Part 1
MUISTELMIA VIIMEISESTÄ WENÄJÄN JA TURKIN VÄLISESTÄ SODASTA
Toimittanut
Arvo L--nd [Arvo Lempiranta]
Porissa. O. Palander'in kustannuksella, 1881.
SISÄLLYS:
Lukijalle.
I. Valmistukset ja matka Tonavalle. II. Tonavan ylimeno ja matkat Bulgariassa Jeni-Barkatsiin. III. Gorni-Dubniakin tappelu. IV. Gorni Dubniakin taistelun jälkeisiä seikkoja ja sotaisuuksia sekä Pravetsin tappelu. V. "Suomen vuorella." VI. Balkanien ylitse Sofiaan. VII. Sananen Osmanien maasta ja kansasta. Retket Rumiliassa. VIII. Olo Marmora-meren rannalla. Rauha. Matka kotio.
Lukijalle.
Nämät kertomukset ovat vapaehtoiselta Suomen kaartilaiselta W. P--rilta venäläis-turkkilaisesta sodasta vv. 1877-1878. Koska muut ovat häntä kehoittaneet niitä painossa julkaisemaan, on W. P--r pyytänyt minun niitä kirja-pukuun sovittamaan. Ne eivät käsittele mitään tarkempaa kertomusta Wenäjän sota-retkestä Turkinmaalle, sillä siinä tapahtuneet päätapaukset ovat jo kyllä ylimalkaan tunnetut; eivätkä ole myöskään mitään historioimista, sillä se on tulevaisuuden ja tiedemiehien tehtävää, vaan aikomus on vain ylimalkaan kertoa Suomen henkivartijakaartin ja osaksi Wenäjän kaarti-joukkojenkin osanottoa mainitussa sodassa, ja ennen kaikkia W. P--rin omia havainnoita sota-retken kestäessä.
Minun tottumattomuudessani kirjaniekaksi on tämän kirjoituksen arvoisalla lukijakunnalla jo kyllin syytä ummistamaan silmänsä niille virheille, jotka ehkä ovat puikahtaneet teokseen; mutta luottaen siihen, että Suomen kansa enemmin tahtoo tietää kaartinsa oloista ja kohtaloista kaukana äitinsä sylistä, kuin muutamista, ainakin tässä asiassa, vähäarvoisista kirjavirheistä, jättää tämän kokeen arvoisan lukijakuntansa käsiin.
Ylöjärvellä, toukokuussa 1880.
Kunnioituksella Arvo L--nd.
I.
Valmistukset ja matka Tonavalle.
Suomen kaartinpataljoonan sotaharjoituksia leirillä, kesällä v. 1877 Krasnoje-Selon kylän lähellä Inkerinmaalla, oli toimitettu tavallisuuden mukaan, mitään erinomaisia tapahtumia väliin tulematta.
Mieliä piti kuitenkin kiihkossa Wenäjän armeijan taistelut pohjois-Bulgariassa. Erinomaisen ihmeteltävänä seikkana pidettiin arvaamattoman onnistunutta "Tonavan ylimenoa" ja kenraali _Gurkon_ rohkeata retkeä Turkinmaan sisuksiin. Mutta jo kuului vastaisiakin uutisia. Plevnassa oli _Osman_ pasha ajanut Wenäjän laumat verisin päin takaisin. Hänen urhea puolustuksensa muutti pian ruusuiset voiton toiveet päinvastaiseksi totuudeksi ja venäläisten oli välttämätön hankkia uusia joukkoja sodan taistelu-tantereelle.
Näiden seikkojen tapahtuessa etelässä läheni leiriaika loppuansa. Jonkinlaista levottomuutta oli kuitenkin helppo huomata sotureissamme. Näytti siltä, kuin olisi kukin hetki hetkeltä odottanut jotakin tavallisia oloja mullistavaa uutista, mutta vielä oli kaikki hiljaa. Sotaharjoitukset lopetettiin, pataljoona tuli kotio Helsinkiin, eikä vieläkään kuulunut mitään kasarmioloja muuttavaa seikkaa. Kaikki oli entisillään, siksi kuin elokuun 3 päivänä, pataljoonan palattua paraatista, jota pidettiin H.M. Keisarinnan nimipäivän tähden, pataljoonan päällikkö kasarmin pihalla ilmoitti sille, että hän edellisenä päivänä oli saanut sähkösanoman, joka ilmoitti, että "Hänen Majesteettinsa oli armossa nähnyt hyväksi määrätä kaartin sota-jalalle laittamisen, sekä tämän pataljoonan täydentämisen, sodan ajalla määrättyyn suuruuteen, ja sen vara-komppanian toimeen-panemisen."
Tämän ilmoituksen vastauksena kaikui raikkaita hurraa-huutoja. Nyt oli Suomen sotureille annettu tilaisuus uudistaa ja lisätä ikivanhaa soturi-mainettansa.
Nyt oli siis kaikin kiiruin ryhdyttävä sotatoimien varustamiseen, mutta lyhyen ajan suhteen näytti tämä milt'ei mahdottomalta. Kaikki saatiin kuitenkin määrätyksi ajaksi toimeen. Löytyi kyllä miehiä, jotka olivat valmiit heittämään pois aurat ja kuokat tarttuaksensa miekkaan ja arvaamattoman lyhyellä ajalla oli pataljoonan miehistö saatu täysilukuiseksi. Siinä, näet, on rauhan aikana noin 400-600, mutta sodan aikana 1,000 miestä.
Mutta ei sillä hyvä, että oli miehiä; niille piti myös opetettaman sotatemput, eikä se ollut mikään muutaman päivän työ. Tuskin oppivat viimeksi tulleet auttavasti tekemään käännöksen "oikeahan!" ja "vasempahan!" kävi usean niinkuin "Sven Tuuvankin" että vaikka käsitys oli huonolla kannalla, niin oli tahto ja sydän hyvällä ja tämäpä juuri helpoittikin harjoittelemisen ponnistuksia. Kullekin sotamiehelle annettiin uusi täydellinen vaatepuku, sen lisäksi suvi-housut ja voimistelu-paita, kaksi palttina-paitaa, vara-saappaat y.m. pieniä naurettaviakin tarvekaluja; kaikki nämät tupattiin vasikannahkaiseen reppuun seljässä kannettavaksi. Näiden lisäksi tuli vielä leipä-pussi ja vesipullo. Pataljoonan ase-hoitajan toimena oli 120,000 patruunan hankkiminen ja pyssyjen jakaminen. Trossin varaksi ostettiin 67 hevoista ja pantiin kuntoon 33 vaunut. Niihin sovitettiin kassa-kistu, ruokavaroja, räätälin, puusepän ja rautasepän tarvekaluja, sairasvarusteita, patruuna-kistuja y.m. Mitä upseerien varustamiseen tulee, en sitä niin tarkoin tiedä, mutta epäilemättäkin olivat he pitäneet huolen siitä, että mahdollisuuden mukaan saisivat salonki-mukavuuttansa yhä edelleenkin, keskellä sodan pauhinaakin, pitää entisenä voimassansa. Kumminkin kuulin puhuttavan, että sittekuin oltiin vihollisen rajojen sisällä, upseerit, sotamiehen nakerrellessa kuivaa leipää, suolaa ja joskus liharippuistakin ja juodessa vettä päälle, söivät "rostbiffiä", soijaa, hanhenpaistia ja herraties mitä makeita kulloinkin, ja ikään kuin jonakin rauhallisena kesä-iltana Kaivopuiston ravintolassa, nielasivat etelämaiden uhkeita viinejä, luultavasti -- sota-ruton estämiseksi. Vaan jättäkäämme nämät.
Aseina meillä oli bertaani-kivääri, jolla taisi ampua 1,500 kyynärän päähän, painettineen sekä puukko; upseereilla oli sapeli ja revolveri, joka kannatti korkeintaankin 30 askelta.
Jos tähän kaikkeen vielä lisäämme rahakukkaron, jossa kunkin varojen mukaan, oli enemmän tai vähemmän kolikoita, niin olivat varustukset valmiit.
Päiviä ennen lähtöä tarvitsee tuskin kertoa. Minne menikin, kohtasi aina joko sääliviä, taikka kehoittavia kansalaisia, edelliset, osaksi surren, osaksi nureksien sitä, että Suomen pieni joukko pian oli astuva tulevaisia kohtaloita kohden, joiden seuraukset ehkä kipeästikin koskisivat satoihin perheihin, kostuttaisivat äidin silmän ja katkeroittaisivat hänen povensa, murtaisivat morsion sydämmen ja riistäisivät kasvavilta pienoisilta isän ohjaavan käden; jälkimmäiset näyttäen ja ennustaen kuinka kukin jäsen Suomenkin kaartissa urhollisuudella ja miehuudella leikkaisi itsellensä oksan kunnian seppeleestä ja uhkeana suomalaisena verellänsä uudistaisi Suomen kansan urhollisuuden jaloa ja kallista mainetta. Tämä osanottavaisuus herätti raa'ankin miehen povessa hellempiä ajatuksia ja tunteita liikkeelle ja tuskin enään kukaan lähti kotorannoiltansa ainoasti sillä tunteella, että velvollisuus kutsui häntä, vaan paloi kaiketi jokaisen povessa hehkuva into ansaita itsellensä Suomalaisen nimeä.
Syyskuun 5 päivänä v. 1877 tarkasti Suomessa olevien sotajoukkojen taapin päällikkö, kenraali _Hagemeister_ täydesti varustetun pataljoonan ja käski sen lähteä sotatantereelle saman kuun 6 päivänä kello 7 aamulla.
Tästä alkain olivat vaikeimmat hetket, nimittäin jäähyväiset käsillä. Helsinkiläiset olivat panneet toimeen meille kemut, joissa ruokaa ja juomaa jaettiin yllin kyllin. Tahdottanikin tunki siinä mieleeni lause: "syökäät nyt ja juokaat, huomenna pitää teidän kuolemaan", ja tämäkin loi jonkinlaista tulevaisuuden aavistusta mieleeni. Näistä kemuista meni kukin jäähyväisillensä. Kellä oli äiti, kellä vaimo, kellä lapsi-joukko, kellä morsian; nämät kaikki surunsa vallassa ollen, tekivät erohetken yhä vaikeammaksi ja katkerammaksi. Lähtö-aika läheni kuitenkin. 6:nen päivän aamulla seisoi pataljoona kasarminsa edessä valmiina lähtemään. Soittajat soittivat virren, jonka vakaat sävelet taasen panivat sydämmiemme hellimmät tunteet heltymään; saarnaajankin lempeät sanat, ero rakkaistamme, jäähyväiset isänmaastamme lisäsivät liikutusta, joka kyynelinä tunki melkein jokaisen silmistä. Tämän juhlatoimen päätyttyä lähdimme astumaan rautatien torille, jonne ääretön väki-joukko oli kokoontunut; pitkin katuja, jokaisesta akkunasta seurasi meitä osaa-ottava katse, ja ehkä useastakin silmästä pusertui kaipauksen kyynel. Kun astuimme vaunuihin, soiton kaikuessa, ja kun juna lähti liikkeelle, liehui ilmassa liinoja viimeiseksi tervehdykseksemme. Tuolla katselee äiti sitä armotonta hirviötä, joka syvään hengähtäen ja savupilviä puhallellen vie Jumalan haltuun kaukomaille hänen tulevaisuutensa toiveen, hänen elämänsä ilon, mutta keskellä suruhuutoja nähdään vaunujen akkunoista miesten päitä ja viimeisen kerran kaikuu Helsinkiläisten korvissa Suomen soturien raikas "Eläköön Suomi!"
Suomen lävitse matkustaessamme osoittivat meille minne tulimmekin Suomen kansa mitä suurinta myötätuntoisuutta. Wiipurissa meille pidetyssä jäähyväisjuhlassa lausuttiin meille viimeiset jäähyväiset Suomen mantereella, joka pian ainoasti häämöittävänä sumukuvana katosi silmistämme ja niin olimme nyt matkalla vielä tuntemattomiin taisteluihin, outoihin ponnistuksiin kaukana kotoseuduiltamme.
Pietarista lähdimme 8 päivänä kahdessa osuudessa taaskin junalla matkustamaan määräämme kohden. Ja nyt minä pyydän arvoisia lukijoita meidän kanssamme kiirehtimään Wenäjän yksitoikkoisien tasankojen lävitse Kishinevan kaupunkiin, jossa meille suotiin muutaman päivän levähdys.
Kaupungin edustalle nousi pian toinen kaupunki, tuo "sotilaan keveä kangaskaupunki", jonka sotamiehet tunnetulla ketteryydellänsä äkkipikaa olivat rakentaneet. Vasta Kishinevassa olimme saaneet telttimme ja ne ne olivat, jotka nyt pystyteltiin asunnoiksemme.
Kishinevan kaupungista ei ole juuri paljoa puhumista; siellä käy isonmoinen kauppa, ja tämän sodan aikana on se muuttunut historialliseksi paikaksi, sillä siellä tapahtui sodanjulistus ja sinne ensiksi kokoontuivat kaikki sotatantereelle menevät joukot. Täällä saimme rasvata suutamme herkuilla, joita Suomessa pidämme aarteina; parilla kopeikalla sai lakkinsa täyteen jos jonkinmoisia viini-rypäleitä ja muita herkuksia. Täällä ollessamme vietettiin pataljoonan vuosijuhlakin, josta ei kuitenkaan mitään erinomaista ole sanomista.
Täältä jatkettiin, yhä vaan junalla, matkaa Ungheniin. Kun tultiin Prut-virran luo pysäytettiin juna. Soittajat soittivat sotaisia marssia ikäänkuin antaaksensa meille uutta intoa tehtäviemme täyttämiseksi.
Juuri tämän tapahtuessa tuli vastaamme ruumissaatto -- tässä merkittävä ennustus. Tuntuipa kuin olisi meitäkin viety tuonne etäälle etelään kuolemaan, tosin pyhän, mutta meidän avustamme vähän huolivan kalliin asian tähden, mutta -- pois heltyneet tunteet, sillä nyt taasen noustiin junaan ja Porin-marssia soitettaissa kiidettiin Prut-virran ylitse vieraalle mantereelle. Jota lähemmäksi tulimme sota-tannerta, sitä vitkallisemmaksi kävi kulku, sitä pidemmiksi levähdykset. Kun lähenimme Jassyn kaupunkia, muuttui maakunta viljavaksi tasangoksi, ja kansassa, jota tapasimme, osoittihe jo selvään kasvo-piirteissä ja puvussa rumanialainen luonne. Valkea paita, joka ulottuu polviin ja peittää ohuet palttina-housut, anturukset saappaiden asemesta, joita ainoasti loka-aikana käytetään, nahkavyö veitsineen, tuluksineen ja tupakki-kukkaroineen, lammasnahkainen nuttu, villat päälläpäin, oli heitetty hartioille, sekä sauva kädessä; semmoinen oli rumanialaisen talonpojan puku. Nuoret Rumaniattaret, sievissä kansallispuvuissaan, pitkä, yhdestä ainoasta kankaankappaleesta tehty hame, joka kiintyy heidän kupeillensa, näyttävät varsin somilta.
Kun tulimme Jassyyn, oli meillä levähdyksen tähden hyvää aikaa katsella ympärillemme. Esikaupungissa oli ikäänkuin yhteensullottuina ahtaiden ja likasien katujen ympärille matalia puuhökkeliä. Kun astelimme kaduilla oli joukko uteliaita ihmisiä meitä kurkistelemassa. Niissä huomaamme ihmisiä jos mistäkin itämaalaisesta kansasta: valakkilaisia, kreikkalaisia, juutalaisia, armenialaisia, mustalaisia, ja nyt näkyi niiden joukossa venäläisiä sotamiehiäkin.
Jota lähemmäksi tulemme keskikaupunkia, käyvät esineet ympärillämme yhä paremman näköisiksi, kunnes yhtäkkiä seisomme kauniilla, asfaltilla peitetyllä kadulla. Täällä huomataan länsimaalaistapaa, komeita vuokra- vaunuja pari-hevoisineen, uhkeita rakennuksia, kuvastin-lasilla varustettuja kauppapuotia, joiden hyvin lajitelluista varastoista kalliilla hinnalla näkyi saavan, mitä suinkin halusi.
Yleisistä rakennuksista mainittakoon yliopisto-rakennus, hallitsijan linna, hengellinen seminaari, neli-torninen katedraalikirkko, paitsi muita pienempiä kirkkoja. -- Kaupungin läheisyydessä on iso puisto, jossa ylhäissäätyläisten oli kesällä tapana käydä ajelemassa.
Siitä jatkettiin matkaa, vieläkin höyryjunassa Bukarestiin, Rumanian pääkaupunkiin, jossa oli vilkas liike, etenkin sentähden, että tämä oli sotatarpeiden hankkimisen keskipaikkana.
Bukaresti on avara kaupunki, jossa on 200,000 asukasta. Oudoimpia vastakohtia tuskin missäkään huomattanee, kuin täällä yhtämittaa kohtaa matkustavaa. Kauniita linnantapaisia rakennuksia ja niiden rinnalla likaisia lihapuotia kurjissa puuhökkelissä, uhkeita vaunuja ja kehnoja rattaita, hienosti puettua herrasväkeä ja puolialastomia mustalaisia. Sama ero on keskikaupungin ja sivuosienkin välillä.
Ruokavaroja ja muita sota-tarpeita kuljetettiin yhtämittaa pitkin katuja. Niiden vetäjinä käytetään härkiä, paraastaan puhvelia. Näitä, hyödyllisiä ja hyvänsävyisiä eläimiä, jotka tuottavat omistajillensa niin erinomaista hyötyä, kohdellaan tavallisella, liikuttavalla välinpitämättömyydellä. Siloina on kaksi nelikulmaista puu-reunusta, joita yhdistää poikkitanko ja joka on kiinnitetty aisaan. Vetäissä nojauu reunuksen alapuoli härkäparan rintaa ja ylipuoli sen niskaluuta vasten, jonka seurauksena on, että jo parin päivän kuluttua on lujimmankin niska-nahka hivuuntunut rikki, jonka jälkeen puhveliparka niinkuin ennenkin saa pitkittää kipeätä työtänsä. Tuskin tarvinnee sanoakaan mikä erinomaisen suurempi hyöty, eläimien voimaan katsoen, niistä saataisiin, jos niitä kunnollisemmasti hoidettaisiin.
Täältäkin vielä kuljettiin rautatiellä, joilla kulkeminen jo tuntui hirvittävän yksitoikkoiselta, kunnes syyskuun 28 päivänä ehdimme Fratestin kylään, jossa jätimme junalla kulkemisen koko sotaretken ajaksi.
Seuraava päivä oli määrätty levähdykseksi, jolloin myös piti tehtämän valmistuksia sitä seuraavan päivän marssia varten. Fratestin kylässä näin ensimmäiset Punaisen-ristin sairasteltit.
Ensimmäinen marssimme alkoi syyskuun 30 päivänä. Patrulliksi lähetettiin edelle kolme tarkk'ampujaa; 200 askelta niistä kulki etuvartio, 50 miestä yhden upsierin johtamina ja taasen vähän matkaa niistä seurasi pataljoona ja sairasvaunut. Semmoinen on sota-ajalla marssijärjestys. Ilma oli kaikin puolin suotuisa, niin että me 3 päivää marssittuamme ehdimme Simnitsan kaupunkiin.
Lokakuun 2 päivänä lähdimme marssimaan Brigadir'in kylästä, ja jo puolen päivän aikaan siinti Tonavan rannikot etäällä. Yhä selvemmiksi kävivät niiden muodot jota lähemmäksi tulimme, kunnes iltapuolella päivää ehdimme Simnitsaan mahtavan Tonava-virran rannalla. Kaupunki on yleensä vähäpätöinen, mutta sota oli saanut sinnekin vilkkaan liikkeen. Siinäkös kauppiaita, joilla oli tavaroita kaikenlaisia, hyvää maksua vastaan tarvitseville laittaaksensa.
Siellä tapasin erään haavoitetun venäläisen alaupserin, joka oli ollut Plevnassa, ja nyt tuotiin sieltä Fratestiin. Itkien kertoi hän että ei hirveämpää näkyä voi ihmiselle saattaa katseltavaksi, kuin taistelu Plevnan edustalla, jossa hänkin oli ollut; ja nyt seurasi mahdottomiakin juttuja. Veri siellä, muka, juoksi virtana mäen rinteitä pitkin, paljastettuja ihmisen ruumiita esti penikulman ympäristöllä kulkua y.m. senkaltaisia. Muutamiin nämät tämän kaltaiset jutut olivat vähällä saada jänismäisen vaikutuksen, mutta suuremmassa osassa ne herättivät palavaa intoa pian pääsemään hekin vuodattamaan vertansa keisarinsa edestä ja maansa kunniaksi.
Simnitsan alapuolella on tasanko, johon meidän oli sopiva asettaa leirimme. --- -- --
Erään kumppanin kanssa astuin minä Tonavan rannalle. Vaikea on selittää niitä tunteita, jotka tällä hetkellä valtasivat mieliämme. -- Mahtava virta! Sinulla on hirveä historia, jos kerrot meille kaikkia mitä sinä olet vaikuttanut, kaikkea mitä sinä olet nähnyt rannoillasi ja sinisillä, tyrskyävillä aalloillasi tapahtuvan. Kuinka pitkä aika on sitten kulunut, kuin sinun sinisien aaltojesi puhtautta on sekoittanut ihmisveri? Jos sinä voisit kertoa kaikki, mitä olet nähnyt sodan jo ammon ajoista vaikuttavan, jos voisit selittää mitkä julmat ja hirvittävät tunteet ovat ihmisien sydämmissä saaneet sijan sinun rannoillasi, näin kivetkin, joita sinun vetesi viruttaa, tähdet, jotka kuvastavat itsiänsä sinun vedessäsi, maa, jolla sinä majesteetillisenä vierit Mustan meren aaltoihin, kaikki, kaikki yhtyisivät kauhistuksella huutamaan: kirous! tuhatkertainen kirous sodalle, joka muuttaa ihmisen raivoisaksi pedoksi; kirous sodalle, joka musertaa tuhansien ihmisien sydämmet; kirous!
Siinä seisoessamme oli ilta ehtinyt. Päivä laski ilmoilleen, yö peitti koko maan ja päivän vaivoista väsyneinä etsimme lepoa. Tähdet tuikkivat sinitaivaalla, luonto näytti olevan syvimmässä rauhassa, mutta tämän rauhan rikkoi ikäänkuin jätti-huokaus. Se oli kanuunan ammunta Plevnasta. Juhlallinen tunne valtasi minut. Mahtavana kaikui tämä laukaus minun sydämmessäni ja kuvitellessani senkin laukauksen ehkäpä hirveitäkin seurauksia, tunki mieleeni äsköiset ajatukseni, poveni pohjukasta nousi raskaana kuin syksyisen yön kolkko huokaus huulilleni ja korvissani kuului hiljaa kuiskaamani sana: kirous!-- -- --
II.
Tonavan ylimeno ja matkat Bulgariassa Jeni Barkatsiin.
[Tämä nimi, joka tavallisesti kirjoitetaan Barkatsch, on helpomman ääntämisen tähden iässä kirjotettu a'alla molempain ensimmäisten kirjaimien välillä.]
Seuraavana aamuna aamurukouksen jälkeen marssittiin Tonavan sillalle. Jota enemmän lähenimme virtaa, sitä suurempaa liikettä huomasimme. Kaikki armeijan ruokavarat ja muut tarpeet kuljetettiin, nimittäin, tästä sillasta ylitse Bulgarian puolelle. Sillan päällikkö, muuan kenraali, valvoi, ettei mikään rikkonut järjestystä.
Soittokunta soitti Kolmenkymmenen vuoden sotamarssia ja seuraavassa hetkessä astuimme me sillalle. Eräs saksalainen sanomalehden kirjoittaja kertoo suomalaisten menoa Tonavan yli näin:
"-- -- -- Kauniimman näköiset olivat kuitenkin Suomalaiset. Suomen kaartin tarkk'ampujapataljoona marssi nyt juuri, kaartin tykistön varjelus-väkenä, sillalle. Sen miehet olivat neljä viikkoa ollut matkalla kodistansa, mutta pitkästä marssista huolimatta, astuivat he niin ravakkaasti eteenpäin, olivat niin hilpeitä ja iloisia, että katsojakin heitä nähdessänsä tuli iloiseksi. Pataljoonan muassa, jonka miehistö suurimmaksi osaksi 011 protestanttista, marssii pastori; etupäässä kulkee soittajat, ensimmäisessä riveissä laulajat ja niiden jäljessä pataljoona. Miehet eivät ole ison-kasvuisia, mutta hartevia ja voimakkaita, paraastaan parrattomia, nuoria, vaalavia miehiä, ystävällisen näköisiä, joiden ymmärtäväistä katsetta ja miellyttäviä kasvopiirteitä harvoin tavataan Wenäläisissä. Niiden kielessä on harvinaisen kaunis, sulo-äänisyys ja heidän laulunsa on sointuva, sävelet vilkkaita, vaikka niissä helposti huomaa jonkinlaisen synkkämielisyyden. -- -- --"
"-- Seuraten pataljoonan päällikön ystävällistä kutsumusta seurasin minä heitä sillan ylitse. Kun ensimmäiset rivit astuivat sillalle, käski hän soittamaan Kustaa Aatolvin sotamarssia. Nyt kaikui marssin sävelet, joissa on sangen paljon yhtäläisyyttä 'Eugen Savoijilaisen' marssin kanssa. Sen säveltö on pysynyt kaukaisessa Pohjolassa ajoista, jolloin Kustaa Aatolvi ratsuväkineen voitti Lytsenin tappelun, ja vielä nytkin herättää yksinkertainen, mutta hilko ja sointuisa laulu soturissa taistelun-himoa ja rohkeutta. Kun soitto oli tauvonnut, rupesivat sotamiehet laulamaan; ja nyt kuultiin vuorottain laulua, vuorottain soittoa niin kauvan, kuin sillalla marssittiin. Tuskin olivat sotamiehet astuneet Bulgarian rannalle, ennenkuin jo ratkesivat nostamaan vilkkaita hurraa-huutoja, onnittelivat toisiansa ja marssivat reippaasti -- Bulgarian lokameren lävitse."
"-- -- -- En voinut olla tuntematta surumielistä ajatusta, kuin otin pataljoonalta jäähyväiset. Väkisinkin ajattelin niitä uhria, joita tämä sota jo on niellyt, ja minun tuli vaikea ollakseni, kun näin tuon kauniin, virkeän, nuoren elon kiitävän tiellä ohitseni kuolemaa kohden."
Niinpian kuin olimme astuneet viholliselle mantereelle, otettiin painetit tupesta ja kiinnitettiin pyssyjen päihin.
Sittekuin me Turkin puolisen Tonavan rannan todellakin nyrkiltä äyräiltä heitimme viimeisen katseen pohjoiseen päin, sinne suuntaan, jossa kotommekin olivat ja josta meitä eroitti ei ainoastaan leveä maanpalsta, vaan myöskin oikullinen virta, lähdimme astumaan eteenpäin tammi- ja pyökki-metsien lävitse, nyrkkiä mäkiä ylös ja alas, pitkin kauniita laaksoja ja ehdimme hyvään aikaan iltapäivällä Tsarevits'in kylään. Vähän matkan päässä kylästä, jonka turkkilaiset, Wenäjän armeijoita paetessaan, itse olivat polttaneet, niin ett'ei juuri montaa mökkiä jäljellä ollut, nostettiin teltit erään vihertävän mäen rinteelle ja pian loimosi pitkin leiriä valkeita, joiden ympärillä häärittiin ateriaa valmistamassa. Suurta huvia nostivat kilpikonnat, joita näytti seudulla löytyvän isossa määrässä, ja joita emme ennen olleet nähneet. Mäen alapuolella oli pientä tammi-metsikköä, ja siellä juoksi ristiin rastiin miehiä kilpikonnia kiinni ottamassa. Kas ihmettä! Niinpian kuin saatiin eläin käsiin, katosivat pää ja jalat sen kovan kuoren sisälle. Niistä nyt useatkin koettivat tehdä hyvää ateriaa, mutta ei niistä kokeista tullut mitään, harjaantumattomia kun miehet olivatkin hienomman kokin virkaa toimittamaan.
Rauhallisena meni kukin levolle, vielä rauhaisempana senkintähden, että seuraava päivä oli määrätty levähdykseksi. Vielä emme tosin olleet marssineet kahta päivää, sillä vasta kolmantena tavallisesti levättiin, mutta kun seuraavana päivänä piti ehdittämän pääkortteeriin, H.M. Keisarin tarkastettavaksi, niin annettiin sotamiehille aikaa sievistää ja puhdistaa itsiänsä.
Seuraavana päivänä (5 p. lokak.) lähdimme astumaan pääkortteeriin päin, joka oli majoitettu _Gorni Studen'in_ kylään.
Kun olimme ehtineet noin parin virstan päähän kylästä, joka jo etäällä häämöitti, tuli meitä vastaan Hänen Majesteetinsa Keisari, suuren, kullankiiltävissä puvuissa varustetun seurueensa kanssa. H. M:tinsa tervehti armollisin sanoin suomalaista kaartiansa tervetulleeksi sotatantereelle, jonka jälkeen pataljoona sai iloita siitä, että sen rakas suuriruhtinas saattoi sen majapaikallensa. H. M:tinsa puheli ratsastaessaan mitä armollisimmasti pataljoonan päällikön eversti _Ramsay'n_ kanssa ja ilmoitti pataljoonalle, että Hän aikoi lähettää sähkösanoman pojallensa, perintöruhtinaalle, pataljoonan korkealle päällikölle, siitä että Hän oli suureksi mielihyväksensä huomannut pataljoonan olevan erinomaisen hyvässä kunnossa.
Tullessamme pääkortteeriin bulgarilaisessa kylässä, joka ei ole tavallista huonompi eikä parempikaan, jossa ylhäisiä ja alhaisia asui sotilas-tapaan, sievimmästikin sanoen: "vaatimattomasti", ottivat prikaatin muut pataljoonat meitä ystävällisesti vastaan. Kaartin tarkk'ampujaprikaatiin kuuluu 4 pataljoonaa, joista 1:nen, 2:nen ja 4:jäs jo oli meitä (3:tta) odottamassa, voidaksensa ruveta yhdessä soturi-virkaansa tekemään.
Nyt luulimme, että meidän piti saaman levätä rauhassa jonkun ajan, jonka tähden useat meidän miehistämme rupesivat keskustelemaan, eivätkö hekin, niinkuin muidenkin pataljoonain miehet olivat tehneet, rupeisi valmistamaan itsellensä "maa-kojuja", joissa näet, olisi ollut paljoa mukavampi oleskella, kuin teltoissa.