senvuoksi puolellasi vastaisen varalle."

"Herra kapteeni", virkkoi nuori kuningas d'Artagnanille, astuessaan alas vaunuista, "kuningatar on antanut toimekseni käskeä teidät ja ystävänne, parooni du Vallonin, päivällisillemme tänään."

Tämä oli suuri kunnia d'Artagnanille ja Portokselle; jälkimmäinen joutuikin ihan hurmioon. Mutta koko juhla-aterian aikana näytti arvoisa ylimys kuitenkin kovin miettiväiseltä.

"Mikä vaivaakaan paroonia?" virkkoi hänelle d'Artagnan laskeutuessaan alas Palais-Royalin portaita; "näytit tavattoman huolestuneelta päivällisillä."

"Yritin muistutella mieleeni", vastasi Portos, "missä olin nähnyt tuon kerjäläisen, jonka varmaankin surmasin."

"Ja sinä et saanut hänestä tolkkua?"

"En."

"No, muistuttele, veikkonen, muistuttele, ja kun pääset selville, ilmoitat minullekin, niinhän?"

"Totta hitossa!" vakuutti Portos.

Loppusanat

Asuntoonsa tullessaan ystävykset tapasivat kirjeen Atokselta, joka pyysi saada puhutella heitä "Kaarlo Suuren ravintolassa" seuraavan päivän aamuna.

He menivät varhain levolle, mutta kumpainenkaan ei saanut nukutuksi. Ihminen ei pääse toivomustensa perille menettämättä sen saavutuksen johdosta ainakin ensimmäisen yön unta.

Seuraavana päivänä he määrähetkellä lähtivät Atoksen luo. He tapasivat kreivin ja Aramiin matkapukuisina.

"Kas", virkkoi Portos, "lähdemmekin siis kaikki taipaleelle? Minäkin olen tehnyt valmistukseni täksi aamuksi."

"Voi, hyvä Jumala, niin!" vastasi Aramis. "Täällä Pariisissa ei ole enää mitään tekemistä frondeliikkeen loputtua. Madame de Longueville on kutsunut minut viettämään joitakuita päiviä Normandiassa ja antanut toimekseni laittaa kuntoon hänen asuntonsa Rouenissa, kunnes hänen poikansa kastetaan. Suoritan sen tehtävän, ja jollei sitten kuulu mitään uutta, palaan hautautumaan luostariini Noisyle-Seciin."

"Ja minä palaan Bragelonneen", huomautti Atos. "Sinä tiedät, hyvä d'Artagnan, että minä olen nykyään pelkästään toimeentuleva tilanomistaja. Raoulilla ei ole mitään muuta omaisuutta kuin minun, poika-paralla, ja minun täytyy valvoa sen hoitoa, koska se on jonkunlainen uskotunmiehen velvollisuus."

"Ja Raoul -- mitä hänestä teet?"

"Hänet uskon sinun hoivaasi, veikkonen. Flandriassa käydään sotimaan, ja sinä viet hänet sinne; pelkään, että pitempi oleskelu Bloisin lähistöllä voisi koitua vaaralliseksi hänen nuorelle sydämelleen. Ota hänet mukaasi ja kasvata hänestä urhea ja uskollinen mies kuten itsekin olet."

"Jollen enää saa pitää sinua kumppaninani, Atos", vastasi d'Artagnan, "niin saan siis kuitenkin seurustella tuon herttaisen vaaleakutrisen kanssa; ja vaikka hän onkin vain lapsi, kuvastuu hänessä täydellisesti sinun sielusi, parahin veikkonen, joten minusta tuntuu aina, että sinä olet lähelläni saattamassa ja tukemassa minua."

Kaikki neljä ystävystä syleilivät toisiaan kyynelsilmin.

Sitten he erosivat tietämättä, tapaisivatko enää koskaan toisiansa.

D'Artagnan palasi Portoksen kanssa Tiquetonne-kadulle; jälkimmäinen oli yhä mietteissään ja yritti muistutella, kuka se mies oli, jonka hän oli surmannut. Heidän saapuessaan la Chevrette-hotellin edustalle oli paroonin ratsu lähtökunnossa, ja Mousqueton istui jo satulassa.

"Kuulehan, d'Artagnan", esitti Portos, "pane pois miekka ja tule minun kanssani Pierrefondsin, Bracieuxin tai Vallonin linnaan; siellä vanhenemme yhdessä, tarinoiden tovereistamme."

"Ei, kiitos!" kieltäysi d'Artagnan. "Hitto, kohdakkoin alkaa sotaretki ja minä tahdon olla mukana! Toivon voittavani siitä jotakin."

"Miksi siis toivot yleneväsi?"

"Ranskan marskiksi, hiisi vieköön!"

"Kah, kah!" äännähti Portos katsellen d'Artagnania, jonka mahtailuun hän ei ollut koskaan saanut oikein totutuksi.

"Tule mukaan, Portos", ehdotti d'Artagnan, "niin teen sinusta herttuan."

"Ei", epäsi Portos, "Mouston ei enää välitä sodista. Minulle on sitäpaitsi järjestetty suurenmoinen tervehdysjuhla, joka saa kaikki naapurini pakahtumaan kateudesta."

"Ei sitten auta", virkkoi d'Artagnan, joka tunsi uuden paroonin turhamaisuuden. "Näkemiin siis, veikkonen!"

"Näkemiin, kapteeni!" vastasi Portos. "Sinä tiedät olevasi aina tervetullut paroonikuntaani, kun tahdot pistäytyä katsomaan minua."

"Kyllä tulenkin sotaretkeltä palatessani", lupasi d'Artagnan.

Ystävykset puristivat toistensa kättä jäähyväisiksi. D'Artagnan jäi ovelle seisomaan, seuraten kaihomielisin katsein Portosta tämän etääntyessä.

Mutta kahdenkymmenen askeleen päässä Portos pysähtyi äkkiä, löi otsaansa ja pyörsi takaisin.

"Nyt muistan", hän sanoi.

"Mitä?" kysyi d'Artagnan.

"Kuka se kerjäläinen oli, jonka tapoin."

"Kas, niinkö? Kuka hän siis oli?"

"Se vietävän Bonacieux."

Ja peräti hyvillään siitä, että mikään ei enää painanut hänen mieltään, Portos läksi jälleen Mousquetonin luo ja katosi tämän kanssa kadunkulmasta.

D'Artagnan pysyi tovin liikkumattomana ja mietteissään. Sitten hän kääntyi ja näki sievän Madeleinen, joka seisoi kynnyksellä d'Artagnanin uudesta arvoasemasta huolissaan.

"Madeleine", sanoi gascognelainen, "anna minulle nyt alakerran huoneet; muskettikapteenina täytyy minun edustaa arvoani. Mutta pidä yhä varallani se viidennen huonekerran kamari; ei tiedä, mitä voi sattua."

VIITESELITYKSET:

[1] D'Artagnanin käynnistä Richelieun luona -- kts. johdantoa.

[2] Tiedetään että Mazarin, joka ei ollut vastaanottanut avioliitolle esteellisiä papillisia säätyarvoja, oli vihitty Itävallan Annan kanssa. (Katso Laporten ja pfalzilaisprinsessan muistelmia). -- _Tekijä_.

[3] Rouva de Mottevillen muistelmat. -- _Tekijä_.

[4] _Livre_ vastaa markkaa, _pistole_ kymmentä. -- _Suom_.

[5] Tavallisten rikollisten teloituspaikka. -- _Suom_.

[6] Richelieun sepittämä viisinäytöksinen murhenäytelmä. -- _Suom_.

[7] Ranskaksi _fronde_.

[8] Geusit (_les gueux_, kerjäläiset) olivat kansanpuolueena Alankomaiden kärsiessä Espanjan herruuden sortoa. -- _Suom_.

[9] _Monsieur_ merkitsee puhuttelusanana: "hyvä herra", mutta arvonimenä se on kuninkaan lähimmällä veljellä, -- tässä romaanissa sedällä, Orleansin herttualla. -- _Suom_.

[10] Kanelilla, sokerilla ja mausteilla höystettyä viiniä.

[11] _Lieue_ vastaa alkuaan vajaata puolta penikulmaa. -- _Suom_.

[12] _Mousqueton_ on suomeksi musketti. -- _Suom_.

[13] _Mademoiselle_ on neiti, _madame_ rouva. _Suom_.

[14] Kuvanveistäjä, jonka luoma ihannenainen sai elon. -- _Suom_.

[15] Kardinaalin asuun kuuluu punainen kauhtana. -- _Suom_.

[16] "Hätäpäärynä" oli verraton suukapula; se oli mainitun hedelmän muotoinen, työnnettiin suuhun ja laajennettiin joustimensa avulla siten, että leukapielet tulivat mahdollisimman ammolle. -- _Tekijä_.

[17] Hotelli merkitsi entiseen aikaan yksityistä, tavallista komeampaa asuinrakennusta. -- _Suom_.

[18] Isä Vincent oli kuningattaren rippi-isä.

[19] Sitten Scarronin puoliso ja leskeksi jäätyään kuninkaan puoliso (madame de Maintenon). -- _Suom_.

[20] _La Cour des Miracles_, Pariisin kerjäläisten kokouspaikan nimi. _Suom_.

[21] Alas Mazarin!

[22] Muistakaa!

[23] Englannin kuningas Edward IV tuomitsi v. 1478 kuolemaan veljensä Georgen Clarencen herttuan: saaden itse valita kuolintapansa tämä ylimielisesti ilmoitti haluavansa tulla hukutetuksi mieliviiniinsä malvasiriin. Siitä järkyttävä kohtaus Shakespearen "Rikhard III:ssa." -- _Suom_.

[24] Ainoastaan itse on hyvä palvelija. -- _Suom_.

[25] Teloituspaikka Pariisissa. -- _Suom_.

[26] Salaluukun kattama vankiluola; siihen suistetaan ne, joista haluttiin päästä eroon huomaamattomasti. -- _Suom_.