Part 8

Yleisesti ylen-katsoo vallan päällä oleva kansa allansa olevien pienempäin kansojen kieltä, jonka Lyydin kielestäkin tulin havaitsemaan Scholtjärvellä, jossa pappi, vaikka neljä-kymmentä vuotta palvellut Lyydikköjen seassa, tuskin tiesi sanaakaan heidän kielestänsä, ja jossa rikkaammaksi ja mahtavammaksi päässeet Lyydiköt itsetkin kernaammin puhuivat venäjätä kuin omaa kieltänsä. Toisin oli asian laita täällä Ojatin tienoilla. Tämän tienoon synkeä salon-luonto, sen köyhyys ja se seikka, ett'ei sen läpi kule yhtään tietä, ovat tehneet, että Venäläiset ovat jättäneet sen rauhaan, elikkä jos heitä on sinne joku tullutkin, on tulijan ollut mahdotoin saada omaa kieltänsä tavaksi, ja vaikka hän on ollut pappikin eli muu virka-mies, on hän perheinensä vähitellen taipunut maan kieleen ja, niinkuin edellä kerrotuista esimerkeistä olemme nähneet, viimein paremmin osannut täkäläisen rahvaan kieltä kuin omaansa. Tämä seikka on vaikuttanut rahvaasen takaisin siten, ett'ei se häpeä kieltänsä ja että se näissä tienoin tulee vielä kauan voimassa pysymään. Tässä Ojatin tienoossa on rahvas pitänyt oman alku-peräisen nimensäkin muistossa. Edellä olemme nähneet, että Äänisen rannalla asuvat Tschuudit kutsuvat itseänsä vaan _Lyydeiksi eli Lyydiköiksi_, joka tulee venäjän-kielisestä sanasta _ljudi_, merkitsevä rahvasta, ja jolla nimellä mekin entistä myöten olemme heitä tähän asti kutsuneet. Näin on näillä samanlainen nimi kuin Virolaisilla, jotka myös eivät tiedä itseänsä muuten nimetä kuin _maa-rahvaaksi_ ja kieltänsä vaan _maa-kieleksi_. Ojattilaiset sitä vastaan kutsuvat itsiänsä _Vepsäläisiksi_ ja kieltänsä _Vepsän eli Vepsan_ kieleksi, joka nimi niinkuin paljo muutakin kansan alku-peräisestä kansallisuudesta jo muissa osissa sen alaa on unohtunut. Ei tarvitse siis ensinkään epäillä, että tämä nimi, vaikka sitä nyt käyttää vaan yksi osa tätä kansaa, ennen ei olisi ollut sen yleisenä nimenä, jota päätöstämme vahvistaa sekin seikka, että pohjais-puolimaisen Aunuksen Karjalaisetkin yleisesti kutsuvat näitä serkkujansa Vepsäläisiksi. Tässä otamme sentähden tilaisuuden tärkeimmästi kehoittaaksemme kaikkia tästä kansasta eli sen kielestä vasta kirjoittavia, että heittäisivät pois nuo muukalaiset nimet _Lyydit, Tschuudit_ ja muut joihin ylpeiden naapurien halveksiminen ja ylen-katse on nähtävä juuri, ja antaisivat tälle kansalle sen edun, jota ei kielletä keltään yksinäiseltäkään ihmiseltä, nim. kunniallisen oman nimensä nautinnon. Tähän on heillä sen suurempi oikeus, kuin heidän esi-isänsä ovat tämän nimen historiaankin kirjoittaneet. Sillä Venäjän vanhimman historioitsijan Nestorin _Vessit_ eivät voineet olla muita kuin nykyisten _Vepsien eli Vepsäläisten_ esi-isiä, vaikka perilliset eivät ole kuin vähäiseksi osaksi voineet pitää vallassansa isien jättämää maata. Se on Sjögren'in erhetys kirjassa: _Ueber die älteren Wohnsitze der Jämen_, joka meidän kansan-tutkijoiden silmissä kauan on polkenut tätä nimeä. Hän oli jo ennen tämän kirjansa kirjoittamista ja yleisesti ennen koko sitä suurta matkustustansa, jonka arvollinen ja kiitettävä hedelmä se on, kirjallisesti päättänyt että se kansa, jota Nestor Vessiksi kutsuu ja joka eli Bjeloseron järven ympärillä, mahtoi kutsua tätä järveä _Vesijärveksi_ ja siitä itseänsäkin _Vesiläisiksi_, josta Venäläinen muukaloimalla muka sai nimen Vessit. Tämmöinen edeltä-käsin päättäminen on aina vaarallinen, ja tehdyksi Sjögren'iltä, joka kaikessa koki totuutta tarkoittaa, olisi sitä vaikea uskoa, ell'emme tietäisi, että hänen sitä kirjoittaessaan Vessien eli sen suomalaisen kansan, joka Nestorin aikoina eli mainituissa seuduissa, luultiin jo kokonansa ilmoilta hävinneen. Mutta mainitulla matkallansa löysi Sjögren samoissa tienoin suomalaista kansaa, joka kutsui itseänsä _Vepsäksi_, ja toiseksensa tuli hän tällöin myös tietämään, että tämä kansa ei kutsunut vasta mainittua järveä Vesijärveksi, vaan _Vauget- eli Valgetjärveksi_, jonka Venäläiset sanasta sanaan kääntäen tekivät nimeksi: bjeloje osero, Bjelosero. Näissä kahdessa seikassa, jotka hän itse uskollisesti kertoo, olisi hänelle jo pitänyt olla kyllä todistusta siitä, että edellinen päätöksensä Vessin nimen tulemisesta suom. sanasta Vesiläiset oli väärä, varsinkin koska sanasta vesi Vepsäläistenkin kielessä pitää johdettaa nimi _Veteläinen, ei Vesiläinen_, ja että samainen Veksi eli Vessä ei ollut muuta kuin Venäläisen kielellä pehmennyt nimi _Vepsä_. Vaan tätä ei hän nimittämässämme kirjassansa tahdo myödyttää. Todistuksia, joilla hän puolustaa entistä päätöstänsä, olisi liian lavea ruveta tässä kertomaan, koska halullinen lukija löytää ne täydellisinä itsestä kirjasta. Niiden joukosta otamme tähän vaan yhden, joka myös perustaksen väärälle kokemukselle. Siitä nim. että kaikilla nykyisten Vepsäläisten kylillä muka on venäläiset nimet päättää Sjögren, että koko heidän alansa olisi ensin ollut Venäläisten vallassa, jotta olisivat viljelleet ja rakentaneet maan ja joiden kielestä kylätkin olisivat nimensä saaneet, vaan että heidän olisi pitänyt taas luopua maasta ja jättää se Vepsäläisille niissä myllyissä, joita täälläkin kansojen edes takaisin siirrellessä tapahtui. Tämä päätös on kuitenkin väärällä pohjalla. Koko Ojatin tienoossa samoin kuin Äänisenkin rannalla on ei ainoastaan kaikilla vepsäläis-, vaan myös suurimmalla osalla venäläiskyliä suomi-peruiset nimet, joita rahvas keskenänsä käyttää. Vaan kirkon- ja henki-kirjoissa, mittarien luetteloissa ja kartoissa ovat molempien nimet venäläisiä, useammassa kohden vaan josta kusta ristimä-nimestä (sanotaan tavallisesti paikan ensimäisen asujan nimestä) tehtyjä, niinkuin: Ivanoffkaja, Timosejeffkaja, Trosimoffkaja j.n.e. Tämmöiset kirjat, kartat ja muut sanoo Sjögren, niissä löytyvien nimien tähden, joka paikkakunnassa tarkoin läpi käyneensä. Näiden nimien vääryydestä ja siitä, että hän ei tarkoin ottanut vaaria rahvaan kielessä käytettävistä nimistä, päättää hän venäläisiä nimiä alku-peräisiksi ja niiden antajia maan ensimäisiksi asujiksi, josta taas seuraisi että Vepsäläiset vasta myöhemmin joutuivat sen isänniksi ja että niinmuodoin Nestorin Vessit olivat toinen kansa, toista Vepsäläiset.

Tässä lienee nyt tilaisuus sanoa muutama sana näiden kielestäkin ja sen aarteista. Suomalaiselle kielentutkijalle on tästä murteesta paljo selkoa sekä kieli-opissa että sana-kirjassa. Vaan kuin useamman lukijan pelkään tämän-laatuisissa kokemuksissa ja löydöissä ei löytävän sitä miellytystä, joka niistä on kielentutkijalle, niin jätän Vepsän kielen kieli-opilliset ja sana-kirjalliset edut tässä mainitsematta. Mitä taas sen hengellisiin aarteihin tulee, niin ei niistäkään ole paljo lausumista. Edellä olen jo sanonut, että Äänisen Vepsäläisillä en tavannut lauluja ensinkään. Sama oli niistä yleinen lause Ojatillakin, nim. että laulettu on iki-muistoisista ajoista venäjäksi ja että lauluja ei ole koskaan löytynyt vepsäksi. Satuja taas löytyy paljo, vaan niistäkin nähdään pian, että ovat parhaasta päästä Venäläisiltä saatuja, ja paraat satujen sanojat tarjoaksetkin aina kernaammin venäjäksi kuin omaksi kielekseksensä niitä kertomaan. Sana-laskuja ja arvoituksia löytyy sitä vastaan Vepsäläisilläkin, ja niiden muoto todistaa, että niitä ei ole naapureilta lainattu. Jälkimäistä kirjoitin Ojatilla noin puoli-sataa, ja niistä saan kielen näytteeksi suomennoksen kanssa painattaa tähän seuraavat.

1. Neitschykäine iscytub liphaisches, kasaine irdal? _Nagris mas_.

2. Pol hebot, pol hahat? _Jouh-segl_.

3. Mustan söb, vaugtan situb? _Melnits_.

4. Vaugtan söb, mustan situb? _Lämoi säreses_.

5. Must da pehmed, märg da maged? _Paschtkas_.

6. Märg masa aidan taga? _Kjel_.

7. Päiväl rippub, a yol reighu? _Koukuine ukses_.

8. Lehm pätschisch, händ irdal? _Lämoi i savu_.

9. Ymbri päs ei hvati, ymbri pöydos hvatib? _Silm_.

10. Kaks kurged pälitschi meres katsutas, toinen toscht ei voikoi sabutada? _Keranden korvad_.

11. Mi om notktemb vet? _Savu_.

12. Kaks neitschykäischt yhtel laval kargaitas? _Petkleil survotas_.

13. Pä tohine, vats töine, jamgad kivisched? _Not_.

Suomeksi.

1. Neitsykäinen istuu arkussa, kassa (palmikko, letti) ulkona? _Nauris maassa_.

2. Puoli hevoista, puoli haapaa? _Jouhi-seula_.

3. Mustan syö, voalkean sittuu? _Mylly_.

4. Valkean syö, mustan sittuu? _Tuli päreessä_.

5. Musta ja pehmeä, märkä ja makea? _Paistikas_.

6. Märkä vasikka aidan takana? _Kieli_.

7. Päivällä riippuu, vaan yöllä reikään? Oven _koukku_ (säppi).

8. Lehmä uunissa, häntä ulkona? _Tuli ja savu_.

9. Ympäri pään ei yllä, ympäri pellon yltää? _Silmä_.

10. Kaks kurkea päällitse merestä katsovat, toinen toistansa ei voi saavuttaa (tavata)? _Korvon (saavin) korvat_.

11. Mikä on notkeampi vettä? _Savu_.

12. Kaksi neitsykäistä yhdellä lattialla tanssivat? _Petkeleillä survotaan_.

13. Pää tuohinen, vatsa liinainen, jalat kiviset? _Nuotta_.

Isä-meidän rukous kuuluu tässä kielessä, venäjän-kielisestä uudesta testamentista käännettynä, seuraavalla tavalla:

"Tatoi meide, kudam oleb taivhal; sädkahase puhthaks nimi sinun; tulgha tsarstv sinun; da liinob vald sinun i mal kut taivhal; Leib meide kaikutscheks päivaka anda meile tjänambäi; i jäta meile völgad meide kut i mö jätamoi völghiischile meide; i ala anda meid iskusaha; a pjästa meid pahas; sida möd mi sinun om tsarstv, i vägi, i kuulund igan kaiken, Amin."

Kielen näytteeksi saakoot vielä seuraavat satuset tässä sian.

1. Orl.

Kysuiba orlal: mihe sötat sina itscheis poigid muga korttas taivhan al? -- Orl sanii: rohtischibak hö kasnuded lähetase päiväischen lost, kut minä heid sötaischin alahan mas?

2. Kukoin karangg.

Sanu milein, kysii kadag kukoin karanggol, miksch sina muga nälghiine sobihe, mändes siiritschi sinusaisch meheb;[6] mida sina tahtoit säta heisch? mihe hö sileisch koschutas? -- Ni mihe, sanii kukoin karangg; minä i en tahtoi anastada hied mehel, tahtoin vaische rebitada heid.

3. Lambas i djumalan-lindiine.[7]

Djumalan-lindiine lebastihe lambhan päle, mise rastta hänel vähäischen villad itschesa pesaks. Lambas rubens verdusiine hypta sinna i tänna. Kut sina milein yhtel muga skup? sanii djumalan-lindiine; paimnele sina käsket otta itschesaisch kaiken nahkha-sai villan, a milein otkaschit pitschukaisches klakiisches. Miksch muga netsen sädad? -- Netsen sädan siksch, sanii lambas, mise sina ed malta milain minun villad otta muga armhutte kut paimen.

Suomeksi.

1. Kokko.

Kysyivät kokolta: mintähden elätät sinä poikiasi niin korkeassa taivaan alla? -- Kokko sanoi: uskaltaisivatko he kasvaneina lähetä auringon luokse, kuin minä heitä elättäisin alahalla maassa?

2. Orjantappura.

Sano minulleni, kysyi kataja orjantappuralta, miksi sinä niin nälkäinen (olet) vaatteihin, ihmisten sinustasi sivutse mennessä; mitä sinä tahdot tehdä niistä? mihin ne sinullesi kelpaavat? -- Ei mihinkään, sanoi orjantappura; enkä minä tahdokaan ryöstaä niitä ihmiseltä, tahdon vaan repiä niitä.

3. Lammas ja pääski.

Pääski lepäytyi lampaan päälle, että raastaa häneltä vähän villaa pesäksensä. Lammas alkoi vihaisena hyppiä sinne ja tänne. Kuin sinä minulleni yhdelle (olet) niin ahnas? sanoi pääski; paimenelle sinä annat luvan ottaa itsestäsi kaiken villan nahkaan asti, vaan minulle kiellät pienoisesta tulloisesta. Miksi niin tämän teet? -- Tämän teen siksi, sanoi lammas, että sinä et osaa minultani villaani ottaa niin lempeästi kuin paimen.

Työni lopetettua Ladvassa olisin suurelle maantielle voinut palata samaa tietä, jota mennytkin olin, ell'ei mieleni olisi tehnyt paikalla tiedustamaan, mitä murretta, karjalaistako vai vepsäläistä, Ojatin-tienoon itäisessä, eli Aunuksen läänin etelä-itäisessä, osassa puhuttiin. Sekä Ladvassa että jo edelläkin sanottiin kyllä näiden tienotten kieltä aivan yhdenlaiseksi kuin kieli tässä seurakunnassa ja sen ympäristöllä. Vaan Köppen'in kansakartta puhui toista. Tämä Pietarin Tiede-Akateemian jäsen on mm. Schubert'in maa-tieteelliselle kartalle, jota Venäjän maan europalaisesta osasta on noin 50 lehteä, eri värillänsä kuvannut kunkin kansakunnan alan ja piirin. Tätä suurta kansakarttaa ei löydy kuin kaksi kappaletta käsi-kirjoituksessa, nim. toinen mainitun Tiede-Akateemian kirjastossa ja toinen Pietarin keisarillisella maa-tieteellisellä seuralla. Mutta jälkimäinen seura on siitä painattanut pienemmässä mitassa tehdyn kopion neljälle lehdelle. Niin pää-kartassa kuin tässä kopiossakin antaa tekijä mainitussa osassa Aunuksen lääniä, keskellä Vepsäläisten piiriä, ei vähemmän kuin kokonaista kolme laajaa seurakuntaa Karjalaisille, vaikka näiden historiallisesti ei tiedetä koskaan jalkaa astuneen Äänisen järven etelä-puolelle. Väärjärven pogostan kautta tultuani Schimjärven kirkolle havaitsinkin, että rahvas Ojatilla oli oikeassa ja että herra Köppen on tehnyt suuren vian pannessansa Karjalaisia tänne, sillä kieli täällä oli puhtainta Vepsää ja täksi sanottiin niiden kahden toisenkin, Pääschjärven ja Kuschtjärven, seurakuntain kieltä, jonka kansa-karttaa myöten niin ikään olisi pitänyt olla karjalaista. Tämä suuri vika, johon virka-miesten luottamattomat kertomukset ovat syynä, tulee oiastuksi nyt paraillaan tekeillä olevassa kolmannessa painoksessa herra Köppen'in mainittua karttaa.

Tästä asiasta selvän saatuani ja vielä pari päivää Schimjärvessä kuunneltuani kansan kieltä, päätinkin lopettaa vepsäläiset tutkintoni ja palasin maantielle Suschtan (ven. Oschtan) kylässä. Schimjärven ja sen väliä on 40 virstaa, joka on yksi ainoa hirmuinen korpi, jossa edellisen viikon rankat sateet olivat niin vettäneet maan, että hevoset melkein joka askeleella upposivat likaan. Tie, joka harvoin oli löytänyt kangas-harjanneen kulkeaksensa ja enimmiten juoksi pitkin korpijokia eli järviä, sillä se kulki paraasta päästä talvi-tien jälkiä, oli muutenkin niin ryteikkö, niin kehnoilla malko-siloilla varustettu, että ratsastajan monin paikoin piti pitkät matkat hevoistansa taluttaen jalan astua. Ja vaikka lepoakin oli pidetty noin puoli-välissä taivalta tehdyllä tulella, olivat sekä miehet että hevoset, myöhään illalla Suschtaan tullessa, niin väsyksissä, että edelliset eivät tarvinneet illaistakaan ennen maata rupeamistansa, ja jälkimäiset viimeisillä virstoilla tuskin enää pystyssä pysyivät. Suschtasta tulin Latina-Pellolle ja siitä samaa tietä Pietariin, jota keväällä olin tänne mennyt.

Lopuksi saan mainita, että jos kellä vielä olisi halu käydä tutkimassa Vepsäläisten kieltä Ojatilla, niin olisi mainittu Schimjärven kirkon-kylä sekä kielen-puhtauden että muun puolesta siihen soveljain paikka. Matkustaa tälle kirkolle voisi helpoimmin ja huokeimmin, Sortavalan, Aunuksen ja Latina-Pellon kaupunkien kautta. Viimeksi nimitetystä ei Suschtan posti-paikkaan Arkangeliin menevätä tietä myöten tule kuin noin 130 virstaa, niin että koko matka Sortavalasta Schimjärven kirkolle ei tulisi tekemään kuin vähän päälle neljän sadan virstan.

Matka Itä-Venäjällä vuosina 1856 ja 1857.

Ensimäinen Kirja.

Kasan'issa, toukok. 1856.

"Kristos voskres! Kristus on ylös-nousnut!" kajahti ääni sunnuntai-aamuna 29 p. huhti-kuuta huoneessani ennenkuin olin vuoteelta ennättänyt nousta, ja edessäni seisoi iloisella katsannolla portinvartija täydessä ala-upsierin puvussa, hän on nim. entinen sota-mies. "Totisesti on Kristus ylös-nousnut!" tulee tähän vastata, ja sitä ynnä suun- ja juoma-rahan antamista en minäkään laiminlyönyt, jonka kanssa ukko meni toisille talon asukkaille samaa onnellista sanomaa julistamaan.

Kristos voskres! Meillä on siis pääsiäisen iloinen päivä! Mikä suuri juhla! Totuuden ankaran ja vilpittömän saarnaajan ovat pimeyden ja itse-valtaisuuden puolta-pitäjät kiehtoneet, tuominneet ja kuolettaneet. Synkeä suru sydämessä seisoo koko ihmiskunta tämän sankarinsa haudalla, epäillen, haikeroiden, todellako ja täksi päiväksikö pimeys vallan voitti, koska sen ruhtinat nyt niin riemasteleivat. Lyhyt on kuitenkin tämä heidän riemunsa, sillä juuri kuolemallansa on valon sankari heidät voittanut ja kahlinnut, epäilemättömänä herää hän kuolluista, valo levenee kaikelle maailmalle ja kaikki ihmiskunta riemuitsee.

Tämmöinen on pääsiäis-juhlan aine ja sisällys. Eikä Venäläinenkään puutu riemua sitä viettäessään. Hän on paastonnut kokonaista kuusi viikkoa ja etenkin ankarasti viimeisen eli piina-viikon, jolla virkakunnat ja koulut eivät istu ja jonka kuluessa rahvas ripillä-käymisellä eli muun ulko-käytöksen täyttämisellä kokee valmistaa oman-tuntonsa pääsiäisen hekumalle. Silmin-nähtävällä levottomuudella odottaa jokainen tämän hirmuisen ajan loppua ja kaksi viimeistä päivää varsinkin ovat pitkät kuin nälkävuodet. No, viimein kuitenkin alkaa pääsiäis-lauantain ilta pimetä. Jokainen peseksen puhtaaksi, pukeutuu juhla-vaatteihin ja astuu kirkkoon. Ja hyvän aikaa täällä rukoiltua ja tuohusten kanssa tuhrattua sen kammion ympärillä, joka keskellä kirkon lattiaa kuvaa Kristuksen hautaa, kaikuu juhlallinen kiitos-virsi, kellot rupeavat soimaan, ja kaikki todistaa, että se surkea puoli-yö on ohitse. Kaikki ehättävät nyt kotiin, jossa muna-röyköt, sian-liikkiöt ja viina odottaa. Tuskin yksikään muistaa nyt enää tämän juhlan kallista alku-perää, jokainen ajattelee vaan mahansa ja sen tyydyttämisen päälle, samoin kuin paastonkin aikana useampi lienee surunut oman vatsansa tyhjyyttä enemmän kuin Kristuksen viatointa piinaa ja kuolemaa. Sen siaan heitäksenkin pääsiäisen tultua jokainen kaikkea nauttimaan mitä vaan ikänänsä voipi, ja valon ja vapauden juhla muuttuu kaiken-kaltaisen lihallisuuden ja hekkuman telmännöksi. Tätä iloa kestää sitten koko seuraava viikko, jolloin ei köyhinkään tee työtä, vaan käypi kestiä, juopi viinaa ja parantelee päätänsä, uudestaan samaa viinan-juontia ja kestin-käyntiä voidakseen nauttia. Joka päivä aina seuraavaan sunnuntaihen asti kaikuvat kellot koko puolenpäivän-edellyksen, ja kuin muutamien virstain laveudella seisoo noin 60 kirkkoa niinkuin esim. Kasan'issa, niin arvaa jokainen, mikä helinä ja humina venäläisessä kaupungissa pääsiäis-viikolla on.

Mutta jo liiaksi hairahdin näistä asioista juttelemaan, vaikka aikomukseni vaan oli sanoa, että täällä nyt on pääsiäinen, ja että kuin jokaisella on lupa laiskana olla, niin on minunkin täytynyt vakaisempi työ jättää, jonka siaan päätin kertoa jotakin Kasan'in kaupungista ja sen merkillisyyksistä. Sen katuja, toria, kirkkoja en kuitenkaan huoli ruveta luettelemaan, sillä lukija vähän hyötyisi. Sanon vaan kaupungin ulko-tilasta sen, että se on hyvästi rakennettu, suorilla ehkä ei aina puhtailla kaduilla, ja että asujanten määrä tekee noin 50 tuh. henkeä. Kasan ei ole aivan Volgan reunalla, vaan noin 6 virstaa tämän joen idän-puoleisesta rannasta, pienen Kasanka-nimisen joen varrella. Volgan oikea ranta on korkea hieta-äyräikkö, vasen (pohjainen ja idänpuoleinen) ranne sitä vastaan hyvin matalaa niitty- ja suo-maata, jonka joki tulvillansa ollen monen virstan laajuudelta peittää vedellä ja keväällä kokonaisen kuukauden pitää järvenä. Tämä on syy siihen, että kaupunki on näin kaukana kaupankäynnille niin tarpeellisesta joesta, joka suurina tulva-vuosina tännekin asti tekee suurta vahinkoa esikaupungeissa. -- Kasan on Tatarilaisten perustama. Kuin Mongolilais-tatarilainen maailman-valta hajosi pienempiin osiin, asettui eräs heidän ruhtinoistansa tähän Volga-joen rannalle ja perusti valtakunnan, joka seisoi noin 300 ajastaikaa eli vuoteen 1552 asti. Monien reistausten perästä onnistui tällöin Venäläisille suur-ruhtinas Ivan Vasiljevitsin johdolla Kasan'in valtaaminen. Hirmuisen veren-vuodatuksen pidettyänsä hävitti tämä ruhtinas sen entisen tilan, kukisti kaikki mahometiläisten kirkot ja ajoi kaupungin tähän uskoon kuuluvat asujamet sen edustalla esi-kaupungeissa elämään. Pysyttääksensä voiton varmemmaksi rakensi hän kaupungin entisen tatarilaisen linnan sialle europalaisen sota-taidon mukaan varustetun linnan useammilla tornilla, jotka samoin kuin muuritkin vielä seisovat ja ulko-näöltänsä ovat samanlaiset kuin esim. Savonlinnan tornit Suomessa. Myös muutti hän Venäjältä rahvasta kaupungin asukkaiksi, ja siitä ajasta on se niin venäläistynyt, että siinä paikan entisiä asujia Tatarilaisia ei ole kuin noin kuudenneksi osaksi koko väki-luvusta.

Nämä Tatarilaiset ovat Krim'in tätä nykyä kuuluisten Tatarilaisten kuin myös Turkkilaisten kanssa yhtä kansaa, ja tämä on kielensä puolesta heimolaisuudessa Suomen kansojen kanssa.[8] Muista kaupungin asujamista tekisi oudonkin silmä pian Tatarilaisen hänen runnokkaasta ja solakasta varrestansa, mustista ja vilkkaista silmistänsä, ja suora-nenäisestä ja kauniista muodostansa. Hänen ihon-karvansa ei ole mustempi kuin muidenkaan Europalaisten ja monesti näet aivan valkea-verisiäkin Tatarilaisia. Hänen käyntinsä ja ulko-käytöksensä on tasaista ja hiljaista, jonka tähden se aina kutjasteleva Venäläinen kutsuukin häntä haukkuma-nimellä barin'aksi (herraksi). Luonteensa puolesta on hän puhtautta rakastava, tyyni ja rehellinen; missä valehtelee eli harjoittaa koiruutta, on se muilta opittua. Kuin hän tavaraa myödessänsä näkee kenen muukalaiseksi, ilmoittaa hän oikean hinnan kohdallensa, ja jos sitten vielä venäjän tapaan vielä rupeat tinkimään, sanoo hän: "Minä en ole Venäläinen, olen mahometiläinen, ja meidän laki kieltää kohtuutointa hintaa ottamasta". Häpeällä seisot kristin uskosi kanssa miehen edessä etkä voi hänen lauseesensa mitään virkkaa.

Maalla ovat maan-viljelys ja karjan-hoito, ja kiivaimmatkin venäläiset myödyttävät että tämä kansa samoin kuin Tschuvaschitkin ovat paljoa taitavammat ja ahkerammat maan-viljelijät kuin Venäläinen. Kaupungissa on Tatarilainen yksi kolmesta: joko kauppa-mies, käsi-työläinen eli rahti-mies. Ensimmäisen luokan kauppa-mieheksi jaksaa harva tästä kansasta kiivetä. Sitä enemmän rakastavat he rihkama-kauppaa, ja missä heitä enemmältä löytyy, niinkuin Kasan'issakin, kuluu harva päivä, ett'ei luonasi käy näitä itä-maalaisia saksoja, tulitikkuja, saippuaa, halaattia (makuu-nuttuja) hyvän-hajuisia voiteita ja muuta semmoista kaupalla. Käsi-töissä on saippuan ja nahkan valmistaminen heille varsinkin sujuvaa. Kasan'in saippua on ympäri koko Venäjän kiitettyä ja täältä tulevat juhdit ja sahvianit ulompanakin kuuluisat. Molemmat ovat Tatarilaisten tekoa. Vaan muihinkin käsi-töihin on tämä kansa hyvin taipuvaa, niin että harva työ-huone löytynee Kasan'issa, olipa sen isäntä Venäläinen, Saksalainen eli muu, jossa ei joku osa työ-miehistä olisi Tatarilaisia. Täkäläisen yli-opiston kirja-painossa, jossa on noin pariin kymmeneen työ-mieheen, ovat enimmät näistä tätä kansaa (käyttäjä on Saksalainen).