Part 7

Täällä, Tiskissenistä vähäisen matkan päässä saimme levätä seuraavaan aamuun kello 7:mään, jolloin vuorien ylitse 2:sen tarkk'ampujapataljoonan kanssa kiiruhdimme Dolni Komartsin kylää kohden Orhanian ja Filippopolin välisen tien varrella. Meidän piti mainittua kylää ahdistaman, estääksemme viholliselta palausmatkan Slatitsan kylään. Yleisesti arveltiin näin: Koska Tiskissen jo on Wenäläisten vallassa -- meidän jälkeemme tuli sinne 9:säs armeija-tivisjoona kenraali Krydener'in johdolla -- ei turkkilaisten auta mikään muu kuin antautua vangiksi koko sotavoimallensa. Mutta nyt me olimme "hypänneet ennenkuin ojaa olikaan"; turkkilaiset olivat nimittäin peljästyneinä meidän nopeasta Balkanien ylimenostamme, jonka he olivat pitäneet mahdottomana, käyttäneet hyväksensä yön pimeyden ja tehneet jälkiä. Kello 2 yöllä olivat he ruvenneet täydessä järjestyksessä lähtemään pakoon, (tämä saatiin myöhemmin tietää vangeilta), viimeisenä, ihmeellistä kyllä, trossi ja sen suojana noin 3 pataljoonaa jalkaväkeä. Meidän pataljoona astui tien oikealle puolelle, -- 2:nen pataljoona oli vasemmalla -- ja levitti ensimmäisen ja toisen komppaniansa jääkäri-ketjulle; kolmas ja neljäs muodostivat varaväen. Yhtämittaa ampuen liikkui ketju eteenpäin. Yhtä aikaa ja samalla tavalla ahdisti 2:nen pataljoona tien vasempaa puolta. Ampumista jatkettiin aina kylän kaduille asti, joilta viimeiset viholliset karkoitettiin painetilla taikka tehtiin vangiksi, loput kokoontuivat mäelle kylän toisella puolen, josta aika vauhtia tekivät pakoa. -- Vaikka kyllä huikeasti ponnistettiin, emme saaneet heitä kiinni, vaan saimme tyytyä äskenmainittuihin vankeihin, sekä lisäksi muutamiin sairaihin ja haavoitettuihin, yhteensä noin 130 miestä.

Kun taistelu jo oli loppunut, lähti kaksi alaupseeria, saatuansa luvan mennä ruokaa etsimään, kylälle kävelemään. Näin astuessansa näkivät he hangella vähän matkan päässä mustia pilkkuja; he astuivat lähemmäksi katsomaan ja ihmeeksensä huomasivatkin niiden olevan neljä turkkilaista sotamiestä, jotka heidät nähtyänsä heittivät aseensa pois ja antauivat näille molemmille ihan aseettomille alaupseerille, jotka saatuansa vankiensa pyssyt käsiinsä, heti lähtivät saattamaan saalistansa pataljoonaan. Myös tuli taistelun loputtua kylän väestö pappinensa meitä vastaan tarjoten meille suolaa ja leipää. Pitkin teitä oli turkkilaisten sotilaiden ruumiita, joissa selvästi näkyi kirveen lyömän jälkiä. Luultavastikin nämät haavoitetut sotilas-parat bulgarialaisilta isänniltänsä olivat saaneet passin armon valtakuntaan. Kylä oli hyvin rakennettua. Siellä saimme nyt levätä noin 4 tuntia kello kuuteen; sillä silloin saapui ilmoitus, joka käski meidän palaamaan Tiskisseniin, 10 virstan matka, jonne ehdimme vankinemme kello 10 illalla ja jossa tapasimme prikaatin toiset pataljoonat. Seuraavana yönä ei ollut pitkää lepoaikaa; jo kello 1 yöllä lähdettiin taasen liikkeelle Sofiaa kohden, marssittiin koko yö, aamun sarastaessa levättiin muutama minuutti, kuljettiin taasen koko aamu ja aamupäivä, kunnes puolen päivän aikaan, tammik. 2 päivänä, poikkesimme tieltä vasemmalle eräälle maissi-pellolle ja levitimme 1:nen ja 4:nen komppanian jääkäriketjuun. Meidän lisänämme oli tien vasemmalla puolella 1:nen ja 4:jäs tarkk'ampuja-pataljoona ja meitä vastassa oli 3 pataljoonaa turkkilaista jalkaväkeä sekä 600 tserkessiä. Meidän ketjumme kulki vitkaan, mutta yhtämittaa eteenpäin määräänsä Isker-virran rantaa kohden, tykistön kestittäessä vihollista kranaateilla. Kivääri-tuli kävi yhä vilkkaammaksi, 4:jäs pataljoona oli jo ampunut kaikki patruunansa ja asema jäi vaan samaksi, kunnes preobrasjenin kaartin rykmentti teki hyökkäyksen sen sivuja vastaan, jolloin se jätti kaikki, sytytti kylän ja sillan tuleen ja vetäyi, palausmatkansa estämistä peljäten, Sofiaan päin. Me riensimme heti sammuttamaan siltaa ja se onnistuikin meille, jota vastoin kylässä usea rakennus paloi poroksi. Tämän kylän nimi oli Wratsevna.

Meille ei tullut suurta vahinkoa; 3-4 miestä haavoittui jotenkin vähäpätöisesti, mutta jos vihollisemme olisivat ymmärtäneet oikein käyttää kunnollisia kivääriänsä, olisi vahinko voinut tulla suureksikin, sillä usein tuli luotia melkein yhtä taajaan kuin Gorni Dubniak'issa.

Pataljoona sai saaliiksi ison joukon tappo-karjaa ja hevosia. Seuraavana päivänä jaettiin elukat ja hevosista saatiin tarpeellista lisää kuormastollemme. Yöksi sai prikaatti käskyn mennä Berimiatsan kylään siellä yhtymään kenraali Weljaminov'in kolonnaan ja sen kanssa kiertämään vihollisen asemaa Sofian luona pohjoisesta. Pakkanen oli yhä vieläkin kova ja marssi sentähden öiseen aikaan kiusallinen. Pahaksi onneksi eksyimme vielä oikealta tieltä ja saimme varrota opasta pari tuntia. Väsymys oli yleinen, usea upseerikin, sotamiehistä puhumatta, heittäyi kinokseen ja -- nukkui. Vihdoin saapui oppaamme ja me yhdyimme Weljaminov'in kanssa.

Samalla aikaa kuin meidän piti liikkumaan Sofiaa kohden pohjoisesta, piti kenraali Shuvalovin ahdistaman sen rintamaa; mutta vihollinen ei odottanutkaan taistelua, vaan jätti kaiken kiiruin kaupungin ja peräytyi Samakovaan. Tammikuun 4 päivänä aamulla saimme tiedon tästä ja lähdimme kylästä kello 4 j.p.p. Ehtoopäivällä pysähdyttiin kaupungin eteen, kun eivät päällikkömme tietäneet, jos uskaltaisivat viedä meitä kaupunkiin vai ei. Vaikka oli melkoisen kylmä, olimme kuitenkin hyvällä mielellä; useat lauloivat kotimaisia lauluja ja astuivat tahtia -- ett'eivät jalat paleltuisi. -- Pitkien keskustelujen perästä päätettiin vihdoin laittaa joku ajutantti kenraali Gurkon luo, joka oli tullut kaupunkiin, kysymään häneltä, mitä olisi tehtävä. Hän vastasi, että jos komppanioiden päälliköt rupeisivat edesvastaukseen sotamiesten käytöksestä, ettei mitään epäjärjestystä tulisi, saataisiin mennä kaupunkiin, jossa tiesimme olevan sekä yö-majoja että ruokavaroja yllin kyllin. Tietystikin tähän suostuttiin ja niinpä astuttiin Sofiaan; kuljettiin esikaupungin lävitse, jonka olivat melkein tykkonään jättäneet ja astuimme pian varsinaiseen kaupunkiin. Esikaupungin lävitse marssiessamme paloi eräs talo oikealla puolellamme, ei kuitenkaan kadun vieressä. Siellä oli epäilemättäkin säilytetty patruunia, sillä palon keskeltä vinkui luotia kadun ylitse aimo paukkinalla. Kun kuitenkin tiedettiin mistä se tuli, emme olleet siitä kolmenamme. Tuntuipa oudolta kerran taasen saada astua kivillä laskettuja katuja myöden ja nähdä kunnollisia rakennuksia, joista muutamat heti annettiin meidän käytettäviksemme.

Meidän tätä tehdessämme oli toinen osuus kaartin joukoista puhdistanut turkkilaiset läheisistä kylistä ja niinpä oli Gurko taasenkin tehnyt tehtävänsä, kun oli vallannut varsinaiset Balkanit ja ajanut vihollisen sen lähitienoilta eteläänpäin.

VII.

Sananen Osmanin maasta ja kansasta. Hetket Rumiliassa.

Osmanien valtakunnan perusti _Osman_ v. 1300 jälkeen Krist. synt, ensiksi vähässä Aasiassa, jossa hän valloitti useita maita ja kansoja. V. 1357 saivat Osmanit valtaansa Gallipolin Europan puolella ja v. 1361 valloittivat he Adrianopolin, joka tuli tämän uuden valtakunnan pääkaupungiksi vuoteen 1453, jolloin itärooman valtion perikadon ja Konstantinopolin valtaamisen jälkeen hallitus muutettiin viimeksi mainittuun kaupunkiin. Vähitellen laajensivat he valtakuntansa koko isoksi, kunnes v. 1700 Itävalta niiltä jo otti osan pois. Siitä alkain nousi Wenäjä Osmanien vaarallisimmaksi viholliseksi. Se on vv. 1739, 1774, 1792, 1812, 1829 ja 1856 ottanut heiltä Mustan meren rantamaat Prut virtaan saakka ja useita maanpalstoja saman meren itäpuolella. -- --

Koko Turkin valtakunta Aasiassa ja Afrikassa olevat osat siihen luettuina on nyt [ennen rauhan tekoa] lähes 20,000 neliöpenikulmaa, josta Aasian osa on suurin (noin 12,000 neliöpenik.); Europassa oleva osa oli ennen sotaa noin 4,700 neliöpenik.

Yleensä on ilmanala lauhkea, mutta kuitenkin kylmempää kuin esim. länsi-Europassa samalla leveysasteella. Ilmanalan ja teollisuustuotteiden suhteen saattaa jakaa maan kahteen osaan. Balkanien ylipuolisessa osassa on enemmän pohjoisen maan tapaista, siellä on lunta ja jäätä ison ajan ja Tonavakin menee usein jäähän, Laaksoissa menestyy riisi, maissi, kastanjit ja viinirypäleet, mutta puuvillan, silkin ja öljyn viljelys käy laatuun vasta eteläisimmässä osassa, jossa jää ja lumi on harvinaista; talvea osoittaa sateet ja sumu. Länsi-Europan kalliimmat hedelmät kasvavat ainoasti Marmora-meren rannikolla. Maa on hedelmällistä, mutta sen viljeleminen on huonolla kannalla; sitä viljelevät ainoasti kristityt, sillä turkkilaiset itse pitävät sitä työtä orjallisena. Nisua, maissia ja hirssiä sekä riisiä, ohraa ja kauraa saadaan kuitenkin yli tarpeiden. Tupakka on erinomaista ja sitä viljellään paljon. Viinin viljelys on yleinen koko maassa. Metsät ovat, paitsi luoteisessa osassa, raiskatut. Karjanhoito on tärkeätä: vuoristossa käytetään kuttuja ja lampaita ja pohjosen osan isoissa tammimetsissä isoja sikakarjoja. Hevoset ovat hyviä ja kestäviä, vaikka pienen kasvannaisia. Aasia ja kamelia löytyy myöskin. Silkkiviljelystä eteläpuolessa vastaa mehiläishoito pohjoisessa; molempia viljellään paljon. Kultaa, hopeata, rautaa, lyijyä, vaskea, suolaa y.m. löytyy kyllä, mutta paraasta päästä koskematta vuorissa. Teollisuus on varsin huonolla kannalla, sitä pitävät voimassa ainoasti kristityt ja juutalaiset. Teollisuuden etevimpiä tuotteita ovat silkki- ja puuvilla-kankaat, matot, safiaani, sapelin terät, ruusuvedet ja hyvän hajuiset öljyt. Värjäystaito on hyvällä kannalla ("turkin punaista").

Turkin maassa on muitakin kansoja kuin turkkilaisia, eivätkä turkkilaiset ole edes suurin osa asukkaita. Maa oli, niinkuin sanottiin, ennen toisten kansojen hallussa; turkkilaiset ovat heidät voittaneet, mutta eivät karkoittaneet, eivät edes sekoittuneet heidän kanssansa, vaan ne ovat pitäneet omaisuutensa, tapansa ja uskontonsa. Turkkilaiset ovat viimeinen kansa, joka on Aasiasta tullut Europaan ja niillä on sentähden aasialaiset tavat. Ne ovat ainoa valtiollinen kansa Europassa, jotka eivät tunnusta itseänsä kristinuskoon; he ovat Mahomettilaisia. Jotkut oppineet todistavat turkkilaisia suomensukuisiksi, itse kutsuvat he itsensä entisen päällikkönsä mukaan Ottomaneiksi eli Osmaneiksi. Ne ovat suurta ja väkevää kansaa, joka helposti tottuu kestämään suuriakin vaikeuksia. Turkkilaiset eivät yleensä ole mitään pahanluontoista, niinkuin tavallisesti ja etenkin tämän sodan tähden luullaan. Päin vastoin on niillä paljon hyviä avuja, he ovat miehuullisia, sääliviä, rehellisiä ja kohteliaita, mutta näiden avujen vastakohtina on heillä hillitsemätön vihan ja koston himo ja uskontonsa puolesta he ovat muita kärsimättömiä. Ei järkeä eikä taitoakaan puutu heiltä, mutta osaksi uskonnolliset tuumat, osaksi muutkin turhat uskot ovat olleet syynä, ett'eivät he ole ottaneet vastaan europalaisten kansojen keksintöjä ja parannuksia, muussa suhteessa kuin sotaväkensä järjestämisessä.

Niinkuin itämaalaisetkin, istuvat he jalat ristissä, syövät ja lepäävät laattialla, jolle on levitetty mattoja, matrassia. He ovat vakaamielisiä, eivät rakasta, paitsi ratsastamista, mitään ruumiin-liikuntoa, pitävät esim. tanssin miehelle sopimattomana; pitävät paljon kasvista ja ovat Europan ahkerimpia tupakan polttajia ja kahvin juojia. -- Turkkilaisilla on tosin kouluja ja useoita muitakin opetus-laitoksia, mutta niillä ei kuitenkaan ole ensinkään tieteellistä sivistystä. Soitantoa, rakennus-taitoa ja puutarhan hoitoa harjoittavat mielellänsäkin, mutta maalarin ja kuvanveistäjän taidetta he tuskin tuntevatkaan. -- Kreikkalaisilla, jotka ovat vanhastaan historiassa tunnettujen, kuuluisien kreikkalaisten jälkeläisiä ja joita myöskin asuu Turkinmaalla, on korkeampi sivistys ja he ovat myöhempinä aikoina osoittaneet, etteivät he urhoollisuudessa ole esi-isistänsä huonontuneet; mutta muuten syytetään Turkinmaan Kreikkalaisia kavalasta luonteesta. -- Paitsi nyt mainittuja asuu Turkinmaalla Servialaisia, Bosnialaisia, y.m.m., jotka uskontonsa puolesta ovat Kreikkalais-katolisia. [Viime rauhanteossa tuli Servia itsenäiseksi valtioksi ja Bosnia Itävallan haltuun.]

Maan uskonto on niinkuin jo ylempänä sanottiin, mahomettilainen eli islamilainen. Sen pääsisällys on: Jumala on yksi ja Muhametti on hänen profeettansa. Hallitus-muoto on rajaton. Oikeastaan se olisi perittävä, mutta miten sen seikan laita lienee, jääköön päättämättä. "Suuri-Sultaani", joka myöskin nimitetään Osmanien keisariksi on sekä hengellisten että maallisten asioiden päämies. Korkein hengellinen virkamies on Sheik-ul-Islam eli Islamin päämies. Etevin valtio- ja sota-ministeri sanotaan "Suur-visiiriksi." Kaikilla korkeimmilla virkamiehillä on kunnianimenä "Pasha." Valtiovirastojen virkamiehet sanotaan "Effendi'ksi;" pashojen pojat ja ylhäisemmät sota-upseerit saavat kunnianimen "Bei." Rahastohoidon ja hovin alemmat virkamiehet sanotaan "Aaga'ksi." Yleiset valtio-asiat keskustellaan Divanissa, joka on jonkinlainen valtio-neuvosto. [Mitä tässä ylempänä on kerrottu, koskee -- pätisi valtiohoito -- rauhan aikaa.]

Tässä en saata olla mainitsematta yhtä seikkaa, joka koskee kymmenysveron kokoomista. Siitä kerrotaan näin: Veron ylöskanto annetaan arennille rahamiehille, jotka jo edeltäpäin maksavat maaherralle lupaamansa summan kruunun verosta. Arennin tarjoominen käy siten, että ostajat ilmoittavat tarjoilluksensa maaherroille, jotka sitten Konstantinopolista kysyvät, pidetäänkö tarjomus kelvollisena. Sieltä tulee tavallisesti suostumus ja arentimiehet imevät kansasta viimeisenkin mehun. Kirjevaihdon kestäessä ehtii kuitenkin jo elo-aika. Kun asiasta vihdoin on suostuttu, jättävät ensiksi mainitut arentimiehet tehtävänsä vähemmän rikkaille toimitettavaksi. Talonpoika parka, jonka niskalle koko veromaksu lankee, ei uskalla viedä kuhilaitansa vainiolta ennenkuin kymmeneksen kokooja on tullut; ei hän myöskään uskalla kätkeä mitään, sillä kokooja tietää jokaisessa kuhilaassa olevan sitoman luvun.

Talonpojan pää-onnettomuus on siinä, että kokoojat vaan veltosti kiertävät piirikuntaansa, jonka tähden syys-sateet usein turmelevat koko kylien kootut varat. Jos siis vilja on tullut huonoksi, eivät kokoojat huolikaan siitä, vaan kiskovat veron rahassa. Kyllä hallitus tietää, kuinka suuren haitan tämä kymmenysvero monessakin ja ennen kaikkia maan varakkaisuuden suhteessa saa aikaan, mutta ryhtyä muuttamaan Muhametin säätämää lakia, olisi turkkilaisten mielestä varmin keino joutua kiirastuleen paholaisen käsiin.

Se mitä tässä ylempänä puhuttiin Osmanilaisen luonteesta y.m. on havantoja, joita ei käy sodan aikana niin tarkkaan tutkia. Alaupseerin, olkoonpa sitten vapaehtoinen taikka ei, on asunnossansa vaikea tehdä kansan luonteen tutkimiseen kuuluvia huomioita, jonka tähden onkin anteeksi suotava asia, jos hän työnsä täydentämiseksi ja lukijansa tyydyttämiseksi käyttää vaan ylimalkaisia tietoja.

* * * * *

Erään korkean Vitos-nimisen vuoren juurelle on Sofian kaupunki rakennettu. Sen asema on viljavassa laaksossa ison, itää ja länttä yhdistävän tien varrella ja on sen kautta tullut vilkkaaksi kauppakaupungiksi. Suurin osa väestöä tekee silkki-, jyvä- ja tupakka-kauppaa. Kansallisuuden suhteen asuu siellä enemmin bulgarialaisia, sitten ovat väkiluvun suhteen järjestyksessä turkkilaiset, kreikkalaiset, mustalaiset j.n.e.

Ulkonäöltänsä on kaupunki tykkänään turkkilainen. Muutamia yksityisiä rakennuksia ja kasarmia lukuun ottamatta on kaupunki ihan Muhamedin vaatimuksien mukaan rakennettu. Kadut ovat vääriä, ahtaita ja osaksi huonosti, osaksi ei ollenkaan kivillä laskettu. Asuinhuoneet rakennetaan tavallisesti pihan puolelle, mutta jos ne joskus ovat jonkun kadun taikka torin puoleen, ovat sen akkunat aina huolellisesti verhotut. Kadun puolella on siis pelkkiä ulkohuoneita, joka tekee, ett'ei kaduilla käveleminen tarjoa mitään miellyttävää vaihettelevaisuutta. Joskus juuri pistäyy puistokin kadulle ja sen aidan takana näkyy hyvin hoidettuja hedelmäpuita, kukkais-penkereitä y.m. puutarhan koristeita. Kauppapuoditkin ovat laitetut jonkinmoisiin ulkohuoneihin, joiden kadun puoliseen seinään on tehty luukku, joka päivällä pidetään kauppapöytinä mutta öisin nostettuna ylös on seinänä. Tälle pöydälle levitetään kaikki kauppatavara ja tälle levitetyllä matolla istuu myyjäkin edessänsä tuli-astia, jolla hän lämmittää kätensä ja keittää kahvinsa ja piippu, ainaisena, välttämättömänä tarvekaluna, suussa. Käsityöläisillä on samanlaiset "verstaat": siinä tekee suutari jalkineet, räätäli vaatteet ja vieläpä istuu siinä julkinen kirjurikin täydessä touhussa, kaikkien nähden, käyttäen kynäänsä.

Kun astuu portista sisälle, on näky ihan toisellainen, kuin kadulta katsellen saattaisi päättää; kadun puolella osoittaa rakennus mitä suurinta yksinkertaisuutta, täällä taasen pihan puolella on katsojan edessä viehättävä näky. Edessänsä on sievän puutarhan takana puutarhaakin sievempi rakennus. Avaria portaita myöden noustaan avoimeen eteiseen, jonka kattoa muhkeat pylväät kannattavat. Oikean puolinen ovi vie isännän huoneesen, jossa hän ottaa vastaan miehiset tuttavansa; vasemman puolisesta ovesta tullaan naisten vierashuoneesen. Vastapäätä portaita on keittiö ja keittiön oikealla puolen on nais-orjien huone ja vasemmalla kylpy- ja lämmitys-huoneet. Lämmityshuoneesta tullaan taasen pieneen kasvilla koristettuun pihaan, jonka takana on vaimojen asunto eli "haremi", joksi turkkilaiset sen sanovat. Siellä asuu, paitsi naisia, pojatkin kunnes ovat täyttäneet 13 vuotta, jolloin ne alkavat olla yhdessä talon miehisien palvelijoiden kanssa, joiden töihin he ottavat osaa.

Naisten puku on tavallisesti pieni nuttu, leveät nilkkaan yhteen sidotut housut ja lopuksi vaate semmoinen, että se peittää koko olennon ja jättää näkyviin ainoasti silmät. Turkin naiset rakastavat puvuissansa väri-loistoa, jonka tähden kauppapuodeissa nähdäänkin kullalla ja hopealla kirjailtuja somia silkkipukuja. Jalkineina heillä 011 safiaaniset saappaat, päällyskengät ja puiset anturukset sade-aikoina käytettäväksi.

Miehillä on vähän kapeammat housut, liivit ja pieni nuttu, niiden päällä iso silkkinen päällysvaate ja päässä punainen, valkoinen taikka musta tupsulla varustettu "fetsi", joka on tehty huovasta ja on joksikin samanlainen kuin meillä käytetyt hatut jos niistä ottaa röydän pois, toisilla on yhtä monen värinen turbaanikin, joka taasen on pitkä vaatekappale, joka kiedotaan monin kerroin pään ympäri. Vyötäisillä heillä on erinomaisen loistava vyö, jonka poimuissa kantavat aseensa, rahakukkaronsa, kirjoitus-neuvonsa, tupakka-astiansa ja piippunsa. Heidän jalkineensa ovat samanlaatuiset kuin naistenkin, vaikka vähäisen karkeammat. Turkkilainen sotamies on puettu samanlaisesti kuin kansakin, jonka tähden hänen onkin helpompi liikkua, mutta joka myöskin vaikuttaa, ett'ei hänellä ole samaa soturillista ulkonäköä kuin europalaisella soturilla yleensä on.

Jättäkäämme nyt nämät yleiset silmäilyt ja palatkaamme oloomme Sofiassa. Välttämättömän levon perästä oli ensi tehtävänä hankkia suolaa ja muita tarpeita. Niitä saatiinkin kreikkalaiselta kauppiaalta kohtuullista maksua vastaan. Aika kului siten, että sotaväki oli vahdissa kaupungin etuvarustuksissa; meidänkin pataljoonamme oli siellä pari kertaa.

Tammikuun 7 päivänä saatiin vihdoinkin lähtökäsky ja samalla saimme tietää toisenkin miellyttävän tiedon. Se oli tieto siitä, että Suomesta meille lähetetyt lämpöiset vaatteet olivat saapuneet yhden päivän matkan päähän meistä.

Aamulla 8 päivänä olimme valmiit lähtemään. Prikaatti kuului Shuvalovin kolonnaan, jonka piti kulkemaan kivitietä pitkin Vähäisien Balkanien linnoituksia kohden. Niiden yksitoikkoisien päivien perästä, joita Sofiassa olimme viettäneet, tuntui mielessämme hyvältä taasen saada liikkua etelään päin, sillä kaikki tiesimme, ett'ei kotomatkaa enään Balkanien kautta tehtäisi, vaan vasta tykkönään murrettuamme vihollisemme voimat saisimme ajatella kotiin menoa. Jos vielä puolen päivää olisimme Sofiassa odottaneet, olisimme saaneet lämpöiset vaatteemme, mutta kun kenraali Ellis esti viipymisen, niin ei muuta neuvona kuin 9:tenä päivänä aamulla matkaan. Hämyssä tulimme Kardak'in kylään, jonne jäimme yöksi. Tämä oli kurjimpia kyliä, mitä koko retkemme ajalla olimme nähneet. Vähän myöhemmin saapui kylään pari kuormaa, joissa oli saappaita ja sukkia, jotka heti meille jaettiin. Kulkuneuvojen vuoksi oli vaikea kaikkia kuljettaa, jonka tähden tuotiin mitä pidettiin välttämättömimpänä; ainoasti upseerit saivat villapaitansa, huivinsa, villamyssynsä y.m., y.m. ja niiden mukana jonkun tervetulleen rivin kotoa. Usealle alapäällikölle ja sotamiehellekin oli kotoa lähetetty erityisiä myttyjä, joissa heillekin oli kirjeitä, mutta koska ei sotamiehen sydän herrojen päällikköjen mielestä sisältänyt mitään hellempiä tunteita kotoa kohden, ei myöskään pidetty väliä heille toimittaa heidän kodistansa lähetettyjä -- minä rohkenen vakuuttaa sen -- sydämmellisellä mielihyvällä vastaan otettuja tietoja. Vaikka tämmöinen kohtelu luonnollisestikin meissä herätti nurjamielisyyttä, ei tämä kuitenkaan ollut ainoa tunne, jonka tunsimme. Me myönsimme mielellämme että Suomesta lähetetyt tavarat osoittivat äitiemme ja siskojemme hellää huolenpitoa meistä, ja vaikka emme olisi ensinkään saaneet heidän lähettämiä "lämpömäisiänsä", ei kiitollisuutemme heitä kohtaan olisi ollut sen vähempi, sillä me olisimme kuitenkin olleet vakuutetut heidän lempeän sydämmensä osanottavaisuudesta.

Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa Tirnovan kylään, jonne ehdimme hämyssä. [Tämä ei ole sama Tirnova, Bulgarian pääkaupunki, jonka seuduilla Skotelev ja keskiarmeija liikkui. Ylhäällä mainittu Tirnova on Balkanin eteläpuolella ja toista paljoa lännempänä.] Tirnovan kylän ovat Kaukasiasta tulleet Tserkessit rakentaneet; sekin oli hyvin kurjan näköinen, ehkä senkin tähden, että sen asukkaat olivat paenneet. Useimmista mökeistä oli akkunat rikki ja ovet pois. Tänne oli jo uusi pataljoonamme päällikkö, eversti Procopé saapunut, jonka tähden hän heti otti päällikkyyden ohjat käsiinsä. Ei tämä uusi päällikkömme nyt ruvennut ensi kertaa viemään sotajoukkoa "luotien rämssyyn;" Permin rykmentin etunenässä H.K. K:tensa Perintöruhtinaan armeijassa oli hän jo vienyt poikiansa "moneen verileikkiin ihanaan" ja häntä saavat kiittää siitä, että vihollinen Tsarkioin ja Tserkovna'n luona voitettiin.

Ilma oli ehtoolla kylmää; pohjatuuli toi lumipyryn mukanansa ja vaikea oli löytää puitakaan valkeiksi meille. Ehtoommalla pääsi valkea irti eräässä tuvassa, jonne entinen päällikkömme oli pannut hevoisensa suojaan, (sotamiehet makasivat mäellä); tupa paloi poroksi hevoisinensa päivinensä.

Seuraavana aamuna (tammik. 11 p:nä) kello 7 lähdettiin taasen eteenpäin. Pyryn tähden oli tielle kokoontunut melkoisesti lunta, joka teki marssimme sangen vaivalloiseksi. Me lähenimme nyt taasen vuorisia seutuja, kivitie kävi yhtä mäkeä ylös, toista alas ja miehet saivat taasen ruveta tekemään vanhaa työtänsä, hinaamaan kanuunia. Hyvään aikaan ehtoopäivällä saavuimme pieneen Ihtimanin kaupunkiin, jonne taasen jäimme yöksi.