Part 2

MURU. Mutta sinä et saa pitää minua niin pienenä, sillä minä en ole pieni, ja sitten sinun pitää luvata, ett'et koskaan sano sitä kellekään.

ELLEN. En, en --

MURU (Yhteen kyytiin). Ja sitte sinun pitää kertoa se isälle, kun minä olen poissa, sillä itse minä en kerro sitä hänelle koskaan, en koskaan. Sillä silloin minä pettäisin Karlin yhtä kurjasti, kuin hän on pettänyt minut.

ELLEN. No -- ja mitä Karlista?

MURU. Niin, juuri hänestä -- sinun sulhasestasi.

ELLEN. No, mutta ei suinkaan se mitään vaarallista ole?

MURU (Tärkeänä). Hm! Onpa kyllä! Näetkös -- hm! Näetkös, asian laita on semmoinen, että me olemme kilpailijoita, me kaksi.

ELLEN (Nauraa hiukan pakollisesti). Ha, ha, pikku Muru, -- joko nyt viimeinkin olemme päässeet siihen asti?

MURU (Mahtavasti). Älä koetakaan nauraa, sillä se on täyttä totta. Muuten minä en sano sinulle mitään.

ELLEN (Katsoo häneen uteliaana). No, mitä hän on sinulle tehnyt? Enhän minä naura.

MURU. Niin, näetkös, -- hän on koko kesän suudellut minua ainakin yhtä monta kertaa päivässä kuin sinua itseäsi. Niin hän on tehnyt.

ELLEN (Totisena). Se oli kai paljasta leikkiä?

MURU. Niinhän minäkin luulin -- alussa.

ELLEN. Mutta sitten --

MURU (Piiloittaa päänsä hänen syliinsä). Sitte rupesin minä pitämään hänestä _niin!_

ELLEN. Pikku Muru raukka! Ja sinä olet pitänyt hänestä koko kesän? Sentähden vaan, että hän suuteli sinua?

MURU. Ei, ei yksin sentähden. Hän on myöskin sanonut, että hän pitää minusta.

ELLEN (Nauraa). Tietysti hän sinusta pitää, mutta ei sillä lailla kun sinä luulet. Hän laskee vaan leikkiä sinun kanssasi.

MURU (Vihaisena). Vai niin! Mutta minä en laske leikkiä. Se on ihan täyttä totta. Vai pitääkö minun keskellä kesää lähteä kasvatuslaitokseen kuritettavaksi sentähden vaan, että hän laskee leikkiä?

ELLEN (Totisena). Sinä olet kummallinen tyttö, Muru! Minkätähden et ole ennen puhunut tästä minulle?

MURU. Eihän semmoisia asioita kilpailijalle kerrota.

ELLEN. Mutta nythän sinä kerrot?

MURU (Kiivaasti). Niin nyt! Nyt kun hän on ilmaissut meidät isälle ja työntänyt kaiken syyn minun niskaani. Nyt minä en enää voi kärsiä häntä, sillä hän on ollut kurja pelkuri, ja hän on pilkannut minua ja meidän rakkauttamme. Nyt saat ker-kernaasti pitää hänet omanasi. Pidä hyvänäsi!

ELLEN. Hyi, kuinka sinä puhut, Muru! Ja ehkäpä ei sinun puheessasi ole puoltakaan perää?

MURU (Juhlallisena, ojentaa kätensä Ellenille). Se on totta, -- tässä on käteni sen päälle! (Innokkaasti). Ja minä kerroin sinulle kaikki tyyni sentähden, että hän on loukannut minua ja ollut pelkuri ja sentähden, etten minä kärsi häntä enää ja että hän on pettänyt sinutkin, Ellen!

ELLEN (Rauhoittaen). Rauhoitu nyt vaan, rakas pikkuinen Muru! Kyllä hän siitä vielä saa kuulla.

MURU (Säihkyvin silmin). Lupaatko sen, Ellen? Niin anna hänelle niin että tuntuu! Sillä hän on pettänyt minut, enkä minä voi enää kärsiä häntä, minä vihaan häntä niin, niin, niin -- (Heittäytyy Ellenin syliin, rajusti itkien)

ELLEN (Hyväilee häntä) Ihanhan sinä olet mieletön, Muru.

MURU (Ellenin sylissä, nyyhkien). Niin, etkös sinäkin ole, Ellen? Kun tiedät että hän on pettänyt sinutkin. -- Pettänyt sinut oikein kurjasti ja alhaisesti ja inhoittavasti -- ihan niinkuin minutkin! Minä en sinun sijassasi suvaitseisi häntä enää silmieni eteen -- en hetkeksikään! -- Niin, sen minä tekisin.

ELLEN (Rauhoittaen). No, no -- saadaanhan sitte nähdä! Vai niin, vai olet sinä niin vihainen Karlille, Muru? Etkö sinä välitä hänestä vähääkään?

MURU (Katsahtaa äkkiä tutkivasti häneen). Ush, kuinka sinä olet tyhmä, Ellen! Etkö ymmärrä, että minä voisin tappaa hänet? (Itkee Ellenin sylissä).

ELLEN (Silittää hänen tukkaansa). Muru raukka!

MURU (Nyyhkien). Ja tänään, kun hän luki minun runojani, niin päätin minä vakaasti hypätä järveen. Minä olin päättänyt sen ihan varmasti, ja silloin olisitte oppineet tuntemaan minut. Ja jos et sinä olisi tullut ja ollut niin hyvä minulle, Ellen, niin olisitte saaneet nähdä, että minä olisin tehnyt sen. Niin, minä olisin ihan varmaan tehnyt sen!

ELLEN (Kumartuu hänen ylitsensä, kääntää hänen itkettyneet kasvonsa ylös päin ja suutelee häntä sydämmellisesti). Ja nyt emme enää ole kilpailijoita, Muru, nyt me olemme ystäviä!

MURU (Kietoo käsivartensa Ellenin kaulaan). Sinä olet niin hirveän hyvä, Ellen! Oikein luonnottoman hyvä!

ELLEN. Minä tahdon vaan rauhoittaa sinua ja näyttää, ettei se ole niin vaarallista, kuin sinä luulet.

MURU (Ylös). Mikä ei ole vaarallista? Eikö se ole vaarallista, että minä olen aikonut hypätä järveen hänen tähtensä?

ELLEN. Sitä sinun ei pidä tehdä, Muru. Hän ei ansaitse sitä.

MURU (Iloisena). Niinkö sinä arvelet? Kiitoksia, Ellen! (Vakuutuksella). Ei, hän ei ansaitse sitä.

ELLEN. Ja nyt sinun pitää pestä itsesi ja laittaa niin, etteivät muut huomaa mitään. (Vie hänet ovelle).

MURU (Ovessa). Mutta lupaatkos purkaa kihlauksesi vielä tänä iltana, Ellen? Hän on pettänyt sinut --

ELLEN (Työntää häntä). Niin, niin -- siitä saamme sitte puhua!

MURU. Lupaathan, Ellen -- kunniasanallasi!

ELLEN. Kas niin, Muru -- mene nyt! Toiset tulevat! (Sulkee oven hänen jälkeensä, Tehtailija ja Stormfelt tulevat kuistista).

LEMBERG. Eikö sitä totia tulekaan?

ELLEN. Eikö sitä vielä ole tuotu? Minä olen puhunut Murun kanssa.

LEMBERG. No, -- kuinka hänen laitansa oikeastaan on? Oletko saanut siitä selvää?

ELLEN. Olen kyllä.

LEMBERG. Emmeköhän lähetä häntä heti kasvatuslaitokseen?

ELLEN. Se taitaisi olla parasta, isä.

STORMFELT. Johan minä sen sanoin -- tyttö on hullu.

ELLEN. Itsehän sinä olet hänet semmoiseksi tehnyt!

STORMFELT. Minä olen ainoa, joka en ole lellitellyt häntä. Jos sinä olisit yhtä lellitelty, niin et sais enää yhtään muiskua minulta.

ELLEN. Tulen minä ilmankin toimeen. Mutta te, sinä ja isä -- te ette opi koskaan ymmärtämään tyttöjä -- sen minä olen nähnyt.

STORMFELT (Suutelee häntä vastoin hänen tahtoansa). Opitaan kyllä! Ei suinkaan se niin kovin vaikeata ole!

MURU (Ovessa, juhlallisena). Semmoinenko raukka sinä oletkin, Ellen? Sitä minä en olisi sinusta uskonut!

Esirippu alas.