Mustalaistytön ennustus: Romaani Pärttylinyön ajoilta
Part 18
Kapteeni George pyysi juotavaa; mutta kukaan ei tahtonut hänelle antaa vesilasia pelosta että siten saattaisi jouduttaa hänen kuolemaansa. Omituista inhimillisyyttä, joka vaan pitentää kärsimyksiä! Samassa tulivat saliin haavoittuneita katsomaan La Noue ja kapteeni Dietrich sekä monta muuta upseeria. He pysähtyivät kaikki Georgen patjan ääreen, ja La Noue katseli, miekkansa kahvaan nojaten, vuoroon kumpaakin veljestä silmin, joissa kuvastui selvästi tämän surullisen näyn hänessä herättämä mielenliikutus.
Saksalaisen kapteenin vyöstä riippuva taskumatti veti Georgen huomion puoleensa.
-- Kapteeni, hän virkkoi, tehän olette vanha sotilas?
-- Kyllä, vanha sotilas minä olen. Ruudinsavu harmentaa parran pikemmin kuin vuodet. Minä olen kapteeni Dietrich Hornstein.
-- Sanokaapa minulle, mitä te tekisitte, jos olisitte haavoittunut niinkuin minä?
Kapteeni Dietrich katseli haavoja kuin ainakin mies, joka oli tottunut niitä näkemään ja arvostelemaan miten vaarallisia ne olivat.
-- Minä tekisin tilin omantuntoni kanssa ja pyytäisin aikalasillisen Reinin viiniä, jos sitä vaan olisi mailla halmeilla.
-- Mutta minä pyydän heiltä vain tilkkasen heidän huonoa La Rochellen viiniä, eivätkä nämä kaistapäät tahdo sitä minulle antaa.
Dietrich irroitti vyöstään taskumattinsa, joka oli hyvin iso, ja aikoi viedä sen haavoittuneen huulille.
-- Mitä te teettekään, kapteeni! huusi yksi sotilaista; lääkäri sanoo, että hän kuolee paikalla, jos juo.
-- Entäpä sitten? Saapahan edes vähän iloa ennen kuolemaansa. Kas tuossa, uljas ystäväni; hävettää vaan, kun ei ole parempaa viiniä teille tarjota.
-- Te olette ritarillinen mies, kapteeni Dietrich, sanoi George juotuaan. Ojentaen sitten taskumatin naapurilleen, hän virkkoi: Entä sinä, Béville-parkani, etkö sinäkin tahdo myöntää minun olevan oikeassa?
Mutta Béville pudisti päätään mitään vastaamatta.
-- Voi nyt! kun eivät vieläkään herkeä minua kiusaamasta! sanoi George. Mitä! Eikö minun anneta kuolla rauhassa?
Hän näki protestanttisen papin tulevan luokseen raamattu kainalossa.
-- Poikani, sanoi pappi, kun te nyt...
-- Riittää! riittää! Tiedän kyllä mitä aiotte minulle sanoa, mutta se on turha vaiva. Olen katolilainen.
-- Vai olet sinä katolilainen! huudahti Béville. Et siis enää olekaan jumalankieltäjä?
-- Mutta ennenvanhaan teidät -- pappi virkkoi -- kasvatettiin reformeerattuun oppiin; ja tänä juhlallisena ja peloittavana hetkenä, kun valmistaudutte astumaan töiden ja omientuntojen Korkeimman Tuomarin eteen...
-- Olen katolilainen. Paholaisen sarvien kautta! jättäkää minut rauhaan.
-- Mutta...
-- Kapteeni, ettekö ollenkaan sääli minua! Olette jo tehnyt minulle suuren palveluksen; pyydän teiltä vielä toista sellaista. Laittakaa niin, että saan kuolla tarvitsematta kuulla varoituspuheita ja ruikutuksia.
-- Poistukaa, sanoi kapteeni papille; näettehän, ettei hän ole sillä tuulella, että tahtoisi teitä kuunnella.
La Noue antoi merkin munkille, joka tuli heti kuolevan luo.
-- Tässä on teidän uskokuntanne pappi, hän sanoi kapteeni Georgelle; me emme pyri millään tavoin pakoittamaan omiatuntoja.
-- Munkki tai pappi, menkööt hiiteen molemmatkin! vastasi haavoittunut.
Munkki ja protestanttinen pappi olivat kumpikin vuoteen vieressä, toinen sen toisella, toinen toisella puolen; ja he näyttivät olevan aikeissa ruveta kumpikin riitelemään kuolevaa itselleen.
-- Tämä aatelismies on katolilainen, sanoi munkki.
-- Mutta hän on protestantti syntyjään, sanoi pappi; hän kuuluu minulle.
-- Mutta hänpä on kääntynyt katolilaiseksi.
-- Hän tahtoo kuolla isiensä uskossa.
-- Ripittäkää itsenne, poikani.
-- Lausukaa uskontunnustuksenne, poikani.
-- Eikö totta, tehän tahdotte kuolla hyvänä katolilaisena?
-- Viekää pois tuo Antikristuksen lähettiläs! huusi pappi, joka tunsi läsnäolijain enemmistön olevan hänen puolellaan.
Hetipaikalla eräs sotilas, kiihkeä hugenotti, tarttui munkin köysivyöhön ja työnsi hänet syrjään huutaen hänelle:
-- Ulos täältä, senkin kaljupää! senkin hirtehinen! Ei La Rochellessa ole enää pitkiin aikoihin veisattu messuja.
-- Seis! sanoi La Noue, jos tämä aatelismies tahtoo ripittää itsensä, niin annan kunniasanani siitä, ettei kukaan tule häntä siitä estämään.
-- Suuri kiitos, herra La Noue ..., sanoi kuoleva heikolla äänellä.
-- Voitte kaikki todistaa, sanoi munkki, että hän tahtoo ripittää itsensä.
-- Ei! piru vieköön! en tahdo.
-- Hän palajaa takaisin isiensä uskoon, huudahti pappi.
-- En! tuhat tulimmaista! en! Jättäkää minut rauhaan kumpikin. Olenko jo kuollut, koska korpit jo riitelevät ruumiistani? En huoli en messuistanne en virsistänne.
-- Pilkkaaja! huusivat molemmatkin keskenään vihamielisten uskontokuntien papit yhtaikaa.
-- Kyllä sitä johonkin pitää uskoa, sanoi kapteeni Dietrich järkähtämättömän tyynesti ja rauhallisesti.
-- Minä uskon ... että te olette kunnon mies, ja vapautatte minut noista äkäpusseista... Niin, menkää tiehenne ja antakaa minun kuolla kuin koiran.
-- Niin, kuole sitten kuin koira! sanoi pappi poistuen närkästyneenä ja kiukuissaan. Munkki teki ristinmerkin ja lähestyi Bévillen vuodetta.
La Noue ja Bernard de Mergy pysähdyttivät papin.
-- Tehkää vielä viimeinen yritys, sanoi Mergy. Säälikää häntä, säälikää minua!
-- Kapteeni, sanoi La Noue kuolevalle, uskokaa vanhaa soturia, sellaisen miehen kehoitukset, joka on Jumalalle lupautunut, voivat kuolevan viimeisille hetkille suoda lievitystä. Älkää kallistako korvaanne syntisen koreuden kehoituksille, älkääkä syöskö uhmailullanne sieluanne kadotukseen.
-- Herra La Noue, vastasi kapteeni, en ole tänään ajatellut kuolemaa suinkaan ensi kerran. En tarvitse kenenkään kehoituksia tai varoituksia siihen valmistautuakseni. En ole koskaan suvainnut uhmailua, tällä hetkellä vähemmän kuin konsanaan. Mutta piru vieköön! Nyt saan vain kuulla heidän lörpötyksiään.
Pappi kohautti olkapäitään. La Noue huokasi. Molemmatkin poistuivat hitain askelin ja pää painuksissa.
-- Toveri, sanoi Dietrich, kyllä teillä täytyy olla helvetilliset tuskat, kun puhutte niinkuin nyt puhutte?
-- Kyllä, kapteeni, minä kärsin niin tulen vietävästi.
-- Silloin toivon, ettei hyvä Jumala ota pahakseen teidän sanojanne, jotka niin vietävästi tuntuvat jumalanpilkalta. Mutta kun on luodinreikä läpi ruumiin, niin perhana vieköön! kyllä silloin on lupa vähän kiroillakin lohdutuksekseen.
George hymyili ja tarttui taas taskumattiin.
-- Maljanne, kapteeni! Te olette paras sairaanhoitaja, minkä haavoittunut sotilas voi saada. Ja puhuessaan hän ojensi tälle kätensä.
Kapteeni Dietrich puristi sitä, osoittaen jotain liikutuksen merkkejä.
-- Teufel! hän mutisi aivan hiljaa. Olisi se sentään, jos veljeni Hennig olisi katolilainen ja minä olisin häntä ampua romauttanut vatsaan!... Siinä nyt on Milan ennustuksen selitys.
-- George, toveri hyvä, sanoi Béville valittavalla äänellä, sano minulle edes jotain. Me kuolemme kohta; se on peloittava hetki!... Vieläkö sinä ajattelet samalla tavalla kuin silloin, kun käännytit minut jumalankieltäjäksi?
-- Aivan varmasti; rohkeutta vaan! muutaman hetken päästä meidän ei enää tarvitse kärsiä.
-- Mutta tuo munkki puhuu minulle tulesta ... paholaisista ... mitä minä tiedän, minä?... Mutta minusta se kaikki ei tunnu oikein vakuuttavalta.
-- Tyhmyyksiä kaikkityyni!
-- Mutta jos se kuitenkin olisi totta?
-- Kapteeni, teille minä testamenttaan haarniskani ja miekkani. Olisin suonut, että minulla olisi ollut jotain parempaa teille antaa tästä hyvästä viinistä, jota olette minulle juottanut niin auliisti.
-- George, ystäväni, Béville taas puuttui puheeseen, olisi sentään kauhistuttavaa, jos se olisi totta, mitä hän sanoo ... ijäisyys!
-- Pelkuri!
-- Niin, pelkuri ... se on pian sanottu, mutta silloin on lupa olla pelkuri, kun on kysymyksessä ikuinen piina ja kärsimys.
-- No niin! ripitä sitten itsesi.
-- Pyydän sinua, sano minulle, oletko aivan varma siitä, ettei mitään helvettiä ole olemassa?
-- Joutavia!
-- Ei, vastaa minulle; oletko siitä ihan varma? Vakuuta minulle kunniasanallasi, ettei helvettiä ole olemassa.
-- Minä en ole varma mistään. Jos perkele on olemassa, niin saammepahan nähdä, onko se hyvinkin musta.
-- Kuinka! sinä et ole siitä varma?
-- Ripitytä itsesi, sen sanon sinulle.
-- Mutta sinä pilkkaat minua siitä.
Kapteeni ei voinut olla hymyilemättä; sitten hän sanoi vakavasti:
-- Sinun sijassasi minä ripityttäisin itseni; sehän on aina varminta, ja kun on saanut ripin viimeisen voitelun, niin silloinhan sitä on valmiina kaiken varalta.
-- No niin! Minä teen niinkuin sinäkin. Ripitytä sinä itsesi ensin.
-- En.
-- No, sano mitä sanot, mutta minä tahdon kuolla hyvänä katolilaisena. Kuulkaa, arvoisa isä! Antakaa minun lausua _confiteor'ini_[82] ja kuiskatkaa korvaani; sillä se on vähän unohtunut.
Bévillen ripityttäessä itseään kapteeni George ryyppäsi vielä kulauksen viiniä, sitten hän painoi päänsä kehnolle päänaluselleen ja ummisti silmänsä. Hän makasi rauhallisesti neljännestunnin ajan. Sitten hän puristi huulensa tiukasti yhteen ja rupesi värisemään päästäen pitkän valituksen, jonka tuska pusersi esiin hänen rinnastaan. Luullen hänen heittävän henkensä Mergy parahti ääneensä ja kohotti hänen päätään. Kapteeni avasi heti silmänsä.
-- Vieläkö? hän sanoi työntäen veljensä hiljaa luotaan. Minä rukoilen sinua, Bernard, rauhoitu.
-- Voi George! George! Ja minun käteni on tuottanut sinulle kuoleman!
-- Minkä sinä sille voit? Enhän ole ensimäinen ranskalainen, joka saa surmansa veljensä kädestä ... enkä luule olevani viimeinenkään. Mutta en voi syyttää muita kuin yksin itseäni vain. Kun monsieur otti minut saatuaan minut vapautetuksi vankilasta, mukaansa, niin olin itsekseni vannonut, etten paljastaisi miekkaani... Mutta kun olin saanut tietää, että tuon Béville-paran kimppuun oli hyökätty ... kun kuulin pyssyjen paukkeen, niin tahdoin päästä katsomaan tappelua likempää.
Hän pani silmänsä taas kiinni ja avasi ne jälleen pian sanoen Mergy'lle:
-- Rouva de Turgis on käskenyt minun sanoa sinulle, että hän aina rakasti sinua. -- Ja kapteeni hymyili heikosti.
Ne olivat hänen viimeiset sanansa. Hän kuoli neljännestunnin perästä, näyttämättä kärsivän kovin kovia tuskia. Muutaman minuutin perästä heitti Béville henkensä munkin sylissä, joka sittemmin vakuutti, että hän oli aivan selvään kuullut ilmassa enkelien ilohuudot, kun nämä korjasivat tämän katuvan syntisen sielun, kun taas maan alta perkeleet vastasivat siihen riemun ulvonnalla viedessään mukanaan kapteeni Georgen sielun.
Kaikista Ranskan historioista voi nähdä, kuinka La Noue läksi pois La Rochellesta, inhoon saakka tympeytyneenä kansalaissotaan ja omantuntonsa vaivaamana, joka soimasi häntä siitä, että hän taisteli kuningastaan vastaan; kuinka katolilaisten armeijan oli pakko luopua piirityksestä, ja kuinka neljäs rauha solmittiin, jota pian seurasi Kaarle IX:n kuolema.
Entä saattoiko Mergy lohduttautua? Ottiko Diana itselleen uuden rakastajan? -- Sen jätän lukijan ratkaistavaksi, joka siten saa päättää romaanin mielensä mukaan.
VIITESELITYKSET:
[1] _Mézeray_, François Eudes de (1610-83). Ranskan huomatuimpia historiankirjoittajia.
_Montluc_, Blaise de (1521-1574), Ranskan marsalkka; julkaissut "_Mémoires_" (Muistelmia), joita Henrik IV nimitti nimellä "Sotilaan raamattu". Tärkeä sotahistoriallinen lähdekirja.
_Brantôme_, Seigneur Pierre de Bourdeville de Br. (1527-1614), sotilas ja kirjailija, Kaarle XI:n kamariherra.
_Aubigné_, Theordor Agrippe d (1552-1630), sotilas, valtiomies ja runoilija, Henrik IV:n ystävä.
_Tavannes_, Gaspard de Saulx de (1509-1573), Ranskan marsalkka, katolilaisten kiihkeimpiä johtomiehiä. -- Ed. poika Guillaume de S. de T. (1553-1633) kirjoittanut teoksen "Memoires historique" (Historiallisia muistelmia).
_La Noue_, François de (1531-91), sotapäällikkö ja kirjailija. Suom.
[2] Eikö tätä sääntöä voisi ulottaa yksilöihinkin? Ja onko varkaan poika, joka varastaa, yhtä syyllinen kuin hyvän kasvatuksen saanut mies, joka tekee konkurssirikoksen?
[3] Mutta hyöty, Herra nähköön! Suom.
[4] Tämä esipuhe on kirjoitettu v. 1829.
[5] Katariina di Medici, Ranskan leskikuningatar, Kaarle IX:n äiti. Suom.
[6] Ikäänkuin todistukseksi Kaarle IX:n suuresta teeskentelystä on usein viitattu eräisiin hänen lausumiinsa sanoihin, jotka minusta päinvastoin tuntuvat vain uskonasioista aivan välinpitämättömän miehen karkealta sanasutkaukselta. Paavi teki vaikeuksia, kun hänen olisi ollut myönnettävä erikoisvapautus, joka oli välttämätön, jotta Margareetta Valois'n, Kaarle IX:n sisaren, avioliitto Henrik IV:n kanssa saatettiin solmia, joka viimemainittu oli silloin protestantti. Kuningas sanoi: "Jos pyhä isä kieltäytyy, niin minä otan Margareetan niskoilleni ja naitan hänet täytenä protestanttina".
[7] Ranskan väkiluku oli lähes 28 miljoonaa henkeä. Luullaan, ettei protestantteja toisen kansalaissodan jälkeen ollut enempää kuin puolitoista miljoonaa; mutta heidän hallussaan oli suhteellisesti suuremmat rikkaudet, heillä oli enemmän sotilaita ja enemmän kenraaleja.
[8] Toisessa kansalaissodassa protestantit valtasivat samana päivänä, ja yllättämällä, enemmän kun puolet Ranskan linnoitetuista paikoista. Katolilaiset olisivat voineet tehdä samalla tavalla.
[9] Maurevel sai liikanimen _kuninkaan kätyri_. Kts. Brantômes.
[10] Napoleonin lausumat sanat.
[11] Hän lykkäsi Colignyn murhan sekä verilöylyn _Guisen herttuan_ ja Lotringin suvun prinssien niskoille.
[12] Minä vain sanon, otaksun tämän otaksuman. Suom.
[13] Nuo hurjat joukot tulivat yli alppien ja niiden lumen, Bourbon-merirosvon kera he kulkivat poikki suuren Poon. Suom.
[14] Prinssi Condé.
[15] Väännös saksal. sanasta Reiter = ratsumies. Suom.
[16] Sanaleikki; nouer-verbi merkitsee sitoa, solmia. Suom.
[17] Muin. ranskalainen kulta-raha. Suom.
[18] Entisiä Parisin mestauspaikkoja. Suom.
[19] Muin. ranskalainen raha. Suom.
[20] Vanhassa kansanlaulussa mainittu narrimainen henkilö.
[21] J: Mun on sormus.
P: Sen kivi liian lujass' on.
J: Ei lainkaan, kun vaimonne niin hölläss' on. Suom.
[22] Muin. ranskal. kultaraha. Suom.
[23] Arkkipiispa de Guise.
[24] Tämä lisänimi tarkoitti ammattikaksintaistelijoita.
[25] Silloinen klassillinen kaksintaistelupaikka. Pré-aux-Clercs oli vastapäätä Louvrea ja täytti Petits-Augustins- ja du Bac-katujen välisen alueen.
[26] Kiitos Jumalalle, rauha eläville, autuus vainajille ja siunattu neitsyt Maarian kohtu, joka iankaikkisen isän pojan kantoi! Suom.
[27] Don Juan. -- Mitä? Sinä pidät täytenä totena sen minkä sinulle sanoin, ja sinä luulet että suuni oli sopusoinnussa sydämeni kanssa? Suom.
[28] Reformeeratut olivat omaksuneet sen värin.
[29] Tämä niin kaunis pikku prinssi, joka aina suutelee hempukkaansa.
[30] Rohkealle on isänmaa kaikki kaikessa, niin kuin kaloille meri. Suom.
[31] Tämän maailmankuulun kirjan tekijän oikea nimi Rabelais (1490-1553), kreikankielen sekä italialaisen ja muinaisranskalaisen kirjallisuuden erinomainen tuntija, Ranskan suurin satirikko, Ranskan ja koko maailmankirjallisuuden ensimäisiä neroja. Suom.
[32] Prinssi Ludvig Condé'ta, joka kaatui Jernain luona, katolilaiset syyttivät kruununtavoittelusta. -- Amiraali Coligny'n ristimänimi oli Gaspard.
[33] Sen teki se jolle se oli eduksi. -- Suom.
[34] Niin monta guiselaista kuin on jäljellä, niin yhtä monta on Mérét'äkin. -- Tarkoitetaan Poltrot de Mérét'ä, joka murhasi suuren Fransin, Guisen herttuan, Orleansin piirityksessä, hetkellä jolloin kaupunki oli perikadon partaalla. Coligny ei läheskään voinut kokonaan puhdistautua syytöksestä, että tämä murha olisi tapahtunut hänen käskystään tai ettei hän ainakaan ollut yrittänyt sitä estää.
[35] Suunpieksäjä, tyhjäntoimittaja, messujen latelija, juhlamessujen mesikieli, sanalla sanoen: todellinen munkki, jos konsanaan sellaista on ollut, siitä saakka kuin puhuva maailma alkoi puhua kaljupäistä. -- Alkukielen monia hienoja sanaleikkejä on mahdoton suomentaa. Suom.
[36] Merkitsevät alkuaan "kautta vanhurskauden, kautta kuoleman, kautta veren", mutta ranskassa niitä käytetään kirouksina. Alkukielen sanaleikkiä mahdoton tarkkaan suomentaa. -- Suom.
[37] Ja katso, koko lauma syöksyi suinpäin mereen. Suom.
[38] Hän käy ympäri etsiskellen kenen hän nielisi. Suom.
[39] Kvartti, eräs miekkailuasento. Suom.
[40] Terssi, eräs miekkailuasento.
[41] Olen syntiä tehnyt. Suom.
[42] S.o. 1810 luvulla. Suom.
[43] Hänen veljensä.
[44] Sen sopimuksen mukaan, joka päätti kolmannen kansallissodan, oli useihin parlamentteihin asetettu tuomioistuimia, joissa puolet neuvoksista tunnustivat kalvininoppia. Niiden piti käsitellä katolilaisten ja protestanttien välisiä riita-asioita.
[45] "Hänen kuolemansa aiheutui, -- sanoo d'Aubigner -- myrkystä, joka hyvätuoksuisista hansikkaista nousi aivoihin, ja oli sen valmistanut firenzeläinen messer René, joka siitä lähtien on saanut tämän prinsessan vihollistenkin inhon osakseen".
[46] Närhi, -- geais. -- Suom.
[47] ergo = siis. Suom.
[48] _Raffineeratun_ periaatteisiin kuului, ettei saanut sotkeutua mihinkään uuteen riitaan niin kauan kuin entinen oli ratkaisematta.
[49] Suuri kaksiteräinen lyömämiekka.
[50] Useinkaan todistajat eivät olleet pelkkinä katsojina; he taistelivat keskenään. Sanottiin että joku oli toisen _sekundanttina, kolmantena miehenä_.
[51] Sillä toisen meistä täytyy heittää henkensä, ennenkuin jalankaan vertaa väistymme taistelupaikalta.
(Stuartin ja Whartonin kaksintaistelu).
[52] Murtaa miekka ja irroittaa se ruumiista. Kaikki miekkailua koskevat erikoissanat olivat siihen aikaan lainattu italian kielestä.
[53] Viime yönä näin unta kuolleesta kalasta ja rikotuista munista, ja herra Anaxarquelta olen saanut tietää, että rikotut munat ja kuollut kala merkitsevät onnettomuutta.
Molière, _Les Amants magnifiques_.
[54] Vaiti.
[55] Eräs nainen odottaa teitä tänä iltana.
[56] Jumalan rauha herra ritari. Olkaa tervetullut.
[57] Puhutteko espanjaa?
[58] Hiljaa, hiljaa!
[59] Herra armahtakoon! Ette olekaan ritari, olette munkki!
[60] Hyvästi, rakas B.
[61] Lukija itse asettakoon tähän puuttuvan epiteetin. Kaarle IX käytti usein todella hyvin voimallisia kirouksia, mutta muuten ne olivat kaikkea muuta kuin hienoja.
[62] Munkki ei ole luostarissa kahden munankaan arvoinen, mutta sen ulkopuolla hyvinkin kolmenkymmenen.
[63] Se joukostamme joka säästää isäänsä, veljeänsä tai ystäväänsä, on kirottu.
Otsvay, Pelastettu Venezia.
[64] Varo maaliskuun Idusta = 15 päivää. -- Suom.
[65] Eräs muinaisranskal. tanssi. Suom.
[66] Montfaucon, muinaisia Parisin mestauspaikkoja. Suom.
[67] "Tappakaa! tappakaa!" Marsalkka de Tavannes'n sanat.
[68] D'Aubigné, Histoire universelle. -- Tekijä.
[69] D'Aubigné, Histoire universelle. -- Tekijä.
[70] Muinaisen Parisin oikeusrakennuksia. -- Suom.
[71] Pannen hänen päähänsä huppukauluksen he tekivät hänestä munkin.
[72] Kastan sinut karpiksi ja ahveneksi. -- Suom.
[73] Toivo hiljaa ja kestä kaikki mitä voit! -- Suom.
[74] Anjoun herttua, sittemmin kuningas Henrik III.
[75] Hattu pois päästä! Tämä mies ei ole mikään poropeukalo. -- Suom.
[76] Ennen muinoin Ranskan kuninkaan vanhimman veljen arvonimi. -- Suom.
[77] Se kuolee, punta vetoa, se kuolee! -- Suom.
[78] Minkäs teet, tee se pikemmin. -- Suom.
[79] Sellaisia varustuksia voi nähdä Parisin Tykistömuseossa. Eräs hyvin kaunis turnajaisia esittävä Rubensin piirros näyttää, kuinka tällaisissa varuksissa sentään saattoi ratsastaa. Satuloissa on pieni hyllyntapainen, joka ulottuu liepeitten reunojen alle, joten ratsastaja tulee istumaan niin korkealla, että hänen polvensa ovat melkein hevosen pään tasalla. Omissa varuksissaan elävältä korventunut mies, katso d'Aubigné, Histoire universelle (= Yleinen Historia).
[80] Phalariille, Akragoon tyrannille (571-555 e.Kr.) valmisti Perillos-niminen kuvanveistäjä vaskisen härän, joka oli ontto ja joka voitiin kuumentaa tulikuumaksi, jotta sen sisään viskatun onnettoman tuskanhuudot saattaisivat sen mahdollisimman suuressa määrin muistuttamaan elävää eläintä. Tyranni oli ihastuksissaan ja määräsi, että Perillos palkinnoksi keksinnöstään sai kunnian joutua oman teoksensa ensimäiseksi uhriksi. Tarun mukaan sai Phalariis sittemmin itsekin päättää siinä päivänsä. -- Suom.
[81] Isä: Miksi olet niin uppiniskainen?
Pierre: Miksi sinä niin häiritset, ettei lurjus parka saa kuolla rauhassa? Mutta te toiset keikutte kuin korpit hänen ympärillään. -- Suom.
[82] Confiteor = katolilaisten synnintunnustus. -- Suom.
End of Project Gutenberg's Mustalaistytön ennustus, by Prosper Mérimée