Chapter 2

Jos joku kysyisi mitä ammattia tämä Jakobsson oikeastaan harjoitti, niin olisi meidän vaikea antaa tyydyttävää vastausta siihen. Totuutta loukkaamatta voisimme kutsua häntä kauppiaaksi, mutta yhtä suurella syyllä saattaisimme nimittää häntä laivuriksi, asioitsijaksi ja miltei salakuljettajaksi. Kaikissa näissä elinkeinoissa hän toimiskeli ja oli uutteruutensa ja järkevyytensä kautta osannut koota itsellensä, hänen oloihinsa verraten erittäin suuren omaisuuden. Häntä pidettiin perirehellisenä miehenä ja lähimmäistensä luottamusta ja kunnioitusta hän nautti hyvin suuressa määrässä. Että hänen oikeuden tuntonsa ja hänen salakuljettaja-toimensa saattoivat keskenänsä olla sopusoinnussa, se seikka ensi katsannolta näyttänee kummalliselta, mutta kun ottaa huomioon sen ajan katsantokannan, joka salakuljetusta ei pitänyt ensinkään kunniata loukkaavana, niin pääsee helposti selville tästä näennäisestä vastakohdasta.

Jakobsson oli harras puuhaamaan myös valtiollisissakin toimissa. Valtiollisen tunnustuksensa puolelta kuului hän radikaalein joukkoon, s.t.s. niiden, jotka väittivät että aateliston valta ja mahtavuus olisi kukistettava, että valtikka oli Kristina kuningattarelta otettava pois ja prinssi Kaarle Kustaalle annettava. Siinä kapinassa, jonka Tukholman porvaristo maaliskuussa puheena olevana vuonna oli nostanut ja joka onnettomalla tavalla päättyi, oli hän ollut toimekkaana osan-ottajana, mutta älynsä avulla oli hänen onnistunut päästä ikävistä jälkiselkkauksista, vaikka hän epäluulon alaisena olikin vedetty siihen oikeuden käyntiin, jota tämän kapinan johdosta käytiin.

Hänen oppilaaltansa valtiollisissa asioissa, rehelliseltä ruokatavarain kauppiaalta Pertti Månsson'ilta puuttui kokonaan opetusmestarinsa pontevuus, järkähtämätön lujuus ja uskalias rohkeus. Mutta yhteisenä hyveenä oli heillä molemmilla sama sydämellinen isänmaan rakkaus ja vilpitön murhe nykyisistä valtiollisista oloista. Muuten oli Pertti Månsson kaikissa ystävänsä suuremman älyn ohjaamana. Vartaloltaankin oli hän lyhyempi ja hoikempi kuin Jakobsson. Hänen kasvonsa kuvasivat todellista sydämen lempeyttä ja vilpitöntä hurskautta ja jumalanpelkoa.

Ulkomuotonsa puolesta paljon suurempaa huomiota nostava henkilö kuin Pertti Månsson oli läsnä olevien joukossa se mies, jonka olemme arvelleet talon isännäksi. Vartaloltaan oli hän yhtä kookas kuin Jakobsson ja sama ponneton lujuus ja rohkeus kuvautui näiden molempien miesten kasvoissa, jotka kuitenkin muissa suhteissa olivat hyvinkin erinkaltaiset. Jakobsson oli valkeaverinen, talon isäntämies ruskeaverinen siihen määrään asti, että olisi voinut luulla hänen eteläisen taivaan alla syntyneeksi ja kasvaneeksi. Harvoin pohjan lapsilla nähdään niin tummanmustia, tulta tuikkaavia silmiä ja niin täydellisesti kaarneenkarvaisia hiuksia kuin hänellä. Voisimme sanoa hänen kauniiksi, milt'ei ihanaksi, ellemme ottaisi lukuun tuota ilkkuvaa, ivallista hymyilyä, joka alituisesti leikkii hänen huulillansa. Samoin kuin Jakobsson oli hän siinä iässä, milloin miehuuden voima täydellisimmin astuu esiin. Hänen nimensä oli Aake Berg.

Ammatiltaan oli hänkin kauppias ja hänestä kerrottiin, että hän suolakaupan kautta oli koonnut rikkautta. -- Useat kauppiaat Ruotsin pikkukaupungeissa ostivat kauppaliikkeesensä tarpeelliset suolavarat häneltä.

Ne kaksi henkilöä seurassa, joista emme vielä ole puhuneet, erosivat niin hyvin muotonsa kuin pukunsa puolesta melkoisesti edellisistä. Molemmat olivat puetut pitkiin sarkanuttuihin; samanlaista kangasta olivat myös heidän housunsa ja aina kaulaan asti kiinni punotut liivinsä. Helposti voi sanoa, että he kuuluivat talonpoikaissäätyyn. Nuoremmalla heistä, jonka kullankarvaiset, kiharaiset hiukset valuivat alas aina hartioille asti, oli vaalea ja kivuloinen kasvonmuoto, mutta ken tarkemmin katseli hänen silmiinsä, huomasi pian, ett'ei häneltä puuttunut älyä ja intoa; vanhemman vakaissa, katsojan mielestä kunnioituksen tunteita nostavissa kasvoissa oli nähtävänä paljon kokeneen miehen mielenrauha, sellainen rauha, jonka vakuutus tehdyistä velvollisuuksista painaa tekijän kasvoille ja hyvä omatunto hänen sydämeensä. Molemmat olivat valtiopäivämiehiä. Edellinen oli kotoisin Sörmlannin maakunnasta, jälkimäinen oli talonpoikaissäädyn puheenjohtaja silloin koossa olevilla valtiopäivillä, talollinen Pertti Ersson Roslagen'ista.

"Mitä uutisia Turusta, veikko Jakobsson? -- kysyi Aake Berg, sitte kuin kaikki olivat painaneet puuta -- Mitenkä siellä ollaan ja eletään? Ollaanko tyytyväisiä nykyiseen hallitukseen, vai eikö?" --

Jakobsson'illa oli tapana niinkuin vastedes tulemme huomaamaan, omalla aluksellaan tuon tuostakin matkailla Tukholmasta Suomeen, erittäinkin Tukholmasta Turkuun, ja takaisin. Tälläiseltä matkalta oli hän vast'ikään palannut.

"Siellä niinkuin kaikkialla -- vastasi hän -- valitetaan aateliston vallattomuutta ja pahaksutaan sitä sortotilaa, jossa virkamiehet pitävät rahvasta, mutta Turku on liian kaukana hovista, jotta siellä tunnettaisiin kuningattaren yksityistä elämää; sinne asti viha häntä vastaan ei ulotu."

"Mitä väitellään Suomessa ruununtilojen peruuttamisesta? Pidetäänkö tätä asiaa tähdellisenä?" -- kysyi Aake Berg vielä.

"Kyllä pidetään. Kaikki toivovat mitä hartaimmin, että tämä toimi pian saadaan alkuun. Kansa panee kaiken luottamuksensa valtiopäiviin." --

"Valitettavasti ei tästä asiasta tule niin mitään, -- sanoi Pertti Ersson -- kansan toiveet tässä suhteessa eivät tule toteutumaan." --

Jakobsson punastui mieliharmista.

"Te, joka olette talonpoikaissäädyn puhemies, sanotte sen! Ehkä myöskin otatte sanoaksenne, mitä hyvää on saatava aikaan näiden valtiopäiväin kautta, jos niiden tärkein tehtävä jätetään ratkaisematta siksensä!" -- huudahti hän.

Pertti Ersson'in huulet vetäytyivät sellaiseen hymyilyyn, jossa iva ja totisuus taistelivat keskenänsä.

"Me ai'oimme _kruunata kuningattaren_," sanoi hän sen jälkeen.

Aake Berg purskahti nauramaan.

"Hyvin puhuttu, Pertti Ersson!f" -- ilveili hän. "Vieläkö sinun nyt, Jakobsson veikkoni, haluttaa tehdä useampia sopimattomia kysymyksiä valtiopäivien vaikutuksesta? Minä luulen, että kerrassaan sait riittävän vastaukseen kaikkiin kysymyksiin ja toivon, typeräpää vaikka oletkin, että kykenet ymmärtämään, jotta ne valtiopäivät, jotka kruunaavat talonsa ja tilansa menettäneen, itsevaltaisen kuningattaren tulli- ja aksiisitulojen pää-omistajaksi, loistoisalla tavalla ovat tehneet tehtävänsä!"

"Siten on asiain laita -- lausui Pertti Ersson. Kaikki meidän parhaat yrityksemme peruuttaa kruunulle sen kevytmielisesti poislahjoitetut taikka myydyt maatilat jäävät mitättömiksi. Kuin tiedätte, olivat kolmen aatelittoman säädyn edustajat eilen kutsutut linnaan kuningattaren puheille. Hänen Majesteettinsa vaati meiltä silloin sen lupauksen, ett'ei enää oteta puheeksi ruununtilojen peruuttamista näillä valtiopäivillä, sillä hän väitti että tämä kysymys koskee hänen majesteetti-oikeuksiansa.

"Ai'otteko pitää tämän teiltä vaaditun lupauksen?" -- kysyi Jakobsson.

"Ai'omme" -- vastasi Pertti Ersson vakaalla äänellä.

"Todellakin kaunis myönnytys majesteetti-oikeuksille ja seurattava esimerkki alammaisellisesta kuuliaisuudesta! -- sanoi Jakobsson katkerasti.

"Kuinka lieneekin, kerran annettu lupaus on pidettävä" -- lausui Pertti Ersson lujalla totisuudella.

Samassa kuului ulkoa kolme kolkutusta porttia vastaan ja hetken kuluttua astui kolme henkilöä saliin. Ystävällisesti tervehdittyään läsnä olevia asettuivat vastatulleet istumaan heidän joukkoonsa. Muutaman minuutin kuluttua saapui taas uusia vieraita. Tällä tavoin uusien vieraiden saapumalla lisääntyi seura yhä lisääntymistään, niin että noin puolentunnin kuluttua enemmän kuin viisikymmentä henkilöä oli salissa koossa. Kaksikolmatta osaa näistä kuului porvarissäätyyn, loput olivat talonpoikia. Viime mainitut kaikki ja useimmat porvareista olivat valtiopäivämiehiä.

Keskustelu koski yhä edelleen päivän valtiollisia kysymyksiä. Oltiin par'aikaa kiivaassa väittelyssä siitä, mihin toimiin olisi ryhdyttävä, jotta saataisiin tuo aatelittomain säätyjen kuningattarelle antama lupaus puratuksi, kuin seura vielä lisääntyi kahdella uudella jäsenellä, joiden sisään astuessa kaikki läsnä olevat nousivat seisoallensa.

Viimeksi tulleet olivat puetut pitkiin, hienosta mustasta verasta tehtyihin viittoihin, joidenka alla he kantoivat lyhyitä samettinuttuja, joita vyötäisiltä ympäröitsi koreasti korkoumpeluksella koristetut vyöt. Ulkomuotonsa puolesta olivat nämät sen ajan historiassa sangen kuuluisat miehet hyvin erinlaatuisia. Ensin sisään astunut, jonka vyössä riippui kaksipiippuinen pistooli, jonka kiiltäviä piippuja ja varren kulta- ja hopea-koristuksia vastaan kynttilöiden säteet kirkkaasti kimaltelivat, oli keski-ikäinen pitkänläntä mies; hänen muotonsa veti heti ensi katsannolta välttämättömästi huomiota puoleensa. Hänen ryhtinsä oli suora ja jalo, hänen käytöksensä ystävällinen mutta käskevä ja jok'ainoa piirre hänen kasvoissaan ajoitti tavallista suurempaa henkistä älyä ja kykyä. Häneltä oli huolellisesti siivottu leukaparta ja pitkät viikset, joidenka huippuja hän tuon tuostakin oikean kätensä sormilla väänteli. Tämä mies oli porvarissäädyn puheenjohtaja, Tukholman toimekas ja peloton pormestari Niilo Niilonpoika Silenius.

Hänen seuraajansa näytti melkoista lyhyemmältä, vaikka hän totta todellakin oli yhtä pitkä. Syy tähän kummaan oli se, että hän aina nojasi päätänsä alaspäin ja kävi muutenkin eteenpäin kyykistyneenä, jotta hänen vartalonsa sai kaaren muodon. Harvat ohuet hiukset ympäröivät hänen paljasta, hiuksetonta kiirettänsä, otsansa oli korkea, nenänsä pitkä ja suippuinen, huulet laihat ja toisiinsa likistetyt, posket laihat, leuka pitkä. Näille jotenkin rumille kasvoille antoivat hänen kirkkaat, terävät silmänsä eriskummallisen muodon. Kun hän puhuessaan kohotti päätänsä ja katsoi suoraan eteenpäin, niin tuikkailivat nämät hänen silmänsä neron tulta. Tämä mies oli Tukholman kaupungin tunnettu kirjuri Niilo Pertinpoika Skunk.

Arvokkain askelin astui Niilo Pertinpoika pöydän luo kaikkein läsn'olijain kohteliaasti kumartaessa. Selvästi näkyi, että he hänessä kunnioittivat päällikköänsä.

Niilo Niilonpika heitti hattunsa pöydälle, laski vasemman kätensä kupeesensa ja alkoi puhua:

"Ikäviä uutisia edelleen, arvaan ma? Tuo onkin kuin kirottu, ett'eivät meidän tuumamme tahdo menestyä. Yhtä valoisilta kuin asiat näyttivät muutama viikko takaperin, yhtä ikäviltä ja toivottomilta näyttävät ne nyt! Kaupunki on rauhaisa, ei ainoatakaan hallitusta peljättävää melskettä enää, rahvaan lujamielisyys on murtumaisillansa, korkeat herrat entistänsä kopeammat, vanha valtiokansleri on vähintänsä seitsemän vuotta nuorempi kuin kuukausi takaperin ja hänen nuoret junkkerinsa alkavat taas kohotella kukonharjojansa ja päälle päätteeksi muiden harmien höysteeksi tuo kuningattarelle annettu onneton lupaus! Tämä on toki liian paljon pippuraruokaa yhdeksi ateriaksi! Miehen vatsa ei voi sitä sulattaa!"

Hetken vaiti oltuansa ja syvämielisen näköisenä viiksiänsä väännettyänsä lisäsi hän: "Mutta vähän tuosta kuningattarelle antamasta lupauksestamme! Siitä pääsemme paraiten siten, ett'emme sitä pidä! Olkoon se pidettävä tyhjänä, satunnaisena kohteliaisuuden osoituksena, jolla ainoastaan oli hetkellinen merkityksensä. Itsepäisille naisille täytyy toisinaan luvata jos jotakin tarkoin huolimatta tuleeko lupaus pidetyksi tahi ei!"

"Tämä on hyvä neuvo!" -- huudahtivat kaikki porvarit yhteen ääneen.

"Ja meidän tulee sitä seurata," lisäsi Niilo Skunk.

"Sen teemme!" -- vakuuttivat porvarit.

"Tähän päätökseen me talonpojat emme yhdy," sanoi Pertti Ersson.

Niilo Niilonpoika kohotti levottomasti olkapäitään ja lausui Pertti Ersson'ille: "Herkkätuntoisuus on hyvä avu kunnian asioissa, mutta valtiollisissa on se naurettava!

"Ehkä onkin -- vastasi Pertti Ersson pontevalla vakavuudella. -- Minä en olekkaan kauaksi kiivennyt opin ja sivistyksen portaita myöten enkä kykene ratkaisemaan korkeamman valtioviisauden vaatimuksia, mutta sen tiedän nuoruudessani oppineeni, että miehen tulee sanoissansa pysyä, eikä niitä syödä."

"Se kyllä on totta, niin kauvan kuin tavallisista ihmis-oloista on kysymys, mutta kohta itsevaltaisen ja kurjan hallitsijan ja hänen sorrettujen alammaistensa välillä on sellainen, että se tykkänään purkaa kaikki yhteiskunnassa pyhinä pidettävien siveyslakien määräykset," väitti Niilo Skunk.

Pertti Ersson pudisti epäillen päätänsä ja sanoi: "Ei, niin ei voi olla! Jumalan pyhässä raamatussa antamat säännöt, joita noudatan, ovat tässäkin suhteessa hyvin yksinkertaiset ja selvät. Valhetta ja vääryyttä on aina ja kaikkialla välttäminen, missä muodossa ne esiintyvätkin." -- Luoden rehelliset silmänsä terävästi Niilo Niilonpoikaan jatkoi hän puhettansa: "Miksikä ensinkään tehtiin tuo onneton sitoumus? Muistanette, hyvä herra, että minä eilen linnassa _murisin_ sitä vastaan niinkin paljon, että se nosti kuningattaren huomiota ja hän loi epäsuosiollisen katsauksen minuun? Jos ei siinä silloin olisi ollut arvokkaampia miehiä läsnä, niin olisin suorastaan sanonut vastalauseeni. Onko siis minun ja säätyläisteni vika, että sellainen lupaus annettiin?"

Niilo Niilonpoika tarttui Pertti Ersson'in käteen ja lausui: "Kunnon ystäväni! Te todellakin olette syytön siihen pulaan, johon olemme joutuneet, mutta kerta siihen jouduttuamme pitää meidän kaikkia mahdollisia keinoja käyttämällä pyrkiä taas päästä siitä."

Tästä asiasta kiisteltiin kiivaasti vielä pitkä aika, mutta Pertti Ersson ja hänen säätyläisensä pysyivät järkähtämättömästi päätöksessään.

"Kummaa toki! -- huudahti Niilo Niilonpoika vihdoin hieman suuttuneena -- Koskeehan tämä asia kipeämmin teitä talonpoikia, se kuin etukynnessä juuri tarkoittaa teidän pelastamistanne aatelismiesten väkivallasta! Aiotteko todellakin edelleen kädet ristissä kärsiä sellaista julkista vääryyttä ja laittomuutta?"

"Emmepä suinkaan! Siihen valituskirjaan, jonka kuningatar lupasi vaataan-ottaa, ai'omme pontevilla sanoilla piirtää vastalauseemme sitä vastaan" -- vastasi Pertti Ersson.

"Pahoin pelkään, ett'eivät tuollaiset valituskirjat ole miksikään hyödyksi, jos asia kerta itse valtiosalissa säätyjen koossa ollessa jääpi puheeksi ottamatta -- väitti Niilo Niilonpoika. -- Kuitenkin olemme tätä valituskirjaakin ajatelleet ja Niilo Pertinpoika onkin jo kirjoittanut kaavaa siihen." -- Kääntyen kaupunginkirjuriin sanoi hän; "Olkaa hyvä ja lukekaa tämä kaava elikkä esitys kokonaisuudessaan, että läsnä olevat siitä sitten voivat sanoa mielipiteensä."

Niilo Pertinpoika otti esiin viittansa taskusta erään paperimytyn ja luki sitte korkealla äänellä sepittämänsä kaavan puheena olevaan valituskirjaan. Aina vähän päästä keskeyttivät kuuliat häntä innokkailla mieltymys-huudoillansa. Kun lukeminen oli päättynyt, niin hyväksyttiin tämä kaava yksimielisesti pidemmättä väittelyttä. Porvarit ja talonpojat olivat yhtä hartaat kiittämään sitä. Mutta tämä kirjoitus olikin mestarillisella taidolla kyhäelty ja sen tekijä todisti siinä syvämielisesti mutta samassa päivää selvemmällä tavalla, kuinka tuiki tarpeellinen ruununtilojen peruuttaminen oli valtiolle ja kuinka vahingolliset aateliston saavuttamat etu-oikeudet olivat yhteiskunnan onnellisuudelle.

Sen jälkeen ilmoitti Niilo Niilonpoika, että muuan henkilö, jonka nimen hän mainitsi, oli pyytänyt päästä seuran jäseneksi. Tämän asian johdosta syntyi nyt vilkas keskustelu.

Lukija on jo epäilemättä arvannut, että me olemme vieneet hänen valtiolliseen salaseuraan. Tälläisiä tavallisesti "klubbeiksi" kutsutuita seuroja löytyi Tukholmassa 1650 vuoden valtiopäivien aikana useampia. Päätarkoituksena oli niillä kaikilla valtiollisten asioiden keskusteleminen ja valtiopäivillä ratkaistavain kysymysten edeltäpäin valmistaminen, mutta sillä seuralla, johonka nyt olemme tutustuneet, oli toinen, erittäin tärkeä sivu-tarkoituskin. Ne miehet, jotka kokoontuivat salaisiin keskusteluihin Aake Berg'in talossa, kutsuivat itsensä "P.C.G. seuraksi" ja kuin mainitsemme, että näillä kirjaimilla merkittiin sanoja Prins Carl Gustaf taikka suomeksi Prinssi Kaarle Kustaa, niin voipi jokainen helposti arvata että tämän seuran jäsenet olivat mainitun prinssin hartaita puoluelaisia, jotka toivoivat niin pian kuin mahdollista saadaksensa häntä kuninkaaksensa. He olivat sitä mielipidettä, etteivät valtakunnan asiat kuningattaren hallituksen ohjia pitäessä voisi mainittavalla tavalla parantua, jos kohta joitakuita pienempiä muutoksia nykyisissä onnettomissa oloissa saataisiinkin aikaan. Kaikki toiveensa he panivat prinssi Kaarle Kustaasen, hänelle oli mitä pikemmin sitä parempi tie valtaistuimelle raivattava. Koska seuralla oli näin kapinallinen kanta, niin emme saata ihmetellä että se pyrki pysyä salaisuuden vaipan verhossa. Uusia jäseniä seuraan ottaessa noudatettiin suurta varovaisuutta. Jokaisen uuden jäsenen täytyi pyhällä valalla vannoa, ett'ei hän seuraan kuulumattomille sen vehkeistä ja toimista mitään puhuisi. Vieläpä tämä vaiti-olemisen sitoumus koski itse seuran nimeä ja olemustakin.

Seuran jäseneksi tänä iltana ilmoitettu pyrkijä oli huikentelevan ja epäluotettavan luonteensa kautta pahan maineen saanut Pentti Skytte. Jo tähän aikaan nautti hän tätä mainetta niin suuressa määrässä, että kaikki puolueet kammoivat häntä eivätkä ottaneet ruvetaksensa hänen liittolaisekseen. Nytkin vastusteltiin hänen ottamistansa seuran jäseneksi ankarasti. Erittäin puhui Jakobsson luonteensa koko kiivaudella sitä vastaan.

"Tämä ei ole mikään seura aatelismiehille ja valtakunnan neuvoksille -- sanoi hän. Sallia Skytten tulla seuraamme on sama kuin että sallisimme itse p----een omassa persoonassaan tulla tänne! Varjelkoot meitä kaikki pyhät sellaisista henkilöistä! Hovista lähtenyt tuuli puhaltaa nyt häntä vastaan, mutta tuuli on oikullinen, ja voi äkkiarvaamatta kääntyä toiseen suuntaan. Että Skytte niin tapahtuessa kylmäverisesti pettäisi meidät, siitä voin panna sieluni autuuden pantiksi! Itse sekin seikka jo, että hän on kuullut puhuttavan seurastamme, on ikävä ja huolettava asia enkä voi ymmärtää mitenkä hän on urkkinut itsellensä tiedon siitä! Olisko joku meikäläisistä ruvennut valapatturiksi? Siitä on saatava selko ja petos ankarasti kostettava!"

"Petosta ei tässä ole olemassa -- sanoi Niilo Niilonpoika. -- Pentti Skytte ei tiedä seurastamme mitään. Tosin hän arvelee että nykyisiin oloihin tyytymättömät ovat yhtyneet jonkimmoiseen salaliittoon, mutta siinä onkin kaikki. Tänään kun hänet tapasin ilmoitti hän minulle, ollen kovin närkästynyt hallitukseen, mielihalunsa yhtyä porvaris- ja talonpoikaissäätyjen vastapuolueesen. Ajatellen että hän korkean virkansa kautta voisi olla meille joksikuksi hyödyksi esittelin häntä äsken jäseneksi seuraamme. Mutta tarkemmin asiaa nyt mietittyäni peräytän tämän ehdoitukseni, sillä minä en, todellisen mielipiteeni hänestä, sanoakseni, luota häneen enemmän kuin Jakobssonkaan."

Sittekuin tämä asia näin oli saatu päätteesen ja kun muutamia muitakin kysymyksiä noin puolen tunnin kuluessa oli keskusteltu, läksivät seuran jäsenet pois, eivät kuitenkaan kaikki yhteen aikaan, vaan kaksittain ja kolmittain. Vihdoin oli heistä vaan viisitoista jäljellä. Näillä ei näyttänyt olevan kiirettä, vaan istuivat hyvässä rauhassa pitkän pöydän ympärillä. Aake Berg antoi kantaa esiin vanhaa olutta, jota juotiin suurista hopeaisista maljoista. Ajan tavan mukaan kallisteltiin maljoja ahkerasti. Yleisesti versoivat Kristiina kuningattaren hallituksen aikana kaikki paheet, mutta erittäin saavutti juopumus silloin Ruotsissa ja Suomessa niin suuren vallan, ett'ei sen vertaista sitte jälestäpäin ole tavattu. Vieläpä itse hovipiireissäkin oli juopumus yleinen, vaikka Kristiina itse sitä pahetta vihasi enemmän kuin kaikkia muita.

"Ellen pety, niin voimme käyttää tätä yötä hyväksemme -- sanoi Niilo Niilonpoika otettuansa maljastansa aika kulauksen -- Pentti Skytte antoi minulle tässä asiassa hyödyllisen viittauksen."

"Pentti Skytten antaman viittauksen alla piilee epäilemättä joku petos" -- väitti Aake Berg.

"En usko sitä. Hän on tätä nykyä silmittömästi suuttunut kuningattareen ja neuvoskuntaan. Jos voitaisiin näille saada aikaan jotkut kelpo kepposet, niin olisipa tuo kostoa himoavalle Skyttelle mieliksi. Hän onkin jo ryhtynyt valmistaviin toimiin."

"Saammeko kuulla, mihin toimiin?" -- kysyi vieraanvarainen isäntä.

"Tänäpanä viettää, niinkuin kaikki tietänette, kuningattaren suosikki Gyllenström häitään. Mahtavimmat hovipuoluelaisista ovat kokoontuneet häätaloon, mutta tuo seikka ei ole meille niin suuresta arvosta, kuin rahvaan hyväksi toimeen pantu kestitys."

"Minä luulen että tähtäämme samaa otusta" -- huudahti Jakobsson.

"Omilla silmilläni -- jatkoi Niilo Niilonpoika puhettaan -- olen ollut tilaisuudessa näkemään että suuria ihmisjoukkoja on kokoontunut tätä kestitystä nauttimaan. Pentti Skytte on pitänyt huolta siitä ett'ei viinajumalan tavarat kesken loppuisi. Omalla kustannuksellaan on hän salaa antanut viedä sinne useita viina-astioita, joka toimi illan pimeydessä onnistui niin hyvin, ett'ei se ensinkään nostanut huomiota."

"Tämä oli sangen viisaasti keksitty temppu!" -- huusivat useammat porvarit yhteen ääneen.

"Lopun voinette ehkä arvata?" -- kysyi Niilo Niilonpoika.

"Luulen olevani tämän asian lopputarkoituksen jäljillä -- sanoi Aake Berg -- Me nostatamme rahvaan kapinaan, valloitamme vankilan ja pelastamme vangit. Jumala suokoon meidän onnistua! Olen valmis uskaltamaan paljon onnetonta veljeäni pelastaakseni."

"Tämä oli minunkin tuumani. Ilokseni kuulen nyt että toisetkin ovat samaa asiaa ajatelleet" -- sanoi Jakobsson.

Tässä on mainittava että vangeilla tarkoitettiin niitä, jotka maaliskuun kapinan tähden vielä istuivat vankeudessa. Juuri nykyjään oli neuvoskunnassa ollut kysymys heidän lopullisesta kohtalostaan ja useat mahtavat herrat neuvoskunnassa, etenkin vanha valtiokansleeri Akseli Oxenstjerna, olivat vaatineet kuolemanrangaistusta monelle heistä. Huhu tästä nostatti mieliharmia ja kiihoitusta yli koko valtakunnan. Erinomattain huolestuneet ja tuskaantuneet olivat tietysti vangittujen sukulaiset ja ystävät. Mutta rahvaskin oli pannut niin pahaksensa tämän asian, ett'ei näyttänyt mahdottomalta yllyttää sitä puheena olevaan yritykseen.

"Suostuvatko kaikki läsnä olevat osaa ottamaan tähän pelastustoimeen?" kysyi Niilo Niilonpoika.

Kaikki vastasivat myöntäväisesti ja väittivät, ett'ei tätä sopivaa tilaisuutta pitäisi jättää kokematta. Kuitenkin oli kaikella varovaisuudella toimeen ryhtyminen.

Sen jälkeen keskusteltiin likimmistä tuuman toimeenpanemista koskevista seikoista ja jokaiselle määrättiin eri tehtävä. Siitä olivat kaikki yksimieliset, ettei pormestari Niilo Niilonpoika eikä kaupunginkirjuri Niilo Skunk tehokkaasti ottaisi osaa tähän vaaralliseen yritykseen, sillä jos asia onnettomasti sattuisi päättymään, niin olipa tuo ennen kaikkia tähdellistä, että seuran molemmat johtajat pääsisivät epäluulosta vapaiksi. Väärin kai olisi heittää seuran menestys yhteen onnen vaakaan, etenkin kuin tämä toimi ei koskenutkaan "P.C.G. seuraa", vaan tässä nyt läsnä olevia mieskohtaisesti.

Jakobsson ja Aake Berg, jotka pidettiin muita rohkeampina ja älykkäämpinä, saivat toimeksensa mennä yllyttämään kenraalin ja Skytten viinaa nauttineita kapinaan. Toisten tuli koota kokoon kaduilla kuleksivia kerjäläisiä, varkaita ja rosvoja ja johtaa heitä kaupungin vankilaan. Mitä suurempi melske ja hälinä siellä syntyisi, sitä vaikeampi olisi asianomaisten saada tieto siitä, kutka olivat kapinan johtajat. Rahoja tuli jokaisen runsaasti ottaa mukaansa; niitä piti käyttää siinä, missä sanat elivät vaikuttaisi.