Part 12

Närpiön kirkkomäeltä sopi nähdä etelästä ison ilmivalkean suitsuavan taivasta kohden: Bennvik paloi. Toisaalla näkyivät viholliset olevan erinomaisessa hälinässä, ja vielä usealla muulla haaralla poltettiin. Kohta tulivat nekin Bennvik'iin vielä jääneet kasakat, joita jo toinen kurieri kävi käskemässä pois. Niin oikoivat aitain, ojain, peltoin ja risukko-niittyin yli. Sidottuina hihnasta, täyttä laukkaa ratsastavain kasakkain käsivarsiin ja satulan johonkin nappulaan, annettiin näiden vankien juosta tämänpäiväisiä maita Lapväärtiin asti, kenraalin luoksi, joka on 4 peninkulman matka. Häneltä toivoivat armoa eli oikeemmin sanoen oikeutta; mutta siinä olivat he kovasti erhettyneet. Kenraali oli kyllä kasvoiltaan sileä ja siveä; mutta oikeastaan oli hän sanapatturi ja kohtelias konna. Rääkäten ja antaen toisten rääkätä heitä, lähetti hän heidät, isän sekä pojan, Turkuun tutkittaviksi. Siellä heitä kauan pidettiin vankina, ilman aikojaan, muutamain Wenäläisten mutkistetemisista. Kerran olivat jo päästävinään pojan irroilleen; mutta sama, joka toi hänen Poriin, vaati häntä tulemaan taas Turkuun. Wihdoin pääsivät irti. Näistä omista ja isoista vaivaloisuuksista kertoo C. E. Bladh laveammasti tekemässä kirjassaan: "Minnen från sista finska kriget", josta enin osa tätä tapahtumaa Bennvik'issä on otettu.

Tämä vihollisten julma käytös näyttää lankeavan kreivi Orloff-Denisoff'in syyksi, joka käytöksissään näyttää olleen matata-mielisiä ja oman haluinsa orjan, ehkä korkea arvonsa ja sukunsa saa hänen nimensä ja monet mustat työnsä muutaman historiankin palstoihin kuvatuiksi kullalla, kunnialla ja kiitoksilla. Eräs sen aikuinen vanhus sanoi hänestä, että "oli pahempi kaikkia muita Wenäläisiä yhteensä", jolla lauseella näkyy olevan peränsä; sillä päällikkönä olisi hän kyllä voinut kieltää tämän riehumisen, raivokkaan vimman, joka on aina pimentävä hänen muistoansa. Tämän käytöksen selittäminen sodan muutamaksi täytymiseksi ja pakoksi ei käy laatuun eikä huojenna ollenkaan hänen -- niinkuin ei myöskään Waasan rosvoamisen suhteen Demidoff'in -- velkaa; sillä veri-velkoja ei niin hevillä voida sovittaa eikä pyhkiä pois, vähintäkään P. von Suchtelen'in kynän-piirroksilla, koska raivon, riehumisen muisto on elävä polvesta polveen.

XIII.

Mitä kolmetuhatta talonpoikaa kelvollisetta päälliköttä ei voinut saada matkaan, sen toimitti 50 miestä säännöllistä väkeä. Sekä talonpojat että muut olivat ammoin pyytäneet apuväkeä Klingspor'alta Närpiölle vihollista vastaan, mutta turhaan. Kummastelevilla ja surullisilla tunteilla tarkastamme tätä maamme säännöllisen väestön päälliköitten kovuutta hyvistä aikeista aseihinsa ryhtyneitä talonpoikia kohtaan, ja kuitenkin olivat melkein kaikki kansan vehkeet seurauksia säännöllisen sotaväen käskyistä ja yllytyksistä. Sandels oli pääkenraaleista ainoa joka oikein todestaan käytti niitä voimia, joita kansa vapaehtoisesti tarjosi hänelle avuksi hänen urhoollisesti suojellessansa varustuksiansa Savossa ja niin piirtäen kalliita muistoja Suomalaisen tahdosta ja tunnosta aikain avattuun kirjaan. Klingspor ei kallistanut korvaansa Närpiöläisten avun huudoille voimallisempaa ja tuossa paikkaa kaikkia lannistavaa vihollista vastaan, ehkä taas lepäsi, mainioin kenraaliensa Adlercreutz'in ja Döbeln'in voiton saatua Lapuan avaralla lakealla Heinäkuun 14 p. Hän vaan lupasi lupauksiansa, joita ei koskaan pannut toimeen. Osuus oli Lapualta lähetetty Isonkyrön ja Ylistaron seuduille everst-luutnantti von Otter'in johdossa. Hänen väestössään sattui olemaan eräs nuori ala-upsieri, majoittajan ammattia hoitava, nimeltä K. F. Thesslöf -- nyt luutnantti -- joka, saman pitäjän lapsia, jossa nyt sodan soitto palaa riehusi rahvaassa, varsinkin toivoi päästä rientämään ahdingossa olevain pitäjäläistensä avuksi. Monta hankaluutta ja vastusta täytyi hänen voittaa ennenkuin vihdoin onnistui hänen saada von Otter'in lupa 50 miehen kanssa rientää talonpoika-väestön avuksi, ja ilomielin läksi hän marssimaan. Onnetonta oli, ett'ei annettu hänelle päällikkyyttä näiden yli, vaan muutamalle luutnantti Melin'ille, jolle tämä asia ei ollut niin painava kuin Thesslöf'ille ja sotamiehille, jotka olivat Närpiön komppaniaa ja useimmat heitä Närpiön lapsia. Welttoudellaan ja hitaudellaan sai Melin edellä-kerrotut palot matkaan; sillä hän piti liiaksi useita ja pitkiä lepo-hetkiä, huolimatta käskettäväinsä innosta. Nämä hänen liiat viivytyksensä näet saivat palot siten matkaan, että myöhästyi, ehkä tulonsa silloinkin oli hyväksi. Waan jos apunsa olisi tullut kolmea, neljää tuntia ennemmin, niin ei vihollisen tuhoista tällä kertaa arvattavasti olisi tullut mitään. Mutta kun nyt saapui, oli talonpoikain joukko hajotettu, sirotettu ja iso osa pitäjästä oli jo tuhkana, -- tuhkana jossa kekäleet vielä paloivat. Sama olisi kohdannut toisiakin kyliä, jos saamme uskoa mitä voittavain Wenäläisten päällikön mainitaan sanoneen, kopistaen vihoissansa piipustansa tupakan poroa, nimittäin: "niinkuin tässä tupakan näette muuttuneen poroksi, niin pitää myös koko rannelman tästä Waasaan asti muuttuman ihan raunioksi ja poroksi." Thesslöf tai Melin miehineen ennätti kyllä aikaan estääksensä näitä uhkaavia paloja, ehk'ei viivyttelemistä olisi ollut ollenkaan, sillä madollista on hyvin, että vihollinen pian olisi pannut uhkauksensa toimeen, kun luonnollisesti luuli kaikki, varsinkin Närpiön kylät osallisiksi talonpoikain pyrintöihin, ja ne siis hänen silmissään olivat sangen rikoksemalaisia.

Tietämättä talonpoikain tappiosta Finbyy'n sillan luona, olivat nämä innokkaat apumiehet iloisina ja jäykkinä päätöksessään "ajaa Wenäläiset hornaan" Närpiöltä ja likiseuduista, ehk'ei heitä ollut sen useampaa, kunnes Ridderhjerta Markun kylästä paeten tuli heitä vastaan ja kertoi miten käynyt oli.[25] Eivät tulleet tästäkään surun sanomasta pahoille mielin, eikä nurkastuneet: päin-vastoin leveni viha ja kiukku joka mieheen ja kiirehti heitä vaan nopeammin marssimaan. Wastaansa tulevia talonpoikia otti Thesslöf myötänsä ja asetti aina 2[26] joka sotamiehen väliin ja saapui niin lavennetussa rivissä Näsbyy'n kylän alangolle. Tänne tultuansa alkoivat huutaa vihollisten korviin hirmuisesti kaikuvan "hurraansa" ja rynnistivät Finbyy'n siltaa kohden. Wenäläiset eivät edes aavistaneet tätä hyökkäystä ja olivat hujan hajan kylissä: osa katsoi ett'ei jäisi taloja palamatta, toinen katseli talojen tavaroita ja korjaili niitä. Heidän pelkonsa oli surkea, kun näkivät säännöllistä väkeä tulevan vastaansa, -- he jotka jo viettivät riehuen voittajaisia. Heitä ratsasti ristin-rastiin, torvet toitottivat, kuikkuivat, käskyjä lennätettiin joka suunnalle; samoja olivat nekin, jotka Bennvik'iin kiidättivät paluukäskyjä, sillä Thesslöf miehineen oli silloin jo tulossa. Wiholliset lähettivät erään sotilakon-hierojan Thesslöf'in luokse; mutta ehkä se lähestyi puhaltaen torveen ja välittäjän merkeillä, ei Thesslöf vihoissaan, innoissaan antaunut mitään sovintoa hieromaan ja aika pamaus Pihl'in säilyttämästä tykistä vastasi hänelle ja lopetti kaikki rauhan tuumat. Kun tämä, jonka tarkoitus nähtävästi oli vaan voittaa aikaa, ei onnistunut, käyttivät viholliset mielestään ainoata pelastuskeinoa, joka heillä hädässään oli neuvona: pakenivat. Sillan, jossa muutama tunti ennen tapeltiin, olivat jo laittaneet kuljettavaksi, panneet muutaman ladon hirret siihen palkeiksi; siten pääsivätkin paremmin kuin tulivat. Heidän pakoon pyrkiessä, toimittivat sotamiehet ja talonpojat, joitten viime tappiosta masentunut into nousi ja koston himo kiihtyi, urhoollisuutensa ihme-töitä, ehk'ei heitä kaikkiaan, palanneitten talonpoikainkaan kanssa, ollut kolmeasataa enempää ja hangastelioita monta vertaa enemmin, ei tiettyä kuinka paljon. He rynnistivät päälle vaan, ajoivat takaakin vähän matkaa sillan eteläpuolelle, josta sitten väsyksissään palasivat. Ei muisteta enään, kaatuiko yhtään sotamiestä tai talonpoikaa; mutta muutamia oli haavoitettu. Kuinka monta vihollista tässä kaatui, on mahdotointa enään saada selville; sillä nämä ruumiit sekausivat niiden kanssa, jotka kaatuivat tässä muutamia tuntia ennen. Nähtiin monta raatoa viruvan joessakin, toisia oli rannoilla. Mutta enin osa oli vedetty latoon eli riiheen lähellä siltaa, joka sytytettiin palamaan, ja jota koettivat suojella kunnes se jo oli aivan valkean ja turmion omana, ennenkuin kaikki pakenivat. Sittemmin löyttiin sen tuhkasta paljon kannuksia, kiväärin piippuja, miekkoja j.n.e., joka kaikki oli jäännöksiä niistä kaatuneista vihollisista, jotka heidän vielä elossa olevat toverit olivat vetäneet tähän latoon, joka ruumiineen päivineen poltettiin, "jott'ei viholliset eikä kukaan saisi tietää kuinka monta tosiaan oli kaatunut." Poltettavain joukossa taisi olla usea vaan pahemmin haavoitettukin; sillä sanotaan tulesta kuuluneen hätä-huutoja.

Wihollisten paettua, saivat aikaa silmäillä ympäristöänsä. Usealta suunnalta nousi vielä savua, ja lieskasipa jossakin joku vasta syttynyt huone. Pappila oli porona; mutta tämän pitäjään vanha kivikirkko seisoi vielä, olkia sen ympärillä ja akkunareijissä. Näitä olkia sanotaan vihollisten ruvenneen sytyttämään, kun Thesslöf oli tulossa. Siitäpä he eivät kerjenneet katsoa kirkon syttymistä paremmin, kuin että se jälleen sammui; se tapaus sanotaan muutaman akan ansioksi, joka, kun viholliset poistuivat, astui ilmoihin lymy-paikastaan jossakin läheisyydessä ja sammutti oljet.

Tämmöistä oli Heinäkuun 20 p. Kauheita paloja sai se matkaan; mutta esti yhä kauheampia, kun voitto seurasi tappiota. Tällä tapahtumalla loppuvatkin talonpoikain liikunnot näillä tienoin; sillä Melin ja Thesslöf sai taas Ridderhjerta'n suojelusväen kuntoon, joka tietysti sitten yhdistettiin katteini Gyllenbögel'in vapajoukon kanssa. Kuka talonpoika ei tullut suojelusväkeen, se palasi kotiinsa, eikä heitä enempi tarvittukaan, sillä äsken mainitun lähdön saatuansa, ei vihollinen enempää pyrkinytkään Närpiölle, kun Finbyy'n sillan luona seisoi katteini Gyllenbögel nyt suojelusväen ja Melin'in väen kanssa 600 miehen voimaisena ja vihollinen sai toisaalla tekemistä.

XIV.

Luokaamme vielä silmiämme näihin seutuihin ja niiden asukkaisin, jotka saivat kärsiä niin paljon ja joitten vehkeistä meillä on yhdessä tai toisessa suhteessa oppimista, ennenkuin ne kaiketi jätämme. -- Enin osa asukkaita oli paennut kaukaisille karille ja saarille. Helppo on arvata, minkäläistä elämä täällä oli. Useimmilla ei ollut asuinhuonetta, jonka katon alla olisivat tänä rauhattomuuden aikana saaneet nauttia ulkonaistakaan lepoa -- heidän sydämmensä eivät kotvaan voinut rauhoittua, kärsittyänsä semmoisia vammoja. Joku kalamiehen sauna ja siellä täällä nuottakota löytyi; mutta riittikös ne monelle suojaksi! Ainoastaan heikoimmat lapset ja sairaat, joita täällä oli paljon, voitiin majoittaa niihin. Toiset olivat yöt päivät, mitä kumotun veneen alla, kuka kuusen juurella; muutamat laittoivat asumusta itselleen tuuheimpiin paju- ja kataja-pensikkoihin, toiset taas toimivat itselleen lehtimajoja. Aika kyllä oli kesäinen; mutta he olivat kaukana meressä, jossa tuimat tuulet usein jäähdyttivät ilmat olletikkin öiksi. Siitäkin voi arvata, kuinka terveelliset heidän majansa olivat. Tähän liittäypi vielä, että moni pääsi hädintuksin itse vihollisen käsistä eikä kerjennyt katsoa itselleen kotoa ruoka- tai vaate-varoja, vaan päästäksensä sen rääkkäyksistä, sinänsä päivänänsä heittäysi venoseensa. Ne, jotka olivat lähteneet ennen ja kerjenneet ottaa jotakin mukaansa, jakoivat usein tuomisensa tasan; toisten täytyi henkensä vaaralla lähteä maalle katsomaan varoja itselleen ja joukolleen. Nyt moni muutoin rikaskin tunsi, kuinka kova vieras sisuksia pureva nälkä on, jos se kohta hänelle oli ensi kertakin. Näitä viimeisiä oli eräs nuori tytär, joka läksi maalle ruokaa hakemaan ja tuiki varovasti koki lymyten kulkea siellä; mutta hänen kuitenkin äkkäsi muutama kasakka ja oikaisi heti hänen peräänsä. Tuon kun havaitsi, täytyi tyttären nakkauta makaamaan lika-lampeen, jott'ei vihollinen näkisi. Kasakka ajoi juuri hänen sivutsensa, katsellen tarkkaan, minne esineensä oli lymynnyt; mutta ajoi toki vähän syrjään, sieltä häntä hakeakseen. Lammista, jossa oli kotvasen saanut rypeä, hiipi tyttönen konttien hiljaa viidakkoin ja risukkoin läpi muutamaan ruis-peltoon.

Pellon vetisiä ja märkäruohoisia ojia myöten pakeni hän vielä rypien rantaan, sieltä asiatansa ajamatta ja vilustuneena tuntikausien konttaamisesta ja ryvennästä vedessä ja liassa, paetaksensa toveriensa luoksi onnettomaan pakopaikkaansa. Tästä hän sairastui ja sai niin maata 6 viikkoa vuoteen omana. Monta muuta samanlaista ja paljon onnettomampaakin tapahtumaa olisi kerrottavana: mutta siisteyskin kieltää niitä kaikkia kertomasta.

Näistä vaivoista ja kärsimisistä sikisi tauteja pakolaisten joukossa, joka tautinen tila vielä paheni kun punatauti ja sotarutto kerkesivät tänne. Siitäpä usea kuolikin tänne veneensä alle tai lehtimajaan! Samoin olivat asiat niidenkin, jotka olivat paenneet metsiin taikka pysyneet paikoillaan. Sillä vihollisen poltettua talot, pyrkivät kodottomat sinne, missä katto oli vielä jäänyt entisillen. Liiatenkin täyttyivät useat asumat aivan liiaksi, kun vähitellen saaristoon paenneet alkoivat tulla maalle, jossa kotoinsa siassa näkivät vaan kamaloita raunioita. Moni tupa oli kuin muurais-mätäs. Wäen paljoudesta ja ahdingosta sikisi tännekin tauteja, pait muita puutteita ja hankaloisuuksia, joita tämä elämä tuotti; sillä kun vihollinen vei ja hävitti kaikki, ahdisti nälkäkin. Tämmöistä kesti aikansa; maaherrakin koki toimia alastomille ja kodottomille turvapaikkoja, miten hänen keinonsa sitten lienevät onnistuneetkaan.

Tämä sota ja nämä tapahtumat hävittivät pitkiksi ajoiksi Närpiöläisten kaupanliikkeen, joka silloin oli joksikin virkeä, ett'ei vieläkään ole koronnut entiseen kuntoonsa. He kävivät kauppaa Ruotsin puolella isommillakin aluksilla; mutta kun heillä silloin oli niin kutsuttuja kaljaasiakin parikymmentä, niin ei ole enään kuin muutama. Jo Kesäkuun alusta kokivat Wenäläiset hävittää tätä kaupan liikettä väkisinkin, kuten jo ennen olemme nähneet. Kun heiltä vaadittiin pois kaikki veneet ja alukset, tiesivät he koukun tälle kiellolle: he kätkivät aluksensa. Isoimmat aluksensa he laittoivat ulkosaariin, jott'ei vihollinen saisi niitä käyttäässeen eikä hävittääkseen. Pielahden kylällä yksin oli kolme isompaa alusta. Kaksi niistä olivat vieneet ulommas; mutta kolmas oli ajaunut niin lujaan karille, ett'ei sitä enään saatu irtikään. Tämän hävittivät viholliset voitettuansa Lillmåssan nevalla ja Hertsböle'n kylässä. Kun talonpojat olivat korjanneet veneensä, eivät viholliset tahtoneet päästä alukselle. Mutta muutama kasakka, hyvä uimari, riisuikse alasti ja nakkausi uimaan, sytytyskeinot hampaissaan tai missä lienevät olleet; ui niin paikalle ja sytytti aluksen. Sitten palasi hän samoin taas, levättyänsä hetken veden pinnalla ihaillaksensa tuota näyttelyä, jonka itsellensä oli valmistanut. Toiset alukset säilyivät.

Näitä päättivät pakolaiset itse täyttää apua toimittaaksensa. Kun heillä oli aluksia, joilla pääsi edemmäskin ja selvä, vihollisista vapaa meri edessä, minnekä he mielisivät luoda silmänsä jos ei esivaltaansa, jota rakastivat suuresti, ehkä sekin oli jättänyt heidät oman onnensa nojaan. Mutta jos omista ja muiden kokemuksista tiesivät kavalluksen ja kelvottomuuden viittaavan Suomen sotajoukon johtajan teitä ja polkuja, niin eivät voineet uskoakkaan, että heidän hallituksensa olisi tuleennuttanut toimiansa vaan teetteleväisyydestä, joten nyt sanovat. Ennen eivät suvainneet kuningastaan moitittavan, nyt kaikki on Gustaf IV Adolfin syy! Jo sanoin, että mielivät kuninkaansa puheille. Kuningas, joka leikistä oli päättänyt tehdä toden, oli itsekin laivastolla tullut Suomeen, sitä itse komentaakseen ja ollakseen muutoinkin tantereita lähempänä, sodan juoksua paremmin johdattaakseen; ehkä tiettyä on, että kova kohtalonsa tässäkin seikassa teki, ett'ei esi-isäinsä onni seurannutkaan häntä, eikä hänelle paistanutkaan Gustaf'vien kunnianpäivä. Hän oli nyt Grälsbyy'ssä Ahvenanmaalla. "Wiisi- tai kuusikymmentä" henkeä, jaettuina tasan kumpaankin alukseen, päätti purjehtia kuninkaan luoksi. He kelasivat ankkurit syvyydestä ja toivovin silmin katsoivat he, kuten myötäinen tuuli pullisti heidän purjeitansa. Heillä oli useampi tuuma tämän kuninkaan luona käymisensä kanssa. Kun eivät kuninkaan asettamilta johtajilta olleet saaneet apuväkeä, mutta vaan tyhjiä lupauksia, jotka yllyttivät heidät liikojakin uskaltamaan, päättivät ilmoittaa itselle kuninkaalle asiansa ja suinkin häneltä saada apua. Myös oli heidän aikeensa pyytää hallitukselta apua heidän yleisessä hädässään ja surkeassa, avuttomassa tilassaan. Wahingoitta, vaaroitta pääsivät kuninkaan luoksi Grälsbyy'hyn ja pääsivätkin kohta hänen puheillensa. Joukostansa valitsivat muutamia kunnokkaimpia kuninkaan kanssa haastelemaan. Kuningas näyttäiksi hyvin "armolliselta" ja "lempeältä"; hänelle kertoivat kuten osasivat sen minkä isämaansa ja kotoinsa edestä olivat tehneet, ja ne polot ja kovuudet, joita heidän oli täytynyt kärsiä. Kolme erityistä kertaa olivat he kuninkaan puheilla, joka aina kohteli heitä hyvin suosiollisesti. Kuitenkaan eivät saaneet siellä mitään toimiin, ja kun viime kerran läksivät kuninkaan luota, pisti hän heille 15 riksiä käteen! Tätä ihmettelivät ja paheksuivat talonpojat, kun nyt kohteli näin kummasti heitä. Nyt näkivät itsensä ei saaneen täältäkään apua ja palasivat murheellisin mielin kotimaillensa, jossa vasta myöhemmin, toisten aikain aljettua, heidän vammansa sulivat kiinni ja tilansa taas aikoja voittaen alkoi parata. Tietämätöntä lienee mitä Gustaf Adolf tällä käytöksellään ja lahjallaan arveli. "Oliko tämä ainoa julmain palojen palkkio, jonka nyt voi antaa?" Oliko tämä jotakin juomarahaa vai todistiko se kuninkaan katkeroista tunteista, kun oli laittanut itsensä yksin näin väkevää vihollista vastaan; toiko tämä hetki hänen mieleensä tapahtumat Tilsit'issä ja England'in tarjotun avun, jonka hylkäsi? -- Tällä Gustaf Adolf'in uudella eriskummaisuudella tahdomme lopettaa nämä viimeisenkin kertoelmat Eteläpohjalaisten rienteistä ja pyrinnöistä, sotaisista vehkeistä ja kärsimisistä tämän iki-muistettavan sodan aikana, joka merkitsi uuden ajan aamuruskoa Suomen saloille.

Viite.

Edellisessä kertoelmassani ei minun ole mieltä myöten sopinut haastella yleisimmistä muista tapahtumista, näitä talonpoikain liikkeitä ennen, eikä myöskään niitten loputtua, kun olin ottanut kertoakseni tässä vaan talonpoikain tekoja ja töitä. Joku kuitenkin ehkä ei halveksuisi saada joitakuita tietoja niistäkin ajoista. Siis panen tähän luettelon sotaan koskevista virkakirjeistä pää-sisältöinensä, jotka tähän aikaan tulivat Närpiön nimismiehen arkistoon sekä Ruotsalaisilta että Wenäläisiltä.

W. 1808.

Helmik. 14 p. Nimismies Sandberg'ia käsketään laittamaan keskievareihin hevosia kuriereja vasten.

22 p. Maaherra Wanberg käskee ruotu-isäntiä kiireesti hankkimaan lampaanmahkaisia turkkeja sotamiehilleen, uhkaavia sotaretkiä varten; sillä muutoin täytyisi heidän lähettää ne kyytillä rykmenttiin.

24 p. Haastetaan erään välipostin viivynnästä.

Maalisk. 2 p. Luettelo 84 uudesta sotamiehestä, joita kapraalit A. Ludén, K. Westman ja N. Svarfvar määrättiin johtamaan.

5 p. Kuninkaan Helmik. 6 annetun julistuksen johdosta, jossa oli tehnyt sodan tulon tiettäväksi ja yllyttänyt asukkaita urhoolliseen suojelukseen, kuuluttaa maaherra Klingspor'an käskystä, jotta joka miehen, kenen vaan haluttaisi, katsomatta tavalliseen sota-ikään, pitäisi olla tilaisuudessa saada kirjoituttaa itsensä sotamiesten joukkoon. Kehoitus tätä tekemään on kiihoittava ja voimallinen.

15 p. Muonakuormaston matkamääräin asetus. Majuri Gripenberg'in käskystä muistuttaa maaherra nimismiestä, että hankkisi niille tarpeeksi hevosia. Kuormasto oli Porin rustholli-pataljoonan ja kulkeva Waasaan.

20 p. Maaherra määrää Klingspor'an käskystä Närpiön ja Teuvan pitäjästä lähettämään 300 hevosta neljän päivän ruokavarain kanssa Lapvärtiin, läänin rajalle, jonne hevosia Hämeestä toi pakenevan Suomen sotajoukon kaluja. (Laihialta vaadittiin samaa varten 300 ja Isosta-kyröstä 400 hevoista).

31 p. Kenraali Rajevskij'n sotajoukon piti kulkea läpi pitäjän. Jalkaväki-rykmentin Huhtik. 1 p., toisen jääkärirykmentin 1-4 p., kuudennenkolmatta jääkärirykmentin 4-5 p. Nimismiesten oli velvollisuutena toimittaa kontua ja ruokaa, jonka lupasivat paikalla aina maksaa. Kenraali käskee myös toimittaa kurierihevosia Waasaan, Pirttikylään, Närpiölle ja Ristiinaan. Joka neljännes-peninkulmasta lupasivat maksaa 10 kop. kuparia (peninkulmalta 48 nykyistä penniä!)

Huhtik. 8 p. Ristiinan pormestari käskee nimismiehiä toimittaa 57 hevoista Näsbyy'n keskievariin kuormastoa varten.

Toukok. 9 p. Nimismies Ingström on valittanut maaherralle, että Närpiöläisten täytyy Maalahtelaisten huolimattomuuden tähden kyyditä venäläisiä kuormastoja aina Maalahteen, jonka vuoksi Teuvalaisetkin jo kahdesti olivat kieltäneet tulla kuormaston kuljetukseen. Maaherra uhkaa kovuudella.

10 p. Wenäläisten käsky laittaa maantiet hyvään kuntoon.

16 p. Nimismiestä käsketään tiedustelemaan, onko papeilla tai muulla säätyväellä Närpiöllä eloa kaupan Wenäläisille.

21 p. Maaherra käskee nimismiehen luetuttaa tämän kuun 29 p. muutaman kuulutuksen uskollisuusvalan vannomisesta Wenäjän keisarille ja käskeä kirkkoherran, muutamain virkamiesten, lautamiesten ja valiomiesten kokoutua Waasaan kaupungin kirkkoon vannomaan Kesäkuun 5 p.

25 p. Sanberg kuuluttaa valiomiesten valitsemisesta ja vannomisesta, sekä muitten siitä vapauttamisesta. (Tämän jo tunnemme.)

Kesäk. 5 p. Nimismiestä käsketään kokoomaan kaikkia isompia veneitä otollisille paikoin, ottaa pois ja tallehtia purjeita, ruoreja ja airoja ja siten estää kaiken purjehtimisen, ellei sitä keisarillinen sotaväki lupaisi. Saadaksensa tilaa veneittensä viljelemiseen, olisi heidän kääntyminen kenraali Rajevskij'n luoksi Kokkolaan ja Kniper'in luoksi Waasaan.

5 p. Nimismies saa käskyn Wenäläisiltä asianomaisen päällikön määräämäin upsierein avutta ottaa talonpojilta Kesäk. 19 p. Jumalan palveluksen päätettyä kiväärit, pyssyt, pistoolit ja muut aseet.

14 p. Kisällejä, oppipoikia, joku kauppiaskin on tullut maaseutuihin ja siellä levittänyt perättömiä ja hirmuisia kutsupuheita. Semmoisia ihmisiä on nimismiesten etsiminen ja Waasaan lähettäminen.

15 p. Waaditaan tarkkoja tietoja pitäjässä tapahtuvista seikoista, kansan kokoontumisista, sekä ruotsalaisten että venäläisten sotajoukkoin marssimisista (Käskyn sivulle on kirjoitettu: "19 p. Ei tuntunut mitään erinomaista").

21 p. Kuulutetaan, että ne papit ja virkamiehet, jotka eivät seitsemän päivän sisään, tämän kirkossa kuulutettua, vanno uskollisuusvalaa Wenäläisille, pannaan viroiltansa pois, lähetetään lähinnä asuvan sotapäällikön luoksi, viedään sieltä vartioittuina Turkuun, josta he lähetetään Ruotsiin. Heidän Suomessa olevan omaisuntensa kanssa menetellään maanlakien mukaan (heitä pidetään maan pettureina). (Närpiöllä vannoi kuni muistamme 2 henkeä.)

24 p. Waaditaan luetteloa vastaan-otetuista pyssyistä ja kivääreistä.

Heinäk. 7 p. Klingspor'an kuulutus Uudesta Karlebyy'stä. Kaikkein Wenäläisten antamain käskyin ja kuulutusten pitää oleman voimatta ja seurauksetta; heidän vangitsemansa pitää päästää irroillensa; asiain, jotka vihollisen käskystä ovat haastetut oikeuksiin ratkaistaviksi, pitää jäämän siksensä. Lopuksi kiittää Klingspor uskollisina pysyneitä.

19 p. Maaherra N. v. Schoultz julistaa Klingspor'an tyytyväisyyden rahvaasen Sulvassa, Maalahdella, Pirttikylässä, Närpiöllä, Korsnäs'issä, Teuvassa, Mustasaaressa ja Sundomin kylässä. Hän kiittää heidän suostumustansa asettamaan suojelusväkeä ja lupaa voimiensa mukaan jouduttaa ja tuleennuttaa heidän vehkeitänsä.