Part 13

23 p. Maaherra käskee vara-nimismies Myrberg'iä pakoittamaan muutamia huolimattomia ruotuja laittamaan niitä suojelusmiehiä, johon ovat sitouneet, väkinäisen oton uhalla, ja käskee lähettää nämä Finbyy'n sillan luoksi, jossa suojelusväki palveli. Kaikkea tätä näet oli tekeminen, jotta Lapuan tappelulla saadut voitot vihollisen yli säilytettäisiin.

23 p. Postinkuljettajat, jotka ovat kieltäneet laittaa suojelussotamiehiä, ovat siihen velvoitetut.

Elok. 2-4 p. Maaherra käskee Myrberg'in, Klingspor'an käskystä, keskievareihin toimittamaan kurierihevosia.

17 p. Taas käsketään toimittaa vielä puuttuvia suojelusmiehiä -- pappilatkaan eivät olleet vapautetut.

18 p. 'Osuuden päällikön, katteinin ja tähtikunnan jäsenen Gyllenbögel'in käskystä saan käskeä herra ruununnimismiestä virkansa voimalla vaatimaan kaikkia sapeleita, miekkoja, pistooleja, tussareita, kiväärejä, muskettipyssyjä, valjaisia, joita voi olla rahvaalla Närpiön pitäjässä; sillä niitä tarvitaan kuninkaallisen majesteetin ja ruunun varalle yhteistä suojelusta varten. Se, jonka huomataan kätkevän jotakin tämmöistä, on mainittava ja oikeuteen haastettava. Torpparin poika Simon Johanpoika Skata on tänne lähetettävä ja velvoitettava tuomaan myötänsä sen miekan, jonka on ottanut eräältä venäläiseltä katteinilta. Lapväärtistä Elokuun 18 p. v. 1808.

Fredr. Ridderhjerta, pataljoonan päällikkö.'

27 p. Hevosia on hankkiminen Wähästä-kyröstä tulemaan ruunun kuormastoa varten.

31 p. Ingström'in on hankkiminen 100 hevosta Näsbyy'hyn ruokakuormaston viemistä varten Lapväärtiin. Pait sitä pitää 105 hevoista lähettää Brändöö'hön tuomaan sieltä Ristiinaan jauhokuormastoa. Laiva näet oli tullut Brändöö'hön.

Syysk. 24 p. Kenraalmajuri Knorring kuuluttaa, että hänen ylhäisyytensä Buxhoevden, joka tullessaan tapasi läänin maaherratta, on nimittänyt hänen maakunnan hallitusta hoitamaan. Myös käskee hän jo maksaa verot Wenäjän ruunulle; ylöskanto oli alkava Lokak. l p.

Lokak. 24. p. Nimismiestä käsketään hankkimaan 40 hevosta, joka keskievariin Lapväärtistä alkaen; sillä Suomen uusi pääkuvernööri Buxhoevden seuranensa oli Turusta tulossa.

Marrask. l p. Ingström on valittanut maaherran luona, että varsinkin merenrantakylät eivät tottele päätöstä Syysk. 30 p. koskeva jyväin ja heinäin sekä kyydinmaksoa Wenäläisten tarvetta varten, ja ett'ei hän voi la'illisestikaan menetellä heidän kanssansa, koska ovat niin monta. Tästä syystä käskee Knorring eversti Alexejeff'in antaa tarpeellista apua uppiniskaisia vastaan, jos Ingström vaatii; Ingström'iä taas yllytetään mainitulta everstiltä ottamaan sotaväkeä avukseen.

30 p. Närpiöläinen sotamies Karl Tall päästetään kotiin, varustettuna vapauslipulla, hänen vannottuansa uuden uskollisuuden valan.

30 p. Buxhoevden käskee maaherran kautta, että: Jos sotilas tulee Ruotsin sotajoukosta ja löydyttää itsensä keisarillisen sotapäällikön luona, niin otettakoon häneltä heti uskollisuusvala, laitettakoon hänelle matkakirja kotiinsa ja annettakoon leipää sekä 5 ruplaa rahaa. Waan jos sotilas salaa metsiä myöten palaa Ruotsin armeijasta, keisarillisen sotapäällikön luona itseänsä löydyttämättä, niin meneteltäköön hänen kanssaan asetusten mukaan. Ruunun palveliain on lähettäminen kertomus kaikista tulleista sotamiehistä, jotta kertoelma seikasta maaherran kautta lähetettäisiin Buxhoevden'ille.

W. 1809.

Tammik. 6 p. Maaherra käskee Ingström'in ilmoittaa niille 24 hengelle, jotka ovat sanoneet kärsineensä vahinkoja Wenäläisten sotaväen kautta ja kadottaneensa omaisuutta 294 ruplan 32 killingin arvosta, että heidän, näitten vahinkomääräinsä totuuden ja luotettavuuden tutkittamista varten, pitää saapua maaherran virkakunnan tykö, jos tahtovat saada mitään hyvitystä.[27]

9 p. Maaherran kirjeen kautta vapahdetaan kaikki ne, jotka ovat palovahinkoja kärsineet, hollia tekemästä, "jotta talvis-aikana voisivat hankkia hirsiä tarpeellisten asuntohuonetten rakentamista vasten."

Helmik. 16 p. Maaherra Carnall'ilta -- neljäs maaherra Waasassa tämän sodan aikana -- Ingströmille: "Jotta voitaisiin järjestää ja vähänkään auttaa niitten talollisten aikaan-tuloa, jotka vihan aikana maassa ovat varsinkin palovahinkoin kautta kärsineet enimmän, niin myös jotta voitaisiin auttaa köyhimpiä vähänkään viljan hyvitykseen ja myös jotta neuvoteltaisiin miten kyydin teko sekä kuormasto- että holli- ja kurieri-hevosten laitanto vähimmällä rasituksella ja rahvaan kesken tehdyn mukailemisen jälkeen voitaisiin saada toimeen, olen minä nähnyt tarpeelliseksi käskeä teidän, siinä valiomiehen valitsemisesta valtiopäiville pitäjänmiesten kohta pidettävässä kokouksessa, esitellä sen ratkaistaviksi seuraavia pykäleitä: 1:ksi Eivätkö pitäjänmiehet katso kohtuullista olevan, että hirsillä ja muilla rakennus-aineilla, ainakin sen verran mitä tarvitaan yhden asuinhuoneen, yhden navetan ja yhden aitan rakentamiseksi, auttavat niitä taloja, jotka palon kautta ovat kadottaneet huoneensa, jonka kautta se hankaloisuus vältettäisiin, joka tulee palovahinkoja kärsineitä perheitä tykönänsä pitämisestä; myöskin ovat ne talolliset, jotka asuvat tien varrella ja ovat menettäneet omaisuutensa ja olleet pakoitetut hakemaan suojaa etäisimmillä paikoin, autettavat ainakin muutamalla halkokuormalla syrjätaloista, kunnes voivat itse hankkia itselleen; 2:ksi pitää rahvaan neuvotella ja päättää mistä suhteesta kyyditseminen on toimitettava, yhden osan kadotettua hevosensa, sekä venäläisten että suomalaisten sotajoukkoin marssimisista, tai saatuansa tätä ennen jostakin syystä siitä vapautta tai lievitystä; 3:ksi toimitettakoon luettelo tärkeimmistä elon tarpeista tulevaan leikkuusen saakka, sekä siitä minkä verran suoloja joka talollinen arvelee tarvitsevansa tulevaksi kevääksi."

Toukok. 27 p. Käskee Cantall Ingström'iä, pääkuvernöri Sprengporten'in Toukok. 18 p. ja venäläisten sotajoukkoin pääpäällikön Wiljaminoff'in saman kuun 26 p. antamien kirjeiden johdosta, Petäjälahden, Jutkas'en ja Jeppi'n kylissä osaksi majoitetun Kiseloff'in kasakkarykmentin hevosille heti toimitettavaksi laitumia talollisten luona. Ingström'in tämän kirjeen syrjään kirjoitetuista muistutuksista näkee, että seuraavana Kesäkuun 6-7 ja 12 p. oli toimitettu laitumia 12 hevoselle Norrnäs'iin, 6 hevoiselle Töjbyy'hyn, 15 Herrström'iin, 15 Korsnäs'iin, 25 Moikepäähän, 33 Petäjälahdelle, 3 Stobacka'an ja 3 Näsbyy'hyn, yhteensä 112 hevoselle.

Kesäk. 5 p. Maaherra käskee Ingström'in anastaa ja huostaansa ottaa Wenäjän ruunun tarpeita varten kaikki pitäjässä olevat alukset. Näistä aluksista luvataan maksaa vuora vissiin määrään ja tinkimättä asiasta tehtyjä kauppakirjoja mukaan. Omistajain pitäisi vastaaman, ett'eivät laivat luvatta purjehtisi satamoistansa muita asioita varten. (!)

17 p. Edellä-mainittu kielto kumotaan ja omistajille myönnetään oikeus purjehtia laivoillaan milloin mielivät; mutta tila siihen oli ylipäällikkyydeltä hankittavana. (!!)

27 p. Kulku Ruotsiin kielletään kovasti.

27 p. Käsketään valvoa, että luotseja löytyisi rannelmalla Ristiinan ja Raahen kaupunkien välillä, jossa tavallisesti ennenkin on ollut, entisillä ehdoilla ja samoja etuja vastaan, kuin Ruotsinkin vallan alla olivat nautinneet.

Heinäk. 3 p. Katteini Selivanoff'illa kirjoitetaan olevan oikeus Wenäen ruunun tarpeiksi käyttää aluksia ja isompia veneitä, mitkä vaan voivat otollisemmat olla, ja ovat omistajat ankarimman rangaistuksen uhalla velvoitetut vastaan-pistämättä antamaan aluksensa hänelle ja maksoa saadaksensa saapua maaherran tykö.

13 p. Kolme sota- ja yksi muona-laiva ovat tulleet Kaskisten satamaan, ja käsketään, että 3 luotsaroimiseen tottunutta kaupunkilaista auttavat niiden päälliköitä maksoa vastaan. Ingström'in käsketään antaa luettelo luotsaroimiseen kykenevistä talonpojista, jotka sitten ovat velvoitetut toimittamaan luotsin työtä, jos niin vaaditaan ja tarvitaan.

Elok. 16 p. Maaherra Carnall Ingström'ille: Pääkuvernööri Barclay de Tolly'n -- hän oli siis jo kolmas pääkuvernööri tämän sodan aikana -- kirjeen johdosta, että muka on valitettu siitä, kun ala-upsierit ja postinkuljettajat, asetetut postipaikkoihin, ovat ottaneet matkaavilta kyytirahan eivätkä antaneet sitä täytenä talonpojille, ja myös siitä, että kaikkia päälliköitä on muistutettu, jotta postipaikoille asetetut ala-upsierit ja postin-kuljettajat ovat sinne asetetut ainoastaan järjestyksen vuoksi ja rahvaan sitojaksi, sekä että heidän ei tätä enemmin olisi kyytirahain kanssa tekemistä, ja että matkustavien on velvollisuus seurata seuraavia pykäliä: 1:ksi ett'eivät matkustavaiset vahingoittane keskievareita eivätkä väkivaltaa käyttäne, ja 2:ksi että matkustavaiset maksavat täydet kyytipalkat rahvaalle. Myös kuuluttaa maaherra, että joka keskievarissa matkatien varrella on pidettävä 6 hevoista kuriereja varten ja syrjäteillä 4 hevoista joka keskievarissa samaa varten, joita matkustavaiset eivät saa käyttää.

Syysk. 15 p. Carnall käskee Ingström'in ennen uuden päivän kulumista antaa tiedon kuinka paljon salpietaria pitäjäässä keitetään, kuinka paljon vielä kerjetään keittää Wenäjän ruunun varalle ja mikä sillä on hintana.

D) Hajapaikkaisia liikkeitä w. 1808.

I.

Tapahtumia Saarijärvellä.

Jo ennen olemme nähneet sotaisen hengen liikkuneen Pohjanmaalla, ja se olis levennyt pitkin koko rannelmaa pohjoisimpiin osiinkin, jos olisi saatu puoluetta säännölliseltä sotaväeltä. Yksikin lähetys tarjosi Klingspor'alle, hänen Siikajoen tappelun voitettua levätessään, käytettäviksi pari kolme tuhatta talonpoikaa, jos niille annettaisiin aseita ja johdattajia. Mutta Klingspor ei huolinut käyttää niitä voimia, joita kansa tarjosi hänelle. Kuitenkaan ei asukasten halu vastustaa vihollistansa siitä sammunut, että sotajoukkoin päällikkö ylenkatsoi heidän tarjouksensa. Senpä vuoksi moni läksi omin tuumin etelämmäs kuljeskelemaan hakeaksensa vihollisia, jotka vihdoin olivat saaneet syytä palata. Semmoisia läksi muutama satakunta Lohtajan pitäjästä Kalajoelle ensinnä, josta miehiä lisäysi ja lähdettiin kulkemaan Alavieskan, Ylivieskan, Pidisjärven, Haapajärven ja Pihtiputaan kautta Wiitasaareen ja Saarijärvelle, jossa saatiin tietää vihollisia olevan. Jokapaikasta aina liittäysi miehiä lisää, niin että joukon Saarijärvelle tullessa heitä jo oli useampia satoja miehiä. Tultuansa Wiitasaaresta Häkkilän kylään, Pyhäselän rannalla, lähettivät sanoja rahvaalle, että olisi joka paikassa avullisna karkoittamaan vihollisia Saarijärven kirkolta. Wenäläisillä näet oli isohko kuormasto täällä kirkon ja Ilolan talon välillä, jota vartioimassa oli joltinen joukko. Tämäkin kuormasto oli tähän jääpynyt keliriiton vuoksi, kun ei pääsnyt millään ajo-neuvoin kulkemaan edemmäs, Pohjanmaalle elo- ja sotavaroja viemään. Wihollinen tässä ollessaan kyllä ei tehnyt vahinkoja eikä paljon pahuuksia muuta, kuin vaan pikku ilkeyksiä, otellen omin lupinsa mitä mieli teki vaan; mutta kumminkin hän oli kutsumaton vieras, jonka läsnä-oloa ei suinkaan hyväksytty, jos ei liioin uskallettu häntä hätyytelläkään. Siitäpä syystä suostuivatkin varsinkin järvien takaiset kyläkunnat Pohjalaisten tuumiin vihollista karkoittamaan; varsinkin kun he olivat järvien takana peninkulmien päässä suojassa, jospa yritys toisikin myötänsä pahimpia seurauksia kuin toivottiin.

Häkkilässä neuvoteltiin ensinnä ja päätettiin sitten miten menetellä vihollista karkoittaaksensa. Ensinnä laittoivat kirkonkylään erään Häkkiläisen antamaan tietoa asukkaille, että samana päivänä oli tapeltava, jotta yksi osa auttaisi heitä, toiset laittautuisivat pakosalle. Sanansaattaja ratsasti ensinnä Tarvaalaan, kappalaisen taloon, jossa silloin oli kappalaisena vara-kirkkoherra Johan Calonius. Tälle hän näytti paperin, joka Klingspor'an nimessä käski olla talonpoika-joukolle avullisna; mutta Calonius huomasi heti kirjan olevan talonpoikain omia kynäilemiä ja sanoikin sen tuojalle, ehkä tämä väitti sen olevan Klingspor'an omasta kädestä. Sieltä läksi hän rovasti Joh. Erik Roscher'in luokse, jossa näytti samoin kirjeensä. Mutta täällä tuojan ei käynyt paremmin, kuin että ajettiin ulos, kun rovastin nuhdellessa heidän vehkeistänsä, hän rupesi liian mahtavaksi ja uhkaavaksi.

Samana päivänä, jälkeen puolipäivän tulikin talonpoika-joukko kirkolle; mutta he eivät tavanneetkaan vihollisiansa huolettomina ja varustamattomina. Sillä kyläläisten keskenään haastellen tulevista tapahtumista saivat muutamat nais-heittiöt kuulla kaikki ja juoksuttivat heti kohta sanan vartiaväelle, jotta siten tiesivät varustaita. Heidän päällikkönsä, "katteini Hållbom", ei ollut paikalla, vaan Karstulassa käymässä. Pahoin kyllä sattui hän juuri palaamaan ennenkuin talonpojat rynnistivät käsiksi. Talonpojilla oli tuumana kiertää vihollisen siihen missä oli. Sen vuoksi jakausi heidän joukkonsa kahteen osaan. Isomman joukon piti tulla ryntätä Laukkaalta päin tietä myöten, ja toisen joukon, toista sataa miestä vahva, oli samaan aikaan määrä hyökkäistä vihollisen niskaan takapuolelta. He sitä varten jo ennen eroitettiin matkaamaan Lumperois-järven pohjoisimpaan lahteen, nimeltä Haralahti, josta heidän oli tuleminen ilmoihin, kun kuulisivat ammuttavan toisaalla, kirkon ja Tarvaalon pappilan välillä olevan Palavasillan luona, josta toiset aikoivat aloittaa tappelun.

Tämä aije ei ollut huono; pila vaan että nuo nais-hylyt kerkesivät kieliä kaikki vihollisille, jotta osasivat olla varuillansa. Kun siis tämä isompi joukko joutui näkyviin, ampui ensinnä kellotapulissa olevat vartiamiehet heitä vastaan ja samassa riensi toisiakin sillalle päin, jonne talonpoika-joukko jo oli rientänyt, ja joka on vaan muutama kymmenkunta askelta tapulista. Kun vihollisia tuli täydessä asussa vastaan, niin hämmästyivät talonpojat, eivätkä tienneet miten käyttäitä; huolettomia ja torkkuvia he näet olivatkin tulleet ottamaan. Kaikki oli sitä hullumpi, kun ei aseistakaan ollut varaa; harvalla oli koko joukosta pyssyjä ja vaan muutamilla Lohtaja- ja Kalajokelaisilla avulliset hylje-pyssynsä; toisilla oli taas seipäitä, oijettuja viikatteita, pitkiä puukkoja seipään päässä, rautakankia, tuuria ja millä mitäkin. Pyssymiehet ampuilivatkin vastaan ja varsinkin ne, joilla oli pitkäkutiset hylje-pyssyt. Toiset eivät voineet tehdä mitään ja moni alkoi vetäytyä takaisin sen vuoksi. Mutta karvasta oli pakokin, kun nyt kerran oli saatu vihollinen silmäinsä eteen, niin pitkiä matkoja kuljettua ja tuhansia hankaluuksia tänä kelittömänä aikana voitettua. Niinpä paljasti muutama rintansa, heittäin hornaan mitättömän seipäänsä, jäi seisomaan ja huusi viholliselle: "Ammu piru tuohon!" Liekö vihollinen ampunutkaan, ainakaan ei se osannut pilkkaansa, ja kun ei mieskään tahtonut antautua vangiksi, läksi hänkin muiden muassa pois.

Täll'aikaa oli Karstulasta tullut lisää 40 kasakkaa, jotka kangasta tullessansa antoivat tulonsa siten tiedoksi, että jokainen lankasi pyssynsä kankaalla juoksevaa Heikki Pekkasta kohden, mutta osaamatta. Sitten vielä ajoi muutamat häntä perästä, että Pekkasen täytyi juosta järvelle, ehkä sen jää jo oli aivan soraksi sulanut, eikä sitä enään kukaan uskaltanut kulkea. Pekkanen upposikin kahdesti jään alle; mutta pääsi toki ylös ja juoksi rannalle, jossa mätästen väliin koki lymytä. Mutta sieltäkin löysivät hänen, vetivät ilmoihin korva-tukasta ja veivät Ilolaan, jonne isoin osa näitä apu-kasakoita, laukauksensa ammuttua jo oli ajanut suoraan. -- Kun mies pääsi tänne, olivat talonpojat Palavansillan ja Tarvaalan väliltä jo paenneet ja Wenäläisiä lähtenyt heitä ajamaan takaa, jota pitkittivät noin pari venäjän virstaa. Samoin katosivat nekin Heralahdessa olleet, ei mitään tehtyään ja tuskinpa näyttäytyänsäkään.

Moniaita tappelua varten tulleita talonpoikia sekä rauhallista kylänväkeäkin joutui vangiksi tässä. Kummatkin papit sekä nimismies otettiin vartioittaviksi ja tutkittaviksi. Herrat pantiin lehmi-navettaan ja muille annettiin parempia vankihuoneita. Wankeja tutkittiin kolmasti päiväänsä ja jokaista syytettiin liittolaisuudesta kuormaston ryöstöä yrittäneiden talonpoikain kanssa. Warsinkin pitelivät Pekkasta pahoin; hän pieksettiin kaiketi veres-lihoille ja rahat vietiin. Mutta oltuansa kolme päivää vankina pääsi irroillensa, kun voi selittää Hållbom'ille, joka selvään puheli sekä suomea että ruotsia ja jonka sanottiin karanneen Wenäläisten puolelle, ett'ei hän ollut ryöstäjäin joukossa. Kun oli poislähdössä ja kulkenut vähän matkaa, toivat vartiat hänen aina takaisin, luullen hänen karanneen. Sen vuoksi antoi Hållbom hänelle sitten passin, jonka kanssa estämättä pääsi kulkuun. Kun everst-luutnantti v. Fieandt myöhemmin tuli Karstulaan, läksi Pekkanen hänen luoksensa ja antoi pitkin matkaa kaikenlaisia tietoja, Fieandt oli suvainnut ja suosinut häntä hyvin, kun oli pikku tiedustelemisissa varsin sukkela; sitä vastoin sanotaan hänen aina ajaneen läheisyydestänsä Saarijärven kirkonkyläläiset, kiistäen heidän olevan vakoilioita.

Samoin päästettiin papitkin ja vallesmanni irti, kun ei heidän päällensä saatu mitään syytä, ehkä heitä viikon päivät koettiin salvata omiin sanoihinsa. Calonius pakeni päästyänsä tien varrelta eikä palannut ennenkuin syksyllä. -- Ei saatettu syystä rangaista mitenkään kirkonkyläläisiäkään, kun eivät olleet ehtineet mennä koko rymäkkään ja he siis olivat syyttömiä, ehkä heitä kovin tahdottiin saada syypäiksi, ja oikeutta pitämään oli tullut isompia joukkoja varastoja varjelemaan. Kun taas Fieandt tuli hiljemmin Karstulaan, ei vihollisilla ollut aikaa semmoisia seikkoja tutkia.

Näin päättyi tämä kahakka, jota varten niin pitkä-matkaisia oli tullut tänne vaan sodan halusta. Tämä heidän retkensä sai tämmöisen onnettoman päätöksen Toukokuun 15 p. Ehkä tämä yritys ei onnistunut paremmin, on sillä kuitenkin suuri arvonsa todistusta varsinkin Pohjalaisten innosta isänmaatansa suojellaksensa. Luultavasti olisikin kaikki luonnistunut hyvin, jos vaan ei samat hylyt, kuin Närpiölläkin olisi saaneet sanaa noille maan mainioille viehätteliöille kasakoille. He, kun ensinnä kuulivat asian, säikähtyivät ja kokivat olla varuillansa. Niin he olivat osaksi repineet Palavasalmen siltaa vähän ja kokeneet ko'ota kaikki veneet Lumperoisen ja Saarijärven rannoilta pohjoispuolelle, jossa itse olivat. Näitä veneitä, jotka olivat täyttäneet tuohilla ja tervaksilla kuten kerkesivät, asettivat Palavasalmeen sillan alle, jotta pistäisivät ne tuleen ja hävittäisivät sillan, jos talonpojat pitäisivät puolensa ja pyrkisivät yli sillan.

II.

Kahakka Kapeen sillan luona Laukkaalla.

Wallesmanninsa yllytyksistä käski Rautalampilaisia jo Toukokuun 21-23 p. Koivistoon varoja ryöstämään. Heidän oli tuumat tulla aivan äkkiä ja vihollisen tietämättä; siksi olivatkin ottaneet tullaksensa vanhaa maantietä, joka kulkee Kapeen virran yli. Mutta heidän ei onnistunut päästä käsiksi vihollisen huomaamatta; vaan löysivät vihollisia vastassaan, jo ennen kuin olivat tulleet Koivistoon. Sanotaan Laukkaan sen-aikuisen siltavoudin laittaneen sanan Wenäläisille sekä heidän tulostansa, tiestänsä ja muusta. Siispä olivatkin viholliset heitä ottamassa vastaan jo Kapeen sillan päässä, lähes kaksi neljännestä ennen Koivistoon tuloa. Talonpojat tästä säikähtivät, kun tämä vastaan-pano tuli niin aivan odottamatta. Senpä tähden päättivätkin paeta. Tässä joutui kuitenkin useampia vangiksi, varsinkin niitä, jotka olivat rohkeampia eivätkä tahtoneet paeta. -- Kaksi miestä pujahti muutamaan veneesen, paetakseen yli virran; mutta viholliset tavoittivat heidät ja syöksivät heti painettinsa, toisen hartioista, toisen rinnoista läpi. Edellinen kuoli heti, mutta toinen sai kädellänsä painettia vähän väistetyksi, ett'ei joutunutkaan paraalle paikalle. Hänen niin huomasi eräs hellä-sydämminen vihollinen luutnantti kituvaksi, sitoi sen haavat murennetulla suolalla ja leivällä sekä nosti hänen hevosensa selkään. Wihollisten palattua Koivistoon vankinensa, laitettiin toisille puiset pultit jalkaan; mutta hän sairasna pääsi ilman kaikkia kahleita, hellän vihollis-luutnantin välittämisestä. Koiviston pirtissä pidettiin heitä muutamia päiviä vartioituina, kunnes sairas pääsi pakoon. Heidän vartiansa näet seisoivat oven suussa ja porstuassa. Joku sattui porstuassa kolahtamaan ja vartia oven suusta sitä katsomaan. Mutta samassa sieppasi sairas laudan ikkunasta (silloin ei ollut lasi-akkunoita) ja pujahti reijästä ulos. Wasta kun hän jo peltoa pakeni, huomasivat viholliset hänen ja ampuivat perään, mutta osumatta. Toiset päästi uljas Fahlander, heidän viikon päivät vankeina oltuansa.

III.

Tapahtumia Laukkaalla Walkolan kylässä.

Saman verran kuin Klingspor pakeni pohjoseen, tuli Wenäläinen perästä, kunnes Siikajoella, Revonlahdella ja Pulkkilassa sai tarpeensa ja näki paon paraaksi. Niitä voimiansa varten, joita vihollinen vyörytteli Pohjanmaahan, kuljetettiin melkein taukoamatta muonakuormastoja Etelä-Suomesta ja Wenäjältä. Näitä kuormastoja täytyi talonpoikien hankkia eteenpäin kulkemaan, arvelematta oliko tuo mieleen vai ei. Siitäpä tahtoi välistä syntyä riitojakin, ja tämä seikka viritti vihaa vihollisiin, jotta koettiin tehdä vahinkoja missä vaan kyettiin ja uskallettiin. Semmoisista töistä piisasi käräjä-asioita vielä sodankin loputtua, missä sitä ei heti miekalla ratkaistu taikka tulella tutkittu. Esim. Suonenjoella oli vaihetettu jauho-mattoin sisus, otettu jauhoja pois ja pantu kiviä ja someroa siaan. Tämän olivat vedättäjät tehneet; he kuitenkin pääsivät vapaiksi, kun huomattiin vasta myöhemmin, jolloin asia tuli oikeuden ratkaistavaksi, eikä saatu heille oikein syytä. Rautalampilaisia tämä pakko-kuljetus suututti enemmin; he eivät tyytyneetkään nurinaan, vaan kokivat käsin kynsin vahingoittaa vainoojiansa. Niin heidän teki mielensä hävittää vihollisen aikaisia varoja, joita Rautalammin läpi oli tuotu Laukkaasen, jonne niiden oli täytynyt kotvaksi pysähtyä rospuuton eli keliriiton tähden, kun ei semmosia kuormia kevät-hölseessä voinut kuljettaa ei vesiä, jäitä eikä maata myöten. Niitä oli jäänyt Walkolan kylään, joka on peninkulman päässä vesiä myöten Laukkaan kirkolle Peurangan järven rannalla. Tässä oli useampia taloja, ja Puralan talon muutama lato oli melkein täynnänsä jauhoja ja kauroja katosta maahan asti. Tätä heidän varsinkin teki mielensä ryöstää.