Murhattu urkkija: Salapoliisiromaani
Part 1
E-text prepared by Tapio Riikonen
MURHATTU URKKIJA
Salapoliisiromaani
Kirj.
STEIN RIVERTON [Sven Elvestad]
Suom. Y. G--s.
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Suomi 1921.
SISÄLLYS:
I. Liikehuone International. II. Punaset hiukset ja julkeita katseita. III. Kreivinna Orloffin selitys. IV. Vastakkaisia etuja. V. Kello kahden ja kolmen välillä. VI. Hissi. VII. Müller. VIII. Eversenin hämmästys. IX. Kuollut sohvankulmassa. X. Murhaaja. XI. Kreivinnan automatka. XII. Kuka oli murhaaja?
I.
LIIKEHUONE INTERNATIONAL.
Asbjörn Krag ei saattanut muistaa, että hänen luonaan koskaan oli käynyt asiakkaita, joista hän niin suuressa määrin, ja aivan silmänräpäyksessä, olisi saanut varman tunteen, että oli huijarien kanssa tekemisissä kun herrojen Anders Andersonin ja John Inderdalen astuessa illalla tammikuun 24 päivänä hänen työhuoneeseensa.
Kummallakin oli avarat, hartioilta leveät turkit, jotka jo etukäteen sanoivat, että tässä tulee Uuden Mailman asukkaita. Molemmat olivat tanakoita ja voimakkaita. Kasvot olisivat muistuttaneet talonpoikaa, jos ei olemassaolon taistelu Uudessa Mailmassa olisi niitä uurtanut ja antanut toimekkuuden ja valppauden leimaa. Katsomatta heidän käyntikorttejaan saattoi Asbjörn Krag arvata heidän alkuperänsä. Anders Anderson oli ruotsalais-amerikalainen ja John Inderdale oli norjalais-amerikalainen.
"Herrani", sanoi etsivä rakastettavasti -- hän esiintyi kohteliaasti niin kauvan kuin mahdollista, yksinpä sellaisiakin henkilöitä kohtaan jotka hänestä tuntuivat epämiellyttäviltä -- "mutta herrani" sanoi hän "miksi ette ota raskaita turkkeja pois päältänne! Ei teidän tarvitse pelätä, että ne eteisestäni varastettaisiin."
Molemmat herrat nauroivat, kuten nauretaan silloin, kun halutaan olla kohteliaita lausutulle sukkeluudelle, jota ei ole aikaa eikä halua käsittää.
"On kiire", sanoi ensimäinen.
"Helvetin kiire", sanoi toinen.
Krag kumarsi.
"Herra Anderson, otaksun?"
"Niinpä niin", vastasi ruotsalais-amerikalainen kärsimättömästi.
Etsivä kumarsi uudelleen.
"Herra John Inderdale, otaksun?"
"Sopii."
Krag viittasi paria tuolia.
"Jos herroille on mahdollista sopia tuon kokoisina tuolille", sanoi hän "niin pyytäisin teitä istumaan."
"Mutta nyt on kiire", huudahtivat molemmat yhdestä suusta, "ajattelimme, että olisitte seurannut meitä heti, herra etsivä."
"Mihin?" kysyi Krag.
"Drammensvejen 230", vastasi norjalais-amerikalainen.
Etsivä hymyili.
"Lienee parasta, että heti alussa sanon, että minä en tule Drammensvejenille enkä muuallekaan ilman, että herrat ensin kertovat minkätakia etsitte apuani."
"Kysymyksessä on rikos", sanoivat molemmat skandinavialais-amerikalaiset samalla kertaa.
"Silloin epäilen", sanoi Krag, "että herrat ovat erehtyneet. Minä en ole poliisin palveluksessa. Rikoksista on ilmoitettava poliisin etsivälle-osastolle Möllerkatu 39."
Vieraat katselivat toisiinsa epävarmasti. Tämän jälkeen tekivät kumpikin merkin, joka oli merkitsevinään, että kumpikin halusi toisen ensin alkavan.
Lopulta sanoi mr Anderson.
"Se on rikos, jota täytyy käsitellä eräänlaisella hienotunteisuudella."
Asbjörn Krag viittasi jälleen tuoleihin ja molemmat herrat riisuivat turkkinsa osoittaen eleillään tyytymättömyyttä yksityisetsivän toimettomuuteen.
Molemmat herrat olivat puetut juhlapukuihin.
"Minkälainen rikos on kyseessä", kysyi Krag, "murha, tai vain tavallinen varkaus? Olemme perin tottuneet sellaiseen tänä omituisena aikana."
"Varkaus", sanoi mr Anderson, "eräs ylhäinen nainen, kreivinna, menetti tunti takaperin hyvin kalliin kaulakoristeen; varkaus tapahtui päivällisten aikana _meidän_ asunnossamme."
"Luulin herrojen olevan matkustavia", huomautti Krag, "ja asuvan hotellissa."
"Olemme kylläkin matkustavia, vaikka emme asukaan hotellissa, meillä on oma asunto kaupungissa. Olemme usein liikeasioiden takia Kristianiassa ja olemme huomannee; sen helpommaksi ja mukavammaksi pitää yksityistä asuntoa."
Mr Anderson viittasi käyntikorttiinsa, jonka asetti Kragin eteen. Kummankin nimen alla oli:
Kansainvälinen Kauppahuone Newyork Lontoo Kristiania.
Krag aavisti heti, että kyseessä oli jokin noista ihmeellisistä ja salaperäisistä kauppahuoneista, joita sodan aikana niin runsaasti oli muodostunut. Ja tunne siitä, että hän oli joutunut kosketuksiin jonkin valonaran ja salaperäisen yrityksen kanssa, vahvistui, kun Krag lähemmin tarkasteli noita kahta miestä edessään ja kuuli heidän puhuvan tuosta ylhäisestä naisesta. Etsivä oli heti varuillaan. Toistaiseksi päätti hän olla ymmärtämättä mitään ja kuulla mitä heillä oli kerrottavaa.
Enimmäkseen puhui mr Anderson.
"Matkustamme yhtenään Newyorkin ja Kristianian väliä", selitti hän, "ja olosuhteista johtuu, että joudumme työskentelemään kaikenkaltaisten asiamiesten kanssa, naisten ja miesten, niiden joukossa muutamien ylhäistenkin ulkomaalaisten. Yksi tällainen on kreivinna Orloff."
"Sekö on naisen nimi, jolta varastettiin?"
"Niin on."
"Herrat ovat kenties äskettäin tulleet Amerikasta?"
"Kolme päivää sitten."
"Minkälaista liiketoimintaa harjoittaa Kauppahuone International? Jalokivikauppaa, kenties? Se voi kannattaa mainiosti, varsinkin jos sitä harjoitetaan erikoisena, salaisena, välikäsikauppana, joista minulla on jonkun verran tuntemusta."
"Oh, ei", vastasi mr Anderson, "mutta me teemme kauppaa monilla muilla tavaroilla, alkaen paperista ja silleistä, eläviin sydämiin ja pommeihin asti."
"Vai sillä tavalla. Silloin saatan ymmärtää, että sama laiva, joka kulettaa herroja Amerikasta ja päinvastoin, myöskin kulettaa liikkeen tavaroita."
"Niin sattuu usein."
"Mutta eivätkö sellaiset matkat nykyään ole epävarmoja?"
"Täytyy laskea kaikki mahdollisuudet", vastasi mr Anderson, "mutta tähän asti on kaikki mennyt hyvin."
"Niin, jumalankiitos", pisti mr Inderdale väliin, katsellen kohti taivasta pienillä, vaanivilla silmillään.
"Viime matka oli kenties hyvinkin onnellinen?" kysyi etsivä.
"Se oli ihana matka", sanoi mr Inderdale, "ihana matka; veisasimme virsiä joka ilta."
Krag katsoi häneen ja hymyili, ajatellen:
"Vai niin, hän on sitä lajia."
"Kreivinna Orloff", sanoi Krag, "se on venäläinen nimi. Kenties oli tarkoitus, että herrat tapaisivat kreivinna Orloffin täällä Kristianiassa, saadaksenne nostaa voitot viime matkan menestyksestä?"
"Niin, jotakin siihen suuntaan."
"Ja saadaksenne ohjeita ensi matkalle?"
"Olette hyvä arvaamaan", sanoi mr Anderson.
"Ja nyt sattui tämä ikävä varkaus juuri, kun juhlitte menestymistänne."
"Minä en juo kuin virvoitusjuomia", huomautti mr Inderdale katsellen jälleen taivaaseen.
"Oliko kreivinna Orloff yksinään kun varkaus tapahtui?"
"Oli, hän oli silmänräpäyksen ajan yksin salongissa. Kuulimme yht'äkkiä huutoa ja kun syöksyimme sisään, näimme punatukkaisen häviävän akkunasta ja kreivinna Orloff makasi pyörtyneenä leposohvalla."
"_Punatukkaisen_?" kysyi Krag mielenkiinnolla, "sehän kuulostaa melkein romaanilta."
"Punatukkainen", selitti mr Anderson, "on eräs mies, joka on meitä seurannut viime päivinä. Emme tiedä kuka hän on, mutta aavistamme, että hän on tekemisissä jonkin kansainvälisen varasjoukkueen kanssa."
"Se kuulostaa tosiaankin uskomattomalta", sanoi Krag, "että rikollinen saattaisi tuolla tavalla ajaa kaulakoristetta. Kreivinnatkin pitävät tuontapaisia koruja vähemmän kernaasti muulloin, kuin juhlatilaisuuksissa. Aavistiko punatukkainen kenties, että menestystä juhlittaisiin tänään?"
"Sitä emme tiedä."
"Kuinka arvokas oli kaulakoriste?"
Molemmat amerikalaiset katsoivat toisiaan tutkien -- niin kuin eivät heti tietäisi mitä vastata. Krag teki heti johtopäätöksensä: Tässä on kyseessä jotain muuta kuin kaulakoriste. Ihmisethän eivät edes tiedä minkä arvoinen se on.
Mutta mr Anderson iski varmuuden vuoksi niin paljon, että riittää, ja sanoi:
"Kymmenentuhatta dollaria."
"Se on paljon", sanoi Krag, "onko jotakin muuta varastettu?"
"Sitä emme tiedä, mutta eiköhän lie parasta, että etsivä ajaa kanssamme ja ottaa asiasta selvän itse paikalla. Nyt voitte myöskin tavata kreivinna Orloffin, joka on lohduton. Hän on hyvin miellyttävä nainen, lisäsi amerikalainen viekkaasti, harvinaisen kaunis nainen."
"Ja harvinaisella moraalilla", lisäsi mr Inderdale pyhästi, "moraalilla, joka on kaikkien epäilyjen yläpuolella."
Krag mietti hetkisen ja nousi sen jälkeen ylös, seuratakseen mukana.
"Vain yksi kysymys lisää", sanoi hän, "oliko teitä seurassa useampia?"
"Ei, vain me kolme."
Seuratessaan herroja alas, kävi Krag ajatuksissaan läpi asian ja todensi:
"Eräs kreivinna Orloff, joka illastaa yksityisasunnossa Kristianiassa näiden kahden epäilyttävän liikemiehen kanssa Villistä Lännestä. Ei jossain ravintolassa, vaan yksityisasunnossa. Eikä ketään muita kuin nuo kolme. Ja kreivinnan moraali on kaikkien epäilyjen yläpuolella. Kaikki ovat juhlapuvussa. Kreivinnalla kaulassa 10,000 dollarin koriste. Tämän varastaa häneltä jokin romaaniolio, punatukkainen mies. Ja varkautta on käsiteltävä hienotuntoisesti... Kuten taustana tuolle kaikelle, eräs salaperäinen kansainvälinen kauppahuone, Newyork, Lontoo, Kristiania... Juttu on varmasti valhetta kokonaan", ajatteli Krag, "ja nuo kaksi ovat pari lurjusta turkeissa, joista tuo toinen moraalilla ja virrenvärssyillä on pahin. Mutta mukaan menen joka tapauksessa. Haluan nähdä sen kauniin venakon."
II.
PUNAISIA HIUKSIA JA JULKEITA KATSEITA.
Amerikalaisten auto odotti ulkopuolella. Se oli kallis, umpinainen yksityisauto. Kulettaja, keski-ikäinen mies, turkkeihin puettu kuten isännätkin, aukasi oven.
Krag katseli kuljettajan kasvoja ja kysyi:
"Tiedättekö osotteen?"
"Ky-kyllä, Drammensvejen 230", vastasi mies leveällä kristianianmurteella.
Herrat astuivat sisään. Krag väänsi sähkönappulaa, niin että auto tuli valaistuksi. Suurten ikkunain edessä oli silkkiverhot, niiden välissä pieniä peilejä ja pari kristallimaljakkoa kukkineen, siis oikea gulassiauto.
"Miksi puhuitte kuljettajalle osotteesta?" kysyi mr Anderson.
"Halusin vain kuulla, jos hän oli norjalainen", vastasi Krag avomielisesti.
"Mitenkä, ettekö luota meihin?"
"Sen puolesta ei minun ole syytä uskoa kuljettajaan", vastasi Krag. "Ette saa unohtaa, että toimeeni kuuluu olla epäilevä. Onko tämä herrojen oma auto?"
"Ei, mutta vuokraamme sen joka kerta kun olemme Kristianiassa."
"Se osoittaa", sanoi Krag, "että herroilla usein on kiire Kristianiassa. Mutta se kenties kuuluu ammattiin. Muuten", lisäsi hän, "kun meillä tässä istuessamme on muutama minuutti käytettävänämme, voin minä kenties saada joitakin tietoja kreivinna Orloffista. Milloin tuli hän tänne?"
"Kaksi päivää sitte."
"Idästä tai lännestä?"
"Hän on tullut Pietarista."
"Ja herrat Amerikasta, Englannin kautta. Kaikki tämä on jo mielenkiintoista. Kuka tuli ensin?"
"Me."
"Ja tapasitte kreivinnan asemalla?"
"Ei, me matkustimme häntä vastaan Lillenströmmen asemalle."
Krag hymyili merkitsevästi.
"Onko hän niin kaunis?"
Silloin tarttui moraalinen Inderdale uudestaan keskusteluun, loukkaantuneella äänellä virkkoi hän:
"Pyydän huomauttaa teille, että kreivinnan moraali on kaikkien epäilyjen yläpuolella. Me menimme häntä vastaan puhtaasta kohteliaisuudesta."
"Otaksun, että tuo kohteliaisuus tuli yllätyksenä kreivinnalle?"
"Kyllä. Se voidaan myöntää. Me tulimme aivan odottamatta."
"Luotatteko kreivinnaan?" kysyi Krag edelleen.
"Ehdottomasti", vastasi mr Anderson. Mutta vaihtoi samassa silmäyksen toverinsa kanssa.
"Niin, jos ei täydellisesti luota ihmiseen, on eräissä tilanteissa hyvin järkevätä tehdä yllättävä kohteliaisuusvierailu hänen luokseen."
"En voi ymmärtää", sanoi mr Anderson, huomattavasti ärsyttyneenä, "mitä tällä on kaulakoristeen varkauden kanssa tekemistä?"
"Ettekö haluakaan", kysyi Krag, "että hankin takaisin kaulakoristeen?"
"Kyllä, luonnollisesti", vakuuttivat molemmat yhdestä suusta.
"No, niin" sanoi Krag tyyneesti, "juuri siihen minä tähtään. Niin ollen, hyvät herrat, ei kreivinna aavistanut läsnäoloanne lainkaan, kun nousitte junaan Lilleströmmenissä? Missä oli kreivinna sillä hetkellä?"
"Hän seisoi ensi luokan käytävässä ja katseli akkunasta maisemaa."
"Katseli kaunista, norjalaista maisemaa", sanoi mr Inderdale uneksivasti.
"Lilleströmmen seutua", huomautti Krag, "pidetään rumimpana mitä pohjois-Europassa yleensä löytyy."
Mr Inderdale loukkaantui huomattavasti.
"Se on, mitenkä asian ottaa", sanoi hän "meille, kaukaa Villistä Lännestä, jotka rakastamme armasta kotimaatamme, on kaikki kaunista, vihreät lehdet, vihreät puut ja..."
Krag keskeytti hänet:
"Mitä sanoi kreivinna?"
"Hän ihastui ja tuli loistavalle tuulelle, kunnes _punatukkainen_ ilmestyi", sanoi mr Anderson.
"Vai niin. Punatukkainen ilmestyi siis siellä. Mitenkä?"
"Se kävi näin", sanoi mr Anderson, "kun seisoimme ja puhelimme kreivinnan kanssa vaununakkunan luona ja väkeä meni ja tuli, muuttui kreivinna äkkiä vallan vimmatuksi. Kukaan ei voi kasvoillaan näyttää niin äkkiä vimmaansa kuin kreivinna. Tämän jälkeen sanoi hän, harmista vapisten: 'Herraseni, pyydän kerta kaikkiaan päästä teidän hävyttömästä tirkistelystänne'."
"Sehän oli hirveätä, ja kenelle osotti hän tuon vimmastuneen huomautuksen? Teille, mr Inderdale?"
Mr Inderdale ei vastannut vaan vetääntyi likemmä nurkkausta.
Mr Anderson sanoi:
"Ei, se oli eräälle herralle, joka tuli vaunuun joukko sanomalehtiä kainalossaan; yksi matkustajista, pitkä, hieno herra, punaisilla hiuksilla. Hän oli ollut alhaalla laiturilla ja ostanut lehdet ja seisoi, katsellen tosiaankin silmiinpistävän röyhkeästi kreivinnaa. Ja tuskin oli kreivinna päästänyt laukauksensa häntä vastaan, ennen kuin hän kääntyi meidän puoleemme ja sanoi: 'Mr Anderson ja mr Inderdale, olkaa ystävällisiä ja auttakaa minua tuota miestä vastaan. Hän on koko matkan piinannut minua julkealla ja hävyttömällä tirkistämisellään'."
"Eikö punatukkainen tullut hämilleen?" kysyi Krag.
"Kyllä, hän kävi tosiaankin jonkun verran hämilleen ja sanoi: 'Kaunis neiti, te erehdytte, tarkoitukseni ei ole ollut kiusata teitä. Vaan jos niin haluatte, häviän minä, jäljettömiin, kaunis neiti, häviän olemattomiin, hyvästi'."
Tämän jälkeen kumarsi hän ja vetääntyi toiseen vaunuun.
"Muuten", lisäsi mr Anderson kuiskaten, "täytyy minun pyytää teidän esiintymään ystävääni mr Inderdalea kohtaan hienotunteisemmin, eikä viittaamaan, että _hän_ saattaisi heittää hävyttömiä katseita naisiin. Mr Inderdale kuuluu luottamusneuvostoon Wisconsinissa ja kustantaa sanomalehteä 'Enkelisiipien suhina', niin, että ymmärrätte --"
"Kuinka paljon ansaitsee hän tuolla sanomalehdellä?" kysyi Krag.
"Herraseni" alkoi mr Anderson vakavasti Inderdalen muristessa tyytymättömänä, "herraseni, te --"
Mutta Krag viittasi keskeyttäen.
"Hysh", sanoi hän "minä ajattelen."
Kolmen minuutin kuluttua kysyi mr Anderson:
"Joko olette ajatellut?"
"Olen."
"Mitä ajattelitte?"
"Olen ajatellut", sanoi Krag, "kuuluivatko kreivinnan sanat tosiaankin: 'Mr Anderson ja mr Inderdale, auttakaa minua tuota herraa vastaan!'"
"Kyllä, aivan niin."
"Hän sanoi selvästi kummankin herran nimen?"
"Sanoi, ja hän oli hirveän pahoillaan."
Krag nyökkäsi tyytyväisenä.
"Tunnen itsessäni", sanoi hän, "ettei ole vaikeata löytää kaulakoristetta."
Auto oli saapunut perille erään suuren, nykyaikaisen vuokrakasarmin edustalle kaupungin läntisellä reunalla ja herrat astuivat ulos.
Ilta oli pimeä, mutta sähkökaarilamppu jossain läheisyydessä valaisi seuruetta heikosti.
"Jos tarvitsemme autoa myöhemmin", sanoi mr Anderson, "on parasta, että annamme sen seistä täällä. Asbjörn Krag oli samaa mieltä ja kuljettaja sai määräyksen odottaa."
Samalla hetkellä kun seuran piti astua yli jalkakäytävän, ilmestyi varjosta ihminen ja kiiruhti heidän ohitseen.
Se oli mieshenkilö, leveäharteinen, tanakka ja alle keskimitan. Lyhdynvalossa pani Asbjörn Krag merkille, että miehellä oli hyvin terävät kasvojenpiirteet ja tavattoman ruskea iho. Hänessä oli jotakin merimiesmäistä, oli sangen lyhyt takki ja käveli kädet taskuissa.
Mutta Krag pani merkille myös jotain muuta: Mies joka sivuutti heidät, katseli kaikkia kolmea herraa huomattavalla mielenkiinnolla ja myöskin Krag joutui hänen terävien silmiensä tarkkailun alaiseksi.
"Tunnetteko tuon miehen?" kysyi Krag.
"Ei", vastasi mr Anderson, "mutta minä luulin, että hän tunsi teidät. Hän katseli meitä sangen tarkkaan."
Miehen askeleet häipyivät pimeyteen.
Käytävässä avasi mr Anderson hissin oven. Hissi oli tavallinen, avara, automatinen, hyvin valaistu ja nappula joka kerrosta kohti.
Mr Anderson painoi nappulaa n:o 4 ja hissi nousi hitaasti ylös.
"Asutte neljännessä kerroksessa", sanoi Asbjörn Krag, "ja varas hävisi akkunan läpi. Se on perin omituista."
"Odottakaapahan vain", sanoi mr Anderson, "niin minä näytän teille, miten punatukkainen mies häviää akkunan läpi neljännessä kerroksessa."
III.
KREIVINNA ORLOFFIN SELITYS.
Asbjörn Krag oli erittäin utelias tekemään venakon tuttavuutta. Kun hän oli keskustellut viisi minuuttia kummankin amerikalaisen kanssa, oli hän vakuutettu, että hänellä oli pari lurjusta edessään. Mutta ennen kuin hän oli nähnytkään kreivinna Orloffia, oli hän vakuutettu, että hän petti liiketovereitaan, jalosukuisia herroja Anderson ja Inderdale ja että hän otaksuttavasti oli yhteistoiminnassa itse varkaan, tuon salaperäisen punatukkaisen kanssa.
Mitenkä oli etsivä tullut tuohon vakaumukseen?
Ensikseenkin, koska hän oli tullut selvyyteen siitä, että punatukkainen oli ollut madame Orloffin matkaseurana. Krag oli itsekseen tullut siihen käsitykseen, amerikalaisten kertoman perusteella, tapaamisesta Lilleströmmenissä.
Molemmat amerikalaiset olivat yllättäneet kreivinnan. Hän ei ollut odottanut tapaavansa heitä ennen kuin junan saavuttua Kristianiaan. Sen vuoksi täytyi hänen kiireesti järjestää niin, etteivät amerikalaiset saisi huomata hänen olevan yhtä seuraa punatukkaisen kanssa. Hän pani ajattelematta toimeen pienen komedian hävyttömästä tirkistyksestä ja tunkeilevasta vieraasta. Ei ole ihmettelemistä, että punatukkainen ensi hetkellä tuli vähän hämilleen. Vaan ettei hänen tarvitsisi olla epätietoisena kreivinnan käyttäytymisen syistä, sanoi tämä ääneen ja selvästi: "Herra Anderson ja herra Inderdale, olkaa ystävällisiä ja auttakaa minua tuota herraa vastaan." Tämän kautta tiesi punatukkainen ketä herrat olivat ja vetääntyi takaisin.
Kun Asbjörn Krag astui sisään amerikalaisten huoneustoon oli hän siinä varmassa käsityksessä, että nämä johtopäätökset olivat oikeita. Huoneusto näytti kuten moni muukin "parempi" samanlainen; koko joukko pieniä kapistuksia hyllyillä, sohvia tyynyineen, valokuvia kehyksissä mahonkipöydällä ja huonoa taidetta seinillä. Saattoi ajatella, että huoneusto kuului jollekin pankkitirehtöörin leskelle, joka oli tullut pakotetuksi järjestämään elämänsä yksinkertaisemmin ja vähemmän suurenmoisesti ja siksi vuokrannut koko "perhevarusteet."
Kreivinna ei näyttäytynyt heti. Lamput paloivat edelleenkin huoneustossa ja Asbjörn Krag oli tilaisuudessa pääsemään selville huoneuston asemasta.
Herrat ohjasivat etsivän ensin ruokasaliin. Täällä näkyi vielä jälkiä keskeytyneestä juhla-ateriasta. Jääjäähdyttäjässä nikkelialustalla oli kaksi samppanjapulloa, joista toinen oli avattu, toinen aukasematta. Uskonnollisen neuvoston jäsen Wisconsinista sanoi: "No, ja, hm, hm", koettaen peittää pulloja lautasliinalla.
Hetkisen katseli Krag tyhjiä osterinkuoria joita oli pinottu lautasille, ja jääreunusteista pientä kulhoa jossa oli venäläistä kaviaaria ja sanoi:
"Yksinpä lähetysystävätkin Amerikassa osaavat syödä."
Mr Inderdale nykäsi pahastuneena päätään.
"Olemme tilanneet illallisen kolmelle, eräästä hotellista", sanoi hän "ja me emme tosiaankaan voi sille mitään, että tavat tässä köyhässä maassa ovat totuttaneet hotellin lähettämään kaiken tuon hienouden. Minä -- henkilökohtaisesti..."
"Erehdytte täydellisesti", väisti Krag, "tahdoin ainoastaan lausua ihastukseni. Yksinpä norjalais-amerikalainenkin olisi saattanut hävetä jos olisi tarjonnut ylhäiselle ja kauniille naiselle yksinkertaisempaa ruokaa."
"Niin, tietysti, ja, luonnollisesti se on vain sitä kun etsivä tarkoittaa", pisti mr Anderson tyynnyttäen väliin ja mr Inderdale pöyhistihe vähäsen imarreltuna ja tyytyväisenä.
"Täällä siis seura istui", sanoi Krag, "kun varas tuli eteisen ovesta."
"Minä pidän selviönä", sanoi mr Anderson, "että punatukkaisen lurjuksen on täytynyt tulla eteisenovesta, meidän istuessamme ja aterioidessamme."
"Kenties oli seura niin iloinen, ettei sen vuoksi kuultu eteisenoven käyvän?"
"Kuinka voitte luullakaan!" huudahtivat molemmat yhdestä suusta.
"Tai kenties", jatkoi Krag, ottaessaan pöydältä muutaman lyijykynälaskelman, "tai kenties oli seura niin kiintynyt arviolaskelmiinsa, ja se oli syynä."
Mr Andersonin onnistui viime hetkellä nykäistä paperin Asbjörn Kragin kädestä. Mutta etsivän oli kuitenkin onnistunut panna merkille erinäisiä lukuja, jotka olivat paperille kirjoitetut. Ne olivat korkeita määriä -- laskelmia dollareista, ruplista ja kruunuista.
"Saatan ymmärtää", sanoi Krag, "että juhlaa ja illallista ei pidetty yksinomaan juhlan vuoksi, vaan että oli jokin muu tarkoitus. Herrat halusivat lopultakin päästä sopimukseen madamen kanssa esim. maksusta, mitä hänellä oli myytävänä. Sopimus saatiin aikaan ja madame _meni noutamaan mitä hänellä oli myytävänä_."
Molemmat amerikalaiset säpsähtivät.
"Erehdytte", sanoi mr Anderson. "Te panette kokoon yksityiskohtia, joilla ei ole pienintäkään tekemistä asian kanssa. Ja asia on se, että kreivinna Orloffin kaulakoriste on varastettu. Se, eikä mitään muuta. Olkaa ystävällinen ja pysykää siinä."
"Sehän on juuri mitä minä teen", vastasi Krag, antamatta toisen äkäsyyden itseään lainkaan häiritä, "haluan nimittäin saada todennetuksi minkä syyn takia madame läksi pöydästä."
"Hän aikoi tuoda kirjeen käsilaukustaan. Mutta tuossahan kreivinna onkin. Hän saattaa itse kertoa koko asian teille."
Verhot liukuivat syrjään ja kreivinna Orloff astui sisään. Hän meni suoraan Asbjörn Kragin luo, ojensi hänelle kätensä ja sanoi ranskaksi:
"Eikö totta, te olette poliisimies, jonka piti tuleman. Voitteko hankkia takaisin koristeeni?"
"Varmasti", vastasi Krag, katsellen tarkasti venakkoa, "kun vain saan tietää kolme asiaa."
"Mainitkaa ne, herrani!"
"Missä varkaus tapahtui, minkänäköinen varas oli ja mistä akkunasta hän hävisi?"
Asbjörn Krag lausui nämä sanat hitaasti ja painolla, kuten olisi halunnut panna niihin jotain erityistä merkitystä, mutta itse asiassa saadakseen itselleen aikaa muodostaa käsityksensä venakosta.
Hän ajatteli:
Hän on kaunis. Hän on 30 vuotias. Hän on viisas. Hänellä on kylmät ja laskevat silmät. Hän esiintyy kuin mailmannainen. Hän ei anna noiden kahden rötkäleen Villistä Lännestä käyttää itseään hyväkseen. Kun hän pakoittautuu olemaan heidän seurassaan, tapahtuu se varmasti sentähden, että hänellä on siitä jotakin etua. Hänellä on jokin tärkeä syy oleskelunsa Kristianiassa, muuten hän ei menettäisi aikaansa täällä.
"Seuratkaa mukana", sanoi kreivinna, "niin näytän teille kaikki!"
Hän meni edellä toiseen salonkiin ja herrat seurasivat perässä.
Mr Anderson kiiruhti huomauttamaan:
"Etsivä tahtoo välttämättömästi tietää, miksi jätitte aterian ja menitte tähän huoneeseen. Niin kuin sillä olisi jotakin merkitystä kaulakoristeen varkauteen, että tulitte täältä hakemaan paria kirjettä."
Madame heitti nopean silmäyksen mr. Anderssoniin ja sanoi:
"Niin, minun piti hakea kirjeet."
Krag ymmärsi komedian vaan ei ollut ymmärtävinään. Hän oli kuitenkin enemmän kuin ennen vakuutettu, että kaulakoriste ei ollut pääasia tässä jutussa.
Kreivinna selitti:
"Seistessäni ja hakiessani esiin kirjeitä hyökkäsi rosvo kimppuuni. Otaksuttavasti oli hän seissyt noiden paksujen verhojen takana. Minä huusin apua, ja kun varas kuuli, että huoneustossa oli enemmän väkeä, repäsi hän itselleen kaulakoristeeni ja syöksyi ikkunalle. Ennen kuin ystäväni ehtivät pidättää hänet, oli hän hävinnyt."
Krag meni akkunan luo ja katsoi ulos.