Part 16

Laiskuuden veli ja uskollinen seuralainen on velttous ja levä-peräisyys kaikissa katsannoissa. Harva asia maa-ilmassa antanee näistä selvemmän kuvan kuin tavallinen pieni kaupunki Venäjällä. Kartanot kallellansa, ikkunat päreellä eli rievuilla tukitut, katot tuulen repimät, aitaukset sikojen ja lehmien hajottamat, siellä täällä tuli-palon sia; kadut, kaupungin edustat ja joki-varret sonnalla peitetyt, joka märkänä aikana tekee lian yli-pääsemättömäksi, kuivana taas pölyn läpi-näkemättömäksi, ja molempina täyttää ilman terveydelle vaarallisella katkulla; huoneissa huone-kalut vanhat, hajallansa ja täynnä kaiken-laisia syöpäläisiä, seinät ja lattiat hiirien ja rottien lävistämät, -- sillä kissan sanotaan pilaavan ihmisen asunnon ja ilman sitä, syntihän tuo olisi hiiri-rukankin henkeä ennen aikojansa lopettaa. Tämmöinen on lyhykäisesti se näky, jonka pieni kaupunki ja porvarin elämä siinä antaa, ja kädestä pitäen sanon, että tähän ei ole syynä köyhyys, sillä varoja on kyllä ja tilaisuutta niitä hankkimaan vielä enemmän, vaan ainoastaan velttous, joka ei pyri entistä etemmäksi, joka rakastaa vaan lämmintä uunin-kylkeä ja rypee isiltä perityssä sekä hengellisessä että ruumiillisessa liassa.

Edellisen kuvan täytteeksi vaatii kohtuus vielä lisäämään, että Venäläisellä tavallisen ymmärryksen lahjat ovat hyvät. Hän on harvoin tuhma, käsittää sukkelasti ja voipi mallin eli osoituksen jälkeen toimittaa sangen vaikeitakin töitä. Mutta tämä onkin kaikki. Sillä yhtä latiskainen kuin tämän kansan maa on, maa jossa veden-putoukset, vaarat, jylhät metsät eivät herätä ihmisen kuvastus-aistia, vaan jonka alinomainen yhdenlainen tasaisuus sen pikemmin tylsyttää, -- yhtä latiskainen on sen mielen-laatukin. Sen todistaa kaikki hänen sivistyksensä historiassa. Vaikka luvultansa niin suuri, ei se runollisuudessa esim. ole voinut synnyttää kuin yhden ainoan oikealla runo-innolla varustetun kirjoittajan nim. Puschkin'in, ja hänkään ei ollut puhdas Venäläinen. Muissa taiteissa lienee seikka vielä pahempi, vaikka tosin hyvin muistan, että Helsingin Nikolainkirkon alttaritaulu on venäläisen maalaus-taiteen tuottama. Tieteissä emme katsoinkaan etsien löydä yhtään venäläistä nimeä, jonka kuulu olisi levinnyt juuri ulommaksi koti-maansa rajoja. Teollisuuden historia ei myöskään tiedä mainita Venäläisen tekemistä havainnoista eli parannuksista, ja ainoa tämän kansan keksimä kone lienee -- _samovara_ (teeveden-keittäjä), jos ei senkin tekoa ja käyttämistä liene saatu Kiinalaisilta. Tähän köyhyyteen saattaa joku kukaties sanoa syyksi ei kansan latiskaista hengellisyyttä, vaan sivistyksen vähyyttä. Siihen vastataan, että esim. Dante'n, Gutenberg'in eli Linné'n aikoina Italialaiset, Saksalaiset eli Ruotsalaiset eivät olleet juuri korkeammalla sivistyksen kannalla kuin Venäläiset tällä vuosi-sadalla ovat, ja että päin vastoin tilaisuutta oppimaan ja sivistymään ei suinkaan puututa Venäjällä.

Mutta edellisistä mietteistä ja koko Ardatov'astakin voimme nyt iäksi päiväksi erota, ja yht'äkkiä muuttua 200 virstaa etelämmäksi Pensan kaupunkiin, jossa piina-viikon ja pääsiäisen vietin. Pensan lääni on suomalaiselle kielen-tutkijalle siitä tärkeä, että hän siinä tapaa toista sataa tuhatta Mordvalaista, jotka ovat tämän kansakunnan _Mokschalaista_ haaraa, jonka murre hänelle on sitä viehättävämpi kuin ei siitä eikä siitä painon kautta ole sanaakaan vielä tullut ilmi. Pensa, jossa tilasto-ilmoitukset sanovat olevan 22 tuh. asujaa, on vähä-pätöinen kaupunki Surá-joen varrella, jossa pää-osa s.o. virkakunnat ja virka-miesten palatsit ovat korkean-laisella mäellä, ja muu osa kaupunkia, joka parhaasta päästä on saman-laista sonnan sekaan istutettuja hölliä kuin Venäjän pienissä kaupungissa yleisesti, pienen Pensanka-nimisen joen ja Surán alangolla. Muuten on Pensa varmaan likaisimmia kaupunkia kristikunnassa, sillä sen mäki-osassakin oli kaduilla polvea myöten likaa, mutta alempana joutui jalka-mies monin paikoin hengen vaaraan lian tähden. Minä kysyin eräältä porvarilta, eikö se olisi kaupunkilaisille etuisampi, että kiveäisivät katunsa kuin että tuossa liassa syksyn kevään rypevät ja kesän taas elävät ian-kaikkisessa pölyssä. Hän sanoi kaupunkilaisten sen kyllä ymmärtäneen ja hänen olo-ajallansa Pensassa, noin 30 vuotta, oli katujen kiveämiseksi jo kolmeen kertaan rahaa kerätty. -- No mihinkä se raha on tullut, koska katunne vielä ovat kiveämättä? -- "Mihinkäkö? kysykää sitä," sanoi hän omituisesti katsoen minua silmiin eikä virkkanut sen enemmän mitään. --Pensan tuomio-kirkko on niin yhden-näköinen Helsingin uuden kirkon kanssa kuin mansikka mansikan kanssa, ja nimessä vaan on eroitusta, sillä edellinen ei ole niinkuin jälkimäinen pyhitetty pyhälle Nikolaille, vaan neitsyt Maarian etsingolle. -- Kaupungissa on pieni luteerilainenkin seurakunta, jolla on sievä kirkko ja omituinen pappinsa. Seurakunnan jäsenet ovat enimmäksi osaksi Saksalaisia ja jumalan-palvelu toimitetaan tällä kielellä; sen jäseninä löytyi kaksi Suomalaistakin, nim. eräs pianon-tekijä-mestari nimeltä Gröndahl, kotosin Hollolastako vai Lammelta, joka oli naimisessa Saksalattaren kanssa, näytti elävän hyvästi ja oli luonteensa puolesta puhdas rehellinen Suomalainen, vaan valitti äitin-kielen unhottaneensa; ja toinen muuan nainen Ahvenamaalta, joka siellä oli mennyt naimiseen venäläisen sotamiehen kanssa, tämän keralla ollut vankeudessa Ranskanmaalla ja rauhan tehtyä miehinensä tänne joutunut. Minun Pensassa ollessani oli saksalainen seurakunta muuten hirmuisessa vimmassa keskenänsä, sillä siinä kamppaili kaksi lahkokuntaa, joista toinen tahtoi kirkko-raadistoa luovuttaa erään ylpeän pakarin, toinen hänen edellensä virassa pitää. Viimein voitti edellinen lahkokunta, pakari ajettiin häväistyksellä pois mainitusta painavasta virasta, ja voittanut lahkokunta vietti voittonsa juhlallisella puoli-päiväisellä. Se on Saksalaisen kirous ja onnettomuus, että olipa hän missä tahansa, niin on hän vieraita kansalaisia vastaan liian rauhallinen ja myöten-antava, vaan elää oman maa-miehensä kanssa alinomaisessa vähä-pätöisessä härskeessä ja kateudessa.

Sunnuntaina jälkeen pääsiäisen läksin Pensasta ja tulin tänne Krasnoslobodsk'iin seuraavana tiistaina. Matkan pituus ei ole kuin 180 virstaa, vaan teiden pohjattomuus ja posti-paikkojen sekä hevoisien kelvottomuus tekivät tämän matkan hyvin ikäväksi. Insarin, välillä olevaan pieneen kaupunkiin tullessa varsinkin suututti minua sekä posti-paikan likaisuus että piisarin hävittömyys, jonka tähden kaupunkiin tultua ajoin suoraan posti-mestarin tykö, hänelle asiata valittamaan. Se oli noin kello 12 aikana päivällä, ja posti-mestarina tuli eteeni vanha, varmaan keisari Pavel Petrovitschin aikuinen ukko likaisissa liina-housuissa, ruopoitellen etuansa ja takaansa ja muutenkin niin naurettava että kaipaukseni olin unhottaa häneen katsoessani; enkä sen tehtyänikään saanut ukolta muuta tolkkua kuin että piisaria olisi muka pitänyt korville antaani hävittömyydestänsä. Muuten ovat posti-hevoiset Venäjällä yleisesti hyvät niinkuin posti-paikatkin, jälkimäiset hyvät, jos matkalaisella itsellään on sänky-vaatteet, eväs-laukku ja palvelija. -- Kylien ulko-näkö ilmoittaa matkalaiselle että tässä läänissä elää paljo aatelia, joka, ehkä monessa muussa kohdassa muistava Dumbom-vainajan elämän-viisautta, ei näy panneen mieleensä mitä runoilija tästä jalosta mielestä sanoo seuraavassa värsyssä:

I politiken var hans tro, Hvad ingen bonde plär förgäta: Att om man mjölka vill sin ko, Bör man ock ge den tili att äta,

jonka todistavat ne surkeat pahna-ryhmät, joita tässä tienoossa nähdään kylien asemesta, ja ne räpäleiset, likaiset olennot, jotka niissä elävät.

Kahdeksas Kirja.[16]

Krasnoslobobsk'issa, Pensan lääniä, 3 p. syysk. 1857.

Tämän-edellisen matka-kertomuksen annettuani eli noin keski-paikoilta mennyttä helmikuuta olen työskennellyt Mordvan kielen kanssa Simbirsk'in, Pensan ja Tambov'an lääneissä, ja menetin kuluneesta ajasta lähes kolme kuu-kautta Ersäläisen murteen tutkinnossa ja neljä kuuta samalla tarkoituksella Mokschan kielen kanssa askaroiden.

Mordvan kansa löytyy parhaasta päästä Nischnij-Novgorod'in, Simbirsk'in, Pensan, Tambov'an ja Saratov'an lääneissä elikkä Oká- ja Surá-jokien väli-maalla, mutta vähemmässä määrässä elää tätä kansaa myös Kasan'in, Samaran ja Orenburg'in lääneissä, ja tekee sen luku, Köppen'iä myöten,[17] yhteensä 480,241 henkeä. -- Mainitussa maassa on tämä kansa iki-muistoisista ajoista elänyt, sillä jo Nestor ja muutkin keski-ajan kertojat tuntevat sen siinä. Sen asuin-ala mahtoi kuitenkin muinaisina aikoina olla laveampi länteen päin ja ulottua itseen Okaan asti, johon se nyt ei läheskään ulotu, koska puhtaita Mordvan-kielisiä paikkain nimiä tavataan aina mainittua jokea myöten tienoissa, tätä nykyä ja jo kauan takaperin Venäläisten asumissa. Näin muodoin mahtoi myös se monelta historioitsijalta peri-häviöön kadonneeksi päätetty _Muroman_ kansa, jonka Nestor pitää erityisenä kansana ja jonka nimi vielä tänäi päivänä on Okán varrella olevan kaupungin nimenä, ei olla muuta kuin lännemmäksi ulonnut lahko Mordvan kansaa, samoin kuin se ei kaukana näiltä seuduin ollut _Merjän_ kansa epäilemättä oli Tscheremisseja joiden oma-nimi on _Mari_ ja joita vielä tätäkin nykyä löytyy Volgan oikealla rannalla N. Novgorod'inkin läänissä.

Mordvan kansa hajoaa kahteen murrekuntaan nim. _Ersäläiset_ (heidän omalla kielellänsä _Erzä, monik. Erzät_) ja _Mokschalaiset (Mokscha, monik. Mokschyt_), eläen edelliset parhaasta päästä N. Novgorod'in ja Simbirsk'in, jälkimäiset enimmin Pensan, Tambov'an ja Saratov'an lääneissä, joten Ersäläiset voipi sanoa pohjaisiksi ja Mokschalaiset eteläisiksi Mordvalaisiksi.[18] Kummankin murrekunnan lukua on vaikea tarkoin määrätä, sillä muutamin paikoin elävät he sekaisin yksissä piirikunnissa, toisinaan yksissä kylissäkin; vaan jos arviolta kuitenkin panemme Ersäläisten määrän noin 250 tuhanneksi ja Mokschalaiset 230:ksi, niin emme luule kovin paljon erehtyneemme. Eri-laisuus heidän välillänsä on, josko osaksi tavoissakin ja vaatteuksessa, suurimmasti kielessä, jossa jos molempien murrekuntien kaukaisimmat poikkeamiset pannaan vastakkain, eroitus on niin suuri, että niiden puhujat eivät ymmärrä toinen toistansa, vaan heidän täytyy Venäjän kielellä selvitä toisistansa.

Pää-murteena voipi pitää Ersäläistä ja päättää, että jos Mordvalaiset voisivat kerran rakentaa itsellensä kirjallisuuden, jota kuitenkaan ei ole toivomista, tämä murre tulisi olemaan sen kielenä. Tämä päätös astuu tutkijan mieleen niin hyvin siitä syystä, että Ersäläisen murteen taivutus-muodot ovat täyteläisemmät ja kielen alku-peräinen luonto siinä on kukaties paremmin säilynyt kuin Mokschalaisessa, kuin myös siitäkin, että ne kirjalliset kokeet, joita Mordvan kielellä on tehty, nim. uuden Testamentin käännös ja pari rukous-kirjaista, ovat toimitetut tällä murteella. -- Tämä testamentin-käännös on myös saattanut Ersäläisen murteen tutummaksi oppineille siten että tunnettu saksalainen kielen-tutkija _v. d. Gabelentz_ sen johdolla kyhäsi pienen Ersäläisen kieli-opin (painettu aika-kautisessa kirjassa: _Zeitschrift für die Kunde des Morgenlandes_, zweiten Bandes zweites u. drtttes Heft, Göttingen 1839), joka tähän asti on ollut ainoana lähteenä koko Mordvan kielen tuntemiselle. Tapa-turma ja kääntäjien ymmärtämättömyys saattoivat kuitenkin, että mainittu pyhän kirjan käännös tehtiin semmoisella paikka-kunnallisella murteella itseä Ersäläistä, että käännöksen kieli ei suinkaan anna täydellistä kuvaa viimeksi-mainitustakaan murteesta saatikka Mordvan kielestä yleisesti, ja näin ei Gabelentz'inkaan työstä ole sitä hyötyä, jonka siitä muuten voisi toivoa. Hänen teostansa tiedetään suomalaisessa kieli-tutkinnossa hyvin tunnetun oppineen Wiedemann'in, saman Testamentin-käännöksen ja myös jonkun suullisenkin tutkinnon johdolla, jo muutamia vuosia parannelleen ja tällä tavoin hankkivan uutta Ersäläis-Mordvalaista kielioppia, joka kukaties jo piankin ilmaantuu yleisölle.

Juuri siitä syystä että Ersäläinen murre näin muodoin etu-kynnessä on ollut tutkinnon alaisna, ehkä painoon joutuneet tiedot siitäkin ovat sangen vaillinaiset, päätin minä ottaa sen tähän asti liiaksi laimin-lyödyn ja ei vielä ollenkaan tunnetun Mokschan kielen työni esineeksi. Hankittuani Ardatov'assa ja sen tienoissa soveljasten kielen-kääntäjien kautta itselleni tarpeellisia niin kieli-opillisia kuin sana-kirjallisiakin ja olletikin luvullisia aineita Ersän murteessa, tulin viimeisinä päivinä huhti-kuuta tänne Krasnoslobodsk'iin Pensan lääniä ja olen työskennellyt tässä piirikunnassa kuin myös Spask'in ja Temnikov'an piirikunnissa Tambov'an lääniä koko kesän Mokschan murteen kanssa. Tästä kielestä aion vasta, jos erinomaisia esteitä ei tule eteen, painon kautta ilmaista kieli-opin ynnä kieli-näytteiden ja sana-luettelon kanssa. Ersäläiset aineeni ovat myös pian julaistavat, ehkä en vielä ole päättänyt, kummoisessa muodossa sen voin soveljaimmin tehdä.

Paitse kieli-oppiin ja sana-kirjaan kuuluvia aineita on minulla lakkaamatta ollut tarkoituksena laulujen ja muiden sen-kaltaisten kansan oman hengen tuottamien kerääminen. Tämmöisiä tuotteita on minulla nyt koossa Mordvan kielellä yleensä: 216 arvoitusta, 31 laulua, 12 eläin-satua ja 3 pitempää tarinata paitsi muita pienempiä kappaleita. Näistä suotakoon minun tässä antaa pieniä näytteitä; ensin arvoituksista.

Tuvan katolta Venakko-tyttö mäkeä laskee? -- _Hivus-harja_.

Talosta taloon punainen kukko juoksentelee? -- _Tuli_.

Ukko menee metsään, edellänsä kymmentä sorsaa ajaa? -- _Varpaat_.

Metsässä mikä ei näy? -- _Puun-sydän_.

Sata lammasta, yksi pässi? -- _Tähdet ja kuu_.

Kuisman tyttö kaunokainen läksi vettä lähteheltä, sormuksen veteen pudotti, kuu näki sen, jätti, päivä näki, otti? -- _Kuura_ (yö-halla).

Leikkaamalla ei leikkau, repäsemällä ei repeä, kaiken maailman elättää? -- _Vaimon rinta_.

Itse alastoin, paita sisällänsä? -- _Kynttilä_.

Sopella karhu kiljuu? -- _Jauhin-kivi_.

Pää on, selkä on, vatsaa ei? -- _Virsu_.

Astun, astuvat, seisahdun, seisahtuvat, heinää annan, eivät syö? --_Sukset_.

Hakkaan, hakkaan, lastua en tee; astun, astun, jälkeä en tee? -- _Venhe_.

Astuu herroiksi, puhuu Tatariksi? -- _Hanhi_.

Minulla on ohjakset, vaan ympäri pitävät, itseni ympäri eivät yllä? -- _Silmät_.

Neljä veljestä, toinen toistansa ajavat, yksi toistansa ei tavota? --_Kärrin pyörät_.

Metsässä syntyi, metsässä kasvoi, ihmisen kädessä itkee? -- _Viulu_.

Varpunen härkää pitelee (vartioitsee)? -- _Lukko kirstun edessä_.

Härkä puuttui puiden väliin? -- _Uuni_.

Rauta-vanne tuvan ympäri? -- _Noki_.

Sinuun katsoo, nauraa? -- _Rako_.

Peltoa myöten astuu ukko, rauta-saappaat jalassa? -- _Aura_.

Mordvalaisista lauluista voimme tässä kertoa sen, mitä tschuvaschilaisista tätä ennen sanoimme, että niiden runollisuus on hyvin vähäinen ja että niitä siinä katsannossa kerääminen ei olisi vaivaa maksanut. Ne eivät ole niinkuin Suomen kansan laulut täyden sydämen tulville puhkeaminen, vaan pidetään laulajiltansa enemmin nuotin-kannatuksena yhdessä laulettaessa, jonka tähden sisällys on jäänyt korjaamatta, on useasti tumma ja poikkinainen ja viittailee vaan sitä, mitä sanoa tahdotaan ja jonka laulajat sekä kuulijat -- ehkä ei syrjäinen lukija niin hyvästi --niinkin ymmärtävät.

Historiallisesta sisällyksestä ei minun kokoamissani ole kuin yksi laulu, vaan se on sangen merkillinen, sillä se on Pugatschev'in kapinasta ja osoittaa tavallansa sangen selvästi sen, mitä myös tämän kapinan historiassa kerrotaan, nim. että Itä-Venäjän kansat eivät suinkaan olleet vastoin tämän kapinoitsijan yritystä, kuin myös senkin, mitä he häneltä toivoivat. Se kuuluu seuraavasti: "Missä, missä palaa tuli, palaa? Jaik'in[19] maassa, Jaik'in kankaalla palaa tuli, palaa. -- Miksi palaa tuli, palaa? -- Uusi tsaari pyrkii virkaan: kolmena vuonna en ota maksuja, seitsemänä vuonna en leikkaa sota-miehiä;[20] rahvaan päälle lasken huokean, bojarien päälle lasken raskaan; bojarien ruumiita hakkaan kuin metsää, heidän päänsä kisa-palloiksi leikkelen, verensä jokena juoksutan; bojarien tukista kolme nuoraa punon, yhden punon Kasan'in kaupungin ympäri, toisen punon Moskov'an kaupungin ympäri, kolmannen punon Pietarin kaupungin ympäri."

Seuraava mordvalainen laulu vivahtaa vähän suomalaiseen _oluen-synty-lauluhun_. "Missä syntyy humala, missä kasvaa humala? --Märässä paikassa se syntyy, pajukossa, valkea simpsukka hänen jyvänsä; puhui tuuli, puhalti sen, kuhun, kuhun puhalti sen? -- Joen reunalle, keitto-huoneesen puhalti sen, keitto-huoneessa olutta keittävät, sammion laitaan puhalti sen, alkoi se rukihen kanssa puhua: ruis-äiti, ruis-äiti, annas nyt puhumattomat panemme puhumaan, tappelemattomat panemme tappelemaan, tanssimattomat panemme tanssimaan."

Myös seuraavan laulun sisällys juohduttaa mieleen erästä Kantelettaressa löytyvää laulua. "Hyvä tyttö, kelpo tyttö oli Tanja; syntyänsä oli Tanja onnistunut, vartalon-kasvustansa oli T. onnistunut. Aina astuu T. paidassa, aina astuu T. hameessa, aina asuu hän ylä-tuvassa, valoisan ikkunan vieressä, höyhen-tyyny Tanjan alla, hopea tuoli Tanjan jalkojen alla. -- Sulhaset kulkevat Tanjan perään, kukalaiset sulhaset kulkevat? -- Saransk'in kaupungista, kaupungista pohatasta, sulhaset kulkevat, bojarit kulkevat. -- Vanhin sisarensa Tanjalta kysyi: 'menetkö vai et mene, Tanja rakkahani, nyt bojarille, menetkö vai et mene nyt isännälle?' -- 'Bojarin tykö, sisarueni, paljon vieraita kulkee, kuin tulevat, täytyy heitä vastaan-ottaa, kuin lähtevät, täytyy heitä saattaa.' Vielä kulkevat sulhaset Tanjan perään, rikkaat Ersäläiset kulkevat. Keskimäinen sisarensa Tanjalta kysyy: menetkö vai et mene, Tanja rakkahani, nyt rikkaalle? -- 'Rikkaalla on paljo työtä, yhdestä pimeästä toiseen pimeään asti (s.o. varhain aamusta myöhä iltaan) tupaan et pääse.' Taas kulkevat Tanjan perään kolmannet sulhaset, nyt paimenet. Kolmas sisarensa Tanjalta kysyy: menetkö vai et mene, Tanja rakkahani, nyt paimenelle? -- 'Paimenella on leipä valmiiksi leivottu, leipä valmiiksi leikattu.' -- Todella annettiin T. paimenelle, todella annettiin T. köyhälle."

Rakkauden voimaa ja voittoa sitä vastaan laulaa seuraava laulu. "Hyvä tyttö, kelpo tyttö oli Avdotja, hän poikaa, hän tytärtä, hän ainoa odotus (vanhemmilla). Aina astuu kengässä, aina astuu sukassa, aina astuu hyvässä paidassa, aina astuu valkeassa hameessa. Kolme peltoa on A:n isällä hyyrättyä maata, kolme peltoa kylvettyä eloa, kolmella pellolla kolme karjaa eläimiänsä, kolmin-kymmenin työ-miehiänsä. -- Kuolema-tautiut A. kääntyi, kuolema-tautia A. potee; ikkunan-korkuiset ovat hänen polsterinsa, penkin-korkuiset hänen tyynynsä; isänsäo 'viheriäinen rakas A., punanen rakas A., elä kuole A. tyttäreni, elä huku A. tyttäreni! kolme peltoa minulla on hyyrättyä maata, kolme peltoa minulla on kylvettyä eloa, ne olkoot sinun, A:ni.' -- 'Taattoseni, omasi olkoot, myrsky-tuuli puhukoon heidät, musta multa peittäköön heidät.' -- 'Viheriänen rakkahani A., elä kuole A. tyttäreni, kolmella pellolla on kolme karjaa, nekin olkoot sinun.' -- 'Ei niitäkään ole minun tarvis, omasi olkoot, haavan-lehtinä maahan langetkoot.' -- 'Viheriäinen rakkahani A., punainen rakkahani A., kolme-kymmentä työ-miestä on minulla, kuta mielesi pitää, se olkoon sinulle mieheksi, se olkoon sinulle puolisoksi.' -- 'Kauan sitten olisit, taattoni, tämän sanonut, en olisi kääntynyt tautiin; Vasilejta pitää mieleni, Vasilejlla vartalo on suora koivu, punainen omena on Vasilejlla näkö, se olkoon minun.' -- Kaiken A. kirosi, ainoastaan Vasilejta ei kironut; A. nousi kuolema-taudista, A. parani."

Surkean sisällyksensä vuoksi on seuraava laulu sangen lavealta levennyt Mordvalaisten sekaan ja löytyy minulla sekä Ersän että Mokschan murteessa, jälkimäisessä kuuluva näin: "Voi koira, koira, Ersän Mitjuha (Dmitrij), äitinsä tappaja! Hän minkä-tähden tappoi äitinsä? Velhon vaimonsa tähden, laiskan naisensa tähden: hän ei illasta valvo, ei aamusta nouse, ei tulta puhu, ei tupaa valkaise; mitä hän toivoo? Anopillansa on kolme korvoa hyvyyttä, yksi korvo on täynnä palttina-pankkoja, toinen täynnä vaimon-paitoja, kolmas täynnä miehen-paitoja, valmiiksi ommeltuja. 'Nouse, puolisoni, äitisi vie kaukaisiin pitoihin, sisaresi tykö iloitsemaan, sisartasi tervehtimään; sinne hänet hukuta.' -- Sinne vei koira M. äitinsä suurta tietä myöten; takaisin tullessa suurta metsää myöten, sakeata metsää myöten, syrjä-tietä myöten, koira M. äitinsä kantoi rotkon laitaan, ohjan-silmukkaan koira M. äitinsä hirtti, koivuhaon alle koira M. äitinsä pani. Käänsi hevosensa Ersän M., koira kotiin meni, alkoi laulaa koira M., laulaen kotiin tuli. Vaimonsa tuli vastaansa koiran Mitjuhan tanssien. 'Iloitse puolisoni, iloitse emäntäni, en tuonut äitiäni kotiin, ohjan-silmukalla äitini hirtin, koivu-haon alle panin, kolme korvoa hyvyyttänsä meille jäi, nyt äitini markkinaan ei niitä myö, ei sisarelleni anna niitä.' Siitä alkoi koira M:n vaimo illasta valvoa ja aamusta varhain nousta." --Ersäläisessä käsityksessä tätä laulua on se lisäys, että M:n hevoset, äitin tapettua, puhkesivat ihmisen kielellä puhumaan ja uhkasivat murha-työn kylän vanhemmille ilmoittaa. Tämän kertoi M. kotiin tultua vaimollensa, joka neuvoi hänen näistä kaipaajista siten vapautumaan, että heidät tappaisi. Sen hän tekikin ja sitten elivät mies ja vaimo hyvästi, sillä rangaistuksesta murhan tähden ei kummassakaan käsityksessä virketa mitään.