Chapter 9

Björkbodassa oli elämä kesän pitkän vaihteleva ja hilpeä, kiitos vierasjoukolle ja nuorisoparvelle. Siellä oli vallalla sama iloinen, huoleton henki kuin kaupungissakin, mutta täällä kesän vihreässä ihanuudessa ja vapaan luonnon helmassa se voi yhä enemmän kehittyä ja ilmetä. Huveja ja huvituksia mitä erilaisimpia vaihteli alituisesti. Muistan vielä lapsuusvuosiltani kuinka miltei joka päivä toimeenpantiin huvituksia ja kaikenlaisia tilaisuuksia. Milloin tehtiin huviretkeily johonkin saareen saaristossa, milloin taas mentiin joukolla äyriäisiä pyydystämään; milloin purjehdittiin merelle jollakin tehtaan jaalalla, milloin taas esitettiin joku näytelmä tahi toimeenpantiin pukuesityksiä ja kuvaelmia puistossa. Erittäinkin jos vanha mummo vain sattui oleskelemaan silloin siellä, sillä hänen kekseliäisyytensä kaikessa tällaisessa oli loppumaton.

Joskus lähdettiin vierailulle jonkun naapurin luo, sillä sellaisia paikkoja, joskin kolmen penikulman päässä, oli kuitenkin vielä silloin oman pitäjän rajojen sisässä. Hevosista ja ajopeleistä ei siihen aikaan erittäin suurta lukua pidetty; otettiin mitä oli, ja mitä käytettävänä taas oli, sen täytyi kelvata. Niinpä vanhat vesikauhan muotoiset, keltaisiksi maalatut vaunutkin, joissa oli C kirjaimen muotoiset alusjoustimet, täytyi joskus tiukan tarpeen hetkellä vetää esille käytettäviksi.

Lähin naapurimme oli Runebergin runossaan laulama eversti von Konow, joka asui luonnonihanassa Västanvikissa. »Hänen korpraalistaan» ei merkkiäkään näkynyt, ehkäpä häntä ei koskaan ole ollutkaan, ei ainakaan tiedetty häntä tiedustella, mutta tuo pitkä, laiha ja alinomaa kiroileva ukko Konow, jonka ylähuulta koristi paksu kerros kotona viljeltyä ja kotona valmistettua nuuskaa, hänet näen vieläkin ilmielävänä edessäni. Hänen kiroilemisestaan ja alituisesti uudistuvista »perhanan perhanoistaan» ei niin paljon välitetty kuin hänen jutuistaan, joita hän kertoi täysissä tosissaan ja vaatien että ne täytyi jokaisen uskoa, lopettaen tavallisesti kaskunsa: »piru minut periköön jos tässä seison ja valehtelen.» Hänen juttunsa olivat jonkun verran samaa lajia kuin »Kulkurinissen» »Vermlantilaisissa» ja häneen verrattuna olisi itse autuas Münchausen seisonut kuin niistetty koulupoika. Kun oli käyty vierailulla Västanvikissa oli monta päivää senjälkeen hauskaa, sillä Konowin jutuista riitti kylliksi puheenaihetta. Muuten oli hän kaikissa suhteissa täydellinen originaali, eristapainen äijä.

Niillä seuduilla oli monta muutakin, suurempaa ja pienempää herraskartanoa, joissa kaikissa siihen aikaan asui todelliseen säätyläisluokkaan kuuluvia perheitä, ja myöskin niihin kokoontui kesäisin vieraita ja nuorta väkeä. Kesän kuluessa olikin tapana käydä vierailulla ainakin yhden kerran jokaisessa naapurissa ja tultiin silloin vieraisille tavallisesti iltapäivällä ja lähdettiin kotimatkalle iltasella illallisaterian jälkeen.

Nykyjään puhutaan niin usein entisaikaisesta yksinkertaisuudesta ja kohtuullisuudesta tuollaisissa kodeissa maalla. Kummallinen puhetapa! Kaikki tuollaiset kodit olivat näet niin pitkälle kuin suinkin muistan sisustetut ajan kuosin ja vaatimusten mukaisesti, usein sangen kalliistikin, enimmäkseen vankoilla mahonkihuonekaluilla, ja jollei sellaisia ollut, niin vallitsi kodeissa kuitenkin siisteyden ja kodikkuuden sievyys ja hienous, jota tottatosiaan ei nykyjään kaikkialla tapaa. Vierailulle tultua kestittiin tulijoita aina ensin kahvilla tuoreine pikkuleipineen; sitten tarjottiin teevettä ja ennenkuin pois lähdettiin syötiin illallinen, joka oli omiaan todistamaan emännän suurta nerokkuutta ja toimeliaisuutta kuin myöskin ruokasäiliöiden erinomaista »sisällysrikkautta», seikka, joka ei olekaan mikään helppo juttu pienellä maatilalla kaukaisella maaseudulla.

Kuinka suuri säätyläisluokka siihen aikaan pitäjässä oli, olin tilaisuudessa kerran näkemään, kun eräänä sunnuntai-iltapäivänä menimme Kemiön pappilaan tavanmukaiselle vierailullemme. Sinne kokoontui mainittuna iltana noin sata henkeä, sattumaltako aivan vaiko sitten jostakin erityisestä syystä, sitä en enää muista. Leppeäluonteinen, aina iloinen rovasti Hirn otti silloin esille viulunsa, jota hän käsittelikin sangen taitavasti, viritti vireän tanssisäveleen ja niin kului ilta iloisesti ja rattoisasti.

Myöskin talvisaikaan, varsinkin uutenavuonna, jos vain keli ja ilma oli suotuisa, oli tapana käydä vierailulla naapureissa, ja silloin jäätiinkin tavallisesti yöksi taloon. Samalla saapui muitakin vieraita, seura kasvoi ja niin pujahdettiin sitten seuraavana päivänä vielä johonkin toiseen paikkaan kun kuitenkin ensin oli annettu sinne tulosta edeltäpäin tieto. Tällaiset vierailumatkat olivat hauskoja retkiä, kun pitkässä jonossa, kulkusten somasti kilkattaessa, nauraen ja leikkiä laskien kiidettiin hevosilla huurteisten, kimaltelevain metsien halki, yli lumipeitteisten, häikäisevän valkoisten lakeuksien lumen jalaksien alla naristessa. Hauskaa retkeilyä ympäri pitäjän kesti usein monta päivää ja oli matka aina mitä hauskin ja hilpein.

Björkbodaan saapuivat pitäjäläiset tavallisesti Aukustinpäivänä, tammikuun 7:nä, isäni nimipäivänä, tehden silloin uudenvuoden- ja onnitteluvierailunsa. Tämä oli juurtunut tavaksi jo vanhastaan ja oli äitini aina silloin valmis ottamaan vierailut vastaan. Mutta sattuipa kerran, että tämän määrätyn päivän aamulla puhkesi niin hirvittävä pyryilma, että harvoin sellaista nähdään. Tuiskulumi kasaantui miehenkorkuisiksi kinoksiksi ja tukkesi aidat ja veräjät niin että vain hieman aidanseipäiden neniä pilkisti kinoksista esiin. Oli luonnollista ja päivänselvää, ettei kukaan »tällaisessa jumalan-ilmassa» voinut lähteä ulos, eikä meilläkään näinollen odotettu sinä päivänä vieraita. Ilta kului senvuoksi hiljalleen kaikessa rauhassa ja kello läheni jo yhdeksää kun yht'äkkiä, aivan odottamatta kuultiin kulkusten heläjävän portaiden edessä, ja pari todellista lumiukkoa kompuroi eteiseen. Tuskin olivat he ennättäneet pudistella lumipaljouden pois turkeistaan kun jälleen kulkusten kilinä kuului ja yhä uusia vieraita tulvaili sisään, ja niin yhä jatkuvasti kunnes tuossa kello 10 aikaan kaikki tavanmukaiset vieraat jo olivat koolla. Nuo ihmisparat olivat jo hyvissä ajoin päivällä lähteneet kodeistaan taipaleelle, mutta vain askel askeleelta olivat he voineet raivata itselleen ajotietä, kaatuen vähäväliä ja kokien monenlaisia pieniä seikkailuja, jopa joutuen toisinaan kerrassaan epätoivoisiksi perille pääsemisestään.

Kun he sitten vihoviimein vilustuneina, nälkäisinä ja läpiväsyneinä koko päivän kestäneiden vaivojen ja vastuksien jälkeen pääsivät määräpaikkaansa, tuntui heistä lämmin sitäkin herttaisemmalta ja teevesi, punssi sekä illallisruoka maistui kerrassaan oivalliselta. Mieliala muodostuikin pian hilpeäksi ja iloiseksi. »Pikenttipalvelija» Björkqvist'in joka sangen auttavasti osasi puhallella klarinettia, täytyi ottaa pelinsä käsille ja luirahuttaa valssi, jota sitten tanssittiin riemuin ja mielihyvin ja joka oli omiaan pehmittämään jäykistyneet jäsenet entiselleen. Valmistelematta toimeenpantu tanssi kesti myöhään yöhön. Mutta äitirukka, joka ei ollut ensinkään valmistautunut vastaanottamaan näin suurta yövierasjoukkoa, joutui pahempaan kuin pulaan mihin hän sijoittelisi kaikki odottamatta tulleet vieraat. Vaan hän keksi kuitenkin keinot ja viimein sai kukin oman vuoteen käytettäväkseen, -- vaikea pula sai korvata ja pyytää anteeksi puutteellisuudet. Lumipyry ja tuisku kesti koko yön niin että vieraat vasta kahden päivän perästä, sittenkun tiet ja veräjät oli saatu edes jonkunverran lapioiduiksi ja avatuiksi, voivat lähteä paluumatkalle. Tällaiset pienet seikkailut kirkastavat ja ikäänkuin kuvittavat maalaiselämää.

Useimmat pienistä herrastaloista, joissa ennenvanhaan vaatimattomat, mutta kuitenkin hyvät perheet hauskasti elostivat, ovat sittemmin tulleet myödyiksi ja joutuneet talonpoikaiskäsiin ja niiden entiset asukkaat ovat hajaantuneet eri haaroille. Suuremmista kartanoista taas on moni joutunut kuitenkin nurjemman kohtalon alaiseksi. Pirstottuina ja lohkottuina eri maa-alueiksi ja säälimättömien metsänhaaskaajain hävittäminä, jotka eivät huomispäivää ajattele, ovat ne vihdoin joutuneet joidenkuiden enemmän tai vähemmän keinottelevain osakeyhtiöiden haltuun, joiden tilapäisillä isännöitsijöillä ei voi olla samaa harrastusta, kunnioittavaa lempeyttä ja huolenpitoa niitä kohtaan kuin niillä, jotka polvesta polveen ovat asuneet, viljelleet ja rakastaneet isiltä perittyä turvetta. Mutta niin paljon ovat ajat muuttuneet, että maatilat nyt vaihtelevat omistajaa kuin jos olisivat vain seteleitä taskukirjassa. Maata omistava säätyläisluokka maassamme häviää häviämistään yhä enemmän.

Emännän huolet ja velvollisuudet suuremmalla maatilalla siihen aikaan olivat sangen raskaat, moninaiset ja laajat. Sillä ei siinä kyllin, että hänen aikaansa suuressa määrässä kului talon »kunnian ylläpidossa» ja seurustellessa monen monien talossa käypäin vieraiden kanssa, hänen hartioillaan oli sitäpaitsi koko vastuunalaisuus ja huolehtiminen sisäisestä taloudenhoidosta, johon isäni ei vähimmässäkään määrässä ottanut osaa. Ja siinä sitä kysyttiinkin taitoa ja tottumusta mitä suurimmassa määrässä samoinkuin suurta ajattelevaisuuttakin, jotta ne moninaiset, erilaatuiset tuotteet, joita talosta voitiin saada, tulivat kaikki oikeissa ajoin hankituiksi, talteen korjatuiksi ja käytetyiksi, sillä kuuluihan sisäiseen talouteen saada talo niin hyvin varustetuksi kaikenlaisilla tarpeilla kuin suinkin, samalla kun oli vältettävä niin paljon kuin mahdollista kaikkia rahallisia menoja. Mutta ennen kaikkea täytyi hänen kohdistaa huolenpitonsa kaiken sen varaston kokoamiseen, jota tarvittiin pitkän talvikauden aikana pääkaupungissa. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että hänellä näissä puuhissa oli apuna lukuisa palveluskunta, jonka hän itse oli opettanut, nöyriä ja tehtävissään taitavia palvelijoita kaikki.

Suuri osa kesää kului tällaisiin tehtäviin. Milloin oli yksi, milloin toinen marjalaji kypsynyt ja siten valmis mehuksi tai hilloksi keitettäväksi, milloin taas tuli panna vihanneksia säilöön tahi kuivamaan. Monen monista mehiläispesistä, joita oli sekä tehtaalla että ulkotiloilla, saatiin hunajakakkuja ja oma hunaja saikin täyttää monissa tarpeissa kallishintaisen sokerin tehtävät; vahasta taas, jonka tummankeltainen väri poistettiin jonkunlaisen kemiallisen menettelyn avulla, valettiin lasikaavoissa sangen kauniita kynttilöitä. Kun verovilloja tuli paljon, kudottiin niistä kotona kangasta, joka kaupungissa värjäytettiin ja josta sitten tehtaanräätäli ompeli livré-pukuja kuskille ja palvelijoille ja myöskin päällysnuttuja meille poikasille. Jalkineemme tehtiin myöskin kotona talon nahoista. Suuret pellavavarastot, joita taloon tulvi, lajiteltiin tarkasti kolmeen osaan. Hienoin laji lähetettiin Vadstenaan kudottavaksi damastiliinakankaiksi, joihin tavallisesti samalla kudottiin vaakuna tahi kirjainmonogrammi nurkkaan. Välilajista taas kutoi kotona vakituinen, vuoden läpeensä ahertava kankuri rälliliinakankaita, pyyheliinoja ja lakanoita; kolmannesta lajista täytyi navettapiikojen niinä hetkinä, joina heillä oli vapautta ulkotöistään, kutoa lattiamattoja, säkkejä y. m. sellaista. Suuren, seinässä kiini olevan liinavaatekaapin sisältö, joka oli muodostunut ja kerääntynyt perheenemännän uutteran huolenpidon kautta, samoin hopeakalustokaappi, täynnä perittyä kapistusta -- niissä oli senaikuisen emännän ylpeys ja ilo.

Mutta yhä tiukemmiksi kävivät hänen huolensa ja puuhansa kuta lähemmä syksyä kesä kului. 1 päivä lokakuuta oli veronmaksupäivä, jolloin jokaisen päätilaan kuuluvan talon oli tuotava määrätyt luonnontuotteet päätilalle. Tällöin muistutti talon piha oivallista markkinapaikkaa, jossa kuorma seisoi kuorman vieressä ja elukkaa oli kaikenlaista. Äitini käyskenteli pehtoorin kanssa kuormien lomissa, tutkistellen tuntijasilmällään niiden sisältöä ja joskus moittien ala-arvoista tavaraa.

Siinä sitä sitten oli tuotteita ja aineita kerrassaan kaikenlaisia, jyvistä alkaen aina lakaisuluutiin, pärevasuihin, puolukoihin, omenoihin, kananmuniin ja kananpoikalaumaan asti. Vähän oli tuotu kutakin lajia itsekustakin talosta, mutta yhteensä niistä karttui melkoinen tavaranpaljous. Kun ensin oli otettu »päältä pois» kaikki mitä tulisi antaa kaupunkiväelle, sälytettiin loppuosa aittoihin talon omaa tarvetta varten, ja tämä loppuosa ei tosiaankaan ollut vähäinen, sillä minä muistan hyvin kuinka ruoka-aitat täyttyivät niin kukkuroilleen, että tuskin niihin mitään lisää olisi sopinut.

Kun verot oli kannettu, alkoivat järjestelyt talvea varten. Syysteurastusta kesti useita päiviä ja kaikki mahdolliset seikat tuli sen yhteydessä huomioonottaa, makkarat ja veririeskat valmistaa, lihat ja sianlihat suolata, savustaa j. n. e. Pesusaippuaa ja suopaa oli niinikään valmistettava. Sitten alkoi suuri kovan arkileivän leipominen palvelijoita varten, sekä perunajauhojen ja tarkin teko. Mutta enimmän huvitti minua lapsena ollessani kynttiläin valaminen. Kaikki teurastuksessa kertynyt tali sulatettiin näet ensin puoleksi vedellä täytettyyn kupari-astiaan, jossa sitten kotona tehtyjä ja puupuikkoihin kiinnitettyjä kynttilänsydämiä kastettiin vähäväliä kunnes ne vihdoin tulivat kyllin paksuiksi kynttilöiksi. Kyllähän tuollaiset kynttilät räiskyivät ja sähisivät ja niitä täytyi usein »niistää» kynttiläsaksilla, mutta paitsi tällaisia talikynttilöitä ei siihen aikaan ollut olemassakaan muunlaisia valaistuskompeita kuin salia ja vierashuonetta varten vahakynttilöitä ja öljylamput.

Kun kaikki vihdoin monien huolien ja paljon työn perästä oli valmista, lastattiin varastot ja niiden mukana myöskin halot ja heinät, hevoset ja lehmät sekä kaikki palkolliset ja muut muuttotavarat pariin jaalaan, joilla koko lasti kuljetettiin kaupunkiin. Sinne oli perhekin, sitten kun kaikki oli säännöllisesti ja hyvässä järjestyksessä saatu lähetetyksi, valmis maanteitse matkustamaan.

SISÄLLYSLUETTELO.

Siv. XIV. Helsinki nuoruuteni päivinä.................. 5 XV. Minkälaista siihen aikaan oli................ 24 XVI. Asumukset ja niiden kalustus................. 49 XVII. Koti ja seurapiirit.......................... 65 XVIII. Ristiäiset -- häät -- hautajaiset............ 87 XIX. Muoti ja vaateparret......................... 98 XX. Sanomalehdet ja posti........................ 112 XXI. Maalla....................................... 125

End of Project Gutenberg's Muistoja lapsen ja hopeahapsen 2, by Anders Ramsay