Part 1

"... MUTTA — NAIVAT TUMMAVERISIÄ"

Kirj.

Anita Loos

Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1928.

Ensimmäinen luku

Minä aion aloittaa päiväkirjan jälleen, koska minulla sattuu olemaan pikkuruisen aikaa eikä nyt toistaiseksi mitään tehtävää. Tarkoitan ensiksikin, että olen täpötäynnä kunnianhimoja ja pyrkimyksiä, ja minun mielestäni oikeastaan jokaisella naimisissa olevalla tytöllä pitäisi olla toimiala, jos hän on kyllin varakas teettääkseen kotihommansa palvelusväellä. Varsinkin kun tyttö on naimisissa sellaisen aviomiehen kanssa kuin Henry. Sillä Henry on täydellinen kotikarhu, ja jos tyttökin kykkisi kotona kaiket päivät, tapaisi hän miehensä kovin usein. Siksipä minä yritän tehdä jotakin elämässä enkä salli pyörien kokonaan seisahtua vain siksi, että olen mennyt naimisiin sen kanssa, jonka olen valikoinut. Mutta minä uskon aina, että on hyvä tuntea erilaatuisia ihmisiä, ja niin kauan kuin puolisoni kuuluu varakkaihin luokkiin, minä haluan mieluummin tavata arvokkaita herrasmiehiä, joilla on ulkonaista tajuntaa. Senvuoksi minä alati poimiskelenkin jotakin, ja kun sitten tulen takaisin ja tapaan Henryn, on minulla aina tuo tai tämä uusi huomautus tehtävänä. Sillä jos Henry ja minä viettäisimme kaiken aikamme yhdessä, eivät kummankaan ajatukset olisi niin kirkkaat. Ja kirkkaat ajatuksethan juuri pitävätkin kotilieden tulet vireillä ja estävät avioeron kuihduttamasta kaikki romantiikan kukkaset.

Kun siis Henry ja minä olimme menneet naimisiin, oli ensimmäinen toimiala, johon kävin käsiksi, elokuvat. Ja me tuotimme liika tuotannon Dolly Madisonin perijootin sukupuolielämän pohjalla. Mutta kun kirjoitettiin näytelmäluonnos, oli meillä aika paljon pientä hankaluutta, koska sen kirjoittaja tahtoi sulloa sen täyteen pelkkää "sielutiedettä". Ja ohjaaja tahtoi, että se olisi täynnä "rahvasmaisia kohtauksia" ja koristeaiheita. Ja Henry tahtoi, että se olisi täynnä korkeaa siveellisyysmoraalia.

Mutta minä en välittänyt, mitä siinä oli, kunhan se vain oli täynnä nokkelia kohtauksia, joissa johtava mies ajaisi minua takaa puunrungon ympäri ja minä tiristäisin hänelle silmiäni niinkuin Lillian Gish. Niinpä sanoikin herra Goldmark, se suuri filmipomo: "Miksei pysyä turvallisella puolella ja sulloa se täyteen kaikkea?"

Niinpä näytelmäteksti osoittautui herttaiseksi, koskei se ollut ainoastaan nokkela lemmentarina, vaan vallan "sielutieteellinenkin", ja se opetti myöskin suuren moraalisen siveellisyysläksyn, oli täynnä koristeaiheita ja sisälsi lisäksi hurjan kapinan armeijassa. Ja se oli tosiaan niin täynnä kaikkea, että joskus täytyi kolmen tai neljän asian tapahtua yhtä haavaa. Niinpä Dolly Madisonin sielutieteellisin kohtaus tapahtui viraston helmiäiskylpyammeessa, ajatellen sulhastaan kahden tulen välissä, sillä välin kun armeijan kapina suoritettiin ihan kylpyhuoneen ikkunan edustalla.

No niin, Dolly Madison kuului olleen washingtonilainen tyttö, minkävuoksi meidän täytyi matkustaa pääkaupunkiin Washingtoniin filmaamaan, että kappale saisi paikallismaalia ja historiallisen tarkkuuden. Mutta on perin vaikeaa ottaa elokuvia Washingtonissa, koska juuri kun on valittu joku ihana paikka kongressitalon lähettyvillä ja saatu kaikki laitteet kuntoon, niin tavallisesti saapuu senaattori Borrer ja asettuu kameran eteen. Tarkoitan, että on ihan mahdotonta liikuskella kamera mukana Washingtonissa ja pysyttää suuret miehet poissa sen edestä. Ja kumminkin olisivat ne senaattorit kokonaan tärvelleet kuvan, sillä vaikka heidän pukunsa ovatkin varsin metkoja, eivät ne kuulu Dolly Madisonin aikaperijootiin. Siispä lopuksi pyysin Dorothya keksimään jonkun hyvän verukkeen, millä heidät häätäisi pois. Ja Dorothy sanoi heille, että heidän oli poistuttava, koska me valmistimme sielutieteellistä kuvaa eikä heidän sieluntilansa vielä ollut saavuttanut Dolly Madisonin aikakauden tasoa. Mutta minusta tosiaan tuntuu, että Dorothy olisi voinut käyttää järkeään ja keksiä vähän enemmän tahtimaisuutta senaattoreja puhutellessaan.

No, kun meidän kinofilmimme valmistui, osoittautui "Sukupuolta voimakkaampi" sille sopivaksi rubriikiksi, minkä keksi vallan älykäs tyttö herra Goldmarkin toimistosta. Ja sinä suurena moraalisena siveellisyysläksynä oli, että tytöt kykenisivät sen aina välttämään, jos he pysähtyisivät ajattelemaan äitiä. Ja minun loppukohtaukseni, jossa minä pysähdyin ajattelemaan äitiä erikoisen leimahtelevin tuloksin, kun katselin hämärää valokuvaa harsoverhon läpi, oli tosiaan varsin imarteleva. Niinpä me olisimme jatkaneet ja tehneet enemmänkin elokuvia, jollei olisi ollut — "jotakin".

Sillä minä pidän kovin paljon "vauvoista", ja kun tyttö on saanut Henryn kaltaisen varakkaan miehen, on äitiys sitäkin kauniimpi, varsinkin jos vesa tulee "papan" näköiseksi. Ja Dorothykin sanoo, että "vauva, joka muistuttaa jotakin rikasta isää, on yhtä hyvä kuin pankkiin pistetyt rahat". Tarkoitan, että Dorothy toisinaan käy filosofistiseksi ja sanoo jotakin, mikä tosiaan saa tytön ihmettelemään, että kukaan, joka osaa tehdä moisia filosofistisia huomautuksia, saattaa tuhlata aikaansa niinkuin Dorothy.

Ja minusta tuntuu aina, että mitä pikemmin tytöstä tulee äiti vihkiäisten jälkeen, sitä luultavampaa on, että se on "papan" näköinen. Tarkoitan, ennenkuin tytön mieli keskittyy johonkin muuhun. Mutta Dorothy sanoi, että minuna hän tyytyisi yhteen "vauvaan", koska hänen mielestään melkein kaikesta, mikä on Henryn näköistä, yksikin kappale riittää. Mutta Dorothy ei osaa antaa arvoa äitiydelle.

Minun siis tietenkin täytyy jättää elokuvat, koska minä en voisi olla niin epärehellinen kuin muuan naimisiin mennyt filmitähti, joka allekirjoitti sopimuksen varsin pitkään sarjaan eikä hiiskunut filmiyhtiölle mitään "salaisuudestaan". Ennenkuin siis sarja oli puoliksikaan valmis, kävi varsin tukalaksi ottaa hänestä kokokuvia, koska ohjetekstissä edellytettiin hänen olevan vain naimattoman tyttöheilakan. Niin heidän vihdoin täytyi kuvata hänet kaikissa kohtauksissa siten, että hänestä näkyi vain pää jonkun pensaan yli tai katselemassa ulos ikkunasta, ja senvuoksi hän sai enemmän loppukohtauksia kuin mikään filmitähti koskaan ennen. Mutta minusta ei ole kunniallista saavuttaa niitä moisilla keinoilla.

Kun sitten Henry kuuli "minun salaisuudestani", tuumi Henry muuttaa heidän vanhalle maatilalleen, jossa "pikkuhiiremme" voisi syntyä. Sillä "Pikkuhiiri" oli se lellittelynimi, jolla olimme aikoneet sitä kutsua, kunnes havaitsimme, että leikistä oli tulossa tosi. Mutta minäpä halusin paljoa mieluummin New Yorkiin ja sanoin Henrylle, että koska hänen koko sukunsa oli syntynyt Philadelphian esikaupungissa, niin miksemme antaisi "Pikkuhiirelle" parempaa tilaisuutta? Sillä minä olen lukenut lääketieteellisestä kirjasta. "Pientä muukalaista odotellessa", että äidin tulisi olla siellä, missä voi katsella melko paljon taidetta, ajatella suloisia ajatuksia eikä lukea muuta kuin kauniita runoja ja kauniita romaaneja ennenkuin se tapahtuu. Mutta Dorothy sanoi, että kyllä minun olisi parasta hotkaista sivu Ring Lardneria silloin tällöin, koska pojasta — jos kakara sattuisi pojaksi syntymään — muutoin saattaisi tulla muotikauppias. Mutta sittenkin minä sanoin Henrylle, että meidän pitäisi mennä New Yorkiin, jossa kaikki taide ja kirjallisuus on.

Mutta Henry sanoi, että heidän oma vierashuoneensa, jossakin Philadelphian esikaupungeista oli täpösen täynnä taidetta, koska hänen isänsä oli kuluttanut monta monituista vuotta pelkästään sen keräämiseen. Ja siellä on tosiaan aika paljon pienikokoisia savikuvia tytöistä seuralaisineen, valmiina minuettia tanssimaan, sekä kolme lasista näytelaatikkoa täynnä vanhanaikaisia taskukelloja, puhumattakaan luonnollisen kokoisesta marmoripatsaasta, joka esittää täysikokoista lasta kylpemässä oikea pesusieni kädessä, ja seitsemästä pianolampusta. Henry siis sanoi: miksi mennä New Yorkiin, kun kerran on niin paljon taidetta minun oman kattoni alla? Mutta minä sanoin Henrylle, että taide meidän vierashuoneessamme oli valmista, kun taas New Yorkin taide yhä jatkuu ja siellä voi tavata suuria taiteilijoita heidän näyttelyissään ja kysyä, miksi he niitä ovat valmistaneet, ja oppia jotakin.

Mutta Henry tuumi, että hänen tulisi pysyä siellä, missä hänen isänsä on. Sillä Henryn isä on yli yhdeksänkymmentä vuotta, ja Henry yritteli totuttaa häntä pois varsin pahasta tavasta: hän näet tahtoi tehdä uuden testamentin joka kerta, kun uusi sairaanhoitajatar tuli häntä hoivamaan. Eikä näy merkitsevän mitään, kuinka epämiellyttävän uuden tytön he kykenevät hankkimaankin, sillä Henryn isä osaa aina kutoa romaanin hänen ympärilleen. Kunnes me joskus toivomme, että hän tulisi terveeksi tai jotakin muuta.

Ja Henryn äiti on ihan yhtä paljon täynnä romaania kuin hänen isänsäkin. Tarkoitan, että kun vanhanpuoleinen seitsenkymmenkaksivuotias rouva aina luulottelee, että pöytäpalvelija on häneen sokeasti rakastunut, niin on vaikea pitää pöytäpalvelijoita. Ja Dorothy sanoo, että kun vain voisimme saada kaikki laulunsepittäjät tapaamaan Henryn äidin, olisi se nopein keino vapauttaa maailma äideille kirjoitetuista lauluista.

Mitä taas Henryn sisareen tulee, ei hänellä ja minulla ole suorastaan mitään yhteistä. Tarkoitan, etten minä paheksu poikamaisia kuoseja tyttöjen yllä, jos he kopioivat jotakin hyvin kammattua muotikuvaa esimerkiksi lehdestä "Kuinka nuoren miehen tulee pukeutua". Mutta Ann Spoffard on sen lajin tyyppi, joka kuluttaa kaiken aikansa tallin ja koirakopin välillä ihan ilman aikojaan. Tarkoitan, että koetan aina ajatella parasta jokaisesta, ja todellakin otaksun olevan perin epäitsekästä, kun tyttö kuluttaa viikkokausia pestäkseen koiraa syyhysaippualla parantaakseen sen syyhelmän, ollenkaan ajattelematta itseään. Mutta sittenkin hän saattaisi olla ystävällinen ihmisillekin ja käyttää enemmän ooderkolongia ennenkuin astuu salonkiin.

Siis minun täytyi panna aivoni toimimaan saadakseni Henryn lähtemään New Yorkiin. Ja kun minä panin ne toimimaan, niin keksin todellisen syyn, miksi Henry halusi viipyä Philadelphian esikaupungeissa, ja se oli siksi, että hän on aivan mahtava mies niin kauan kuin hän viipyy siellä, mutta kun hän saapuu New Yorkiin, ei hän näytä olevan niin erikoinen. Sillä sittenkin, ollakseen erikoinen New Yorkissa, täytyy olla esimerkiksi niinkuin herra Otto Kahn, joka tekee aika paljon taiteen hyväksi, taikka sitten niinkuin siveellisyydenvalvojat, jotka tekevät aika paljon sitä vastaan. Tarkoitan, että herra Kahn voi aina tehdä itsensä huomatuksi jollakin uudella taiteellisella näytelmällä, ja sensori taas voi tehdä itsensä huomatuksi kieltämällä sen esityksen. Mutta Henryllä ei näy koskaan olevan kyllin aatteita pannakseen mitään alkuun, ja vaikkei tarvitakaan mitään aatteita jonkin toimenpiteen kieltämiseen, on New York niin täynnä sellaista väkeä, että kilpailu käy varsin vaikeaksi.

Ainoa, mitä Henry todella osaa tehdä, on pauhata alhaista moraalia vastaan. Eikä hän edes näy saavan ihmisiä katumaan, koska ne ainoat, jotka laisinkaan viitsivät kuunnella sellaista puhetta, ovat moraaliltaan puhtaita ja vain haluavat kuulla siitä haasteltavankin. Ja ne arveluttavat asiat, joita Henry voi keksiä, voivat antaa puheenaihetta Philadelphian esikaupungeissa, mutta eivät kovinkaan paljoa hytkähdyttäisi ihmisiä New Yorkissa.

No, kyllähän herrasmiehet, jotka saapuvat New Yorkiin Kansas Citystä tai St. Louisista ja siellä huomaavat tulevansa vähäpätöisiksi, voivat aina tehdä itsensä varsin tärkeiksi tuhlaamalla aika paljon rahaa yliviinureille, pääsylippukeinottelijoille ja yöklubien emännöitsijöille. Sillä tosiaankin voi jokainen mennä Texas-Guynanin yö-klubiin ja muutamasta sadasta dollarista puhutella häntä ristimänimellä. Mutta kuuluisuuden saavuttaminen Texas Guynanissa ei oikeastaan huvittaisi Henryä, jollei hän voisi mennä sinne katselemaan, kuinka ihmiset pitävät iloa, ja sitten tekisi itseään tärkeäksi toimittamalla poliisit panemaan sen kiinni.

Senvuoksi minun täytyy ajatella varsin vahvasti keksiäkseni jonkun keinon, minkä avulla Henry tuntisi itsensä tärkeäksi New Yorkissa. Ja päätin, että nopein keino olisi liittyä joihinkin yhdistyksiin.

Sitten muistui mieleeni eräs herrastuttavani New Yorkissa, joka on kovin, kovin huomattuja kuuluu oikeastaan kaikkeen, ja minä kyhäsin hänelle kirjeen kysyen, voisiko hän järjestää Henrylle joitakuita kutsuja saapua New Yorkiin ja liittyä tähän tai tuohon. Ja tämä herrasmies kuuluu "Sivistyksen ystäviin" ja "Luonnonystävien yhdistykseen" ja "New Yorkin kiukkuliittoon", joka vastustaa vihaisia koiria, ja "Ohion seuraan". Ja hän toimitti Henrylle kutsun liittyä kaikkiin paitsi Ohion seuraan. Sillä Ohion seura kuuluu olevan perin valikoiva, koska täytyy olla syntynyt Ohiossa. Mutta hän hankki Henrylle kutsun liittyä Pennsylvanian seuraan, joka ei valikoi niin ankarasti eikä muuta vaadi kuin että sen jäsenet ovat syntyneet vain Pennsylvaniassa.

Ja kun Henry alkoi saada kaikkia näitä kutsuja, tuntui hänestä perin hyvältä ajatella, että hänen huomattavuutensa oli ehtinyt New Yorkiin. Niinpä hän päätti matkustaa suoraapäätä sinne ja liittyä kaikkeen, mihin häntä pyydettiin. Ja tietysti hänen oli otettava minut mukaansa. Ja kun minä pääsin takaisin Ritziin kaiken sen kotielämän jälkeen, jonka olin läpikärsinyt, niin melkein luulen huokaisseeni helpotuksesta.

No, heti ensimmäisenä iltana, kun Henry oli New Yorkissa, hän meni suuriin kemuihin ja istui samassa pöydässä kuin Amy Bottsfield Rand, joka on kovin ingellitentti, koska hän kerran matkusti Kiinaan ja tuskin saattaa sietää mitään sen jälkeen, kun palasi kotiin, ja Percy Gilchrist Saunders, joka on tullut kuuluisaksi mielipiteestään, että oikeinkirjoituksen pitäisi kuulua samalta kuin se näyttääkin, ja Chester Wentworth Peabody, joka kuluttaa kaiken aikansa oravien tarkkaamiseen kirjoittaen muistiin kaikki niiden hyppäykset. Ja kaikkien näiden kuuluisain henkilöiden tapaaminen, joita New York on ihan kukkuroillaan, herätti Henryssä uusia ajatuksia ja avasi hänelle uusia näköaloja. Sillä kun Henry oli heidän kanssaan haastellut, huomasi hän ihan kummastuksekseen, että hän oli ihan yhtä paljon täynnä aivoja kuin hekin. Mutta sellaistahan aina tapahtuu ihmisille, jotka alemmuustunnossaan karttavat New Yorkia. Sillä vähät siitä, kuinka alhainen tuntonne on, voitte New Yorkissa aina tavata hyvin huomattavia henkilöitä, joilla ei ole enemmän aivoja kuin teillä.

Ja Henryn tultua kotiin kemuista minä livahdin hänen sänkykamariinsa uudessa vaaleanpunaisessa yöpuvussani ja sain hänet vihdoin lupaamaan, että asuisimme New Yorkissa, jossa elämämme voisi olla sielukkaampaa.

Ja sitten minä tilasin Henrylle "Kuukausikerhon" julkaisun, jossa kerrotaan, mikä kirja on luettava joka kuukausi, jotta ihmisen yksilöllisyys pilkistäisi esiin. Ja se on kerrassaan ihmeellinen, koska se saa yli viisikymmentätuhatta henkilöä lukemaan saman kirjan joka kuukausi.

Ja niin me vuokrasimme uusimman huoneuston uusimmasta vuokratalosta Park Avenuen varrelta, ja minä sain sinne pelkkää vanhinta antiikkia, kaikki antiikkia italialaista, ja yhden vanhimmista Rembrandteista. Minun täytyy tosiaan melkein hymyillä, koska olin luullut, että kaikki sisustus pitäisi koristaa vaaleanpunaisella satiinilla ja aika paljolla merisinisellä. Mutta sitten kun tyttö on oppinut taidetta, voi hän tuskin sietää muuta kuin vanhaa italialaista. Nyt minä siis niiden strutsinsulilla koristettujen pitsiröijyjen asemesta, joita aina ennen käytin, pidän aamupukuja ainoastaan vanhasta italialaisesta brogaadista pitkin laahustimin, joka on tehty jostakin keskiaikaisesta paavin kirjoviitasta kaikkine kauhtuneine väreineen.

Ja kun me järjestimme lastenkamaria "Pikkuhiirelle", niin sisäkoristelija keksi oikean aitoitalialaisen kehdon eräältä ikivanhalta vuosisadalta. Mutta Dorothy sanoi, että se vanha italialainen oli sitä timratessaan tuuminut, että jos lapsonen nutistuisi, olisi kätkyt juuri sopivan kokoinen ruumisarkuksi. Ja Dorothy pelkäsi, että jokainen lapsi, joka joutuisi siinä nukkumaan, tulisi peräti synkkäluontoiseksi. Tarkoitan, että Dorothy joskus saa aika hyvän aatteen, koska tosiaan kävi niin, että vanha italialainen huoneustokin tulee vallan alakuloiseksi, varsinkin sadepäivinä. Siis minun täytyy järjestää, että Dorothy oikeastaan pysyy luonamme, jottemme tulisi liian alakuloisiksi tällaisessa italialaisessa ympäristössä.

No, vihdoin tuli päivä, jolloin "Pikkuhiiren" oli aika saapua, ja minä menin Dorothyn kanssa puoliselle Ritziin. Ja puolisen jälkeen Dorothy meni ostoksille, ja sitten hänen oli määrä lähteä epävirallisille teekutsuille. Ja hän kehoitti minua tulemaan mukaansa. No, minä en tosiaan pidä mistään niin suuresti kuin ostoksilla käymisestä ja epävirallisista teekutsuistakin, mutta lopuksi minä katsoin paremmaksi olla lähtemättä ja menin sensijaan kotiin. Ja kun sitten iltapäivällä "Pikkuhiiri" pantiin minun käsivarsilleni, tunsin saaneeni riittävän korvauksen siitä, että olin kaikki jättänyt.

Mutta minä soitin teekutsuihin menneelle Dorothylle ilmoittaakseni hänelle uutisen, että vauvasta oli tullut poika. No, ei mikään liikuta niin paljo ihmisten sydämiä kuin heille tuttu tyttö, joka on kulkemassa "varjojen laakson läpi" ja palaa sieltä lapsukaisen kera. Siksipä jokainen tahtoi teekutsuilta lähteä suoraan meille. Ja minä istuin vuoteessani italialaisessa aamunutussani, ja "Pikkuhiiren" tervehdykseksi panimme toimeen varsinaiset pidot. Tarkoitan, että ihmisiä tuli tulemistaan, ja minun täytyi olla puhelimen ääressä tilaamassa Reubensilta yhä lisää voileipiä. Mutta lapsenhoitajatar ei sallinut meidän nähdä "Pikkuhiirtä" muuta kuin vilahdukselta, koska meluja tupakan savu ei ole pienokaisille terveellistä sinä päivänä, kun ne saapuvat maailmaan.

Mutta sittenkin minä sain korvauksen kaikista näistä kivistyksistä, sillä Henry sijoitti aika ison summan minun nimelleni. Milloinkaan nähkääs ei aviomies käy raha-asioissa niin tunnelmalliseksi kuin sinä päivänä, jona hän saa tyttöään nimittää "pikku äidiksi".

No, sitten kun se kaikki oli ohi, tahtoi Henry tietysti, että minä pysyisin kotosalla enkä olisi mitään muuta kuin vaimo ja äiti. Enkä minä siitä oikeastaan välittänyt niin kauan, kun minun täytyi pysyä vuoteessa. Mutta noustuani vuoteesta minun aivoni alkoivat askarrella ja minä aloin miettiä toimialaa. Mutta minä päätin olla laittamatta enää uusia filmejä, koska "Sukupuolta voimakkaampi" kävi ihan yli ihmisten ymmärryksen ja koitui rahalliseksi tappioksi. Senvuoksi minä päätinkin antautua kirjalliselle alalle ja enemmän oleskella kirjallisessa ympäristössä kodin ulkopuolella.

Toinen luku

Pian havaitsin, että kirjallisin ympäristö New Yorkissa on Algonquin-hotelli, missä kaikki kirjalliset nerot nauttivat puolista. Sillä jokainen nero, joka syö puolista Algonquin-hotellissa, kirjoittelee aina, että se on paikka, jossa kaikki kirjalliset nerot syövät puolista. Ja minä pyysin Dorothya tulemaan sinne kanssani puolisen aikaan.

Mutta Dorothy sanoi, että jos minä tahdoin tavata oikein ensiluokkaisia jehuja, niin hän menisi kirjalliseen illanviettoon, jonka George Jean Nathan järjesti Jersey-nimisessä paikassa; se on kuuluisa siitä, että siellä tarjoillaan eetterittä valmistettua olutlajia. Ja herra H.L. Meneken, Theadore Dreiser, Sherwood Anderson, Sinclare Lewis, Joseph Hergesheimer ja Ernest Boyd olisivat siellä. Silloin minä sanoin Dorothylle: "Jos he ovat niin kirjallista väkeä, niin miksi he menevät sellaiseen paikkaan kuin New Jerseyhin, joka on tunnettu epätaiteellisuudestaan?" Ja ainoa syy, jonka Dorothy saattoi keksiä, oli se _olut_. Mutta vihdoin minä päätin lähteä, koska jotkut niistä kirjoittavat varsin luettavia romaaneja.

Mutta jos joku luulee, että niillä siellä New Jerseyssä oli kirjallinen salonki, niin hän todella pettyy, sillä eivät ne kirjallisista töistään edes _maininneetkaan_. Ja jos olisivatkin maininneet, niin ei kukaan olisi heitä kuullut, koska he alituisesti paiskelivat nikkelirahoja sähköpianoon ja laulaa loilottivat rohkaistuneita lauluja. Ja minä luulen, että jos kirjalliset ihmiset haluavat viettää soitannollista iltaa, on taiteellisempaa ostaa piletit johonkin hyvään oopperaan. Mutta olisihan minun pitänyt tietää niin paljon, että olisin epäillyt kaikkien kirjallisten miesten kirjallisuutta, jotka ovat tuttavia Dorothyn kaltaisen mentaliteettoman tytön kanssa.

Niinpä minä seuraavana päivänä pakotin Dorothyn mukaani puoliselle Algonquin-hotelliin, ja se korvasi kaikki. Sillä ne ovat _arvostelijoita_ ja kertovat kaikille muille, kuinka on tehtävä, ja _he_ tietävät kuinka on meneteltävä. Tarkoitan, että he toki kuluttavat kaiken aikansa opettamalla jokaiselle, kuinka kirjallisten ihmisten olisi meneteltävä.

No, me menimme puoliselle Algonquin-hotelliin vallan varhain, jotta voisimme omin silmin nähdä, kuinka he kävelivät sisälle. Ja minä olen oppinut, että paras keino saada pöytä paikalla, joka on lähellä jotakuta, jonka lähellä tahtoo istua, on lyöttäytyä ystäväksi ylitarjoilijan kanssa. Ja Algonquin-hotellin kuuluisan ylitarjoilijan nimi on George, joka pitää samettiköyttä pienen vaateliaan ruokasalin ovikäytävän poikki, estääkseen ihmisiä, jotka eivät osaa antaa arvoa nerolle, pääsemästä sinne, jonne he eivät kuulu. Sillä niillä on myöskin vähemmän vaatelias ruokasali joukkoja varten. Ja minäpä sanoin Georgelle, että me halusimme istua lähellä sitä kuuluisaa kirjallista pyöreää pöytää voidaksemme kuulla heidän haastelustaan jotakin tai jotakin muuta. George siis antoi meille kaikkein läheisimmän pöydän, ja tarjoilija, joka meitä palveli, oli yksi ja sama mies, joka palvelee heitäkin. Niinpä tarjoilija ja minä ryhdyimme keskusteluun, ja siitä selvisi, ettei hänen nimensä ollut ainoastaan Tony, vaan että hän oli täynnä ihanteitakin. Minusta tosiaan tuntuu, että mitä enemmän jokaista katselen, sitä paremmin huomaan, ettei koskaan tiedä, kenen kanssa juttelee. Sillä Tony kertoi minulle, että ruumis saattaa olla vain kreikkalaisen tarjoilijan ruumis, mutta sielu voi olla täynnä itse muinoisten kreikkalaisten kaikkinaista kulduuria.

Tarkoitan, että Tony oli kasvatettu herrasmieheksi, koska hänen isänsä oli varsin huomattava kreikkalainen, jolla oli myöskin ollut laillinen poika. Niinpä Tonyn isä kasvatutti heidät yhdessä opettajan johdolla, joka opetti heille kaikki kreikkalaisajan klassikot. Mutta Tonyn isä oli saanut aivan kyllänsä Tonyn äidistä, minkä vuoksi hän pani erään turkkilaisen tuttavansa järjestämään niin, että Tonyn äiti oli saapuvilla kamalassa teossa. Turkkilaiset eivät kuulu nauttivan mistään enemmän kuin hirmutöistä, ja Tony luulee, että se on kieltolain seuraus. Sillä turkkilaisilla on aina ollut kieltolaki, ja Tony sanoo, että kun joku asia alkaa turkkilaista hermostuttaa, ei hän voi mennä ottamaan ryyppyä unohtaakseen sen, vaan hänen täytyy kiireessä tehdä joku hurja työ. Ja Tony sanoo, että kun hän lukee niistä uudenaikaisista murhista, joita me amerikkalaiset voimme keksiä, ja siitä hauskuudesta, mitä meillä on lakituvassa murhajuttuja käsiteltäessä, niin me amerikkalaiset muistutamme häntä aika paljon turkkilaisista. Siksipä Tony arveleekin, että se on kieltolain seuraus.

Senvuoksi minä sanoin Tonylle kohteliaisuuden hänen aivojensa vuoksi, joilla hän ajattelee asiat selviksi. Ja Dorothy sanoi, että hän lausuisi sille toisen kohteliaisuuden kananpoikaviillokista kaikessa kiireessä. Niinpä hänen täytyikin keskeyttää keskustelunsa ja mennä sitä noutamaan, koska Dorothyn ajatukset puolisen aikaan oikeastaan aina liikkuvat ruuassa, sensijaan että minä en näy huomaavankaan, syönkö vai olenko syömättä, niin kauan kuin jotakin opin.

No niin, kun Tony palasi, pyysin minä häntä kertomaan kaikki, mitä hän tiesi pyöreän pöydän neroista. Ja kävi ilmi, että hän tunsi heidät varsin hyvin, sillä kaikki pitävät hänestä hyvin paljon. Tarkoitan, että useimpia tarjoilijoita miellyttää enemmän juomarahat kuin kuunnella nerojen keskustelua, ja se tarjoilija, joka oli ollut siellä ennen Tonyä, oli aivan sivistymätön kreikkalainen Sardanopolisista, jota kulduuri ei edes ollenkaan kiinnostanut.