Part 1

E-text prepared by Timo Ervasti and Tapio Riikonen

MUSTA TÄHTI

Romaani

Kirj.

STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]

Suomennos

Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1917.

SISÄLLYS:

Prologi. I. Vangitseminen. II. Ylhäinen matkustaja. III. "Vain tästä kirjasta löydät pelastuksen." IV. Mitä norjalaiselle tapahtui. V. Robinson vankilan katolla. VI. Ristikon-takaiset kasvot. VII. Tiedemies. VIII. Tuntematon huvilinna. IX. Aamiainen vankilankatolla. X. Kolmas. XI. Palava laiva. XII. Puhuvat muurit. XIII. Kädet. XIV. Kapinan kynnyksellä. XV. Kapinalliset. XVI. Viimeiset laukaukset.

Prologi.

Eräänä kesänä viisi vuotta sitten matkailijatulvan ollessa suurimmillaan Asbjörn Kragilla oli varsin rasittava juttu selvitettävänään. Erään suuren matkailijalaivan viipyessä Kristianiassa tapahtui laivalla joukko varkauksia. Varastettiin usean tuhannen kruunun arvosta kaikenlaisia esineitä. Laivassa oli vain arvossapidettyjä henkilöitä, enimmäkseen saksalaisia. Etsiskelyt täytyi siitä syystä tehdä erikoisen varoen ja arkaluontoisesti. Asbjörn Krag sai tehtävän suorittaakseen. Hän nousi laivaan Kristianiassa ja matkusti aina Bergeniin asti. Siellä varas -- saksalainen valeparooni -- otettiin kiinni. Kragin onnistui sitä paitsi pelastaa suuri osa arvoesineitäkin. Mutta hänen työnsä oli ollut siinä määrin rasittavaa, etenkin levon puutteen takia, että hän palatessaan Kristianiaan tunsi itsensä perin murtuneeksi ja oli pakotettu kääntymään lääkärin puoleen.

Lääkäri huomasi heti, että hänen hermonsa olivat huonossa kunnossa, ja neuvoi häntä lähtemään merimatkalle. Asbjörn Krag päätti heti noudattaa lääkärin neuvoa. Ja sattui vielä niin onnellisesti, että salapoliisilla oli muudan hyvä ystävä kapteenina isossa vehnäaluksessa, joka juuri oli lähdössä Kristianiasta Mustallemerelle. Alus oli englantilainen, mutta kapteeni oli norjalainen -- kotoisin samasta pienestä itäisestä kaupungista kuin Asbjörn Krag. Miehistöön kuului samoin useita norjalaisia. Ja tuossa tuokiossa asia oli järjestetty. Kapteeni oikein loisti ilosta saadessaan lapsuudenystävänsä mukaan, ja Asbjörn Krag puolestaan iloitsi siitä, ettei hänen tarvinnut käyttää ikävää matkustajalaivaa. Salapoliisille laitettiin kuntoon pieni hytti kapteenin hytin viereen. Hän nousi laivaan matkakirstuineen, ja samana yönä alus lähti vuonosta. Matka muodostui oikein hauskaksi. Purjehtiessaan yli Pohjanmeren, läpi kanaalin ja Biskajanlahden heillä oli mitä ihanin sää; ja kun alus saapui Välimerelle, oli Asbjörn Krag melkein tullut entiselleen. Mustanmeren rantakaupungista, johon he olivat tulleet, Asbjörn Krag aikoikin jo palata maitse Kristianiaan, sillä hän kaipasi työtänsä. Mutta alus otti kuljettaakseen rahtitavaraa Amerikkaan, ja kapteenin onnistui houkutella Krag mukaan matkalle. Tosin tähän päätökseen lähinnä sentään vaikutti halu saada tutustua Amerikan poliisioloihin. Elokuussa alus saapui määräpaikkaansa, Yhdysvaltojen suureen maailmankaupunkiin. Ja täällä Asbjörn Krag tapasi vanhan norjalaisen tuttavan ja auttoi häntä pulassa, jossa hänen henkensä olisi voinut olla vaarassa. Asia oli yhteydessä suuren Crowbury-salaliiton kanssa, joka juuri siihen aikaan järkytti mieliä Amerikassa.

Höyrylaivan, jossa Asbjörn Krag matkusti, piti lähteä paluumatkalle kahdeksantenakolmatta päivänä elokuuta. Mutta juuri samana iltana Asbjörn Krag pelasi uhkapeliään pelastaakseen norjalaisen ystävänsä häpeällisestä kohtalosta. Sen vuoksi Krag pyysi kapteenia viivyttämään laivan lähtöä kaksitoista tuntia. Kun nämä kaksitoista tuntia olivat loppuun kulumaisillaan, odotti hän kovin jännityksissään tietoa norjalaisen kohtalosta. Mutta aika kului, _eikä mitään ilmoitusta tullut_. Laiva odotti vielä kaksi tuntia, mutta sitten sen oli pakko lähteä, ja Asbjörn Krag matkusti takaisin Norjaan, voimatta ajatella muuta kuin tätä arvoituksellista tapausta. Vasta puolen vuoden kuluttua hän sai kirjeen, joka selitti hänelle tapahtumat. Samalla hän sai kuulla tapauksesta, joka oli merkillisimpiä ja vaarallisimpia, mitä nykyaikaan on kenellekään sattunut. Tämä kertomus perustuu Asbjörn Kragin omiin suullisiin ja kirjallisiin tiedonantoihin ynnä Yhdysvaltojen ylipoliisipäällikön raporttiin.

I.

Vangitseminen.

Asbjörn Krag oli nähnyt melkein kaiken, mikä suurkaupungissa häntä huvitti. Heti sinne saavuttuaan hän oli tavannut Norjan pääkonsulinviraston jäseniä, jotka olisivat tahtoneet kuljetella häntä taidekokoelmissa ja taulugallerioissa. Mutta se ei häntä huvittanut. Sitävastoin hän tutki suurella innolla kaikkea, joka kosketteli poliisi- ja vankilalaitosta. Hän teki tuttavuutta salapoliisien kanssa ja sai paljon hyviä ystäviä heidän keskuudestaan. Monta yötä hän vietti poliisiasemalla, oli mukana vangitsemisissa, näki kahakoitakin kaupungin valonaroissa pahantekijöitten kapakoissa, kävi vartiomatkoilla poliisikonstaapelien mukana mitä pimeimmissä ja viheliäisimmissä kaupunginosissa ja kolusi vankilat ristiin rastiin.

Etenkin vankilat kiinnittivät hänen huomiotansa. Kaupungissa oli maailman suurin vankila. Kansan kesken sitä nimitettiin "Mustaksi tähdeksi". Alkuperäinen rakennus oli likemmä sata vuotta vanha, muodoltaan kahdeksankulmainen torni, jonka kaupungin viisaat isät olivat rakennuttaneet kalliolle eli kukkulalle silloisen, ei varsin suuren kaupungin läheisyyteen. Siellä sen tuli seistä uhkaavana, peloittavana ja varoittavana. Sitä mukaa kuin kaupunki nopeasti kasvoi, oli tornia laajennettava ja rakennettava lisää, joten torni lopulta tuli aika korkeaksi. Mutta kaupunki kasvoi yhä, ja siksi oli rakennettava uusia vankilarakennuksia. Nämä kulkivat säteittäin alkuperäisestä rakennuksesta, lopulta rakennus muodosti jonkunlaisen tähden, jota korkea, ylitsepääsemätön muuri ympäröi. Ryhmä näytti yksinpä kirkkaimmassa päivänvalossakin kaamealta ja uhkaavalta, ja näin ollen oli varsin luonnollista, että se on saanut kuvaavan nimensä "Musta tähti". Asbjörn Kragille kerrottiin, että siellä paraikaa oli kokonainen vankiarmeija -- kahdeksantuhatta henkeä. Vankilan ympärysmuurin sisällä oli teloituspaikka, jossa ennen muinoin mestattiin ihmisiä pyövelin kirveellä, sittemmin hirttämällä ja nyt vihdoin sähköä käyttäen.

Asbjörn Krag näki kaiken tämän. Ja vielä paljon muutakin. Hän tutki ahneesti ylempää poliisihallintoa, penkoi arkistot, katseli rikollistilastoa. Ja kun hän sitten oli nähnyt ja kuullut mitä halusi, ylpeili hän sillä, ettei hän ollut nähnyt ainoatakaan taulua eikä käynyt ainoassakaan museossa.

Viime päivät hän kumminkin tahtoi käyttää kansanelämän katselemiseen, hän tahtoi tutkia tyyppejä ja kasvoja katujen miljoona-tungoksessa ja kahviloiden savunsakeassa ilmapiirissä. Se oli aina ollut hänen vapaahetkiensä hupia.

Hän kuljeskeli paljon ystävänsä, kapteenin, kanssa. Eräänä iltana he istuivat miettien maailman menoa pienessä satamakahvilassa, jossa kävi monenkarvaista väkeä, pikkuporvareita, kaupanvälittäjien apulaisia ja merimiehiä.

He olivat vasta hiukan maistelleet laseistaan, kun Asbjörn Krag yht'äkkiä nykäisi kapteenia takinhihasta.

"Näetkö tuota nuorta miestä, joka tuli juuri sisään ja seisoo tuolla tarjoilupöydän luona?"

"Tuoko, jonka lakki on vedetty otsalle, ja joka muutenkin on jokseenkin rappiolle joutuneen näköinen?"

"Niin. Voin vaikka lyödä vetoa, että hän on norjalainen."

"Ehkä tunnetkin hänet?"

"Luulenpa melkein."

Asbjörn Krag nousi ja meni tarjoilupöydän luo, jossa mies parhaillaan vapisevin käsin vei konjakkilasia huulilleen.

Krag löi häntä olkapäähän.

"Hei!"

Vieras mies hätkähti niin kovasti, ettei edes Asbjörn Krag voinut peittää hämmästystään.

"No, vanha ystävä", sanoi salapoliisi, "etkö tunne minua enää?"

Kesti hetkisen, ennenkuin puhuteltu sai puhekykynsä takaisin. Sitten hän tarttui lämpimästi Asbjörn Kragin käteen ja sanoi:

"Totta tosiaan, sinäpä se oletkin. Pelästyin niin kauheasti."

Krag katsoi häntä tutkivasti.

"Tule mukaani pöytäämme istumaan", sanoi hän. "Istun laivani kapteenin seurassa."

Nuori mies vastusteli aluksi, mutta vihdoin Asbjörn Krag sai hänet suostumaan. Krag esitteli hänet kapteenille. Hänen nimensä oli Harald Vik.

Vik istahti pöytään sanaakaan virkkamatta. Krag pani merkille, että hän painoi lakkinsa vielä syvempään otsalle. Salapoliisista tuntui siltä, kuin hän olisi tahtonut kätkeä kasvojansa. Krag kertoi hänelle kodista ja hänen vanhemmistaan, jotka Krag tunsi ja jotka hän oli tavannut ennen lähtöänsä. Hänen puheensa näytti liikuttavan Vikiä.

"Mitä sinä hommailet nykyään?"

"En mitään."

"Oletko kokonaan heittänyt opintosi?"

"Olen, kokonaan."

"Mutta sinähän matkustit tänne toivorikkaana insinöörinä kehittyäksesi edelleen."

Vik pudisti alakuloisena päätään.

"Huomasin, ettei se soveltunut minulle", vastasi hän.

"Niin, sinähän olet aina ollut melko runollinen ja haaveellinen. Missä asut?"

Vastaamatta kysymykseen puhuteltu kysyi äkkiä:

"Sinähän olet salapoliisina Kristianiassa, mitä sinä nyt täällä teet?"

"Olen huvimatkalla."

"Yksinomaan huvimatkalla? Tarkoitan, eikö sinulla ole mitään virkatehtäviä."

"Ei."

Asbjörn Krag katsoi jälleen tutkivasti miestä ja sanoi:

"Sinä käyttäydyit niin merkillisesti hetki sitten tarjoilupöydän luona, kun tervehdin sinua."

"Olihan tapaamisemme kovin odottamaton."

"Niinpä kyllä, mutta sanoithan itse, että pelästyit kauheasti. Mitä sinä sillä tarkoitit?"

Puhuteltu alkoi käydä silmiinpistävän rauhattomaksi.

"Sitä paitsi hätkähdit kovasti", jatkoi Krag. "Eihän se ole tavallista, kun joku laskee kätensä olkapäällemme, ellei..."

* * * * *

"Mitä sitten?"

"Niin, ellei hän samalla sano esimerkiksi: _Lain nimessä vangitsen teidät_."

Asbjörn Krag melkein pelästyi nähdessään, kuinka nuori mies äkkiä kalpeni. Hänen suunsa vääntyi tuskalliseen virnistykseen, ja hänen kasvoilleen levisi kamala, tuhkanvärinen kalpeus. Kristianialainen salapoliisi älysi heti, että jotain vakavaa oli kysymyksessä. Hän antoi ystävälleen, kapteenille, viittauksen, jonka tämä heti ymmärsi. Kapteeni tyhjensi lasinsa nopeasti ja poistui. Harald Vik aikoi myöskin lähteä, mutta Krag pidätti hänet.

"Tahdon jutella vakavasti kanssasi", hän sanoi. "Mitä maailmassa sinä oikein olet toimitellut sitten kuin viisi vuotta takaperin tulit tänne? Oletko tehnyt joitakin tyhmyyksiä? Oletko tehnyt jonkun rikoksen?"

Puhuteltu pudisti päätänsä.

"Voi, ollapa vain kotona taas", kuiskasi hän.

"Vai niin ovat asiat."

"En ole tehnyt mitään rikosta", huomautti Vik kiivaasti, "mutta kumminkin minua ajetaan takaa".

"Poliisiko?"

"Niin."

"Usko asiasi minulle. Voin ehkä auttaa sinua."

Vik tarttui kauhistuneena Asbjörn Kragin käteen.

"Ei, ei, Jumalan tähden. Sinä et vielä voi mitään tehdä. Yhtä minä pyydän sinulta: Kun ratkaiseva hetki on käsissä -- itse kyllä ymmärrät, milloin se on käsissä -- tee silloin kaikki mitä voit pelastaaksesi minut. Tiedän että siihen pystyt, että olet nerokas..."

Hän nousi seisoalleen. Krag tahtoi jälleen painaa hänet tuolille, mutta onneton työnsi hänet syrjään.

"Jos suot hyvää minulle", sanoi hän rukoileva ilme silmissä, "älä seuraa minua. Se voi silmänräpäyksessä viedä minut perikatoon."

Odottamatta vastausta hän nyökkäsi hajamielisenä Kragille ja hiipi pois kapakasta.

Asbjörn Krag istui yksin paikallaan jotenkin hämmästyneenä kaikesta mitä oli kuullut ja nähnyt. Hänellä oli varma aavistus, että jotain vakavaa oli odotettavissa, ja hän meni laivaan jokseenkin alakuloisella mielellä. Hän puhui asiasta kapteenin kanssa, ja he päättivät mennä seuraavana päivänä kaupungille ja jos mahdollista koettaa päästä nuoren Vikin jäljille.

Asbjörn Krag nukkui huonosti sinä yönä ja nousi sen vuoksi jo kuuden aikaan aamulla. Suurilla rantakaduilla oli jo täysi työ ja touhu. Korviahuumaavan melun läpi hän saattoi kuulla sanomalehtienmyyjäin kimeät huudot. Hän osti kasan aamulehtiä saadakseen aikansa kulumaan aamiaiseen asti ja antoi katseensa välinpitämättömänä liukua sivuja pitkin. Äkkiä pieni uutinen veti hänen huomionsa puoleensa. Uutisessa mainittiin, että tunnettu poliitikko ja valtiomies X... oli saapunut kaupunkiin matkallaan maapallon ympäri. Asbjörn Krag oli tutustunut tähän kuuluisaan mieheen muutamana kesänä Norjassa, missä Kragilla oli ollut tilaisuus tehdä hänelle pieni palvelus, varsin vähäpätöinen palvelus muuten -- ainoastaan varastettu kirje, joka hankittiin takaisin. Asbjörn Krag käänsi mietteissään lehteä. Ja silloin hänen silmänsä sattuivat heti päivän suureen tapaukseen, joka loisti siinä jättiläismäisin otsakkein:

_Vaarallinen salaliitto paljastettu. Useita vangitsemisia_.

Asbjörn Krag luki artikkelin kuumeisella innolla. Poliisi oli kauan epäillyt, että anarkistinen, vallankumouksellinen järjestö oli tekeillä -- -- sivistyneitä proselyyttejä -- -- enimmäkseen kokemattomia, haaveellisia nuorukaisia -- -- myöskin naisia -- -- johtaja tunnettu anarkisti Crowbury, tuttu Mc Kinley-jutun ajoilta -- -- vaarallinen salaliitto tehty -- -- pommeja, aseita joukoittain -- -- tarmokkaitten poliisiemme on onnistunut päästä jäljille j.n.e. -- -- erityisesti kunnostautui salapoliisi Hawkins -- -- tähän mennessä viisi henkilöä vangittu. Asbjörn Krag luki yhä jännittyneemmällä innolla:

-- -- Vangittujen joukossa myös johtaja -- -- hyvä saalis -- --

Hän silmäili nopeasti muut kolme, neljä nimeä ja luki lopuksi:

"Sitä paitsi on vangittu muudan nuori mies, Harold Wigh, joka kuuluu olevan syntyisin Skandinaaviasta ja muuttaneen Amerikkaan viisi vuotta sitten. Tämä henkilö ei tosin ole aktiivisesti ottanut osaa salaliittosuunnitelmiin, mutta hän esiintyy kuitenkin sangen huonossa valossa. Kaikki vangitut ovat sijoitetut 'Mustan tähden' vankilaan."

Asbjörn Krag taittoi sanomalehden hitaasti kokoon. Hän ymmärsi heti, että Harold Wigh oli amerikkalainen väännös Harald Vikin, hänen norjalaisen ystävänsä, nimestä.

"Poika parka", mutisi hän, "vai sellaisille teille hän on joutunut".

Samassa ilmestyi laivan kapteeni kannelle, ja Krag kertoi asian hänelle.

Kapteeniinkin uutinen teki syvän vaikutuksen.

"Enkö sitä arvannut", sanoi hän, "että poliisi ajoi häntä takaa. Siitä koituu kyllä vakava juttu nuorelle norjalaiselle."

"Äärimmäisen vakava. -- Näin heti Mc Kinleyn murhan jälkeen ei amerikkalaisten kanssa käy leikkiminen tällaisissa jutuissa. Sanalla sanoen, hän on hukassa -- mennyttä miestä."

Kapteeni huokaisi ja katsahti kaupunkia kohti, jossa "Musta tähti" kohosi yli suunnattomien kivitalojen kuin synkkä, uhkaava pilvenpatsas.

"Olen varma siitä", sanoi Asbjörn Krag tyynesti, "että vain nuorekas maltittomuus ja kiihkoilu ovat saattaneet hänet sinne, missä hän nyt on".

Kapteeni kohautti olkapäitään.

"Niin, mutta amerikkalaiset eivät sellaista ymmärrä. Hän on joka tapauksessa hukassa."

"Ellei kukaan auta häntä."

Kapteeni katsoi kummissaan salapoliisia.

"Hän on norjalainen", jatkoi Krag.

"Se ei häntä paljonkaan auta."

"Ja sitä paitsi on minulla hänelle hyvitettävänä vanha vääryys."

"Mitä ihmettä, Krag!" huudahti kapteeni. "Voitko todella kuvitella voivasi pelastaa hänet?"

"Ei mikään ole mahdotonta", vastasi salapoliisi. "Voin päästää miehen vahvimmastakin vankilasta, kun minulla vain on kylliksi aikaa käytettävissäni. Milloin laiva lähtee?"

"Kello kuusi iltapäivällä."

"Aivan liian aikaisin. Saat odottaa vielä lisäksi kaksitoista tuntia. Pakoa 'Mustasta tähdestä' ei saadakaan toimeen puolessa päivässä."

"Aiotko todellakin ryhtyä tällaiseen laittomaan tekoon?"

"Aion."

"Mutta siitä voi koitua vakavia seurauksia."

"En minä ole mikään tomppeli. Minulla on omat varokeinoni. Tahdotko siis odottaa kaksitoista tuntia?"

"Jos nyt vastaan kieltävästi."

"Silloin menen heti maihin. Olen _päättänyt_ tehdä kokeen."

Kapteeni katsoi ystäväänsä. Hän tunsi Asbjörn Kragin.

"No niin", sanoi hän. "Minä odotan nuo kaksitoista tuntia."

"Kiitos", vastasi kristianialainen salapoliisi.

Hän tarttui kapteenia käsipuolesta ja poistui hänen kanssaan laivankantta pitkin.

"Menkäämme syömään aamiaista", jatkoi hän. "Meillä on raskas päivätyö edessämme."

Kapteenista näytti siltä, kuin Krag olisi tullut ihan toiseksi ihmiseksi. Hän oli iloisempi. Hänen kasvonsa loistivat rohkeutta ja tarmoa.

Nyt oli Asbjörn Krag taas toimessa.

II.

Ylhäinen matkustaja.

Aamiaista syötäessä kapteeni otti asian heti puheeksi.

"Eiköhän olisi parempi, että kääntyisit konsulinviraston puoleen?" kysyi hän.

"Siitä ei ole mitään hyötyä", vastasi Asbjörn Krag. "Konsulin pieninkin yritys saada vangittu norjalainen vapautetuksi vankilasta herättäisi paheksumisen myrskyn. Sellaista sekaantumista pidettäisiin sopimattomana."

"Mutta miten sitten aiot saada hänet pois 'Mustasta tähdestä'?"

"Kuten olen sinulle sanonut: autan häntä pakenemaan."

"Se ei ikinä onnistu."

"Sen pitää onnistua. Pelkäätkö?"

"En", vastasi norjalainen kapteeni, "en silloin kun sinä olet johdossa. Onko sinulla jokin suunnitelma?"

"On, mutta yksin en voi sitä toteuttaa."

"Voit luottaa minuun."

"Kiitos, vanha ystävä, sen kyllä tiesin, mutta tarvitsen vielä yhden miehen."

Kapteeni mietti hetkisen.

"Minulla on miehistössäni kahdeksan norjalaista."

"Tunnen heidät kaikki järjestään", vastasi Krag, "ja olen varma siitä, että jokainen heistä mielellään tahtoisi olla mukana seikkailussa. Etenkin kun on kysymys oman maan miehestä. Mutta tarvitsen jonkun, joka osaa maan kieltä."

"No, sitten otamme Johnin, toisen perämiehen", sanoi kapteeni ja soitti, "hän on kelpo poika. Hän on vuosikausia purjehtinut miljoonamiesten jahtialuksilla."

Parin minuutin kuluttua seisoi toinen perämies kajuutassa.

"Istu", sanoi kapteeni, "ja syö hieman aamiaista kanssamme. Meillä on vähän puhuttavaa."

John suostui heti kuultuaan mistä oli kysymys. Hän oli onnellinen, että sai olla mukana seikkailussa. Mutta sen rohkeus kummastutti häntä.

"Sepä helkkarinmoinen kepponen", mutisi hän itsekseen -- "helkkarin kepponen".

Kuvaavaa kylläkin ei kapteenin eikä perämiehen mieleenkään juolahtanut kysäistä, mitä osaa he tulisivat näyttelemään seikkailussa. He luottivat Kragiin ja jättivät kaiken ilman muuta hänen huolekseen.

Aamiaisen jälkeen Asbjörn Krag meni hyttiinsä, jossa hän puuhaili hetken aikaa. Kun hän palasi kajuuttaan, oli hänellä kädessään pieni, musta lipas. Hän laski lippaan pöydälle ja aukaisi lukon sanoen: "Minulla oli aavistus Kristianiasta lähtiessäni, että varmasti joutuisin johonkin seikkailuun. Siksi otin viisaasti kyllä tämän lippaan mukaani. Se on lipas, jota ei pidä puuttuman silloin kuin Asbjörn Krag on toimessa."

Äänekkäästi rapsahtaen lukko antoi perään, ja lipas aukeni. Kapteeni ja perämies katsahtivat siihen uteliaina.

"Voisipa melkein luulla", sanoi perämies ihmeissään, "voisi luulla, että te olette murtovaras ettekä salapoliisi".

Asbjörn Krag nauroi ääneen.

Lipas, joka oli jokseenkin iso, isompi kuin tavallinen käsikoffertti, oli jaettu kahteen osastoon. Toisesta osastosta pisti esiin joukko kiiltäviä työkaluja. Oli poria jos jonkinlaisia parsinneulan kokoisesta aina puolen kyynärän pituiseen asti, monenlaisia avaimia, tiirikoita ja kaikenlaisia kapistuksia, joilla lukkoja murretaan, puukkoja, sorkkarautoja ja muuta senkaltaista; lasin leikkaamiseen tarvittavaa timanttia ei liioin puuttunut, yhtä vähän kuin kipollista tervamaista ainetta, jota voidellaan ikkunaruutuihin, ettei minkäänlaista ääntä synny, silloin kun Asbjörn Krag tahtoo leikata ikkunaruudun kappaleiksi.

Krag otti lippaasta kaksi kapeata, litteätä teräskalua, poran ja pitkähampaisen sahan.

"Nämä", sanoi hän ja punnitsi esineitä kädessään, "ovat valmistetut kovimmasta teräksestä, mitä Essenin terästehtaissa on voitu saada aikaan".

"Mitä sinä niillä teet?" kysyi kapteeni uteliaana.

"Nämä esineet", sanoi kristianialainen salapoliisi, "ovat ennen iltaa vangitun norjalaisen, Harald Vikin, hallussa."

"Miten se käy päinsä?"

"Se on varsin helppoa."

Kapteeni hymyili.

"Mitä sinä naurat?" kysyi Krag.

"Minua naurattaa ajatellessani, että Norjan etevin poliisimies järjestää tämän kaiken."

Mutta nyt oli Krag käynyt totiseksi.

"Sinun pitää muistaa, etten ensiksikään ole Kristianian poliisilaitoksen palveluksessa. Toimin yksityisesti. En liioin ole salapoliisi siinä mielessä kuin poliisit ovat. Olen ruvennut salapoliisiksi mielenkiinnosta itse ammattia kohtaan ja sen jännityksen vuoksi, joka siihen liittyy. Olen usein vastoin poliisin etuja auttanut ihmisiä pulasta. Minun tarvinnee vain muistuttaa suurrikoksellisen 'Oslon kreivin' juttua. Sitä paitsi olen vakuutettu siitä, että Harald Vikin oma kiihoittunut mielentila on viekoitellut hänet tuohon onnettomaan juttuun; tuskin hän on tullut ajatelleeksi, kuinka kohtalokkaalle tielle hän on astunut. Ja sitä paitsi", lopetti Krag puheensa paiskaten mustan lippaan kannen kiinni, "minä etsin jännitystä ja uhkapeliä, mistä ikänä niitä löytyy. Siitä on jo neljä kuukautta, kun viimeksi olin toimessa. Minulla on ollut kamalan ikävää viime aikoina."

Salapoliisi katsoi kelloa.

"Kello on jo kymmenen", sanoi hän. "Jos meillä on hiukankaan toiveita pelastaa onneton vankilasta ennen kello 12 yöllä, on meidän heti käytävä työhön käsiksi. Meillä ei ole aikaa tuhlattavana."

"Anna määräyksesi", sanoi kapteeni.

"No niin", sanoi Krag, "sinä jäät toistaiseksi laivalle, perämies. Kapteeni tulee mukaan."

Krag katsoi kapteenia.

"Pukusi ei kelpaa", sanoi hän, "saat luvan pukeutua aamupäiväpukuun, redingotiin".

Kapteeni nyökkäsi.

"Teen sen ilolla", sanoi hän.

Pukeutuminen suoritettiin nopeasti. Kun kapteeni palasi hytistään, hätkähti hän nähdessään Asbjörn Kragin. Hänen edessään ei ollutkaan enää kristianialainen salapoliisi. Siinä oli hieman iäkäs herrasmies valtiomiestyyppiä. Hänen leuka- ja poskipartansa olivat harmahtavat. Ja napinreiässä oli ritarikunnan nauha.

"Varjelkoon", huudahti kapteeni, "tänään me mahdamme esittää hienoa väkeä".

Krag otti aamulehden ja luki uudelleen ääneen uutisen, joka aamulla oli vetänyt hänen huomionsa puoleensa. Nimittäin uutinen tunnetun eurooppalaisen poliitikon X:n tulosta kaupunkiin matkallaan maapallon ympäri.

"Kuuluisa valtiomies", sanoi kristianialainen salapoliisi, "olen siis minä".

Kapteeni tuijotti ihmeissään häntä. "Ja mitä osaa minä sitten näyttelen?" kysyi hän.

"Sinä olet sihteerini."

"Mainiota. Nyt alan ymmärtää. Siis valtiomies ja hänen sihteerinsä käyvät katsomassa vankilaa."

"Aivan niin."

* * * * *

"Mutta jos se oikea 'ylhäinen' matkustaja saa vihiä asiasta, miten silloin käy?"

"Silloin voin saada hänet helposti vaikenemaan, kuiskaan vain hänen korvaansa, kuka olen. Olen kerran, kun hän matkusti Norjassa, tehnyt hänelle palveluksen. Oli kysymys eräästä kadonneesta, erinomaisen tärkeästä kirjeestä. Näetkö tätä jalokivineulaa, kapteeni?"

"Kyllä, se on hienoa tekoa."

"Katsos, sen olen saanut häneltä. Jos jotakin tapahtuisi, on hän kyllä puolellani."

Kapteeni oli nyt täysin selvillä komediasta.

"Meidän on tietenkin asetuttava asumaan johonkin hienoimpaan hotelliin", sanoi hän.

"Tietysti. Hän asuu Savoy'ssa. Menemme siis asumaan samaan hotelliin. Sillä aikaa kuin sinä pukeuduit, kävin minä puhelimitse tilaamassa huoneet. Hotellissa esiinnymme ylhäisinä ranskalaisina, jotka ovat tulleet automobiilimatkalle jostakin naapurikaupungista."

"Entä automobiili?"

"Sen voimme vuokrata mistä hyvänsä."

Puoli tuntia myöhemmin komea, vihreä auto pysähtyi hotellin eteen. Asbjörn Krag ja kapteeni astuivat juhlallisesti autosta ja tuskin nyökkäsivät palvelija- ja ovenvartijajoukolle, joka kiiruhti joka puolelta. Herrat kävivät huoneisiinsa, kahteen suureen toisen kerroksen huoneeseen, jotka maksoivat sata dollaria vuorokaudelta.

"Aiomme mennä Melban konserttiin illalla", sanoi Krag ovenvartijalle antaen hänelle viidensadan dollarin setelin, "hankkikaa meille liput!" Sitten hän lähti alentumatta kuulemaan miehen kysymystä, minkähintaisia lippuja olisi otettava.

Herrat lähtivät hotellin puutarhaan kuulemaan soittoa. Krag tiedusteli eurooppalaista valtiomiestä. Joko hän oli noussut?

"On kyllä", vastasi tarjoilija, "hän on noussut aikoja sitten. Hänen ylhäisyytensä on nyt lähettilään luona."'

"Entä hänen sihteerinsä?"

"On samoin lähettilään luona."