Part 9

Niinkuin tuttu on ja edellisestäkin näkyy ovat Tatarilaiset Mahometin uskoa. Kasan'issa ja sen esi-kaupungeissa on heillä kymmenkunta _metsched'iä_ (kirkkoja). Joka kirkolla on kaksi, toisinaan kolmekin _mullaa_ (pappia) ja yksi eli pari _aschantia_ (lukkaria). Harvemmassa löytyy _ahan'ia_, jotka meidän tiloihin verrattuina vastaavat kontrahti-rovastia, ja piispaa (_muftia_) ei ole koko Venäjän valtakunnassa kuin yksi, jolla on istuimensa Ufan kaupungissa. Tällä, joka myös on korkein tuomari hengellisissä asioissa, on palkka kruunulta, mutta muilla papeilla ja kirkon-palvelijoilla ei ole määrä-palkkaa, he ovat siihen tyytyväiset, mitä seurakunnan jäsenet vapa-ehtoisesti suovat heille, ja saavat myös osan siitä lahjasta, jonka jokainen on velvollinen kymmenennellä osalla irtaimesta tavarastansa vuosittain antamaan vaivaisille ja köyhille. Mahometiläinen on harras uskonharjoituksissa. Viis kertaa päivässä pitää hän rukouksia, nim. auringon noustessa, kello yhden ja neljän paikoilla, auringon lasketessa ja viimeisen kerran yön alkaessa. Joka sairastaa, on matkalla eli muuten ei voi tätä käskyä jollakulla ajalla täyttää, hänen täytyy jälestäpäin sitä useamman kerran pitää rukouksia, niin että niiden määrä kunkin päivän päälle tulee täysi. Kaikki muut miehet, sillä vaimoilla ei ole lupa käydä kirkossa, toimittavat rukouksensa metsched'issä. Tämä on nelis-nurkkainen, soikea kaksin-kertainen rakennus puusta eli kivestä, jonka alakertaa käytetään monellaisiin tarpeihin, niinkuin kouluksi, kauppa-puodeiksi j.n.e. Ylä-kerta on kirkkona. Sen harjalta nousee korkealle pyöreä kaitainen torni (_minaret_), jonka nastalla mahometiläisten omituinen merkki puoli-kuu kullittuna paistaa. Heillä ei ole kelloja; kirkkoon kutsutaan he siten, että lukkari minaretin ympäri kulkevasta rauta-häkistä joka haaralle huutaa surullisen-kaltaisella nuotilla: _Allah on korkein! Minä todistan, että Muhamed on hänen lähettiläisensä! Tulkaa rukoilemaan! Tulkaa autuutta etsimään! Allah on korkein! Muuta Jumalaa ei ole kuin Allah_. Aamu-rukoukseen huutaessaan lisää hän tähän: _rukous on parempi kuin uni!_ -- Tämän huudon perästä tulee rahvas metsched'iin. Sen porstuassa eli etu-huoneessa on pitkin seiniä hyllyjä, joille sisään-menijät jättävät päällys-kenkänsä. Itsessä kirkossa ei ole penkkiä; lattia on katettu joko kirja-ompeleilla koristetulla villaisella eli vaan oljesta kudotulla puhtaalla matolla. Paitse tätä ei siinä metsched'issä, jonka minä Kasan'issa näin, ollut muuta erinomaista, kuin opetus-istuimen kaltainen saarnas-tuoli, kaksi tavallista kynttilä-kruunua, muutamia lamppuja seiniltä ja Mekkaan päin oleva ikkuna moni-värisistä ruuduista tehty. Matolle istuikset seurakunnan jäsenet rivihin, pannen jalat ristiin allensa. Kellä turbaani on päässä, se irtauttaa sen perä-liepeen hartioillensa riippumaan. Muuten pidetään niin hyvin turbaani kuin lakkikin päässä. Tätä ei suvaittu kuitenkaan minulle, vaan minun käskettiin ottaa lakki päästäni, lieneekö tähän syynä ollut tämän muiden pää-vaatteuksesta eroava muoto vai mikä muu. Noin kymmenen minuutin ajan toimitti jokainen yksinäistä hartauttansa, rukoillen ja päätänsä maahan kumartaen. Rukoillessa pitää mahometiläinen kätensä lanteillaan, pyyhkäsee vähän väliä niillä silmiänsä ja kasvojansa, ikäskuin unta tarkoittaakseen. Toisinaan asettaa hän kätensä eteensä avonaisen kirjan tavoin, ja toisin paikoin taas panee peukalojensa päät korvan-lehdille, toiset sormet hajoittaen pystyyn, ja rukoilee näin jonkun ajan. Mitä nämä äkkinäistä oudostuttavat temput kuvaavat, en tiedä. Rukoiltua mainitun ajan nousee mulla saarnas-tuolille ja lukee siinä luvun alkoran'ista. Tämän lukemisen toimittaa hän messun-laatuisella nuotilla, joka ei kuulu pahalta, ja jonka oppimista sanotaankin suureksi pää-asiaksi papin-kouluissa. Sen tehtyä laskeiksen hän alas, menee ja istuiksen seurakunnan esinenään, päin Mekkaa osoittavaan ikkunaan, ja messuaa tässä taas rukouksen. Hän kumartaa useasti, syvään ja kauan, ja seurakunta tekee hänen mukaansa. Tällä päättyykin jumalanpalvelus, yleensä kestänyt noin kolme neljännestä tuntia.

Mahometin uskon-opista ei tässä ole tilaisuutta puhua. Nykyjään sanoi Paris'in piispa eräässä julistuksessansa mahometiläisyyden olevan vaan "lahkokunnan kristin uskosta", joka lause hänen tilassansa lienee ollut vähän liikanaista. Melkein yhtä tahtoi eräs mullakin, jonka kanssa asiasta puhuin, päättää sanoen: "me uskomme saman näkymättömän kaikki-valtiaan Jumalan päälle kuin tekin, kristityt. Vaikka hänellä on 99 nimeä, ei hänen voimaansa ja viisauttansa kuitenkaan voi täysin määrin käsittää. Hurskaalle antaa hän onnen ja menestyksen jo tässä maailmassa ja ian-kaikkisen elämän tulevassa. Jumala-tointa rangaistakseen antaa hän pahan liikkua maailmassa, ja rankaisee paha-teon vielä tulevassakin elämässä". Tästä tulevaisuudesta oli hänellä kumminkin mahometiläisyyden tavalliset lihalliset ajatukset. Taivaassa sanoi hän aina elettävän riemussa ja hyvillä päivillä. Syödä on siellä mitä vaan mieli ennättää ja muistaa haluta, ja tämän yltä-kylläisyyden kanssa on kaksi etua yhdistettynä, joita syömärillä tässä maailmassa ei ole, nim. että ruokahalu aina on hyvä ja että tarpeellansa ei tarvitse koskaan käydä. Toinen pää-nautinto on hurskaalla taivaassa sen suloisista neitosista, joiden ihanuutta ei voi kielin kertoa ja joita miestä päälle annetaan 70 kappaletta, ollen näillä vielä se erinomainen avu, että neitsyyden lahja ei heiltä koskaan katoa. Helvettinsä kuvaa mahometiläinen yhtä lihallisesti ja paljon peloittavammaksi kuin kristittyjen kylmä mieli sen jaksoi ennen aikaan edes-asettaa. Rukousten ja muiden uskonharjoitusten täyttämisellä on hänen kuitenkin paljoa helpompi välttää helvettiä kuin kristityn.

Kunkin metsched'in kanssa on koulu yhdistettynä. Maalla toimittaa mulla opettajankin virkaa, vaan kaupungissa pidetään tavallisesti koululla erittäin opettaja, jonka vaivat palkitaan samoin kuin mullankin vapa-tahtoisilla lahjoilla. Lapset pannaan kouluun noin 8 vuoden iässä, ja käyvät sitä noin 5 vuotta, jos heitä ei tarkoiteta mullaksi tehdä. Täksi oppivaisten täytyy käydä koulua 12-15 vuotta, joista viimeiset korkeamman opin saamiseksi tavallisesti vietetään Bokharan kuuluisissa papin-kouluissa Aasiassa. Kouluun tulevat lapset päivännousu-rukouksille ja ovat siinä koko päivän, kaksi kertaa syöden mukanansa tuotua evästä, josta myös yhteisessä kattilassa keitto-ruokaakin tehdään. Koulussa istuvat lapset lattialla samoin kuin kirkossa istutaan. Oppi-aineet eivät ole suuret: sisältä-luku, rukousten ulkoa-oppiminen ja kirjoitus on kaikki, mitä tavallisesti vaaditaan. Kuin alkoran'ia ei saa lukea muuten kuin sen alku-peräisellä s.o. Arapian kielellä ja sen lukeminen koulussa myös on välttämätöin asia, niin saattaa joku parempi-päinen koulu-lapsi edellämainitun opin lisäksi myös tulla vähän tuntemaan tätä kieltä. Sen tarkempi tunteminen kuin myös taito Persian kielessä eroittaa mullan muusta rahvaasta. Mutta jo sekin vähäinen tieto, jonka yhteinen kansa näin muodoin saa, kohottaa Tatarilaiset suuresti täkäläisen kristityn rahvaan rinnalla, ja ei vähäinen ole sivistyksen rakastajan nautinto kuin näkee esim. vanhan ja köyhän Tatarilaisen oma-kielisiä kirjojansa lukevan paljon selvemmästi kuin kirjan-luku juoksee häntä vastaavilta ukoilta esim. Suomessa. Tämän luvun-taidon kuin myös luvun-halun tässä kansassa todistaa selvimmästi se seikka, että Kasan'issa usea vuosi painetaan alkoran'ia suuret painokset ja joka vuosi tuhansmäärin hengellisiä kirjoja Tatarin kielellä. Muiden kuin hengellisten ja taloutta koskevien kirjain painaminen kiellettiin tältäkin kansalta muutama vuosi-kymmeninen takaperin, jota kieltoa vielä ei ole peruutettu. Tatarilaisten kirjojen sensori Kasan'issa on eräs saksalainen rohvessori. Näiden painamista varten löytyi täällä joku aika takaperin yksin omituinen kirja-painokin, joka tätä nykyä kuitenkaan ei taida olla voimassa. Kaikki tämä tapahtuu kansassa, joka ei elä yhdessä ryhmässä, vaan hajallansa muiden kansojen seassa, jolla ei ole enemmän pipliä-seuroja kuin muitakaan yhdistyksiä ja jonka tila, kuin sodassa voitetun konsanansakin, on monin puolin määritelty ja tarkasti katsastettu. Epäilemättä todistaa tämä asioiden laita kansan suuria luonnon-lahjoja. --

Kasan'in paras ja painavin merkillisyys on kumminkin sen yli-opisto, tätä nykyä itäisin maailmassa, jonka arvon se kuitenkin kohta kadottaa, koska yli-opiston asettaminen Irkutsk'iin kuuluu olevan hankkeissa. Kasan'in yli-opiston perusti keisari Aleksanteri I:nen v. 1804. Siinä on neljä tiedekuntaa, nim. lainopillinen, lääkitys-opillinen, kieli-opillinen ja luonnontieteellinen, ja opettajain määrä on vähän suurempi kuin Helsingissä, vaan oppilaisten ne 300, joita enemmän Venäjänmaan yli-opistoissa kiellettiin olemasta oppilaisia. (Tämän kiellon on nykyinen keisari ei kauan sitten kumonnut.) Sen rakennukset ja laitokset ovat sangen arvoiset; kivi-kuntaista ja luoma-tiedollista varastoa varsinkin kiitetään hyviksi. Kirjastoa on noin 60 tuh. kappaletta. Tämä niinkuin kaikki muutkin yleistä oppia tarkoittavat laitokset kuuluu kansan-valistus-minisierin alle ja paikalla hallitsee sitä niin-kutsuttu _kurator_, joka vastaa meidän kanslerin-siaista ja joka samalla myös on kaikkein yli-opiston oppipiiriin kuuluvien koulujen ylin hallitus-mies. Lähinnä hallitsevat yli-opistoa ja sen oppilaisia rehtori ja inspehtori. Edellisen virkaan kuuluu olla konsistorion esi-miehenä, valvoa sen yli, että nuorisossa ei ilmesty vapa-mietteisyyttä eli ylen-katsetta uskon-oppia kohtaan, että rohvessorit luonnon-tieteissä aina kokevat näyttää luojan viisautta ja kaikki-valtaa, rohvessorit valtiollisissa ja historia-tieteissä todistavat yksi-valtaisen hallitus-muodon soveliaimmaksi kuin myös osoittavat isän-maan suuruutta ja kunniaa. Paremmin tietääksensä luentojen kulun saapi rehtori rohvessoreilta ja muilta opettajilta tarkat kertomukset heidän luennoistansa. Myös valvoo hän sen yli, ett'ei konsistoriossa ilmaudu eri-mielisyyttä. -- Paitse omalla kustannuksellansa olevia oppilaisia löytyy joku osa heistä semmoisiakin, köyhiä virka-miesten poikia, joilla on täysi ylös-pito kruunulta, ja jotka tästä ovat velvolliset oppi-aikansa päätettyä vähintänsäkin viis vuotta palvelemaan kruunua, missä hallitus hyväksi katsoo. Nämä asuvat kruunun kartanossa ja lähimmästi näiden muonasta, vaatteista ja elannosta yleisesti pitää huolen se niin-kutsuttu inspehtori, joka virka-mies siis semmoisissa yli-opistoissa, joissa tämän-kaltaisia kruunun syöttiläitä ei löydy, ei ole ensinkään tarpeen. Ulkonaisesti näyttävät täkäläiset oppilaiset hyvin siivosti elävän; heillä ei ole mitään yhteyttä keskenänsä, jokainen nuojaa luettavansa kanssa ja kokee joutua virka-mieheksi. Kuin kuulijoilla ei ole sen suurempaa tarkoitusta kuin virka-eksaminan suorittaminen, ovat luennotkin sitä myöten lyhykäiset ja nappiset, ja korkeampi tieteellisyys tulee harvoin kysymykseen. Niin ei Kasan'inkaan yli-opiston tiedetä kasvattaneen yhtään kuuluisata tiede-miestä, vaikka opettajien seassa aika välistä on miehiä ollut, joiden nimet ovat tunnetut yli koko Euroopan, niinkuin esim. Frähn, Littrov, Kasem Beg j.n.e. Nämä ja muut heidän virka-toverinsa ovat olleet vieraita ja muukalaisia, joilla Venäläisten sivistäminen ei ole niin suuresti tarkoituksena ollut kuin kunnia-merkkien ja ison eläkerahan saaminen, joka lieneekin syynä siihen, että kuulijat ovat niin vähän tulleet osallisiksi heidän tieteellisyydestänsä. Tämä ulkomaalaisten valta on tämän maan oppi-laitoksissa ennen ollut niin suuri, että Kasan'inkin yli-opiston opettajista alussa ei ollut kuin yksi Venäläinen, muut kaikki Saksalaisia eli muita vieraita. Nyt on tämä suhde toki niin muuttunut, että Venäläiset jo ovat voitto-puolella ja ulko-maalaisia tämän yli-opiston opettajien seassa ei enää ole kuin vähän toista kymmentä, joista eräs on Suomalainenkin (nim. opetus-tiedon opettaja Lönnström) ja eräs taas suomalaisesta eli ruotsalaisesta peri-juuresta (lääkäri Lindgren). Nykyinen rehtori on Puolalainen Kovalevski, joka Mongolilaisen kieli-oppinsa tähden myös taitaa olla yli-opiston mainittavin tiede-niekka. Ylistettävien tiede-miesten puute Kasan'issa on nyt sitä suurempi kuin koko itäisten kielien tiedekunta, yhteensä yhdeksän rohvessoria, v. 1854 täältä muutettiin Pietariin.

Muista opistoista ovat vielä muistettavat 2 kymnasiaa, hengellinen seminario, jossa valmistetaan tavallisia pappia, ja hengellinen akateemia, jossa pappia korkeampiin virkoihin tehdään, ja jonkalaista koko valtakunnassa on 4 (nim. Kiovassa, Moskovassa, Pietarissa ja tämä täällä). Kasan'in hengellisellä akateemialla on myös tarkoituksena lähetys-saarnaajien valmistaminen täkäläisiä mahometiläisiä ja pakanoita kääntämään, joita jälkimäisiäkin vielä löytyy muutamia tuhansia Tscheremissien ja Tschuvaschien seassa. Tätä vasten tulisi akateemiassa opettaa oppilaisia käännettävien kielissä, ja onkin tähän tarpeesen kielen-opin ja sana-kirjan tapaista sommiteltu. Mutta tätä nykyä ei akateemialla kuitenkaan ole opettajaa kuin yhdessä näistä kielistä nim. tatarilaisessa, jona on eräs mulla. Vaan hänen opetuksensa niinkuin muukin luento on päällisin-puolista, ja näin ei lähetyksen työstä tule suurta valmista. Suurempikin nero lankeisi kuitenkin mitättömäksi Tatarilaisten uppi-niskaisuuden ja ylpeyden edessä, sillä he pitävät itseänsä, josko ei parempinakaan kristityitä, kuitenkin kaikin puolin heidän vertaisinansa, ja kuin eivät näe kristin uskon tunnustajissansa vaikuttavan niinkään suurta jumalanpelkoa kuin heidän uskonsa heissä, ei heillä ole mitään syytä ottaa päällensä uskon-muuttajan häpeätä. Tschuvaschien, Tscheremissien ja Votjakkien kääntäjiksi ennen on kasvatettu ja papiksi kouluttu näistä kansoista otettuja lapsia. Mistä syystä tämä kelvollinen asia sittemmin lienee hylätty, koska se nyt enää ei ole voimassa, sitä en tiedä. Kahden ensiksi mainitun kansan vielä pakanallisia jäseniä kääntäessä on eräs täkäläinen protojerej nimeltä Viktor Petrovitsch Vischnevski vaikuttanut jotakuta. Hän on myös kirjoitellut heidän pakanallisesta uskostansa luettavia kirjoituksia. Sitä vastaan ovat hänen kieliopilliset työnsä, Tschuvaschilainen kielioppi sana-kirjan kanssa painettu v. 1836 ja Tscheremissiläinen (vielä käsikirjoituksena) aivan mitättömät.

Luterilaisia, enimmästään Saksalaisia, on täällä ominainen seurakunta, jolla on kirkkonsa, kirkko-kartanonsa ja koulunsa, ja kirkko-herrana Suomalainen Pundani. Muitakin Suomalaisia tapaa täällä niin hyvin kuin muuallakin ympäri koko Venäjän maata virka-miehinä, käsi-työläisinä ja muina semmoisina. Verrallisesti vähempi-vilppisestä käytöksestänsä tuntee nämä Suomalaisiksi, vaan muut koti-maiset tunteet ja koti-maiset kielet ovat heiltä leivän ja rahan etsinnössä jo ammoin haihtuneet.

Toinen Kirja.

Ischaakin kirkolla Tschuvaschin maassa 23 p. kesäk. 1856.

30:nä päivänä touko-kuuta irtausin viimenkin Kasan'ista. Aikomukseni oli koko tämän kesää menettää Tschuvaschin-kielen tutkimiseen, johon jo ne kaksi kuukautta, jotka Kasan'issa vietin, olin parhaan jälkeen valmistainut. Tämä kansa elää enimmäksi osaksensa Kasan'in läänin lounaisessa osassa, piirikunnissa: Tscheboksary, Tsyvilsk, Jadrin ja Kosmodemjansk. Melkein keski-kohdalla näitä neljää piirikuntaa on seurakunta Ischaaki, kauas ympärinsä kuuluisa sen ihmeitä tekevän Nikolai-pyhän kuvan tähden, joka löytyy sen kirkossa ja jolta ympäristön rahvas, olletikin Tschuvaschit, matkustelee taudista, raskaista synnistä eli muusta onnettomuudesta päästöä rukoilemassa. Monesta syystä olin, sitä myöten mitä mainitusta paikasta oli minulle kerrottu, päättänyt tällä kirkolla oleksia jonkun ajan; se oli nyt matkani maalina.

Ensimäisenä työnä oli siis päästä kevät-tulvasta paisuneen Volgan yli, jota jokea ensimäiseen maantien varrella olevaan kylään toisella puolen (nimeltä Uslón) ei ollut vähemmän kuin 10 virstaa. Ilma oli aamu-päivästä kaunis, vaikka kova länsi- (ja laita-vastainen) tuuli ajoi joen suurille aalloille. Kokenut jo Suomenlahdenkin aaltoja en minä antanut tämän matkaani alkuunsa taukoottaa puolen-päivän jälkeen kerran rantaan tultuani, vaikka ne kaksi tuttavaa, jotka minua venheesen asti seurasivat, kehoittivat huomeiseksi lähtöni jättämään. Näiden kanssa vielä pari lasia Krim'in viiniä kallistettuani survattiin venhe laiturilta ja me aloimme pyrkiä eteen päin.

Näin kevät-aikana on Volga, sen syrjä-joki Kasanka ja suuri ala Volgan vasemmalla puolella olevata alankoa yhtenä järvenä, jota ylempänä seisoivat vaan Kasan itse ja sen esikaupungit, pari kolme luostaria j.n.e. Veden pintaa ylempänä oli myös Kasan'in ja esi-kaupunkien välillä kappeli, rakettu poikkinaisen särmä-kukkuran (pyramidin) tavoin, joka menneen vuosisadan lopulla tehtiin niiden venäläisten sotijoiden muistoksi, jotka kaatuivat Kasan'ia vallattaessa Tatarilaisilta ja joiden luut myös tässä säilytetään. Tämä muisto-merkki, oleva sangen vähästä korkeudesta, ei näy kauaksi eikä tee likeltäkään katsojassa suurta vaikutusta tässä lavealla niityllä, vaan arvattavasti ei semmoinen muisto-patsas kumminkaan ole paras väli-kappale esi-kaupungeissa elävien Tatarilaisten mielestä unohduttamaan entisiä aikoja eli lienee se sitten varsin kädestä pitäen rakettu ikäskuin heitä uhalla ja heille nykyistä heikkouttansa muistuttamaan. Paitse tätä seisoi vettä korkeammalla vielä kaupungin ja näiden esi-kaupunkien välillä kulkeva silta, jota pitkin me nyt sousimme, kunne tulimme lähemmäksi jälkimäisiä, semmoiseen kohtaan siltaa, jossa arkku oli niin korkea että venhe veden tulvillansakin ollessa sopi alatse menemään. Siltaa myöten kulki peräkkäin kaksi pulkkaa vaimoja vetäen kahta suurta venhettä, joita kovassa vasta-tuulessa muuten ei saatu veden toiselle puolelle. He olivat jukkoihin valjastetut samalla tavoin kuin miehiä nähdään samassa kimpussa Laatokan-kanavalIa. Minä kummeksin sitä että vaimoja pannaan tämmöiseen työhön ja kysyin peri-mieheltä: "Venakkojako nuo ovat vai Tatarilaisia?" -- "Venakkoja," vastasi hän ylpeydellä ja lisäsi: "mihinkä ne huonot Tatarilais-vaimot, jotka alati istuvat lämpimässä tuvassa ja ulkona liikkuvat vaan peite päässä, mihinkä senlaiset tuommoisessa työssä joutuisivat!" Tämä oli ensimäinen Venäläinen, jonka en kuullut kovaa työtä häveksivän, vaan vieläpä kerskuvankin sen tekemisestä.

Sillan taakse päästyämme olisi meidän pitänyt pyrkiä suorastaan Volgan toiseen rantaan, sillä Uslón, johon päästävä oli, oli sillä puolella jokea ja sen puolen korkea ranta olisi antanut suojaa ankarata tuulta vasten, joka ei ollut aivan pitkin jokea, vaan puhui kovemmin sen oikealta puolelta. Näin ei kuitenkaan peri-mies tehnyt; hän toivoi parempaa suojaa vedessä seisovalta metsiköltä vasemmalla rannalla ja laski siis tätä myöten. Ja niin kauan kuin venhe kulki lepikossa tahi paju-pehkojen välitse, ei tuuli sitä kovin estänyt ja matka joutui eteenpäin. Vaan enin osa oli kuitenkin avonaista niittyä, jossa tuuli ja aalto täydellä voimallaan painoivat venhettä. Tämä vielä ei ollut sujakka niinkuin venheet Suomessa, vaan luupin tavoin tehty leveä, korkea ja raskas heittiö, niin että kyllä parta järisi ukko-rukilla sitä vasta-tuuleen kiistäessä. Tuuli kiihtyi kiihtymistänsä ja päälle päätteeksi rupesi vielä rankasti satamaan. Muut samaan suuntaan pyrkivät venheet kääntyivät yksi toisensa perään takaisin esi-kaupungissa tuulta pitämään. Meitä hävetti tämmöinen matkan-teko, me riensimme siis edellensä ja viimein käsitimmekin sen ilon, että Uslón'in valkea kirkko paistoi edessämme. Mutta se oli vielä joen toisella puolen, noin 3 virstan päässä. Tämä palanen oli epäilemättä vaikein kohta matkaamme, sillä tässä oli tuuli laitainen ja suojaa ei vähäistäkään. Viimeisistä puu-pehkoista erotessa vaalenivat soutajien kasvot ja he kokivat varoittauta silmiänsä ahkerasti ristimällä. Suuren aallon hyöätessä venheesen hätäytyi muuan heistä niin, että airo raukesi käsistä ja sekä mies että airo olivat mennä aallon mukaan. Peri-mies, venhuesta ainoa, joka ei näyttänyt pelkäävän, kehoitti souturiansa alinomaa hokien: "soutakaa ukot! soutakaa ukko-kullat! Sinä, veli-veljyeni, vedä paremmin! kaikki, poikaseni, vetäkää täydestä voimasta! pikkuisen vielä soutakaa, niin pääsemme perille!" Mutta tätä pikkuista kesti vielä lähemmäksi kaksi tuntia, kunne vihdoinkin märkänä kuin kuikat pääsimme Uslón'in rantaan. Miesten kompuroidessa maalle tapahtui se onnettomuus, että putelli viinaa, jonka minulle Saksan kirkko-herra Kasan'ista lähtiessäni lahjoitti ja joka kuului olevan "ihan kuin Suomen viinaa", muiden kapineiden päältä vierähti venhe-pohjaan ja särkyi. Soutu-miesten onneksi särkyi se suupuolestansa, niin että heidän ryypätäksensä jäi enemmän kuin puolet sen sisällystä, jota herkkua minun ei käynyt edellensä kulettaminen eikä ollut sallittu nauttia.

Kuin ilta jo oli käsissä, olisi minun kelvannut jäädä Uslón'iin yöksi, vaatteitani ja kapineitani kuivaamaan, ja tämän ajatuksen kanssa läksinkin siihen taloon, jossa virka-miehiä vasten pidettävät hevoset seisoivat. Vaan täällä oli ensinkin isäntä vahvassa viinassa; hän oli lihava kuin syötetty sika, vaan hyvä-sävyisyys hohti hänen punottavilta kasvoiltansa ja onnellisuus ikäskuin rasvana tippui hänen ruskeasta parrastansa. Jospa hän vielä ei olisikaan peloittanut yöksi jäämästä, olivat toisekseen kaikki huoneet täynnä joen-kulkijoita, jotka olivat parkoistansa nousseet maalle tuulta pitämään ja ankaralla juomisella ja pajatuksella kokivat sitä kääntymään saada. Ja kolmanneksi oli humalassa piisarikin, jonkalainen herrakko on hevoisen-antopaikoissa järestyksen yllä-pitäjänä ja kirjoittaa matkustavien tie-kirjat päivä-kirjaan. Edellä-mainittuja virka-miehille pidettäviä hevosia, joita minä olin päättänyt käyttää, saadaan kahden-laisilla tie-kirjoilla, jotka muuten ovat aivan yhden-näköiset, mutta siten vaan toisistansa eroavat, että yhden lajin nurkassa seisoo painettuna sanat: _ilman kyyti-rahatta_, ja toisen sanat: _kyytirahan edestä_. Minulla oli jälkimäisen laatuinen, ja seuraten kysyin piisarilta (kuin yöksi en voinut jäädä), paljoko kyyti-raha ensi väliltä teki. Hän katsoi tie-kirjaani ja vastasi: "ei mitään". -- "Katsokaapas tarkemmin", sanoin minä. Hän katsoi uudellensa ja sanoi: "johan minä sen sanoin: ei se tee mitään, vaan piisarille antakaa vähän juoma-rahaa!" -- "Kuinka niin? eikös tie-kirjassa tuossa seiso: kyyti-rahan edestä?" -- "No menkää sitten Jumalanne nimeen, kuin puhetta ette ymmärrä", lausui hän ja ilmoitti maksettavani määrän, joka kirjoitettiin päivä-kirjaan; mutta piisari jäi juomarahatta, jonka hän tahtoi ansaita hevosten isännän vahingolla.