Part 8

Yhdeksänkymmenenviiden ja puolen vuoden ikäisenä Ebba Stenbäck kuoli 10 p:nä viime tammikuuta (1912). Kun minä v. 1900 kirjoitin hänen miesvainajansa, Lauri Stenbäckin, elämäkerran, hän 83-vuotiaana oli niin hyvissä hengen ja ruumiin voimissa, että saattoi edistää työtäni sekä suullisilla että kirjallisilla tiedonannoilla. Tehtävääni nähden se oli minulle melkoinen onni, mutta toiselta puolen se esti minua muuta kuin ohimennen mainitsemasta häntä itseään. Miten vilpittömästi totuutta harrastaakin, on näet arveluttavaa, jollei suorastaan mahdotonta, kuvata elossa olevaa henkilöä, varsinkin kun tämä ei koskaan ole julkisesti esiintynyt. Nyt kun Ebba Stenbäck on poissa elävien mailta, en epäile koettaa ainakin ääriviivoin piirtää hänen kuvaansa. Sillä miten hiljaisuudessa ja syrjässä hänen elämänsä kuluikin, ansaitsee hän huomiota ei ainoastaan unohtumattoman merkkimiehen puolisona, vaan myöskin yhtenä herännäisyysajan naispuolisena edustajana.

Ebba Stenbäckin lapsuus- ja tyttövuosilta on vähän tietoja säilynyt. Hänen alkuperäinen nimensä oli Ebba Katarina Wilhelmina Arppe, ja hän oli syntynyt Kiteellä 16 p. heinäkuuta 1816. Vanhemmat olivat Karjalan alisen tuomiokunnan tuomari, myöhemmin laamanni Niilo Arppe ja hänen kolmas vaimonsa, Amalia Beata Cairenius. Ebba oli vain 8-vuotias, kun isä kuoli, mutta äidin luona ja viiden vanhemman ja nuoremman sisaruksen parissa ei hän sentään tuntenut yksinäisyyttä. Sisaruksista mainittakoon tässä kymmenen vuotta vanhempi Katalina Sofia, syntynyt isän ensimäisestä aviosta, sekä kaksi vuotta nuorempi veli Adolf Edvard, myöhemmin kemian professori, yliopiston rehtori ja senaattori, ja neljä vuotta nuorempi sisar Aleksandra.[25] Koulua Ebba kävi Haminassa, missä v:sta 1811 saakka oli saksalainen "Töchterschule". Koulussa oli vain yksi kahteen osastoon jaettu luokka, eikä siis opetus voinut olla erittäin laajaperäinen. Kumminkin oppivat tytöt, jotka, niinkuin Ebba, tulivat ruotsinkielisistä kodeista, saksaa, jota paitsi koulun antamat vähäisetkin tiedot historiassa, luonnonhistoriassa ja maantieteessä y.m. siihen aikaan olivat kylläkin arvokkaita. On näet huomattava, että Länsi-Suomen kaupungeissa ei ollut tyttökouluja ensinkään. -- Ebban ollessa 9-vuotias meni edellä mainittu vanhempi sisar naimisiin maisteri Johan Fabritiuksen kanssa, joka oli varakas mies ja muun muassa omisti Puhoksen tehtaan Kiteellä Fabritius kuoli jo 1833, tuskin 33 vuoden ikäisenä, ja jätti jälkeensä paitsi leskeä kolme tytärtä, joista vanhin oli kahdeksanvuotias ja nuorin viidennellä. Antaakseen näille lapsille ensimäistä opetusta muutti Ebba lankonsa kuoleman jälkeen sisarensa luokse, ja se seikka aiheutti, niinkuin kohta saamme nähdä, ratkaisevan käänteen hänen elämässään.

Arvattavasti rouva Fabritius ei pitänyt Ebban opettajakykyä taikka -intoa riittävänä, koska hän 1835 tiedusteli Helsingistä miespuolista kotiopettajaa pikku tyttärilleen. J. V. Snellman, silloinen pohjalaisen osakunnan kuraattori, suositteli virkaan ylioppilas C. G. von Esseniä, jonka vanhemman Otto-veljen kanssa hänen sisarensa vähän ennen oli joutunut kihloihin. Fredr. Cygnaeus, saatuansa kuulla siitä, varotti rva Fabritiuksen asiamiestä, Edvard Arppea, ottamasta Esseniä, syystä että tämä oli antautunut ajan uskonnolliseen "fanatismiin", yltiöpäisyyteen; mutta Arppe ei välittänyt varotuksesta, vaan arveli, että semmoiset houreet pian haihtuisivat. Siis sopimus tehtiin, ja Essen lähti Karjalaan Puhoksen tehtaalle, jossa hän tapasi paitsi pieniä oppilaitaan ja heidän äitiänsä neidit Ebba ja Aleksandra Arppen. Uuden opettajan tultuakin jatkoi näet Ebba vielä opetustointaan, vaikka hänen alansa nyt oli supistettu käsitöihin ja soittotaidon alkeisiin.

Luonnostaan vilkas ja iloinen, puheissaan sukkela ja ivallinen Essen oli sittenkin vaarallinen tulija semmoiseen ympäristöön, jossa tahdottiin "rauhassa" jatkaa entistä, totuttua surutonta elämää. Tultuaan jo 15-vuotiaana ylioppilaaksi (1830) hän oli viettäessään kaksi suvikautta Ylivieskan pappilassa Jonas Laguksen luona (joka oli naimisissa hänen tätinsä kanssa) herännyt ja sen jälkeen osottanut tavatonta intoa levittämään uutta käsitystään elämästä ja "ainoasta tarpeellisesta". Ei ainoastaan omassa kodissaan Oravaisten Kimon ruukilla, jonka hoitaja hänen isänsä oli, vaan monessa vieraassakin hän jo oli aikaansaanut täydellisen mullistuksen, ja niin oli tapahtuva siinäkin perheessä, johon hän nyt tuli. Essen toi näet sinnekin muassaan palavan vakaumuksensa ja halunsa sytyttää muihin saman tulen, joka hehkui hänessä itsessään, ja siitä johtui, että kotiopettaja ei rajottanut opetustointaan pikku tyttöihin, vaan väliaikoina teki parastaan ohjatakseen kotipiirin vanhempiakin jäseniä uudelle tielle. Paitsi innostuneilla puheillaan hän vaikutti heihin antamalla heille luettavaksi uskonnollisia saksalaisia (Gossnerin y.m.) kirjoja, ja seuraus oli, että ei ainoastaan talon emäntä, rouva Fabritius, vaan myöskin sisaret, Ebba ja Aleksandra, ennen pitkää liittyivät herännäisiin. Kun tieto tästä levisi laajaan sukuun, synnytti se suurta hämmästystä ja mielipahaa, mutta asia ei ollut autettavissa. Paitsi Esseniä syytettiin Snellmaniakin perhe- ja sukurauhan häiritsemisestä, ja hän kuuluu sanoneen, ettei hän enää suosittele ketään kotiopettajaksi edeltäkäsin tiedustelematta, oliko tarjokas "pietisti".

Syksyllä 1837 Essen jälleen asettui Helsinkiin jatkaakseen lukujaan ja rupesi silloin Lauri Stenbäckin asuintoveriksi. Stenbäck, joka maaliskuulla 1836 oli äärettömäksi surukseen kuoleman kautta menettänyt entisen asuintoverinsa, parhaimman, uskotun ystävänsä J. J. Östringin, sai nyt Essenistä uuden uskotun ystävän, joka totta kyllä ei ollut hänen sydämelleen vainajan veroinen, mutta kumminkin lievensi hänen kaipaustaan. Samana syksynä tapaamme Helsingissä rouva Fabritiuksenkin tyttärineen ja sisarineen. Hän vuokrasi 5-huoneisen asunnon Uudenmaankadun varrella, ja siinä perhekunta asui neljä vuotta, jonka jälkeen se hajaantui niinkuin alempana on kerrottava; Karjalaan ei yksikään sen jäsenistä enää palannut, syynä pääkaupunkiin-muuttoon sanotaan olleen pikku tyttöjen koulunkäynnin, jota oli siellä jatkettava; mutta sangen luultava on, että siihen osaksi vaikutti myöskin sisarusten heräys ja sen johdosta syntynyt kireä suhde lähimpiin sukulaisiin. Oliko sitäpaitsi jo alkanut rva Fabritiuksen ja Essenin välinen suhde, joka johti heidän avioliittoonsa, on tietymätöntä.

Vasta Helsingissä Ebba Arppe tutustui tulevaan puolisoonsa, joskin Essen jo ennen oli sisaruksille paljon kertonut Lauri Stenbäckistä ja kenties myöskin ääneen lukenut kohtia niistä pitkistä kirjeistä, joita ystävällä oli tapana hänelle kirjoittaa ja jotka olivat täynnä "hehkuvaa uskonnollisuutta loistavan runollisesti esitettynä". Ensi kerran hän näki hänet kaartinkirkossa. Kaartinpataljoonan silloinen pappi, Fredrik Melart, oli etevänä saarnaajana niin suosittu, että tungoksen estämiseksi oli alettu jakaa pääsylippuja niille, jotka pyrkivät häntä kuulemaan. Kerran Essen oli hankkinut sisaruksille lippuja kuitenkaan sanomatta, ettei sinä sunnuntaina saarnannut Melart, vaan eräs toinen; se joka ilmestyi saarnaamaan oli, niinkuin Essen heille kirkossa kuiskasi, Lauri Stenbäck. Silloin Stenbäck ei vielä ollut papiksi vihitty, mutta saarnasi sentään silloin tällöin sydämensä pakosta. Nytkin hän oli saarnannut suurella lämmöllä, joka varsinkin saarnan loppupuolelle oli antanut omituisen viehättävän, innostuneen luonteen. Joku aika sen jälkeen Essen esitti Stenbäckin rva Fabritiukselle ja hänen sisarilleen, ja Stenbäck alkoi sittemmin ystävänsä seurassa käydä heidän luonaan, joskin hyvin harvoin.

Näin Ebba Stenbäck kertoi minulle tutustumisestaan Stenbäckiin. Samalla hän myöskin kuvasi tulevan miehensä ulkonäön ja olennon siihen aikaan. Hän oli ollut laiha ja kalpea. Kasvojen kalpeus oli jyrkästi eronnut mustasta tukasta, ja rokonarvet olivat olleet selvemmät kuin vanhemmalla iällä. Kovan lavantaudin jälkeen, jota hän oli sairastanut alkupuolella vuotta 1837, hän oli kauan heikko ja hermostunut, niin että hänen oli vaikea tauota, kun oli alkanut nauraa. Seurassa hän oli luonteenomaisen persoonallisuutensa vuoksi ja puheessaan ollut viehättävä ("intressant"); kristillisyydessään hän oli ollut iloinen. Yleensä hän oli ankarasti arvostellut toisia, ja harvat ne olivat, joita hän oli hyväksynyt; eikä ole luultavaa, että hän oli läheisessä suhteessa tovereihinsa (paitsi ani harvaan) -- niiden täytyi aina olla varoillaan häntä kohtaan.

Se joka on lukenut kirjoittamani Stenbäckin elämäkerran ja muistaa mitä siinä on sanottu heränneitten avioliitoista, miten ne säännöllisesti solmittiin ystävien välityksestä ja miten yksimielisyyttä uskon asioissa pidettiin niiden rakentamisen ainoana välttämättömänä ehtona, se arvaa ja ymmärtää, että Lauri Stenbäckin ja Ebba Arppen keskinäisessä seurustelussa ei ilmaantunut hituistakaan "flirttiä", kuhertelua. Että niin oli laita, ei kuitenkaan johtunut yksistään heränneitten kesken vallitsevasta hengestä, vaan toisestakin syystä. Mikäli tiedetään, ajatteli Stenbäck heidän tuttavuutensa ensi vuosina kosia erästä toista neitiä, johon hänen sydämensä pitemmän aikaa oli ollut kiintynyt. Tämä toinen oli runoilijan lapsuudenystävien Kaarle ja Kustaa Adlercreutzin sisar, Amelie. Häntä oli Stenbäck päättänyt kosia, mutta -- niin jutellaan -- viime hetkessä, juuri kun hän oli menossa neidin kotiin, muuan tuttava kohtasi hänet ja kertoi nti Adlercreutzin olevan kihloissa ja pian viettävän häitään.[26] Että neitikin puolestaan oli ollut kiintynyt Stenbäckiin, on sangen luultavaa. Ainakin olen eräältä vanhalta rouvalta, joka oli sukua Adlercreutzin perheen kanssa, kuullut, että nti Amelie oli naimisiin mennessään tukehduttanut erään varhaisemman lemmen. Hän oli muka rakastanut perheessä ollutta "kotiopettajaa, josta oli paljon toivottu". Kertoja ei tiennyt mitään Stenbäckistä eikä myöskään että tämä oli pienenä poikana ollut Adlercreutzillä Pälkäneen Myttylässä lasten luku- ja leikkitoverina, jonka tähden ei mitenkään ole mahdotonta, että hän muistitiedossa oli muuttunut kotiopettajaksi. Miten lieneekään, ei tämä jutelma ole kokonaan perätön, sillä onnettomasti rauenneen kosintatuuman johdosta runoilija on sepittänyt runoelman "Hyvästi", jossa hän sanoo rakkauttaan "suloiseksi, syntiseksi unelmaksi" ja jonka hän lopettaa sanoilla, "Jumala on rakkaus, ainoastaan hänen sydämellään on rauhaa iäti! Onnellinen minä, jos vain saan siinä levätä iäti." -- Mitä Ebbaan tulee, hän ei minulta salannut, että hän puolestaan kyllä oli sydämessään tuntenut mieltymystä Stenbäckiin, mutta oli voimiensa mukaan koettanut tukahduttaa tunteensa. Kun Stenbäck sitte häntä kosi, oli hän siitä suuresti hämmästynyt. Se oli hänelle aivan odottamatonta, sillä heidän välillään ei ollut mitään sattunut, joka olisi antanut hänelle aihetta aavistaa semmoista käännettä.

Kosinta tapahtui kesällä 1840 Pohjanmaalla. Rva Fabritius, joka silloin oli salakihloissa Essenin kanssa, oli jo ennen yliopiston riemujuhlaa (15-20 p. heinäk.) Ebba-sisarensa kanssa lähtenyt Pohjanmaalle tutustuakseen tuleviin sukulaisiinsa. Ensiksi pysähdyttiin kirkkoherran sijaisen J. F. Berghin luokse Nurmijärvelle, jonne Essen ja Stenbäck seurasivat sisaruksia, edellinen ajaen morsiamensa, jälkimäinen Ebban kanssa, ilman että siinä mitään erikoista tulevaisuuteen viittaavaa puheeksi tuli. Nurmijärven pappilassa oli ollut muitakin vieraita, ja siellä pidettiin tavanmukainen "seura". Sen jälkeen palasivat ystävykset Helsinkiin ollakseen saapuvilla riemujuhlassa ja maisterinvihkiäisissä, mutta sisarukset jatkoivat matkaansa pohjoiseen päin. Kun juhlat olivat ohi, matkusti Essen kotiinsa Oravaisiin, jossa tapasi morsiamensa ja Ebban; Stenbäck taasen teki matkan Pohjanmaalle yhdessä Paavo Ruotsalaisen kanssa, joka hänen kehotuksestaan oli riemujuhlan ajaksi tullut Helsinkiin. Edeltäkäsin oli sovittu, että kaikki yhtyisivät Ylivieskassa Jonas Laguksen luona, josta yhdessä seurassa matkustettaisiin Alavieskaan, kappalaisen Vilhelm Österbladhin virkaanasettajaisiin. Tätä sopimusta noudatettiinkin, ja Ylivieskassa Stenbäck ja Ebba Arppe menivät kihloihin.

Häät olivat 3 p. jouluk. Helsingissä rva Fabritiuksen luona. Oli kyllä tuumittu, että sisarukset vihittäisiin samana päivänä, mutta kun vanhempi leskirouvana tarvitsi enemmän aikaa kuin arvattu oli saadakseen asiakirjansa lailliseen järjestykseen ja kun sitäpaitsi Jonas Lagus ja Niilo Kustaa Malmberg sattuivat käymään Helsingissä, päätettiin asettaa Stenbäckin ja Ebban häät päivään, jolloin nämä ystävät saattoivat olla läsnä. Vieraitten joukossa nähtiin Arppen perheen sukulaisia (Nordenheimit y.m.) ja Stenbäckin yliopisto-tovereita ja ystäviä, kaikkiaan noin 40 henkeä. Morsian esiintyi valkoisiin puettuna. Mustaakin oli ajateltu, osaksi sentähden, että sulhasen äiti oli kuollut 17 p. marrask., osaksi senvuoksi, että se olisi ollut enemmän heränneitten mukaista; mutta Ebba oli valinnut valkean puvun, syystä että musta väri olisi muistuttanut hautajaisia, eikä Helsingissä oltu niin tarkkoja pukuun nähden kuin Pohjanmaalla. Vihkimisen toimitti Malmberg, joka myöhemmin myöskin luki ääneen saarnan Lutheruksen postillasta. Häät vietettiin näet heränneitten tapaan jonkinlaisena seurana, jossa virsiä veisattiin ja Jumalan sanaa julistettiin. --

Ohimennen huomautettakoon, että Ebba siis oli ensimäinen, joka rva Fabritiuksen luota meni naimisiin. Essenin ja rva Fabritiuksen häät olivat noin puolitoista kuukautta myöhemmin, 21/1 1841. Aleksandra Arppe, joka yhä oli asunut sisarensa luona, meni 3/7 1843 naimisiin Säämingin lukkarin Pietari Venellin kanssa, ja samana päivänä vihittiin vanhin nti Fabritius, Hilda Elisabet, Pihlajaveden kappalaisen, sittemmin Keuruun rovastin Frans Henrik Bergrothin kanssa. Toinen nti Fabritius, Lina Sofia Amalia, vietti 24/12 1844 häitä filos. maisteri, sittemmin professori A. W. Ingmanin ja kolmas, Angelika, 7/9 1846 Kruununkylän kirkkoherran apulaisen, myöhemmin normaalikoulun rehtorin Alfred Kihlmanin kanssa. Näin tapahtui, että Essenin kotiopettajana-olo Karjalassa johti kuuden avioliiton perustamiseen heränneitten kesken. Neidit Fabritius menivät kaikki noin 18-vuotiaina naimisiin.

II.

Ebba ja Lauri Stenbäckin avioliitto kesti miltei tasan 30 vuotta -- ainoastaan 7 kuukautta puuttui täydestä luvusta. Sillä ajalla Ebballa ei ollut ulkonaista historiaa, joka olisi eronnut hänen miehensä elämästä; hänen sisällinen elämänsä taasen oli niin kauan kuin hän maan päällä liikkui pääasiassa suljettu kirja, jonka hän kuollessaan vei hautaan. Kun minä siitä huolimatta koetan läheisten henkilöitten antamien tietojen pohjalla luoda valoa aviopuolisojen yhteiselämään, johtaa minua vilpitön kunnioitus heidän muistoansa kohtaan ja vakaumus, että se kaikessa erikoisuudessaan kärsimyksineen ja iloineen on ollut laatuaan esikuvallista.

En tullut koskaan kysyneeksi niiltä, jotka olisivat voineet vastata, millainen Ebba Stenbäck oli ollut tyttönä. Päättäen hänen luonteenlaadustaan myöhempinä aikoina on luultavaa, ettei hän nuorenakaan ollut erittäin iloinen, saatikka vallaton. Umpimielisyys ja harvapuheisuus, jotka myöhemmin olivat hänelle niin ominaisia, lienevät varmaan jo tyttöiässä ainakin jossakin määrin olleet hänen luonteensa tunnusmerkkejä. Eikä hänellä myöskään ollut ulkonaista kauneutta, joka olisi herättänyt huomiota ja, niinkuin monesti tavallista on, enemmän tai vähemmän piristävästi vaikuttanut hänen esiintymistapaansa ja suhtautumiseensa ympäristöönsä. Oletan siis, että hän alkuaankin oli vakava, hiljainen ja vaatimaton. Kun hän sitten, vallan nuorena vielä, ehdottomalla antautumisella liittyi herännäisiin, niin mainitut ominaisuudet saivat ikäänkuin pysyvän vahvistuksen, etten sanoisi pyhityksen. Niin yleensä, mutta luultavaa on myöskin, että uusi uskonnollinen elämä sai hänet ajoittain puheliaammaksi asioissa, jotka sitä koskivat, ja silloin huomattiin, että hiljainen, vaatimaton tyttö ei suinkaan ollut yksinkertainen, vaan järkevä ja selvä ajatuksissaan ja puheissaan. Tällaisena Ebba Arppe kohtasi Lauri Stenbäckin, ja me ymmärrämme hänen lauseensa: "yhteinen asia vei meidät yhteen".

Aikaisin Ebba Stenbäckin muotokuva on tehty 8 vuotta hänen naimisensa jälkeen. Heinäkuulla 1848 tuli Vaasaan eräs (kotimainen) dagerrotypian-tekijä nimeltä Rehnström ja viipyi siellä vuoden ajan. Tällöin Stenbäckitkin käyttivät ennen kuulumatonta tilaisuutta teettää kuvansa, he nimittäin valokuvauttivat itsensä hopealevylle, ja sitä on kiittäminen, että meille on säilynyt aviopuolisoiden kuvat varsinaiselta herännäisyysajalta.[27] Silloisella koulunrehtorilla, jolla on papin virkapuku yllä, on heränneitten tapaan jakaus keskellä päälakea, mikä antaa parrattomille kasvoille omituisen naisellisen taikka ehkä oikeammin intiaania muistuttavan sävyn. Rouvan tukka on jaettu ja kammattu aivan samalla tavoin; leninki on musta ja samoin olkapäitä peittävä, rinnalle neulalla kiinnitetty silkkihuivi. Puku on mahdollisimman yksinkertainen, siinä ei huomaa kaulusta eikä minkäänlaista koristetta. Kuva esittää Ebban 32-vuotiaana, joten sen nojalla voidaan arvata hänen ulkonäkönsä kymmenkunta vuotta aikaisemminkin.

Lauri ja Ebba Stenbäckin aviolla ei ollut mitään romanttista alkusoittoa. Runoilija oli muitten nuoruuden ihanteittensa kanssa myöskin hyljännyt sen ihanteen, jonka hän muinoin oli luonut tulevasta morsiamestaan ja sanoin sisarilleenkin kuvannut, ja hän kosi Ebbaa tuntematta häntä kohtaan sitä hellää tunnetta, jota sanotaan rakkaudeksi. Omaksuttuaan heränneitten yleisen mielipiteen, että yhtäläinen uskonnollinen kanta oli ainoa tarpeellinen onnellisen avioelämän ehto, hän näin noudatti "Vanhan testamentin patriarkkain esimerkkiä", ja pitäen maallista rakkautta turmeltuneen luontomme ilmauksena hän arvattavasti ei myöskään antanut arvoa Ebban rakkaudelle häntä kohtaan, jos hän näet oli jonkun kipinän huomannut tämän salatusta tulesta. Että tämä esitys on oikea, siitä on olemassa useita todistuksia -- vaikka en tässä muistuta muusta kuin että hän itse välitti erään sisarensa naimisen tälle ennen tuntemattoman pappismiehen kanssa. Mitä Ebbaan tulee, hän tuskin sisimmässään ajatteli aviosta samalla tavalla. Miten uskonnollinen innostus saattaakaan ihmisen muuttaa, on kuitenkin rakkaudenkaipuu niitä naisluonteen perusominaisuuksia, jotka eivät koskaan katoa, ja sen vuoksi voimme päättää että mikäli Ebba havaitsi rakkauden puutetta miehessään, sikäli hän siitä naisena kärsi. Ken se oli, joka sai Stenbäckin kosimaan Ebba Arppea, siitä on eri lailla juteltu. On näet sanottu, että Malmberg kehotti häntä siihen, ja toinen kertomus on, että Essen oli avioliiton välittäjä. En ollenkaan epäile, että jälkimäinen tieto on oikea, sillä onhan aivan luultavaa, että Essen jouduttuaan kihloihin rva Fabritiuksen kanssa ehdotti ystävälleen, että tämä kosisi nuorempaa sisarta. Sitä vastoin Malmberg tiettävästi ei ollut Ebbaa nähnytkään, ennenkuin tämä matkusti Pohjanmaalle, ja vaikka kosinta juuri siellä tapahtui, on syytä olettaa, että Stenbäck jo ennen matkalle lähtöään oli päättänyt asian. Kun minä Ebba Stenbäckiltä kysyin, miksi Malmberg vihki parin eikä Jonas Lagus, joka oli vanhempi ystävä, vastasi hän: "Malmbergilla oli aivan erikoinen kyky asettautua ensi sijalle, muitten edelle; hän oli iloinen, reipas ja yritteliäs." -- Semmoisena hän kyllä oli monen avioliiton alkuunpanija, vaikka ei sentään tämän puheena olevan.

Nyt on edessämme kysymys, miten menestyi tai minkä kaltaiseksi muodostui tämä avioliitto, jonka synty tässä on kerrottu?

Niinkuin tiedetään, on moni avioliitto, jonka onnen edellytykset ovat olleet epäiltävää laatua -- tarkotan että se on syntynyt ilman rakkautta, milloin mistäkin sovinnaisista syistä --, kuitenkin tullut onnelliseksi lasten kautta. Yhteinen rakkaus lapsiin ja yhteinen huolenpito niistä sekä siitä johtuneet ilot ja surut ovat yhdistäneet vanhemmat keskenään läheisemmin ja sydämellisemmin kuin mikään muu vaikutin olisi voinut. Lauri ja Ebba Stenbäckin aviolle ei ollut tätä onnenaihetta suotu, ja joskin he molemmat vilpittömästi jakoivat sydämensä hellyyttä ja uhrautuvaa huolenpitoa ottolapsille, joita he useampiakin kodissaan vaalivat ja kasvattivat, ei näiden tuottama korvaus näytä olleen heille riittävä. Stenbäck, joka ei koskaan tunteitaan salannut, lausui näet jonakin katkerana hetkenä: "Ottolapset ovat oikeiden lapsien ivamukailu ('parodi')" niin, vaikka hän heitä kohteli liikuttavan sydämellisesti! Mutta miten tämän laita lieneekään, on silti huomioonotettava, että mainitun onnenaiheen puutteen ei suinkaan välttämättömästi tarvitse vaikuttaa vierottavasti, erottavasti puolisoihin; kokemus nimittäin todistaa, että sekin voi päinvastoin heitä toisiinsa lähentää, milloin vain tuo puute käsitetään ja tunnetaan yhteisesti kestettäväksi.

Että Lauri ja Ebba Stenbäck olivat rakentaneet avioliittonsa siinä hartaassa mielessä, että he maallisessakin elämässään koettaisivat ylläpitää samaa sopua, samaa yksimielisyyttä, kuin heidän välillään oli olemassa uskonnollisessa elämässä, siitä ei ole vähintäkään epäilystä -- olihan heidän käsiksensä se, että jälkimäisen laatu ehdottomasti määräsi edellisen laadun. Todellisuudessa he saivat kokea, että asia ei ollut niinkään helppo tai yksinkertainen. He olivat niin erilaisia luonteeltaan! Stenbäck oli tunteenilmaisuissaan niin välitön kuin mahdollista on, sanoissaan niin ajattelemattoman, sanoisinko lapsellisen suora, että hän ei lainkaan edeltäkäsin miettinyt, miten ne vaikuttaisivat kuulijaan; Ebba taasen oli tässä kaikessa hänen vastakohtansa, hillitty, suljettu. Sangen ymmärrettävää on siis, että Stenbäck usein suoruudellaan saattoi -- tietysti tahtomattaan -- loukata vaimoansakin niinkuin hän loukkasi muita, ja siitä johtui, että Ebba, niinkuin hän itse on tunnustanut, ei voinut olla kohtelematta häntä jonkinlaisella pelonalaisella varovaisuudella. Varsinkin oli niin laita vieraiden läsnäollessa, ja se saa käsittämään, että hänen umpimielisyytensä aikaa voittaen ei suinkaan vähentynyt, vaan päinvastoin enentyi. Tämä selittää miksi Ebba Stenbäck yleensä teki epäedullisen vaikutuksen vieraisiin. Samalla kun Stenbäck iloisena ja vilkkaana koetti huvittaa vieraita, tuntui hänen harvapuheinen vaimonsa jäykältä, kylmältä. Muistan itsekin saaneeni hänestä sellaisen vaikutelman, kun poikana 1860:n vaiheilla joskus omaisteni kanssa olin Isonkyrön pappilassa: isäntä se oli, joka meitä alaikäisiäkin huomasi, jota vastoin emäntä ei näyttänyt meistä välittävän. Vasta ikämiehenä, kun jälleen jouduin tekemisiin Ebba Stenbäckin kanssa, sain toisen käsityksen hänestä, ja minussa heräsi myötätuntoa ja syvää kunnioitusta häntä kohtaan.